Koulutustehtävissä toimivien ammattialiupseereiden ja heidän esimiestensä käsityksiä työhön perehdyttämisestä

Työhön perehdyttäminen on noussut viime vuosina puolustusvoimissa vahvasti esille. Pääesikunta yhdessä Maavoimien Esikunnan kanssa on ohjeistanut alaistensa joukko-osastojen perehdyttämistoimintaa. Työhön perehdyttämisen merkitystä on kasvattanut aliupseerien henkilöstöryhmän muodostaminen ja heidän koulutusjärjestelmänsä. Aliupseerit muodostavat tulevaisuuden puolustusvoimien kouluttajahenkilöstön rungon. Nuori aliupseeri aloittaa tyypillisesti työuransa nuoremman kouluttajan tehtävässä, ja hänellä on lähes poikkeuksetta ainoastaan varusmiespalvelus ammattiin valmistavana koulutuksena. Tämän tutkimuksen tavoitteena oli tuoda esille Etelä-Suomen Viestipataljoonan aliupseereiden ja upseereiden käsityksiä perehdyttämisestä, siihen liittyvästä toimintatapakulttuurista sekä haasteista perehdyttämistoiminnassa. Tutkimus tehtiin laadullista lähestymistapaa käyttäen ja tutkimusmenetelmänä käytettiin fenomenografiaa. Aineisto kerättiin teemahaastatteluilla vuonna 2011 Viestirykmentissä. Tutkimuksen empiirinen aineisto koostui kolmen ammattialiupseerin ja kolmen upseerin haastatteluista. Tutkimustulokset esitetään kuvauskategorioina, jotka on muodostettu haastateltavien käsitysten perusteella rakennetuista alakategorioista. Niiden perusteella nousi esille, että perehdyttämisen rooli nuoren aliupseerin työuran alussa on merkittävää ammattiin kasvamisessa ja perusteiden luomisessa työelämään. Tärkeimpinä voimavaroina aliupseerin perehdyttämisprosessissa esille nousee vanhempien kouluttajien ja koko työyhteisön tuki. Perehdyttämisen suunnitelmallisuuden kautta tulee muodostaa lähtökohdat ja perusteet perehdyttämistoiminnalle sekä määrittää, kuka toteuttamisesta vastaa eri vaiheissa sekä tilanteissa. Hiljaisen tiedon välittämisen ja ammatillisen osaamisen siirtämisen edellytyksenä käsitetään vanhemman sekä nuoremman kouluttajan välinen vuorovaikutussuhde. Tutkimuksessa suurimpina haasteina nousi esille aika- ja henkilöstöresurssit. Lisäksi perehdyttämisen lähtökohdat ja yksilön ominaisuudet tulisi tunnistaa heti perehdytysprosessin alkuvaiheessa, jotta perehdytys voidaan suunnitella mahdollisimman hyvin yksilöä ja koko organisaatiota palvelevaksi. Tutkimuksen perusteella voidaan todeta, että koulutustehtävissä toimivan aliupseerin perehdyttäminen on tärkeä osatekijä osaamisen kehittymisen ja myös työssä oppimisen kannalta tarkasteltuna. Perehdyttäminen antaa perusteet aliupseerille siitä, miten hänen tulee varusmiesten edessä kouluttajana toimia ja miten hän toimii osana aliupseeristoa sekä puolustusvoimia. Hyvä perehdyttäminen myös edistää aliupseerin työhyvinvointia, sitoutumista työhön ja hyväksyntää työyhteisön täysivaltaiseksi jäseneksi.

Kansainvälisen kriisinhallintaympäristön muutos ja suomalainen kriisinhallintastrategia

Kylmän sodan jälkeisten vuosikymmenten aikana kriisinhallinnan toimintaympäristön globaali kehitys on tehnyt maailmastamme monimutkaisemman. Kriisinhallintaympäristössä vallitsevan turvallisuusjärjestelmän luonnetta ei ole ennalta määrätty, ja kansallinen kriisinhallintastrategia määrittyy jatkuvasti uudelleen kriisinhallinnan toimintaympäristön tapahtumien seurauksena. Laajentunut ja muuttunut kriisinhallintaympäristö kiihdyttää tarvetta näiden muutosten ymmärtämiseen ja analysoimiseen. Tutkimuksen tavoitteena on selvittää, miten kansainvälisen kriisinhallintaympäristön muutos ilmenee suomalaisessa kriisinhallintastrategiassa. Tutkimuksen teoriaperusta muodostuu useamman kansainvälisen politiikan paradigmojen perusolettamuksista. Tutkimuksessa tukeudutaan teoriatriangulaatioon klassisen realismin, uusrealismin, konstruktivismin ja neoliberalismin pääteesejä hyödyntäen. Tutkimusmenetelmänä on laadulliseen tutkimukseen soveltuva teoriaohjaava sisällönanalyysi. Tutkimuksen tavoitteeseen päästään kolmen alatutkimuskysymyksen avulla, miten kansainvälinen toimintaympäristön ja kriisinhallinnan piirteet ovat muuttuneet kylmän sodan jälkeen, minkälaista sotilaallinen kriisinhallinta tulee olemaan lähitulevaisuudessa, ja onko kansallisessa kriisinhallintastrategiassa havaittavissa ristiriitaa tai puutteita. Tutkimuksen tärkeimpänä empiirisenä lähteenä on valtioneuvoston turvallisuus- ja puolustuspoliittinen selonteko (2012). Voimassaoleva valtioneuvoston turvallisuus- ja puolustuspoliittinen selonteko linjaa Suomen tavoitteeksi osallistua vaativaan kriisinhallintaan laaja-alaisesti YK:n, EU:n, Naton ja Etyjn operaatioissa. Tutkimuksen tulosten perusteella voidaan todeta, ettei Suomen kriisinhallintatoiminta tänä päivänä täysin vastaa, mitä kansalliset strategiat kriisinhallinnasta linjaavat. Suomi osallistuu tällä hetkellä pääosin vain matalan profiilin kouluttamis-, konsultaatio- ja tukitoimenpiteisiin, joiden tarkoituksena on valmentaa muita toimijoita toimimaan kompleksisessa kriisinhallinnan toimintaympäristössä. Kriisinhallinnan muutokset mm. operaatioiden vaativuuden kasvaessa ovat vaikuttaneet Suomen kriisinhallintaosallistumiseen. Osallistuminen sotilaalliseen kriisinhallintaan on sekä kriisinhallintahenkilöstön määrän että operaatioiden sotilaallisen vaativuuden osalta hyvin maltillista. Myös tosiasiallinen yhteistyö eri toimijoiden kanssa ilmenee vain muutaman sotilaallisen kriisinhallintaoperaation kautta. Suomen kriisinhallintaprofiilin voidaan todeta olevan tällä hetkellä jopa heikko.

Sotilaallista kriisinhallintaoperaatiota edeltävä päätöksenteko Euroopan unionissa ja Suomessa

”All that is necessary for the triumph of evil is that good men do nothing.” Euroopan unionin kriisinhallintakyky on kehittynyt voimakkaasti koko unionin olemassaolon ajan. Viimeisimpänä uudistuksena unioniin on luotu kyky nopeaan toimintaan. Suomi unionin osana on ilmoittautunut mukaan Euroopan unionin taisteluosastoihin. Tämä tutkimus keskittyy niihin tekijöihin päätöksentekoympäristössä, jotka mahdollistavat unionin toteuttaman kriisinhallintaoperaation. Tarkoituksena on ollut kirjallisuuslähteisiin ja haastatteluihin nojaten selvittää Suomen ja Euroopan unionin sotilaallisen kriisinhallinnan päätöksenteon kentästä päätöksentekoon liittyvät organisaatiot, päätöksentekoprosessit sekä prosessin aikana tuotettavat päätökset ja asiakirjat. Työ omalta osaltaan täydentää Ossi Kervisen tekemää tutkimustyötä kriisinhallinnan päätöksentekorakenteista. Työn tutkimusasetelmana on mallinnus ulkopoliittisesta päätöksenteosta. Tutkimuskysymyksiä on kaksi: 1. Mahdollistaako Euroopan unionin päätöksentekomenetelmä sotilaallisen kriisinhallintaoperaation aloittamisessa tarvittavien päätösten laatimisen, erityisesti tarkasteltaessa päätöksentekoa nopean kriisinhallintatoiminnan näkökulmasta? 2. Onko kansallinen päätöksentekomenetelmä toimiva ja erityisesti onko se oikeaaikainen, kun tarkastelemme sitä Euroopan unionin nopeutetun päätöksenteon näkökulmasta? Tärkeimpinä lähteinä ovat olleet Euroopan unionin asiakirjat, eri organisaatioiden laatimat tieteelliset tutkimusraportit. Haastatteluilla on pyritty kartoittamaan toimintamalleja, jotka eivät ilmene kirjallisissa lähteissä. Haastatteluilla oli suuri merkitys johtopäätöksien muodostumisessa. Tutkimus toi esille, että Euroopan unionin päätöksentekorakenne on kaiken kaikkiaan monimutkainen. Päätöksentekojärjestelmää myös uudistetaan voimakkaasti kaiken aikaa, ja tämä osaltaan vaikeutti tutkimuksen tekemistä. Kansallisen päätöksenteon osalta voimakas julkinen keskustelu kriisinhallintalaista ja yleensä kriisinhallinnan päätöksenteosta oli myös tutkimusta vaikeuttavana tekijänä. Päätelmänä tutkimuskysymysten osalta on se, että Euroopan unioni omaa tahdon nopeaan päätöksentekoon ja operaatio Artemiksen katsotaan olevan todiste kyvyn olemassaolosta. Kaikki ne toimet joita Euroopan unioni on suunnitellut päätöksenteon nopeuttamiseksi, eivät kuitenkaan käytännössä nopeuta itse päätöksentekoa. Kansallisen päätöksenteon osalta johtopäätöksenä on, että itse päätöksentekomenetelmä on oikea, mutta se on väärin ajoittunut, mikäli asiaa tarkastellaan nopean toiminnan näkökulmasta. Kansallinen päätöksentekoprosessi tulee voida käynnistää aikaisemmin ja sotilaallisen voimankäytön oikeudet tulee saattaa pois kansallisesta päätöksenteosta käsiteltäessä Euroopan unionin nopeaa kriisinhallintatoimintaa.

Taisteluteknisen osaamisen kehittyminen Virtual Battlespace 2-koulutuksessa

Diplomityöni tavoitteena oli tutkia Panssariprikaatin Panssarijääkärikomppaniassa vuonna 2012 toteutetun Virtual Battlespace 2 – simulaattorijärjestelmän hyötypilotoinnin yhteyttä yksikössä palvelleiden varusmiesten taisteluteknisen osaamisen kehittymiseen. Tutkimuksella on liityntäpintoja Puolustusvoimien maapuolustuksen kehittämisohjelmaan ja se tukee jalkaväen taistelukoulutuksen kehittämistä. Kyseessä on laadullinen tutkimus, jossa tutkittava ilmiö on VBS2-järjestelmän koulutuskäytön yhteys ja mahdollinen vaikutus koulutettavien oppimiseen. Ilmiötä tarkastellaan koulutettavien henkilökohtaisten kokemusten ja oppimisen reflektion näkökulmasta. Tutkimuksen viitekehys on muodostettu toimintakyvyn kehittämistä, taisteluteknisen osaamisen rakentumista sekä virtuaalisia oppimisympäristöjä käsittelevistä teorioista. Tutkimusmenetelmänä sovellettiin tapaustutkimusta, jonka empiirinen aineisto kerättiin Panssarijääkärikomppanian varusmiesten ja henkilökunnan teemahaastatteluin. Aineisto käsiteltiin aineistolähtöisen analyysin periaattein. Tutkimuksen tuloksina ilmeni, että VBS2:n käytöllä ja Panssarijääkärikomppanian varusmiesten oppimisella oli heidän kokemuksensa perusteella havaittavissa yhteys. Keskeisenä havaintona VBS2-koulutus auttoi koulutettavia luomaan itselleen mielikuvan tavoitellusta toiminnasta, joka toimi sisäisenä vertailukohtana maastossa toteutettavassa taistelukoulutuksessa. Varusmiesten näkemykset VBS2-koulutuksen vaikutuksista oman taisteluteknisen osaamisensa kehittymiseen vaihtelevat hieman koulutustason ja tehtävän mukaan. Upseerikokelailla ja ryhmänjohtajilla oppimisessa korostuivat taistelukentän tapahtumien sekä oman joukon toiminnan kokonaisuuden hahmottamisen merkitys, jota tuki virtuaalisen oppimisympäristön avulla aikaan saatu poikkeuksellinen havainnollisuus. Miehistön jäsenet kiinnittivät johtajia enemmän huomiota järjestelmän tekniseen toimivuuteen liittyviin seikkoihin sekä eri toiminnallisuuksien realistisuuteen. Henkilökunta koki VBS2-koulutuksen vähentävän erityisesti teoriaoppituntien tarvetta ja nopeuttavan varusmiesten taisteluteknisten aiheiden oppimisprosessia siten, että maastossa toteutettaville soveltaville taisteluharjoituksille on käytettävissä aiempaa enemmän aikaa. VBS2-koulutus tukee käytännön kokemusten perusteella pitkävaikutteisesti maastossa tapahtuvaa taistelukoulutusta. Käytännön taisteluharjoitusten laadun koettiin lisäksi parantuneen varusmiesten ollessa totuttua aiemmin valmiita soveltamaan oppimaansa, sillä tyypillisimmät virheet oli saatu karsittua jo hyvin lyhytkestoisen VBS2-koulutuksen avulla. Yleisesti haastatellut varusmiehet pitivät VBS2:ta mielekkäänä ja motivoivana välineenä nykyaikaisen taistelukentän olosuhteiden ja oman sekä vihollisen toiminnan havainnollistamiseen ja opettamiseen. Myönteisten koulutustulosten aikaan saaminen edellyttää kouluttajilta korkeaa ammattitaitoa sekä VBS2:n käytön monipuolista hallintaa. Järjestelmäalustan tekniseen laatuun, toimivuuteen ja luotettavuuteen on panostettava, sillä erilaisista laitteisto-ongelmista johtuneet häiriötilanteet koettiin yhtenä eniten oppimista haittaavana ja motivaatiota laskevana tekijänä.

Rajavartiolaitoksen strategian toimeenpano 2005–2012 : kohti vahvempaa merellistä roolia?

Rajavartiolaitoksen julkaistua ensimmäisen strategiansa 2005 on sen toimeenpanon aloittamisesta kulunut tätä tutkimusta tehtäessä kahdeksan vuotta. Rajavartiolaitoksen strategia asetti viraston merelliselle roolille ja sen kehittämiselle eri toimialoittain joukon strategisia tavoitteita ja niitä tukevia toimenpiteitä, joilla pyrittiin vastaamaan tulevaisuuden turvallisuushaasteisiin ja vahvistamaan rajavartiolaitoksen roolia merellisen turvallisuuden keskeisenä viranomaisena. Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää ensisijaisesti, miten rajavartiolaitos on onnistunut strategiansa toimeenpanossa merellisen turvallisuuden näkökulmasta. Tämä edellytti ensinnäkin viraston toimeenpanoprosesseihin perehtymistä sekä niiden ymmärtämistä ja toiseksi tiettyjen valittujen toimeenpanon ilmiöön liittyvien tekijöiden mittaamista. Sen lisäksi, että tutkimuksella pyrittiin vastaamaan, miten strategia on toimeenpantu, oli sen tarkoituksena selvittää myös syitä, miksi tiettyyn lopputulokseen ja toimeenpanon vaikuttavuuteen oli päädytty. Tutkimuksella haettiin vastauksia seuraaviin kysymyksiin: Tutkimuksen pääkysymyksiksi muodostui: i. Miten rajavartiolaitoksen strategian toimeenpano on toteutunut valitun teoriataustan valossa ja mikä on ollut strategian toimenpiteiden vaikuttavuus merellisen turvallisuuden näkökulmasta vuosina 2006–2011? ii. Miten toimeenpanon onnistumisen edellytykset täyttyivät ja miten toimeenpanoa voidaan kehittää parempien tulosten saavuttamiseksi? Pääkysymykseen vastatakseni muodostin seuraavat alakysymykset: iii. Miten rajavartiolaitoksen strategiaa on käytännössä toimeenpantu niin rajavartiolaitoksen esikunnassa kuin merellisissä hallintoyksiköissä ja miten se näyttäytyy niiden toiminnan suunnittelussa? iv. Miten julkishallinnon ja rajavartiolaitoksen käytössä olevat ohjausmekanismit ja prosessit ovat mahdollistaneet strategian toimeenpanon organisaatiossa? v. Mitä puutteita tai merkittäviä onnistumisia toimeenpanossa on havaittu ja tunnistettu? vi. Ovatko laaditun teoreettisen viitekehyksen tekijät relevantteja tutkittaessa strategian toimeenpanoa rajavartiolaitoksessa? Tutkimuksen keskeisimpänä aineistona olivat toteutetun kyselytutkimuksen (n=47) aineisto, teemahaastattelut ja rajavartiolaitoksen julkinen asiakirja-aineisto. Aiempaa tutkimusta rajavartiolaitoksen strategian toimeenpanosta ei ollut tehty. Tutkimuksessa ilmeni rajavartiolaitoksen strategian toimeenpanon jäsentymättömyys. Toimeenpanoa tuki useita eri prosesseja, jotka saivat kuitenkin eri merkityksen riippuen, millä hallinnon tasolla liikuttiin. Strategian konkretisoituminen ei tapahtunut prosessin avulla, vaan yksittäisten virkamiesten kyvyllä toteuttaa strategiaa tukevia hankkeita. Merellistä turvallisuutta edistävät kehittämishankkeet lakkasivat olemasta tarkastelujaksolla niiden toimeenpanovaikutuksen jäädessä vähäiseksi. Rajavartiolaitoksen toimintakulttuuri koettiin erityisenä vahvuutena. Virastossa vallitsee toimeenpanon kulttuuri, jolla varmistetaan ainakin perustason toimeenpano. Jäsentyneemmällä toimeenpanorakenteella vastaavat toimenpiteet tuottaisivat arvioiden mukaan kuitenkin paremman tuloksen. Johtopäätöksenä olikin tiettyjen organisaatiorakenteiden korostuminen muiden ohi, jolloin strategisiin tavoitteisiin pyrittiin epäjohdonmukaisesti ja ehkä puutteellisella vaikuttavuusanalyysillä. Tutkimus osoitti rajavartiolaitoksen merellisen roolin kehittyneen tarkastelujaksolla, mutta toimeenpanoprosessin aikaansaannokset nähtiin kokonaisuudessa laihoina. Kahdeksan vuoden aikana on toteutettu laaja kirjo hajanaisia toimenpiteitä, joiden kokonaisuus jäi epäyhtenäiseksi ja jäsentymättömäksi. Keskeisimpänä tutkimuksen havaintona oli selkeä tarve toimeenpanoa tukevien prosessien määrittämisestä ja organisaation muokkaamista näitä prosesseja tukevaksi. Toisaalta rajavartiolaitos on onnistunut strategisessa viestinnässä resurssit antavan tahon suuntaan, mistä kertoo järjestelmällinen viraston toiminnan turvaaminen lisämäärärahoin sekä merkittävät kalustohankinnat tarkastelujaksolla.

Viron johtavat sotilasorganisaatiot ja niitten toiminta kansallisjoukkojen perustamisessa vuosina 1917-1918

Vuonna 1917 keväällä Venäjän vallankumouksen tuloksena ruvettiin Venäjän armeijan joukkoyksiköissä ja esikunnissa perustamaan sotilasedustuksia. Samaan aikaan venäläiset tarjoisivat Tallinnassa paikallisille virolaisille sotilaille mahdollisuuden perustaa omia kansallisjoukkoja Keisari Pietari Suuren merilinnakkeen yhteydessä. Näiden tuloksena perustettiin Tallinnassa Viron Sotilaiden Byro, joka johti Viron kansallisjoukkojen perustamista. Vaikka paikalliset bolsevikit ja Venäjän keskusjohto vastustivat voimakkaasti Viron kansallisrykmenttien luomista Tallinnassa, kasvoi Viron 1. jalkaväkirykmentin perustamisen myötä Venäjän armeijassa voimakaan virolaisten sotilaiden organisoitunut kansallinen liike.. Armeijan yhteydessä perustettiin lähes sata Viron sotilaiden edustusta. Kesällä 1917 koko Venäjän kattavassa sotilaskonferenssissa valittiin yhtenäinen ja kaikkia sotilasedustuksia yhdistävä ja johtava sotilasedustus, Viron Sotilaiden Ylin Neuvosto. Valittuun sotilasedustuksen päämääränä oli perustaa uusia Viron kansallisjoukkoja Venäjän armeijan yhteydessä yhteistyössä Viron paikallisten poliitikoiden sekä muun siviiliyhteiskunnan avulla. Vaikka Viron sotilasedustukset olivat aktiivisia ja yrittivät painostaa Venäjän poliittista ja sotilaallista johtoa, Viron 1.jalkaväkidivisioonan perustamista ei onnistuttu aloittamaan ennen vuoden 1917 joulukuuta. Vasta sitten, kun Venäjän sotilaallinen tilanne kehittyi Pohjan rintamalla niin huonoksi, että se oli suoranainen uhka pääkaupungille Pietarille, Venäjän poliittinen ja sotilaallinen johto oli valmis myöntämään luvan Viron kansallisen armeijakunnan perustamiseen. Bolsevikkien vallankaappauksen jälkeen lokakuussa 1917 ruvettiin lakkauttamaan vanhaa tsaarinarmeijaa ja sen myötä Viron Ylin Neuvosto ei onnistunut perustamaan taistelukykyistä Viron jalkaväkidivisioonaa. Päämääräksi nousi Viron sotilaiden pelastaminen Venäjältä ja I MS rintamilta sekä oman kotipihan puolustaminen peräntyvien Venäjän sotilaiden ryöstöltä. Tutkielman päätutkimuskysymyksenä on selvittää, miten Viron sotilaiden johtavat sotilasorganisaatiot perustettiin ja mitä ne saivat aikaiseksi sekä ketä olivat ne henkilöt, jotka silloin työskentelivät niissä?

Suomen sotilaallinen huoltovarmuus

Suomessa on vahva varautumisen perinne kriisiaikaa varten. Kansallinen huoltovarmuus pyrkii turvaamaan yhteiskunnan toiminnan ja ihmisten elinmahdollisuudet kaikissa tilanteissa. Sotilaallinen huoltovarmuus tukeutuu kansalliseen huoltovarmuuteen. Se mahdollistaa puolustusjärjestelmän materiaalisen suorituskyvyn ylläpitämisen. Sotilaallisen huoltovarmuuteen vaikuttaa useita muutostekijöitä. Valtioneuvoston päätös huoltovarmuuden tavoitteista uusitaan vuoden 2013 kuluessa. Puolustusvoimauudistuksessa perustettavan logistiikkalaitoksen tehtävänä on sotilaallisen huoltovarmuuden turvaaminen. Kotimainen puolustustarviketeollisuus joutuu sopeutumaan muuttuvaan kilpailulainsäädäntöön, mikä saattaa heikentää sen toimintamahdollisuuksia. Tutkimus on kvalitatiivinen ja perustuu asiakirjojen analysointiin. Tavoitteena on ymmärtää Suomen sotilaallista huoltovarmuutta ilmiönä ja kokonaisuutena systeemiajattelun avulla. Päätutkimuskysymyksenä on: ”Mitä on Suomen sotilaallinen huoltovarmuus?” Kysymykseen vastataan luomalla Zachmanin arkkitehtuurikehikkoon perustuva kokonaismalli ja arvioimalla sen perusteella sotilaallista huoltovarmuutta. Mallin tavoitteena on lisätä ymmärrystä sotilaallisen huoltovarmuuden kokonaisuudesta sekä parantaa kommunikaatioita sotilaallisen huoltovarmuuden toimijoiden kesken. Malli ei anna yksityiskohtaisia vastauksia toiminnan kehittämiseksi, vaan se pyrkii tukemaan sotilaallisesta huoltovarmuudesta käytävää keskustelua.

Kättä pidempää erityisopetukseen ja tehostettuun tukeen

Kirjallisuusarvostelu

Euroopan ulkosuhdehallinto : kaikki yhden vai yksi kaikkien puolesta

Tutkielmassa keskitytään selvittämään kattavasti Euroopan unionin ulkopolitiikan nykyinen tilanne, sen taustat ja lähitulevaisuuden kehitys. EU on erittäin keskeinen toimija paitsi Euroopan valtioille myös globaalina toimijana. Lissabonin sopimuksen myötä unionin toiminta muuttui merkittävästi. Uudet huippuvirat, korkea edustaja ja Eurooppa-neuvoston puheenjohtaja, sekä uusi virasto, Ulkosuhdehallinto, ovat keino nostaa Eurooppa maailman suurvaltojen rinnalle, yhdeksi merkittäväksi globaaliksi tekijäksi. Kyseessä on laadullinen, induktiivinen tekstianalyysi. Tutkimustehtävänä on selvittää miten Euroopan unionin ulkosuhteita ja -politiikkaa johdetaan lähitulevaisuudessa reflektoimalla viimeisen kahden vuoden tapahtumia ja ulkosuhdehallinnon toimintaa kyseisissä tapauksissa. Tutkimuksessa käytetään apukysymyksiä tarkentamaan vastausta ja tarjoamaan kattavan esittelyn aihealueesta. Käytännössä tutkimus esittelee aihealueen aina taustoista tulevan kehityksen arvioimiseksi. Tutkimus etenee perehdyttävästä ja esittelevästä selittävän kautta ennustavaan tapaan ja antaa lukijalle kattavan käsityksen aiheesta. Kyseistä aihetta ei ole tutkittu aiemmin, joten perehdytys on kattava. Tutkimuksessa on analysoitu eurooppalaisten ajatushautomoiden laatimia raportteja. Raporteista on nostettu usein toistuvat ja painoarvoltaan merkittävät tapaukset tarkempaan käsittelyyn. Raakahavaintojen ryhmittelyn jälkeen niistä on etsitty yhteisiä tekijöitä ja laadittu arvio viraston toiminnan onnistumisesta painottamalla esiintymistiheyttä ja vaikuttavuutta. Toiminnan kehittämistä varten laadittiin lista kehityskohteista ja tehostettavista vahvuuksista joihin reagoimalla unioni saavuttaisi tavoitteensa. Tutkimuksessa havaittiin, että ajatushautomot ovat suhteellisen yksimielisiä onnistumisen ja epäonnistumisten syistä. Niistä johtamalla voidaan laatia lista kehityskohteista ja edelleen arvioida unionin onnistumista lähitulevaisuudessa. Jäsenmaiden tuki, vahva johtajuus ja riittävät resurssit takaavat onnistumisen, kun taas jäsenmaiden hajanaisuus, toisaalle kiinnittynyt huomio ja epäselvä tavoite haittaavat onnistumista eniten. Euroopan unionin johtamista päätettiin muuttaa Georgian sodan jälkeen ja tavoitteet asetettiin korkealle. Arabikevään ja taloudellisten vaikeuksien takia uusi virasto ei ole saanut tarvitsemaansa huomiota ja resursseja eikä tavoitteita ole saavutettu. Kesän aikana suoritettava arviointikokous on erinomainen mahdollisuus parantaa havaittuja epäkohtia ja saada jäsenmaat sitoutettua.

PARP-prosessi osana puolustusvoimien sotilaallisessa kriisinhallinnassa tarvittavien suorituskykyjen kehittämistä

Tutkielma käsittelee puolustusvoimien kansainvälisessä sotilaallisessa kriisinhallinnassa tarvittavien suorituskykyjen kehittämistä. Aihe on rajattu Naton rauhankumppanuusohjelmaan sisältyvään suunnittelu- ja arviointiprosessiin, jonka kehyksissä Suomi kehittää 2010-luvlla kaikkien kolmen puolustushaaran suorituskykyjä, yhteensopivuuksia ja valmiuksia sekä kansainväliseen sotilaalliseen yhteistyöhön että kotimaan puolustukseen. Tutkimuksen tavoitteena on selvittää, miksi juuri suunnittelu- ja arviointiprosessi on noussut 2000-luvulla keskeiseksi toimintamuodoksi kehitettäessä sotilaallisessa kriisinhallinnassa tarvittavia suorituskykyjä. Tutkielman pääkysymykseen vastaamiseen ja teorian rakentamiseen on käytetty laadullisen tutkimuksen menetelmää aineistolähtöinen päättely, jonka avulla on tarkasteltu aiheesta kerättyä kirjallista lähdemateriaalia. Työ pohjautuu julkisiin lähteisiin, joista suurin osa on suomenkielisiä asiakirjoja ja julkaisuja, tärkeimpänä Suomen ulkoasiainministeriön muistiot Naton rauhankumppanuudesta ja osallistumisesta kriisinhallintaan. Keskeisimmät havainnot tutkimuksen aikana liittyvät Suomen aktiiviseen rooliin kansainvälisessä sotilaallisessa yhteistyössä sekä Naton toimintakentän vahvaan verkostoitumiseen niin Euroopan unionin, pohjoismaiden kuin Suomen kansallisen puolustuksen kehittämisessä. Tutkimuksen pääkysymyksen kannalta merkittävänä huomiona on lisäksi Naton edistyksellisyys sotilaallisten suorituskykyjen kehittämisessä järjestelmällisesti, laaja-alaisesti ja kustannustehokkaasti erilaisten arviointiprosessien ja harjoitusohjelmien avulla. Ottaen huomioon muut järjestöt, joiden kanssa Suomi harjoittaa sotilaallista yhteistyötä sekä vaativien kriisinhallintaoperaatioiden ja taisteluosastojen nykyaikaiset vaatimukset, on vaikea kiistää järjestelmällisen kehitystyön tarvetta. Suunnittelu- ja arviointiprosessin avulla Suomi kykenee kehittämään puolustusvoimien kaikkia osa-alueita, joita koetaan tarpeelliseksi sekä oman toiminnan että yleisten kokemusten pohjalta. Näistä monet ovat konkreettisia kehittämiskohteita, jotka perustuvat kriisinhallintaoperaatioihin ja -harjoituksiin. Puolustusvoimien kehittämisohjelman integroiminen suunnittelu- ja arviointiprosessin tavoitteisiin vuonna 2011 on kasvattanut tämän aluksi vain kriisinhallintajoukkojen kehittämiseen valjastetun työkalun merkityksen uudelle tasolle. Täten tutkielman johtopäätöksissä herääkin kysymys, olisiko pelkkä kansallinen kehitystyö nykyaikana Suomelle edes vaihtoehto.

Kranaatinheitinkomppanian johtaminen paikallishankinnoin

Tutkimuksen aihealueeksi on valittu ”Kranaatinheitinkomppanian johtaminen kaupasta ostettavin tilapäisvälinein”. Rajauksilla tutkimuksen aiheeksi on muodostunut kranaatinheitinkomppanian johtaminen paikallishankinnoin. Tutkielman tarkoituksena on tutkia paikallishankintojen käytettävyyttä kranaatinheitinkomppanian johtamistoiminnassa sotatilanteessa. Tutkielma toimii esimerkkinä uudeksi tavaksi toimia sekä esimerkkinä soveltaa saatavilla olevaa materiaalia Puolustusvoimien käyttötarpeisiin johtamisvälineinä. Paikallishankintana tämä tutkimus käsittelee PMR446- radiopuhelinstandardin käyttöä VHF-kenttäradioiden sijaan. Tarkastelussa on kranaatinheitinkomppanian sekä tulijoukkueen välinen viestitoiminta ja tulijoukkueen sisäinen viestitoiminta. Yhteydet kranaatinheitinkomppaniasta jääkäripataljoonaan toimivat organisaation mukaisella kalustolla. Jääkäripataljoonan taistelun kannalta on kranaatinheitinkomppanian tuki erittäin tärkeä. Kranaatinheitinkomppaniantoiminnan kannalta taas viestiyhteydet ovat ratkaisevia. Viestiyhteyksien tulee olla nopeasti käytössä, reaaliaikaisia, kestäviä ja joukoille suhteellisen helppokäyttöisiä. Viestivälineitä korvatessa tulee valita korvaavaksi välineeksi mahdollisimman samankaltainen viestiväline, jotta viestivälineen käyttöönotto ei rasita joukkoa liian suurella koulutusmäärällä. Tutkimuksessa käytetään laadullista, eli kvalitatiivista tutkimustapaa, jota tukemaan luon myös määrällisiä tuloksia johtamisvälineiden suorituskyvystä. Tutkimus on luonteeltaan kartoittava. Tietoa kerätään tutkimuksessa dokumenttipohjaisesti, koska täten päästään tutkimustulokseen tehokkaimmin. Tutkimalla kranaatinheitinkomppanian tapaa käyttää viestivälineitään taistelussa, kykenen deduktiivisesti perustelemaan paikallishankintojen soveltuvuus3 mahdollisuudet. Perustelut muodostan vertailemalla paikallishankintojen sekä organisaation mukaisten viestivälineiden suorituskykyjä sekä ominaisuuksia. Tutkimuksessa tulevat tulokset ovat sellaisenaan hypoteeseja ja niitä tukemaan voidaan tulevaisuudessa tehdä kvantitatiivisia tutkimuksia. Mikäli PMR446-radiopuhelinten käyttöönottoa harkitaan, tulee vielä tutkia ja vertailla radiopuhelinten todellinen taistelunkestävyys, esimerkiksi pitkässä sota- ja ampumaharjoituksessa. Lisäksi on tutkittava vihollisen elektronisen häirinnän ja elektronisen tiedustelun vaikutus UHF-taajuusalueella toimivaan radiopuhelimeen.

Sopimussotilaiden perehdyttäminen Porin prikaatissa

Henkilöstöjohtamisen työkaluna osaamisen kehittäminen on yksi tärkeimmistä. Osaamisen kehittämisen yhtenä osana pidetään perehdyttämistä, joka koskettaa oleellisesti mihin tahansa organisaatioon tai yritykseen uutena työntekijänä tulevaa. Puolustusvoimissa perehdyttämisestä on käsketty pääesikunnan henkilöstöosaston toimesta sekä joukkoosastottain, mutta olemassa oleva ohjeistus on laadittu ensisijaisesti peruskoulutettujen sotilaiden sekä siviilivirkaan ammattipätevyyden perusteella valittujen henkilöiden perehdyttämisen tueksi. Annettu ohjeistus ei suoranaisesti käsittele sopimussotilaita erillisenä ammattiryhmänä, eikä täten huomio heidän tehtäväkenttänsä erityispiirteitä. Tutkimuksen tavoitteena on selvittää, kuinka annetut sotilaskäskyt ja ohjeistukset perehdyttämisestä kohtaavat sopimussotilaiden osaamisen kehittämisen tarpeet ja työtehtävissä toimimisen erityispiirteet Porin prikaatissa. Tutkimuksen pääongelmana on, miten Porin prikaatin perehdyttämisen tavoitteet toteutuvat sopimussotilaan kohdalla? Tutkimuksen aineiston muodostivat perehdyttämisen teoriaa käsittelevä kirjallisuus, Puolustusvoimien ja Porin Prikaatin perehdyttämisestä käskevät sotilaskäskyt sekä ohjeet ja oppaat sekä sopimussotilaina Porin prikaatissa palvelleille henkilöille teetetty kysely. Tutkimus on kvalitatiivinen, eli laadullinen tutkimus. Tutkimusmenetelmänä käytettiin aineistotriangulaatiota, jossa yhdistettiin aineistolähtöinen sisällönanalyysi kirjallisten lähteiden osalta, sekä teetetyn kyselyn tulokset. Tutkimuksen tuloksista selvisi, että vaikka perehdyttäminen Porin prikaatissa vastaa perehdyttämisen yleisen teorian hyvinä pidettyjä käytäntöjä, ei sitä käytetä sellaisenaan sopimussotilaiden perehdyttämisessä. Perehdyttämisprosessia sovelletaan vaihtelevasti perusyksikkötasolla ja sopimussotilaiden perehdyttäminen nojaa vahvasti työyhteisön tukeen, eikä niinkään suunnitelmallisuuteen tai johdomukaiseen suunnitelman toteuttamiseen. Vaikka työyhteisön tuki muodostaakin olennaisen osan perehdyttämistä, tulisi toiminnan lähtökohtana olla suunnitelmallisuus ja annetun ohjeistuksen noudattaminen. Tutkimus osoittikin tarpeen muokata perehdyttämisohjeesta erillinen versio, jota voitaisiin perusyksikkötasolla soveltaa sellaisenaan. Ohje määrittäisi sopimussotilaille selkeät, työtehtäviin sidottavissa olevat osaamisvaatimukset, johtovastuut perehdyttämiselle sekä sopimussotilaiden perehdyttämisen kehittämissuunnitelman saatuun palautteeseen nojaten.