Asianomistajan oikeudet viralliseen syytteen alaisissa rikoksissa

Asianomistajan asemaa rikosprosessissa parannettiin huomattavasti vuoden 1997 rikosprosessiuudistuksella, joka vaikutti asianomistajan syyteoikeuteen, mahdollisuuteen saada oikeudellista apua sekä yksityisoikeudellisen vaatimuksen ajamiseen syyteasian yhteydessä. Sittemmin asianomistajan oikeudellista asemaa on parannettu useiden lakimuutosten myötä ja asianomistajan oikeuksia on edistetty myös Euroopan parlamentin ja neuvoston antamalla uhridirektiivillä. Asianomistajalla on nykyään toissijainen syyteoikeus eli asianomistaja voi nostaa syytteen silloin, kun syyttäjä ei aja hänen asiaansa oikeudessa. Asianomistajalla on myös oikeus yhtyä syyttäjän tai toisen asianomistajan nostamaan syytteeseen. Rikosprosessilain mukaan asianomistajalla on tietyin edellytyksin mahdollisuus saada varallisuudestaan riippumatta valtion varoilla kustannettava oikeudenkäyntiavustaja tai tukihenkilö esitutkintaa ja oikeudenkäyntiä varten. Tämä ROL 2 luvussa säädetty on oikeus on rajattu koskemaan seksuaali- ja läheissuhderikoksia, henkeen, terveyteen ja vapauteen kohdistuvia rikoksia sekä paritusrikoksia. Säännöksen tavoitteena on rikoksen asianomistajan henkilökohtainen tukeminen vaikeassa tilanteessa sekä asianosaisten yhdenvertaisuuden lisääminen prosessissa. Syyttäjälle on säädetty velvollisuus tietyin edellytyksin ajaa asianomistajan yksityisoikeudellista vaatimusta rikosasian vastaajaa vastaan. Tutkielmassa tarkastellaan niitä ROL 3 luvun 9 §:ssä säädettyjä edellytyksiä, joiden vallitessa syyttäjälle syntyy virkavelvollisuus ajaa asianomistajan yksityisoikeudellista vaatimusta rikosasian käsittelyn yhteydessä. Yksityisoikeudellisen vaatimuksen ajaminen syyttäjän toimesta edellyttää asianomistajan pyyntöä, vaatimuksen perustumista rikokseen sekä vaatimuksen kohdistumista rikosasian vastaajaan. Syyttäjä voi kieltäytyä yksityisoikeudellisen vaatimuksen ajamisesta, jos siitä aiheutuisi olennaista haittaa taikka, jos vaatimus on ilmeisen perusteeton. Syytteen ja yksityisoikeudellisten vaatimusten käsittelyllä samassa oikeudenkäynnissä saavutetaan useita etuja.

Kuvataiteilijan asema työoikeudessa, vero-oikeudessa ja työttömyysturvassa

Tutkielman aiheena on ammattimaisesti taidetta harjoittavan kuvataiteilijan asema työoikeudessa, vero-oikeudessa ja työttömyysturvassa. Nämä kolme oikeudenalaa ovat kuvataiteilijoiden käytännön työskentelyn kannalta merkittävimpiä oikeudenaloja. Tutkielman tarkoituksena on kuvataiteilijan oikeudellisen aseman lisäksi selvittää, mihin kuvataiteilijat sijoittuvat oikeusjärjestelmässämme esiintyvässä yrittäjien ja työntekijöiden välisessä jaottelussa, sekä mitä muodollisia reunaehtoja taikka vaatimuksia oikeusjärjestelmämme asettaa kuvataiteilija työskentelylle. Tutkielma edustaa oikeusdogmaattista tutkimusmenetelmää. Lähteinä on käytetty useita työoikeudellisia, vero-oikeudellisia sekä työttömyysturvaa käsitteleviä perusteoksia ja artikkeleita, ministeriöiden työryhmien laatimia raportteja sekä oikeuskäytäntöä. Tutkielmassa on käytetty myös oikeussosiologian menetelmiä tukemaan ja täydentämään aiheen oikeusdogmaattista tarkastelua. Käytetty oikeussosiologinen aineisto on ollut lähinnä kvantitatiivista tilastotietoa. Tutkielmassa tullaan siihen tulokseen, että vapaiden kuvataiteilijoiden oikeudellinen asema sijoittuu yrittäjien ja työntekijöiden välisessä jaottelussa itsenäisyytensä puolesta useimmiten yrittäjätyöhön. Kuvataiteen harjoittamisesta kuitenkin puuttuu sellainen laajuus ja voiton tavoittelu, jotka yleensä liittyvät elinkeinonharjoittamiseen. Työoikeudessa ongelmallisia tilanteita ovat etenkin tilaustöissä muodostuvat oikeussuhteet, jotka saattavat tietyissä olosuhteissa täyttää työsopimuksen tunnusmerkit. Tuloverotuksessa on muodostunut kuvataiteilijoiden osalta varsin selkeä ja taiteenharjoittamista edistävä oikeuskäytäntö, joskin taiteellisen toiminnan verotuksessa sovellettavan verolain valinnassa saattaa edelleen syntyä harmaalle alueelle sijoittuvia rajanvetotilanteita. Työttömyysturvassa kuvataiteilijoiden tilanne on kaikkein ongelmallisin. Kuvataiteilijoiden oikeus työttömyysturvaan ratkaistaan erittäin laajan harkintavallan sisältävällä kokonaisarvioinnilla, jonka tulosta on vaikea ennakoida. Tutkielmassa tullaan siihen lopputulokseen, että etenkin pienituloisten yrittäjien heikko työttömyysturva on rakenteellinen syy siihen, miksi kuvataiteilijoiden ei kannata ryhtyä yrittäjiksi. Tämän vuoksi tutkielmassa esitetäänkin erilaisia parannusehdotuksia etenkin työttömyysturvajärjestelmän kehittämiseksi.

Kuvataiteilijan asema työoikeudessa, vero-oikeudessa ja työttömyysturvassa

Tutkielman aiheena on ammattimaisesti taidetta harjoittavan kuvataiteilijan asema työoikeudessa, vero-oikeudessa ja työttömyysturvassa. Nämä kolme oikeudenalaa ovat kuvataiteilijoiden käytännön työskentelyn kannalta merkittävimpiä oikeudenaloja. Tutkielman tarkoituksena on kuvataiteilijan oikeudellisen aseman lisäksi selvittää, mihin kuvataiteilijat sijoittuvat oikeusjärjestelmässämme esiintyvässä yrittäjien ja työntekijöiden välisessä jaottelussa, sekä mitä muodollisia reunaehtoja taikka vaatimuksia oikeusjärjestelmämme asettaa kuvataiteilija työskentelylle. Tutkielma edustaa oikeusdogmaattista tutkimusmenetelmää. Lähteinä on käytetty useita työoikeudellisia, vero-oikeudellisia sekä työttömyysturvaa käsitteleviä perusteoksia ja artikkeleita, ministeriöiden työryhmien laatimia raportteja sekä oikeuskäytäntöä. Tutkielmassa on käytetty myös oikeussosiologian menetelmiä tukemaan ja täydentämään aiheen oikeusdogmaattista tarkastelua. Käytetty oikeussosiologinen aineisto on ollut lähinnä kvantitatiivista tilastotietoa. Tutkielmassa tullaan siihen tulokseen, että vapaiden kuvataiteilijoiden oikeudellinen asema sijoittuu yrittäjien ja työntekijöiden välisessä jaottelussa itsenäisyytensä puolesta useimmiten yrittäjätyöhön. Kuvataiteen harjoittamisesta kuitenkin puuttuu sellainen laajuus ja voiton tavoittelu, jotka yleensä liittyvät elinkeinonharjoittamiseen. Työoikeudessa ongelmallisia tilanteita ovat etenkin tilaustöissä muodostuvat oikeussuhteet, jotka saattavat tietyissä olosuhteissa täyttää työsopimuksen tunnusmerkit. Tuloverotuksessa on muodostunut kuvataiteilijoiden osalta varsin selkeä ja taiteenharjoittamista edistävä oikeuskäytäntö, joskin taiteellisen toiminnan verotuksessa sovellettavan verolain valinnassa saattaa edelleen syntyä harmaalle alueelle sijoittuvia rajanvetotilanteita. Työttömyysturvassa kuvataiteilijoiden tilanne on kaikkein ongelmallisin. Kuvataiteilijoiden oikeus työttömyysturvaan ratkaistaan erittäin laajan harkintavallan sisältävällä kokonaisarvioinnilla, jonka tulosta on vaikea ennakoida. Tutkielmassa tullaan siihen lopputulokseen, että etenkin pienituloisten yrittäjien heikko työttömyysturva on rakenteellinen syy siihen, miksi kuvataiteilijoiden ei kannata ryhtyä yrittäjiksi. Tämän vuoksi tutkielmassa esitetäänkin erilaisia parannusehdotuksia etenkin työttömyysturvajärjestelmän kehittämiseksi.

Energiaturvallisuus Baltian maissa – Energiajärjestelmien muutos uudelleenitsenäistymisestä nykypäivään

Pro gradu –tutkielma Energiaturvallisuus Baltian maissa – Energiajärjestelmien muutos uudelleenitsenäistymisestä nykypäivään käsittelee Viron, Latvian ja Liettuan energiatur-vallisuutta ja maiden energiajärjestelmissä tapahtuneita muutoksia maiden uudelleenit-senäistymisestä nykypäivään. Tutkielma sisältää myös tulevaisuuskatsauksen, jossa arvi-oidaan maiden energiajärjestelmien muutoksia ja energiaturvallisuuden tulevaisuutta alueella. Empiirisen analyysin lisäksi tutkielma tutustuttaa lukijan energiaturvallisuustutkimuksen problematiikkaan muun muassa energiaturvallisuuden tarkan määrittelyn vaikeuden kautta. Kirjallisuuskatsaus perehdyttää lukijan energiaturvallisuustutkimuksen historiaan ja kehitykseen 1900–luvun lopulla ja 2000–luvulla. Tutkielmassa on hyödynnetty erityisesti tutkijoiden Aleh Cherpin ja Jessica Jewellin laajaa tuotantoa energiaturvallisuustutkimuksen kentällä. Kyseisten tutkijoiden vuonna 2011 julkaisema energiaturvallisuusmalli toimii tutkielman empiirisen analyysin pohjana. Tutkielman aineistossa on hyödynnetty muun muassa kansainvälisten energia-alan orga-nisaatioiden raportteja, yritysten vuosikertomuksia, valtioiden tilastollista dataa sekä uutis- ja sanomalehtilähteitä. Työtä ohjasivat kaksi tutkimuskysymystä: Ensimmäisen tarkoituksena oli selvittää liit-tyivätkö Virossa, Latviassa ja Liettuassa tehdyt energiapoliittiset muutokset energiatur-vallisuuden parantamiseen Cherpin ja Jewellin energiaturvallisuusmalliin verrattaessa. Toiseen tutkimuskysymykseen ansiokas vastaus analysoi pyrittiinkö energiaturvallisuutta parantamaan maissa ensisijaisesti geopoliittisista syistä, vai ottivatko Baltian maat ener-giapoliittisissa päätöksissään myös tekniset ja taloudelliset energiaturvallisuuskysymyk-set huomioon. Analyysista voitiin johtaa seuraavanlaiset päätelmät: Kunkin Baltian maan energiapoliit-tiset päätökset toimivat pitkälti myös energiaturvallisuuden parantamisen kannalta siinä määrin, miten energiaturvallisuuden parantaminen voidaan Cherpin ja Jewellin mallin mukaan määritellä. Etenkin liittyminen Euroopan unioniin näytti lisäävän maiden ener-giaturvallisuutta. Energiaturvallisuutta on parannettu maissa kokonaisvaltaisesti, eikä geopolitiikka ole ollut yliedustettuna turvallisuusratkaisuissa.

Energiaturvallisuus Baltian maissa - Energiajärjestelmien muutos uudelleenitsenäistymisestä nykypäivään

Pro gradu –tutkielma Energiaturvallisuus Baltian maissa – Energiajärjestelmien muutos uudelleenitsenäistymisestä nykypäivään käsittelee Viron, Latvian ja Liettuan energia-turvallisuutta ja maiden energiajärjestelmissä tapahtuneita muutoksia maiden uudelleenitsenäistymisestä nykypäivään. Tutkielma sisältää myös tulevaisuuskatsauksen, jossa arvioidaan maiden energiajärjestelmien muutoksia ja energiaturvallisuuden tulevaisuutta alueella. Empiirisen analyysin lisäksi tutkielma tutustuttaa lukijan energiaturvallisuustutkimuksen problematiikkaan muun muassa energiaturvallisuuden tarkan määrittelyn vaikeuden kautta. Kirjallisuuskatsaus perehdyttää lukijan energiaturvallisuustutkimuksen historiaan ja kehitykseen 1900–luvun lopulla ja 2000–luvulla. Tutkielmassa on hyödynnetty erityisesti tutkijoiden Aleh Cherpin ja Jessica Jewellin laajaa tuotantoa energiaturvallisuustutkimuksen kentällä. Kyseisten tutkijoiden vuonna 2011 julkaisema energiaturvallisuusmalli toimii tutkielman empiirisen analyysin pohjana. Tutkielman aineistossa on hyödynnetty muun muassa kansainvälisten energia-alan organisaatioiden raportteja, yritysten vuosikertomuksia, valtioiden tilastollista dataa sekä uutis- ja sanomalehtilähteitä. Työtä ohjasivat kaksi tutkimuskysymystä: Ensimmäisen tarkoituksena oli selvittää liittyivätkö Virossa, Latviassa ja Liettuassa tehdyt energiapoliittiset muutokset energiaturvallisuuden parantamiseen Cherpin ja Jewellin energiaturvallisuusmalliin verrattaessa. Toiseen tutkimuskysymykseen ansiokas vastaus analysoi pyrittiinkö energiaturvallisuutta parantamaan maissa ensisijaisesti geopoliittisista syistä, vai ottivatko Baltian maat energiapoliittisissa päätöksissään myös tekniset ja taloudelliset energiaturvallisuusky-symykset huomioon. Analyysista voitiin johtaa seuraavanlaiset päätelmät: Kunkin Baltian maan energiapoliittiset päätökset toimivat pitkälti myös energiaturvallisuuden parantamisen kannalta siinä määrin, miten energiaturvallisuuden parantaminen voidaan Cherpin ja Jewellin mallin mukaan määritellä. Etenkin liittyminen Euroopan unioniin näytti lisäävän maiden energiaturvallisuutta. Energiaturvallisuutta on parannettu maissa kokonaisvaltaisesti, eikä geopolitiikka ole ollut yliedustettuna turvallisuusratkaisuissa.

Päättäväiset porvarskat. Turun johtavan porvariston naisten toimijuus vuosina 1623–1670

Turun 1600-luvun johtavan porvariston naiset toimivat aktiivisesti ja päättäväisesti omiin ja perheensä etuihin liittyvissä asioissa. He jatkoivat jo keskiajalla alkanutta traditiota, jossa myös porvarisvaimojen taloudellisen toiminnan merkitys korostui. He eivät kuitenkaan olleet perheestään, suvustaan tai Turun paikallisyhteisöstä erillään olevia yksilöitä, vaan tärkeä osa niitä. Siksi heidän toimijuuttaan ei voi eikä tule erottaa aikakautensa ja yhteisönsä kontekstista. Johtavan porvariston naiset ajoivat asioitaan Turun kaupungin oikeusasteissa kaikissa kolmessa siviilisäädyssä, naimattomina tyttärinä, aviovaimoina ja leskinä, aktiivisimmat heistä elämänsä aikana yli sata kertaa. Verrattuna muihin saman ajanjakson kaupunkeihin naimattomaksi jääneet turkulaiset porvaristyttäret esiintyivät korostuneen aktiivisesti valvomassa taloudellisia etujaan. Heidän toimintansa hyväksyttiin silloin, kun se ei ylittänyt porvariyhteisön sovinnaisuuden rajoja, joita he pyrkivät koettelemaan parantaakseen talouttaan. Leskinaisten oikeustoimikelpoisuus kertoo siitä, että naisia ei pidetty vaimoinakaan lähtökohtaisesti kyvyttöminä hoitamaan perheen asioita, vaan ainoastaan velvollisina alistumaan miehensä edusmiehisyyteen ja määräysvaltaan tämän eläessä. Talouden pää oli yleensä mies ja hänen velvollisuutenaan oli ajaa perheensä asioita. Siksi aviovaimot esiintyvät oikeudessa siviilisäädyistä harvimmin. Leskillä oli puolestaan oikeus hoitaa itse omaisuuttaan. Tämä tarkoitti myös velvollisuutta valvoa lasten perintöä. Turun johtava porvaristo koostui joistakin kymmenistä perheistä, joista suurin osa oli 1600-loppupuolelle tultaessa muodostanut avioliittojen kautta laajan sukulaisverkoston. Tätä verkostoa ei olisi voinut syntyä ilman porvarisnaisia, joiden avioliitot mahdollistivat omaisuuden siirtämisen uusille yrittäjille. Vaikka sukulaisuussuhteet olivat tärkeitä kaupankäynnissä, kokivat naiset ne myös uhkaksi itselleen. Sukulaismiehet pyrkivät usein saamaan naisten omaisuutta käyttöönsä vetoamalla näiden heikkoon kykyyn hallita omaisuutta. Porvarisnaiset kuitenkin puolustautuivat tällaisissa tilanteissa voimakkaasti ja hakivat turvaa porvariyhteisöä edustaneelta raadilta. He osasivat vedota asemaansa yhteisön jäseninä ja saivat yleensä raadin ja porvariyhteisön tuen. Aviomiehen kuoltua porvarisnaisen oli päätettävä, jatkoiko hän miehensä liiketoimintaa vai hankkiko hän elantonsa jollain muulla tavalla. Monet lesket järjestelivät taloudellisia asioitaan heti miehensä kuoltua ja jäivät sitten elämään esimerkiksi kaupunkitalonsa, maatilojensa ja pääomansa turvin. Osa naisista jatkoi yrittäjyyttä pienimuotoisesti esimerkiksi lainaamalla rahaa korkoa vastaan tai panemalla olutta. Muutamat johtavan porvariston naiset jatkoivat kuitenkin laajaa taloudellista toimintaa vuosikausia. Heidän menestyksensä osoittaa, että he olivat saaneet jo kotonaan perusteellisen koulutuksen porvarisammattiin. He olivat myös toimineet miehensä kumppaneina yrityksen toiminnassa, joten heillä oli hyvät edellytykset itsenäiseen asioiden hoitamiseen. Saamansa koulutuksen turvin porvarisnaiset siirsivät osaamisensa myös lapsilleen.

Hyvinvointipalvelujen markkinointi matkailutoimialalla – Case Naantalin kylpylä, Haikon Kartano ja Kasnäsin kylpylä

Tutkielma käsittelee hyvinvointipalvelujen tuotteistamista kohderyhmien profiloinnin kautta matkailutoimialalla. Tutkielman osaongelmat ovat hyvinvointimatkailun ja hyvinvointipalvelujen määrittely kirjallisuudessa, tutkituissa kylpylähotelleissa tarjolla olevat hyvinvointipalvelut, hyvinvointipalvelujen käyttäjien profilointi kirjallisuuden mukaan sekä profilointi tutkituissa kylpylähotelleissa, keinot hyvinvointipalvelujen tuotteistamiseen asiakasprofiilien tuntemisen kautta sekä hyvinvointipalvelujen tuotteistaminen tutkituissa kylpylähotelleissa. Tutkimus toteutettiin kvalitatiivisena tapaustutkimuksena, jossa tutkimuksen kohteena oli kolme Etelä-Suomessa toimivaa kylpylähotellia. Palveluidean muuttaminen kannattavaksi liiketoiminnaksi edellyttää ymmärrystä markkinoista ja kuluttajista. Asiakkaista voidaan kerätä esimerkiksi demografisia tekijöitä, motiiveja ja kulutuskäyttäytymistä koskevaa tietoa. Asiakastietoa hyödynnetään palvelujen tuotteistamisessa. Tuotteistaminen on keino luoda aineettomalle palvelulle aineellisen tuotteen ominaisuuksia. Näin palvelun sisältö ja sen tarjoama lisäarvo konkretisoituu, ja kuluttajan kokeman riskin taso laskee. Palvelun luonteesta ja yrityksen strategiasta riippuu, mikä tuotteistamisen aste on kannattavin. Tähän tutkimukseen osallistuneiden yritysten palvelut sijoittuvat joko jakauman keskivaiheille tai lähemmäs standardoituja tuotteita. Tutkituissa kylpylähotelleissa asiakastietoa kerätään esimerkiksi kanta-asiakasjärjestelmien, ajanvarausjärjestelmien, kyselyjen ja palautelomakkeiden sekä henkilökunnan tietämyksen kautta. Hyvinvointipalvelujen keskeisimpiin kohderyhmiin kuuluvat aikuiset naiset, pariskunnat ja erilaiset ryhmät. Lisäksi miehet ja nuoret ovat huomionarvoisia kohderyhmiä. Tutkimukseen osallistuneet yritykset tuotteistavat palvelujaan esimerkiksi markkinointiviestinnän keinoin. Näihin keinoihin sisältyvät päätökset markkinoinnin kohdentamisesta, markkinointikanavista, hinnoittelusta ja brändien kehittämisestä. Palvelut suunnitellaan tiettyjen kohderyhmien tarpeiden mukaisesti. Esimerkiksi naisille, miehille, nuorille ja pariskunnille suunnatuilla palveluilla on kaikilla omat erityispiirteensä. Kohderyhmien profilointia voisi tutkimukseen osallistuneissa yrityksissä kehittää kerätyn asiakastiedon laajuutta lisäämällä. Esimerkiksi kylpylöiden päiväkävijöistä ei tällä hetkellä kerätä systemaattisesti tietoa, vaikka päiväkävijät ovat merkittävä asiakasryhmä. Palvelujen tehokas tuotteistaminen edellyttää mahdollisimman tarkan asiakastiedon hyödyntämistä. Prosessi vaatii seurantaa ja pitkäjänteisyyttä, sillä asiakaskunnassa ja kysynnässä tapahtuu jatkuvasti muutoksia.

Alisuoriutuminen työsopimuksen päättämisperusteena

Työsopimuksen päättämistä työntekijän henkilöön liittyvällä perusteella on tutkittu laajasti. Perinteisesti oikeusyhteisön mielenkiinnon kohteina ovat olleet työntekijän tahalliset menettelyt. Vähemmälle huomiolle ovat jääneet tahattomat puutteet työntekijän työntekovelvollisuuden täyttämisessä ja niiden merkitys työsopimussuhteen jatkumisen kannalta. Kyse on useimmiten tapauksista, joissa työntekijän työsuoritus ei syystä tai toisesta täytä työnantajan sille asettamia vaatimuksia. Työntekijän työnjälki voi olla huolimatonta, hänen työtahtinsa voi olla riittämätön tai hän ei kykene saavuttamaan työnantajan työnteolle asettamia muita tavoitteita. Näissä tapauksissa on kyse työntekijän alisuoriutumisesta. Tutkielman tarkoituksena on selvittää, millä edellytyksillä ja missä tilanteissa työnantajalla on oikeus päättää alisuoriutuvan työntekijän työsuhde. Metodisesti tutkielma on oikeusdogmaattinen. Sen tavoitteena on selvittää voimassa olevan oikeuden sisältöä lainsäädännön, lain esitöiden, oikeuskäytännön ja oikeuskirjallisuuden avulla. Oikeuskäytännöllä ja erityisesti hovioikeuksien ratkaisuilla on tutkielmassa korostunut merkitys, sillä lain, sen esitöiden ja korkeimman oikeuden prejudikaattien tarjoama tulkinta-apu tutkimusongelman käsittelyssä on rajallinen. Tutkimuksessa on havaittu, että työnantajalla voi olla oikeus päättää alisuoriutuvan työntekijän työsuhde. Jotta alisuoriutuminen voisi muodostaa työsopimuksen pätevän päättämisperusteen, alisuoriutumisen tulee kuitenkin olla luonteeltaan olennaista ja kestoltaan jatkuvaa. Päättämisharkinta on kokonaisharkintaa, jossa otetaan huomioon tapauksen olosuhteet kokonaisuudessaan. Työsuhteen päättäminen alisuoriutumistapauksissa tapahtuu useimmiten irtisanomalla työsopimus. Koska alisuoriutumisessa ei yleensä ole kyse yksittäisestä vakavasta velvoitteiden vastaisesta menettelystä vaan pidemmän aikaa kasautuvasta työsuhteen päättämisperusteesta, alisuoriutuminen voi vain harvoin ylittää työsopimuksen purkamiskynnyksen. Oikeuskäytännöstä löytyy kuitenkin muutamia tapauksia, joissa purkaminen on katsottu perustelluksi.

Aineettoman omaisuuden kassavirtaperusteinen arvonmääritys siirtohinnoittelussa

Konsernin sisäinen siirtohinnoittelu perustuu verotuksessa markkinaehtoperiaatteeseen, jonka mukaan konsernin sisäisissä transaktioissa tulee käyttää hintoja, joita vastaavissa olosuhteissa käytettäisiin riippumattomien yhtiöiden välillä. Aineettoman omaisuuden kassavirtaperusteisen arvonmäärityksen suurin ongelma on laskelmiin sisältyvä suuri epävarmuus. Laskelmat ovat aina subjektiivinen näkemys tietystä tilanteesta, joka saattaa mahdollistaa tarkoituksenmukaista hinnoittelua ja lisätä verosuunnittelumahdollisuuksia. Tämän tutkielman tarkoitus oli tutkia miten aineettoman omaisuuden markkinaehtoinen hinta käytännössä määritetään kassavirtaperusteista arvonmääritystä hyödyntäen. Tutkielmassa käytiin läpi arvonmäärityslaskelmissa tarvittavat keskeiset komponentit aineettoman omaisuuden erityispiirteet huomioiden. Lisäksi tarkoitus oli tutkia miten ostajalle ja myyjälle transaktion seurauksena syntyvät verohyödyt ja –kustannukset tulisi huomioida markkinaehtoisen kauppahinnan määrittämisessä. Tutkimuksen keskeisenä aineistona oli neljä teemahaastattelua. Lisäksi tutkielmassa hyödynnettiin Helsingin hallinto-oikeuden päätöksiä ja kirjallisuutta. Tutkimusta varten haastateltiin kolmea suurten konsulttitoimistojen edustajaa ja yhtä Verohallinnon asiantuntijaa. Aiheesta ei valinnut täydellistä yksimielisyyttä ja joidenkin aiheiden kohdalla näkökulmaerot haastateltavien välillä olivat huomattavan suuria. Laskentakorkokannan määrittämisen osalta yleinen mielipide oli, että hienovaraiset analyysit, joissa koko yhtiön tase pilkotaan osiin, jonka jälkeen määritetään yksilöllinen tuotto-odotus aineettomalle omaisuudelle, on ainakin teoriassa erittäin käyttökelpoinen menetelmä. Menetelmä on kuitenkin raskas toteuttaa, koska se vaatii luotettavuuden turvaamiseksi erittäin paljon taustadataa. Verotuskäytännössä onkin vakiintunut tapa, että aineettoman omaisuuden arvonmäärityksessä laskentakorkokanta tarkastetaan yhtiön oman pääoman tuottovaatimusta vasten. Oman pääoman tuottovaatimukseen voidaan tehdä lisäksi riskikorjauksia aineettoman omaisuuden erityispiirteiden huomioimiseksi. Jäännösarvon käyttämiseen arvostuslaskelmissa Verohallinnon edustaja suhtautui myöntyväisemmin kuin konsultit. Konsulttien mielestä jäännösarvoa tulisi hyödyntää vain erittäin harvoin, käytännössä vain erittäin vakiintuneiden brändien arvoa määritettäessä. Verohallinnon edustajan mielestä jäännösarvoa tulisi hyödyntää silloin, kun erän todellista taloudellista pitoaikaa ei voida luotettavasti määrittää. Verohyötyjen ja –kustannusten huomioimiseen siirtohinnoittelussa ei ole vakiintuneita käytäntöjä. Näyttää kuitenkin siltä, että myyjän verokustannuksen huomioiminen kauppahintaa määritettäessä on muodostumassa yleiseksi käytännöksi. OECD:n siirtohinnoittelua koskevat ohjeistukset uudistuvat jatkuvasti ja on toivottavaa, että tulevaisuudessa menetelmät ja toimintatavat vakiintuvat siten, että yhtiöt välttyvät raskailta ja kalliilta oikeusprosesseilta ja verot maksetaan jo lähtökohtaisesti oikeisiin valtioihin oikean määräisinä

Elintarvikkeiden antioksidantit sekä antosyaniinien rakenteen vaikutus antioksidanttikapasiteettiin eri mittausmenetelmiä käyttäen

Kirjallisessa osassa tarkastellaan eri antioksidantteja ja niiden toimintamekanismeja, sekä luonnollisten kasviuutteiden mahdollisia käyttökohteita elintarviketeollisuudessa. Lisäksi perehdytään tarkemmin miten eri antosyaniinien rakenne vaikuttaa niiden antioksidanttikapasiteettiin neljällä eri mittausmenetelmällä. Valitut menetelmät ovat DPPH (Radical Scavenging Capacity Assay), ORAC (Oxygen radical absorbance capacity), TEAC (Trolox Equivalent Antioxidant Capacity) ja FRAP (The ferric reducing antioxidant power). Luonnollisiin antioksidantteihin kuuluvat C-, E-, ja A-vitamiinit, tietyt mineraalit ja esimerkiksi marjojen sisältämät polyfenoliset yhdisteet. Yleisimpiin synteettisiin antioksidantteihin kuuluvat butyylihydroksianisoli, butyylihydroksitolueeni, tertiäärinen butyylihydrokinoni ja propyyligallaatti. Antosyaniinien rakenteella, erityisesti B-renkaan hydroksyyliryhmillä, on suuri vaikutus antosyaniinien antioksidanttikapasiteettiin. Delfinidiini on yksi yleisimmistä antosyanidiineista ja sen B-renkaassa esiintyy kolme hydroksyyliryhmää. Hydroksyyliryhmiensä ansioista sillä on korkein kapasiteetti DPPH-, FRAP- ja TEAC-menetelmillä mitattuna, mutta kirjallisuuden perusteella ORAC-menetelmällä näin ei ole. Antosyanidiineihin sitoutuva sokeri vaikuttaa kapasiteettiin joko positiivisesti tai negatiivisesti. Sokeriyksiköiden lisääntyminen rakenteessa puolestaan alentaa kapasiteettia kaikilla mittausmenetelmillä. Kokeellisessa osassa tutkittiin eri menetelmillä uutettujen kasvi-, marja-, ja mausteuutteiden antioksidanttikapasiteettia muunneltua TRAP-menetelmää käyttäen (Total Radical-Trapping Antioxidant Parameter). Muunnellulle TRAP-menetelmälle optimoitiin sopivat Trolox-standardilaimennokset, mittausparametrit ja suoritustapa. Korkeimmat antioksidanttikapasiteetit määritettiin mustaherukan marjalle ja lehdelle, männyn petulle, puolukan lehdelle ja mausteneilikan kukalle. Näiden uutteiden korkeat antioksidanttikapasiteetit johtuvat niiden korkeista polyfenolipitoisuuksista, joiden on todettu aikaisemmissakin tutkimuksissa olevan yhteydessä korkeampiin antioksidanttikapasiteetteihin. Mausteneilikan kukalla oli ylivoimaisesti korkein antioksidanttikapasiteetti, jopa 20–100 kertaa korkeampi kuin muilla näytteillä. Mausteneilikan kukka sisältää paljon eugenolia ja fenolisia yhdisteitä. Eugenolin on todettu olevan jopa viisi kertaa aktiivisempi antioksidantti kuin α-tokoferoli. Monille muillekin marjoille, lehdille ja mausteille mitattiin korkeat antioksidanttikapasiteetit.

Siirtohinnoitteluoikaisut oikeuskäytännön perusteella

Tässä tutkimuksessa tarkastellaan konsernien sisäisten liiketoimien hinnoittelua eli siirtohinnoittelua Suomen oikeuskäytännön perusteella. Tutkimuksessa käydään läpi kolme korkeimman hallinto-oikeuden siirtohinnoittelua koskevaa ratkaisua ja selvitetään näiden kautta niitä tekijöitä, jotka johtavat siirtohintojen jälkikäteiseen oikaisuun. Tutkimuksessa tutkitaan myös siirtohinnoitteluoikaisujen taustalla vaikuttavia yhteisiä tekijöitä ja siirtohinnoitteluun liittyviä tulkinnallisia erimielisyyksiä veronsaajan ja veronmaksajan välillä.

Koron- ja valuutanvaihtosopimus sekä keskuspankkien päätösten vaikutus sen hintaan

Tutkimuksen tavoitteena on luoda kirjallisuuskatsaus koron- ja valuutanvaihtosopimuksen toimintaan ja hinnoitteluun, sekä tutkia vaikuttavatko eri keskuspankkien rahapoliittiset päätökset ja tapahtumat niiden hintaan. Talousteorian mukaan koron- ja valuutanvaihtosopimuksessa korkoeroa ei tulisi olla, vaan kyseisen korkokäyrän arvon tulisi olla nolla. Tästä huolimatta finanssikriisin jälkeen EURSEK koron- ja valuutanvaihtosopimuksen osto- ja myyntihinnan välinen erotus on kasvanut merkittävästi, mahdollistaen tiettyjen taloudellisten toimijoiden arbitraasivoitot. Tämä tutkimus on sekä kirjallisuuskatsaus että empiirinen tutkimus, jossa tutkitaan onko keskuspankkien päätöksillä tilastollisesti merkittävää vaikutusta EURSEK koron- ja valuutanvaihtosopimuksen korkokäyrään. Koska koron- ja valuutanvaihtosopimus on käytännössä koronvaihtosopimuksen sekä valuutanvaihtosopimuksen yhdistelmä, puramme tämän johdannaisen sekä korko- että valuuttaosaan ja tarkastelemme näiden kaikkien hinnanmuodostumista ensin erikseen, ja sitten yhdisteltynä koron- ja valuutanvaihtosopimuksena. Empiirisen osuuden aineistona on Euroopan keskuspankin sekä Ruotsin keskuspankin rahapoliittisia päätöksiä ja -tapahtumia syyskuulta 2008 kesäkuulle 2012, joita tutkimukseen valikoitui yhteensä 49 tutkittavaksi tapahtumaksi. Näiden tapahtumien tilastollista merkitystä EURSEK koron- ja valuutanvaihtosopimuksen toteutuneelle korkokäyrän liikkeille testattiin parittaisena t-testinä, jossa vertailtiin havaittua tuottoa eli todellista korkokäyrän liikettä odotettuun tuottoon joka on nolla. Testien perusteella tilastollista merkitystä ei havaittu. Tutkimusaineiston tapahtumia tutkittaessa käytettiin sekä kahden että viiden päivän tapahtumaikkunoita, jotta nähtäisiin lisäksi se, onko tapahtumaikkunan pituudella merkitystä saatuihin tuloksiin. Joitain eroja olikin havaittavissa, mutta molemmissa tapauksissa H0-hypoteesi hylättiin. Vaikka EKP:n ja Riksbankenin rahapoliittiset päätökset muokkaavatkin rahan tarjontaa eri markkinoilla, taloudellisten toimijoiden todellinen kysyntä ja tarjonta näyttävät muuttavan EURSEK koron- ja valuutanvaihtosopimusten korkokäyriä vielä enemmän.

Yhdenvertaisuuslaki, vammainen henkilö ja työnantajan velvollisuus ehkäistä syrjintää

Vuoden 2015 alusta voimaan astunut uudistettu yhdenvertaisuuslaki asettaa työnantajalle velvoitteita vammaisten henkilöiden syrjinnän ehkäisemiseksi. Työnantajan on muun muassa laadittava yhdenvertaisuussuunnitelma, toteutettava vammaisen työntekijän tarvitsemia kohtuullisia mukautustoimenpiteitä, puututtava häirintään ja yleisesti edistettävä yhdenvertaisuutta työpaikalla. Tutkielmassa selvitetään oikeusdogmaattista lähestymistapaa käyttäen, mitä velvoitteita voimassaoleva lainsäädäntö asettaa työnantajalle vammaisen henkilön syrjinnän ehkäisemiseksi sekä yhdenvertaisuuden toteutumiseksi työsuhteessa. Työssä analysoidaan, ovatko velvoitteet työnantajan näkökulmasta kohtuullisia ja toisaalta turvaavatko ne vammaisen työntekijän asemaa. Asiaa tarkastellaan pääasiassa Suomen lainsäädännön valossa ja erityisesti yhdenvertaisuuslain lähtökohdista. Oikeusdogmatiikan lisäksi tutkimuksessa on oikeusvertailevia piirteitä, koska siinä tarkastellaan EU:n vammaisiin ja syrjintään liittyvää oikeutta verrattuna Suomen oikeusjärjestelmään. Kyseessä ei ole kuitenkaan puhdas oikeusvertailu, koska EU:n oikeus velvoittaa Suomea ja tulee tavallaan osaksi Suomen oikeusjärjestystä. Johtopäätöksenä tutkimuksessa esitetään, että yhdenvertaisuuslain asettamien velvoitteiden kohtuullisuus riippuu osittain siitä, miten paljon työnantaja on aiemmin kiinnittänyt huomiota vammaisiin kohdistuvaan syrjintään. Koska velvoitteiden toteuttamiseen on mahdollisuus saada ohjeita ja taloudellista tukea, asetetut velvoitteet katsotaan kokonaisuus huomioon ottaen kohtuulliseksi. Työnantajien näkökulmasta onnistuneempaa voisi kuitenkin olla yhdenvertaisuutta edistävien työpaikkojen palkitseminen kuin niiden velvoittaminen lainsäädännöllä. Vammaisen työntekijän näkökulmasta erityisesti velvollisuus kohtuullisiin mukautuksiin luo mahdollisuuden työntekoon sellaisille vammaisille henkilöille, jotka eivät ilman mukautustoimia pystyisi siihen. Valvontaviranomaisten apuun turvautuminen sekä hyvitys- ja sanktiomahdollisuus luovat mahdollisuuden jälkikätiseen oikeusturvaan syrjinnän kohteeksi joutuneille.

Kansakoulujen valvonta ja tarkastus Maariassa. Kärsämäen, Hirvensalon ja Raunistulan kansakoulujen tarkastelu vertailevasta näkökulmasta 1899–1921.

Tämä pro gradu -tutkielma käsittelee Kärsämäen, Hirvensalon ja Raunistulan kansakoulujen valvontaa ja tarkastusta vuosina 1899–1921. Kansakoulut kuuluivat vuonna 1868 perustettuun Maarian kuntaan ja näin ollen niiden valvonta ja tarkastus järjestettiin muiden maalaiskansakoulujen tapaan. Kansakouluja valvoivat vuoden 1866 kansakouluasetuksen mukaisesti koulutoimen ylihallitus (vuodesta 1918 kouluhallitus), kansakouluntarkastajat ja kansakoulujen johtokunnat. Vuoden 1865 kunnallisasetuksessa kansakoulujen perustaminen ja ylläpito määrättiin kunnan tehtäväksi, joten tutkimusajalla kansakoulujen hallinto ja valvonta jaettiin valtion ja kunnan kesken. Tutkimuksen tarkoituksena on antaa kokonaiskuva Kärsämäen, Hirvensalon ja Raunistulan kansakoulujen valvonnasta ja tarkastuksesta. Lähestyn tutkimusaihetta kolmesta eri näkökulmasta: kansakoulujen johtokuntien, Maarian kunnan ja kansakouluntarkastajien näkökulmista. Päälähteinä tutkimuksessa ovat kansakoulujen, Maarian kunnan ja kouluhallituksen arkistojen asiakirjat. Tutkimuksen metodina käytän vertailevaa menetelmää, jonka mukaisesti tutkin, miten Kärsämäen, Hirvensalon ja Raunistulan kansakoulujen valvonta ja tarkastus ilmiöinä erosivat toisistaan ja mitä samankaltaisuuksia niihin liittyi. Koulujen välinen vertailu sekä erojen ja samankaltaisuuksien selittäminen toimivat tutkielman ”punaisena lankana”. Maarian kunta oli tutkimusajalla alueiltaan epäyhtenäinen, mikä vaikutti kunnan kansakoululaitokseen. Hirvensalon saarelle perustettu Hirvensalon kansakoulu kuului toimintansa alusta lähtien emäpitäjästä riippumattomaan koulupiiriin. Aiemmassa tutkimuksessa on korostunut kansakoulujen valvonnan ja tarkastuksen tarkastelu ylemmän tason, kouluhallituksen ja kansakouluntarkastajien, näkökulmasta. Kansakoulujen tarkastuksella ja valvonnalla oli kuitenkin myös kansakouluille itselleen merkitystä. Tämä näkyi esimerkiksi opettajien taloudellisen ja oikeudellisen aseman kehittämisenä, koulurakennusten ja niiden tilojen parantamisena, opetusvälineiden monipuolistumisena ja kurinpito- ja järjestysongelmien selvittämisenä. Paikalliset olot, joissa koulut toimivat, vaikuttivat siihen, että kansakoulujen valvonnalla ja tarkastuksella oli Kärsämäen, Hirvensalon ja Raunistulan kansakoulujen toiminnalle erilainen merkitys.

Selainkäyttäytymiseen perustuva kohdistettu verkkomainonta - Toimijoiden velvollisuudet erityisesti tietosuojan näkökulmasta.

Internetin monimuotoisessa ympäristössä on selainkäyttäytymiseen perustuvasta kohdistetusta verkkomainonnasta kehittynyt tehokas, mutta häikäilemätön työkalu sitä hyödyntäville toimijoille. Mainostekniikan tarkoituksena on kerätä käyttäjistä henkilökohtaisia tietoja ja seurata heidän Internet käyttäytymistään, jotta heidän kiinnostusten kohteensa ja mieltymyksensä saataisiin selville. Kerätyistä tiedoista muodostetaan käyttäjäprofiileja, joiden avulla oikeat mainokset kohdistetaan kullekin yksittäiselle verkon käyttäjälle. Yhteiskunnassa, jossa teknologia on koko ajan läsnä, on käyttäjien oikeus tieto- ja yksityisyydensuojaan kuitenkin helppo unohtaa. Tämän tutkielman tavoitteena on selvittää käyttäjien tietosuojan toteutumisen näkökulmasta mainostekniikkaa hyödyntävien toimijoiden velvollisuudet. Sen lisäksi tavoitteena on selvittää toimijoiden välinen vastuun jakautuminen ja valvonta sekä lainvastaisesta menettelystä johtuvat seuraamukset. Lopuksi tehdään katsaus selainkäyttäytymiseen perustuvan kohdistetun verkkomainonnan tulevaisuuden näkymiin. Tutkielman metodi on oikeusdogmaattinen eli lainopillinen. Tutkimuskysymyksiin etsittiin ratkaisuja ja tulkintoja tutkimalla voimassa olevien oikeuslähteiden sisältöä. Keskeiset tietosuojaa ohjaavat lait ovat Suomen lainsäädännössä henkilötietolaki (22.4.1999/523) ja tietoyhteiskuntakaari (7.11.2014/917) sekä EU:n lainsäädännössä henkilötietodirektiivi (24.10.1995/46), sähköisen viestinnän tietosuojadirektiivi (12.07.2002/58/EY) ja vuonna 2018 voimaan tuleva yleinen tietosuoja-asetus (KOM (2012) 11, lopull). Suomen ja EU:n lainsäädäntö turvaa käyttäjien tieto- ja yksityisyydensuojan verkossa asettamalla velvollisuuksia selainkäyttäytymiseen perustuvan kohdistetun verkkomainonnan toimijoille. Henkilötietojen käsittelyn edellytyksenä on käyttäjien suostumus ja informointivelvollisuus, mutta oikeuskäytännön puuttuminen viittaa käyttäjien tietämättömyyteen. Vaikuttaa siltä, etteivät verkon käyttäjät voi käyttää hyväksi oikeussuojakeinojaan ja suojella itseään selainkäyttäytymiseen perustuvan kohdistetun verkkomainonnan tekniikoilta, koska he eivät ymmärrä niitä. Mikäli lainmukainen suostumus ja informointivelvollisuus eivät yllä lain asettamalle tasolle, on käsillä henkilörekisteririkkomus ja vakavimmissa loukkauksissa jopa henkilörekisteririkos. Tutkielmassa pohditaan, onko selainkäyttäytymiseen perustuvan kohdistetun verkkomainonnan valvonta riittävää vai pitäisikö valvontaa tehostaa. Lapsille kohdistettua verkkomainontaa tulisi valvoa ensisijaisesti, koska he eivät ole tarpeeksi kypsiä ymmärtämään mainostekniikan tarkoituksia. Käyttäjien henkilötietojen sääntelyn näkökulmasta yleinen tietosuoja-asetus on askel oikeaan suuntaan. Tulevaisuudessa henkilötietojen käsittelyyn liittyviä vaatimuksia tiukennetaan ja käyttäjien tietosuojaa pyritään parantamaan ottamalla huomioon uudet kehittyneet teknologiat. Nähtäväksi kuitenkin jää parantuuko käyttäjien tietosuoja ja puututaanko yksityisyyttä loukkaaviin verkkomainonnan menetelmiin myös käytännön tasolla.