626 resultados para Saimaa-ilmiö (elokuva)


Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Pro gradu -tutkielmassani tarkastelen, miten yläkoulun ja lukion äidinkielen ja kirjallisuuden oppikirjoissa opetetaan argumentointitaitoja. Tutkimukseni tavoitteena on selvittää, millaiset valmiudet kahdeksasluokkalainen saa argumentointiin ja kriittiseen lukutaitoon oppikirjojen perusteella ja miten tämä pohja huomioidaan lukion äidinkielen oppikirjoissa. Tutkimukseni kuuluu tekstintutkimuksen ja soveltavan kielitieteen alaan. Tutkimani kahdeksannen luokan oppikirjat ovat Aktiivi, Aleksis ja Tekstitaituri. Lukion oppikirjoista tutkimukseni aineslähteenä ovat Kieli ja tekstit, Piste ja Särmä. Tutkin oppikirjojen opetustekstien ja tehtävien lisäksi oppikirjoihin kuuluvien tehtäväkirjojen harjoituksia. Huomioin tutkimuksessani myös perusopetuksen ja lukion opetussuunnitelman perusteet. Tutkimuksestani selviää, että kahdeksannen luokan oppikirjoissa korostetaan argumentointitaitojen ja aktiivisen kansalaisuuden merkitystä. Niissä keskitytään erityisesti yleisönosastokirjoituksen ja arvostelun kirjoittamisen opetukseen. Sen sijaan argumentointikeinoja opetetaan yläkoulun oppikirjoissa mekaanisesti eikä ilmauksen sisältöä huomioiden. Retorisia keinoja opetetaan vain yhdessä tutkimassani oppikirjassa. Argumentaatioanalyysin ja retorisen analyysin opetus perustuu oppikirjoissa pääasiassa tehtäviin. Tutkimuksestani käy ilmi, että lukion äidinkielen ja kirjallisuuden oppikirjoissa opetetaan argumentointitaitoja monipuolisesti mutta vaihtelevasti. Kahdessa oppikirjassa korostetaan argumentoinnin ja retoriikan vuorovaikutuksellista ja kontekstisidonnaista luonnetta. Osassa oppikirjoista retoriikka kytketään myös sen historialliseen kontekstiin. Argumentoivia tekstilajeja, argumentointikeinoja ja retorisia keinoja tuodaan oppikirjoissa esille runsaasti, mutta niiden opetustavat eroavat toisistaan hyvinkin paljon. Vain yhdessä oppikirjassa ohjataan konkreettisesti kriittisen argumentaatioanalyysin tekoa. Analyysini perusteella oppikirjojen opetustavat ja -sisällöt sekä käytettävät käsitteet ovat epäyhtenäiset, joten argumentointitaitojen opetuksen jatkumo yläkoulun ja lukion oppikirjoissa on ongelmallista. On tärkeää, että opetussuunnitelman perusteissa määriteltäisiin tarkasti, mitä argumentointiin liittyviä asioita oppikirjoissa on opetettava ja mitä käsitteitä käytetään.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

This dissertation critically reviews the idea of meritocracy from both a theoretical and an empirical perspective. Based on a discussion of classical texts of social philosophy and sociology, it is argued that meritocracy as a concept for social stratification is best compatible with the sociological tradition of status attainment research: both frame social inequality in primarily individualistic terms, centring on the role of ascribed (e.g., gender, social background) and achieved (e.g., educational qualifications) characteristics for determining individuals’ socioeconomic rewards. This theoretical argument introduces the research problem at the core of this dissertation: to what extent can the individualistic conception of social stratification be maintained empirically? Fields of study and their interaction with educational attainment levels play a prominent role in the analysis of this question. Drawing on sociological versions of segmented labour market theory, it is assumed that fields of study may channel individuals into heterogeneous political-economic contexts on the labour market, which potentially modify the socioeconomic benefit individuals derive from their qualification levels. The focus on fields of study may also highlight economic differentials between men and women that derive from the persisting segregation of men’s and women’s occupational and educational specializations rather than direct gender discrimination on the labour market. The quantitative analyses in this dissertation consist of three research articles, which are based primarily on Finnish data, but occasionally extend the view to other European countries. The data sources include register-based macro- and microdata as well as survey data. Article I examines the extent and the patterns of gender segregation within the Finnish educational system between 1981 and 2005. The results show that differences between men’s and women’s field specializations have for the most part remained stable during this period, with particularly high levels of gender segregation observed at lower educational levels. The focus in Article II rests on the effects of gender-segregated fields of study on higher education graduates’ occupational status. It is shown that fields of study matter for accessing professional jobs and avoiding low-skilled positions in Finland: at the early career stage, particularly polytechnic graduates from female-dominated fields are less likely to work in professional positions. Finnish university graduates from male-dominated fields were more likely than their peers with different specializations to work as professionals, yet they also faced a greater risk of being sorted into lowskilled jobs if they failed to make use of this advantage. Article III proceeded to analyse the joint impact of educational qualification levels and fields of study on young adults’ median earnings in Finland between 1985 and 2005. The results show that qualification levels do not confer a consistent benefit in the process of earnings stratification. Advanced qualifications raise median earnings most clearly among individuals specializing in the same field of study. When comparing individuals with different field specializations, on the other hand, higher-level qualifications do not necessarily lead to higher median earnings. Overall, the findings of this dissertation reveal a heterogeneous effect of education for achieving social positions, which challenges individual-centred, meritocratic accounts of social stratification and underlines the problematic lack of structural and institutional dimensions in the dominant account of social status attainment.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Kandidaatintyössä esitellään sulasuolareaktorien historian lisäksi lyhyesti reaktorityypin toimintaperiaate ja sulasuolareaktoritutkimuksen nykytilanne. Kandidaatintyöstä käy ilmi, että Oak Ridgen kansallinen laboratorio ORNL oli merkittävä tekijä sulasuolareaktoritutkimuksessa 1940-luvun lopulta aina 1980-luvun alkuun. Ainoat rakennetut sulasuolatekniikkaa käyttävät reaktorit olivat ORNL:n kehittämiä. Oak Ridgen kansallisen laboratorion lopetettua sulasuolatekniikan tutkimusohjelmansa, laantui sulasuolareaktoritutkimus pitkäksi aikaa. 2000-luvun alussa kiinnostus tekniikkaa kohtaan virkosi ja kirjoitushetkellä sulasuolareaktoreita kehitetään useissa tutkimusohjelmissa.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Tietoyhteiskunnan kehittyminen, tiivistyvä kilpailu sekä jatkuva muutoksen tila luovat osaamiseen ja kouluttamiseen liittyviä paineita yrityksiin. On varmistettava, että tarvittavat tiedot ja taidot ovat käytettävissä avainprosesseissa, ja henkilöstön osaaminen on jatkuvasti ajan tasalla. E-oppimista on esitetty keinoksi vastata osaamiseen ja koulutukseen liittyviin haasteisiin, mutta aiheeseen liittyvän liiketaloustieteellisen ja yrityselämää koskevan tutkimustiedon määrä on hyvin rajallinen. Tämän tutkimuksen tavoitteena on jäsentää e-oppimisilmiötä henkilöstön osaamisen kehittämisen näkökulmasta ja löytää vastauksia siihen, millaisia haasteita ja mahdollisuuksia e-oppiminen tuo henkilöstöään kehittäville yrityksille ja miten digitaalisia menetelmiä kannattaisi hyödyntää henkilöstön osaamisen kehittämisessä. Aihetta lähestytään kvalitatiivisesta näkökulmasta, sillä tutkimuksen kohteena on tuore ja teknologian sekä oppimiskäsitysten kehittymisen myötä muovautuva ilmiö. Tutkimusmetodina on käytetty puolistrukturoituja asiantuntijahaastatteluja, ja tutkimuksessa on korostunut koko tutkimusprosessin aikana aiemman tutkimuksen sekä empiirisen tiedon välinen vuoropuhelu. Tutkimuksessa havaittiin, että yritykset voivat saada e-oppimisesta tukea sekä laajan että suppeamman skaalan muutoksissa. E-oppiminen voi myös avustaa johtoa tarjoamalla monipuolisesti tietoa yrityksen osaamistilanteesta ja -tarpeista. E-oppiminen mahdollistaa myös oppimisen ja koulutuksen integroimisen paremmin osaksi työntekoa. Lisäksi e-oppiminen tarjoaa välineitä esimerkiksi yhteisölliseen tiedon tuottamiseen, yhdessä oppimiseen sekä työntekijöiden motivointiin ja sitouttamiseen. Sen myötä koulutuksien päivittäminen ja kehittäminen sekä koulutussisältöjen oikea-aikainen omaksuminen helpottuvat. E-oppimisen tarjoaminen mahdollisuuksien täysimääräinen hyödyntäminen edellyttää henkilöstöltä nykyistä suurempaa itseohjautuvuutta ja yrityksiltä tätä tukevia käytäntöjä. Työntekijöitä täytyy ottaa mukaan suunnitteluprosessiin, ja asenteisiin pitäisi pyrkiä vaikuttamaan yrityksen kaikilla tasoilla. E-oppimisen avulla on mahdollista luoda kilpailuetua, jota ei kuitenkaan saavuteta pelkästään yksittäisten kurssien tai järjestelmien avulla vaan rakentamalla kestäviä, strategiatasolla tiedostettuja toimintatapoja. Lisäksi toiminnan täytyy olla tavoitteellista, ja on kehitettävä monipuolisempia tapoja mitata e-oppimisen tehokkuutta ja e-oppimisinvestointien tuottoa.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

This applied linguistic study in the field of second language acquisition investigated the assessment practices of class teachers as well as the challenges and visions of language assessment in bilingual content instruction (CLIL) at primary level in Finnish basic education. Furthermore, pupils’ and their parents’ perceptions of language assessment and LangPerform computer simulations as an alternative, modern assessment method in CLIL contexts were examined. The study was conducted for descriptive and developmental purposes in three phases: 1) a CLIL assessment survey; 2) simulation 1; and 3) simulation 2. All phases had a varying number of participants. The population of this mixed methods study were CLIL class teachers, their pupils and the pupils’ parents. The sampling was multi-staged and based on probability and random sampling. The data were triangulated. Altogether 42 CLIL class teachers nationwide, 109 pupils from the 3rd, 4th and 5th grade as well as 99 parents from two research schools in South-Western Finland participated in the CLIL assessment survey followed by an audio-recorded theme interview of volunteers (10 teachers, 20 pupils and 7 parents). The simulation experimentations 1 and 2 produced 146 pupil and 39 parental questionnaires as well as video interviews of volunteered pupils. The data were analysed both quantitatively using percentages and numerical frequencies and qualitatively employing thematic content analysis. Based on the data, language assessment in primary CLIL is not an established practice. It largely appears to be infrequent, incidental, implicit and based on impressions rather than evidence or the curriculum. The most used assessment methods were teacher observation, bilingual tests and dialogic interaction, and the least used were portfolios, simulations and peer assessment. Although language assessment was generally perceived as important by teachers, a fifth of them did not gather assessment information systematically, and 38% scarcely gave linguistic feedback to pupils. Both pupils and parents wished to receive more information on CLIL language issues; 91% of pupils claimed to receive feedback rarely or occasionally, and 63% of them wished to get more information on their linguistic coping in CLIL subjects. Of the parents, 76% wished to receive more information on the English proficiency of their children and their linguistic development. This may be a response to indirect feedback practices identified in this study. There are several challenges related to assessment; the most notable is the lack of a CLIL curriculum, language objectives and common ground principles of assessment. Three diverse approaches to language in CLIL that appear to affect teachers’ views on language assessment were identified: instrumental (language as a tool), dual (language as a tool and object of learning) and eclectic (miscellaneous views, e.g. affective factors prioritised). LangPerform computer simulations seem to be perceived as an appropriate alternative assessment method in CLIL. It is strongly recommended that the fundamentals for assessment (curricula and language objectives) and a mutual assessment scheme should be determined and stakeholders’ knowledge base of CLIL strengthened. The principles of adequate assessment in primary CLIL are identified as well as several appropriate assessment methods suggested.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Osuuskauppafunkis on pohjoismainen arkkitehtuurin ilmiö, jolla tarkoitetaan osuuskauppojen rakennuttamia funktionalistisen tyylisuunnan mukaisia myymälä-, varasto- ja tuotantorakennuksia, jotka on rakennettu enimmäkseen 1930-luvulla. Funktionalistisia osuuskauppojen rakennuksia ja niiden suunnittelijoita on tutkittu aikaisemmin suunnittelija- ja rakennuskohtaisesti. Esimerkiksi Erkki Huttusesta ja Väinö Vähäkalliosta on tehty väitöskirjat, mutta itse osuuskauppafunkis on ollut yllättävän vähäisessä määrin tutkimuksen kohteena. Tässä tutkimuksessa arkkitehtuuria lähestytään retorisesta näkökulmasta. Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää, miksi ja millä tavalla Suomen Osuuskauppojen Keskuskunnan (SOK) sisäisiin sidosryhmiin vaikutettiin arkkitehtuurin kysymyksissä lehdistön avulla. Tutkimusaineisto koostuu suurelta osin 1930-luvun aikakauslehtien – kuten Osuuskauppalehden – artikkeleista, joista oli luettavissa selkeitä vaikuttamisen pyrkimyksiä. Pääasiallisena vaikuttamisen kohteena olivat SOK:n jäsenosuuskauppojen hallintohenkilöstö sekä jäsenistö. Vaikuttamisen tavoitteena oli saada osuuskauppojen jäsenistö ja päättäjät myöntyväisiksi modernille rakennustyylille sekä saada osuuskaupat käyttämään yksinomaan SOK:n rakennusosastoa rakennussuunnittelussa. Täten kyse oli myös SOK:n rakennusosaston institutionalisoitumisesta. Itse funktionalistisen tyylisuunnan edistämisen taustalla oli ns. ajan henki, joka korosti taloudellista ja teknistä rationaalisuutta. Ominaista osuuskauppafunkikselle oli myymäläkulttuurin kehittäminen, joka loi osaltaan modernia yrityskuvaa.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Tutkimuksessa tutkittiin Ilmavoimien lentoreserviupseerikurssin toimintaympäristön vaikutuksia liikuntamotivaatioon. Aiheen tutkimisen taustalla ovat hävittäjälentäjien lisääntyneet työperäiset vammat, joita asiantuntijoiden perusteella voitaisiin ehkäistä fyysisellä harjoittelulla. Tutkimuksen pääongelmana oli: ”Miten LentoRuk:n toimintaympäristö vaikuttaa lentoreserviupseerikurssilaisten liikuntamotivaatioon? Tutkimusmenetelmänä toimivat teemahaastattelut sekä liikuntakysely. Haastatteluihin osallistui kymmenen (10) LentoRuk 82:lla palvellutta varusmiestä ja viisi (5) Ilmasotakoulussa työskentelevää upseeria. Liikuntakyselyyn vastasi 24 LentoRuk 82:n varusmiestä. Tutkimusmittarina käytettiin PRECEDE–PROCEED–mallia, jonka avulla aineisto tulkittiin. Tutkimuksen tarkoituksena oli kuvailla LentoRuk:n toimintaympäristöä liikunnan kannalta ja tarkastella sen vaikutuksia liikuntamotivaatioon. Tutkimus osoitti, että LentoRuk:n aikana liikuntamotivaatiossa ei tapahdu merkittäviä muutoksia, mutta liikunnan harrastaminen laskee. Tutkimuksen perusteella voidaan todeta, että Ilmavoimien ohjaajan uraa aloittelevien liikuntamotivaatio ei ole riittävällä tasolla voittamaan ympäristön liikkumista ehkäisevät tekijät. Ilmiö muodostaa yhdessä tutkimuksen taustalla vaikuttavien työperäisten vammojen kanssa ongelman, jota tulisi tutkia ja tehdä toimenpiteitä asian korjaamiseksi.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Tutkielma kuuluu operaatiotaidon ja taktiikan tutkimuksen piiriin. Tutkimuksella on pyritty selvittämään, miten israelilaisten yleiset taktiset periaatteet toteutuivat Rauha Galileaan - operaatiossa 1982. Tutkimuksessa on haettu vastausta seuraavaan päätutkimuskysymykseen: Toteutuivatko yleiset israelilaiset taktiset periaatteet taistelussa rakennetulla alueella operaatiossa Rauha Galileaan? Päätutkimuskysymykseen on haettu vastauksia seuraavilla apukysymyksillä: Mitä ovat yleiset israelilaiset taktiset periaatteet? Millä tavalla vastustajan kalusto ja toiminta vaikutti israelilaisten taktiikoihin? Millä tavalla israelilaisten doktriini vaikutti taktiikoihin? Millä tavalla taisteluolosuhteet vaikuttivat israelilaisten taktiikoihin? Miten taisteluissa toimittiin? Tutkimus on luonteeltaan tapaustutkimus, ja sen aikana käytettiin laadullista asiakirjaanalyysiä. Tapaustutkimuksen pohjana ovat aineistona käytetyt operaatiota Rauha Galileaan käsittelevät teokset ja tutkimukset. Tutkimusta laadittaessa kävi ilmi, että Rauha Galileaan -operaatiota taktiikan kannalta tarkastelevia teoksia ja tutkimuksia on hyvin rajoitetusti saatavilla. Israelilaisten joukkojen käyttöön operaatiossa vaikuttivat mm. vihollinen, olosuhteet ja israelilaisten aikaisempi kokemus taistelusta rakennetulla alueella. Tutkimuksessa ilmeni, että pääosa israelilaisten yleisistä taktisista periaatteista toteutui taistelussa rakennetulla alueella operaatiossa Rauha Galileaan.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Tutkimuksessa tarkastellaan tutkivan oppimisen menetelmän soveltuvuutta ilmavoimien alkeislentokoulutukseen. Tutkimuksessa vastataan Puolustusvoimien palkatun henkilöstön osaamisen kehittämisen strategian 2004-2017 tavoitteeseen, jonka keskeinen lähtökohta on oppimaan oppimisen taito ja jatkuva oppiminen läpi koko sotilasuran. Tutkivan oppimisen teoriaa tutkitaan lentokoulutusta suorittavien oppilaiden kokemusten perusteella. Tutkimuksen teoreettisen viitekehyksen pohjana on käytetty Hakkaraisen, Longan ja Lipposen (2004a) tutkivan oppimisen mallia. Tutkimustehtävän pohjalta muotoiltiin kaksi tutkimusongelmaa, joihin vastaamalla haettiin ratkaisuja tutkivan oppimisen menetelmän hyödyntämiseen ilmavoimien alkeislentokoulutuksessa. 1) Mitä haasteita ja ongelmia opiskelijat kokevat LentoRuk:lla (lentoteoriakoulutus, käytännön lentokoulutus)? 2) Voidaanko tutkivan oppimisen menetelmällä kehittää LentoRuk:n koulutusta haasteet ja ongelmat huomioiden? Tutkimusstrategia oli kvalitatiivinen ja metodologisena viitekehyksenä tapaustutkimus. Tutkimuskohteena olivat lentoreserviupseerikurssi 83:n ja kadettikurssi 95 ohjaajalinjan oppilaat, joiden kokemuksia kerättiin haastattelun avulla tammikuussa 2009. Pääaineisto koostui kymmenestä lentoreserviupseerikurssin ja viidestä kadettikurssin oppilaan yksittäishaastattelusta. Aineisto jäsennettiin haastattelussa käytettyjen teemojen sekä teoriataustassa esiintyvien käsitteiden ja mallien avulla. Analyysimenetelmänä oli laadullinen sisällönanalyysi. Tutkimustuloksista kävi ilmi keskeisimmät ongelmat ja haasteet LentoRuk:n koulutuksessa. Teoriakoulutuksessa ne liittyvät koulutuksen rakenteellisiin ongelmiin, opetuksen tasoon ja oppituntityöskentelyyn. Käytännön lentokoulutuksessa ongelmia ja haasteita koettiin siirtymisessä teoriakoulutuksesta käytännön lentokoulutukseen, opetuksen rakenteellisissa ongelmissa, koulutuksen etenemistahdissa ja opettajien opetustavoissa. Tutkivan oppimisen osatekijöitä oli tunnistettavissa sekä lentoteoriakoulutuksesta että käytännön lentokoulutuksesta, ja tutkivan oppimisen mahdollisuudet kehittää kumpaakin koulutuksen osa-aluetta todettiin hyviksi.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Tutkimuksessa tarkastellaan puolustusvoimien kantahenkilökuntaan kuuluvan kouluttajan vaikutusta varusmiesjohtajien palvelusmotivaatioon. Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää tutkimus- ja teoria-aineiston avulla se, miten kouluttaja omalla toiminnallaan, käytöksellään ja palautteellaan vaikuttaa varusmiesjohtajien palvelusmotivaatioon. Tutkimuksen alaongelmiksi nousivat seuraavat kysymykset: - Miten kouluttaja voi omalla toiminnallaan, käytöksellään ja palautteellaan nostaa sekä vahvistaa varusmiesten palvelusmotivaatiota? - Miten kouluttaja voi omalla toiminnallaan, käytöksellään ja palautteellaan laskea sekä heikentää varusmiesten palvelusmotivaatiota? - Miten eri tavoin kouluttaja voi tukea varusmiesten palvelusmotivaatiota? - Mitkä muut tekijät vaikuttavat varusmiesjohtajien palvelusmotivaatioon? Tutkimus on ajankohtainen puolustusvoimien koulutuskulttuurin muutoksen sekä sen toteutumisen seurannan vuoksi. Tutkimuksen metodinen lähestymistapa on kvalitatiivinen. Tutkittavaa ilmiötä lähestyttiin fenomenografisella tutkimusotteella. Tutkimusaineisto on kerätty kyselylomakkeiden avulla. Tutkimuksessa tarkasteltiin Uudenmaan Prikaatin kranaatinheitin koulutettuja ryhmänjohtajia. Otannaksi valittiin 15 krh-koulutettua varusmiestä saapumiseristä 2/2007 ja 1/2008. Varusmiehet vastasivat kyselylomakkeeseen kaksi kertaa; ensin aliupseerikoulun aikana ja toisen kerran johtajakautensa aikana. Tutkimuksen lähestymisnäkökulmaksi on valittu puolustusvoimien koulutuskulttuuri, ja aihetta tutkitaan toimintaa (opetus, koulutus, motivointi) säätelevien tekijöiden kannalta. Tuloksista käy ilmi, että kouluttajalla on merkittävä rooli varusmiesten palvelusmotivaatiossa, niin laskevasti kuin nostavasti. Tulosten perusteella voidaan todeta, että varusmiehet motivoituvat ammattitaitoisesta kouluttajasta, joka kykenee motivoimaan ja kannustamaan alaisiaan myös omalla esimerkillään. Kaikista tutkimuksen vastauksista kävi ilmi, että kouluttajan palautteella on merkittävä vaikutus varusmiesten palvelusmotivaatioon. Valtaosa vastanneista nosti esiin keskeisempänä tekijänä palvelusmotivaation nousussa juuri kouluttajalta saadun positiivisen, rakentavan ja kehittävän palautteen. Epäasiallinen ja negatiivinen palaute puolestaan laski varusmiesjohtajien palvelusmotivaatiota. Vastaajille tärkeä tekijä palveluksessa motivoitumiselle oli se sosiaalinen yhteisö, jossa varusmiespalvelus suoritetaan. Vastanneet korostivat omassa palvelusmotivaatiossaan palveluskavereiden, hyvän yhteishengen ja hyvien ihmissuhteiden merkitystä. Muutenkin vastaukset korreloivat Maslow´n tarvehierarkian kanssa. Tutkielmassa käytetyt tärkeimmät lähteet ovat kasvatustieteellisiä teoksia sekä Maanpuolustuskorkeakoulun julkaisemia teoksia.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Diplomityössä tutkitaan bisnesenkelien sijoituskriteereitä aikaisen vaiheen yrityksiin. Työn tavoitteena on selvittää, mitkä ovat keskeiset tekijät, jotka vaikuttavat bisnesenkelien sijoituspäätöksiin aikaisen vaiheen yrityksiin. Työssä tarkastellaan myös bisnesenkelien sijoitusaktiivisuutta. Tutkimuksen tuloksena kävi ilmi, että sijoituspäätökseen vaikuttavat merkittävimmät tekijät olivat yrityksen ydintiimi, tuotteen tai palvelun innovatiivisuus, markkinoiden kasvu ja skaalautuvuus sekä markkinoilla oleva kilpailu. Sijoituskriteerien ymmärtäminen on keskeistä aikaisen vaiheen yritysten hakiessa ulkopuolista rahoitusta.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Tämän tutkimuksen tarkoituksena on kartoittaa ruotsin prepositioiden käyttöä suomen-kielisten oppijakielessä. Ennen kaikkea olen kiinnostunut selvittämään, esiintyykö prepositioiden käytössä eroja eri taitotasojen välillä. Tarkemmin sanottuna tutkin, mitä eri prepositioita oppijat käyttävät ja millaisissa funktioissa. Tämän lisäksi tavoitteena on selvittää, mitkä prepositiot vaikuttavat olen oppijoille vaikeimpia ja mitkä taas helpoimpia. Tutkin myös sitä, millaiset kontekstit todennäköisimmin ennustavat prepositioiden oikeaoppista käyttöä ja mitkä taas helposti johtavat virheisiin. Virheiden osalta tarkastelen, millaiset virheet näyttäisivät olevan suomenkielisille oppijoilla tyypillisiä. Materiaalini on osa laajempaa tutkimusmateriaalia Topling-nimisestä projektista. Materiaali koostuu lukiolaisten ja yliopisto-opiskelijoiden kirjoittamasta 137 aineesta, kertomuksista ja mielipideteksteistä, jotka kaikki on arvioitu Eurooppalaisen viitekehyksen taitotasoskaalan mukaan. Tutkittavat aineet sijoittuvat taitotasoille A1, A2, B1 ja B2. Käytetyt tutkimusmenetelmät ovat pääasiassa kvantitatiivisia, mutta myös kvalitatiivisia menetelmiä on hyödynnetty määrällisen analyysin tukena. Ei-normatiivinen analyysi osoittaa, että kolme selvästi yleisintä prepositiota oppijakielessä ovat i, till ja på tässä järjestyksessä. Muita tavallisia prepositioita ovat för, med, av, om ja från. Alimmilla taitotasoilla esiintyy lähes yksinomaan vain kahdeksaa tavallisinta prepositiota, kun taas ylemmillä taitotasoilla esiintyy runsaasti myös muita prepositioita. Tavallisin funktio prepositiolausekkeelle on paikanadverbiaalit, joiden osuus kaikista funktioita kuitenkin laskee alimmalta taitotasolta ylimmälle. Päinvastainen kehityssuunta pätee ”muihin funktioihin”, joiden osuus lisääntyy alimmalta tasolta ylimmälle. Kaiken kaikkiaan prepositioiden käyttö eri funktioissa näyttää kehittyvän konkreettisista funktioista abstraktimpiin funktioihin. Normatiivisesta analyysistä käy ilmi, että taitotaso korreloi voimakkaasti prepositioiden käytön oikeellisuuden kanssa sekä ei-obligatorisissa että obligatorisissa konteksteissa. Keskimäärin parhaiten osataan prepositiot med, av ja från, kun taas eniten vaikeuksia tuottaa prepositio på. Eri funktioista parhaiten hallitaan paikanilmaukset sekä ”muut funktiot”. Ylivoimaisesti eniten vaikeuksia kaikilla taitotasoille tuottaa preposition valinta. Erityisen vaikeaa oppijoille on valita prepositioiden i ja på välillä, kun kyse on ajan- ja paikanilmauksista. Ylimääräisiä prepositioita esiintyy lähinnä tietyissä paikanilmauksissa. Preposition poisjättöä taas tavataan prepositioverbien yhteydessä. Kaikkien tutkimuskysymysten osalta suurimmat taitotasojen väliset erot esiintyvät tasojen A2 ja B1 välillä.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Pro Gradu käsittelee IRA:n ja BR:n yhtäläisyyksiä ja eroavaisuuksia molempien järjestöjen aktiivisimpana toiminta-aikana. Tutkimuksessa tarkastellaan järjestöjen päämäärien, organisaatiorakenteen, strategian ja taktiikoiden muutosta kyseisenä ajanjaksona. Lisäksi tarkastellaan järjestöjen historian ja kansan suhtautumisen vaikutuksia järjestöjen toimintaan. Tutkimusongelma on: Mitkä olivat IRA:n ja BR:n harjoittaman poliittisen terrorismin yhtäläisyydet ja eroavaisuudet vuosina 1969-1986? Lisäksi tutkimuksessa pyritään selvittämään järjestöjen käyttämien iskutaktiikoiden hyvät ja huonot puolet. Tutkimuksessa myös vertaillaan molempien järjestöjen ominaista ja heidän iskutapojaan hyvin kuvaavaa terrori-iskua. Tämä tutkimus on luonteeltaan kuvaileva ja analysoiva. Kuvailevalla tutkimustavalla on esitetty IRA:n toimintaa Pohjois-Irlannissa ja BR:n toimintaa Italiassa kyseisenä ajanjaksona. Analysoivalla tutkimuksella on kartoitettu IRA:n ja BR:n yhtäläisyyksiä ja eroavaisuuksia. Viimeisenä on analysoitu järjestöjen yhtäläisyyksiin ja eroavaisuuksiin johtaneita syitä. Tutkimus perustuu sekundäärilähteisiin, jotka ovat englanninkielinen ja suomenkielinen kirjallisuus. Lisäksi tutkimuksessa on käytetty lähteenä yhtä Helsingin yliopiston opinnäytetyötä. Käytetty kirjallisuus perustuu kirjoittajien tekemiin haastatteluihin, joita he ovat käyneet järjestöjen avainhenkilöiden kanssa. Lisäksi kirjallisuus perustuu kirjoittajien perehtymiin primäärilähteisiin, kuten järjestöjen kokouspöytäkirjoihin ja sekundäärilähteisiin, kuten tapahtuma-aikoihin julkaistuihin sanomalehtiin. Tutkielman lopputuloksena voidaan esittää IRA:n ja BR:n yhtäläisyydet ja eroavaisuudet ja niihin johtaneet syyt. Yhtäläisyyksiä löytyi järjestöjen organisaatiorakenteesta ja yksittäisten iskujen tavoitteista. Suurimmat eroavaisuudet olivat iskutaktiikoissa ja kansan tuessa. Suurimmat eroavaisuuteen vaikuttaneet tekijät löytyivät järjestöjen ja toiminta-alueen historiasta, toiminnan erilaisista tavoitteista ja järjestöjen yhteydestä politiikkaan. Lisäksi tutkitaan syitä järjestöjen kuihtumiseen ja väkivallan hiipumiseen, missä suurimmat vaikuttaneet tekijät olivat muuntautumiskyky ja yhteydet poliittiseen kenttään. Lisäksi tutkittiin, miten terrorin käyttö vaikuttaa poliittisten päämäärien saavuttamisessa ja missä olosuhteissa vastaavanlaisen poliittisen terrorin käyttö olisi mahdollista. Tutkimuksessa kävi ilmi, että poliittisien päämäärien saavuttaminen väkivallan keinoin on erittäin haasteellista ja epätodennäköistä. Vastaavia terroriaaltoja ei ole odotettavissa lähitulevaisuudessa tutkimuksessa olleille alueille, mikäli suvaitsevuutta eri etnisten yhteisöjen välillä pystytään edistämään ja eri kansanosia ei sorreta.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Tässä luonteeltaan kvalitatiivisessa tapaustutkimuksessa tutkitaan lentoreserviupseerikurssin oppilaiden, kouluttajien ja lennonopettajien välisiä mahdollisia arvoristiriitoja sekä - yhtäläisyyksiä, joiden lisäksi kartoitetaan arvokasvatuksen toteutusmahdollisuuksia lentoreserviupseerikurssin toimintaympäristössä. Tutkimuksen empiirisen osion perusteella pyritään selvittämään tutkimuskohteiden yksilöllisten arvokäsitysten suhdetta toisiinsa ja Ilmavoimien organisaation arvoihin. Empiirisen osuuden toisena tärkeänä tavoitteena on tarkastella arvokasvatuksen eri tekijöitä lentoreserviupseerikurssilla. Tutkimustyön aineistonkeruumenetelmänä on käytetty teemahaastattelua. Tutkimuksen pääasiallisena teoriana on käytetty Schwartzin (1992) teoriaa arvojen universaalista rakenteesta ja sisällöstä. Schwartz on muodostanut tutkitun tiedon avulla arvoympyrän, joka sisältää 10 arvoluokkaa. Arvoympyrää on hyödynnetty tässä tutkimuksessa useaan otteeseen. Tutkimustyön arvokasvatuksen osuudessa lähdekirjallisuutta on tutkittu laajalti erityisesti organisaation arvojen ja arvokasvatuksen näkökulmista. LentoRUK:n eri henkilöstöryhmien arvoja sekä Ilmavoimien organisaation arvoja tarkasteltaessa kävi ilmi, että kurssin kokonaisarvoympäristö on melko yhtenäinen ja lähellä Ilmavoimien arvomaailmaa. Tarvetta nähtiin kuitenkin arvojen yhteiselle sopimiselle. Kurssin arvokasvatuksesta haastattelujen avulla saadut näkemykset poikkesivat eri haastatteluryhmien välillä enemmän. Tärkeimmäksi arvokasvatuksen metodiksi nousi jokaisen yhteisön jäsenen oma esimerkki. Kurssin arvokasvatuksen kehittämisehdotuksia ovat muun muassa koulutusorganisaation yhteisten tilaisuuksien järjestäminen sekä mahdollinen arvokasvatuksen huoneentaulu.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Tutkimuksessa tarkastellaan, mitä vaikutuksia Georgian tilanteella on Venäjän ja USA:n välisiin suhteisiin. Lähtökohtana on tarkastella keskinäisriippuvuuden (interdependenssin) teorian avulla Venäjän, Georgian ja USA:n muodostamaa vuorovaikutuspiiriä ja kartoittaa sitä kautta Georgian tilanne, Venäjän ja USA:n intressit Kaukasiassa ja Georgiassa sekä tarkastella Venäjän ja USA:n suhteita kartoitusten valossa. Apuna tutkimuksessa käytetään geopolitiikan, geostrategian ja geoekonomian käsitteitä. Päätutkimusongelma jakaantuu seuraaviin tutkimuskysymyksiin: millainen on Georgian nykytilanne, miten sillä on vaikutuksia Venäjän ja USA:n välisiin suhteisiin ja miksi, ja mikä siinä tilanteessa vaikuttaa vai vaikuttaako mikään. Nykytilanteesta käy ilmi, että Georgia on onnistunut nostamaan geostrategista painoarvoaan lännen silmissä Kaspian energian kauttakulkumaana. Lisäksi Georgialla on halu integroitua länteen ja NATO:on. Venäjä pitää edelleenkin Georgiaa osana omaa etupiiriään, josta se yrittää kaikin tavoin pitää kiinni. Lisäksi Kaspian energian hallinta toisi Venäjälle lisävaltaa pääasiassa Euroopassa ja USA:an nähden. USA puolestaan haluaa rajoittaa Venäjän energiamonopolia ja sitä kautta Venäjän vallan painoarvoa Euroopassa ja itseensä nähden. Georgian tilanteella ei ole suoranaista vaikutusta suurvaltasuhteisiin, mutta välillisesti se tarjoaa suurvalloille areenan vaikuttaa toisiinsa.