Vanhoillisuus ja valistus vastakkain? Seurakunnan ja papiston suhde pitäjänhallinnossa Pöytyällä ja Mynämäellä 1739– 1795

Tarkastelen pro gradu -tutkielmassani seurakunnan ja papiston suhdetta 1700-luvun pitäjänhallinnossa Pöytyällä ja Mynämäellä. Pitäjänhallinnon keskeisin osa olivat muutamia kertoja vuodessa järjestetyt pitäjänkokoukset, joihin saivat puheenjohtajana toimineen kirkkoherran lisäksi osallistua pitäjän säätyläiset ja talonpojat. Pienehköjen asioiden hoidosta pitäjässä vastasi kirkkoneuvosto, johon kuuluivat papiston ja muiden säätyläisten lisäksi talonpoikien joukosta valitut kuudennusmiehet ja pitäjänvanhimmat. Pitäjänhallintoa on Suomessa tutkittu hyvin vähän, ja suurin osa olemassa olevasta tutkimuksesta on tehty jo 1900-luvun alussa. Vertaan tutkimieni paikkakuntien käytäntöjä tämän varhaisemman tutkimuksen luomaan kuvaan sekä uudempaan saamaa aihetta käsittelevään ruotsalaistutkimukseen. Oma näkökulmani on mikrohistoriallinen. Tutkimalla kahta pitäjää melko lyhyellä ajanjaksolla olen etsinyt pitäjänhallinnosta piirteitä, jotka eivät ole nousseet esille laajempiin aineistoihin perustuvissa tutkimuksissa. Pääasiallisena aineistonani käytän pitäjänkokousten pöytäkirjoja. Anders Lizelius, joka toimi kirkkoherrana Pöytyällä vuosina 1739–1760 ja Mynämäellä vuosina 1760–1795, laati tai laaditutti lähes kaikista pitämistään kokouksista erittäin perusteelliset pöytäkirjat. Näistä Lizeliuksen kirkkoherrakausilta säilyneistä pöytäkirjoista ilmenee monia uusia piirteitä pitäjänhallinnosta. Olen jäsentänyt työni siten, että tarkastelen aluksi kirkkoneuvoston talonpoikaisjäsenten taustoja sekä säätyläisten ja papiston jäsenten aktiivisuutta pitäjänhallinnossa. Tämän jälkeen tutkin pitäjänhallinnon käytäntöjä ja eri ryhmien vaikutusmahdollisuuksia niiden puitteissa. Lopuksi pohdin pitäjänhallinnon osapuolten maailmankuvien ja niiden erojen merkitystä pitäjänhallinnolle. Keskeisin tutkimustulokseni on, että talonpojilla oli tutkimissani pitäjissä huomattavasti paremmat mahdollisuudet vaikuttaa pitäjänhallintoon, kuin aikaisemman tutkimuksen luoma kuva on antanut ymmärtää. Lisäksi pitäjänhallinnollinen valta oli talonpoikais-säädyssä jakaantunut tasapuolisesti, eikä keskittynyt vain vauraimmille talollisille. Papistoon kuulumattomat säätyläiset sen sijaan eivät osallistuneet pitäjänhallintoon ahkerasti. Osoitan myös, että osapuolten toisistaan poikkeavilla maailmankuvilla oli erittäin suuri merkitys pitäjänhallinnon toiminnalle, samoin sillä, että osapuolet pystyivät ymmärtämään omista mielipiteistään poikkeavia toisten ryhmien näkemyksiä. Myöhem-män pitäjänhallintoon keskittyvän tutkimuksen on syytä huomioida havaitsemieni seikkojen olemassaolon mahdollisuus myös muissa kuin tutkimissani pitäjissä.

Äänikävely Hämeenpuistossa : Hämeenpuisto soundwalk : 7.5 - 8.6.2012

Näyttely: Äänikävely Hämeenpuistossa : Hämeenpuisto soundwalk 7.5 - 8.6.2012 Sisältö: 1. Hanna Tullila: Vaari ; Aleksei Melnik: Anachronism ; Timo Piikkilä: Adrift - Kymmenentuhatta kilomertiä ; Sirkku Niskanen: Lauri Viita Hämeenpuistossa ; Laura Lehtinen: Pikkuriikkisten matkassa ; Jemina Lindholm: Akvaariot ; Inga Weber: Metsässä ; Niko Skorpo: Chronoscopia

Projektiliiketoimintaverkon rakenteellinen ja toiminnallinen ulottuvuus talonrakennustoimialalla

Yritykset saavuttavat erilaisia etuja toimiessaan osana liiketoimintaverkostoja. Toinen keskeinen eri toimijoita, resursseja ja toimintoja yhdistävä liiketoimintamuoto on projektiliiketoiminta. Tämä tutkielma yhdistää liiketoimintaverkkoajattelun ja projektiliiketoimintanäkökulman. Tämän tutkimuksen tarkoituksena on tutkia projektiliiketoimintaverkon rakenteellista ja toiminnallista ulottuvuutta talonrakennustoimialalla. Tutkimuksen tarkoitus pyritään saavuttamaan kolmen osatavoitteen avulla. Ensimmäisenä tavoitteena on tarkastella projektiliiketoimintaverkon rakenteellista ulottuvuutta. Toisena tavoitteena on tarkastella projektiliiketoimintaverkon toiminnallista ulottuvuutta. Kolmantena tavoitteena on tarkastella, miten projektia voidaan johtaa eli millainen on verkon rakenteen ja toiminnan yhteensopivuus. Kolmannen tavoitteen kautta on tarkoitus löytää menestystekijöitä ja ongelmia, joita projektiarvoverkosta voi löytyä. Teoreettinen viitekehys yhdistää kaksi näkökulmaa: liiketoimintaverkot ja projektiliiketoiminnan. Viitekehyksen keskiössä toimii ARA-malli, jonka avulla tarkastellaan verkon toimijoita, resursseja ja toimintoja. Projektinäkökulmaa tarkastellaan projektin eri toteuttamisvaiheiden kautta. Tutkimuksen metodologinen lähestymistapa on laadullinen tapaustutkimus. Tutkimusaineisto koostuu Tampereen asuntomessualueelle valmistuneen talonrakennusprojektin keskeisten toimijoiden haastatteluista, jotka toteutettiin teemahaastattelun avulla Tutkimustulosten pohjalta voidaan todeta, että tutkimuksen kohteena olleen projektiliiketoimintaverkon rakenne oli melko vaikea hahmottaa ja toimijoiden välinen suhde oli melko etäinen. Toimijoiden välinen kommunikaation puute, tietämys toisista osapuolista, aikataulutus ja projektijohtaminen ilmenivät verkon toimintaa haittaavina tekijöinä. Verkon ja projektin toiminnan ymmärtämisen kannalta olisi järkevämpää tutkia projektiliiketoimintaverkkoa, jossa toimijoiden määrä olisi suurempi, aikajänne pitempi ja keskiössä toimisi yksi vahva johtoyritys.

Varusmiesjohtajan itseluottamuksen kehittyminen oman koulutuskokemuksen kautta

Koulutussuoritus edellyttää varusmiesjohtajalta oma-aloitteisuutta, esiintymistä ja itseluottamusta. Hyvä itsetunto on hyvän itseluottamuksen perusta. Tutkimuksessa selvitetään aliupseerikoulutaustaisten varusmiesjohtajien koulutuskokemuksen vaikutusta heidän itsetuntoonsa. Pääongelmana tutkimuksessa on ”Miten varusmiesjohtajan itsetunto kehittyy henkilökohtaisen koulutuskokemuksen kautta?” Alaongelmina tutkimuksessa ovat ”Miten palaute vaikuttaa varusmiesjohtajan itsetunnon kehittymiseen?” sekä ”Miten varusmiesjohtajan itsetunto vaikuttaa hänen omaan kouluttamissuoritukseen?” Empiirinen osa toteutettiin 7.11.2011 kyselynä 1/11 saapumiserän kuudelle aliupseerikoulutaustaiselle varusmiesjohtajalle 1. Viestikomppaniassa Viestirykmentissä. Vastauksien perusteella varusmiesjohtajien itsetunnossa tapahtui positiivista muutosta heidän toimiessaan kouluttajina nuoremmalle saapumiserälle. Varusmiesjohtajat kokivat kehittyneensä kouluttamisessa ja saaneensa koulutuskokemuksestaan itseluottamusta seuraaviin koulutussuorituksiin. Tämä ilmeni epävarmuuden lieventymisenä ennen koulutussuoritusta sekä ulkopuolisen seuratessa koulutusta. Itsetunnon positiivinen muutos näkyi varusmiesjohtajien oikeanlaisessa suhtautumisessa koulutettaviinsa. Vastaajat kokivat palautteen kehittäneen heitä kouluttajina. Kouluttajan antama palaute antaa varusmiesjohtajille paremman kuvan heidän omasta toiminnastaan ja sen sisäistäminen heijastuu heidän itsetuntoonsa. Heikko itsetunto vaikuttaa varusmiesjohtajan itsevarmuuteen koulutussuorituksissa. Epävarmuudesta saattaa seurata oma-aloitteisuuden puutetta, joka näkyy esimerkiksi uskalluksena kokeilla uusia koulutustapoja. Kouluttamisella on positiivisia vaikutuksia itsetunnon kehittymiseen, erityisesti koulutusilmapiirin ollessa oikeanlainen. Henkilökunnan asennoituminen koulutettaviin on oltava positiivista, jotta heidän itsetuntonsa vahvistuisi mahdollisimman paljon.

Historia Renarrata: Early Benedictine Revisions of the First Crusade

Tutkimukseni käsittelee ensimmäisen ristiretken (1095–1101) varhaista latinankielistä historiankirjoitusta. Tarkastelun keskiössä ovat kolmen benediktiinimunkin historiateokset, jotka perustuvat anonyymin kirjoittajan silminnäkijäkertomukseen nimeltä Gesta Francorum et aliorum Hierosolymitanorum. Benediktiinit ilmoittivat pyrkineensä ennen kaikkea korjaamaan kyseisen teoksen tyyliä. Samalla he kuitenkin tulivat tuottaneeksi varsin erilaista kuvaa ristiretkestä ja ristiritarista. Tutkimuksessani tarkastelen yksityiskohtaisesti ja eri versioita vertaillen sitä, miten ristiretken historiaa kirjoitettiin ja uudelleenkirjoitettiin. Mitä kohtia munkit pyrkivät muuttamaan, miten he sen tekivät ja miksi? Kiinnitän huomioni teoksissa käytettyyn retoriikkaan sekä siihen mitä jätettiin kertomatta. Oletetun lukijan käsitettä hyödyntäen pohdin myös teosten mahdollista ja todennäköistä kohdeyleisöä – siis sitä, kenelle historiaa ensimmäisestä ristiretkestä kirjoitettiin. Ensimmäistä ristiretkeä koskevat käsityksemme perustuvat suuressa määrin tarkastelemiini kertomuksiin ja niiden toisintoihin. Ilman lähteiden retorista analyysiä ja kontekstualisointia monet faktoina pitämämme tulkinnat uhkaavat kuitenkin osoittautua hiekkarakennelmiksi. Tutkimuksessani korostan toisaalta silminnäkijäkertomusten ja uudelleenkirjoitusten välisiä eroja, toisaalta sitä, että myös uudelleentulkintojen välillä oli huomattavia eroavuuksia. Tästä syystä on tärkeää, että ristiretkeä koskevat ajatukset ankkuroidaan lähteisiinsä, eikä yleistyksiä viedä liian pitkälle. Yhteistä näille kertomuksille on se, että ne kuvasivat menneisyyttä omasta ajastaan käsin ilman pyrkimystä menneisyyden tavoittamiseksi ”niin kuin se oikeasti oli”. Tutkimukseni osoittaa, että ensimmäisen ristiretken aikalaiskertomukset ovat tiettyjen tarkoitusperien vuoksi tuotettuja retorisia tekstejä, joita ei tulisi arvioida faktuaalisen totuuskäsityksen kautta. Ne kertovat meille vain vähän siitä, mitä oikeasti tapahtui, mutta varsin paljon siitä, miten tapahtunut ymmärrettiin ja miten se haluttiin esittää.

Panssarointi nykyaikaisessa taistelupanssarivaunussa

Tutkimuksessa tarkastellaan kolmannen sukupolven taistelupanssarivaunujen panssarointiratkaisuja, panssareiden rakennetta ja niiden merkitystä osana vaunun kokonaissuojaa. Tutkimuksessa käytetty tutkimusmenetelmä on kirjallisuustutkimus. Tutkimuksen lähtökohtana on hyödynnetty alan aiempia tutkimuksia, joita on täydennetty painetuilla oppailla ja verkkojulkaisuilla. Tutkimuksessa esitellään nykyisiä taistelupanssarivaunuja neljän esimerkin avulla. Tutkimuksen pääkysymys on: ”Kuinka nykyaikaiset taistelupanssarivaunut ovat panssaroitu?”. Lisäksi tutkimuksessa vastataan alakysymyksiin: ”Mikä on panssaroinnin rooli vaunun kokonaissuojassa?” ja ”Millaisia eri panssarointimateriaalit ovat rakenteeltaan?”. Tutkimus on rajattu tarkastelemaan panssarointien teknisiä arvoja ja mitattuja suorituskykyjä. Taistelutekniikan ja taktiikan merkitystä ei huomioida. Taistelupanssarivaunut ovat maataistelussa käytettävistä ajoneuvoista kehittyneimpiä niin tulivoimaltaan kuin suojaltaankin. Panssarivaunun ja panssarintorjunta-aseen kehityksen kilpajuoksu on johtanut yhä suojaavampien panssarointimateriaalien keksimiseen. Nykyaikainen panssarointi koostuu useita eri materiaaleja yhdistävistä monikerroksisista ratkaisuista. Tutkimuksessa selvitetään eri materiaalien ominaisuuksia ja merkitystä nykyaikaisten panssareiden osana. Taistelupanssarivaunun suoja on kokonaisuus, joka muodostuu toisiaan tukevista elementeistä. Tutkimuksessa tarkastellaan panssaroinnin toimintaa osana vaunun tarjoamaa kokonaissuojaa sekä sen tarjoamia mahdollisuuksia ja rajoitteita. Lopputulos on yhteenveto nykyaikaisen taistelupanssarivaunun keskeisistä panssarointiratkaisuista.