Palvelumallin kehittäminen sähköverkkoyhtiön kohtuullisen tuoton ja siirtohinnoittelun analysointiin

Uuden sähkömarkkinalain myötä sähkönjakeluverkonhaltijoille tuli velvoite parantaa verkkonsa toimitusvarmuutta tasolle, jossa verkon vikaantuminen myrskyn tai lumikuorman seurauksena ei aiheuta asemakaava-alueella asiakkaalle yli 6 tuntia kestävää keskeytystä eikä muilla alueilla yli 36 tuntia kestävää keskeytystä. 1.9.2013 voimaan astuneessa laissa toimitusvarmuuden parantamisen aikaraamiksi on määritetty 15 vuotta. Verkkoyhtiöt voivat päättää verkon saneerausstrategiasta itsenäisesti, mutta toimitusvarmuusvaatimuksiin vastaaminen vaatii monelta yhtiöltä laajamittaista verkon kaapelointia ja investointivolyymien kasvattamista. Verkon investoinneilla on vaikutuksensa verkkoyhtiöiden taloudellisessa valvonnassa, joka puolestaan on Energiaviraston vastuulla. Valvonnan kohteina ovat siirtohinnoittelun kohtuullisuus, toiminnan tehokkuus ja sähkön laatu. ElMil Oy:lle kehitetyn palvelumallin tarkoituksena on siten mallintaa investointien vaikutusta sähköverkkoliiketoiminnan valvontamallin näkökulmasta. Palvelumallissa laaditaan ennalta määritettyjen investointikohteiden ympärille optimaalinen investointiohjelma kohteiden kannattavuuden perusteella. Ohjelman perusteella voidaan puolestaan estimoida investointien vaikutusta verkosta saatavaan kohtuulliseen tuottoon ja mallintaa tämän pohjalta siirtohinnan korotuspotentiaalia. Muodostettaessa optimaalista investointiohjelmaa voidaan työssä kehitetyn laskentatyökalun avulla varioida erilaisia skenaarioita ja tehdä vaihtelevia painotuksia investointivolyymeissa vuositasolla. Laskenta seuraa myös tulorahoituksen riittävyyttä, joten investointiohjelman optimoinnilla voidaan hakea vähäisintä lisärahoitusta vaativa ratkaisu, jolloin voidaan minimoida toimitusvarmuusinvestointien aiheuttamaa vieraan pääoman kasvattamista. Osana palvelumallia päivitetään viranomaisraportointiin liittyvä toimitusvarmuuden kehittämissuunnitelma.

Kouluttajan osaamisen kehittyminen materiaalihankkeen koulutusvaiheissa

Puolustusvoimat kehittää suorituskykyään uusilla hankinnoilla, joiden kokeiluvastuusta osa jae-taan joukko-osastoihin. Israelista hankittu taistelunjohtojärjestelmä A tuli osin Jääkäriprikaatin nelihenkisen kouluttajaryhmän vastuulle. Järjestelmän kouluttaminen varusmiehille vaatii osaa-mista ja sen kehittämistä tavoitellun lopputuloksen saavuttamiseksi. Tutkimuksen tarkoitus on tuoda esiin, käsitteellistä ja ymmärtää kouluttajien näkemyksiä osaamisen kehittämisestä materi-aalihankkeen eri koulutusvaiheissa. Tutkimuksen pääkysymys on: Minkälaisia käsityksiä materi-aalihankkeen koulutusvaiheeseen osallistuneilla kouluttajilla on osaamisen kehittymisestä ja ke-hittymiseen käytetyistä oppimismenetelmistä materiaalihankkeessa? Tutkimus on laadullinen tapaustutkimus, jossa tutkija on siirtynyt osallisesta tutkijaksi. Tutki-muksen kohteeksi valittiin taistelunjohtojärjestelmä A:n koulutuksesta vastaavan kouluttajaryh-män kaikkiin koulutusvaiheisiin osallistuneet kouluttajat (n=3). Tutkittavat henkilöt ovat koulu-tustaustaltaan upseeri, opistoupseeri ja aliupseeri. Aineistonkeruumenetelmänä käytettiin teema-haastattelua. Aineisto analysoitiin teoriaohjaavalla sisällönanalyysilla. Tutkimuksessa kävi ilmi, että materiaalihankkeen koulutuksen osallistuvan kouluttajan osaami-sen kehittymisessä keskeisessä asemassa on työssä oppiminen. Työssä oppimisessa ohjaus on tavanomaisesti keskeisessä asemassa, mutta materiaalihankkeessa ohjaus ei ollut riittävää. Kou-luttajaryhmä asetti itselleen tavoitteet työn asettamien vaatimusten avulla. Osaamisen kehittyminen tapahtuu työtehtävässä harjaantumalla. Osaaminen syntyy kaikesta aikaisemmasta tietotaidosta, kokemuksesta ja näkemyksestä, ja se kumuloituu hiljaiseksi tiedoksi. Osaamisen kehittymisen arviointi nojaa itseohjautuvuudessa. Osaamisen kehittymistä ei arvioida jatkuvasti tietoisesti, vaan muutoksen osaamisessa näkyvät toiminnan sujuvuudessa ja tietorakenteiden kehittymisenä. Niin materiaalihankkeessa kuin muissa tavanomaisissa kouluttajan tehtävissä osaamisen kehittäminen vaatii työtehtävässä harjaantumista, aikaa ja sosiaalista vuorovaikutusta. Selkeiden tavoitteiden ja vaatimusten asettaminen edesauttaa osaamisen kehittymistä. Työssä oppimisen ohjaukseen tulee panostaa kaikilla organisaation tasoilla. Tämä tutkimus ei välttämättä tuottanut merkittävää uutta tietoa sotilaspedagogiikan tieteenalalle, mutta se antaa yhden näkökulman materiaalihankkeeseen osallistuvan kouluttajaryhmän todellisuusmaailmaan. Työstä ilmi käyvä tarve työssä oppimisen ohjauksen parantamiselle tukee aikaisempien tutkimuksien tuloksia. Keskeisimpinä jatkotutkimusaiheina esitetään työssä oppimisen ja osaamisen kehittämisen tutkimista motivaationäkökulmasta, sekä materiaalihankkeen elinkaariajattelun tutkimista kouluttajan käytettävyyden näkökulmasta.

Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksien sidosryhmätutkimus 2015

Tutkimuksen kohteena olivat sidosryhmien edustajat, joiden kanssa ELY-keskukset ovat tehneet yhteistyötä vuoden 2014 aikana. Tutkimus toteutettiin kahtena sähköisenä kyselynä: sidosryhmille sekä ohjaaville ministeriöille ja virastoille suunnattuna kyselynä. Kyselyyn vastasi kaikkiaan 2 429 henkilöä, ja vastausprosentiksi muodostui 40 %. Viranomaiskumppaneiden, muiden kumppaneiden ja palvelutuottajien antamat keskimääräiset kokonaistyytyväis-yysarvosanat ovat pysyneet käytännössä ennallaan vuoden 2013 tutkimuksen kanssa. Niiden vastaajien osuus, jotka kokevat ELY-keskusten toiminnan kehittyneen huonompaan suuntaan osuus on kuitenkin kasvanut (22% 2015/3% 2011). Taloudellisesti tiukat ajat näkyvät sidosryhmien vastauksissa. ELY-keskusten elinkeinopoliittiset tavoitteet korostuivat. Sidosryhmät toivovat käytännön yhteistyötä paikallisten yritysten toimintaedellytysten parantamiseksi. Henkilötason yhteistyökynnystä tulisi alentaa. ELY-keskusten odotetaan jalkautuvan aikaisempaa paremmin paikallisten toimijoiden ja yritysten pariin. Toimintojen valtakunnallinen keskittäminen aiheuttaa huolta vastaajissa. Monet toivat esille huolestumisensa paikallistuntemuksen katoamisesta sekä alueellisen vaikutusvallan vähentymisestä. ELY-keskuksilta odotetaan aiempaa palveluhenkisempää otetta yhteistyöhön ja asiakastoimintaan. Lisäksi toivotaan kehitysmyönteisempää suhtautumista: rajoittamisesta ja sääntelystä tulisi siirtyä kohti yhteistä kehittämistä, ratkaisujen hakemista sekä ohjausta. Toiminnan yhtenäisyyteen ja yhdenmukaisuuteen sekä sisäisen yhteistyön toimivuuteen tulisi panostaa. Ohjaavien tahojen antama keskimääräinen kokonaistyytyväisyysarvosana on laskenut hivenen vuoden 2013 tutkimukseen nähden. Sen sijaan ohjaavien tahojen tyytyväisyys toiminnan eri osa-alueisiin on pääosin parantunut. Kehityskohteiden ohella sidosryhmät näkevät ELY-keskusten toiminnassa myös paljon hyvää ja kehityksen olleen oikean suuntaista resurssien vähenemisestä huolimatta. Asiantuntemus ja asiantuntijoiden toiminta saivat myös paljon kiitosta sidosryhmiltä.

Prosessien mallintamisen hyödyt ja haasteet tapaustutkimus

Liiketoimintaprosessi on sarja toimintoja jotka tuottavat sille asetetun tavoitteen. Toiminnasta voidaan luoda graafisia malleja, joita kutsutaan prosessimalleiksi. Mallintamisen aloittamisen perusteluksi tarvitaan tietoa mallintamisen hyödyistä ja toisaalta myös mahdollisista ongelmista. Tässä tapaustutkimuksessa tutkimusongelmana oli selvittää mitä hyötyä prosessien mallintamisesta on ja mitä haasteita mallinnustyössä on. Lisäksi pyrittiin selvittämään miten mallintaminen kannattaa toteuttaa. Tapaustutkimuksen kohteena on mallinnusprojekti, johon itse osallistuin aktiivisena toimijana. Tutkielmassa käydään läpi aihepiirin kirjallisuudessa aiemmin esitettyä tutkimustietoa, jota sitten verrataan tapaustutkimuksen havaintoihin. Tapaustutkimuksen empiria muodostuu puolistrukturoiduista teema haastatteluista ja havainnoinnista. Tutkimuksen aineiston analyysi ja tulkinta tehtiin teemoittelumenetelmää käyttäen. Prosessien mallintaminen auttaa toimintatavoista kommunikoidessa. Mallit tarjoavat tehokkaan viitekehyksen keskustelulle. Tätä kautta niistä on apua myös toimintaa kehitettäessä. Mallintamisen myötä syntyy parempi ymmärrys prosesseista ja kokonaisuuden hahmottaminen helpottuu. Ymmärrys oman roolin merkityksestä kokonaisuuden kannalta paranee. Prosessimalleista on hyötyä kun eri osastojen välisiä liitoskohtia käydään läpi. Toiminnan ohjaamisen ja muutosjohtamisen suhteen hyödyt eivät ole niin yksiselitteisiä. Mallinnusprojektin toteuttaminen niin että kaikki osaston työntekijät osallistuvat mallintamiseen aktiivisesti osoittautui hyödylliseksi. Itse mallintaminen saattaa olla jopa malleja hyödyllisempää. Prosessimalleja olisi varmasti hyödyllistä käydä aika ajoin läpi yhdessä osaston koko henkilöstön kanssa. Mallintamisen keskeisin haaste on se että se vie paljon aikaa ja on työlästä. Mallintamisen laajuuden ja tarkkuuden päättäminen on myös vaikeaa. Prosessien mallintamisen tavoitteet kannattaa olla hyvin selvillä ennen projektin aloittamista. Tavoitteet määräävät mallintamisen laajuuden ja tarkkuustason. Mallinnusprojekti kannattaa toteuttaa siten että prosessissa työskentelevät henkilöt osallistuvat itse aktiivisesti mallintamiseen. Tätä kautta mallinnusprojektista saadaan paras hyöty irti.

Muutosjohtaminen julkishallinnossa – tarkastelussa Maasotakoulun ja Reserviupseeri-koulun yhdistyminen

Puolustusvoimat toteutti vuosien 2012 – 2015 aikana suurimman rauhanajan rakenteellisen muutoksensa, Puolustusvoimauudistuksen. Puolustusvoimauudistuksessa sodanajan joukkojen määrä laski, joukko-osastoja yhdistettiin ja lakkautettiin, taistelutapaa muokattiin sekä koko Puolustusvoimien johtamisrakenne madallettiin kolmiportaiseksi. Uudistuksen tavoitteena oli sopeuttaa Puolustusvoimien toiminta, rakenne ja joukko-osastojen määrä vastaa-maan sodan-ajan joukkojen koulutustarvetta sekä vuosittain palvelukseen astuvien palveluskelpoisten ikäluokkien vähentynyttä määrää. Suurimpana yksittäisenä tekijänä Puolustusvoimauudistuksen taustalla oli Puolustusvoimien saamaan rahoitukseen tehdyt leikkaukset. Tutkimus on laadullinen eli kvalitatiivinen ja tutkimusmenetelmänä toimii tapaustutkimus. Tutkimuksessa käytetylle aineistolle on tehty teorialähtöinen sisällönanalyysi. Tutkimuksen tavoitteena on vastata kysymykseen: Miten muutosjohtaminen tulisi toteuttaa julkishallinnossa Hellströmin mallin mukaan? Tutkimuksessa selvitetään lisäksi miten Puolustusvoimauudistus on vaikuttanut Puolustusvoimien, sekä Maasotakoulun ja Reserviupseerikoulun rakenteeseen. Tutkimuksessa erityistarkastelussa on Maasotakoulun ja Reserviupseerikoulun yhdistyminen ja se miten sitä on johdettu organisaatioiden oman viestinnän perusteella. Tutki-muksen teoreettisen viitekehyksen muodostavat Puolustusvoimauudistus, muutosjohtaminen, uutisointi joukko-osastolehdissä ja näiden perusteella tehtävät johtopäätökset. Näkökulmana tutkimuksessa toimii muutosjohtaminen. Tutkimuksen teoreettisena perustana toimii Antti Hellströmin luoma muutosjohtamisen seitsemänportainen malli, joka on mukaelma John Kotterin vastaavasta. Muutosjohtamisen kannalta olennaisiksi asioiksi Hellströmin mallin perusteella nousivat muutoksen tarpeen tiedostaminen ja tarpeen perusteella muutoksen käynnistäminen. Muutosta varten on olennaista luoda muutosta johtava työryhmä. Muutoksen aikana muutosvastarintaan on osattava suhtautua rakentavasti ja sen kautta saatavaa palautetta on kyettävä hyödyntämään. Muutosta ja sen tuomia vaikutuksia toimintatapoihin on testattava jo ennen kuin muutos tapahtuu kokonaisuudessaan. Muutoksen tapahduttua on pidettävä huolta siitä, että vanhoihin, muutokseen johtaneisiin toimintatapoihin ei palata. Puolustusvoimauudistus sekä tutkimuksessa käsitelty Maasotakoulun ja Reserviupseerikoulun yhdistyminen tapahtuivat aikamääreiden puitteissa. Puolustusvoimauudistuksella kyettiin saavuttamaan sille asetetut säästötavoitteet. Muutoksessa ja sen johtamisessa korostuu kuitenkin myös toiminnan ja toimintatapojen muutos. Lyhyellä aikavälillä toiminnan ja toiminta- tapojen muutosta ja niiden vaikutusta on tutkielman puitteissa vaikea arvioida.

Johtamista vai ohjausta? Puolustusvoimien moninaiset johtamis- ja ohjausmallit

Tarkoituksena oli selvittää, miten erilaisia johtamis- ja ohjausmalleja käytetään Puolustusvoimien johtamisessa, mitkä ovat niiden keskinäiset suhteet ja, mitkä ovat niiden väliset rajapinnat. Tavoitteena oli toisaalta kuvata Puolustusvoimien johtamisen ja ohjauksen kokonaisuuden nykytilanne ja toisaalta tehdä kehitysehdotuksia. Tutkimuksen teoriataustana käytettiin organisaatiorakenneteoriaa. Tutkimus on luonteeltaan laadullinen, sisältöanalyyttinen käsitetutkimus, johon aineisto kerättiin systemaattisella kirjallisuuskatsauksella, fokusryhmillä ja kyselytutkimuksella sekä analysoitiin fenomenografialla. Tutkimusprosessi käynnistyi tarpeesta selvittää Puolustusvoimien johtamisen ja ohjauksen kokonaisuutta. Näin muodostui tutkimuksen kohteena oleva ilmiö: johtamisen ja ohjauksen monet käsitteet ja niiden väliset suhteet. Seuraavaksi ilmiöön syvennyttiin aiheeseen liittyvään kirjallisuuteen ja Puolustusvoimien asiakirjoihin perehtymällä. Kolmannessa vaiheessa esiymmärryksen perusteella muodostettiin tutkimuksen kannalta olennaiset kysymykset, joihin haettiin vastauksia fokusryhmällä ja sitä tukevalla kyselytutkimuksella. Neljännessä vaiheessa kerättyä aineistoa analysoitiin fenomenografian avulla. Viidennessä vaiheessa analyysin tulokset koottiin tutkimuksen tuloksiksi. Kuudennessa vaiheessa muodostettiin johtopäätökset ja viimeisteltiin tutkimusraportti. Tutkimuksen perusteella Puolustusvoimissa on virallisesti organisoiduttu linja-esikunta-organisaatioksi, jota johdetaan komentajakeskeisesti. Normaaliolojen johtamisessa korostuu toiminnan ja resurssien suunnittelun ja seurannan -prosessin avulla tehtävä tulosjohtaminen Puolustusministeriön tulosohjauksessa. Poikkeusolojen johtamisessa korostuu operatiivinen johtaminen operatiivisen johtamisen prosessia käyttäen. Johtamisella tarkoitetaan suoraan linjassa, eli komentajalta–komentajalle, tapahtuvaa tavoitteellista vuorovaikutusta. Johtamista täydennetään erilaisilla ohjausmalleilla, joita ovat prosessiohjaus, normiohjaus ja toimialaohjaus. Prosessiohjaus ja toimialaohjaus on sijoitettu toiminnanohjauksen yläkäsitteen alle. Ohjauksella tarkoitetaan esikuntien menettelyä, jonka tavoitteet ovat samanlaiset kuin johtamisen, mutta kohteena on toiminta. Komentajakeskeisyyden periaate kuitenkin muodostaa ristiriidan useiden Puolustusvoimien käyttämien johtamis- ja ohjausmallien taustateorioiden kanssa. Linja–esikuntaorganisaatio toteutuu etupäässä ohjesääntöjen teksteissä ja organisaatiokaavioissa. Käytännössä Puolustusvoimien organisaatio muistuttaa lähinnä tulosyksikköorganisaatiota ja organisaatiossa tapahtuva suunnittelu- ja valmistelutyö tehdään pitkälti prosesseissa, toimialoilla ja projekteina. Organisaation johtaminen muistuttaa matriisia, joissa linjajohtajilla on keskeinen rooli, mutta myös prosessien omistajat ja toimialajohtajat ovat tärkeitä päätöksentekijöitä.

Rajaturvallisuus laittoman maahanmuuton hallinnan työkaluna Euroopan unionissa

Erityisesti viimeisten kahden vuosikymmen aikana globalisaatio on lisännyt ihmisten välisiä yhteyksiä yli valtioiden rajojen, mikä on osaltaan kasvattanut muuttoliikettä. Hallitsematon muuttoliike ja siihen liittyvä laiton maahanmuutto, voi muodostua yhteiskunnalle turvallisuusuhkaksi. EU:ssa laiton maahanmuutto on turvallistettu ilmiö. Euroopan unionissa laiton maahanmuutto ilmiönä on uskottavasti yhdistetty EU:n politiikkaan ja strategioihin sekä lopulta EU:n ja sen jäsenvaltioiden toimintaan. Tässä tutkimuksessa lähestytään laitonta maahanmuuttoa sen turvallistamisen perusteluiden kautta, jotta on mahdollista ymmärtää laittoman maahanmuuton moniulotteisuus ja sen vaikutukset politiikkaan ja käytännön viranomaistoimintaan. Turvallistamisella tarkoitetaan prosessia, jossa jostakin asiasta rakennetaan uhkakuva. Tutkimuksessa tarkastellaan laittoman maahanmuuton ja rajaturvallisuuden välistä suhdetta. Tutkimuksessa pyritään perustellusti asemoimaan rajaturvallisuus laittoman maahanmuuton hallinnan viitekehykseen Euroopan unionin toimintaympäristössä ja tuomaan esiin rajaturvallisuuden vuorovaikutussuhteita Tutkimus rakentuu kahdesta osasta. Tutkimuksen ensimmäisessä osassa tarkastellaan laittoman maahanmuuton kehystämistä poliittiseksi asiakysymykseksi ja pyritään todistamaan tutkimushypoteesi, jonka mukaan laiton maahanmuutto on EU:ssa turvallistettu ilmiö. Tutkimuksen toisessa osassa tarkastellaan laittoman maahanmuuton hallintaa eurooppalaisena yhteistyönä rajaturvallisuuden viitekehyksessä. Tutkimus on laadullinen eli kvalitatiivinen tutkimus ja tutkimusmenetelmänä käytetään sisällönanalyysia; ensin laittoman maahanmuuton turvallistamisen tutkimuksen osalta kolmen turvallisuusdiskurssin ulottuvuuden viitekehyksessä ja sen jälkeen näitä tuloksia hyödyntäen rajaturvallisuuden asemoimisessa osaksi laittoman maahanmuuton hallintaa. Tässä tutkimuksessa kävi ilmi, että laittoman maahanmuuton turvallistamisen primäärisyy EU:ssa on ihmis- ja perusoikeuksien turvaaminen kolmansien maiden kansalaisille EU:n alueella. EU:ssa nähdään, että laittomasta maahanmuutosta kohdistuu uhka yhteiskuntajärjestykselle ja EU:n alueella oleskeleville kolmansien maiden kansalaisten ihmis- ja perusoikeuksille, koska laittomaan maahanmuuttoon liittyy ihmiskauppaa, rajat ylittävää järjestäytynyttä rikollisuutta ja haavoittuvassa asemassa olevien ihmisten hyväksikäyttöä. Hallitsemattoman laittoman maahanmuuton nähdään EU:ssa lopulta johtavan yhteiskunnan sisälle muodostuvaan toiseen ”varjoyhteiskuntaan”, jonka jäsenet ovat yhteiskunnan sääntöjen ja oikeuksien ulkopuolella. EU:ssa laittoman maahanmuuton turvallistamisen taustalla oleva primäärisyy asettaa kaksi perusvaatimusta rajaturvallisuuden ylläpitämiselle EU:n ulkorajoilla. Ensinnäkin EU:n ulkorajat on oltava valvottuina, jonka seurauksena viranomaisilla on tiedossa, ketä EU:n alueella oleskelee ja mikä on heidän intressinsä oleskeluun. Toinen vaatimus on havaita viimeistään ulkorajalla kansainvälistä suojelua tarvitsevat kolmansien maiden kansalaiset ja ohjata heidät turvapaikkaprosessiin. Samoin tutkielmassa kävi ilmi, että rajaturvallisuudessa on kyse kolmen elementin kontrolloidusta tasapainosta; rajat ylittävän rikollisen toiminnan estävän viranomaistoiminnan, sujuvan laillisen rajanylitysliikenteen sekä kaikkien rajojen yli pyrkivien ihmisten ihmis- ja perusoikeuksien toteutumisen tasapainosta. Kulmakivien painoarvoa kontrolloidaan politiikan keinoin ja niiden painoarvo vaihtelee vallitsevien ulko- ja sisäpoliittisten intressien mukaan. Rajaturvallisuuteen ja sen ylläpitoon sekä rikos- ja turvapaikkaprosessien toimivuuteen kohdistuu edelleen EU:n alueella merkittäviä haasteita. Keskeisimmät poliittiset haasteet ovat EU:n suhteet kolmansiin maihin sekä jäsenmaiden keskinäinen luottamus toisiinsa. Merkittävin operatiivisen toiminnan haaste on EU:n alueelle saapuvien kolmansien maiden kansalaisten luotettavan ja koko EU:n laajuisen rekisteröinnin puuttuminen. Ilman kattavaa ja luotettavaa rekisteröintiä rajavalvontaan, rajatarkastuksiin ja ulkomaalaisvalvontaan käytetyt resurssit ovat vajaatehoisia, eivätkä neliportaisen rajaturvallisuusmallin turvallisuuskehät kykene täysimääräisesti täydentämään toisiaan. Toinen operatiivisen toiminnan haaste on ulkomaalaisvalvonnan toimivuus EU:n sisällä. Ulkomaalaisvalvonnan lisäämisellä voitaisiin parantaa rajaturvallisuuden tasoa ja toisaalta kattava ulkomaalaisvalvonta toimisi neliportaisen rajaturvallisuusmallin kolmen uloimman kehän toiminnan laadunvalvontajärjestelmänä. Johtopäätöksenä voidaan todeta, että EU:n rajaturvallisuuden ja neliportaisen rajaturvallisuusmallin kehittämistä vaikeuttavat tekijät kulminoituvat EU:n jäsenmaiden taloudelliseen ja sosiaaliseen eriarvoisuuteen. Rajaturvallisuuden toimintaedellytykset luodaan suurelta osin EU:n ja sen jäsenvaltioiden työvoima-, maahanmuutto-, turvapaikka- ja ulkopolitiikassa.

Prosessidraama autenttisen oppimisen edistäjänä

Tämä tutkimus selvittää prosessidraaman mahdollisuuksia autenttisen oppimisen edistäjänä. Tutkimus keskittyy kolmeen autenttisen oppimisen osa-alueeseen: autenttinen konteksti, autenttinen toiminta sekä asiantuntijuus, jotka toteutuvat prosessidraamassa esteettisen kahdentumisen kautta. Tutkittavaa ilmiötä lähestytään prosessidraamaan osallistuneiden kokemusten ja käsitysten kautta. Tavoitteena on selittää ja ymmärtää prosessidraamaa autenttisen oppimisen näkökulmasta kokonaisvaltaisesti osallistujien kokemusten ja niiden tulkinnan kautta. Tutkimuksen aineisto koostui ryhmähaastattelu- ja kyselyaineistosta. Tutkimusta varten haastateltiin prosessidraamaan osallistuneita Rauman normaalikoulun kuudennen luokan oppilaita (n=10) ryhmähaastattelujen avulla. Kyselyaineisto kerättiin prosessidraamajaksoon osallistuneilta saman koulun kahdeksannen luokan ilmaisutaidon valinnaisaineryhmän oppilailta (n=12) sekä Turun yliopiston opettajankoulutuslaitoksen Rauman yksikön AILO -opiskelijoilta (n=20). Aineisto analysoitiin teoriaohjaavan sisällönanalyysin keinoin. Tutkimuksen teoreettinen tausta perustui draamakasvatuksen kirjallisuuteen ja tutkimukseen autenttisen oppimisen näkökulmaa korostaen. Tutkimuksen tulosten mukaan prosessidraaman mahdollisuus autenttisen oppimisen edistämisessä perustui osallistujien yksilöllisten ominaisuuksien sekä prosessidraaman perusperiaatteiden pohjalle. Prosessidraama näytti tarjoavan osallistujille riittävän haastavia, todellisen tuntuisia tilanteita ja toimintoja, jotka mahdollistivat autenttisia kokemuksia kontekstista, toiminnasta ja asiantuntijuudesta, joihin autenttinen oppiminen osittain perustuu. Tulosten mukaan autenttisen oppimisen kokemista mahdollistavat ja estävät tekijät liittyvät ryhmään, itseen, ympäristöön, kuvitteelliseen maailmaan ja prosessidraamatyötapaan. Vaikka laadullisen tutkimuksen tuloksia ei voida yleistää suurempaan joukkoon, oli tutkimuksen tulos merkityksellinen draamaa opetuksessa käyttäville ja siitä kiinnostuneille opettajille, kasvattajille ja kouluttajille. Tutkimus antoi viitteitä siitä, miten prosessidraaman keinoin voidaan edistää autenttista oppimista.

Näkyväksi kirjoitettu elämä. Kertomukseksi muodostetut kokemukset Kirsti Teräsvuoren (1899–1988) nuoruuden päiväkirjoissa

Tarkastelen tässä tutkielmassa sitä, miten Kirsti Teräsvuori (1899–1988) rakensi itsestään, elämästään ja kokemuksistaan kertomusta nuoruuden päiväkirjoissaan. Tutkimukseni sijoittuu historiallisen elämäkerrallisen tutkimuksen kenttään ja kohdistuu menneeseen elämään omaelämäkerrallisen aineiston eli Kirstin päiväkirjojen kautta. Kertomuksen käsitettä lähestyn hermeneutiikan ja ontologian kentistä käsin, jolloin kertominen ja elämä lomittuvat perustavanlaatuisesti yhteen. Näin ollen käsitän Kirstin päiväkirjan kirjoittamisen ja sitä kautta muodostuneen kertomuksen hänelle olennaiseksi osaksi elämää, olemassaoloa ja itsensä todentamista. Kokemuksen ja kertomuksen välistä suhdetta tutkimuksessani lähestyn siitä hermeneuttisesta näkökulmasta, jonka mukaan kokemusten kerronnallistaminen on ihmisen olemista määrittävää, jolloin kokemus itsessään on jo välillistä, kertomusten määrittämää ja läpäisemää. Kirsti koki jo hyvin nuoresta asti ulkopuolisuutta, yksinäisyyttä, melankoliaa, vääryyttä ja joukkoon kuulumattomuutta. Häneltä puuttui kokemus nähdyksi ja kuulluksi sekä hyväksytyksi ja ymmärretyksi tulemisesta jo elämänsä alusta alkaen. Katson, että päiväkirjasta muodostui Kirstille tärkeä paikka, jossa hän sai tehdä itsensä näkyväksi ja kuulluksi. Päiväkirja oli myös eräänlainen kirjallisen kokeilun ja toimijuuden kenttä, jossa Kirsti pystyi rakentamaan minuuttaan ja identiteettiään kertomalla sekä reflektoimalla itseään suhteessa kirjoittamaansa. Kertomus itsestä muodostui päiväkirjan sivuille lähes pakonomaisen kirjoittamisen tuotoksena, ja sitä muokkasivat erilaiset teemat, kuten ihmissuhteet, ympäristö sekä psyykkinen ja fyysinen sairastuminen. Kaiken kaikkiaan näen, että Kirstin kohdalla elämä, kokemus ja kertomus kietoutuivat toisiinsa päiväkirjan sivuilla perustavanlaatuisella tavalla. Itsestä, elämästä ja kokemuksista muodostettu kertomus kertoi eletystä elämästä sekä yksinäisyyden ja väärinymmärryksen kautta syntyneestä pakottavasta tarpeesta muodostaa itseään näkyväksi, kiinnittyä elämään sanojen kautta. Kirsti kirjoitti elämänsä aikana yhteensä kymmeniä tuhansia sivuja päiväkirjatekstiä, joten hänen päiväkirjansa tarjoavat ainutlaatuisen aineiston myös erilaisia jatkotutkimuksia ajatellen. Kirstiä tai hänen päiväkirjojaan ei ole aiemmin tutkittu.

Näkyväksi kirjoitettu elämä. Kertomukseksi muodostetut kokemukset Kirsti Teräsvuoren (1899–1988) nuoruuden päiväkirjoissa

Tarkastelen tässä tutkielmassa sitä, miten Kirsti Teräsvuori (1899–1988) rakensi itsestään, elämästään ja kokemuksistaan kertomusta nuoruuden päiväkirjoissaan. Tutkimukseni sijoittuu historiallisen elämäkerrallisen tutkimuksen kenttään ja kohdistuu menneeseen elämään omaelämäkerrallisen aineiston eli Kirstin päiväkirjojen kautta. Kertomuksen käsitettä lähestyn hermeneutiikan ja ontologian kentistä käsin, jolloin kertominen ja elämä lomittuvat perustavanlaatuisesti yhteen. Näin ollen käsitän Kirstin päiväkirjan kirjoittamisen ja sitä kautta muodostuneen kertomuksen hänelle olennaiseksi osaksi elämää, olemassaoloa ja itsensä todentamista. Kokemuksen ja kertomuksen välistä suhdetta tutkimuksessani lähestyn siitä hermeneuttisesta näkökulmasta, jonka mukaan kokemusten kerronnallistaminen on ihmisen olemista määrittävää, jolloin kokemus itsessään on jo välillistä, kertomusten määrittämää ja läpäisemää. Kirsti koki jo hyvin nuoresta asti ulkopuolisuutta, yksinäisyyttä, melankoliaa, vääryyttä ja joukkoon kuulumattomuutta. Häneltä puuttui kokemus nähdyksi ja kuulluksi sekä hyväksytyksi ja ymmärretyksi tulemisesta jo elämänsä alusta alkaen. Katson, että päiväkirjasta muodostui Kirstille tärkeä paikka, jossa hän sai tehdä itsensä näkyväksi ja kuulluksi. Päiväkirja oli myös eräänlainen kirjallisen kokeilun ja toimijuuden kenttä, jossa Kirsti pystyi rakentamaan minuuttaan ja identiteettiään kertomalla sekä reflektoimalla itseään suhteessa kirjoittamaansa. Kertomus itsestä muodostui päiväkirjan sivuille lähes pakonomaisen kirjoittamisen tuotoksena, ja sitä muokkasivat erilaiset teemat, kuten ihmissuhteet, ympäristö sekä psyykkinen ja fyysinen sairastuminen. Kaiken kaikkiaan näen, että Kirstin kohdalla elämä, kokemus ja kertomus kietoutuivat toisiinsa päiväkirjan sivuilla perustavanlaatuisella tavalla. Itsestä, elämästä ja kokemuksista muodostettu kertomus kertoi eletystä elämästä sekä yksinäisyyden ja väärinymmärryksen kautta syntyneestä pakottavasta tarpeesta muodostaa itseään näkyväksi, kiinnittyä elämään sanojen kautta. Kirsti kirjoitti elämänsä aikana yhteensä kymmeniä tuhansia sivuja päiväkirjatekstiä, joten hänen päiväkirjansa tarjoavat ainutlaatuisen aineiston myös erilaisia jatkotutkimuksia ajatellen. Kirstiä tai hänen päiväkirjojaan ei ole aiemmin tutkittu.

Kohti Korpilammen konsensusta – SDP:n, SAK:n ja elinkeinoelämän muuttuvat suhteet ja talouspoliittinen käänne 1975–1977

Tutkielmani aiheena on suomalaisen konsensusyhteiskunnan muotoutuminen vuosina 1975–77. Tutkin Suomen sosialidemokraattisen puolueen, Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestön ja suomalaista elinkeinoelämää (Elinkeinoelämän valtuuskunta ja Teollisuuden keskusliitto) sekä työnantajia (Suomen työnantajien keskusliitto) edustaneiden järjestöjen välisten suhteiden muutosta. Keskiössä on edellä mainittujen järjestöjen talous- ja yhteiskuntapoliittisen ajattelun ja toiminnan kehittyminen ja vuorovaikutus aikana, jolloin Suomea kohtasi ensimmäinen merkittävä talouslama sitten toisen maailmansodan. Tutkimukseni perustuu arkistolähteiden erittelyyn ja vertailuun. Täydennän tätä eräillä valtio-opillisilla ja sosiologisilla teorioilla. Tutkielmani primääriaineistona toimivat SDP:n, SAK:n ja elinkeinoelämän johdon jälkeensä jättämä arkistomateriaali. Tutkielmassani tulen siihen päätelmään, että elinkeinoelämän aktiivinen vaikutustyö, yhteyksien avaaminen SDP:n ylimpään johtoon, SDP:n johdon talouspoliittisen ajattelun muuttuminen ja vaikeat taloudelliset olosuhteet yhdessä vaikuttivat niin sanotun ”Korpilammen konsensuksen” syntyyn. Konsensuksen keskiöön nostettiin ajatus teollisuuden kansainvälisen kilpailukyvyn ensisijaisuudesta muihin politiikkatavoitteisiin nähden. Prosessissa reaktiivisempi rooli jäi SAK:lle ja talouspoliittisesti keynesiläisille. Tutkielmani perusteella konsensus herätti myös vastustusta. Laajassa kuvassa konsensus silti läpäisi suomalaisen yhteiskunnan eliitit. Radikaalien talouspoliittisten tavoitteiden työntövoima sen sijaan hiipu

Magneettikuvauslaitteen vääristymän korjausalgoritmin toiminnan vaikutus kuvanlaatuun

Tässä työssä tutkittiin magneettikuvauslaitteiden vääristymän korjausalgoritmien toimintaa ja niiden vaikutusta kuvien laatuun. Kuvaukset tehtiin yhteensä kuudella eri magneettikuvauslaitteella ja kuvat analysoitiin käyttäen kahta eri menetelmää. Ensimmäisessä testissä kuvattiin ACR:n (American College of Radiology) valmistama testikappale, eli fantomi, ACR:n suosittelemien kuvausparametrien mukaan. Fantomi kuvatiin vääristymänkorjausalgoritmi päällä ja pois päältä. Molemmat kuvasarjat analysoitiin kahdella tavalla: manuaalisesti ja automaattisesti. ACR on laatinut tarkat ohjeet analyysien tekemiseen. Automaattiseen analysointiin käytettiin kehitysvaiheessa olevaa Automated Analysis Tool for ACR MRI Phantom Measurements (AAT-ACR) -ohjelmaa. Eri laitteiden tuloksia vertailtiin toisiinsa. Toista testiä varten rakennettiin MaxFOV-fantomi niminen testifantomi, joka kuvattiin yhteensä kolmella eri laitteella. Kyseisen fantomin avulla on mahdollista tutkia magneettikuvauslaitteiden todellinen maksimaalinen kuva-ala. Kuvaukset tehtiin vääristymäkorjaus päällä ja pois päältä. Analysointia varten kehitettiin oma automaattinen Matlab-ohjelmisto. Eri laitteiden tuloksia vertailtiin toisiinsa. ACR:n fantomilla tehtyjen testien tulos näyttää, että pienellä kuva-alalla (noin 20 cm ja alle) ei virheenkorjausalgoritmin käyttö tai käyttämättä jättäminen aiheuta suurta virhettä tuloksiin vaan tulokset ovat hyvin lähellä toisiaan. Tämä vastaa hyvin sitä, että magneettikentän ja gradienttien lineaarisuus on kaikkein suurin juuri magneettikuvauslaitteen keskiössä ja sen lähistöllä. Automaattinen ohjelmisto tuotti tuloksiin suurempia vaihteluja kuin manuaalinen analyysi. Automaattinen ohjelmisto on kuitenkin vasta kehitysvaiheessa, joten on selvää, että ohjelmiston antamissa tuloksissa saattaa olla algoritmien toiminnasta aiheutuvia virheitä. MaxFOV-fantomilla tehdyt testit osoittavat, että siirryttäessä suuriin kuva-aloihin (yli 20 cm) on virheenkorjauksella suuri merkitys. Jo 30 cm kuva-alalla erot korjattujen ja korjaamattomien kuvien välillä olivat suuret. Kuvia vertailtaessa on myös selvästi nähtävissä, että virheenkorjausalgoritmi rajoittaa kuva-alan maksimia.

Saaristomeren alueen alusöljy- ja aluskemikaalivahinkojen torjunnan yhteistoimintasuunnitelma

Moniviranomaisyhteistyönä Varsinais-Suomen ELY-keskuksen johdolla on laadittu öljyvahinkojen torjuntalain 13 §:n mukainen Saaristomeren alueen alusöljy- ja aluskemikaalivahinkojen torjunnan yhteistoimintasuunnitelma. Suunnitelman tarkoituksena on varmistaa torjuntatöiden nopea käynnistyminen ja torjuntatöiden laadukas toteuttaminen viranomaisten yhteistoimin kaikissa yhteistoiminta-alueella tapahtuvissa alusöljy- ja aluskemikaalivahinkotilanteissa. Suunnitelmassa on esitetty Saaristomeren alueen erityispiirteitä sekä eri viranomaisten ja muiden torjuntaan osallistuvien tehtäviä ja resursseja. Suunnitelmassa kuvataan torjuntatyön eri vaiheita ja niitä havainnollistetaan tarkemmin onnettomuustapauksista laadituin esimerkkikuvauksin. Kapeat ja karikkoiset väylät sekä saarten ja tärkeiden luonnonsuojelualueiden suuri määrä asettavat erityisiä haasteita torjuntatöille. Torjuntatöiden nopea käynnistyminen on ensiarvoisen tärkeää Saaristomeren yhteistoiminta-alueella. Nopean toiminnan kehittämiseen ja tähän sopivan kaluston hankintaan sekä harjoitustoimintaan tarvitaan lisäpanostusta jatkossa. Avovesikauden ulkopuolella tapahtuvien vahinkojen ja aluskemikaalivahinkojen torjunta sekä vahinkojätteen logistiikka ovat selkeitä kehittämisalueita lähitulevaisuudessa. Suurten merialueella tapahtuvien vahinkojen torjunnassa tarvitaan aina resursseja yhteistoiminta-alueen ulkopuolelta. Yhteistyötä ja koordinaatiota yhteistoiminta-alueiden välillä ja valtakunnallisella tasolla tulee kehittää ja kokonaisuus mm. päivitettyine uhkakuvineen laatia valtakunnallisen torjuntastrategian muotoon.

Ohjaava opetustyyli – opetushenkilöstön käsityksiä ja kokemuksia

Tutkielman aiheena oli selvittää, millaisia käsityksiä opetushenkilöstöllä on ohjaavasta opetustyylistä: Mitä ohjaavalla opetuksella tavoitellaan, millaisia toimintatapoja opetus sisältää ja millaisia haasteita opetushenkilöstö arjessa kohtaa. Alun teoreettisessa osuudessa kuvataan kolmen ohjaavan opetustyylin mallia: Feuersteinin ohjattu oppimiskokemus (Mediated Learning Experience), ohjaava opetuskeskustelu eli scaffolding ja dynaaminen arviointi. Keskeistä näissä malleissa on, että oppija nähdään tiedon aktiivisena prosessoijana, oppiminen tapahtuu taitavamman ohjauksessa ja tavoitteena oppimisessa on oppijan ajattelutaitojen ja oppimisprosessien kehittyminen. Tutkielma on laadullinen, fenomenografinen, tutkimus. Tutkielman aineisto koostui kahdeksan henkilön haastattelusta Uudenmaan opetusyksiköistä. Heistä viisi oli työssä peruskoulun ala- tai yläluokilla ja kolme ammatillisessa peruskoulutuksessa. Haastateltavat olivat työssä sekä yleis- että erityisopetuksessa. Tulokset osoittivat, että haastateltavat pitivät tärkeänä oppijan aktiivista roolia oppimisessa, itseohjautuvuuden kehittymistä ja positiivista näkemystä itsestä oppijana. Oppijan omaa ajattelua korostettiin, ja sen nähtiin kehittyvän taitavamman henkilön ohjauksessa. Tuloksissa näkyi, että haastateltavien käsitys oli ohjaavan opetustyylin mukainen, mutta ajattelutaitojen tietoista ja käsitteidenkäytön täsmällistä ohjaamista esiintyi haastateltavien puheessa melko vähän. Ajattelutaidot ja ongelmanratkaisutaidot ovat esimerkiksi peruskoulun uuden opetussuunnitelman (2014) yleisiä tavoitteita. Tämän tutkielman perusteella ohjaavan opetustyylin mukaista toimintamallia ja ajattelutapaa voisi kouluttamalla tuoda enemmän opetushenkilöstön tietoisuuteen ja toimintaan. Kyse ei ole pelkästään ajattelutaitojen ohjaamisen opettelusta, vaan myös näkökulman ja opettajan roolin muutoksesta sisällön tarjoajasta oppimisen ohjaamiseen.

LAPSEN TOIVOTTAVAN KÄYTTÄYTYMISEN EDISTÄMINEN PÄIVÄKOTI- JA ESIOPETUSRYHMÄSSÄ: Lastentarhanopettajien kokemuksia lasten käyttäytymisestä ja käyttäytymisen ohjaamisesta

Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää ja kuvailla, millaista toivottavaa ja ei-toivottua käyttäytymistä lastentarhanopettajat ovat havainneet päiväkoti- ja esiopetusryhmien ruokailu-, leikki- ja ohjatuissa tilanteissa. Lisäksi tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää ja kuvailla, miten lastentarhanopettajat näissä tilanteissa pyrkivät edistämään lapsen toivottavaa käyttäytymistä. Tutkimuksen tavoitteena oli löytää toimivia menetelmiä käytännön työhön, tukea lastentarhanopettajien oman toiminnan reflektointia ja kasvatustietoisuutta sekä ylläpitää kasvattajatiimeissä pedagogista keskustelua. Tutkimukseen osallistui yhteensä seitsemän lastentarhanopettajaa erään eteläpohjalaisen kaupungin kahdesta eri päiväkodista. Aineistonkeruumenetelmänä tutkimuksessa käytettiin teemahaastattelua. Haastattelua ohjasi teemarunko, ja haastattelut nauhoitettiin. Puhemuotoinen nauhoitettu aineisto litteroitiin peruslitteroinnin periaatteita noudattaen. Analyysimenetelmänä tutkimuksessa käytettiin teemoittelua, ja sisällönanalyysi oli muodoltaan teoriasidonnaista eli teoriaohjaavaa. Haastatteluun osallistuneiden lastentarhanopettajien havaintojen mukaan ruokailu-, leikki- ja ohjatuissa tilanteissa esiintyy monenlaisia toivottavan ja ei-toivotun käyttäytymisen muotoja. Lastentarhanopettajat tukevat toivottavaa ja ennaltaehkäisevät ei-toivottua käyttäytymistä erilaisilla lapsen käyttäytymiseen, varhaiskasvatusympäristön fyysisiin, sosiaalisiin ja psyykkisiin tekijöihin sekä itseensä kohdistuvilla menetelmillä. Ei-toivottua käyttäytymistä lastentarhanopettajat ohjaavat toivottavaan suuntaan erilaisilla lapsen käyttäytymiseen kohdistuvilla pehmeillä, sovitteluun perustuvilla sekä kovilla ja ankarilla menetelmillä tai itseensä kohdistuvilla menetelmillä. Tämän tutkimuksen myötä varhaiskasvatusta toteuttavia kasvatus- ja opetusalan ammattilaisia kannustetaan pohtimaan kriittisesti, millaista käyttäytymistä he lapselta eri tilanteissa odottavat ja miksi. Lisäksi esimerkiksi PBS- ja ProKoulu-toimintamallien sekä tämän tutkimuksen tulosten pohjalta voitaisiin ryhtyä kehittämään suomalaiseen varhaiskasvatukseen soveltuvaa lapsen toivottavaa käyttäytymistä tukevaa toimintamallia. Yhteisen toimintamallin myötä varhaiskasvattajien ei jatkossa tarvitsisi ohjata lapsen käyttäytymistä kovilla ja ankarilla menetelmillä, sillä toimintamallissa keskityttäisiin toivottavan käyttäytymisen tukemiseen ja ei-toivotun käyttäytymisen ennaltaehkäisyyn tutkimusnäyttöön perustuvilla menetelmillä.