7-10 -vuotias lapsi ortopantomografia- ja lateraalikallotutkimuksissa

Opinnäytetyömme tarkoituksena oli laatia kirjallinen potilasohje 7-10 -vuotiaille lapsille, jotka tulevat röntgeniin ortopantomografia- ja lateriaalikallotutkimuksiin. Teimme opinnäytetyömme yhteistyössä Haminan sairaalan röntgenin henkilökunnan kanssa, jossa tällaiselle ohjeelle oli tarvetta. Kerromme opinnäytetyömme kirjallisessa osiossa yleisesti lapsen kehityksestä, ortopantomografia- ja lateraalikallotutkimuksista, lasten säteilysuojelusta, kirjallisen ohjeen tekemisestä ja lapsen ohjaamisesta kirjallisen ohjeen avulla. Enemmin näistä aiheista syvennyimme lapsen kehitykseen, ohjaukseen ohjeen avulla ja kirjallisen ohjeen tekemiseen. Opinnäytetyötämme varten saimme taustatietoa aiheeseen liittyvästä kirjallisuudesta, oman alamme lehtien artikkeleista sekä Internetistä. Pystyimme myös hyödyntämään omaa kokemustamme ja tietojamme opinnäytetyömme teossa. Ohjeeseen tarvittavan kuvamateriaalin kuvasimme itse paikan päällä Haminan sairaalan röntgenissä. Ohjeen tavoitteena on vähentää lasten ennakkoluuloja ja pelkoja mainittuja tutkimuksia kohtaan. Siinä on valokuvia, jossa on mallina kohderyhmäämme kuuluva lapsi ja teksti on esitetty lyhyinä ja selkeinä kokonaisuuksina, jotta lapsi jaksaa lukea ohjeen mielenkiinnolla kokonaan läpi. Ohjeen avulla lapsen, ja miksei aikuisenkin, on helppo hahmottaa, mitä tutkimuksissa tapahtuu vaihe vaiheelta. Orientoitunut lapsi on yhteistyökykyinen ja tämän ansiosta röntgenhoitajan työ tutkimuksen aikana helpottuu. Ohjeen on tarkoitus olla helppolukuinen ja tarpeeksi selkeä lapsille. Sitä voi käyttää apuvälineenä lasten ohjauksessa ortopantomografia- ja lateraalikallotutkimuksiin.

Ei jengii ilman svengii : lasten jousiorkesteriopas

Opinnäytetyömme koostuu kahdesta osasta, lasten jousiorkesterioppaasta ja opinnäytetyön sisältöä selittävästä raportista. Ei jengii ilman svengii on opas nuorille jousisoittajille, jotka ovat aloittamassa tai jo aloittaneet orkesterisoiton. Opas sisältää aloittelijaa auttavia vinkkejä sekä hyödyllistä tietoa kaikesta orkesteriin liittyvästä. Oppaan kymmenessä luvussa esitellään mm. mikä orkesteri on, orkesterin sisäinen hierarkia, ergonominen istuminen, mitä treeneissä tehdään, tavallisimmat nuottimerkinnät ja esiintymiseen liittyvät asiat. Oppaan lopussa on lisäksi sanasto mahdollisista oudoista sanoista ja orkesterin kultaiset säännöt, jotka tiivistävät oppaan opit kymmenessä iskulauseessa. Opas sisältää tekstin lisäksi havainnollista kuva-aineistoa. Raportissa esittelemme oppaan tekemisen prosessin. Kerromme miten oppaan aihe kiteytyi ja kenelle oppaamme on tarkoitettu. Arvioimme työprosessia ja työn aineistoa. Lisäksi raportoimme projektin, jossa esittelimme oppaan sisältöä lapsille. Opas on tarkoitettu lapsille luettavaksi mielellään vanhempien tai opettajan kanssa. Opasta voi myös hyödyntää orkesteriopetuksessa. Sen avulla orkesterityöskentelyn aloittaminen on helpompaa sekä ohjaajalle että lapsille. Tuloksena on nuoria orkesterietiketin tuntevia soittajia.

Pinta-annokset 5-10-vuotiaiden lasten thorax-tutkimuksissa

Opinnäytetyömme aiheena oli mitata pinta-annoksia 5-10-vuotiaiden lasten thorax-tutkimuksissa Lasten ja nuorten sairaalassa. Käytimme säteilyaltistuksen määrittämisessä annossuureina pinta-annosta (ESD) sekä annoksen ja pinta-alan tuloa (DAP). Säteilyannosten säännöllistä seurantaa ja vertailua vertailutasoihin edellytetään Euroopan Unionin 97/43/Euratom-direktiivissä. Vertailimme kahdesta eri tutkimushuoneesta saatuja säteilyannoksia keskenään sekä Säteilyturvakeskuksen lasten tutkimusten vertailutasoihin. Tutkimusmenetelmä oli kvantitatiivinen. Keräsimme aineiston kahdesta eri kuvaushuoneesta lomakkeille, jotka saimme Lasten ja nuorten sairaalasta. Otoskoko oli kokonaisuudessaan 36 potilasta. Lasten saamat pinta-annokset (ESD) määritettiin laskennallisesti Säteilyturvakeskuksen ohjeistuksien mukaan kummankin röntgenlaitteen omalla säteilyntuotolla, takaisinsirontakertoimella sekä lomakkeisiin kerätyillä tutkimuskohtaisilla tiedoilla. Tulokset jaettiin ilman hilaa ja hilan kanssa saatuihin annoksiin, koska hilan käyttö muuttaa potilaan saamaa pinta-annosta niin, ettei ole mielekästä esittää tuloksia yhtenä ryhmänä. Annoksen ja pinta-alan tulojen (DAP) määrittämisessä käytettiin DAP-mittareita. Lasten keuhkokuvausten vertailutasot on annettu vertailutasokäyrinä potilaan paksuuden funktiona. Esitämme vertailutasokäyrät ja saamamme pinta-annokset sekä annoksen ja pinta-alan tulot kuvina. Kaikki saadut pinta-annokset jäävät alle vertailutason molemmissa tutkimushuoneissa kummassakin projektiossa. T-testin perusteella huoneen 1 ilman hilaa saadut pinta-annokset ovat molemmissa projektioissa tilastollisesti merkitsevästi pienempiä kuin huoneen 2 ilman hilaa saadut pinta-annokset viiden prosentin riskitasolla. Annoksen ja pinta-alan tulojen tulokset olivat huoneessa 1 hyvin alhaisia, selkeästi vertailutason alapuolella ja huoneessa 2 hyvin hajanaisia, pääasiassa hieman vertailutason yläpuolella. Mittaustuloksista voi todeta, että hilan käyttö nostaa potilaan saamaa säteilyannosta huomattavasti. Kuvauskäytännöt ilman hilaa tehdyissä tutkimuksissa täyttävät Säteilyturvakeskuksen asettamat vaatimukset. Jatkotutkimusaiheeksi ehdotamme thorax-tutkimusten annosmittauksia seuraavassa ikäryhmässä, missä syvennyttäisiin vertailemaan ja pohtimaan kahden eri röntgenlaitteiston teknisten ominaisuuksien vaikutuksia annosmittausten tuloksiin.

Tuki- ja liikuntaelimistön kehityksen huomioiminen alle 3-vuotiaan lapsen ravitsemuksessa : teemapäivä vanhemmille ja terveydenhoitajille

Opinnäytetyömme oli osa lapsiperheiden terveyden edistämisen projektia, jossa Helsingin ammattikorkeakoulu Stadia ja Haagan terveysasema olivat yhteistyökumppaneina. Työn toteutusmuotona oli Haagan terveysasemalla järjestettävä teemapäivä, jonka kohderyhmänä olivat lastenneuvolassa asioivat vanhemmat sekä neuvolan terveydenhoitajat. Teemapäivän tarkoituksena oli lisätä vanhempien tietoa alle 3-vuotiaan lapsen ravitsemuksesta ja sen vaikutuksesta tuki- ja liikuntaelimistön kehitykselle. Halusimme teemapäivän myötä motivoida vanhempia kiinnittämään tarkempaa huomiota lapsen ravitsemukseen ja siten edistää perheiden terveyttä. Teemapäivän yhteydessä terveydenhoitajilla oli mahdollisuus havainnoida teemapäivän soveltuvuutta terveydenedistämistyössä käytettäväksi. Tutkimusten ja kirjallisuuden avulla rajasimme opinnäytetyön käsittelemään tuki- ja liikuntaelimistön kannalta olennaisia ravitsemustekijöitä perheiden terveyden edistämisen näkökulmasta. Valitsimme aiheen, koska se on kansainvälisesti ajankohtainen ja keskustelua herättävä. Aiheeseen perehtyminen auttoi suunnittelemaan teemapäivää ja sen sisältöä. Opinnäytetyömme koostui kirjallisesta teoriapohjasta, teemapäivän suunnittelusta, toiminnallisen vaiheen toteutuksesta ja kirjallisesta raportista. Projektin puitteissa toteutimme teemapäivän 20.4.2006 Haagan terveysasemalla. Tapahtumassa oli esillä kirjallista aineistoa, julisteita, PowerPoint-esitys sekä muuta havainnollistavaa materiaalia. Käytimme perheiden terveyden edistämisen keinoina suullista ohjausta ja käytännön esimerkkejä. Teemapäivä toteutettiin yhdessä lapsen liikunnasta opinnäytetyötään tekevän ryhmän kanssa. Liikuntaryhmän aiheena oli Liikunta 3 - 6-vuotiaiden lasten terveyden edistämisessä. Päädyimme yhteiseen toteutukseen, koska töiden aiheet olivat sisällöllisesti sidoksissa toisiinsa. Teemapäivä onnistui tavoitteiden mukaisesti. Vanhemmat täydensivät tietämystään lapsen ravitsemuksesta, ja terveydenhoitajilla oli mahdollisuus tutustua teemapäivään toiminnallisena terveyden edistämismuotona. Päivään osallistuneet keskustelivat aktiivisesti ja esittivät kysymyksiä lapsen ravitsemukseen ja tuki- ja liikuntaelimistön kehitykseen liittyen. Osallistujilta ja yhteistyökumppanilta saatu palaute teemapäivästä oli positiivista. Opinnäytetyön toiminnallista toteutustapaa kiiteltiin ja aihevalintaamme kuvailtiin kiinnostavaksi ja tärkeäksi. Päivästä toivottiin uusintaa terveysasemalle. Jatkoehdotuksena suosittelemme teemapäivän käyttämistä terveydenedistämistyössä ja opinnäytetyön pohjana.

Noin yksivuotiaan lapsen kehitys : havainnointivideo lasten toimintaterapian opetukseen

Lasten toimintaterapia perustuu lapsen normaalin kehityksen ymmärtämiseen ja arvostamiseen. Pystyäkseen pätevästi arvioimaan lapsia toimintaterapeutin täytyy olla tietoinen niistä tämänhetkisistä käsityksistä ja teorioista, jotka koskevat lapsen kehitystä. Tällainen taustatieto auttaa suunnittelemaan lapsen toimintaterapian sisältöä. Opinnäytetyöni tavoitteena oli tehdä havainnointivideo noin yksivuotiaan lapsen kehityksestä lasten toimintaterapian opetuksessa käytettäväksi. Video on rajattu koskemaan noin yksivuotiaan lapsen kehitystä. Työni tarkoituksena on auttaa toimintaterapian opiskelijoita lapsen kehityksen oppimisessa. Opinnäytetyöni muoto on toiminnallinen opinnäytetyö. Se sisältää tuotoksen eli havainnointivideon ja opinnäytetyöraportin. Opinnäytetyöprosessini sisälsi erilaisia vaiheita. Ensin perehdyin niihin lapsen kehitykseen liittyviin teorioihin, joita lasten toimintaterapian opetuksessa käytetään. Näitä teorioita ovat Moseyn kehityksellinen viitekehys ja sensorisen integraation teoria kehityksestä ja ne toimivat työni viitekehyksinä. Jäsensin lapsen kehityksen osa-alueita toimintakokonaisuuksien ja taitojen avulla. Seuraavaksi ryhdyin lapsen kehitykseen liittyvien teorioiden pohjalta suunnittelemaan, kuvaamaan ja editoimaan videota. Raportissani kuvaan kaikki opinnäytetyöprosessini vaiheet ja perustelen vaiheiden järjestyksen ja sisällön, sekä arvioin omaa opinnäytetyöprosessiani. Havainnointivideossa näkyy niitä kehityksen tasoja ja vaiheita, jossa noin yksivuotias lapsi työssä käyttämieni viitekehysten mukaan on. Uskon, että havainnointivideoni voi toimia hyvin ainakin opiskelijoiden virittäytymisessä lapsen kehityksen ja sen eri osa-alueiden opiskeluun. Avainsanat oppiminen, lapsen kehitys, havainnointivideo

"Ja sit mua sattu!" : myöhäisleikki-ikäisen lapsen käsityksiä kivusta

Opinnäytetyömme tarkoitus oli selvittää lapsen käsityksiä kivusta sadutuksen avulla. Opinnäytetyömme on osa kulttuuri lapsen pelon- ja kivunlievittäjänä- hanketta. Hankkeen ovat käynnistäneet Turun yliopiston hoitotieteen laitos, Hus lasten ja nuorten sairaala sekä Helsingin ammattikorkeakoulu Stadia. Hankkeen tarkoituksena on kehittää kulttuurisia lasta ja hänen perhettään aktivoivia pelon ja kivun lievitysmenetelmiä hoitotyön käyttöön sekä selvittää, miten erilaiset taiteen ja viestinnän keinot voivat olla avuksi lasten kivun ja pelon lievityksessä sairaalassa. Työmme toimii, yhdessä muiden hankkeeseen liittyvien opinnäytetöiden ohella, apuna kehitettäessä pelon ja kivun lievitysmenetelmiä. Opinnäytetyössämme vastasimme kysymykseen: Miten myöhäisleikki-ikäinen lapsi käsittää kivun? Aineisto (n=13) kerättiin sadututtamalla myöhäisleikki-ikäisiä lapsia. Sadutustilanne nauhoitettiin sanelukoneella ja sen jälkeen kirjoitettiin paperille. Lapsia sadutettiin eräässä helsinkiläisessä päiväkodissa. Sadut analysoitiin induktiivistä sisällönanalmyysia käyttäen neljään yläkategoriaan, jotka olivat kivun sijainti, kivun syyt, auttajat ja auttamiskeinot. Kaikissa aineistomme saduissa kipukokemus ilmeni fyysisenä kipuna. Kipua aiheuttivat tapaturmat, sairaudet ja erilaiset hoitotoimenpiteet. Saduissa kivun auttamiskeinoina esiintyivät välineelliset ja ei-välineelliset keinot. Välineellisiä keinoja olivat muun muassa kipsi, laastari ja lääke ja ei-välineellisiä keinoja esimerkiksi läheisyys, nukkuminen ja hoitaminen. Auttajiksi lapset nimesivät läheiset, hoitohenkilökunnan tai itsensä.

Totuuden tuntomerkit : tosi-TV:tä ja "totuus"-elokuvaa

Opinnäytetyön kirjallinen osa pohtii dokumentaarisen elokuvan ja tosi-TV:n eroja ja yhtäläisyyksiä. Kysymys on rajattu koskemaan näiden kahden lajityypin keinoja autenttisen vaikutelman luomiseksi muodon ja teknisen toteutuksen tasolla. Dokumentaarisella elokuvalla ja tosi-TV:llä on osittain samanlaiset lähtökohdat, mutta niiden keinoissa on enemmän eroja kuin yhtäläisyyksiä. Keskityn tutkimuksessani erityisesti tosi-TV:n muotoon. Lähtökohtana pohdinnalle olen käyttänyt Veijo Hietalan ja Ari Honka-Hallilan esittämää teoriaa televisio-ohjelman autenttisuuden vaikutelmaa lisäävistä indekseistä eli "mittareista". Ohjelman autenttisuutta voidaan Hietalan ja Honka-Hallilan mukaan mitata visuaalisilla, temporaalisilla ja interaktiivisilla indekseillä. Käyn läpi tosi-TV:n kuvan, äänen, rakenteen, leikkauksen ja käsikirjoituksen keinoja autenttisuuden vaikutelman tehostamisessa ja vertaan niitä dokumentaarisen elokuvan vastaaviin keinoihin. Käsittelen myös joitain vain televisiolle ominaisia keinoja luoda autenttisuuden vaikutelmaa, kuten suoran lähetyksen illuusio ja vuorovaikutus katsojan kanssa. Pohdin myös "toisen sukupolven" tosi-TV:lle ominaista tapaa tuoda "tavallisen" ihmisen tunteet televisiodraaman keskiöön. Vaikka tosi-TV:llä ja dokumentaarisella elokuvalla on joitain yhtymäkohtia, ovat ne lajityyppeinä etääntyneet kauas toisistaan. Tämä ei kuitenkaan välttämättä tarkoita sitä, että niiden sisältöjen erot olisivat tarkkarajaiset. Myöskään ei ole aina yksiselitteisen selvää, onko jokin tietty ohjelma dokumentti vai tosi-TV-ohjelma. Opinnäytetyöni teososan muodostavat Laulua kauniiden lasten saarelta -nimisen teatterikappaleen videoprojisoinnit. Teatterikappaleessa tehtäväni oli ohjata tosi-TV:tä jäljittelevä kuvaustilanne koko näytelmän ajaksi. Teososan tekeminen on ollut lähtökohtana kirjallisen osan pohdinnoille.

Selonteot ja oman toiminnan ymmärrettäväksi tekeminen

Summary: Accounts and making sense of action