545 resultados para Suodenjoki, Sami


Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Arvo ja arvon tuotanto ovat olleet hyvin keskeisessä asemassa markkinointitutkimuksessa jo vuosikymmeniä. 2000-luvulla on erityisesti noussut pinnalle näkemys arvon kanssaluonnista toimittajan ja asiakkaan välisissä suhteissa. Tästä huolimatta arvon ostamista on tutkittu vielä hyvin rajallisesti, ja siinä missä ensimmäisiä askeleita on otettu kohti arvomyynnin käsitteellistämistä, on arvoperusteinen ostaminen jäänyt hyvin vähälle huomiolle akateemisessa tutkimuksessa. Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää, miten asiakasarvo näyttäytyy yritystenvälisessä ostamisessa ja missä tilanteissa yritykset ostavat arvoa. Teoreettiseksi lähtöasetelmaksi tutkielmaan otettiin palvelulogiikan näkemys arvon syntymisestä. Toinen lähtöasetelma oli ostamisen näkeminen asiakkaan ja toimittajan välisenä vuorovaikutuksena. Kvalitatiivinen tutkimus toteutettiin 10 puolistrukturoidulla haastattelulla, joissa haastateltiin edistyksellisiksi arvon ostajiksi tunnistettuja yrityspäättäjiä eri toimialoilta. Haastattelut kirjoitettiin puhtaaksi ja näin saatu aineisto analysoitiin sisältöanalyysimenetelmillä. Arvoperusteinen ostaminen määriteltiin haastatteluaineiston perusteella aktiviteetiksi, jossa asiakasyritys integroi resursseja toimittajan kanssa saadakseen aikaan kokonaistaloudellista hyötyä, joka kehittää yrityksen liiketoimintaa pitkällä aikavälillä toimittajasuhteesta realisoituvan toimittajan osaamisen kautta. Haastatteluaineiston analyysin perusteella esitettiin arvoperusteisen ostamisen ilmiön ulottuvuuksia esittävä malli. Mallissa ehdotettiin, että asiakasyritysten pääpaino ostamisessa siirtyy hinnasta ja kustannuksista arvoon sellaisissa tilanteissa, joissa asiakas on havainnut toimittajan kustannustehokkaasta ratkaisusta yhdessä toimittajan osaamisen kanssa aiheutuvan positiivista pitkän aikavälin vaikutusta asiakkaan merkittäväksi kokemaan liiketoimintaprosessiin. Ajan myötä toimittajasuhteessa realisoituva toimittajan osaamisen tuomien hyötyjen vaikea mitattavuus aiheuttaa asiakkaalle riskin tunteen arvon toteutumattomuudesta.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

The emergence of depth sensors has made it possible to track – not only monocular cues – but also the actual depth values of the environment. This is especially useful in augmented reality solutions, where the position and orientation (pose) of the observer need to be accurately determined. This allows virtual objects to be installed to the view of the user through, for example, a screen of a tablet or augmented reality glasses (e.g. Google glass, etc.). Although the early 3D sensors have been physically quite large, the size of these sensors is decreasing, and possibly – eventually – a 3D sensor could be embedded – for example – to augmented reality glasses. The wider subject area considered in this review is 3D SLAM methods, which take advantage of the 3D information available by modern RGB-D sensors, such as Microsoft Kinect. Thus the review for SLAM (Simultaneous Localization and Mapping) and 3D tracking in augmented reality is a timely subject. We also try to find out the limitations and possibilities of different tracking methods, and how they should be improved, in order to allow efficient integration of the methods to the augmented reality solutions of the future.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Kirjallisuusarvostelu