Nettikoulussa – Opettajien käsityksiä nettikasvatuksesta ja nuorten nettikulttuurista

Tutkimuksessa kuvataan opettajien käsityksiä nettikasvatuksesta ja nuorten nettikulttuurista. Tehtävänä on kuvata kuuden opettajan näkemyksiä nuorten nettimaailmasta sekä oppilaan, että kasvattajan näkökulmasta. Tutkimus on lähtökohdiltaan kvalitatiivinen. Tutkimuksen metodologisena viitekehyksenä käytetään fenomenografista lähestymistapaa. Tutkimuksen tulosten mukaan opettajien käsitykset nuorten nettikulttuurista olivat hyvin moninaiset. Opettajien käsityksiä nuorten nettikulttuurista kuvasti vahva huoli nuorten arvoista ja suhteestaan mediakriittisyyteen. Nettikulttuuriin liittyen huolenaiheena olivat myös nuorten nettiriippuvuus, sekä huoli liikunnan vähentymisestä. Nämä aiheet heijastuivat vahvasti opettajien omiin nuoruudenajan kokemuksiin nuorisokulttuurista. Toisaalta internet ja sosiaalinen media nähtiin mahdollistavana, yhdistävänä tekijänä, joka heijastui koulun arkeen nuorten avoimuutena ja kokemusten jakamisena. Opettajien käsityksissä heijastui myös kulttuurin kokonaisvaltaisuus; miten Internet ja sosiaalinen media syö kulttuurin itseensä, kun kaikki toiminta siirtyy verkkoon. Nettikasvatuksen opettajat kokivat olevan hyvin harkinnanvaraista ja riippuvan omasta kiinnostuksesta aihetta kohtaan. Nettikasvattajina opettajat kokivat tärkeäksi mediakasvatuksen ja kriittisen tiedon etsinnän taidot. Vastuu ja sen jakaminen olivat merkittävä tekijä opettajien puhuessa nettikasvatuksestaan ja roolistaan siinä. Opettajat eivät halunneet mennä kodin tehtävien edelle, mutta rajan määrittäminen oli haasteellista. Vastavuoroisuus nettikasvatuksessa ja teknologisessa koulumaail-massa nähtiin hyvin merkittävä.

Miten sotilasjohtaja johtaa palautumista ja jaksamista? : Tulenjohtoaliupseerin toimintamahdollisuudet palautumisen ja jaksamisen edistämiseksi

Sotilaan toimintakykyyn ja sen ylläpitoon liittyy monia eri tekijöitä. Sotilasjohtajan yksi tärkeimmistä tehtävistä on pitää huoli omien alaisten toimintakyvystä ja joukkonsa suorituskyvystä. Tämän tutkimuksen tavoitteena oli selvittää, millä konkreettisilla vaikutuskeinoilla tulenjohtoaliupseeri johtaa alaistensa palautumista ja jaksamista. Palautumista ja jaksamista käsiteltiin toimintakyvyn psyykkisen ja sosiaalisen osa-alueen kautta. Tutkimuksessa haluttiin myös selvittää, miten tulenjohtoaliupseerin alaiset kokevat palautumisen ja jaksamisen johtamisen. Päätutkimuskysymys on seuraava: 1. Miten tulenjohtoaliupseeri vaikuttaa alaistensa palautumiseen ja jaksamiseen? Päätutkimuskysymyksen lisäksi apuna käytettiin kahta alatutkimuskysymystä: a. Mitä konkreettisia vaikutuskeinoja tulenjohtoaliupseerilla on johtaa alaistensa palautumista ja jaksamista? b. Kokevatko ryhmän jäsenet, että tulenjohtoaliupseeri johtaa heitä palautumaan ja jaksamaan? Tutkimus suoritettiin vastaajille teetetyn kyselyn pohjalta, johon vastasi 12 varusmiestä. Kaikki kyselyyn vastanneet olivat miehiä, 19–20-vuotiaita ja sotilasarvoltaan tykkimiehiä tai korpraaleja. Tutkimuksen aineisto saatiin kyselystä ja se analysoitiin sisällönanalyysin avulla. Tutkimuksen viitekehyksessä ovat palautuminen, jaksaminen sekä sotilaan toimintakyvyn psyykkinen ja sosiaalinen osa-alue. Tutkimustulosten perusteella voidaan todeta, että tulenjohtoaliupseeri kykenee vaikuttamaan alaistensa psyykkiseen ja sosiaaliseen palautumiseen sekä jaksamiseen tehokkaimmin säätelemällä heidän lepoaikaansa, keskustelemalla ja ylläpitämällä ryhmähenkeä. Lisäksi ravinnon ja nesteen saannista sekä fyysisestä kunnosta huolehtiminen, ovat tärkeitä tekijöitä palautumisen ja jaksamisen edistämisessä. Johtopäätöksinä voidaan todeta, että tulenjohto-aliupseeri on tärkeässä osassa alaistensa toimintakyvyn säilyttämisessä ja oman ryhmänsä suorituskyvyn ylläpidossa. Tutkimuksen tärkeimmät lähteet olivat Jarmo Toiskallion teokset sotilaspedagogiikasta, Jukka Alavillamon yleisesikuntaupseerikurssin diplomityö Sotilaan toimintakyky, Niina Valtasen kandidaatintutkielma Stressin sekä fyysisen ja psyykkisen toimintakyvyn vaikutus johtajaan sekä Yhdysvaltain armeijan Combat and Operational Stress Control Manual for Leaders and Soldiers.

Aliupseerien osaamisen ja työssä oppimisen kehittäminen perusyksikössä- Tapaustutkimus Kaartin Jääkärirykmentissä

Aliupseeristo Puolustusvoimien henkilöstöryhmänä uudistettiin vuosien 2004–2007 välillä. Aliupseeristolla oli tarkoitus korvata lakkautettavan opistoupseereiden henkilöstöryhmän jättämä vaje varusmieskoulutuksen kärkiosaajista. Jotta aliupseereiden ammatillinen osaaminen saataisiin riittävälle tasolle, on Puolustusvoimissa laadittu monia työssä oppimista ohjaavia normeja, joilla tämä tehtävä saataisiin suoritettua. Tutkimuksessa tutkimusongelmana on selvittää missä tilassa työssä oppiminen ja aliupseereiden osaamisen kehittäminen ovat Kaartin Jääkärirykmentissä. Kolmen tutkimuskysymyksen avulla on tarkoitus selvittää vastaukset tutkimusongelmaan: 1. Miten aliupseereiden työssä oppiminen ja sen ohjaus toteutuu Kaartin Jääkärirykmentin perusyksiköissä? 2. Miten aliupseerit kokevat osaamisen ja työssä oppimisen kehittämisen Kaartin Jääkärirykmentin perusyksiköissä? 3. Mitä ongelmakohtia aliupseerit ovat huomanneet osaamisen ja työssä oppimisen kehittämiseen liittyen Kaartin Jääkärirykmentin perusyksiköissä? Tutkimusongelmaa lähestyttiin Kaartin Jääkärirykmentissä työskentelevien aliupseereiden avulla, teettämällä avoin kysely kuudelle aliupseerille. Vastaajat valittiin mahdollisimman kattavan otannan saamiseksi koko aliupseerien henkilöstöryhmästä Kaartin Jääkärirykmentissä. Aineisto analysoitiin laadullisella sisällönanalyysillä. Yksi tärkeimmistä havainnoista on, että Kaartin Jääkärirykmentissä työssä oppiminen ei toteudu ollenkaan työssä oppimisen normien määrittämällä tavalla. Aliupseerit pitivät van-hempien kouluttajien antamaa tukea ja oppijan oma-aloitteisuutta tärkeinä elementteinä osaamisen kehittämisen kannalta. Työssä oppimisen onnistumisen kannalta ongelmakohtina pidettiin kiireistä aikataulua työpaikalla ja esimiesten suhtautumista aliupseereihin. Kyselyn pohjalta voidaan kuitenkin tulkita, että vaikka tuntemusta työssä oppimisen kokonaisuudesta aliupseereilla ei ollutkaan, tapahtui Kaartin Jääkärirykmentissä työssä oppimi-sen periaatteiden mukaisia asioita. Koulutussektorin tai esikunnissa työskentelevien työssä oppimisen ohjaajien tulisi ottaa suurempi vastuu perusyksiköiden työssä oppimisen toteuttamisesta opastamisen ja ohjaamisen osalta. Työpaikkaohjaajat tulisi määrittää selkeämmin, jotta kaikilla perusyksikössä toimivilla olisi selkeää kenen puoleen kääntyä työssä oppimiseen liittyvissä asioissa.

Komentajan vastuu sotarikoksista : Srebrenica-tapauksen syylliset tuomiolla

Srebrenicassa tapahtui kesällä 1995 laajin humanitaarisen oikeuden rikkomus Euroopassa sitten toisen maailmansodan, jolloin Bosnian serbiarmeijan sotilaat surmasivat tuhansia siviilejä. Asian paljastuttua muille maille ja kansainväliselle yhteisölle pyrkivät ne saamaan näistä teoista epäillyt henkilöt vastuuseen. Syyllisten tuomitsemiseksi perustettiin Haagiin Yhdistyneiden Kansakuntien toimesta kansainvälinen Jugoslavia-tuomioistuin eli ICTY, jonka tehtävänä on tutkia ja tuomita vakavia kansainvälisen humanitaarisen oikeuden rikkomuksia entisen Jugoslavian alueella. Vuoteen 2015 mennessä, yli 20 vuotta sodan alkamisesta, kaikki tuomioistuimessa syytteeseen joutuneet ovat jääneet kiinni ja heidät on toimitettu Haagiin vastaamaan syytteisiin. Vakavat humanitaarisen oikeuden rikkomukset ovat lähes poikkeuksetta laaja tapahtumaket-ju, jossa rikoksen varsinaiset tekijät ovat usein rivisotilaita. Esimies on kuitenkin aina vastuussa joukkonsa toiminnasta eikä tätä erityistä vastuuta voi sivuuttaa tai jakaa. Näin ollen ICTY on joutunut käsitellyissä tapauksissaan tulkitsemaan esimiehen vastuuta hänen alaistensa tekemistä vakavista kansainvälisen humanitaarisen oikeuden rikkomuksista. Tässä tutkielmassa on selvitetty miten ICTY on tulkinnut kolmen eri komentaja-asemassa olleen sotilaan vastuita esimiehinä Srebrenica-tapauksessa ja millä tavalla komentajan vastuu sekä yksilön rikosoikeudellinen vastuu näkyvät tuomioistuimen langettamien tuomioiden perusteluissa.

Komentajan vastuu : kenraali Krstic´

Tutkimuksen tavoitteena on muodostaa kuva komentajan vastuusta kenraali Krstic´n tuomion perusteella. Tuomio perustuu Bosnian sodan aikana erityisesti Srebrenicassa tapahtuneisiin laajamittaisiin väkivallantekoihin, jotka kohdistettiin tiettyyn kansanosaan. Tekoja ja niihin liittyviä vastuita puntaroi kansainvälinen rikostuomioistuin ICTY kansainvälisen humanitäärisen oikeuden pohjalta. Yhtenä tarkastelun kohteena on alueella toimineen komentajan, Krsticin, vastuu teoista. Tutkimuksen pääkysymys on: Mikä on komentajan vastuu sodankäynnissä omista sekä alaisten teoista ja päätöksistä? Tutkimus on edellyttänyt kansainvälisiin säädöksiin perehtymistä. Kansainvälisiä säädöksiä sisältävässä osassa käytetään tutkimusmenetelmänä lainoppia eli oikeusdogmatiikkaa. Lainopin tutkimuskohteena on voimassa oleva oikeus. Komentajan vastuuta määrittelevät oikeussäännöt tarkastellaan lainopin metodilla, sillä siinä selvitetään voimassaolevien oikeusnormien sisältöä. Keskeisinä tämän diplomityön aineistoina käytettiin ICTY:n Krsticille antamia tuomioita. Tutkimuksesta voidaan todeta, että komentajan vastuu on kokonaisvaltaista kansainvälisen humanitaarisen oikeuden tuntemista. Komentajan vastuuta ei voida jakaa tai unohtaa missään kriisin vaiheessa. Vastuun ulottuminen ei ole yksiselitteistä, toisaalta sen laaja määritelmä antaa tuomioistuimelle mahdollisuuden käyttää harkintavaltaa vastuun ulottumisesta. Komentaja on yksin vastuunsa kanssa. Hänen on kyettävä toimimaan itse humanitaarisen oikeuden lakien mukaan, ilman sitä ei voi vaatia alaisiltaan niiden noudattamista. Hänen on ehkäistävä laittomuudet kaikin tavoin, muun muassa kansainvälisten sopimusten olemassaolosta tiedottamalla ja komentajan vastuun määritelmän läpikäymisellä. Komentajan on puututtava alaisensa rikolliseen toimintaan välittömästi saadessaan sellaisesta viitteitä. Hänen on viimeistään tiedon saatuaan saatettava rikoksen tekijä oikeuden eteen.

Työntekijän menettelyn ennakoitavuuden vaikutus työnantajan ja työnantajan edustajan vastuuseen työturvallisuusrikoksesta

Työturvallisuuden vaarantumiseen myötävaikuttaa usein käytännössä työntekijöiden huolimattomuus tai tietoinen ohjeiden vastainen menettely. Tämän OTM-tutkielman aiheena on työntekijän menettelyn merkitys työturvallisuusrikoksesta syytettyjen työnantajien ja esimiesten tuottamuksen arvioinnissa. Tutkielmassa kysytään, millä edellytyksin työntekijän myötävaikutusta työturvallisuutta vaarantavan olosuhteen syntyyn voidaan pitää työturvallisuuslain 8 §:n 2 momentin tarkoittamana epätavallisena ja ennalta-arvaamattomana olosuhteena tai poikkeuksellisena tapahtumana, johon työnantajan ja esimiehen ei edellytetä varautuvan. Lisäksi tutkielmassa tarkastellaan työturvallisuuslain 8.2 §:n käytännön merkitystä tuottamuksen arvioinnissa tilanteissa, joissa työntekijä on myötävaikuttanut työolojen vaarantumiseen. Tutkimuskysymyksiä tarkastellaan ensinnäkin lainopillisen metodin avulla. Kirjallisuuslähteistä keskeisin on Vilja Hahdon teos Uhrin myötävaikutus ja rikoksentekijän vastuu. Lisäksi tutkimuskysymyksiä lähestytään empiirisesti Itä-Suomen, Kouvolan, Rovaniemen, Turun ja Vaasan hovioikeuksien vuosina 2011–2013 antamia ratkaisuja ja korkeimman oikeuden ennakkopäätöstä KKO 2014:75 tarkastelemalla. Työntekijän menettelyä pidetään oikeuskäytännössä vain harvoin ennakoimattomana. Tämä johtuu ennen kaikkea siitä, että tuomioistuimeen päätyvät lähinnä tapaukset, joissa työturvallisuusmääräysten laiminlyöminen on ilmeistä. Lisäksi ennakoitavuuden soveltamisala on kaventunut oikeuskäytännössä, koska joidenkin työnantajavelvoitteiden täyttymiselle on asetettu korkeat edellytykset. KKO 2014:75 kuitenkin osoittaa, että työntekijän menettelyä voidaan pitää ennakoimattomana myös koneturvallisuudessa, jossa työnantajan on yleensä edellytetty torjuvan vaaran aiheutumisen mahdollisuuden rakenteellisin tai teknisin toimenpitein. Työntekijän menettelyn ennakoitavuuden arvioiminen on työturvallisuusrikoksen tunnusmerkistön arvioinnissa tosin useimmiten tarpeetonta, koska yleensä teon huolimattomuus voidaan ratkaista täsmällisempien työturvallisuusmääräysten ja työturvallisuuslain muiden avointen harkintakriteerien tulkinnalla. Työntekijän menettelyn ennakoitavuuden arvioimisen sijaan työturvallisuusrikoksesta syytetyn huolimattomuuden arvioinnissa olisi olennaisempaa kiinnittää huomiota siihen, miten työntekijän ominaisuudet vaikuttavat esimerkiksi opastus- ja valvontavelvollisuuden sisältöön.

Valtionpäämiehen vastuu sotarikoksesta : tapausesimerkkinä Charles Taylor

Tämä tutkimus sijoittuu sotilasjohtamisen alalle. Siinä on hyödynnetty oikeustieteen lähestymistapoja ja tutkimusmenetelmiä. Tieteenfilosofisesti tutkimus noudattaa eurooppalaisen oikeuspositivismin periaatteita. Tutkimuskohteena oli Liberian entisen presidentin Charles Taylorin sotarikosoikeudenkäynti Sierra Leonen erityistuomioistuimessa. Tavoitteena oli muodostaa oikeustapausta tarkastelemalla perusteltu näkemys siitä, miten kansainvälisen oikeuden oikeussäännöt nykyään vaikuttavat valtionpäämiehen vastuuseen sotarikostapauksissa. Keskeisin tutkimusongelma ja päätutkimuskysymys oli mikä on valtionpäämiehen vastuu sotarikoksista nykyisen oikeuskäytännön mukaan (tapausesimerkkinä tapaus Charles Taylor)? Tämä on ensimmäinen suomalainen sotatieteellinen tutkimus, joka käsittelee valtionpäämiehen vastuuta sotarikoksista. Tutkittava tapaus valikoitui sen merkittävyyden perusteella. Taylorin oikeudenkäynti on toisen maailmansodan jälkeen ensimmäinen, jossa valtion päämies joutui rikosoikeudelliseen vastuuseen sotarikoksista. Tapausta voidaan pitää ennakkotapauksena ja prosessiesimerkkinä kansainvälisen rikosoikeuden soveltamisesta valtionpäämiestä koskevassa sotarikoskysymyksessä. Tapaus oli erittäin mielekäs tutkimuskohde, koska kyseinen oikeustapaus on saatu päätökseen. Nyt voitiin ensimmäistä kertaa analysoida valtionpäämieheen liittyvää kansainvälisoikeudellista prosessia kokonaisuutena. Tuomioistuimen päätöksen perusteella voidaan todeta, millä perusteilla valtionpäämiehen asemassa oleva henkilö voidaan tuomita sotarikoksista. Tutkimusmenetelmänä käytettiin aineistolähtöistä sisällönanalyysia, koska aiheesta oli suuri määrä kirjallista aineistoa. Analyysissa päädyttiin induktiiviseen eli aineistolähtöiseen päättelylogiikkaan, ja tutkimusstrategiaksi muodostui tapaustutkimus, koska tutkimuksen kohde oli selkeästi rajattu. Tutkimuksen primääriaineiston muodostivat erilaiset asiakirjat. Keskeisimmät tutkittavat dokumentit olivat Sierra Leonen erityistuomioistuimen oikeudenkäyntiasiakirjat ja oikeuslähteinä käytetyt viralliset dokumentit kuten valtiosopimukset ja tuomioistuinten peruskirjat. Tietoa taustoitettiin ja syvennettiin kirjallisuudella ja lehdistön tiedoilla. Tutkimuksessa selvitettiin ja kuvailtiin Charles Taylorin oikeusprosessi ja sen historialliset taustat. Pääpaino oli oikeustapauksen analyysissä. Tutkimusraporttiin liitettiin käsitteenmäärittelyosuus, jossa kuvaillaan niitä periaatteita ja oikeussääntöjä, joiden perusteella johtopäätöksiä tutkimuksessa tehtiin. Tutkimuksen johtopäätökset vastaavat tutkimuskysymyksiin. Keskeisimmät havainnot ja johtopäätökset ovat: 1. Valtionpäämiehen vastuu sotarikoksista perustuu kansainvälisen oikeuden oikeuslähteisiin. Taylorin vastuu rikoksiin voidaan osoittaa ja johtaa kaikista kansainvälisen oikeuden oikeuslähteistä. 2. Valtionpäämiehen status ei suojannut Charles Tayloria rikosoikeudelliselta vastuulta, koska rikokset, joista häntä syytettiin, olivat niin vakavia. Kansallisilla ja kansainvälisillä rikostuomioistuimilla on oikeus syyttää henkilöitä sotarikoksista ja rikoksista ihmisyyttä vastaan heidän valtiollisesta statuksestaan riippumatta. Esimerkiksi valtion immuniteetti tai valtionpäämiehen diplomaattinen asema eivät anna suojaa rikosoikeudelliselta vastuulta silloin, kun tutkitaan vakavia kansainvälisiä rikoksia. Tällaisiksi rikoksiksi luetaan esimerkiksi joukkotuhonta, sotarikokset ja rikokset ihmisyyttä vastaan. 3. Esimiehen vastuu seuraa komentoketjussa aina sen korkeimmalle huipulle saakka poikkeuksetta. Komentoketjun huipulla olevalla henkilöllä, esimerkiksi valtionpäämiehellä, ei ole rikosoikeudellista immuniteettia, mikäli häntä epäillään teoista, jotka täyttävät sotarikoksen tai rikoksien ihmisyyttä vastaan määritelmät. 4. Todisteet eivät riittäneet Taylorin tuomitsemiseksi suoraan esimiehen vastuun perusteella. Syyttäjä ei pystynyt näyttämään toteen, että Taylorilla olisi ollut suora esimiesasema Sierra Leonessa rikoksia tehneisiin henkilöihin tai järjestöihin. Tuomioistuin kuitenkin totesi Taylorin olleen rikosoikeudellisessa vastuussa, koska hänen katsottiin avustaneen (aiding and abetting) rikosten tekemistä ja osallistuneen niiden suunnitteluun (planning). 5. Taylorin tapaus vahvistaa kansainvälisen oikeuden periaatetta siitä, että esimiehen rikosoikeudellinen vastuu seuraa häntä myös tilanteissa, joissa hän ei itse ole varsinaisesti tehnyt rikoksia mutta on hyväksynnällään, ohjeillaan, asennoitumisellaan tai laiminlyönneillään edesauttanut niiden tekemistä. Henkilöllä ei tarvitse olla suoraa komentosuhdetta rikoksentekijöihin. Riittää, että hänellä on heihin vaikutusvaltaa. 6. Taylorin tuomio on merkittävä ennakkotapaus. Sillä on todennäköisesti tulevaisuudessa merkitystä vastaavia tapauksia selvitettäessä. Se antaa suuntaviivoja ja esimerkin siitä, miten valtionpäämiestä koskeva kansainvälinen rikosoikeudellinen prosessi voidaan toteuttaa onnistuneesti. Sillä voidaan toivoa myös olevan pelotearvoa. Se osoittaa, että vakavimpia rikoksia tehneet valtionpäämiehet eivät voi paeta vastuutaan asemaansa perustuvan rikosoikeudellisen immuniteetin tai diplomaattisen suojan perusteella.

Työntekijän menettelyn ennakoitavuuden vaikutus työnantajan ja työnantajan edustajan vastuuseen työturvallisuusrikoksesta

Työturvallisuuden vaarantumiseen myötävaikuttaa usein käytännössä työntekijöiden huolimattomuus tai tietoinen ohjeiden vastainen menettely. Tämän OTM-tutkielman aiheena on työntekijän menettelyn merkitys työturvallisuusrikoksesta syytettyjen työnantajien ja esimiesten tuottamuksen arvioinnissa. Tutkielmassa kysytään, millä edellytyksin työntekijän myötävaikutusta työturvallisuutta vaarantavan olosuhteen syntyyn voidaan pitää työturvallisuuslain 8 §:n 2 momentin tarkoittamana epätavallisena ja ennalta-arvaamattomana olosuhteena tai poikkeuksellisena tapahtumana, johon työnantajan ja esimiehen ei edellytetä varautuvan. Lisäksi tutkielmassa tarkastellaan työturvallisuuslain 8.2 §:n käytännön merkitystä tuottamuksen arvioinnissa tilanteissa, joissa työntekijä on myötävaikuttanut työolojen vaarantumiseen. Tutkimuskysymyksiä tarkastellaan ensinnäkin lainopillisen metodin avulla. Kirjallisuuslähteistä keskeisin on Vilja Hahdon teos Uhrin myötävaikutus ja rikoksentekijän vastuu. Lisäksi tutkimuskysymyksiä lähestytään empiirisesti Itä-Suomen, Kouvolan, Rovaniemen, Turun ja Vaasan hovioikeuksien vuosina 2011–2013 antamia ratkaisuja ja korkeimman oikeuden ennakkopäätöstä KKO 2014:75 tarkastelemalla. Työntekijän menettelyä pidetään oikeuskäytännössä vain harvoin ennakoimattomana. Tämä johtuu ennen kaikkea siitä, että tuomioistuimeen päätyvät lähinnä tapaukset, joissa työturvallisuusmääräysten laiminlyöminen on ilmeistä. Lisäksi ennakoitavuuden soveltamisala on kaventunut oikeuskäytännössä, koska joidenkin työnantajavelvoitteiden täyttymiselle on asetettu korkeat edellytykset. KKO 2014:75 kuitenkin osoittaa, että työntekijän menettelyä voidaan pitää ennakoimattomana myös koneturvallisuudessa, jossa työnantajan on yleensä edellytetty torjuvan vaaran aiheutumisen mahdollisuuden rakenteellisin tai teknisin toimenpitein. Työntekijän menettelyn ennakoitavuuden arvioiminen on työturvallisuusrikoksen tunnusmerkistön arvioinnissa tosin useimmiten tarpeetonta, koska yleensä teon huolimattomuus voidaan ratkaista täsmällisempien työturvallisuusmääräysten ja työturvallisuuslain muiden avointen harkintakriteerien tulkinnalla. Työntekijän menettelyn ennakoitavuuden arvioimisen sijaan työturvallisuusrikoksesta syytetyn huolimattomuuden arvioinnissa olisi olennaisempaa kiinnittää huomiota siihen, miten työntekijän ominaisuudet vaikuttavat esimerkiksi opastus- ja valvontavelvollisuuden sisältöön.

Frithjof Schuonin uskonto- ja esoteriakäsitys

Tässä tutkielmassa olen pyrkinyt antamaan lukijalle käsityksen siitä, millaisista elementeistä muodostui sveitsiläis-elsassilaisen muslimimystikko, runoilija ja taidemaalari Frithjof Schuonin käsitys uskonnosta ja kuinka hän ymmärsi esoteerisuuden. Tavoitteenani tämän jälkeen on ollut paikantaa Schuonin näkemykset länsimaisen esoterian ja pluralistisen uskontoteologian kentälle. Tutkimuksen kohteena on ollut Frithjof Schuonin aiheesta tuottama laaja kirjallisuus. Tärkeimmät kirjalliset aineistot ovat olleet Seyyed Hossein Nasrin toimittama The Essential Writings of Frithjof Schuon, joka koostuu Schuonin kirjoittamista esseistä ja artikkeleista, sekä Schuonin kirjat The Transcendent Unity of Religions ja Form and Substance in the Religions. Metodologisesti tutkielmani sijoittuu uskontohistoriaan ja esoteriatutkimukseen. Tutkielmasta selviää, että Schuonin määritelmä uskonnolle oli normatiivinen. Hän erotti toisistaan aidot ja epäaidot uskonnot ja jakoi aidot uskonnot eksoteeriseen ja esoteeriseen puoleen sekä puhdas- ja harhaoppisiin muotoihin. Hän näki transsendenttisen ykseyden (sophia perennis) puhdasoppisten aitojen uskontojen kesken ja piti Absoluuttia (Jumala/nirvāna) tällaisten uskontojen alkuperänä. Hän ei siis pitänyt uskontoja yksinomaan inhimillisinä kulttuuri-ilmiöinä. Esoterian hän katsoi sisältyvän puhdasoppisiin uskontoihin, ei niinkään olevan vastakulttuuri tai vaihtoehto niille. Schuonin uskontokäsityksen voi nähdä esoteerisena näkökulmana pluralistiseen tapaan nähdä uskontojen keskinäiset suhteet. Hän on etsinyt uskonnollisista traditioista yhtäläisyyksiä ja perusteluja näkemyksilleen pyrkimättä luomaan uudenlaista uskonnollista perinnettä. Hyvä jatkotutkimuksen aihe olisi selvittää, kuinka nämä hänen löytämänsä yhtäläisyydet ja perustelut nähdään uskonnollisten traditioiden itsensä sisällä.

Työturvallisuusrikos – kuka vastaa ja mistä erityisesti häirintää koskevissa rikosasioissa?

Kiusaaminen ja häirintä aiheuttavat haittaa työyhteisölle ja kiusatulle. Työnantaja on velvollinen puuttumaan moitittavaan käytökseen ja puuttumisvelvollisuuden laiminlyönti tai työturvallisuusmääräysten aktiivinen rikkominen voi johtaa rikosoikeudelliseen vastuuseen työturvallisuusrikoksesta. Työturvallisuusrikoksen tekijöinä ovat työnantaja tai tämän edustaja asemansa perusteella. Muu taho voi syyllistyä työturvallisuusrikokseen lähinnä avunannon kautta. Tutkielmassa käsitellään häirintäasiaa työturvallisuusrikoksena. Vastuu ei kuitenkaan ole ainoastaan työnantajan vastuuta työntekijän suuntaan, vaan esimerkiksi työntekijän välinpitämätön käytös voi aiheuttaa tuottamusvastuun esimerkiksi toiselle työntekijälle aiheutuneesta vammasta. Vahingonkorvausvastuu on myös mahdollinen häirintäasiassa, onpa kyse sitten rikos- tai riita-asiasta. Työnantaja on pääsääntöisesti vastuussa työntekijän aiheuttamasta vahingosta, jos työntekijä ei ole aiheuttanut vahinkoa tahallaan. Kanavointisäännöstä ei pääsääntöisesti sovelleta tahallisiin tekoihin. Tutkielman ydin on selvittää, kuka vastaa mistäkin häirintää koskevassa asiassa. Erityiskysymyksenä tarkastellaan lyhyesti henkilöstöhallinnon asemaa häirintäasian käsittelyssä ja henkilöstöhallinnon edustajan rikosoikeudellista vastuuta. Henkilöstöhallinnon edustajaa pidetään pääsäännön mukaan työntekijään verrattavassa asemassa. Tutkimusmetodi on lainopillinen eli oikeusdogmaattinen. Aineisto koostuu oikeustieteen lisäksi psykologisesta aineistosta. Psykologinen aineisto on ollut tutkimuksessa käytössä lähinnä taustalla ja apuna esimerkiksi kiusaamisen käsitteen määrittelyssä.

Toimijuuden sosiokulttuuriset ulottuvuudet. Tapaustutkimus ammatti- ja yliopisto-opiskelijoiden juomisaiheisissa ryhmäkeskusteluissa ilmenevistä toimijuuden malleista.

Tässä pro gradu -tutkielmassa tarkastellaan suomalaisten opiskelijanuorten ryhmäeroja heidän tavoissaan muodostaa yhteisymmärrys. Tutkielmassa käsitellään aihetta kahdesta suunnasta; metodologisesta ja empiirisestä. Metodologisessa osiossa esitellään uusi tapa tulkita yhteiskuntaluokkaan kytkeytyviä elämäntapaan ja kulttuuriin liittyviä eroja. Tutkielman empiirisessä osassa puolestaan vertaillaan ryhmäkohtaisia eroja ammatti- ja yliopistoryhmien käymistä juomisaiheisista ryhmäkeskusteluista heidän käyttämänsä vuorovaikutustavan pohjalta. Tutkielman teoreettisena näkökulmana on lähestyä ryhmäkeskusteluita toimijuuden näkökulmasta. Tällöin ryhmäkeskusteluissa ilmenevää toimintaa ei irroteta kontekstistaan, vaan sen nähdään ilmentävän osaltaan toimijoiden tapaa jäsentää maailmaa ja toimia siellä. Toimijuuden näkökulma ottaa huomioon toiminnan moraaliset, kognitiiviset ja sosiaaliset ulottuvuudet. Näkökulman muodostamisen pohjana käytetään pohjoisamerikkalaisten kulttuuripsykologien viimeaikaisia toimijuuteen liittyviä tutkimuksia, joita täydennetään Basil Bernsteinin sosiolingvistisillä teorioilla (1964 ja 2003) ja Jukka Törrösen kehittelemillä analyysikäsitteillä (2010 ja 2014). Aineisto koostuu 35 ryhmähaastattelusta, joissa eri koulutusasteen (ammattiopisto- ja yliopisto-) opiskelijat eri koulutusaloilta (liiketalous- ja sosiaaliala) ja eri sukupuolista muodostavat 3–6 hengen ryhmissä tarinan mielestään hauskimmasta ja inhottavimmasta juomiskertomuksesta. Tutkielmassa lähestytään aineistoa kysyen, ovatko aikaisemmin havaitut ryhmäerot tulkittavissa ja myös nähtävissä ryhmän henkilöiden keskinäisessä vuorovaikutuksessa ilmenevinä erilaisina toimijuuden malleina. Aineiston analyysin tuloksena erottui kolme erilaista ryhmien yhteisymmärryksen muodostamista kuvaavaa toimijuuden mallia, jotka olivat yhteydessä ryhmien koulutustasoon; hiljaiseen tietoon nojautuvat (ammattiopistoryhmät), ihmiskeskeisesti neuvottelevat (yliopiston sosiaalialaa opiskelevat) ja ”konservatiivisesti” järkeilevät (yliopiston liiketalousalaa opiskelevat). Tulokset ovat rinnastettavissa aikaisemmin kulttuurisesta näkökulmasta yhteiskuntaluokkaa tarkastelleisiin tutkimuksiin. Tämän pohjalta toimijuuden näkökulmaa voidaan pitää varteenotettavana lähestymistapana kulttuuristen erojen tulkinnassa.