714 resultados para Etelä-Amerikka
Resumo:
Suojelusuunnitelma on laadittu Hatsolan ja Rapionkankaan pohjavesialueille EAKR-osarahoitteisessa Pohjavesien suojeluohjelma, Itä-Suomi -hankkeen yhteydessä. Hankkeen muut rahoittajat ovat Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus, Mikkelin Vesilaitos, Pieksämäen Vesi, Savonlinnan Vesi ja JJR (Juva-Joroinen-Rantasalmi). Pohjavesialueilla on käytössä vedenottamot. Hatsolan ja Rapionkankaan pohjavesialueita ei ole luokiteltu vesipuitedirektiivin mukaisiksi riskialueiksi. Pohjavesialueilla mahdollisesti sijaitsevien pilaantuneiden maa-alueiden tila tulisi selvittää ja arvioida kunnostustarve. Pohjavedestä havaittujen arseenin ja vanadiinin alkuperä tulisi selvittää. Suojelusuunnitelmien yhteydessä laadittiin toimenpideohjelmat, joissa esitetään toimenpidesuositukset toiminnoittain, joissa esitetään vastuutahot, valvontavastuutahot ja aikataulut. Toimenpideohjelmia seurataan ja päivitetään vuosittain.
Resumo:
Selvityksessä on käyty läpi Etelä-Savon, Pohjois-Karjalan ja Pohjois-Savon alueen rautatieasemat ja kuormausalueet, satamat, lastauslaiturit ja uiton pudotuspaikat, jätehuollon osalta jätekeskusten sijainti, jätehuoltoyritykset ja niiden toiminta-alueet sekä jätteenpolttolaitoshankkeiden tilanne, lämpö- ja energialaitokset ja teollisuuden prosessivoimalat sekä kaivosten kuljetukset. Kuljetuskohteiden osalta yleinen suuntaus on ollut se, että niitä on keskitetty suuremmiksi yksiköiksi ja verkostoa on harvennettu, mikä on johtanut autoilla tapahtuvien alkukuljetusten pituuden kasvuun ja autokuljetussuoritteen lisääntymiseen. Keskittymistä on tapahtunut rautatieliikennepaikkojen, uiton pudotuspaikkojen ja jätekeskusten osalta. Näiltä osin kehitys näyttäisi jatkuvan samansuuntaisena, jätehuollon osalta tosin pelkästään lähinnä jätteenpolttolaitoksen myötä. Lämpö- ja energialaitosten osalta on havaittavissa sekä keskittymistä laitoskoon kasvun myötä että hajaantumista pienempien usein bioenergiaa hyödyntävien laitosten ja varavoimaloiden lisääntyessä. Uusia kaivoksia on perustettu ja kaivoshankkeita on runsaasti vireillä, jolloin malmi- ja rikastekuljetukset ovat huomattavasti lisääntymässä. Selvityksessä ei tullut esille merkittäviä maantieyhteyksien kehittämistarpeita. Rautatieasemien ja kuormauspaikkojen sekä uiton pudotuspaikkojen lopettaminen on johtanut tilanteeseen, jossa näille johtavien maanteiden käyttötarve on hävinnyt. Selvityksessä löytyi runsaat 40 maantietä tai maantien osaa, joiden kohdalla on tarpeen arvioida niiden ja tarvittaessa käynnistää maantien lakkautusprosessi. Yhteistyössä Liikenneviraston ja ELY-keskusten kesken tulisi selvittää, miten rautateiden kuormausalueiden ja niille johtavien tieyhteyksien hoitoa voitaisiin yhtenäistää. Tienpitomielessä tulisi selvittää, olisiko yksityistie maantietä tarkoituksenmukaisempi hallinnollinen ratkaisu kuormausalueteiden osalta. ELY-keskusten tieliikenteen asiantuntijana tulisi olla aktiivisemmin mukana uusien ja säilytettävien kuormausalueiden sijoittamista selvitettäessä.
Resumo:
Kaakkois-Suomen ELY-keskus, Kymenlaakson liitto ja Etelä-Karjalan liitto toteuttivat vuoden 2011 aikana ECOREG-hankkeessa valittujen ekotehokkuusindikaattorien viidennen vuosipäivityksen molemmille maakunnille. Tässä raportissa esitetään Kaakkois-Suomen ympäristö-, talous- ja sosiaalis-kulttuuristen indikaattorien kehittyminen indikaattorikohtaisesti valittuina aikasarjoina. Indikaattorien lisäksi raportissa käydään läpi vuosiraportoinnin käytännöt ja aikataulut sekä päivitysprosessin aikana esiin tulleet kehitystavoitteet. Tässä raportissa esitetään myös indikaattoriryhmäkohtaiset yhteenvedot sekä arviot alueellisen ekotehokkuuden kehittymisestä ja tilasta Kaakkois-Suomessa.
Resumo:
Etelä- ja Länsi-Suomen alueellisen jätesuunnitelman (ELSU) valmistelun aikana todettiin tarve kauppojen ja ravitsemispalveluiden biohajoavien jätteiden synnyn ehkäisemiseen. Tätä tavoitetta edistämään ELSU-alueen ELY-keskukset käynnistivät ”Biohajoavan jätteen synnyn ehkäisy kaupan alalla ja ravitsemispalveluissa” (VÄHÄBIO) -hankkeen. Vuosien 2010–2011 aikana toteutetussa hankkeessa kehitettiin EcoStart-konsultointipalvelua kaupan ja ravintola-alan tarpeita paremmin vastaavaksi sekä edistettiin palvelun saatavuutta ja tunnettavuutta. Hankkeen pitkän aikavälin tavoitteena on biohajoavan jätteen määrän ja sen kaatopaikkasijoittamisen vähentäminen sekä materiaalitehokkuuden parantuminen kaupoissa ja ravitsemispalveluissa.
Resumo:
Kyrönjoen yläosan tulvasuojeluhankkeen eri osille on useita lupapäätöksiä, joissa luvanhaltijana on valtio. Lupapäätöksissä on velvoite tarkkailla Kyrönjokeen johdettavien kuivatusvesien määrää ja laatua sekä rakentamisen ja pengerryspumppaamojen käytön vaikutusta Kyrönjoen tilaan. Lisäksi on tarkkailtava mm. vaikutuksia Kyrönjoen ja sen alapuolisen merialueen kala-, rapu- ja nahkiaiskantoihin ja kalastukseen sekä kalannousuun Malkakoskessa. Tämä on vuosiraportti vuoden 2011 tarkkailutuloksista. Kyrönjoen alaosalla Skatilassa ja suistossa Tottesundissa vesi oli vuonna 2011 hyvin hapanta (pH≤5,5) huhti–toukokuun vaihteessa, Skatilassa lisäksi syys–lokakuun vaihteessa. Pengerpumppaamojen kautta Kyrönjokeen johdetut vedet olivat erittäin happamia. Mal-kakosken padon yläpuolisella suvanto-osuudella happipitoisuus oli elokuussa 2011 samalla tasolla kuin esim. kuhan viihtymisen raja (5-6 mg/l), mikä on ollut melko tavanomainen tilanne Malkakosken padon valmistumisen jälkeisenä aikana. Maaliskuussa 2011 happi-pitoisuus oli alhainen ainakin pohjan läheisyydessä kaikilla tutkituilla Kyrönjoen tekojärvillä ja Pitkämöllä elokuussa jopa pinnalla. Vuonna 2011 kalanpoikasnuotan yksikkösaaliit jäivät edellisvuosiin nähden vaatimattomiksi Kitinojalla ja Peuralassa, kun taas joen alaosalla Voitilassa saaliit olivat ennätysmäiset ja suistossa Österfjärdenillä suurempi saalis saatiin ainoastaan vuonna 1999. Voitilan ja Österfjärdenin saaliiden runsauteen on voinut myötävaikuttaa se, että pH oli yli 5,5 toukokuun alun jälkeen nuottaukseen asti. Vuon-na 2011 sähkökalastuksen yksikkösaaliit olivat tavanomaista pienempiä. Verkkokoekalastuksen kappale- ja massamääräiset yksik-kösaaliit vuonna 2011 olivat melko tavanomaisia useimmilla paikoilla. Kyrönjoen vaellussiikapyyntiä haittasi suuri virtaama. Rapuja saatiin saaliiksi vuonna 2011 ainoastaan Kyrönjoen Kirkonkoskella, jossa yksikkösaalis oli 0,04 kpl/mertavuorokausi. Kyrönjo-en rapukannan tila on pysynyt samana vuoden 1999 rapuruttoepidemian jälkeen, ja Seinäjoen rapukannan tila vaikuttaa heikentyneen vuoden 2006 jälkeen. Nahkiaistoukkakaivuissa ei löydetty yhtään toukkaa vuonna 2011. Kudulle nousseiden nahkiaisten keskimääräi-nen yksikkösaalis oli kuitenkin Voitilassa vuonna 2011 noin 20 kpl/merta/vuorokausi eli suurin vuoden 1998 jälkeen.
Resumo:
Tässä raportissa on koottu tietoa Kurikka–Ilmajoki–Seinäjoki–Lapua-joukkoliikenteen laatukäytävän joukkoliikennetarjonnan nykytilasta, matkustuspotentiaalista sekä pysäkki-infrasta. Työssä on selvitetty joukkoliikennetarjonnan kehittämistarpeita laatukäytävällä ja haettu vastausta siihen, miten nykyinen infrastruktuuri keskeisten pysäkkien osalta palvelee laatukäytävän matkustajia. Työn tarkoituksena on tuottaa tietoa joukkoliikenteen laatukäytävän kehittämistarpeista kuntien ja Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksen päätöksenteon pohjaksi. Liikenne- ja viestintäministeriö ja VR-Yhtymä Oy ovat tehneet henkilöjunaliikenteen yksinoikeutta koskevan käyttöoikeussopimuksen ajalle 3.12.2009 - 31.12.2019. Sopimuksella VR saa yksinoikeuden ja sitoutuu harjoittamaan henkilöjunaliikennettä sopimuksen mukaisilla rataosilla. Tämän vuoksi tässä raportissa ei ole otettu kantaa henkilöjunaliikenteen palvelutasoon, mutta nykyiset raideliikenteen yhteydet on huomioitu linja-autoliikennettä täydentävänä yhteyksinä Lapuan ja Seinäjoen välillä. Työryhmässä on sovittu, että yhteiskäyttöisten lippujärjestelmien tarkastelu ei sisälly tähän työhön. Työn kuluessa on kyselytutkimuksella kartoitettu kuntien ja liikennöitsijöiden näkemyksiä laatukäytävän tärkeimmistä pysäkeistä ja ne on huomioitu tässä raportissa mahdollisuuksien mukaan. Lisäksi työryhmässä on keskusteltu laatukäytävän joukkoliikenteeseen liittyvästä kehittämistarpeista, muun muassa tarjonnan, reittien ja matka-ajan osalta. Atria Oy:n Nurmon tehtaan toimihenkilöille ja tehtaan tuotantopuolen edustajille on laadittu räätälöity kysely, jossa on selvitetty, milloin bussin tulisi saapua ja lähteä Atria Oy:n portille ja portilta. Lisäksi on selvitetty mahdollista käyttäjäpotentiaalia. Laatukäytävän kehittämistoimenpiteiden toteutus aloitetaan vuonna 2012. Päämääränä on, että vuorotarjonta on tavoitteiden mukaisella tasolla viimeistään vuonna 2019. Tässä raportissa esitettyjen tärkeimpien pysäkkien parantaminen aloitetaan vuonna 2012. Pysäkkien parantamistoimenpiteitä tehdään vuosittain rahoitusresurssien puitteissa.
Resumo:
Tässä raportissa on koottu tietoa Vaasa–Seinäjoki-joukkoliikenteen laatukäytävän joukkoliikennetarjonnan nykytilasta, matkustuspotentiaalista sekä pysäkki-infrastruktuurista. Työssä on selvitetty joukkoliikennetarjonnan kehittämistarpeita laatukäytävällä ja vastausta siihen, miten nykyinen infrastruktuuri palvelee laatukäytävän matkustajia keskeisten pysäkkien osalta. Työn tarkoituksena on tuottaa tietoa kuntien ja Etelä-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen päätöksenteon pohjaksi joukkoliikenteen laatukäytävän kehittämistarpeista. Liikenne- ja viestintäministeriö ja VR-Yhtymä Oy ovat tehneet henkilöjunaliikenteen yksinoikeutta koskevan käyttöoikeussopimuksen ajalle 3.12.2009–31.12.2019. Sopimuksella VR saa yksinoikeuden ja sitoutuu harjoittamaan henkilöjunaliikennettä sopimuksen mukaisilla rataosilla. Tässä raportissa on otettu kantaa myös henkilöjunaliikenteen kehittämistarpeeseen ja palvelutasoon. Nykyiset raideliikenteen yhteydet on huomioitu linja-autoliikennettä täydentävänä yhteyksinä Vaasan ja Seinäjoen välillä. Työryhmässä on käsitelty myös yhteiskäyttöisten (juna/bussi) lippu-järjestelmien tilannetta ja toivottu siihen ratkaisua valtakunnan tasolta. Vaasa–Seinäjoki-väli voisi toimia esimerkiksi pilottikohteena asian selvittelyssä. Työn kuluessa on kartoitettu kuntien ja liikennöitsijöiden näkemyksiä laatukäytävän tärkeimmistä pysäkeistä kyselytutkimuksella, ja ne on huomioitu tässä raportissa mahdollisuuksien mukaisesti. Lisäksi työryhmässä on keskusteltu laatukäytävän joukkoliikenteeseen liittyvästä kehittämistarpeista muun muassa tarjonnan, reittien ja matka-ajan osalta. Laatukäytävän kuntien asukkaille on laadittu kyselytutkimus, joka toteutettiin Internet-pohjaista ZEF-arviointi-, kysely- ja tiedonkeruusovellusta hyödyntäen. Kyselyllä selvitettiin laatukäytävän joukkoliikenteen kehittämistarpeita ja mahdollisia puutteita tai ongelmia. Kyselyn ajankohta oli 25.8.–16.9.2011. Vastauksia kyselyyn tuli yhteensä 203 kappaletta. Vastausten perusteella voidaan päätellä muun muassa, että joukkoliikenteen vuorotarjontaa laatukäytävällä tulisi lisätä. Myös asiakkaalle edullisten lipputuotteiden kehittämistä sekä aikatauluinformaatiota pysäkeillä pidettiin tärkeinä kehittämiskohteina. Laatukäytävän kehittämistoimenpiteiden toteutus aloitetaan vuonna 2012. Tavoitteena on, että vuorotarjonta on tavoitteiden mukaisella tasolla viimeistään vuonna 2019. Tässä raportissa esitettyjen tärkeimpien pysäkkien parantaminen aloitetaan vuonna 2012. Pysäkkien parantamistoimenpiteitä tehdään vuosittain rahoitusresurssien puitteissa.
Resumo:
Hitsaavan teollisuuden kilpailukyvyn tehostamiseksi yksi keino on hitsauksen mekanisoinnin ja automatisoinnin osuuden lisääminen hitsaustuotannossa. Työn on tehty Etelä-Karjalan aikuisopiston toimeksiannosta hitsauksen mekanisoinnin ja automatisoinnin oppimisympäristön kehittämiseksi paikallisten hitsaavien yritysten koulutustarpeiden mukaisesti. Työ toteutettiin sekä kirjallisuustutkimuksena että haastattelututkimuksena Etelä-Karjalan alueen hitsaavan teollisuuden yrityksissä. Kirjallisuusosiossa on läpikäyty hitsauksen mekanisointia, kappaleenkäsittelyä, orbitaalihitsausta sekä robottihitsausta. Kirjallisen käsittelyn pohjana oli kansainvälisen mekanisoidun-, orbitaali- ja robottihitsauksen henkilöstön operaattorikoulutusohjelma. Operaattorikoulutusohjelmassa koulutuslinjat jaetaan mekanisoituun hitsaukseen, orbitaalihitsaukseen ja robottihitsaukseen. Käytännön osiossa on analysoitu kohdeyrityksille tehdyt haastattelut, määritelty kohdeyritysten hitsauksen automaatiotasot sekä hitsaustyössä käytössä oleva laitekanta. Tutkimuksen tuloksia tullaan käyttämään hyödyksi kehitettäessä Etelä-Karjalan aikuisopiston (AKTIVA) oppimisympäristöä etelä-karjalaisten hitsaavien yritysten tarpeiden mukaisesti.
Resumo:
Vesienhoidon tavoitteena on laajan yhteistyön avulla säilyttää vesien hyvä tila sekä parantaa vesien tilaa siellä, missä se on päässyt heikentymään. Vesienhoidon suunnittelu etenee kuuden vuoden jaksoissa. Toisen suunnittelukierroksen aikana päivitetään vuonna 2009 hyväksytyt, vesienhoitoaluekohtaiset vesienhoitosuunnitelmat ja toimenpideohjelmat laajassa yhteistyössä ja eri tahoja kuullen. Antamalla palautetta voit vaikuttaa siihen, miten oman alueesi vesistöt, rannikkovedet ja pohjavedet sekä niiden tilaan vaikuttavat toiminnot otetaan suunnittelussa huomioon. Työohjelma ja aikataulu ovat samat kaikilla vesienhoitoalueilla. Tässä asiakirjassa käsitellään vesienhoidon työohjelmaa ja keskeisiä kysymyksiä Vuoksen vesienhoitoalueella.
Resumo:
Vesienhoidon tavoitteena on laajan yhteistyön avulla säilyttää vesien hyvä tila sekä parantaa vesien tilaa siellä, missä se on päässyt heikentymään. Vesienhoidon suunnittelu etenee kuuden vuoden jaksoissa. Toisen suunnittelukierroksen aikana päivitetään vuonna 2009 hyväksytyt, vesienhoitoaluekohtaiset vesienhoitosuunnitelmat ja toimenpideohjelmat laajassa yhteistyössä ja eri tahoja kuullen. Antamalla palautetta voit vaikuttaa siihen, miten oman alueesi vesistöt, rannikkovedet ja pohjavedet sekä niiden tilaan vaikuttavat toiminnot otetaan suunnittelussa huomioon. Työohjelma ja aikataulu ovat samat kaikilla vesienhoitoalueilla. Vesienhoidon keskeiset kysymykset ja suunnittelun alueellinen organisointi vaihtelevat eri vesienhoitoalueilla. Tässä asiakirjassa käsitellään keskeisiä kysymyksiä, jotka liittyvät Kokemäenjoen-Saaristomeren-Selkämeren vesienhoitoalueenjärvien, jokien, pohjavesien ja rannikkoalueiden tilan parantamiseen. Kokemäenjoen-Saaristomeren-Selkämeren ulottuu rannikollaSaaristomereltä Selkämerelle, Merenkurkkuun ja eteläiselle Perämerelle ja sisämaassa Pirkanmaalle, Keski-Suomeen ja Hämeeseen. Ensimmäisellä suunnittelukierroksella Kokemäenjoen-Saaristomeren-Selkämeren vesienhoitoalueen keskeiset kysymykset liittyivät hajakuormituksen aiheuttama ravinne- ja kiintoainekuormituksen vähentämiseen, happamien sulfaattimaiden aiheuttamiin ongelmiin, vesistörakentamisen ja säännöstelyn aiheuttamiin muutoksiin, tulviin ja alivirtaamakausien kuivuuteen sekä pohjavesiä kuormittavan toiminnan ja pohjavesien tilan sekä antoisuuden vaarantumisen ehkäisemiseen. Tärkeät vesienhoidon perusteemat eivät ole muuttuneet. Tässä asiakirjassa käsitellään Kokemäenjoen-Saaristomeren- Selkämeren vesienhoitoalueella vuosien 2016–2021 aikana vesienhoidon kannalta tärkeitä kysymyksiä. Esille on nostettu myös seikkoja, joilla on huomattavaa alueellista tai paikallista merkitystä. Lisäksi on huomioitu suunnitteluun vaikuttava muu kehitys. Vesienhoitosuunnitelmassa esitettyjen toimenpiteiden toteutusta ja seurantaa jatketaan vesimuodostumien hyvän tilan saavuttamiseksi, hyvässä ja erinomaisessa tilassa olevien vesimuodostumien tilan heikkeneminen tulee estää.
Resumo:
Målet för vattenvården är att genom brett samarbete behålla en god status i vattnen och att förbättra vattenstatusen på de ställen där den försvagats. Planeringen av vattenvården sker i perioder på sex år. Under den andra planeringsomgången kommer förvaltningsplanerna och åtgärdsprogrammen för de enskilda vattenförvaltningsområdena att uppdaterats genom brett samarbete och samråd med olika instanser. Genom att komma med synpunkter kan du inverka på hur vattendragen, kustvattnen och grundvattnen i ditt eget område, liksom även de funktioner som påverkar statusen i dessa, ska beaktas i planeringen. Arbetsprogrammet och tidtabellen är samma för alla vattenförvaltningsområden. Vilka frågor som är centrala för vattenvården och hur planeringen organiseras regionalt varierar enligt vattenförvaltningsområde. I det här dokumentet behandlas centrala frågeställningar som hänför sig till en förbättring av statusen i sjöar, åar och älvar, grundvatten och kustområden i Kumo älvs-Skärgårdshavets-Bottenhavets vattenförvaltningsområde. Kumo älvs-Skärgårdshavets-Bottenhavets vattenförvaltningsområdet sträcker sig vid kusten från Skärgårdshavet till Kvarken och södra Bottenhavet och inåt till Birkaland, Mellersta Finland och Tavastland. Under första planeringsperiod handlade de väsentliga frågorna i Kumo älvs-Skärgårdshavets-Bottenhavets vattenförvaltningsområde om minskning av den diffusa närings- och sediment belastning, problem som sura sulfatjordar orsakar, ändringar som vattenkonstruktioner och regleringen orsakar, översvämningar och torrhet under lågvattenföring samt verksamhet som belastar grundvatten och förhindra försämrandet av grundvattnets tillstånd och mängd. Väsentliga teman i vattenvården har inte ändrat. I detta dokument behandlas väsentliga frågorna i vattenvården i Kumo älvs- Skärgårdshavets-Bottenhavets vattenförvaltningsområde 2016-2021. Ärenden med regional och lokal betydelse lyfts upp och utveckling som påverkar vattenvården har beaktats. Åtgärder som presenteras i vattenförvaltningsplanen fortsätter och följs upp för att uppnå och bibehålla god eller utmärkt status i vattenområden.
Resumo:
Tämä diplomityö käsittelee Lappeenrannan teknillisen yliopiston ja Etelä- Karjalan poliisilaitoksen yhteistä kehitysprojektia, jonka tavoitteena oli tuottaa käytäntöön vietävissä oleva kehittämissuunnitelma ulkomaalaislupa-asioiden läpäisyaikojen hallintaan. Kehitysalueita on pyritty löytämään poliisilaitoksen henkilöstön haastatteluilla ja prosessianalyyseilla. Työ sisältää teoriaosion määräaikahallinnasta, yleiskatsauksen ulkomaalaislupa-asioista Suomessa sekä selvityksen ulkomaalaislupa-asioiden tilanteesta Etelä-Karjalan poliisilaitoksella. Työssä muodostettiin kolme kehittämisteemaa: seurannan kehittäminen, prosessien ja työtapojen kehittäminen ja yhteistyön kehittäminen. Tärkein kehittämistoimi oli Excel-pohjaisen seurantajärjestelmän suunnittelu, rakentaminen ja käyttöönottaminen. Seurantajärjestelmää voidaan hyödyntää tehtävien päivittäisessä ohjauksessa, määräaikatavoitteiden toteutumisen seurannassa sekä tilannekuvan ylläpitämisessä. Tavoitetilanteessa seurantajärjestelmän avulla hallitaan tilannetta siten, että hallitsemattomia hakemusruuhkia ei synny. Hankkeesta saatuja kokemuksia tehtäväjonojen hallinnasta ja suorituskyvyn mittaamisesta voidaan ajatella hyödynnettävän myös muissa prosesseissa.
Resumo:
Undervattensmiljön i skärgårdarna och de kustnära områdena i norra Östersjön är mångformiga och produktiva. Arternas levnadsmil-jöer styrs bl.a. av bottentyp, exponeringsgrad och ljustillgång. Kunskap och information om undervattensarterna är av stor vikt för en hållbar planering av kust- och havsmiljön. Denna rapport beskriver indelningen av de viktigaste undervattenshabitaten i norra Östersjöns kustvatten samt hur ett naturvärde på dessa miljöer kan uppskattas på basen av de olika ekologiska funktioner som habitatet uppfyller. De mest inflytelserika mänskliga hoten, både små- och storskaliga, som allvarligt kan hota habitatens fortbestånd behandlas också. Habitaten som beskrivs är både av typen hårdbotten och mjukbotten. Hårdbottenssamhällena bildar distinkta bälten från ytan mot bott-nen: trådalgszonen, zonen med stora fleråriga brunalger (Fucus vesiculosus, F. radicans), rödalgszonen och blåmusselzonen (Mytilus edulis/trossulus). Mjukbottensamhällena är uppbyggda kring ålgräs (Zostera marina), andra vattenlevande kärlväxter eller kransalger. En stor del av både de grunda och djupa mjukbottnarna saknar vegetation och samhällena struktureras då av ryggradslösa djur i och på sedi-mentytan. Habitaten har klassificerats och värderats enligt en tvåstegsmodell. Först har habitaten namngivits efter den dominerande arten eller artgruppen som bestämts enligt täckningsgrad. Därefter har varje habitat getts ett värde enligt sin ekologiska betydelse. Naturvärdet är indelat i skalan 1-5. Projektet NANNUT – The Nature and Nurture in the Northern Baltic Sea – har gjort inventeringar av undervattensmiljön på olika håll av kusterna och skärgårdarna i Finland 2010-2011. Målsättningen har varit att utveckla enkla och kostnadseffektiva metoder både för kartering och värdering av undervattenshabitat. Det huvudsakliga undersökningsområdet var förlagt till Raseborgsstad i södra Finland.
Resumo:
Vuonna 2006 heinäkuun 12. päivänä libanonilainen shia-järjestö Hizbollah ampui raketin- ja kranaatinheittimillä Israelin sotilastukikohtiin ja raja-alueen kyliin kääntääkseen Israelin puolustusvoimien (Tsahal - Tsvaa Haganah leJisrael, צְבָא הַהֲגָנָה לְיִשְׂרָאֵל ) huomion pois iskuosastosta, joka oli tunkeutumassa Israelin alueelle. Operaatiossa iskuosasto kaappasi kaksi Tsahalin sotilasta ja surmasi kolme. Israel vastasi Hizbollahin toimintaan käynnistämällä operaation, jota kutsutaan Israelissa Libanonin toiseksi sodaksi, jotta se saisi kaapatut sotilaat takaisin. Pelastusoperaatio muuttui täysimittaiseksi sodaksi. Tutkimus selvittää Tsahalin tulenkäytön periaatteet ja kuvaa, miten israelilaiset toteuttivat niin välittömästi taistelukosketuksessa olevien joukkojen tukemisen kuin joukkojen tukemisen, jotka eivät olleet välittömästi rintamavastuussa. Tutkimus toteutettiin tapaustutkimuksen tutkimusotteella ja aineisto kerättiin julkaistuista ja julkaisemattomista dokumenttilähteistä. Materiaalia analysoitiin aineistolähtöisesti ja näin pyrittiin luomaan kuva israelilaisten tulenkäytön periaatteista. Tutkimuksessa havaittiin, että lähestulkoon kaikki, mikä voi mennä pieleen joukkojen tukemisessa epäsuoralla tulella, meni myös pieleen. Joukkojen välitön tukeminen ei onnistunut, tulen tilaamisessa kesti useasti tunteja - jopa vuorokausiluokkaa pahimmassa tapauksessa. Irti taistelusta olevien joukkojen tukeminen onnistui hieman paremmin, tulta saatiin tilattua ja ammuttua, mutta loppujen lopuksi tulokset jäivät varsin vähäisiksi. Kaukovaikuttamisen epäonnistumiseen vaikutti suurimmalta osin Hizbollahin toteuttama tuliasematoiminta, joka teki israelilaisten vastaraketinheitintoiminnan hyödyttömäksi. Koko sodan ajan Hizbollah onnistui ampumaan raketteja Pohjois-Israeliin. Tsahalin epäsuorantulenkäyttö epäonnistui pitkälti siitä syystä, että vuoden 2000 Etelä- Libanonista vetäytymisen jälkeen, painopiste sotilastoiminnasta siirtyi perinteisestä taistelutoiminnasta terrorisminvastaisiin poliisioperaatioihin Gazassa ja Länsirannalla. Lisäksi Israelissa oltiin suuntautumassa ajatuksellisesti EBO- ja SOD-sodankäyntiteorioihin, missä ilmavoimien ja kaukovaikuttamisen merkitys yleensäkin korostui perinteisen sodankäynnin kustannuksella. Hizbollah osasi aikaisempien yhteenottojen perusteella valmistautua tähän ja laatia omat toimintasuunnitelmansa niin, että kaukovaikuttamisella ei ollut mahdollista lamauttaa Hizbollahia. Sodan jälkeen Israelissa alkoivat suuret uudistukset, missä palattiin taas takaisin israelilaisten aikaisemmalle vahvuusalueelle, joukkojen välittömään tukemiseen ja yhteistoimintaan niin aselajien kuin puolustushaarojenkin välillä.
Resumo:
Tämä kandidaatintyö käsittelee julkisten hankintojen keskittämistä. Keskitymme työssä Suomen tilanteeseen ja erityisesti kuntasektorin hankintojen keskittämiseen. Työn alussa käymme läpi lyhyesti julkisiin hankintoihin vaikuttavaa lainsäädäntöä ja esittelemme yleistä teoriaa hankintojen keskittämisestä. Teoriaosuudessa käsittelemme keskittämisen motiiveja, saavutettavia hyötyjä sekä mahdollisia ongelmia. Kandidaatintyöhömme sisältyy case-esimerkki yhteishankintayksikön toiminnasta. Tarkastelun kohteena on Etelä-Karjalan maakunnan alueella toimiva yhteishankintayksikkö Etelä-Karjalan hankintapalvelut, joka hoitaa yhteistyöyksiköilleen muun muassa kilpailutukset sekä sopimusten hallinnan. Työssä vertaamme myös nousevatko kirjallisuusosuudessa käsitellyt teoriat esille case-yrityksen toiminnassa. Pääosin teoria vastasi haastattelun perusteella Etelä-Karjalan Hankintapalveluiden kokemia hyötyjä ja haittoja joitain poikkeuksia lukuun ottamatta. Hyödyt koettiin yhteneväisemmiksi teorian kanssa kuin haitat. Työn lopussa käymme läpi hankintojen keskittämisen tulevaisuuden näkymiä, joiden perusteella voidaan sanoa, että aiheeseen liittyvää tutkimusta tulisi tehdä enemmän.