Tiedonkulun infrastruktuuri ja nopeus 1800-luvulla

Kirjallisuusarvostelu

Erilaisia tapoja käyttää kylähullua : Kalkkimaan pappi aatteiden ja mentaliteettien tulkkina 1800-luvulta 2000-luvulle

Lectio praecursoria Lapin yliopistossa 23.5.2009.

Maantieteellisten termien variaatiota ja kirjakielisiä ensiesiintymiä 1800-luvulla

Kirjallisuusarvostelu

Maanmittarin elämää 1800-luvun Pohjois-Suomessa

Kirjallisuusarvostelu

Ammattina kuolema. Kuolemankulttuuri hautaustoimistojen näkökulmasta 1893-2009

Tutkimus käsittelee hautaustoimistojen syntyä, muutosta ja kehitystä Porissa 1800-luvun lopusta nykypäivään saakka. Tarkoituksena on selvittää millaiseksi kuolemankulttuuri on muodostunut kaupunkiympäristössä. Tutkimuksen taustana on kyläyhteisön kuolemankulttuuri. Primaariaineisto koostuu Suomen hautaustoimistojen liiton jäsenlehti Tiimalasin julkaisuista ajalla 1950-2009 ja teemahaastatteluista porilaisissa hautaustoimistoissa. Tutkimuksen pääasiallisina metodeina käytin rituaaliteorioita, diskurssianalyysia ja sisällönanalyysia. Kysyin aineistolta mitkä tavat, käytännöt ja rituaalit ovat hävinneet tai missä muodossa ne nykyään elävät? Missä määrin kuolemaan liittyvä kulttuuriperintö ulottuu nykyisyyteen asti? Ovatko kuolemiseen liittyneet roolit, rituaalit ja tehtävät muuttuneet, miten ja ketkä niitä hallitsevat? Mikä on hautaustoimistojen rooli hautauksessa? Hautaustoimistojen rooli tutkimusajalla nojaa hautausperinteeseen. Tutkimus jakautuu kolmeen aikakauteen: ruumisarkkuliikkeistä hautaustoimistoiksi (1896-1970), hautaustoimistojen palveluammatillistuminen (1960-1990) ja kuoleman ammattilaiset (1990-2009). Olen nimennyt hautaustoimistojen roolit aikakausien järjestyksessä perinteen perijöiksi, perinteen haltijoiksi ja perinteen kantajiksi. Kaupungistumisen myötä hautaustoimistot perivät kuolemankulttuurin. Käsityöläismäisissä arkkupajoissa keskityttiin aluksi vain aineelliseen kulttuuriin. Kuolemankulttuuri muotoutui kaupungistuneista ja kyläyhteisön hautaustavoista. Kotoa lähtevä hautajaissaatto poistui kaupunkikuvasta kokonaan 1980-luvulle tultaessa. Hautajaisautot rakensivat imagoa modernista ja alati kasvavasta elämäntavasta. Ruumisarkkuliikkeiden häviämisen myötä viimeistään 1950-luvulla kuolemankulttuurin puhetapa muuttui. Traditionaalisen hautaustavan normia koetteli uudenlaisten muotoutuvien teollisen ja modernien diskurssien paine. Arkut poistuivat näyteikkunoilta ja mainokset yksinkertaistuivat. Hautajaisten tilallinen ja ajallinen toimintajärjestys pirstaloitui modernin mukaiseksi käytännöksi. Hautaustoimistojen yleisilme väreineen muuttui vähitellen yksinkertaiseksi ja stereotyyppiseksi. Kuolemaa symboloivat kuvat ja sanat köyhtyivät tai loppuivat kokonaan. Omaisten ja vainajan välille muodostui kuolemasta etäännyttävä symboliikka. Hautaustoimistot alkoivat korvata yhteisöllisyyttä surutyön kautta. Suuri osa rituaaleista hävisi tai kaventui tutkimusajalla. Palveluammatillistumisen myötä alettiin keskittyä esineistä asioihin ja kuoleman sijaan korostaa toistuvasti elämää. Hautaustoimistot eräänlaisina rituaalinjohtajina saivat erityisen kuoleman asiantuntijan roolin ja vaikuttivat siihen, mitä rituaaleja ja hautajaistapoja voidaan ja tulisi säilyttää. Nykyään kuolemankulttuuri on hautaustoimistojen kautta nähtynä yhtä aikaa niin teknologisoitunutta, psykologisoitunutta (surutyötä), uskonnollista ja hengellistä johtamista, maallistumista kuin myös ympäristöuhkia sekä paikallista että globaalia kulttuuriperintöä.

Vasa Svenska Lyceums bibliotek

Biblioteket härstammar från i huvudsak två skolor, Wasa trivialskola (grundad 1684) och Wasa gymnasium (grundad 1844). Skolornas bibliotek byggdes upp med donationer. Vid Vasa brand 1852 förstördes största delen av gymnasiets stora boksamling. Av 6.000 böcker kunde bara 1.000 räddas. Biblioteket kunde ändå snabbt byggas upp igen med nya donationer, byten och inköp. Åren 1872-74 sammanslogs trivialskolan och gymnasiet till Vasa Svenska Lyceum. Också boksamlingarna sammanslogs. Biblioteket fungerade som ett lånebibliotek ända till 1974 då lyceet upphörde med sin verksamhet i samband med införandet av grundskolan. Skolan ändrades till Vasa Övningsskola som en del av lärarutbildningen vid Åbo Akademi i Vasa. Det gamla skolbiblioteket blev nu endast en historisk samling. Biblioteket hade 1974, 52.140 volymer (årsberättelsen 1973-1974). I denna siffra ingår även Ranckens samling (Se skild beskrivning). Under årens lopp har material avskrivits. En liten del av den nyare litteraturen finns deponerad på Övningsskolans gymnasiums bibliotek. Tidskrifter och tidningar har förkommit vid flyttningar. Biblioteket har idag ca. 25.000 volymer böcker (640 hm). Dessutom finns ca. 6 hm kartor och planschverk, 26,5 hm avhandlingar från 1900-talet samt ett hundratal främst inhemska dagstidningar från 1800-talet. Av de äldsta och raraste böckerna har ca. 4.000 katalogiserats i Tria. Äldsta böckerna är från medlet av 1500-talet och de nyaste från 1970-talet. Biblioteket är till sitt innehåll akademiskt och humanistiskt med tyngdpunkten på teologi (12 %), historia (23%), filologi och litteratur (30%). Största delen av böckerna är på svenska, tyska och latin. En del finns också på grekiska och hebreiska samt en mindre del på finska, franska, engelska och ryska, framförallt i klassen filologi och litteratur.

1800-luvun lopun suomalainen kirjallisuus

Kirjallisuusarvostelu

"Var trogen i allt" : den goda kvinnan som konstruktion i svenska och finlandssvenska minnesböcker 1800-1980

I minnesböcker, eller poesialbum, har unga kvinnor och flickor i bland annat Finland och Sverige samlat inskrifter från vänner och bekanta som ett minne av upplevd vänskap. I avhandlingen undersöks minnesbokstraditionen under nästan två sekel, med början i 1800-talets svärmiska vänskapsförklaringar och slut i det sena 1900-talets nonsensdiktning. Minnesböckerna och deras innehåll kan vid en första anblick verka triviala, men en närmare genomgång visar att det under ytan finns en mängd starka budskap riktade till de unga användarna. Genom generationers versskrivande konstrueras ”den goda kvinnan". Hennes egenskaper prisas och flickläsarna uppmanas att leva upp till en idealkvinna vars beståndsdelar även återfinns i samtida uppfostringslitteratur och läsning riktad till kvinnor.

Maj Lind 1970 : Finaali [Pöllänen]

Soitinnus: piano, orkesteri.

Maj Lind 1970 : Välierä [Säämänen, Tiensuu]

Soitinnus: piano.

Maj Lind 1970 : Välierä [Viitala]

Soitinnus: piano.