Yliopiston reunalla. Tutkimus suomalaisen avoimen yliopiston muotoutumisesta

Avoin yliopisto on koulutusmuoto, johon kuka tahansa voi osallistua ja jossa voi suorittaa yliopistotasoisia opintoja. Avoimen yliopiston ideassa keskeistä on koulutuksellisen tasa-arvon edistämisen tavoite. Tämän tutkimuksen tehtävänä on kuvata ja analysoida suomalaisen avoimen yliopiston muotoutumista. Tutkimuksella etsitään vastauksia kolmeen kysymykseen: 1. Millaisten vaiheiden kautta avoin yliopisto on muotoutunut? Mitä avoimen yliopiston historiassa on tapahtunut ja millaista keskustelua näistä tapahtumista on käyty? 2. Millaisia diskursseja avointa yliopistoa koskeneessa keskustelussa voidaan tunnistaa ja miten eri toimijatahot ovat näihin puhetapoihin kiinnittyneet? 3. Millaisena koulutuksellisen tasa-arvon toteuttajana avoin yliopisto näyttäytyy tutkimusaineiston valossa? Tutkimuksen aineisto koostuu erilaisista julkisista teksteistä. Aineistossa on mukana useita erilaisia tekstityyppejä: komiteanmietintöjä ja työryhmäraportteja, korkeakoululaitoksen kehittämissuunnitelmia, muita suunnitteluasiakirjoja, tutkimuksia, selvityksiä, puheenvuoroja ja esitelmiä sekä lehtikirjoituksia. Täydentävänä aineistona on lisäksi käytetty tilastoja. Tutkimusaineistoa on analysoitu diskurssianalyysillä. Keskeisenä lähtökohtana analyysissa on, että tekstien avulla tuotetaan avointa yliopistoa koskevia käsityksiä ja merkityksiä. Nämä merkitykset myös muuttuvat ajassa. Aineiston analyysin tuloksena avoimen yliopiston historiassa voidaan erottaa erilaisia vaiheita ja näiden vaiheiden välisiä taitekohtia. Ensimmäiseksi murrokseksi avoimen yliopiston historiassa voidaan paikantaa avoimen yliopiston synty, joka ajoittui 1970-luvun alkupuoliskolle. Avoin yliopisto sai vakiintuneet puitteensa vasta 1980-luvun puolivälissä, jolloin se organisoitiin osaksi yliopistojen täydennyskoulutusta. Tämä voidaan nähdä avoimen yliopiston historian toisena murroksena. Kolmas murros ajoittui 1990-luvulle, jolloin avoimen yliopiston resursointi muuttui ja nuoret tulivat sen näkyväksi opiskelijaryhmäksi. Tämä murros problematisoi avoimen yliopiston ja tutkintokoulutuksen suhteen aiemmasta poikkeavalla tavalla ja avoimen yliopiston tutkintoväylä nousi keskeiseksi keskusteluteemaksi. Tämä jännite purkautui tultaessa 2000-luvulle, ja tutkinnonuudistuksen yhteydessä avoimen yliopiston väylä sai paikkansa suhteessa kahden syklin tutkintoihin. Nyt elämme tutkinnonuudistuksen jälkeistä aikaa, jolloin avoimen yliopiston väylä vertautuu paljolti maisterikoulutuksiin. Kysymys aikuisten asemasta suhteessa tutkintokoulutukseen on kuitenkin edelleen ajankohtainen. Esillä ovat etenkin kysymykset aiemmin opitun tunnustamisesta, aikuisten ohjauksesta sekä avoimen yliopiston suhteesta työ- ja elinkeinoelämään. Keskustelussa avoimesta yliopistosta on paikannettavissa erilaisia positioita, jotka määrittävät avoimen yliopiston merkitystä ja tehtävää. Näitä positioita voidaan nimittää diskursseiksi, jotka konstituoivat avoimen yliopiston paikkaa yliopistokoulutuksen kentällä. Aineistosta on paikannettu neljä eri diskurssia: (1) akateemisia arvoja painottava yliopistollinen diskurssi, (2) osallistumisen tasa-arvoa korostava sivistyksellisen demokratian diskurssi, (3) yksilöllisiä mahdollisuuksia ja innovatiivisuutta korostava joustavuuden diskurssi sekä (4) työelämää, taloudellisuutta ja statusta korostava tehokkuuden diskurssi. Nämä diskurssit käyvät aineiston teksteissä keskinäisiä neuvotteluja ja kantavat merkityksiä suhteessa toisiinsa. Diskurssien välisiä suhteita voidaan kuvata kahden eri dimension kautta. Yhtäältä vastakkaisiksi arvoiksi asettuvat akateeminen eksklusiivisuus ja koulutuksellinen tasa-arvo. Toisena ulottuvuutena on koulutuksen arvottaminen sivistyksen versus hyödyn näkökulmasta. Avoimen yliopiston tehtävä tasa-arvon edistäjänä on eri aikoina mielletty eri tavoin. Avoimen yliopiston historiassa sen merkitystä ja tehtävää on kehystetty erilaisin puhetavoin, ja eri diskurssipositioiden vuoropuhelun kautta myös avoimen yliopiston tasa-arvotehtävästä on eri aikoina keskusteltu eri tavoin. Avoimen yliopiston alkuvaiheessa sen tehtävänä näyttäytyi sivistyksellisen demokratian turvaajana toimiminen. Kun avoimen yliopiston kurssit käynnistyivät, määrittyi toiminta selkeästi aikuisten koulutukseksi. Avoin yliopisto määrittyikin nyt aikuisten toiseksi mahdollisuudeksi hankkia koulutusta, jota vaille he olivat nuorempina jääneet. Avoimen yliopiston puitteiden lukkoonlyömisen jälkeen keskustelussa nousi vahvasti esiin toiminnan ja opetusmuotojen kehittäminen. Avoin yliopisto määrittyikin nyt aikuisten monipuoliseksi ja joustavaksi koulutusmahdollisuudeksi. Tasa-arvoisten mahdollisuuksien luominen näyttäytyi innovatiivisena, dynaamisena ja eteenpäinpyrkivänä toimintana, jossa otettiin huomioon aikuisten erilaiset tarpeet. Relander-ohjelman myötä avoimen yliopiston julkilausuttu tehtävä nimenomaan aikuisten kouluttajana kuitenkin muuttui. Avoin yliopisto näyttäytyi nyt yksilöllisiä tarpeita palvelevana mahdollisuuksien talona, jossa oli sijaa kaikille. Tärkeäksi määrittyi myös opiskelun tavoitteiden ja motiivien moninaisuus. Tutkinnon suorittamisen avoimen yliopiston opintojen kautta tuli olla realistisesti mahdollista. Viimeisimmän murroksen jälkeen avoin yliopisto määrittyy yhä selvemmin työelämän sekä alueellisten tarpeiden kautta. Avoin yliopisto näyttäytyy joustavana ja erilaisia tarpeita palvelevana opiskelufoorumina. Avoin yliopisto palvelee paitsi yksilöiden, myös työelämän ja yritysten tarpeita sekä on osaltaan turvaamassa alueiden kilpailukykyä ja elinvoimaisuutta. Tässä tutkimuksessa tarkastellaan avointa yliopistoa, sen historiaa ja siitä käytyä keskustelua erityisesti tasa-arvon näkökulmasta. Yhtenä keskeisenä tuloksena on, että avoimen yliopiston paikka on ollut aina jollakin tavalla marginaalissa. Tätä ilmentää mm. yliopistollisuuden ja tasa-arvon välinen jännite, jonka ympärille avointa yliopistoa koskeva keskustelu paljolti on järjestynyt. Ylipäätään aikuisten asemaa yliopistossa määrittää tietty epämukavuus ja täyden legitimiteetin puute erityisesti suhteessa tutkintokoulutukseen. Aikuisten koulutuksesta puhutaan yliopiston yhtenä perustehtävänä ja retorisesti voidaan todeta tämän tehtävän tärkeys. Aikuinen opiskelija aiempine osaamisineen ja osaamistarpeineen positioituu kuitenkin yliopistokoulutuksen ja työelämän väliselle rajapinnalle. Aikuisen paikka määrittyykin yliopiston ytimeen nähden selvästi marginaaliin.

”Iha fine. Paljon parempaa kuin edellisessä koulussa!” Kyselytutkimus loimaalaisten kahdeksas- ja yhdeksäsluokkalaisten kouluruokailusta ja kouluruokailutottumuksista

Tutkimuksella tarkasteltiin yläkoululaisten kouluruokailun ajankohtaisia ilmiöitä sekä selvitettiin kouluruokailutottumusten ja oppilaiden taustamuuttujien (sukupuoli, painoindeksi, fyysinen kunto ja aktiivisuus, uni ja väsyneisyys sekä koulumenestys) mahdollista yhteyttä. Tutkimuksen kohderyhmä muodostui Loimaan kaupungissa sijaitsevista Puistokadun ja Opintien koulun kahdeksas- ja yhdeksäsluokkalaisista oppilaista. Tutkimus suoritettiin kyselyyn osallistuneilla kouluilla marraskuun alussa 2011, jolloin tutkimukseen osallistui molemmista kouluista 69 oppilasta kokonaisotannan ollessa 138 oppilasta. Tutkimusjoukko koostui 65 tytöstä ja 72 pojasta. Tämä tutkimus on tutkimusotteeltaan pääosin kvantitatiivinen, mutta siinä esiintyy myös kvalitatiivisia piirteitä. Tutkimusmenetelmänä käytettiin strukturoituja ja avoimia kysymyksiä sisältävää kyselylomaketta, joka oli muodostettu tätä tutkimusta varten aiempien tutkimuksien pohjalta. Tutkimuksen tulokset olivat myönteisiä kouluruokailun osalta. Oppilaiden antama keskiarvo kouluruoalle oli 7,5 arvosteluasteikon ollessa neljästä kymmeneen. Oppilaista 86 prosenttia osallistui kouluruokailuun päivittäin ja 83 prosenttia viihtyi kouluruokalassa yli kymmenen minuuttia. Oppilaat söivät ruoka-aineiden välisiä suhteita kuvaavan lautasmallin eri osia hyvin. Oppilaat toivoivat kouluruokailuunsa enemmän jälkiruokia ja pehmeää leipää sekä paremmanmakuista pääruokaa. Oppilaiden taustamuuttujia tarkastellessa havaittiin niillä olevan yhteyksiä oppilaiden kouluruokailutottumuksiin, mutta tilastollisesti tarkasteltuna yhteydet eivät olleet merkitseviä. Ainoastaan yöunien keston ja väsyneisyyden yhteys kouluruokailutottumuksiin oli melkein merkitsevää. Tutkimukseen osallistuneet oppilaat eivät noudattaneet vähähiilihydraattista ruokavaliota, joten ”karppauksella” ei ollut vaikutuksia kouluruokailuun. Tutkimuksen tuloksia verrattaessa laajempiin tutkimuksiin (Terveyden ja hyvinvoinnin laitos 2011; Hoppu ym. 2008; Urho & Hasunen 2004), voidaan todeta tutkimukseen osallistuneiden oppilaiden pitävän kouluruoasta ja kouluruokailusta enemmän kuin ikätoverinsa. Oppilaat osallistuivat aktiivisemmin kouluruokailuun, söivät lautasmallin osia paremmin ja viettivät enemmän aikaa kouluruokailussa.

Laadullinen tutkimus ulkomaalaisen työvoiman hankinnasta itäsuomalaisten työnantajien näkökulmasta

Tämän tutkimuksen tarkoituksena on kartoittaa työperusteisen maahanmuuton nykytilaa ja tarpeita erityisesti Itä-Suomen alueella. Tutkimuksen tavoitteena on viime kädessä osaltaan edistää Itä-Suomen vetovoimaisuutta työperusteisen maahanmuuton näkökulmasta. Tutkimus on osa ESR-rahoitteista M14-hanketta, joka tähtää työperusteisen maahanmuuton edistämiseen makrotasolla. M14-hankkeen keskeiset tehtävät ovat etsiä maahanmuuttoon pohjautuvia ratkaisuja elinkeinoelämän ja julkisen sektorin työvoimatarpeisiin, edistää jo maassa olevien maahanmuuttajien työllistymistä, nopeuttaa maahanmuuttajien suomalaiseen yhteiskuntaan kotoutumista, auttaa uuden työvoiman rekrytoinnissa, valmentaa työyhteisöjä monikulttuurisuuteen ja jakaa tietoa yhteistyötahoille ja suurelle yleisölle. M14-hanketta toteutetaan Etelä-Savon, Kainuun, Pohjois-Karjalan ja Pohjois-Savon ELY-keskusten yhteistyössä. Tutkimuksen tarkoituksena on tuoda esiin konkreettisia toimenpide-ehdotuksia työperusteisen maahanmuuton edistämiseksi Itä-Suomen alueella muun muassa nostamalla esiin niitä tarpeita, joita työnantajilla on ulkomaalaisen työvoiman hankintaan ja käyttöön liittyen. Tavoitteena on selvittää, miten työnantajille ja työmuuttajille suunnattuja palveluita voidaan kehittää paremmin kansainvälisiä rekrytointeja tekevien työnantajien tarpeita vastaaviksi. Tutkimustuloksien odotetaan hyödyttävän monia eri tahoja, mutta erityisesti Itä-Suomen työ- ja elinkeinohallintoa sekä EURES-palvelua, joka on ETA-maat kattava työnvälitysverkosto.

Kasvatus on kasvamaan saattamista. Kasvatusfilosofinen tutkimus J. A. Hollon sivistyskasvatusajattelusta

Tutkimukseni käsittelee J. A. Hollon (1885–1967) sivistyskasvatusajattelua. Hollo oli monitoiminen kulttuurivaikuttaja, joka toimi kriitikkona, kirjailijana, suomentajana ja kasvatustieteilijänä. Häntä voidaan pitää J. V. Snellmanin rinnalla yhtenä merkittävimpänä suomalaisena kasvatusajattelijana. Hänen kasvatusajattelustaan ei ole kuitenkaan aiemmin tehty väitöskirjatason tutkimusta. Tutkimuskysymykseni ovat seuraavat: 1. Millainen on Hollon näkemys kasvatuksesta, kasvatuksen maailmasta ja kasvatuksen teoriasta? 2. Mikä on Hollon käsitys kasvattajan ja kasvatettavan merkityksestä kasvatustapahtumassa? 3. Mitä asioita sisältyy sivistyskasvatuksen eli kasvamaan saattamisen elementteihin? Tutkimukseni on kasvatusfilosofinen. Tutkimusmenetelmäni on systemaattinen analyysi ja lähestymistapani on hermeneuttinen. Tutkimukseni pääaineistona ovat Hollon kasvatusta koskevat kirjoitukset, joista tärkeimmät ovat Mielikuvitus ja sen kasvattaminen I-II (1918, 1919), Kasvatuksen maailma (1927), Kasvatuksen teoria (1927) ja Itsekasvatus ja elämisen taito (1931). Hollon mukaan kasvatuksen maailma on suhteellisen itsenäinen elämänmuoto (Lebensform), jolla on oma ontologinen erityislaatunsa, so. sui generis. Kasvatusoppia ei pidä redusoida psykologiaan tai filosofiaan, koska sillä tavoin se menettää tieteellisen itsenäisyytensä. Hollon mielestä kasvatuksen teoria on teoria käytäntöä varten. Kasvatuksen teorian luomisessa tulee ottaa huomioon kasvatuksen maailman erityispiirteenä oleva kokonaisvaltainen näkökulma ja elämän palvelemisen päämäärä. Kasvattaminen on aina myös eettistä toimintaa. Kasvatuksen tavoitteena on hyvä elämä. Hollon mukaan kasvattajan tehtävä on luoda kasvatettavalleen eheä sivistyksellinen perusta. Tämä voi tapahtua vain laaja-alaisen sivistyskasvatuksen avulla, jonka runkona on antiikin humanistinen sivistysperinne. Sivistyskasvatukseen kuuluvat älyllinen, eettinen, uskonnollinen, esteettinen ja toiminnallinen kasvatus. Mielikuvituksen avulla kasvattaja voi yhdistää kasvatuksen osa-alueet eheäksi kokonaisuudeksi. Ilman mielikuvitusta erilaiset ilmiöt olisivat pirstaleisina, toisistaan erillisinä osina ihmisen mielessä. Opettajan persoona on merkittävä tekijä kasvatuksessa. Se tulee ottaa huomioon opettajankoulutuksen eli kasvattajan kasvattamisen valinnoissa. Opettaja-kasvattajan on tärkeää opiskella laajasti humanistisia opintoja, koska kasvatuksessa on kysymys ihmisestä. Ennen kaikkea kasvattajan eettistä ja esteettistä kykyä tulee harjoituttaa. Näin hän oppii käyttämään mielikuvitustaan kasvatustapahtumassa siten, että hän tulee kasvatuksellisesti näkeväksi kasvamaan saattajaksi, joka ymmärtää sen, mikä kussakin tilanteessa vaatii erityistä huomiota. Tutkimukseni osoittaa, että Hollon henkitieteellinen ja fenomenologis-hermeneuttinen kasvatusnäkemys ei ole vain vastaparadigma empiiriselle kasvatustieteelle, vaan myös nykyajan teknis-taloudelliselle eetokselle, joka yhtäältä uhkaa välineellistää kasvatuksen ja toisaalta väärällä tavoin tieteellistää kasvatuksen tutkimuksen. Tämän takia kasvatusoppi kysymyksineen uhkaa siirtyä kasvatuskeskustelussa syrjemmälle, jopa hävitä kokonaan. Kasvatuksen ja kasvatuksen tutkimuksen vaarana on niiden liiallinen sitouttaminen tuotantoelämän jatkeeksi, minkä seurauksena on ihmisyyden toteuttamisen vaikeutuminen. Tutkimuksen lopuksi esitän ideaalikoulunäkemykseni, joka perustuu osittain Hollon kasvatusnäkemykseen. Hollon näkemys on yhä ajankohtainen ja merkittävä kontribuutio kasvatusta, sen teoriaa ja käytäntöä koskevaan keskusteluun.

Asiantuntijaorganisaation työhyvinvointi; organisaatioilmapiiri yliopistoyksikön voimavaratekijänä

Asiantuntijaorganisaatioissa työ ja organisaation tavoitteet muuttuvat ympäristön vaikutuksesta yhä nopeammin. Monet yhtäaikaiset muutokset ovat haasteita työhyvinvoinnille. Työhyvinvoinnin kehittäminen onkin eräs ajankohtainen henkilöstöjohtamisen painopistealue. Yliopistoyksiköissä työhyvinvointi voi vaihdella johtuen tieteenalojen autonomiasta ja erilaisuudesta, joten organisaatiotasoinen tutkiminen on tarpeen. Asiantuntijaorganisaation työhyvinvoinnin kannalta työn sosiaaliset ja psyykkiset tekijät ovat kriittisiä ja niiden vuorovaikutteinen tutkiminen on myönteinen tapa kehittää työhyvinvointia. Tutkimusongelmana oli kuvata pienen yliopistoyksikön työhyvinvointia organisaatioilmapiirin näkökulmasta. Tutkimuskysymyksinä olivat: millainen on case-organisaation työhyvinvointi, millainen on case-organisaation ilmapiiri sekä mitkä tekijät vaikuttavat case-organisaation työhyvinvointiin. Tutkimus on tapaustutkimus, jonka aineiston keruussa ja analysoinnissa käytettiin triangulaatiomenetelmää. Kvantitatiivinen ja kvalitatiivinen aineisto analysoitiin deduktiivisesti. Tutkimuksen teoreettisena taustana oli organisaatiopsykologian, työhyvinvoinnin ja johtamisen tutkimuksia. Näitä peilattiin asiantuntijaorganisaation ja yliopiston kontekstiin. Case-organisaation työhyvinvointi oli melko hyvä. Organisaatioilmapiiri ja sitoutuminen olivat kehittyneet myönteisesti viime aikoina. Työn voimavaroina koettiin työtoverien tuki, työmotivaatio, mielekäs työ, hyvä työssä viihtyminen, hyvät mahdollisuudet käyttää tietoja ja taitoja ja oppia uutta sekä tasa-arvoinen, mukava ja kannustava ilmapiiri. Työn vaatimustekijöitä olivat ajoittainen kiire, usein muuttuvat ja puutteelliset työn ja yhteisön tavoitteet, heikko tiedon kulku ja lisääntynyt byrokratia. Vaikka työ oli itsenäistä, työn vaikutusmahdollisuuksia koettiin vain jonkin verran. Koska organisaatioilmapiirin osa-alueet johtaminen, sosiaalinen vuorovaikutus, luottamus, yhteisöllisyys ja me-henki sekä sitoutuminen ovat yhteydessä toisiinsa, organisaation kehittäminen jonkin osa-alueen kautta kehittää työhyvinvointia strategisesti. Case-organisaatiossa johtamisen kehittäminen oli parantanut henkilöstön sitoutumista organisaatioon. Yliopistojen johtamisessa vuorovaikutuksen lisääminen johtajan ja henkilöstön välille nähdään tärkeänä ja vaikuttavana työhyvinvoinnin kehittämisen keinona. Monipuolinen vuorovaikutus voi parantaa erilaisten ihmisten ja tiimien välistä yhteistyötä ja organisaation yhteisiä tavoitteita sekä työn vaikutusmahdollisuuksia.

Vertaileva tutkimus suomalaisten talonrakennusyritysten likviditeetin hallinnasta vuosina 2005–2009

Tutkielman mukaan käyttöpääoman määrä valikoiduissa yrityksissä on kasvanut rahoituskriisin ajankohtana. Käyttöpääomaa sitoo talonrakennusteollisuudessa erityisesti henkilöstökustannukset, joiden nopea optimointi on tutkimuksen perusteella avainasemassa yrityksen kannattavuuteen. Käyttöpääoman optimointi suhteessa liiketoiminnan laajuuteen on perusteltatissa tutkimuksen mukaan myös sen takia, että talonrakennusteollisuuden yritykset ovat erityisen alttiita makrotaloudellisille vaihteluille.

Yritysjärjestelyn toteutuneeseen kauppahintaan vaikuttavat tekijät – empiirinen tutkimus ulkoisen neuvonantajan suoriutumisesta yritysjärjestelyissä

Tämän Pro Gradu -tutkielman tavoitteena on tutkia mitkä tekijät vaikuttavat yritysjärjestelyn toteutuneeseen kauppahintaan. Lisäksi tämä tutkimus pyrkii vastaamaan mikä on ulkoisen neuvonantajan rooli kauppahinnan muodostumisessa sekä miten ulkoinen neuvonantaja suoriutuu erilaisista yritysjärjestelyistä. Tutkimuksen syntyä motivoi vähäinen tutkimusten määrä pienten yritysten yritysjärjestelyistä; yritysjärjestelyt toteutetaan usein puutteellisilla resursseilla ja epäonnistuneet yritysjärjestelyt nähdään uhkana Euroopan unionin talouskasvulle. Empiirinen tutkimus koostuu 104 toteutuneesta pienen yrityksen yritysjärjestelyn tilastollisesta analyysistä. Pääsääntöisesti otosta on tutkittu keskiarvovertailulla (Ttesti ja Oneway Anova) sekä korrelaatiotestauksella. Tutkimuksen tulokset osoittavat, että arvonmääritys on merkittävimmin kauppahintaan vaikuttava tekijä. Tämän lisäksi tilinpäätöstiedoilla on positiivinen yhteys kauppahintaan, kun taas myyntiajalla tai preemiolla ei ole yhteyttä kauppahintaan. Sekä osake- ja liiketoimintakaupan että sukupolvenvaihdosten ja yrityskauppojen välillä tehty keskiarvovertailu osoittaa, että ulkoinen neuvonantaja suoriutuu ammattitaitoisesti erilaisista yritysjärjestelytilanteista osaten huomioida näihin liittyviä erityispiirteitä.

Tilintarkastuksen merkitys ja tilintarkastajan rooli pk-yrityksessä : Empiirinen tutkimus pienessä perheyrityksessä

Tilintarkastusalaan on kohdistunut viime vuosina huomattavia muutospaineita lähinnä suuryrityksiä kohdanneista skandaaleista johtuen. Tilintarkastuksen luotettavuuden parantamiseksi ja tilintarkas-tusmarkkinoiden kehittämiseksi tehdyt toimenpiteet ovat kuitenkin saaneet kritiikkiä, sillä niiden on sanottu jättävän pk-yritysten tilintarkastuksen liian vähäiselle huomiolle. Pk-yritysten kansantalou-dellinen merkitys on kuitenkin huomattava, minkä vuoksi on olennaista tarkastella pk-yritysten tarpeita ja tilintarkastusta käytännössä. Pk-yrityksissä omistus on usein keskittynyt johdolle, minkä vuoksi on olennaista huomioida myös sidosryhmien merkitys. Tutkielman tavoitteena on kuvata ja analysoida tilintarkastuksen merkitystä ja tilintarkastajan roolia pk-yrityksessä omistajajohdon, tilintarkastajan ja rahoittajan näkökulmista. Tutkielman tutkimusote on toiminta-analyyttinen, sillä tutkielma on empiirinen ja kuvaamiseen pyrkivä. Tarkoituksena on ilmiön syvällinen ymmärtäminen case-yrityksen avulla. Empiirinen aineisto on kerätty teemahaastatteluin haastattelemalla case-yrityksen omistajajohtoa, kahta tilintarkastustiimin jäsentä ja kahta rahoittajan edustajaa. Teoriaosuudessa viitekehyksen muodostaa pk-yrityksen tilintarkastusta käsittelevä kirjallisuus ja tieteelliset julkaisut. Pk-yrityksissä omistus on tyypillisesti on keskittynyt johdolle, sisäiset kontrollit ovat puutteellisia ja rahoitus on järjestetty pankin kautta. Case-yritys on melko tyypillinen pk-yritys, jossa omistajajohto on keskeisin kontrolli tilintarkastuksen näkökulmasta. Tilintarkastus koetaan tarpeelliseksi erityi-sesti rahoituksen saatavuuden kannalta, mutta myös tilintarkastajan neuvonantorooli on merkittävä. Tilintarkastuksen keskeisimmät hyödyt ovat kirjanpidon ja tilinpäätöksen oikeellisuuden tarkasta-minen sekä omistajajohdon tuki. Case-yrityksen tilintarkastukseen liittyy jonkin verran odotuskui-lua, sillä eri osapuolet painottavat hieman eri asioita. Tilintarkastajan valintaan vaikuttaa ensisijai-sesti tilintarkastajan henkilökohtainen osaaminen ja oheispalveluiden saatavuus. KHT-tilintarkastajat koetaan lähtökohtaisesti pätevämmiksi, mutta Big 4 -statuksella on vain vähäinen lisäarvo. Tilintarkastajat kokevat ISA-standardit positiivisena kehityksenä, vaikka ne lisäävätkin dokumentointivaatimuksia. Review-tarkastukseen tilintarkastajat suhtautuvat kuitenkin varautu-neesti, sillä siinä varmuustason ero on huomattava. Oheispalveluiden saatavuus tilintarkastajalta koetaan tärkeäksi, sillä tilintarkastaja tuntee yrityksen ja sen taustat. Riippumattomuuden ei ole koettu vaarantuneen case-yrityksessä oheispalveluiden myötä. Riippumattomuuden uhkaa voidaan vähentää arvioimalla riippumattomuutta jatkuvasti.

Tutkimus- ja kehittämistoiminnan tilinpäätöskäsittely teknologiayrityksissä

Tutkimus- ja kehittämistoiminta (t&k-toiminta) on teknologia-alalla yhä merkittävämmässä roolissa. Tutkimuksen tavoitteena on selvittää, miten t&k-toiminta ja sen raportointikäytännöt ovat kehittyneet teknologiayrityksissä vuosina 2007-2011. Tutkimus toteutettiin kuvailevana analyysinä, jossa aineistona toimi Helsingin pörssiin vuonna 2012 listattujen teknologiayritysten tilinpäätöstiedot. Tutkimustulokset osoittavat teknologiayritysten yhteenlaskettujen t&k-menojen vähentyneen, pääasiassa Nokian takia, vuosina 2007-2011. Yritysten välillä oli havaittavissa selkeitä eroavaisuuksia t&k-toiminnan laajuuden sekä kehittämismenojen kirjauskäytäntöjen välillä. Yritykset luokiteltiin t&k-toiminnan laajuuden perusteella t&k-passiivisiin, t&k-neutraaleihin sekä t&k-intensiivisiin. Vaikka IAS 38 vaatii kehittämismenojen taseaktivointia aktivointiedellytysten täyttyessä, määrää yritysten konservatiivisuuden taso lopulta kehittämismenojen kirjauskäytännön. Eroavaisuudet konservatiivisuuden suhteen saattavat näin ollen heikentää yritysten tilinpäätöstietojen läpinäkyvyyttä ja vertailukelpoisuutta t&k-toiminnan suhteen.

Millainen lukija olen? Tutkimus luetun ymmärtämisestä, lukemisasenteista ja lukemisminäkuvasta peruskoulun 4. luokan alussa

Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää 4. luokan aloittavien oppilaiden luetun ymmärtämisen taitoa satu- ja tietoteksteissä sekä heidän lukemisminäkuvaansa ja asenteitaan lukemista kohtaan. Lisäksi sen avulla halutaan selvittää, onko oppilaiden lukemisminäkuvalla ja luetun ymmärtämisen taidoilla yhteyttä. Tyttöjen ja poikien tuloksia vertaillaan keskenään. Tutkimuksen teoriaosassa käsitel-lään tutkimuksen kannalta tärkeitä käsitteitä, joita ovat lukeminen, luetun ymmärtäminen, tytöt ja pojat lukijoina, tekstityypit, minäkuva sekä motivaatio ja opiskeluasenne. Luetun ymmärtämistä mitattiin satu- ja tietotekstin luetun ymmärtämisen testeillä, jotka koostuvat avoimista kysymyksistä sekä sanaselitystehtävistä. Asenteita ja lukemisminäkuvaa mitattiin kyselylomakkeella. Tulosten analysointiin käytettiin tilastomatemaattista SPSS-ohjelmaa. Tutkimus toteutettiin neljässä koulus-sa Satakunnan alueella alkusyksystä 2012. Siihen osallistui 111 oppilasta, joista 56 oli tyttöjä ja 55 poikia. Tulosten mukaan tytöt menestyivät poikia merkitsevästi paremmin kummankin tekstityypin luetun ymmärtämisessä. Sanaselitystehtävät osoittautuivat suurelle osalle oppilaista vaikeiksi. Eri tekstityyppien ymmärtämisen välillä ei ollut suurta eroa. Myös lukemisasenteesta tytöt saivat hieman korkeammat kokonaispisteet kuin pojat. Sekä tyttöjen että poikien lukemisminäkuva oli positiivinen. Tytöt osasivat kuitenkin arvioida omaa lukutaitoaan poikia vähän realistisemmin. Lukemisminäkuvan ja luetun ymmärtämisen välillä ei havaittu yhteyttä. Tutkimuksen tulosten perusteella voidaan todeta, että kouluissa tulisi kiinnittää huomiota luetun ymmärtämisen taitojen kehittämiseen ja erityisesti tulisi harjoitella sanan merkityksen johtamista tekstiyhteydestä. Lisäksi oppilaille tulisi tarjota tilaisuuksia itsearviointiin.

Tulkintoja profession vallasta – Diskurssianalyyttinen tutkimus Suomen Lääkärilehden pääkirjoituksista vuosilta 2009 ja 2010

Terveydenhuollon tila on herättänyt viime aikoina paljon keskustelua sekä Suomessa että muualla maailmassa. Väestön ikääntyminen ja lääketieteen kehitys ovat saaneet huomion kiinnittymään terveydenhuollon resursseihin ja toimivuuteen ja johtamisesta on muodostunut kriittinen tekijä. Yksi terveydenhuollon keskeisimmistä toimijoista on lääkäriprofessio, jolla on yhteiskunnassamme ainutlaatuisen vahva asema. Profession asema ja valta tulevat selkeästi esiin terveydenhuollon tilasta tai johtamisesta keskusteltaessa tai sitä tutkittaessa. Tässä tutkimuksessa tarkasteltiin lääkäriprofession valtaa siten, että kohteena oli kieli ja sitä kautta rakentuvat merkityssysteemit. Tutkimus pohjautui sosiaalisen konstruktionismin käsitykseen, jonka mukaan kielenkäyttö luo sosiaalista todellisuutta. Lääkäriprofession valtaa tutkittiin diskurssianalyysin keinoin. Tavoitteena oli selvittää, minkälaista kuvaa profession vallasta tuotetaan lääkärien ammattijulkaisun pääkirjoitusten diskursseissa. Tutkimusta taustoitettiin profession ja vallan käsitteiden avulla. Analyysin kohteena olivat Suomen Lääkärilehden pääkirjoitukset vuosilta 2009 ja 2010. Analyysissä kiinnitettiin huomiota tekstien lisäksi kielenkäyttäjiin sekä kielenkäyttötilanteisiin ja -ajankohtaan. Konteksteiksi määriteltiin terveydenhuollon tila tarkasteluajankohtana sekä itse professio taustakehyksenään Suomen Lääkäriliitto. Aineistosta muodostettiin neljä erilaista diskurssia: valtaa vahvistava, valtaa puolustava, valtaa ylläpitävä ja valtaa suojeleva diskurssi. Vahvistava diskurssi pyrki laajentamaan profession vallan vaikutusaluetta ja lujittamaan profession roolia terveyspoliittisena toimijana. Puolustava diskurssi keskittyi asiantuntijuuden ja asiantuntijan vallan tukemiseen. Ylläpitävä diskurssi korosti Suomen Lääkäriliiton roolia ja liiton asemaa lääkärikunnan edunvalvojana. Suojeleva diskurssi pyrki pitämään lääkärin ja potilaan välisen suhteen koskemattomana. Diskurssit rakentuivat muun muassa poliittisen päätöksenteon käytännöistä, terveyskeskusten tilasta, johtamisen ja priorisoinnin kysymyksistä sekä luottamuksesta. Profession valtaa olivat rakentamassa lehden pääkirjoittajat, Suomen Lääkäriliiton edustajat sekä joukko muita asiantuntijoita. Tutkimuksen perusteella voidaan todeta, että lääkäriprofessiolla on vankka asema terveydenhuollon sektorilla. Diskurssien taustalla ei ollut havaittavissa profession aseman horjumista, vaikka ympäristö aiheuttaa jatkuvia muutoksia työhön, työympäristöön ja sidosryhmäsuhteisiin. Kaikki toimijat olivat syvästi huolissaan terveydenhuollon tilasta. Diskurssien tavoitteena oli toimivampi terveydenhuolto itse profession, potilaiden ja yhteiskunnan kannalta. Terveyspoliittisessa keskustelussa voidaan käytetyn retoriikan perusteella pohtia, jakaako lukijakunta kirjoittajien kriittisen kannan esitettyihin asioihin ja vahvistaako käytetty retoriikka profession asemaa.