A vibrational spectroscopic study of the borate mineral ezcurrite Na4B10O17·7H2O – Implications for the molecular structure

We have studied the boron containing mineral ezcurrite Na4B10O17·7H2O using electron microscopy and vibrational spectroscopy. Both tetrahedral and trigonal boron units are observed. The nominal resolution of the Raman spectrometer is of the order of 2 cm−1 and as such is sufficient enough to identify separate bands for the stretching bands of the two boron isotopes. The Raman band at 1037 cm−1 is assigned to BO stretching vibration. Raman bands at 1129, 1163, 1193 cm−1 are attributed to BO stretching vibration of the tetrahedral units. The Raman band at 947 cm−1 is attributed to the antisymmetric stretching modes of tetrahedral boron. The sharp Raman peak at 1037 cm−1 is from the 11-B component such a mode, then it should have a smaller 10-B satellite near (1.03) × (1037) = 1048 cm−1, and indeed a small peak at 1048 is observed. The broad Raman bands at 3186, 3329, 3431, 3509, 3547 and 3576 cm−1 are assigned to water stretching vibrations. Broad infrared bands at 3170, 3322, 3419, 3450, 3493, 3542, 3577 and 3597 cm−1 are also assigned to water stretching vibrations. Infrared bands at 1330, 1352, 1389, 1407, 1421 and 1457 cm−1 are assigned to the antisymmetric stretching vibrations of trigonal boron. The observation of so many bands suggests that there is considerable variation in the structure of ezcurrite. Infrared bands at 1634, 1646 and 1681 cm−1 are assigned to water bending modes. The number of water bending modes is in harmony with the number of water stretching vibrations.

Structural characterization of the borate mineral inyoite – CaB3O3(OH)5⋅4(H2O)

We have studied the mineral Ca(H4B3O7)(OH)⋅4(H2O) or CaB3O3(OH)5⋅4(H2O) using electron microscopy and vibrational spectroscopy. The mineral has been characterized by a range of techniques including X-ray diffraction, thermal analysis, electron microscopy with EDX and vibrational spectroscopy. Electron microscopy shows a pure phase and the chemical analysis shows the presence of calcium only. The nominal resolution of the Raman spectrometer is of the order of 2 cm−1 and as such is sufficient enough to identify separate bands for the stretching bands of the two boron isotopes. Raman and infrared bands are assigned to the stretching and bending modes of trigonal and tetrahedral boron and the stretching modes of the hydroxyl and water units. By using a combination of techniques we have characterized the borate mineral inyoite.

SEM, EDX, infrared and Raman spectroscopic characterization of the silicate mineral yuksporite

The mineral yuksporite (K,Ba)NaCa2(Si,Ti)4O11(F,OH)⋅H2O has been studied using the combination of SEM with EDX and vibrational spectroscopic techniques of Raman and infrared spectroscopy. Scanning electron microscopy shows a single pure phase with cleavage fragment up to 1.0 mm. Chemical analysis gave Si, Al, K, Na and Ti as the as major elements with small amounts of Mn, Ca, Fe and REE. Raman bands are observed at 808, 871, 930, 954, 980 and 1087 cm−1 and are typical bands for a natural zeolite. Intense Raman bands are observed at 514, 643 and 668 cm−1. A very sharp band is observed at 3668 cm−1 and is attributed to the OH stretching vibration of OH units associated with Si and Ti. Raman bands resolved at 3298, 3460, 3562 and 3628 cm−1 are assigned to water stretching vibrations.

A vibrational spectroscopic study of the silicate mineral normandite – NaCa(Mn2+,Fe2+)(Ti,Nb,Zr)Si2O7(O,F)2

We have studied the mineral normandite using a combination of scanning electron microscopy with energy dispersive spectroscopy and vibrational spectroscopy. The mineral normandite NaCa(Mn2+,Fe2+)(Ti,Nb,Zr)Si2O7(O,F)2 is a crystalline sodium calcium silicate which contains rare earth elements. Chemical analysis shows the mineral contains a range of elements including Na, Mn2+, Ca, Fe2+ and the rare earth element niobium. No Raman bands are observed above 1100 cm−1. The mineral is characterised by Raman bands observed at 724, 748, 782 and 813 cm−1. Infrared bands are broad; nevertheless bands may be resolved at 723, 860, 910, 958, 933, 1057 and 1073 cm−1. Intense Raman bands at 454, 477 and 513 cm−1 are attributed to OSiO bending modes. No Raman bands are observed in the hydroxyl stretching region, but low intensity infrared bands are observed at 3191 and 3450 cm−1. This observation brings into question the true formula of the mineral.

A comparative risk assessment of burden of disease and injury attributable to 67 risk factors and risk factor clusters in 21 regions, 1990–2010: A systematic analysis for the Global Burden of Disease Study 2010

BACKGROUND Quantification of the disease burden caused by different risks informs prevention by providing an account of health loss different to that provided by a disease-by-disease analysis. No complete revision of global disease burden caused by risk factors has been done since a comparative risk assessment in 2000, and no previous analysis has assessed changes in burden attributable to risk factors over time. METHODS We estimated deaths and disability-adjusted life years (DALYs; sum of years lived with disability [YLD] and years of life lost [YLL]) attributable to the independent effects of 67 risk factors and clusters of risk factors for 21 regions in 1990 and 2010. We estimated exposure distributions for each year, region, sex, and age group, and relative risks per unit of exposure by systematically reviewing and synthesising published and unpublished data. We used these estimates, together with estimates of cause-specific deaths and DALYs from the Global Burden of Disease Study 2010, to calculate the burden attributable to each risk factor exposure compared with the theoretical-minimum-risk exposure. We incorporated uncertainty in disease burden, relative risks, and exposures into our estimates of attributable burden. FINDINGS In 2010, the three leading risk factors for global disease burden were high blood pressure (7·0% [95% uncertainty interval 6·2-7·7] of global DALYs), tobacco smoking including second-hand smoke (6·3% [5·5-7·0]), and alcohol use (5·5% [5·0-5·9]). In 1990, the leading risks were childhood underweight (7·9% [6·8-9·4]), household air pollution from solid fuels (HAP; 7·0% [5·6-8·3]), and tobacco smoking including second-hand smoke (6·1% [5·4-6·8]). Dietary risk factors and physical inactivity collectively accounted for 10·0% (95% UI 9·2-10·8) of global DALYs in 2010, with the most prominent dietary risks being diets low in fruits and those high in sodium. Several risks that primarily affect childhood communicable diseases, including unimproved water and sanitation and childhood micronutrient deficiencies, fell in rank between 1990 and 2010, with unimproved water and sanitation accounting for 0·9% (0·4-1·6) of global DALYs in 2010. However, in most of sub-Saharan Africa childhood underweight, HAP, and non-exclusive and discontinued breastfeeding were the leading risks in 2010, while HAP was the leading risk in south Asia. The leading risk factor in Eastern Europe, most of Latin America, and southern sub-Saharan Africa in 2010 was alcohol use; in most of Asia, North Africa and Middle East, and central Europe it was high blood pressure. Despite declines, tobacco smoking including second-hand smoke remained the leading risk in high-income north America and western Europe. High body-mass index has increased globally and it is the leading risk in Australasia and southern Latin America, and also ranks high in other high-income regions, North Africa and Middle East, and Oceania. INTERPRETATION Worldwide, the contribution of different risk factors to disease burden has changed substantially, with a shift away from risks for communicable diseases in children towards those for non-communicable diseases in adults. These changes are related to the ageing population, decreased mortality among children younger than 5 years, changes in cause-of-death composition, and changes in risk factor exposures. New evidence has led to changes in the magnitude of key risks including unimproved water and sanitation, vitamin A and zinc deficiencies, and ambient particulate matter pollution. The extent to which the epidemiological shift has occurred and what the leading risks currently are varies greatly across regions. In much of sub-Saharan Africa, the leading risks are still those associated with poverty and those that affect children.

A SEM, EDS and vibrational spectroscopic study of the clay mineral fraipontite

The mineral fraipontite has been studied by using a combination of scanning electron microscopy with energy dispersive analysis and vibrational spectroscopy (infrared and Raman). Fraipontite is a member of the 1:1 clay minerals of the kaolinite-serpentine group. The mineral contains Zn and Cu and is of formula (Cu,Zn,Al)3(Si,Al)2O5(OH)4. Qualitative chemical analysis of fraipontite shows an aluminium silicate mineral with amounts of Cu and Zn. This kaolinite type mineral has been characterised by Raman and infrared spectroscopy; in this way aspects about the molecular structure of fraipontite clay are elucidated.

A vibrational spectroscopic study of the phosphate mineral vantasselite Al4(PO4)3(OH)3·9H2O

We have studied the phosphate mineral vantasselite Al4(PO4)3(OH)3·9H2O using a combination of SEM with EDX and Raman and infrared spectroscopy. Qualitative chemical analysis shows Al, Fe and P. Raman bands at 1013 and 1027cm−1 are assigned to the PO43−ν1 symmetric stretching mode. The observation of two bands suggests the non-equivalence of the phosphate units in the vantasselite structure. Raman bands at 1051, 1076 and 1090cm−1 are attributed to the PO43−ν3 antisymmetric stretching vibration. A comparison is made with the spectroscopy of wardite. Strong infrared bands at 1044, 1078, 1092, 1112, 1133, 1180 and 1210cm−1 are attributed to the PO43−ν3 antisymmetric stretching mode. Some of these bands may be due to δAl2OH deformation modes. Vibrational spectroscopy offers a mechanism for the study of the molecular structure of vantasselite.

Divest Harvard: Climate justice, higher education, and fossil fuel divestment

On the 19 November 2014, seven Harvard students — the Harvard Climate Justice Coalition — have brought a legal action against Harvard University to compel it to withdraw its investments from fossil fuel companies. The plaintiffs include the Harvard Climate Justice Coalition; Alice Cherry, a law student; Benjamin Franta, a physics student interested in renewable energy; Sidni Frederick, a student of history and literature; Joseph Hamilton, a law student; Olivia Kivel, a biologist interested in sustainable farming; Talia Rothstein, a student of history and literature; and Kelsey Skaggs, a law student from Alaska interested in climate justice. The Harvard Climate Justice Coalition also bringing the lawsuit as ‘next friend of Plaintiffs Future Generations, individuals not yet born or too young to assert their rights but whose future health, safety, and welfare depends on current efforts to slow the pace of climate change.’ The case of Harvard Climate Justice Coalition v. President and Fellows of Harvard College, is being heard in the Suffolk County Superior Court of Massachusetts. The dispute will be an important precedent on the ongoing policy and legal battles in respect of climate change, education, and fossil fuel divestment.

Bruno Taut’s design inspiration for the Glashaus

As a formative exemplar of early architectural modernism, Bruno Taut’s seminal exhibition pavilion the Glashaus (literally translated Glasshouse) is logically part of the important debate of rethinking the origins of modernism. However, the historical record of Bruno Taut’s Glashaus has been primarily established by one art historian and critic. As a result the historical record of the Glashaus is significantly skewed toward a singlular notion of Expressionism and surprisingly excludes Taut’s diverse motives for the design of the building. In an effort to clarify the problematic historical record of the Glashaus, this book exposes Bruno Taut’s motives and inspirations for its design. The result is that Taut’s motives can be found in yet unacknowledged precedents like the botanical inspiration of the Victoria regia lily; the commercial interests of Frederick Keppler as the Director of the Deutche Luxfer Prismen Syndikat; and imitation that derived openly from the Gothic. The outcome is a substantial contribution to the re-evaluation of the generally accepted histories of the modern movement in architecture.

A holistic, institution-wide approach to building sessional staff capacity

Sessional Academics enhance students’ learning experience by bringing a diverse range of perspectives and expertise into the classroom. As industry specialists, research students, and recent graduates who have excelled in their courses, they complement the discipline expertise of career academics. With increasing casualization of the academic workforce, Sessional Academics now deliver the majority of face-to-face undergraduate teaching in Australian Universities. To enable them to realize their full potential as effective contributors to student learning and course quality, universities need to offer effective training and access to advice and support and facilitate engagement in university life. However, in the face of complex and diverse contexts, overwhelming numbers, and the transitory nature of sessional cohorts, few universities have developed a comprehensive, systematic approach. During the past three years at QUT, we have set out to develop a multifaceted approach to Sessional Academic support and development. In this paper I will explain why and how we have done so, and describe the range of strategies and programs we have developed. They include a central academic development program, which is structured and scaffolded with learning objectives and outcomes, and aligned with a graduate certificate in Academic Practice; a Sessional Academic Success program, which deploys experienced, school-based sessional academic success advisors to provide local support, build a sense of community, and offer discipline focused academic development; an online, dialogic communication strategy; and opportunities to present and be acknowledged for good learning and teaching practices. Together, these strategies have impacted on sessional academics’ confidence, learning and teaching capacity, reflection and engagement.

Kulttuurisia kohtaamisia : Suomalaiset kuvataiteilijat ja Rooma 1800-luvulla

Dozens of Finnish artists, practically all the professional sculptors and painters, travelled to and stayed in Rome during the 19th century. The study at hand concentrates for the first time on the Finnish artists in Rome in corpore, and analyses their way of life based on a broad variety of previously unknown and unexplored sources from a number of archives in both Scandinavia and Rome. The extensive corpus of source material is scrutinized with microhistorical precision from the point of view of cultural history. The new information thus achieved adds to the previous knowledge of Rome s often overlooked importance as a source of inspiration in Scandinavian culture in general and significantly clarifies our understanding of the development of Finnish artistic life and cultural identity in the 19th century. The study proves that in Finland, like in all of Europe, the stay in Rome was considered to be a necessary part of becoming a true artist. Already the journey was an integral part of the encounter with Rome, corresponding with the civilized ideal of the period. The stay in Rome provided a northern artist with overwhelming opportunities that were incomparable to the unestablished and modest forms of artistic life Finland could offer. Without domestic artistic institutions or traditions, the professional status of Finnish painters and sculptors took shape abroad, firstly through the encounter with Rome and the different networks the Finnish artists belonged to during and after their stay in the eternal city. The Finnish artists were an integral part of the international artistic community in the cultural capital of Europe, which gave a totally new impetus to their work and contributed to their cosmopolitan identification. For these early masters of Finnish art, the Scandinavian communality and universal artistic identity seemed to be more significant than their nationality. In all, the scrutiny of Finnish artists in their wide social, ideological and international framework gives an interesting aspect to the cultural ambiance of the 19th century, in both Rome and Finland. The study highlights many long-forgotten artists who were influential in shaping Finnish art, culture and identity in their time.

Ulkomaisen kirjallisuuden tuonti Suomeen 1800-luvun alkupuolella : Waseniuksen kirjakaupan kansainväliset yhteydet 1823-1836

Opinnäytetyöni tarkastelee eurooppalaisen kulttuurin kannalta keskeistä kommunikaatiovälinettä, painettua kirjaa, ja sen kansainvälistä luonnetta ja liikkumista. Teemaan perehdytään helsinkiläisen Gustaf Otto Waseniuksen (1789-1852) kirjakaupan toiminnan avulla keskittyen tarkastelemaan ulkomaisen kirjallisuuden tuomista Suomeen 1800-luvun alkupuolella. Tutkielma käsittelee ensisijaisesti itse kauppiastoimintaa: mitä kirjakauppayhteyksiä Waseniuksella oli sekä miten ja keiden ehdoilla ne toimivat. Näiden kysymysten ohessa pohdin myös itse kirjojen välityksellä tapahtunutta tiedonvälitystä. Työn tavoitteena on paljastaa, minkälaisia suomalaisten kirjakauppiaiden ja lukijoiden kirjallisuudenhankinnan sekä lukemisen kontekstit ja resurssit olivat 1800-luvun alkupuolella. Tutkielman lähteinä on käytetty Waseniuksen kirjakaupan kirjeitä ja kuitteja sekä sensuuriviranomaisten arkistoja. Tutkielmani jakautuu kolmeen osaan. Ensiksi paneudun Waseniuksen kauppaverkoston syntyyn ja sen esittelyyn: Waseniuksen kansainväliset yhteydet keskittyivät kolmelle kulttuurialueelle. Ruotsista hän sai kirjoja kaikilta merkittäviltä kustantajilta, kauppiailta sekä itsenäisesti toimivilta kirjailijoilta. Saksankielisen kulttuurin tarjontaa Wasenius pystyi hankkimaan Leipzigin kansainvälisten kirjakauppiaiden avulla. Ranskalaisen kirjallisuuden osalta Wasenius omasi toimivat yhteydet Pariisin kirjakauppiaisiin. Sen sijaan Brittein saaret jäivät vielä Waseniuksen kontaktiverkoston ulkopuolelle, samoin myös Pietarin huomattava kulttuurikeskus. Tämän jälkeen keskityn yhteyksien toimintaan. Wasenius solmi kauppakumppaniensa kanssa yleiseurooppalaisen komissionääri-sopimuksen, jonka valtuuttamana hän sai myydä kunkin ulkomaisen kauppiaan tuotteita liikkeessään. Ensiksi tarkastelen kauppiaiden välisten etäisyyksien ylittämistä. Aikakauden kuljetustavat huomioonottaen suuret etäisyydet eivät Waseniuksen kirjojen hankintaa juuri haitanneet, vaan suurkauppiaana hän pystyi käyttämään aikansa parhaat resurssit lähetystensä kuljettamiseen. Toiseksi pohdin aikakauden kauppiastoimintojen ja kulttuuripiirteiden vaikutusta kirjakauppaan. Waseniuksen toiminta kirjakauppiaana perustui taloudellisen voiton tavoittelulle, mikä tarkoitti mm. sitä, että lähetysten sisältö määrättiin etukäteen hyvin tarkasti. Ennen Suomeen saapumistaan kirjoilla piti olla varma ostaja, minkä Wasenius useimmiten varmisti ennakkotilausluetteloin ja etumaksuin. Kolmanneksi esiin nousevat 1800-luvun alun poliittiset tapahtumat, jotka osaltaan, kauppiaan silmiin kaikkein näkyvimmin, vaikuttivat kirjojen tuontiin. Sensuurin piti periaatteessa estää useiden satojen vaarallisena pidetyn kirjan levittäminen ja lukeminen Suomessa, mutta Wasenius ei suinkaan lopettanut kiellettyjen kirjojen tuontia, vaan salakuljetti sensuroitavia teoksia jatkuvasti liikkeeseensä myytäväksi. Suomalaiset viranomaiset hyväksyivät usein tämänkaltaisen toiminnan, joten venäläistä sensuuriasetusta tai hallintoa ei juuri kunnioitettu. Vertailu eurooppalaiseen kirjakauppatoimintaan osoittaa Waseniuksen omanneen erittäin hyvät kansainväliset suhteet. Tämä kuitenkin johtui niin kirjakauppatoiminnan keskittymisestä harvojen kauppiaiden käsiin kuin myös oman kustannustoiminnan vähyydestä. Tiedonvälityksen kehityksen ja kulttuurihistorian kannalta Waseniuksen kansainvälinen toiminta osoittautuu noudattelevan vielä vanhan eliittikulttuurin muotoja, mutta kirjakauppainstituution kehittyminen aivan uudenlaiseen kukoistukseen valmisteli jo kansallisen kulttuurin nousemista lähivuosikymmeninä.

Papin pojasta suurteollisuusmieheksi : Alfred Kihlman ja nousevan keskiluokan sosiaaliset verkostot 1800-luvun Suomessa

Tutkimuksen tavoitteena on hahmottaa 1800-luvulla tapahtunutta keskiluokan sosiaalista nousua pohjalaissyntyisen papin, opettajan, liikemiehen ja valtiopäiväedustajan Alfred Kihlmanin (1825-1904) elämänvaiheiden kautta. Kyseessä ei ole perinteinen elämäkerta, vaan työn pyrkimyksenä on mikrotason tarkan analyysin kautta päästä käsiksi laajempiin yhteiskunnallisiin muutosprosesseihin. Erityisen kiinnostuksen kohteena ovat erilaiset sosiaaliset verkostot sekä niiden merkitys Kihlmanin kaltaisen keskiluokkaisen yksilön sosiaaliselle nousulle. Tutkimus jakautuu kahteen pääosaan, joista ensimmäinen käsittelee heränneiden pappien verkostoja 1840-luvulla ja 1850-luvun alussa ja jälkimmäinen liikemiesverkostoja 1850-luvun jälkipuolelta 1870-luvun alkuun. Pääasiallisena lähdeaineistona on Alfred Kihlmanin laaja kirjeenvaihto. Alfred Kihlman liittyi kouluvuosinaan 1840-luvun alussa nuorison piirissä nopeasti levinneeseen herännäisyyteen. Nuoret heränneet papit muodostivat tiiviin sosiaalisen verkoston, joka perustui jaetulle uskonnolliselle ideologialle sekä pappisperheiden välisille avioliittositeille. Lisäksi verkostoa pidettiin yllä yhteisillä kokoontumisilla, vierailuilla, kirjeenvaihdolla sekä palvelusten vaihtamisella. Verkoston välityksellä saatiin tehokkaasti mm. informaatiota sekä rahalainoja. Herännäisyys nousi nuoren keskiluokkaisen papiston omaa yhteiskunnallista voimattomuuttaan kohtaan tuntemasta tyytymättömyydestä. Kun sivistyneistön mahdollisuudet menestyä perinteisillä foorumeilla olivat autonomian alkupuolella heikot, nuoret heränneet kielsivät uskonnollisessa ideologiassaan arvon maalliselta menestykseltä ja rakensivat oman verkostonsa, jonka sisällä he saattoivat toteuttaa pätemisentarvettaan. Yhteiskunnallisen tilanteen muututtua verkosto muuttui 1850-luvun alussa hyödystä rasitteeksi, minkä seurauksena heränneiden pappien rivit hajaantuivat. Irtauduttuaan herännäisyydestä Alfred Kihlman siirtyi opettajan uralle. Heränneeltä vaimoltaan perimänsä varallisuuden sekä nuoruus- ja herännäisvuosinaan solmimiensa ystävyyssuhteiden ansiosta hän ajatui 1850-luvun kuluessa yhä enemmän myös liike-elämään. Hänen merkittävimmäksi toimintakentäkseen muodostuivat Suomen Yhdyspankki sekä Tampereen Pellava- ja Rautateollisuus, jonka johtajana hän toimi vuodesta 1866 lähtien. 1860-luvulla liikemiesverkostot perustuivat suurelta osin sukulaisuuteen, mutta yhä enenevässä määrin myös ystävyys-, kollega- ja liikekumppanuussuhteisiin. Kun pankkilaitos oli vielä hyvin kehittymätön, verkostot olivat etenkin pääomien hankinnassa avainasemassa. Tiiviit lainaverkostot olivat huonojen suhdanteiden aikana toisaalta myös vaaraksi, sillä yksi suuri konkurssi saattoi vetää mukanaan joukoittain liikemiehiä. Verkostojen kautta voitiin välittää ja saada myös suosituksia sekä sisäpiiritietoa, jota ei ollut saatavissa muista lähteistä. Yhteiskunnan muuttuminen ja henkilösuhteet mahdollistivat Alfred Kihlmanin sosiaalisen nousun. Teollistuminen ja liike-elämän vapautuminen tarjosivat uusia mahdollisuuksia keskiluokan yritteliäille yksilöille. Ylempien yhteiskuntaluokkien välisten säätyjen välisten raja-aitojen tasaantuminen tekivät 1850-luvun puolivälissä mahdolliseksi myös papin osallistumisen liike-elämään. Avainsanat: sosiaaliset verkostot - Suomi - 1800-luku - herännäisyys - kirkkohistoria - taloushistoria

Ainasta Sariin ja Otosta Kimmoon : Suomenkielistä homonyymiparista etunimistä 1800-luvun lopulta noin vuoteen 1980

Tutkielma selvittää homonyymiparisten suomalaisten etunimien suosionvaihtelua eri aikoina eri alueilla. Tarkastelu rajoittuu ajanjaksoon 1800-luvun lopulta noin vuoteen 1980. Tarkoituksenani on kuvata myös sitä ympäristöä, jossa nimenantajat ovat valintansa tehneet. Nimen on hyväksytyksi tullakseen noudatettava yhteisön senhetkisiä nimimalleja. Kulttuurissa tapahtuvat muutokset heijastuvat henkilönnimistöön, esimerkiksi varsinaisista etunimistä voi puhua vasta sitten, kun nimijärjestelmään kuuluu lisäksi sukunimi tai säännöllisesti käytetty lisänimi. Homonyymiparisella etunimellä tarkoitan sellaista etunimenä käytettyä tai sellaiseksi tarkoitettua propria, jolla on Nykysuomen sanakirjan mukaan yleiskielessä sitä äänteellisesti vastaava ei-proprinen, merkityksellinen sana. Tätä kutsun proprin homonyymipariksi. Nimen rinnalla olevan homonyymin merkitys ei useinkaan sinänsä ole vakiinnuttanut nimeä, mutta on nimiryhmiä, joiden homonyymiparit muodostavat merkityskenttiä: Ilta (< Mathilda) on saanut tukea nimistä Aamu ja Päivä. (Huom. *Yö ei ole etunimi.) Ajanjaksojen homonyymipariset suosikkinimet muistuttavat toisiaan ja ovat rakenteeltaan toistensa ja samaan aikaan suosiossa olleiden muiden nimien kanssa samankaltaisia.