Liikuntaa opettavien luokanopettajien käsityksiä ja ajatuksia musiikkiliikunnasta ja sen opettamisesta koulussa

Tutkielmassa tarkasteltiin liikuntaa opettavien luokanopettajien käsityksiä ja ajatuksia musiikkiliikunnasta ja sen opettamisesta alakoulun liikuntatunneilla. Tutkielman tavoitteena oli kuvailla, miten opettajat musiikkiliikunnan käsitteen määrittelevät sekä kuinka paljon ja millaisia musiikkiliikuntasisältöjä he liikuntatunneillaan opettavat. Tutkimusaineisto kerättiin maalis-huhtikuussa 2015 lähettämällä sähköpostikysely kaikille Helsingin, Espoon, Vantaan, Lohjan Kouvolan ja Lahden suomenkielisten peruskoulujen rehtoreille, joita pyydettiin välittämään viesti eteenpäin kaikille koulunsa luokanopettajille. Kyselyyn vastasi 80 opettajaa, joista 59 oli naisia ja 21 miehiä. Aineiston käsittelyyn käytettiin teorialähtöistä sisällönanalyysiä. Musiikkiliikunta koettiin opettajien keskuudessa ennen kaikkea musiikin ja liikkeen yhdistämiseksi, se voi olla lähes mitä tahansa aktiviteettia, jossa musiikki on mukana. Tämän lisäksi musiikkiliikunta voi olla erilaisten tanssilajien ja -liikkeiden opettelua, improvisointia ja itseilmaisua, rytmiikkaa, laululeikkejä ja loruja sekä kehonhallintaa ja voimistelua. Tulosten mukaan musiikkiliikuntaa opetetaan peruskouluissa hyvin vaihtelevasti. Aineistolle tehdyn jaottelun mukaan vastaukset musiikkiliikunnan opettamisesta jakautuivat lähes tasaisesti kaikkien ryhmien (harvoin tai ei koskaan, 1–3h/ vuosi, 3–6h/ vuosi, 6– h/ vuosi) kesken. Kysyttäessä opettajilta asioita, joita he musiikkiliikunnan yhteydessä oppitunneillaan opettavat, suosituimmiksi opetussisällöiksi nousivat tanssiliikkeiden ja koreografioiden opettelu, rytmiikka- ja rytmiharjoitteet sekä ilmaisu- ja improvisaatiotehtävät. Musiikkiliikuntaa toteutetaan opettajien vastausten mukaan myös välineenä muiden tietojen ja taitojen opetteluun, rentoutumisena, lihaskuntoharjoitteluna, kehonhallinta- ja koordinaatioharjoituksina sekä erilaisina leikkeinä ja tarinoina.

Aseellinen voima Yhdysvaltojen strategisena instrumenttina 2000-luvulla

Tutkimuksen kohteena on Yhdysvaltojen aseellinen voimankäyttö 2000-luvulla. Tavoitteena on ymmärtää miten Yhdysvaltojen aseellisen voimankäytön merkitys kansallisten etujen tavoittelussa on muuttunut George W. Bushin ja Barack Obaman presidenttikausien aikana. Muutos liittyy myös laajempaan sodankuvan muutokseen länsimaissa kylmän sodan jälkeisellä ajanjaksolla. Tutkimuksen teoreettinen viitekehys rakentuu modernin konstruktivismin ja tieteellisen realismin varaan. Analyysissa tarkastellaan sekä Yhdysvaltojen aseellisen voimankäytön tilanteita ja tapoja että virallisia puheita ja lausuntoja, joissa Yhdysvallat on toimiaan perustellut. Teoreettisen viitekehyksen mukaisesti Yhdysvaltojen presidenttien puheiden katsotaan liittyvän yhdysvaltalaisiin käsityksiin aseellisesta voimankäytöstä ja samalla yhdessä aseellisen voimankäytön kanssa muokkaavan edelleen näitä käsityksiä. Ajallisesti tutkimus rajattiin presidenttien George W. Bush ja Barack Obama hallintokausille aikavälille 20.01.2001‒4.3.2014. Aseelliseen voimaan ja sen käyttöön liittyviä käsityksiä etsittiin presidenttien puheista ja empiirisen analyysin kohteiksi valittiin tilanteet, joissa Yhdysvallat oli käyttänyt aseellista voimaa tai aseellisen voiman käyttämättä jättäminen oli aiheuttanut keskustelua. Aseellisen voimankäytön merkityksen muuttuminen kansallisten intressien tavoittelussa ilmenee tarkastelulla ajanjaksolla monella tavalla. Tarkastelujakson alussa Yhdysvalloilla oli yleisen, 1990-luvun kuluessa vakiintuneen käsityksen mukaan ennen kaikkea teknologisen etumatkansa vuoksi maailman tehokkaimmat asevoimat, mutta käsitykset sodasta eivät muodostaneet koherenttia kokonaisuutta. Vuoden 2001 jälkeen terrorisminvastaisesta sodasta muodostui tärkein Yhdysvaltojen johtaja-asemaa ja aseellisen voiman käyttöä kansainvälisessä järjestelmässä selittävä viitekehys. Sotilaalliset takaiskut ja liittolaisten painostaminen kuitenkin kuluttivat voimavaroja ja heikensivät sodan oikeutusta kansainvälisessä järjestelmän piirissä. Obama pyrki esiintymään vaihtoehtona Bushin politiikalle erityisesti suhtautumisellaan aseellisen voiman käyttöön ja terrorismin muodostamaan uhkaan. Yhdysvaltojen toiminta perustuu kansainväliseen turvallisuusyhteistyöhön ja kynnys aseellisen voiman käyttöön on kasvanut. Vaikka konkreettinen voimankäyttö on vähentynyt Obaman kausilla, monet sotaan ja aseelliseen voimaan liittyvät käsitykset ovat kuitenkin pysyneet miltei muuttumattomina verrattuna Bushin kausiin. Yhdysvaltojen tapa käyttää voimaa Obaman kausilla osoittaa että käsitykset aseellisesta voimasta perustuvat edelleen vahvasti teknologian tuottamaan suorituskykyyn. Mikäli Yhdysvallat käyttää aseellista voimaansa lähitulevaisuudessa, perustuvat toimintaa ohjaavat periaatteet yhteistyöhön alueellisten toimijoiden kanssa ja teknologiakeskeiseen sodankäyntiin.

Musiikin poliittinen ekonomia tuoreen tutkimuksen kohteena

Kirjallisuusarvostelu