994 resultados para NETTRA-G1-FIFO.


Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Ruotsi on muuttanut turvallisuuspolitiikkansa suuntaviivoja vastaamaan paremmin nykypäivän uhkiin. Painotus on siirtynyt laajamittaisen hyökkäyksen torjuntaan valmistautumisesta kansainväliseen toimintaan ja kriisien leviämisen ennaltaehkäisemiseen. Tutkimuksessa selvitän, mitkä tekijät ovat Ruotsin turvallisuuspolitiikan kansainvälisen ulottuvuuden taustalla ja miten nämä tekijät vaikuttavat politiikkaan. Kansainvälisen ulottuvuuden tarkastelussa keskityn sotilaalliseen toimintaan kansainvälisissä kriisinhallintaoperaatioissa. Tutkimusaineistona käytän julkisia asiakirjoja. Lähden olettamuksesta, että valtionhallinnon poliittiset asiakirjat ilmentävät harjoitettua politiikkaa. Tärkeimpänä lähteenä on puolustusvoimien toimintaa ohjaava puolustuspäätös vuodelta 2004. Turvallisuuspolitiikan kansainväliseen ulottuvuuteen vaikuttavia tekijöitä selvittäessäni käytän lähtökohtana Kalevi Holstin mallia ulkopoliittisen päätöksenteon tekijöistä, rajoitteista ja mahdollisuuksista. Sen pohjalta olen jakanut turvallisuuspolitiikkaan vaikuttavat tekijät neljään kategoriaan: turvallisuuspoliittinen ympäristö ja historiallinen perintö, kansainväliset järjestöt ja muut valtiolliset toimijat, sisäpolitiikka ja kansalliset mielipiteet sekä resurssit. Näiden kategorioiden alla esittelen, miten eri tekijät vaikuttavat Ruotsin turvallisuuspolitiikan kansainväliseen ulottuvuuteen. Yhdessä nämä tekijät muodostavat kompleksin toimintakentän, missä Ruotsi pyrkii toteuttamaan turvallisuuspoliittisia tavoitteitaan. Tekijät on ymmärrettävä kokonaisuutena, niiden välisen keskinäisriippuvuuden vuoksi. Tekijöiden painoarvo on myös tilannesidonnainen. Lisäksi Ruotsi voi itse vaikuttaa osaan näistä tekijöistä, jotka asettavat rajoitteita ja luovat toimintamahdollisuuksia. Ruotsin puolustusreformi on edennyt pitkälle ja näin ollen Ruotsin kansainvälinen toiminta tullee lisääntymään. Tulevaisuutta kuvaa yleisesti kansainvälisen yhteistyön lisääntyminen. Lähivuosina Nato-yhteistyö lisääntynee entisestään, mutta varsinaisesta jäsenyydestä ei keskusteltane ennen seuraavia valtiopäivävaaleja vuonna 2010. Kansalaisten voimakkaasta Nato-vastaisuudesta huolimatta yhteistyön syventäminen liittouman kanssa aiheuttaa hyvin vähän vastustusta. Tämä johtuu pääosin siitä, että turvallisuuspoliittinen keskustelu Ruotsissa on yleisestikin hyvin vähäistä. Euroopan unionin merkitys keskeisenä turvallisuuspoliittisena vaikuttajana kasvaa entisestään. Sen alaisuuteen perustettava nopean toiminnan taisteluosasto on ollut puolustusvoimien kehittämisen painopisteenä. Yhteiskunnan sosiaali- ja terveyskulujen kasvut aiheuttavat tulevaisuudessa säästöpaineita puolustusmenoille. Samalla puolustusvoimien toimintamenot ja materiaalihankinnan kustannukset nousevat. Tähän yhtälöön Ruotsi hakee ratkaisua kansainvälisestä yhteistyöstä. Tutkimus osoittaa, että Ruotsin kansainväliseen sotilaalliseen toimintaan vaikuttavia tekijöitä on todella paljon. Jokaisen luetteleminen on käytännössä mahdotonta. Keskeisimmät tekijät selittävät kuitenkin varsin perusteellisesti syyt Ruotsin nykyiselle toiminnalle ja mahdollistavat samalla tulevaisuuden suuntaviivojen hahmottelemisen.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Turkki hyväksyttiin Euroopan unionin viralliseksi hakijamaaksi Helsingissä vuonna 1999 ja siitä lähtien EU on tarkkaillut täyttääkö Turkki jäsenyyttä hakevilta mailta vaadittavia ns. Kööpenhaminan kriteereitä. Turkin ja EU:n suhteet tulivat ajankohtaiseksi syksyllä 2004, kun Turkki oli saavuttanut EU:n vaatimat tavoitteet ja näin ollen Euroopan komissio päätti joulukuussa 2004, että jäsenyysneuvottelut aloitetaan 3.10.2005. Tutkimuksen tavoitteena on selvittää syitä miksi Euroopan unioni haluaa Turkin jä-seneksi ja tarkastella EU:n antamia vaatimuksia Turkille. Tutkimuksessa näkökul-ma on Euroopan unionin kannalta ja poliittisen realismin puolelta tarkasteltuna, koska niin Euroopan unioni kuin Turkkikin hakevat hyötyä mahdollisesta Turkin jäsenyydestä. Ajallisesti tutkimus on rajattu alkavaksi vuodesta 1963. Tutkimuksen ajallinen pääpaino on kuitenkin vuoden 1999 jälkeen, kun Turkki hyväksyttiin hakijamaaksi. Tutkimus päättyy Suomen EU:n puheenjohtajuuskauden loppuun 1.1.2007 ja Turkin jäsenyysneuvottelujen osittaiseen jäädyttämiseen. Tutkimusongelmat ovat: Miksi Euroopan unioni on asettanut Kööpenhaminan kriteerit jäsenyyttä hakeville maille ja miten poliittinen realismi selittää Kööpenhaminan kriteerit? Kööpenhaminan kriteerien mukaan maalla tulee olla “vakaat demokraattiset instituutiot”, esimerkiksi vapaat vaalit ja riippumaton oikeuslaitos. Lisäksi maan tulee kunnioittaa ihmisoikeuksia ja sillä on oltava toimiva markkinatalous. Poliittisen realismin mukaan valtiot nähdään perustavina turvallisuusorganisaatioina ja kansainvälinen politiikka on sen mukaisesti valtioiden välistä vuorovaikutusta ja valtakamppailua. Poliittisen realismin mukaisessa ajattelussa valtiot nähdään kansainvälisen politiikan tärkeimpinä, ellei peräti ainoina toimijoina ja valtioiden välisillä kansainvälisillä järjestöillä on toissijainen merkitys. Ne nähdään lähinnä valtioetujen edistämisen välineinä. Tämä tutkimus on luonteeltaan kuvaileva ja tutkimuksen näkökulma on Euroopan unionin puolella. Tutkimusta tarkastellaan poliittisen realismin avulla. Tutkimusaineisto koostuu pääasiassa Euroopan unionin komission määräaikaisker-tomuksista, Turkin edistymisestä Euroopan unioniin liittymisen valmisteluissa sekä vuodesta 2004 asiaan liittyvät uutiset. Euroopan unioni on luonut Kööpenhaminan kriteerit tuleville jäsenmaille, koska haluaa varmistaa, ettei uusi jäsenmaa ole unionille turvallisuus- tai taloudellinen riski. Euroopan unionin laajentuminen lähtee sen omista tarpeista ja laajentumisen kannattavuudesta.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Kylmän sodan aikana Suomen suhteet itänaapuriinsa perustuivat sopimukseen ystävyydestä, yhteistoiminnasta ja keskinäisestä avunannosta Suomen tasavallan ja Sosialististen neuvostotasavaltojen liiton kanssa. Kylmän sodan päätyttyä Suomi liittyi 1.1.1995 Euroopan unioniin. Tutkimuksen päämääränä on selvittää miten Suomen ja Venäjän suhteet ovat kehittyneet vuoden 1995 jälkeen ja miten niihin on vaikuttanut Suomen EU-jäsenyys. Arvioidaan mikä on ollut EU:n eri sääntöjen vaikutus Suomen idänpolitiikkaan. Pyritään arvioimaan millainen Venäjän suhtautuminen Suomeen on ollut EU-jäsenyyden aikana. Selvitetään miten maissa tapahtuneet presidentin vaihdot ovat vaikuttaneet suhteisiin. Lisäksi arvioidaan millainen Suomen perustuslain muutoksen vaikutus suhteisiin on ollut lähinnä presidentin ulkopoliittisen vallan vähenemisen myötä.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Tämän tutkimuksen tarkoituksena on selvittää kranaatinheittimistön kehitystyötä Suomessa toisen maailmansodan jälkeen kranaatinheittimistön organisaatioiden ja kaluston kannalta. Tutkimuksen päämääränä on selvittää analysoivalla asiakirjatutkimuksella syitä kranaatin-heittimistön kehitystyöhön ja muutoksiin. Tutkimuksessa kartoitetaan heittimistön organi-saatioiden muutokset toisen maailmansodan jälkeen. Kaluston suhteen tutkimuksessa tar-kastellaan teknistä kehitystyötä ja sen tuloksia. Päätutkimusongelmana tutkimuksessa on: Millaisia muutoksia tai kehitysaskelia tapahtui kranaatinheittimistössä toisen maailmansodan jälkeen organisaation ja kaluston kannalta, ja mitkä olivat tärkeimmät syyt niihin? Päätutkimusaineistona ovat julkaistu kirjallisuus sekä julkaisemattomat lähteet, kuten opin-näytetyöt ja tutkimukset. Vähäisempinä lähteinä tutkimuksessa ovat arkistolähteet, lehtiar-tikkelit, oppaat sekä ohjesäännöt, internetlähteet ja henkilöhaastattelut. Tutkimusmenetel-mät perustuvat tämän aineiston tutkimiseen ja analysointiin. Tutkimus osoitti, että suurin yksittäinen kranaatinheittimistön kehitystyöhön vaikuttanut tekijä on ollut puolustusvoimien määrärahat. 1970 – luvulle saakka organisaatioita raken-nettiin vanhentuneet ja huonokuntoisen kaluston pohjalle. Parlamentaarisen puolustuskomi-tean esityksen myötä 1970 – luvulla varoja alettiin suuntaamaan kranaatinheittimistöön. Kalustollisesti suomalaisen perinteisen kranaatinheittimen osalta ei mullistavia kehitysaske-lia ole otettu. Teknisesti hyvä perinteinen heitin on Suomessa yhä kranaatinheittimistön selkäranka. Kuitenkin ulkomaalaiset suuntaukset ovat olleet jo vuosikymmeniä ajoneu-voasenteisen kranaatinheittimen kannalla.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Tutkimus käsittelee Suomen ja Viron turvallisuuspoliittisia ratkaisuja osana Itämeren aluetta. Tutkimus lähestyy maita valtiokategorioiden näkökulmasta. Tutkimus selvittää kansainvälisen järjestelmän rakennetta ja pienvaltioiden roolia siinä. Pienvaltioiden kannalta keskeistä on turvallisuuden ylläpitäminen, johon ne pyrkivät turvallisuuspolitiikallaan turvallisuuspoliittista doktriiniaan noudattaen. Maiden turvallisuuspoliittisten ratkaisujen taustalla on useita tekijöitä, joissa tutkimuksessa nousee esille historia, maantiede ja kansainvälinen asema. Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää, ovatko Suomi ja Viro pienvaltioita ja toteuttavatko ne sellaista turvallisuuspolitiikkaa, joka on johdonmukaista niiden taustalla olevien tekijöiden ja pienvaltioiden oletetun politiikan näkökulmasta. Lisäksi tutkimuksessa käsitellään niiden suhtautumista Euroopan unionin yhteiseen turvallisuus- ja puolustuspolitiikkaan. Viro ja Suomi ovat usean indikaattorin mukaan eurooppalaisia pienvaltioita. Niiden turvallisuuspoliittiset ratkaisut ovat erilaiset, mutta ne ovat sitoutuneet tiiviisti eurooppalaiseen integraatioon. Suomen turvallisuuspoliittinen perusratkaisu on sotilaallinen liittoutumattomuus, joka saattaa vaikeuttaa sen osallistumismahdollisuuksia EU:n yhteiseen turvallisuus- ja puolustuspolitiikkaan. Viro on sekä Naton että EU:n jäsen.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Ilmavoimien koulutuksen tehtävänä on tuottaa toimintakykyisiä sotilaslentäjiä, joista koostuu suorituskykyisiä sodan ajan joukkoja. Tämän tutkimuksen viite-kehys sijoittuu fyysiseen toimintakykyyn ja sen ylläpitämiseen osana sotilaspe-dagogiikkaa. Istumatyön ergonomiaa ja riskitekijöitä on tutkittu aikaisemminkin. Tutkimukset korostavat työntekijöiden osallistumisen, kokemuksen ja osaamisen hyödyntämisen tärkeyttä riskien arvioinnissa. Oireiden vähentämiseksi tutkimuksissa on kokeiltu liikuntaa, koulutusta ja ergonomisia tukia. Kuitenkin tarvittavat säädöt ja muutokset ovat yksilöllisiä. Aikaisemmissa tutkimuksissa ei selvitetä selkätuen yksilöllistä vaikutusta selän asentoon mittauksia tekemällä. Myöskään tutkittavien mielikuvaa selkätuen käytöstä ei ole kysytty. Tätä aukkoa paikkaan tällä tutkimuksellani. Tutkimus on selittävä asiakirja- ja kirjallisuuskatsaus, joka sisältää kvantitatiivisen otantatutkimuksen. Tutkittaviksi poimittiin kaksi Hawk-lentokoulutusohjelmaa lentävää kurssia, KadK90 ja KadK91 (n=26). Hawkin heittoistuimessa tehtyjen mittausten avulla selvitettiin selkätuen vaikutusta istuinergonomiaan. Aiheuttaako selkätuen käyttö muutoksia selkä- ja kaularangan asentoon? Tavoitteena oli työolosuhteiden parantaminen sekä niska- ja selkävammojen vähentäminen. Selkätuki siirsi pään asentoa keskimäärin 0,7 cm taaksepäin. Mittausten mu-kaan lordoosin syvyys, käytettävän selkätuen paksuus ja pään asennon muu-tos evät korreloineet keskenään. Haastateltavien mukaan lähes 90 prosenttia koki selkätuen parantavan istuma-asentoa.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Suojeluskuntatykistö oli osa suojeluskuntajärjestön toimintaa. Suojeluskuntatykistö perustettiin virallisesti vuonna 1919, mutta suojeluskuntalaiset vastasivat kolmen patterin toiminnasta Kannaksella jo vapaussodan jälkeisinä vuosina. Toiminta käynnistyi nopeasti useiden pattereiden perustamisella suojeluskuntien saatua käyttöönsä tykkejä. Kenttätykistöön liittyvää koulutusta annettiin kymmenissä pattereissa ympäri maan. Koulutuksen tuloksista merkittävimpänä voidaan pitää suojeluskuntalaisten järjestämiä onnistuneita kovapanosammuntoja. Tämän tutkimuksen tutkimusongelma on, millainen oli suojeluskuntatykistön merkitys Suomessa vuosina 1918–1933. Tutkimustulokseen päästään selvittämällä ja arvioimalla suojeluskuntatykistön perustamisen syyt, päämäärä sekä toteutunut toiminta. Suojeluskuntatykistön joukot ja niiden tehtävät loivat perustan toiminnalle. Toiminnan perusteella voidaan arvioida suojeluskuntatykistön kyky toimia aselajin tehtävissä ja sitä kautta arvioida sen merkitystä. Tutkimus on teoreettinen asiakirjatutkimus, jonka ensisijaisina lähteinä ovat arkistolähteet, suojeluskuntatykistöstä kirjoitetut artikkelit ja suojeluskuntaan sekä suomalaiseen kenttätykistöön liittyvä kirjallisuus. Tutkimusmenetelmä perustuu aineistolähteiden ja kirjallisuuden tutkimiseen sekä keskinäiseen vertailuun eli tutkimusaineiston sisältöanalyysiin. Suojeluskuntatykistöä on tutkittu niukasti siitä huolimatta, että tuon ajan kenttätykistöstä on kirjoitettu suhteellisen paljon. Suojeluskuntatykistöä on käsitelty hyvin vähän suojeluskuntaa käsittelevässä kirjallisuudessa ja suojeluskunnan lehdissä. Suojeluskuntain yliesikunnan tykistöasioista eri aikoina vastanneet osastot ovat olleet kuitenkin dokumentoinnissaan aktiivisia ja niiden arkistoista on mahdollista selvittää tutkimuksen kannalta olennaiset asiat. Suojeluskuntajärjestö saavutti asemansa vapaussodassa valkoisen osapuolen joukkojen runkona. Järjestön asema vakiintui 1920-luvun kuluessa osaltaan sotilaallista koulutusta antavana toimijana tuolloisen puolustusvoimien rinnalle, osaksi yhteiskuntaa. Kenttätykistön parissa tapahtui suuria kehitysaskelia 1920-luvun alusta eteenpäin. Tutkimustuloksina tuon esiin seuraavat kokonaisuudet: Suojeluskuntatykistö perustettiin suunniteltujen suojeluskuntien sodanajan joukkojen tykistöksi. Toiminta muotoutui yksinkertaisemmaksi, kenttätykistön koulutusta antavaksi kansalaistoiminnaksi. Saavutukset suojeluskuntatykistössä olivat kuitenkin resurssit huomioiden varsin huomattavat ja toiminta pysyi pääosin mukana aselajin kehityksessä. Vuonna 1933 siirryttiin liikekannallepanosuunnitelmiin liittyen aluejärjestelmään ja viimeistään tuolloin oli suojeluskuntatykistön rooli vakiintunut. Talvisotaan perustettiin joitakin joukkoja suojeluskuntatykistön perustalle. Pääasiassa suojeluskuntatykistössä palvelleet olivat tärkeä henkilöstöryhmä suomalaisissa tykistöjoukoissa.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Tämä on Pro Gradu- tutkielma Norjan ja Venäjän aluekiistoista Barentsinmerellä. Mailla on ratkaisematon kiista siitä, miten talousalueiden rajojen tulisi määräytyä Barentsinmeren mannerjalustalla sekä Huippuvuorilla. Alue on rikas luonnonvaroiltaan, kalastuksella on suuri merkitys kummankin maan elinkeinoelämälle ja Barentsinmeri on tulevaisuuden tärkeimpiä energiantuotantoalueita. Kiistanalaisilta alueilta löytyy öljyä sekä maakaasua. Molemmat maat perustelevat vaatimuksensa saman sopimuksen perusteella. Yhdistyneiden Kansakuntien Merioikeussopimus ( UNCLOS ) vuodelta 1982 antaa ohjeet siitä, miten valtioiden talousalueet määräytyvät. 200 merimailin talousalueella ( Exclusive Economic Zone ) isäntävaltiolla on yksinoikeus päättää alueen luonnonvarojen käytöstä. Norja ja Venäjä ovat täysin vastakkaisilla kannoilla, mutta perustelevat molemmat UNCLOS:n mukaan vaatimuksensa. Huippuvuorilla on erimielisyyttä siitä, mikä näiden saarten vesialueiden asema on. Huippuvuoret ovat vuoden 1922 sopimuksen mukaan Norjan hallinnoima alue muttei sen maaperää; Venäjä vastustaa norjalaisten saarten ympärille julistamaa talousaluetta. Barentsinmereen liittyy oleellisesti Nato:n ja suurvalta-asemaansa korostavan Venäjän suhteet. Nato:n muutos on vaikuttanut Norjan arvioihin omasta turvallisuudestaan. Norjan kotimaan puolustuksen painopiste on nimenomaan sen pohjoisilla alueilla. Lisäksi Norja käyttää merivoimiaan aktiivisesti lipunnäyttöön myös kiistellyllä Huippuvuorten talousalueella. Venäjälle Barentsinmeri on sen tärkeimmän laivasto-osaston, Pohjoisen Laivaston, tukeutumisalue. Pohjoisen Laivaston roolia on korostettu Venäjän vuoden 2001 laivastodoktriinissa. Tämä tutkimus on tehty klassisen realismin ja uusrealismin paradigmojen mukaan. Tutkimusongelmana on, miten valtioiden välinen kamppailu vallasta näkyy tässä aluekiistassa. Lisäkysymyksinä on, mikä osuus luonnonvaroilla on tässä kamppailussa; miten kiistat näkyvät osapuolten turvallisuus- ja sotilaspoliittisissa ratkaisuissa; ja onko olemassa jonkinlaisen konfliktin uhka. Norjan ja Venäjän kamppailu vallasta näkyy monin tavoin tässä kiistassa; ja kiista on hyvin korostuneesti kamppailua luonnonvarojen hallinnasta. Maiden väliset kiistat eivät kovin selkeästi näy Venäjän turvallisuuspolitiikassa, sillä suurvaltana Venäjällä on monia muitakin ongelmia hoidettavanaan. Pohjoisella Laivastolla on, kuten muillakin asevoimilla, kuitenkin tehtävänä intressien turvaaminen monin keinoin. Norjalle sen asevoimat ovat oleellinen osa sen pyrkimyksessä harjoittaa ”selkeää ja ennustettavaa” politiikkaa pohjoisessa. Sotilaallisen konfliktin uhka alueella on molempien valtioiden kyvystä huolimatta matala. Kummallakaan maalla ei vaikuta olevan halua käyttää asevoimaa kiisteltyjen alueiden haltuunottoon. Norja ja Venäjä ovat mannerjalustan ”harmaalla vyöhykkeellä” toimineet jo 1970- luvulta alkaen kompromissiratkaisun mukaan; molemmille on mahdollista kalastaa alueella, mutta poraustoiminnan aloittaminen ei ole mahdollista. Näkyvimmät välikohtaukset ovat liittyneet Huippuvuorten kalastusalueisiin, missä venäläiset kalastajat ovat vastustaneet Norjan viranomaisten määräyksiä

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Suomen Merivoimat osoittavat kansainväliseen kriisinhallintaan alustarkastusryhmän. Lisääntyvien kansainvälisten tehtävien johdosta alustarkastustoiminnan kehittäminen on saatu käyntiin myös Merivoimissa. Tämän tutkimuksen ensisijaisen tavoitteena on antaa lukijalle kokonaivaltainen näkemys niistä vaatimuksista, joita kansainväliset tehtävät asettavat Suomalaiselle alustarkastusryhmälle. Päätutkimusongelma on: Mitä vaatimuksia kansainväliset MIO-operaatiot asettavat alustarkastusryhmän suorituskyvylle? Tutkielma on kaksiosainen. Ensin tutkimuksessa pyritään selvittämään kansainvälisten tehtävien luonne ja niiden erityisolosuhteet, ympäristöissä joissa alustarkastusryhmä kansainvälisissä tehtävissä toimii. Tämän jälkeen tutkimuksessa selvitetään mitä vaatimuksia kansainväliset tehtävät asettavat alustarkastusryhmän suorituskyvylle. Yhteenvetona tutkimustuloksista voidaan todeta, että kansainvälisten tehtävien vaatimukset ovat erittäin vaativat, monipuoliset sekä laajat mutta ei mahdottomat. Jotta vaatimuksiin kyetään vastaamaan, on toiminnassa kehitettävää monilla osa-alueilla. Tutkimus perustuu julkisiin lähteisiin. Tärkeimpinä lähteinä on käytetty kansainvälisiä ohjeita ja oppaita, tehtävänkuvauksia, lakeja ja asetuksia sekä haastatteluita. Varsinaisia aiheeseen liittyviä painettuja lähteitä on varsin vähän. Tämän vuoksi ulkomaisia lähteitä on käytetty tutkimuksen runkona ja asiantuntijahaastatteluja on käytetty täydentämääm kirjallisista lähteistä saatua kuvaa. Tutkimuksen menetelmäksi on valittu teoriasidonnainen sisällönanalyysi , jossa pyritään olemassa olevan teorian pohjalta tutkimaan kohdetta suuremmassa kokonaisuudessa.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

IFF-omatunnistusjärjestelmä kertoo onko taivaalla lentävä kohde oma vai vihollinen. Työssä käydään läpi IFF-omatunnistusjärjestelmän ominaisuuksia, käytettävyyttä ja järjestelmän osuutta nykyaikaisessa taistelukentässä. IFF-omatunnistusjärjestelmiä on jo osassa ilmatorjunnan järjestelmiä ja niitä on tulossa lisää ilmatorjunnan järjestelmiin. Työssä pohditaan IFF-omatunnistusjärjestelmän osuutta ilmatorjunnan ilmatilannekuvan muodostamisprosessissa ja selvitetään sen hyviä ja huonoja puolia. Käsittelyn alla on myös IFF-omatunnistusjärjestelmän käytettävyys sota-aikana. Järjestelmän roolia käsitellään myös tulevaisuuden johtamisympäristössä, joka on tulossa käyttöön lähitulevaisuudessa. Työn alussa käydään läpi radiosignaalin etenemistavat ja luodaan perusta IFF-omatunnistusjärjestelmien toimintaperiaatteelle. Myös elektronisen sodankäynnin vaikutuksia IFF-järjestelmän toimintavarmuuteen käsitellään.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Kylmän sodan päättyminen ja uhkakuvien muuttuminen käynnisti osaltaan Naton laajentumisprosessin. Liitto aloitti kylmän sodan jälkeiset laajentumiset vuonna 1997 ja jatkoi niitä vuonna 2004. Vuonna 2004 sotilasliittoon liittyivät Viro, Latvia, Liettua, Slovakia, Slovenia, Bulgaria ja Romania. Tässä tutkimuksessa tarkastellaan näiden maiden liittymisen vaikutuksia Naton sotilaalliseen toimintakykyyn. Tutkimus on laadittu realistisen sekä konstruktivistisen maailmankäsityksen pohjalta ja työssä tarkastellaan uusien jäsenmaiden sotilaallisen voiman vaikutusta Natoon kokonaisuutena. Työssä määritellään sotilaallinen toimintakyky, tarkastellaan Naton toimintakykyä ennen vuoden 2004 laajentumista sekä tarkastellaan uusien jäsenmaiden sotilaallisen toimintakyvyn vaikutuksia Naton sotilaalliseen toimintakykyyn. Nato on muuttumassa kollektiivisen puolustuksen järjestöstä kohti yleisen turvallisuuden järjestöä. Pitkään Naton kantavana teemana ollut kollektiivinen puolustus on väistymässä ja tilalle on tullut uusia tehtäviä aina kriisinhallinasta terrorismin vastaiseen sotaan. Tässä tutkimuksessa sotilaallisen toimintakyvyn muutosta tarkastellaankin kaksijakoisesti. Toisaalta tarkastellaan uusien jäsenmaiden alueellista puolustuskykyä ja toisaalta tarkastellaan jäsenmaiden kykyä ottaa osaa Naton määrittelemiin uusiin tehtäviin. Työssä pohditaan myös kollektiivisen puolustuksen merkitystä nykypäivänä. Tutkimuksen pääkysymyksenä on: miten Naton sotilaallinen toimintakyky on muuttunut viimeisen laajentumiskierroksen jälkeen?

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Työhyvinvointia tutkitaan vuosittain suomalaisilla työpaikoilla joka työantajan tai valtion toimesta. Tutkimusten tavoitteena on kartoittaa työhyvinvointia parantavat ja heikentävät tekijät. Niiden perusteella pyritään vaikuttamaan ihmisten työhyvinvointiin, jotta työntekijät säilyttäisivät työkykynsä mahdollisimman pitkään. Tässä tutkimuksessa tarkastellaan organisaation vaikutusta puolustusvoimien henkilöstön työhyvinvointiin. Tutkimusongelmaa lähestytään kolmen esimerkkiorganisaationrakenteen kautta, jotka ovat linjaorganisaatio, linja-esikuntaorganisaatio ja matriisiorganisaatio. Tutkimuksen perusteella organisaatioiden välillä oli työhyvinvoinnillisia eroja lähinnä linjaorganisaation ja muiden organisaatioiden välillä. Linja-esikuntaorganisaation ja matriisiorganisaation henkilöstön antamat arvot olivat samankaltaiset. Tämä saattoi johtua organisaatioiden henkilöstöjakauman samanlaisuudesta. Ainoastaan upseerit ja erikoisupseerit nostivat matriisiorganisaation muita organisaatioita paremmiksi. Muuten vastaukset olivat vaihtelevia ja riippuivat henkilöstöryhmästä. Jatkossa voisi tutkia linjaorganisaation saamien huonompien arvojen syytä sekä henkilöstön käsitystä omasta organisaatiosta.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Tutkimuksen lähtökohtana on Naton terrorismin vastainen taistelu ja PfP-kumppanuuden osuus siinä. Tutkimusongelma selvittää, mikä on PfP-toiminnan merkitys Naton terrorismin vastaisessa taistelussa. Tutkimuksessa tarkastellaan Naton terrorismin vastaisia toimintoja 11.9.2001 New Yorkiin tapahtuneiden terroristi-iskujen jälkeen ja PfP-maiden osallistumista näihin terrorismin vastaisiin toimiin. Tutkimuksen teoriapohjana Naton kannalta ongelmaa tarkasteltaessa käytetään pääasiallisesti integraatioteoriaa ja PfP-maiden kannalta tarkasteltaessa uusrealismia. Kylmän sodan päättyminen toi mukanaan uusia haasteita myös Natolle. Tähän tilanteeseen Nato loi uusia toimintatapoja esimerkiksi laajentamalla yhteistyötään jäsenmaiden ulkopuolisiin valtioihin. Vuodesta 1994 alkaen Nato on solminut kahdenvälisiä kumppanuusso-pimuksia eri maiden kanssa PfP-toiminnan parissa. PfP-toiminnassa on sen historian aikana ollut mukana yhteensä 33 valtiota, joista osa on sittemmin liittynyt Naton jäseneksi. PfP-toiminta on laajentunut kattamaan erilaisia yhteistyökysymyksiä sen alkamisen jälkeen ja yksi tämän hetken tärkeimmistä yhteistyöympäristöistä on terrorismi ja sen vastainen toi-minta. Yhteistyötä jäsenten ja kumppanuusmaiden välillä tehdään myös Euroatlanttisessa kumppanuusneuvostossa (EAPC), jossa käsitellään kaikille valtioille yhteisiä asioita. EAPC on laatinut muun muassa terrorismin vastaisen taistelun kumppanuusohjelman, jonka puitteissa PfP-maat toimivat Naton kanssa terrorismin vastaisessa toiminnassa. Nato ottaa aktiivisesti kumppaneineen osaa terrorismin vastaiseen taisteluun. Kumppanuusmaat osallistuvat monella eri taholla Naton terrorismin vastaiseen toimintaan. Tässä tutkimuksessa käsitellään tarkemmin EAPC:n terrorismin vastaista kumppanuusohjelmaa, Naton ISAF-operaatiota sekä PfP:n Keski-Aasian ja Kaukasuksen maiden strategisen merkityksen kasvamista terrorismin vastaisen taistelun myötä.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää voimaominaisuuksissa tapahtuvat muutokset kenttävarustuksessa suoritetun kävelymarssin jälkeen. Kävelymarssin pituus oli 21km ja aikaa siihen kului 4h 20min. Kohdejoukkona olivat maavoimien jalkaväkilinjan kadetit 90. kadettikurssilta (n=12). Voimaominaisuuksien muutosta tarkasteltiin alku- ja lopputestillä, jotka olivat Pekoul-os:n PAK A 04:03.01/1.5.1999. mukaiset lihaskuntotestit. Testiin lisättiin vauhditon pituushyppy, jolla mitattiin ala-raajojen räjähtävää voimaa. Muut testit olivat etunojapunnerrus, istumaannousu, puristusvoima ja toistokyykky. Kohdejoukolle tehtiin myös antropometriset mittauk-set (pituus, paino, rasva %) ja mitattiin hapenottokyky polkupyöräergometritestillä. Tutkimus on luonteeltaan kvantitatiivinen kuormitusfysiologinen tutkimus. Tutkimuksen teoreettinen sisältö jakaantuu kahteen erilaiseen analysointi ja tarkastelu osioon: Teoria- ja empiiristen tulosten analysointiosioon. Tutkielman teoriaosassa selvitetään tutkielman käsitteelliset ja teoreettiset periaatteet ja lähtökohdat ihmisen fyysiseltä, sekä fysiologiselta kannalta tarkasteltuna. Tutkimuksen empiiristä tuloksista saatuja arvoja käsiteltiin ja laskettiin käyttämällä Excel -taulukkolaskentaohjelmaa ja SPSS 11.5 for windows – tilastointiohjelmaa. Tutkimuksen pääongelma Millaisia muutoksia taistelijan voimaominaisuuksissa tapahtuu kävelymarssin jälkeen? Tutkimuksen alaongelma Mikä on tällä hetkellä jalkaväen kadetin fyysinen suorituskyky? Tulokset osoittivat, että 4 tuntia 20 minuuttia kestäneen marssin aiheuttama kuormi-us kohdistui enemmän ylävartaloon, kun alavartaloon. Vauhdittoman pituushypyn tulos heikkeni 3,7 % ja toistokyykky 4,4 %. Vastaavasti etunojapunnerruksen tulos heikkeni 14 %, joka oli suurin pudotus lihaskuntotestissä. Syynä tähän on 25 kg:n lisätaakka, mikä aiheuttaa ylävartalon kuormittumista. Puristusvoimatestissä tulos heikkeni 2,5 % ja istumaannousussa 4,3 %. Kokonaisuutena 90. kadettikurssin jalkaväkilinjan fyysinen suorituskyky on hyvällä tasolla. Kadetit jaksavat marssia yli neljä tuntia 25 kg:n kantamusten kanssa erittäin hyvin. Lihaskunto on hyvä. Hapenottokyky oli 49,5 ml/kg/min, joten se on hyvin lähellä taistelijalta vaadittavaa 50 ml/kg/min rajaa.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Järjestäytynyt rajat ylittävä rikollisuus on noussut viimeisen kymmenen vuoden aikana lähes kaikkiin uhka-arvioihin yhdeksi varteenotettavimmista tulevaisuuden uhkista. Järjestäytynyt rikollisuus on kansainvälistynyt globalisaation ja teknologisen verkostoitumisen vauhdittama-na. Valtioiden väliset rajat ylittävät rikollisorganisaatiot toimivat tänä päivänä kuten kansain-väliset yritykset. Tämän tutkimuksen päämääränä on avata järjestäytyneen rajat ylittävän rikollisuuden koko-naisuutta tuottamalla vastaus tutkimuksen pääongelmaan: Miten järjestäytynyt rajat ylittävä rikollisuus kykenee vaikuttamaan turvallisuuteemme? Vastaus muodostuu järjestäytyneen rajat ylittävän rikollisuuden ilmiön, vastatoimien ja vaikutuksien tarkasteluista. Aihetta lähes-tytään strategisen tason viranomaisnäkökulmasta. Tutkimus on pääosin kvalitatiivinen, kvan-titatiivinen osuus muodostuu lähinnä tilastoista. Tutkimuksen tiedonkeruumenetelmänä on kirjallisuus- ja asiakirjatutkimus. Tutkimuksessa ilmeni, että järjestäytyneen rajat ylittävän rikollisuuden ilmiö on kasvanut mil-jardien eurojen suuruiseksi varjotaloudeksi, joka vaikuttaa kansalaisten elämään kaikkialla. Sen kansainvälisiä vastatoimia pyritään kehittämään jatkuvasti, mutta järjestelmien ja kulttuu-rien erilaisuus aiheuttaa kitkaa päätöksentekoon. Kitkasta huolimatta rikostorjunta on kehitty-nyt viimeisten vuosien aikana huomattavasti. Järjestäytynyt rajat ylittävä rikollisuus vaikuttaa myös Suomessa muun muassa yhteiskuntaan, lainsäädäntöön ja kansalaisten turvallisuuteen. Tutkimuksen tuloksena selvisi, että järjestäytynyt rajat ylittävä rikollisuus kykenee vaikutta-maan turvallisuuteemme sen hyvän organisoinnin ja verkostoitumisen, suuren volyymin ja vastatoimien kankeuden vuoksi. Järjestäytynyt rajat ylittävä rikollisuus vaikuttaa turvallisuu-teemme heikentämällä yhteiskuntajärjestelmää, lisäämällä tavanomaista rikollisuutta ja aihe-uttamalla huomattavia terveydellisiä ja taloudellisia seurauksia. Jatkotutkimusta kaivataan erityisesti järjestäytyneen rajat ylittävän rikollisuuden vaikutuksista Suomeen ja Euroopan unioniin.