Maritime Safety in the Gulf of Finland. Review on Policy Instruments

Suomenlahden lisääntynyt meriliikenne on herättänyt huolta meriliikenteen turvallisuuden tasosta, ja erityisesti Venäjän öljyviennin kasvu on lisännyt öljyonnettomuuden todennäköisyyttä Suomenlahdella. Erilaiset kansainväliset, alueelliset ja kansalliset ohjauskeinot pyrkivät vähentämään merionnettomuuden riskiä ja meriliikenteen muita haittavaikutuksia. Tämä raportti käsittelee meriturvallisuuden yhteiskunnallisia ohjauskeinoja: ohjauskeinoja yleisellä tasolla, meriturvallisuuden keskeisimpiä säätelijöitä, meriturvallisuuden ohjauskeinoja ja meriturvallisuuspolitiikan tulevaisuuden näkymiä, ohjauskeinojen tehokkuutta ja nykyisen meriturvallisuuden ohjausjärjestelmän heikkouksia. Raportti on kirjallisuuskatsaus meriturvallisuuden yhteiskunnalliseen sääntelyn rakenteeseen ja tilaan erityisesti Suomenlahden meriliikenteen näkökulmasta. Raportti on osa tutkimusprojektia ”SAFGOF - Suomenlahden meriliikenteen kasvunäkymät 2007 - 2015 ja kasvun vaikutukset ympäristölle ja kuljetusketjujen toimintaan” ja sen työpakettia 6 ”Keskeisimmät riskit ja yhteiskunnalliset vaikutuskeinot”. Yhteiskunnalliset ohjauskeinot voidaan ryhmitellä hallinnollisiin, taloudellisiin ja tietoohjaukseen perustuviin ohjauskeinoihin. Meriturvallisuuden edistämisessä käytetään kaikkia näitä, mutta hallinnolliset ohjauskeinot ovat tärkeimmässä asemassa. Merenkulun kansainvälisen luonteen vuoksi meriturvallisuuden sääntely tapahtuu pääosin kansainvälisellä tasolla YK:n ja erityisesti Kansainvälisen merenkulkujärjestön (IMO) toimesta. Lisäksi myös Euroopan Unionilla on omaa meriturvallisuuteen liittyvää sääntelyä ja on myös olemassa muita alueellisia meriturvallisuuden edistämiseen liittyviä elimiä kuten HELCOM. Joitakin meriturvallisuuden osa-alueita säädellään myös kansallisella tasolla. Hallinnolliset meriturvallisuuden ohjauskeinot sisältävät aluksen rakenteisiin ja varustukseen, alusten kunnon valvontaan, merimiehiin ja merityön tekemiseen sekä navigointiin liittyviä ohjauskeinoja. Taloudellisiin ohjauskeinoihin kuuluvat esimerkiksi väylä- ja satamamaksut, merivakuutukset, P&I klubit, vastuullisuus- ja korvauskysymykset sekä taloudelliset kannustimet. Taloudellisten ohjauskeinojen käyttö meriturvallisuuden edistämiseen on melko vähäistä verrattuna hallinnollisten ohjauskeinojen käyttöön, mutta niitä voitaisiin varmasti käyttää enemmänkin. Ongelmana taloudellisten ohjauskeinojen käytössä on se, että ne kuuluvat pitkälti kansallisen sääntelyn piiriin, joten alueellisten tai kansainvälisten intressien edistäminen taloudellisilla ohjauskeinoilla voi olla hankalaa. Tieto-ohjaus perustuu toimijoiden vapaaehtoisuuteen ja yleisen tiedotuksen lisäksi tieto-ohjaukseen sisältyy esimerkiksi vapaaehtoinen koulutus, sertifiointi tai meriturvallisuuden edistämiseen tähtäävät palkinnot. Poliittisella tasolla meriliikenteen aiheuttamat turvallisuusriskit Suomenlahdella on otettu vakavasti ja paljon työtä tehdään eri tahoilla riskien minimoimiseksi. Uutta sääntelyä on odotettavissa etenkin liittyen meriliikenteen ympäristövaikutuksiin ja meriliikenteen ohjaukseen kuten meriliikenteen sähköisiin seurantajärjestelmiin. Myös inhimilliseen tekijän merkitykseen meriturvallisuuden kehittämisessä on kiinnitetty lisääntyvissä määrin huomiota, mutta inhimilliseen tekijän osalta tehokkaiden ohjauskeinojen kehittäminen näyttää olevan haasteellista. Yleisimmin lääkkeeksi esitetään koulutuksen kehittämistä. Kirjallisuudessa esitettyjen kriteereiden mukaan tehokkaiden ohjauskeinojen tulisi täyttää seuraavat vaatimukset: 1) tarkoituksenmukaisuus – ohjauskeinojen täytyy olla sopivia asetetun tavoitteen saavuttamiseen, 2) taloudellinen tehokkuus – ohjauskeinon hyödyt vs. kustannukset tulisi olla tasapainossa, 3) hyväksyttävyys – ohjauskeinon täytyy olla hyväksyttävä asianosaisten ja myös laajemman yhteiskunnan näkökulmasta katsottuna, 4) toimeenpano – ohjauskeinon toimeenpanon pitää olla mahdollista ja sen noudattamista täytyy pystyä valvomaan, 5) lateraaliset vaikutukset – hyvällä ohjauskeinolla on positiivisia seurannaisvaikutuksia muutoinkin kuin vain ohjauskeinon ensisijaisten tavoitteiden saavuttaminen, 6) kannustin ja uuden luominen – hyvä ohjauskeino kannustaa kokeilemaan uusia ratkaisuja ja kehittämään toimintaa. Meriturvallisuutta koskevaa sääntelyä on paljon ja yleisesti ottaen merionnettomuuksien lukumäärä on ollut laskeva viime vuosikymmenien aikana. Suuri osa sääntelystä on ollut tehokasta ja parantanut turvallisuuden tasoa maailman merillä. Silti merionnettomuuksia ja muita vaarallisia tapahtumia sattuu edelleen. Nykyistä sääntelyjärjestelmää voidaan kritisoida monen asian suhteen. Kansainvälisen sääntelyn aikaansaaminen ei ole helppoa: prosessi on yleensä hidas ja tuloksena voi olla kompromissien kompromissi. Kansainvälinen sääntely on yleensä reaktiivista eli ongelmakohtiin puututaan vasta kun jokin onnettomuus tapahtuu sen sijaan että se olisi proaktiivista ja pyrkisi puuttumaan ongelmakohtiin jo ennen kuin jotain tapahtuu. IMO:n työskentely perustuu kansallisvaltioiden osallistumiseen ja sääntelyn toimeenpano tapahtuu lippuvaltioiden toimesta. Kansallisvaltiot ajavat IMO:ssa pääasiallisesti omia intressejään ja sääntelyn toimeenpanossa on suuria eroja lippuvaltioiden välillä. IMO:n kyvyttömyys puuttua havaittuihin ongelmiin nopeasti ja ottaa sääntelyssä huomioon paikallisia olosuhteita on johtanut siihen, että esimerkiksi Euroopan Unioni on alkanut itse säädellä meriturvallisuutta ja että on olemassa sellaisia alueellisia erityisjärjestelyjä kuin PSSA (particularly sensitive sea area – erityisen herkkä merialue). Merenkulkualalla toimii monenlaisia yrityksiä: toisaalta yrityksiä, jotka pyrkivät toimimaan turvallisesti ja kehittämään turvallisuutta vielä korkeammalle tasolle, ja toisaalta yrityksiä, jotka toimivat niin halvalla kuin mahdollista, eivät välitä turvallisuusseikoista, ja joilla usein on monimutkaiset ja epämääräiset omistusolosuhteet ja joita vahingon sattuessa on vaikea saada vastuuseen. Ongelma on, että kansainvälisellä merenkulkualalla kaikkien yritysten on toimittava samoilla markkinoilla. Vastuuttomien yritysten toiminnan mahdollistavat laivaajat ja muut alan toimijat, jotka suostuvat tekemään yhteistyötä niiden kanssa. Välinpitämätön suhtautuminen turvallisuuteen johtuu osaksi myös merenkulun vanhoillisesta turvallisuuskulttuurista. Verrattaessa meriturvallisuuden sääntelyjärjestelmää kokonaisuutena tehokkaiden ohjauskeinoihin kriteereihin, voidaan todeta, että monien kriteerien osalta nykyistä järjestelmää voidaan pitää tehokkaana ja onnistuneena. Suurimmat ongelmat lienevät sääntelyn toimeenpanossa ja ohjauskeinojen kustannustehokkuudessa. Lippuvaltioiden toimeenpanoon perustuva järjestelmä ei toimi toivotulla tavalla, josta mukavuuslippujen olemassa olo on selvin merkki. Ohjauskeinojen, sekä yksittäisten ohjauskeinojen että vertailtaessa eri ohjauskeinoja keskenään, kustannustehokkuutta on usein vaikea arvioida, minkä seurauksena ohjauskeinojen kustannustehokkuudesta ei ole saatavissa luotettavaa tietoa ja tuloksena voi olla, että ohjauskeino on käytännössä pienen riskin eliminoimista korkealla kustannuksella. Kansainvälisen tason meriturvallisuus- (ja merenkulku-) politiikan menettelytavoiksi on ehdotettu myös muita vaihtoehtoja kuin nykyinen järjestelmä, esimerkiksi monitasoista tai polysentristä hallintojärjestelmää. Monitasoisella hallintojärjestelmällä tarkoitetaan järjestelmää, jossa keskushallinto on hajautettu sekä vertikaalisesti alueellisille tasoille että horisontaalisesti ei-valtiollisille toimijoille. Polysentrinen hallintojärjestelmä menee vielä askeleen pidemmälle. Polysentrinen hallintojärjestelmä on hallintotapa, jonka puitteissa kaikentyyppiset toimijat, sekä yksityiset että julkiset, voivat osallistua hallintoon, siis esimerkiksi hallitukset, edunvalvontajärjestöt, kaupalliset yritykset jne. Kansainvälinen lainsäädäntö määrittelee yleiset tasot, mutta konkreettiset toimenpiteet voidaan päättää paikallisella tasolla eri toimijoiden välisessä yhteistyössä. Tämän tyyppisissä hallintojärjestelmissä merenkulkualan todellinen, kansainvälinen mutta toisaalta paikallinen, toimintaympäristö tulisi otetuksi paremmin huomioon kuin järjestelmässä, joka perustuu kansallisvaltioiden keskenään yhteistyössä tekemään sääntelyyn. Tällainen muutos meriturvallisuuden hallinnassa vaatisi kuitenkin suurta periaatteellista suunnanmuutosta, jollaisen toteutumista ei voi pitää kovin todennäköisenä ainakaan lyhyellä tähtäimellä.

Governmental Measures to Enhance the Finnish Innovation System to Respond to the Challenge of Mitigating Climate Change

Climate innovations, that cover both technological applications and process and service innovations, play a key role in climate change mitigation. The purpose of this study was to examine how the Finnish innovation system could be enhanced with governmental measures so that the diffusion of climate innovations could be speeded up. During the study, it became evident that the governmental measures need to support the whole innovation chain, which comprises of research, development, demonstration and deployment. Only this can lead to the successful birth and diffusion of low carbon innovations. The study found that the strengths of the Finnish innovation system are research and development, and the current national innovation policies strongly support these activities. However, these have been emphasised at the expense of the demonstration and deployment. Consequently, the biggest bottlenecks in the Finnish innovation landscape are the lack of pilot and demonstration projects and slow commercialisation, thus the high price of the innovation. To meet with the challenge, the government should firstly promote strict greenhouse gas emission reduction targets. This would boost up the innovation activities, which would also lower the prices of the innovations. To speed up the commercialisation process, measures that stimulate the domestic market, such as feed-in-tariffs and public procurements, are needed. Special attention should also be paid to the measures that could shift the traditional closed innovation chain towards open innovation. This means that the product development should involve experts from several fields such as the user and marketing experts to speed up the commercialisation. In addition, efficient innovation co-operation between both private and public sector is essential. Finally, as the domestic resources are not adequate for producing all the innovations needed, the domestic innovation activities should be focused on a few sectors, and at the same time promote efficient import policies.

Quantum dynamics of the parabolic model

Kvanttimekaniikan teoriassa suljettuja, ympäristöstään eristettyjä systeemejä koskevat tulokset ovat hyvin tunnettuja. Eräs tärkeä erityispiirre tällaisille systeemeille on, että niiden aikakehitys on unitaarista. Oletus siitä, että systeemi on suljettu, on osaltaan tietysti vain yksinkertaistus. Käytännössä kaikki kvanttimekaaniset systeemit vuorovaikuttavat ympäristönsä kanssa ja tästä johtuen niiden dynamiikka monimutkaistuu oleellisesti. Kuitenkin tietyissä tapauksissa systeemin aikakehitys voidaan ratkaista, ainakin approksimatiivisesti. Tärkeimpinä esimerkkeinä on ympäristön joko nopea tai erittäin hidas muutos kvanttisysteemin ominaiseen aikaskaalaan verrattuna. Näistä erityisesti jälkimmäinen on käyttökelpoinen oletus monissa fysikaalisissa tilanteissa. Tällöin voidaan suorittaa niin sanottu adiabaattinen approksimaatio. Sen mukaan systeemi, joka on aikakehityksen generoivan Hamiltonin operaattorin ominaistilassa, pysyy vastaavassa ominaistilassa ympäristön muuttuessa äärettömän hitaasti, mikäli systeemin eri energiatasot eivät leikkaa toisiaan. Todellisissa tilanteissa muutos ei tietenkään voi olla äärettömän hidasta ja myös energiatasojen leikkaukset ovat mahdollisia, jolloin tapahtuu transitio eri ominaistilojen välillä. Energiatasojen leikkauksilla on oleellisia vaikutuksia erittäin monissa fysikaalisissa prosesseissa ja niitä kuvaamaan on luotu monia malleja kvanttimekaniikan alkuajoista lähtien aina tähän päivään saakka. Nykyinen teknologinen kehitys on avannut uudenlaisen mahdollisuuden ilmiön kokeelliseen varmentamiseen ja hyödyntämiseen. Tämän vuoksi kyseisten mallien dynamiikan ja erityisesti energiatasojen useiden peräkkäisten leikkausten aiheuttamien koherenssi-ilmiöiden selvittäminen on tärkeää. Tässä työssä käsitellään kvanttimekaanisia kaksitasosysteemejä, joissa esiintyy energiatasojen leikkauksia sekä niiden pitkän aikavälin dynamiikkaa. Tutkielmassa perehdytään tarkemmin kahteen tiettyyn malliin. Näistä ensimmäinen, Landau-Zener -malli, on tunnetuin ja sovelluksissa käytetyin malli. Kuitenkin erityisen mielenkiinnon kohteena on niin kutsuttu parabolinen malli, jolle johdetaan eri approksimaatioita käyttäen asymptoottiset transitiotodennäköisyydet eri tilojen välille. Näitä verrataan numeerisiin tuloksiin.

Uusi elämäkerta Mikael Agricolasta

Kirjallisuusarvostelu

Onni kuulua Venäjälle

Kirjallisuusarvostelu

Professori Väinö Auer : tutkimusmatkailija, innostava opettaja ja yhteiskunnallinen vaikuttaja

Kirjallisuusarvostelu

Geodeetin elämäntarina

Kirjallisuusarvostelu

Waltarista turhia tärkeilemättä tai teoretisoimatta

Kirjallisuusarvostelu

[Uusia kirjoja]

Kirjallisuusarvostelu

Uuras Saarnivaara : väärinymmärretty konservatiiviteologi?

Kirjallisuusarvostelu

Kahden maakunnan erilaiset lehdet

Kirjallisuusarvostelu

Onnistunut nanoteos antaa myös tutkijalle

Kirjallisuusarvostelu

Opas ubiikkiyhteiskuntaan

Kirjallisuusarvostelu

Till "Fänrik Ståls sägner" tolf teckningar

Robert Wilhelm Ekman (1808-1873) oli Tukholmassa ja Pariisissakin opiskellut taidemaalari, joka kehitti Suomen taide-elämää ja erityisesti taidekoulutusta. Hänen monipuoliseen tuotantoonsa kuului kirkkotaidetta, kansankuvausta ja muinaissuomalaisia aiheita, joista tunnetuin on Ylioppilastaloon sijoitettu Väinämöisen soitto. Ekman tutustui myös Runebergiin ja kuvitti hänen aiheitaan, tässä pienessä kuvateoksessa Vänrikki Stålin tarinoita.

Avointa väylää maisteriksi - tutkimus avoimessa yliopistossa opiskelleista ja väylän kautta korkeakouluun tulleista opiskelijoista

Tutkimuksessa tarkastellaan avoimeen yliopisto-opetukseen osallistuneiden sekä avoimen yliopiston väylän kautta korkeakouluun tulleiden opiskelijoiden opinnoilleen antamia merkityksiä. Tutkimuksen tarkoituksena on yhtäältä selvittää, mitkä tekijät saavat opiskelijat osallistumaan avoimen yliopiston järjestämään yleissivistävään opetukseen ja toisaalta käyttämään avoimen yliopiston väylää sisäänpääsyreittinä korkeakouluun. Ilmiötä tarkastellaan tutkimuksessa koulutuselämäkulullisesta näkökulmasta käsin. Tutkimuksen aineistot koostuvat kahdesta pääaineistosta: avoimen yliopiston opiskelijoiden koulutuselämäkertakirjoitelmista (N=106) ja avoimen yliopiston väylän suoravalinnan kokeilu- ja kehittämishankkeessa vuosina 2005 ja 2006 Turun yliopiston kasvatustieteiden laitokselle valittujen opiskelijoiden teemahaastatteluista (N=25). Pääaineistoja täydentävinä aineistoina tutkimuksessa käytettiin lisäksi dokumenttiaineistoja kuten hakija- ja opintorekisteritietoja. Tutkimuksen avulla pyritään ymmärtämään aikuisopiskelijoiden kokemuksia kouluttautumisen yhteydestä elämänkulkuun. Lineaarisen elämänkulun murruttua, on elinikäisestä oppimisesta tullut yhä keskeisempi osa ja jopa vaade yksilöille. Siten koulutukselle latautuu merkittävä asema elämänkuluissa. Identiteetin jatkuvasti uudelleenrakentuva luonne laittaa yksilöt etsimään läpi elämänsä uusia mahdollisuuksia ja haasteita kehitykselleen. Tätä ilmiötä tarkastellaan tutkimuksessa korkeakoulutuksen kontekstissa perinteisesti aikuiskoulutusorganisaationa pidetyn avoimen yliopiston ja toisaalta yliopiston toimintaympäristöissä. Elinikäisen oppimisen haasteen myötä molemmissa on tapahtunut opiskelija-aineksen merkittävää heterogenisoitumista. Elinikäiseen oppimiseen liittyy edelleen paljon retoriikkaa, jolle ei löydy todellisuuspohjaa käytännöstä. Vaikka koulutuspoliittisessa puheessa elinikäinen oppiminen huomioidaan näkyvästi, ei annetut suositukset ja toimenpiteet yllä aina toteutukseen asti. Näin on myös aikuisten opiskelijoiden sisääntuloreittinä pidetyn avoimen yliopiston väylän suhteen. Väylälle asetetuista tavoitteista huolimatta se on edelleen sisääntuloreittinä varsin marginaalinen. Avoimen yliopiston väylään ja sen käyttöön liittyy myös joukko muita haasteita, joiden ratkaiseminen vaatii huolellista pohdintaa mm. aikuisopiskelijoiden mukanaan tuomien uudenlaisten tarpeiden, osaamisedellytysten ja vaatimusten suhteen. Lisäksi koulutuksen voimakas markkinoistuminen asettaa omat rajoitteensa yliopistojen sivistyksellisille tavoitteille. Kirjoitelma-aineistosta tehdyn analyysin avulla tutkimuksessa muodostettiin teemoittelun ja tyypittelyn avulla neljä opiskelijaprofiilia: 1) urasuuntautuneet, 2) tutkintotavoitteiset, 3) muutoshakuiset sekä 4) elämäntapaopiskelijat. Tyyppien avulla on mahdollista tarkastella erilaisten osallistumismotiivien taakse kätkeytyviä kertomuksia yleissivistäville opinnoille annetuista merkityksistä, rooleista ja painoarvoista osana elämää. Haastatteluaineiston analyysin tavoitteena oli syventää ja jatkaa kirjoitelma-aineiston pohjalta syntynyttä kertomusta. Tutkimuksessa piirretään kuvaa narratiivisen luennan avulla avoimen yliopiston väylää käyttäneiden kokemuksista avoimen yliopiston roolista ja vaikutuksista elämänkulkuun sekä väylähaun paikantumisesta heidän elämänuralleen. Analyysissä tarkastellaan niin ikään väylää käyttäneiden kokemuksia korkeakouluopiskelusta aikuisiällä, opinnoissa etenemisestä sekä opintoihin liittyvistä solmukohdista tutkinto-opiskelun alkutaipaleella. Analyysin avulla haastatteluaineistosta erotettiin kolme erilaista koulutuselämäkulkutarinaa: 1) yhden koulutuspolun, 2) kahden koulutuspolun ja 3) pitkän tien kulkijat. Koulutuselämäkulkutarinat erosivat toisistaan koulutuspolun alkupäässä tehtyjen valintojen, työuran, avoimen yliopiston opintoihin osallistumisen sekä korkeakouluopiskelulle annettujen merkitysten osalta. Koulutuselämänkulkutarinat toisistaan erottava piirre liittyi yleisimminkin erilaisiin tapoihin käyttää koulutusta osana elämäkulkua. Koulutuselämäkulkutarinoista löytyi myös monin paikoin yhtymäkohtia kirjoitelma-aineistoon. Haastatteluaineistossa koulutukseen osallistuminen esittäytyi kuitenkin kirjoitelma-aineistoon nähden monipolvisempana, sillä kouluttautumisen motiivit näyttivät vuorotelleen ja muuttuneen elämänkulun aikana. Avoimen yliopiston väylän suoravalintakokeilu lisäsi aikaisempiin valintoihin verraten runsaasti hakijamäärää. Aloittaessaan tutkinto-opiskelijoina, heillä oli takanaan avoimessa yliopistossa suoritettuja opintoja keskimäärin 160 opintopistettä. Valinta näytti kumpanakin tutkimusvuonna suosivan selvästi aikuisempia hakijoita, väyläläisten keski-iän ollessa 42 vuotta. Vahvuuksina väylässä valituilla opiskelijoilla olivat suhteellisen hyvin kehittyneet opiskelutaidot, itsenäinen ote opiskeluun sekä keskusteleva, työelämäyhteyksiä hahmottamaan pyrkivä opiskeluote. Ongelmia väylässä valituille aiheuttivat epärealistiset odotukset opintojen sisällöistä ja muodoista, kieli-, viestintä- ja metodiopinnot sekä joissakin tapauksissa yliopistoyhteisöön integroituminen. Heihin kohdistui opintojen vaiheen vuoksi monia ristiriitaisia odotuksia ja paineita. Aikuiset järjestelivät mahdollisuuksiaan tutkinto-opiskelulle eri tavoin opintovapaista lomapäivinä tapahtuvaan opiskeluun. Monet myös palasivat suorittamaan tutkinto-opiskeluoikeuden saatuaan opintojaan avoimeen yliopistoon. Yliopiston ja avoimen yliopiston välinen raja näyttäytyikin haastateltavien puheessa monin paikoin veteen piirretyltä.