Kun historia ei loppunutkaan : Venäjän kylmä sota -retoriikka Ukrainan kriisissä 2013-2014

Ukrainassa vuoden 2013 loppupuolella alkanut ja yhä jatkuva kriisi on ollut Euroopan merkittävin kriisi kylmän sodan päättymisen jälkeen. Sen myötä EU, Nato ja Yhdysvallat ovat purkaneet yhteistyötään Venäjän kanssa ja turvallisuutta on arvioitu uudelleen. Ukrainan kriisin myötä lännen ja Venäjän suhteita on alettu kuvata jopa kylmäksi sodaksi. Tutkimuksen tavoitteena oli tarkastella Venäjän Ukrainan kriisiin liittyvää kylmä sota -retoriikkaa. Tutkimusaineistona käytin Venäjän ylimmän johdon lausuntoja ja kannanottoja sekä ulkoministeriön että Kremlin englanninkielisestä aineistosta. Tutkimuksessa analysoin kaikkea aineiston Ukrainan kriisiin 2013–2014 liittyvää retoriikkaa, jossa mainitaan kylmä sota. Tutkin, miten ”kylmä sota” ilmenee Venäjän retoriikassa, millaista identiteettiä sen kautta rakennetaan ja mitä poliittisia tavoitteita sen kautta ajetaan. Lähtökohtana tutkimuksessa oli konstruktivistinen taustaoletus, jonka mukaan todellisuus rakentuu sosiaalisesti ja kielellä on tässä keskeinen rooli. Tutkimusmenetelmänä oli Chaïm Perelmanin argumentaatioanalyysiin perustuva historiapoliittinen retoriikan analyysi. Tarkastelin yleisöä, minkä perusteella Venäjän kylmä sota -retoriikasta erottui sekä venäläisyleisölle että lännelle suunnattua argumentaatiota. Lisäksi tarkastelin retoriikassa esiintyviä argumentaation keinoja. Kylmä sota -retoriikkaa esiintyi Venäjän Ukrainan kriisiin liittyvässä retoriikassa läpi tarkastelujakson ja se pysyi hyvin samankaltaisena. Retoriikan käytössä ja poliittisten tavoitteiden ajamisessa oli kuitenkin eroja. EU:n, Naton ja Yhdysvaltain pakotteisiin ja vastatoimiin liittyvässä retoriikassa kylmä sota -retoriikalla oli selvä rooli. Ydinaseisiin liittyvässä retoriikassa taas kylmää sotaa ei mainittu lainkaan. Retoriikan analyysin perusteella Venäjän kylmä sota -retoriikka toimii niin identiteetin rakentajana kuin poliittisten päämäärien ajamisen välineenä. Venäläiselle yleisölle suunnatussa kylmä sota -retoriikassa korostuu omien tekojen oikeutus ja moninapaisen maailman luominen vaihtoehdoksi historian loppumiselle ja läntisen liberalismin voitolle. Lännelle suunnatulla retoriikalla pyritään vaikuttamaan erityisesti pakotteisiin ja lännen yhtenäisyyteen vertaamalla nykytilannetta kylmään sotaan.

Analytiikan hyödyntäminen asiakkuuksien johtamisessa

Yrityksiltä vaaditaan yhä enemmän tietoa päätöksenteon tueksi asiakkuuksien johtamisen yhteydessä. Analytiikan hyödyntäminen tehostaa päätöksentekoa ja auttaa muuttamaan asiakastiedon pääomaksi. Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli tutkia millaisia hyötyjä analytiikka mahdollistaa yritysten asiakkuuksien johtamisen tueksi. Tutkimus toteutettiin laadullisena tapaustutkimuksena. Kohdeyritykseksi valittiin media-alan yritys. Tutkimukseen osallistui seitsemän henkilöä kohdeyrityksen myynnin ja markkinoinnin johdon sekä esimies- ja asiantuntijatehtävistä. Tutkimusmenetelmänä käytettiin teemahaastattelua. Tutkimustulosten mukaan analytiikka oli mahdollistanut myyntiä edistäviä ja kannattavuutta parantavia toimenpiteitä, joita toteutettiin asiakkuuksien johtamisen eri vaiheissa. Analytiikka asiakkuuksien johtamisen tukena oli kohdeyrityksessä kuitenkin vielä uudehko asia, jossa nähtiin olevan merkittäviä mahdollisuuksia asiakastiedon parempaan hyödyntämiseen.

Poliitikkojen blogit turvallisuuspoliittisena areenana

Sotilaallinen kriisinhallinta on yksi usein julkisuudessa esillä olevista aiheista, josta suomalaisessa turvallisuuspoliittisessa keskustelussa kiistellään. Työssä tutkitaan millaisena sotilaallinen kriisinhallinta esiintyy poliitikkojen blogeissa ja miten poliitikot muokkaavat todellisuutta blogiteksteillään. Tutkimuksen lähdeaineiston muodostavat kansanedustajien vuosien 2008–2011 välisenä aikana kirjoittamat blogitekstit sotilaallisesta kriisinhallinnasta. Tutkimuksen teoreettisena viitekehyksenä on sosiaalinen konstruktivismi, jossa yhtenä lähtökohtana on todellisuuden sosiaalinen muodostuminen. Tutkimusmenetelmänä on diskurssianalyysi, jossa painotetaan kielen käyttöä tekemisenä ja todellisuutta muokkaavana. Diskurssianalyysillä tarkastellaan millaiseksi poliitikot sotilaallisen kriisinhallinnan esittävät ja miten he yrittävät vakuuttaa yleisönsä oman versionsa oikeellisuudesta. Sovellettavaan metodiin kuuluu myös retorinen analyysi. Siihen kuuluu sekä argumentaatiokeinojen, että argumentoinnin oletusten tarkastelu. Analyysin tuloksena lähdeaineistosta tulkittiin kansainvälisyys-, kansallisuus-, vaativuus- ja talousdiskurssit. Tutkimuksen perusteella kansanedustajien blogeista on tulkittavissa selkeää vastakkainasettelua sekä erilaisia käsityksiä sotilaallisesta kriisinhallinnasta. Teksteistä on myös tulkittavissa ääneen lausumattomia ennakko-oletuksia. Sotilaallinen kriisinhallinta näyttäytyy blogeissa joko kansainvälisesti sitovaksi velvollisuudeksi, tai kansalliseksi eduksi. Samalla sotilaallisesta kriisinhallinnasta on tullut myös vaativampaa ja entistä kalliimpaa. Tutkimuksen tuloksiin kuuluu myös se, ettei sotilaallinen kriisinhallinta ole suuressa roolissa poliitikkojen blogeissa. Kansanedustajien blogien yhtenä yleisönä toimii havaintojen perusteella media. Blogiteksteissä esiintyy selkeää argumentointia, jolla pyritään rakentamaan omasta näkökulmasta vakuuttavampi.

Rekrytoinnissa hyödynnettävät työsimulaatiot

Organisaatioiden rekrytointiprosessit pyritään toteuttamaan mahdollisimman tehokkaasti, koska niiden päätavoitteena on löytää avoinna olevaan työtehtävään sopivin mahdollinen tekijä. Rekrytointiprosesseissa hyödynnetään erilaisia henkilöarviointimenetelmiä, joiden tarkoituksena on tuoda työnhakijasta relevanttia ja henkilövalintatilanteessa tarvittavaa tietoa. Arviointivälineiden tärkeimpänä tehtävänä on osoittaa työnhakijan osaamisen taso ja ennustaa hänen tulevaa työssä menestymistään. Simulaatioita pidetään luotettavina arviointimenetelminä, koska niiden koetaan ilmentävän työnhakijan konkreettista osaamista. Simulaatioiden käytön ennustetaan lisääntyvän samaan tahtiin liiketoimintaympäristöissä tapahtuvien muutosten kanssa. Tämän tutkimuksen tavoitteena oli tarkastella henkilöarvioinnin yhteydessä käytettäviä erilaisia simulaatioita ja niiden hyödynnettävyyttä henkilövalintatilanteessa. Tutkimus keskittyi myös selvittämään, ovatko rekrytoijat kokeneet simulaatioiden edistävän rekrytointiprosessin onnistumista. Lisäksi tutkimus selvitti miten simulaatiot on suunniteltu ja toteutettu, kuinka luotettaviksi arviointivälineiksi ne on koettu ja minkälaisina simulaatioiden vahvuudet ja heikkoudet nähdään. Tutkimusmenetelmänä käytettiin laadullista tutkimusta ja empiirinen aineisto kerättiin teemahaastattelujen avulla. Haastateltaviksi valikoitui kuusi eri organisaatioissa rekrytoinnin ja henkilöarvioinnin parissa työskentelevää henkilöä. Kaikilla haastateltavilla oli kokemuksia simulaatioista. Tutkimusaineiston analysointimenetelminä käytettiin deduktiivista sisällönanalyysiä ja asiantuntijahaastattelun analyysiä. Tutkimustulosten mukaan simulaatioita hyödynnetään eri laajuisina tilanteesta ja työtehtävästä riippuen. Simulaatioiden sisällyttäminen arviointiprosessiin nähtiin pääasiassa rekrytointia edistävänä asiana. Simulaatioiden suunnittelu ja toteutus on pitkälti riippuvainen avoinna olevan työtehtävän luonteesta, käytettävissä olevista resursseista ja rekrytoinnin kiireellisyydestä. Tutkimustulosten perusteella simulaatioita voidaan pitää luotettavina arviointivälineinä erityisesti silloin, kun niiden suunnittelu, toteutus ja arviointi onnistuvat. Onnistuessaan simulaatioiden koetaan ennustavan työnhakijan tulevaa työmenestystä. Simulaatioiden yhtenä tärkeimpänä vahvuutena on niiden avulla saatava informaatio työnhakijan konkreettisesta osaamisesta. Simulaatioiden suurimpana heikkoutena nähtiin niihin kuluvat resurssit. Rekrytoinnin lisäksi simulaatioita voidaan hyödyntää myös työntekijöiden perehdytyksessä ja koulutuksessa, mikä osoittaa niiden olevan monipuolisia henkilöstön kehittämisen apuvälineitä.

Suomalaisen yhtymän ylimenokyky jatkosodassa ja kehittäminen sodan jälkeisellä vuosikymmenellä

Ylimenokaluston uusimiselle ilmeni tarve lähes välittömästi sotien jälkeen, sillä ne eivät enää täyttäneet sodanajan teknisiä ja taktisia vaatimuksia. Sodan palvellut ylimenokalusto oli rappeutunut ja kulunut loppuun. Valtakunnan raja oli siirtynyt, puolustuksen syvyys vähentynyt ja mahdollisen operaatioalueen vesistöjen määrä oli moninkertaistunut. Arvioitiin, ettei vihollisen hyökkäystä kyettäisi pysäyttämään valtakunnan rajalla, vaan taisteluita tultaisiin käymään syvyydessä. Operatiivisen ja taktisen liikkumatilan laajentamiseksi katsottiin puolustajalle välttämättömäksi hankkia merkittävä vesistöjen ylittämiskyky. Tutkimustehtävänä on tarkastella millainen oli suomalaisen yhtymän ylimenokyky jatkosodassa ja miten ylimenokykyä lähdettiin muuttuneiden vaatimusten ja olosuhteiden vuoksi kehittämään sotien jälkeisenä vuosikymmenenä. Tutkimustehtävän avulla selvitetään miten suomalaiset yhtymätason ylimenohyökkäykset toteutettiin jatkosodassa, miten olosuhteet ja uhkakuvat vaikuttivat ylimenokyvyn kehittämiseen ja ylimenokalustolle asetettuihin laatu- ja määrävaatimuksiin sekä miten ylimenokykyä lähdettiin kehittämään sotien jälkeen. Tutkimus on asiakirjatutkimus, jonka tutkimusmenetelmänä on kvalitatiivinen sisältöanalyysi. Pääaineistona ovat suomalaiset arkistoasiakirjat, sodanjälkeiset Sotakorkeakoulun diplomityöt ja ohjesääntökirjallisuus. Tärkeimmät asiakirjat ovat Vesistöjen ylimenokalustotoimikunnan ja Pääesikunnan pioneeriosaston asiakirjat. Ohjesääntökirjallisuudesta hyödyllisimpänä ovat kenttäohjesäännöt, pioneeriohjesäännöt ja käsikirjat. Lisäksi tutkimuksessa käytettiin kirjallisuuslähteitä. Jatkosodassa suomalaisten yhtymien kyky ylimenohyökkäyksiin oli niin johdon kuin joukkojen tottumattomuuden sekä ylimenokaluston vähäisyyden takia varsin rajallinen. Suomelle asetettiin Pariisin rauhansopimuksen nojalla rajoituksia, jotka vaikuttivat rajoittavasti puolustuksen suunnitteluun. Suomen asema oli kahden sotilasliittouman välissä hankala. Tästä johtuen arvioitiin, että mahdollinen tuleva sota saattaisi alkaa yllättäen missä osassa maata tahansa. Lisäksi vihollinen tulisi olemaan merkittävästi ylivoimainen. Puolustussuunnittelussa tulikin ottaa huomioon suomalaiset erityisolosuhteet, erityisesti vesistöjen osalta. Ainoa keino vastata vihollisen ylivoimaan oli luoda taktiikka, jolla olosuhteita hyväksikäyttäen voitaisiin tasata voimasuhteita. Suomessa alettiin kehittää vesistötaistelutaktiikkaa. Sillä nostettiin teoreettisia sotataidollisia valmiuksia, mutta ylimenokalustojen hankintamäärät jäivät vähäisiksi eikä yhtymien todellinen kyky vesistöillä operointiin parantunut.

Talvitaistelukokeilut Suomessa ennen talvisotaa

Vuonna 1918 vasta itsenäistyneen ja sisällissodan käyneen Suomen sotaväki oli monien haasteiden edessä. Suomen sotaväen oli lähdettävä kehittämään sotataidollisia seikkoja ja sotavarustusta. Aluksi vaikutteita otettiin ulkomailta ja suurvalloilta. Jo varhaisessa vaiheessa ymmärrettiin ottaa huomioon suomalaiset erityisolosuhteet, joista talvi oli eräs merkittävimmistä. Varsin pian Suojeluskunnat ja sotaväki alkoivat suorittaa omia talvisotakokeiluitaan, jotka yhdistettiin yhteiseksi kokeilutoiminnaksi vuonna 1924. Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää talvitaistelukokeiluiden merkitys suomalaisen sotataidon kehittämisessä, keskittyen sotavarustuksen, taistelutekniikan sekä osin taktiikan kehittymiseen. Tutkimustehtävän avulla selvitetään keskeisien talvitaisteluun liittyvien suorituskykyjen kehittyminen, ja kokeilutoiminnan merkitys. Käsittelyajanjakso on rajattu 1920 ja 1930- luvulle, päättyen vuoteen 1939. Tutkimus on pääosin arkistolähteisiin perustuva asiakirjatutkimus. Tutkimusmenetelmänä on kvalitatiivinen sisällönanalyysi. Pääaineistona tutkimuksessa ovat käsittelyajanjakson sotaväen asiakirjat. Lisäksi aineistona on aiheeseen liittyvää tutkimuskirjallisuutta. Asiakirjalähteistä hyödyllisimpiä ovat sotaväen eri joukko-osastojen sekä Suojeluskuntien harjoitus- ja kokeilukertomukset, sekä asiaan liittyneiden virkamiesten kirjeenvaihto. Erityisesti jalkaväen tarkastajan ja Yleisesikunnan koulutustoimiston asiakirjat - sekä kirjeenvaihto ovat olleet merkittäviä lähdekokonaisuuksia. Haastavasta lähtökohtatilanteesta huolimatta kokeilutoiminta lähti verrattain nopeasti käyntiin, ja siitä tuli koordinoitua. Jo 1920-luvun puoliväliin mennessä tehtiin arvokkaita havaintoja ja saatiin jatkon kannalta merkittäviä kokemuksia. Alussa kokeilut olivat melko teknisiä, mutta vähitellen ne muuttuivat enemmän taistelutekniikkaa ja taktiikkaa koskeviksi. Saavutettujen tulosten ja kokemusten ansiosta laadittiin talvitaisteluun liittyviä ohjesääntöjä, ja sotavarustus kehittyi 1930-luvun puoliväliin mennessä tarkoituksenmukaiseksi. Vaikka kaikilta osin ei päästy tyydyttäviin tuloksiin, oli talvitaisteluun liittyvä osaaminen sekä sotavarustus kehittynyt merkittävästi verrattuna lähtökohtatilanteeseen. Osittain kehitystyötä haittasivat taloudelliset tekijät, ja varsinkin suurempien sotaharjoitusten vähyys näkyi talvitaisteluun koulutettujen joukkojen osaamistasossa. Tutkimuksen ja tutkimusaineiston perusteella tullaan siihen johtopäätökseen, että talvitaistelukokeiluilla saavutettiin pitkällä aikavälillä merkittäviä tuloksia sotavarustuksen, taistelutekniikan ja taktiikan osalta.

Panssarihälytys : hyökkäysvaunukokeiluosaston ajokokeet Karjalan kannaksella

Panssariaseen synty ensimmäisessä maailmansodassa oli tuonut uuden operatiivisesti merkittävän toimijan taistelukentille. Suomessa kehitys otettiin huomioon perustamalla omat panssarivaunujoukot vuonna 1919. Seuraavan vuosikymmenen alussa Karjalan kannaksella tutkittiin panssarivaunujen käyttömahdollisuuksia ja päädyttiin siihen, että vaunuja voitaisiin käyttää siellä rajoitetusti ainoastaan muutamilla alueilla. Tästä johtuen Suomeen jäi vallalle yleinen ajatus siitä, ettei panssarivaunuja voida käyttää maan peitteisessä ja pinnanmuodostukseltaan epätasaisessa maastossa. Tultaessa 1930-luvulle Suomessa herättiin Neuvostoliitossa tapahtuneeseen kehitykseen panssariaseen osalta. Mahdollisessa sodassa olisi enemmän kuin todennäköistä, että Neuvostoliitto hyökkäisi panssaroiduilla joukoilla myös Suomelle ominaisessa peitteisessä maastossa. Panssarivaunujen mahdollisen käytön testaamiseksi käynnistettiin laajat ajokokeilut Karjalan kannaksella. Kokeilut suoritettiin maaliskuussa ja elo-syyskuussa 1934. Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää panssarivaunuilla tehtyjen ajokokeiden aloittamiseen johtaneet syyt, miten kokeet toteutettiin sekä niiden vaikutukset panssariaselajiin ja panssarintorjuntaan, erityisesti toimintatapoihin ja välineistöön. Tutkimus on luonteeltaan kvalitatiivinen tutkimus. Tutkimusmenetelmänä on käytetty lähdekritiikkiin perustuvaa sisällönanalyysiä. Tutkimus etenee kronologisessa järjestyksessä, muodostaen näin havaittavan kehityskaaren, ja nostaen syyt ja seurannaisvaikutukset esille. Lähdeaineisto perustuu tärkeimmiltä osiltaan kansallisarkistossa säilytettävään julkaisemattomaan alkuperäismateriaaliin, joka jakautuu virallisiin asiakirjoihin ja epävirallisiin eri henkilöiden muistioihin ja muistiinpanoihin. Lisäksi tutkimuksessa on käytetty yleisesikuntaupseerikurssien diplomitöitä sekä sotilasammattilehdissä julkaistuja aikalaiskirjoituksia. Lehtiartikkelit antavat kuvan kyseisen ajan taktisesta ajattelusta ja sotateknisestä kehityksestä. Vuonna 1934 suoritetut ajokokeet, todistivat oikeiksi uhkakuvat panssarivaunujen käyttömahdollisuuksista Suomen maaperällä ja torjuntavälineiden, -henkilöstön ja koulutuksen välttämättömyyden. Kokeiluiden tulokset poistivat lopullisesti 1920-luvulta periytyneen olettamuksen, ettei maastomme mahdollista panssarivaunujen käyttöä. Reilussa kymmenessä vuodessa tapahtunut panssarivaunujen tekninen kehitys oli muuttanut maaston luoman estearvon paljon luultua pienemmäksi. Ajokokeita seurannut koulutus- ja kokeilutoiminta paransi suomalaisten joukkojen ymmärrystä ja osaamista panssarivaunuista ja niiden torjunnasta. Karjalan kannaksella aloitettiin linnoitustyöt ja maastoa muokattiin siellä panssarintorjuntaan soveltuvaksi. Myös kalustohankinnat käynnistyivät sekä panssarintorjunta-aseistuksen osalta, että uusien panssarivaunujen osalta. Kokeilut edesauttoivat suomalaisen panssarintorjuntajärjestelmän syntymistä, joka ei kuitenkaan ehtinyt muodostua teoriasta käytäntöön ennen talvisodan alkua.

Ruotsin ja Itävallan suhde EU:n ulko- ja turvallisuuspolitiikkaan

Tämän tutkimuksen tarkoituksena on selvittää Itävallan ja Ruotsin suhdetta EU:n yhteiseen ulko- ja turvallisuuspolitiikkaan. Lisäksi tutkimuksen tarkoitus on selvittää, miten keväällä 2014 alkanut Ukrainan sota on vaikuttanut maiden suhteeseen EU:n yhteiseen ulko- ja turvallisuuspolitiikkaan. Tutkimuksen teoreettisena viitekehyksenä käytetään sosiaalista konstruktivismia, joka tässä tutkimuksessa perustuu vahvasti Alexander Wendtin teokseen Social Theory of International Relations. Tutkimusmenetelmänä käytetään teoriaohjaavaa laadullista sisällönanalyysiä. Tutkimusaineistona käytetään pääasiassa kohdevaltioiden virallisilta verkkosivuilta löytyviä julkisia englanninkielisiä raportteja, lehdistötiedotteita, strategioita ja muita julkaisuja joista valikoidaan aihetta koskeva lähdeaineisto. Ensimmäisessä vaiheessa neljän teeman avulla molempien maiden osalta aineiston se osa, joka on julkaistu ennen Ukrainan sodan alkamista. Teemat ovat: - Sotilaallisen voiman merkitys - EU:n yhteinäisyyden merkitys valtiolle - Yhteisen ulko- ja tuvallisuuspolitiikan suhde valtion omiin intresseihin - EU rauhan takaajana Toisessa vaiheessa analysoidaan molempien maiden osalta aineiston se osa, joka on julkaistu ukrainan sodan alkamisen jälkeen. Pohdintaluvussa tarkastellaan lopulta analyysin tulokset tukeutuen tutkimuskysymyksiin. Tutkimuksen tuloksena havaittiin, että molemmat maat olivat vahvasti sitoutuneet EU:n yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan tavoitteisiin ja olivat sitoutuneet niihin myös omissa ulko- ja turvallisuuspoliittisissa tavoitteissaan. Maiden suhtautumisessa YUTP:n tavoitteisiin ei ollut merkittäviä eroavaisuuksia. Ukrainan sota vaikutti maiden suhteisiin EU:n yhteiseen ulko- ja turvallisuuspolitiikkaan eri tavoin. Itävalta muuttui lausunnoissaan varovaiseksi ja Venäjää myötäileväksi ja Ruotsi korosti EU:n yhtenäisyyden merkitystä aiempaa kovemmin.

Sosiaalisessa mediassa toimimisen opetus perusyksikössä

Organisaation maine muodostuu siitä saaduista näkemyksistä ja kokemuksista sekä eri sidos-ryhmien välisestä kommunikoinnista. Maineeseen kohdistuu joko negatiivisia tai positiivisia riskejä. Riski muodostuu, kun organisaation maine eroaa sen todellisesta luonteesta tai kun organisaatio ei kykene vastaamaan siihen kohdistuviin odotuksiin. Sosiaalinen media avaa yleisölle näköalapaikkoja yritysten julkisivuun, haluttiin sitä tai ei. Tämä lisää maineeseen kohdistuvia riskejä. Taitamaton sosiaalisen median käyttäjä voi myös omalla toiminnallaan aiheuttaa organisaation maineelle riskejä. Esimerkiksi viestien julkisuusasetuksista mitään ymmärtämätön sosiaalisen median ummikko on organisaatiolle liikkuva maineriski. Tässä tutkimuksessa puolustusvoimien maineenhallintaa sosiaalisessa mediassa pyrittiin tarkastelemaan perusyksiköissä varusmiehille annetun opetuksen ja ohjeistuksen kautta. Pääesikunnan laatiman ohjeistuksen ja perusyksiköiden antaman sosiaalisessa mediassa toimimisen opetuksen katsottiin olevan ensiarvoisen tärkeässä roolissa puolustusvoimien maineen kannalta. Puolustusvoimien maineenhallintaa selvitettiin perusyksiköiden johtoportaiden ja palveluksessa olevien varusmiesten käsitysten kautta. Tutkimusmenetelmänä käytettiin hypoteettis-deduktiivista menetelmää. Tutkimusaineisto kerättiin kyselyillä, joita järjestettiin varusmiehille heidän omien perusyksiköidensä luokissa, ja henkilökunnalle, joille kyselylomakkeet lähetettiin sähköpostitse. Tutkimuksessa perehdyt-tiin aluksi pääesikunnan laatimaan ohjeeseen sosiaalisessa mediassa toimimisesta ja siihen, miten kyseistä ohjetta ja sosiaalisessa mediassa toimimista yleensä Satakunnan tykistöryk-mentin perusyksiköissä koulutetaan varusmiehille. Sen jälkeen tarkasteltiin, miten palveluk-sessa olevat varusmiehet ymmärtävät pääesikunnan laatiman ohjeen, miten he kokevat, että heille opetetaan kyseistä asiaa ja miten he osaavat noudattaa annettuja ohjeita ja opetusta. Tulosten perusteella voidaan todeta, että perusyksiköissä annetulla sosiaalisen median koulu-tuksella on vaikutusta varusmiesten käyttäytymiseen sosiaalisessa mediassa. Perusyksiköillä ei koeta olevan resursseja sosiaalisessa mediassa toimimisen valvomiseen, joten painopiste pitäisikin olla etukäteisohjeistuksen laadussa. Sosiaalisessa mediassa toimimisen opetus ei voi tapahtua jonkin muun oppitunnin ohessa, sillä näin meneteltynä se ei jää varusmiesten mieleen. Parhaimpiin tuloksiin oppimisen kannalta päästään, mikäli sosiaalisessa mediassa toimintaa opetetaan asialle erikseen varatulla oppitunnilla.

Vastakumouksellinen sodankäynti Yhdysvaltojen poliittisena instrumenttina 2000-luvulla

Tässä tutkimuksessa tarkastellaan vastakumouksellisen sodankäynnin doktriinin nousemista strategian asemaan ensin Irakin sodassa ja tämän jälkeen Afganistanin sodassa sekä strategiaan liittynyttä lisäjoukkojen lähettämistä alueelle. Tutkimuksen tiedonintressi liittyy käsitykseen siitä, että kyseessä oli merkittävä ja odottamaton muutos asevoimien käytössä. Asevoimat olivat tietoisesti orientoituneet konventionaaliseen sodankäyntiin Vietnamin sodan jälkeen. Yhdysvalloissa vallitsi lisäksi sotaväsymys ja vastustus sotien eskalaatiota kohtaan. Tutkimuksen tutkimusongelmana on, miten vastakumouksellinen sodankäynti, operatiivinen doktriini, nousi strategiaksi. Tutkimusta varten luotiin teoreettinen viitekehys sodan ja politiikan välisestä vuorovaikutussuhteesta, jota tarkastellaan valtion näkökulmasta. Tutkimusmenetelmänä käytettiin abduktiivista sisällönanalyysia, jolla aineistosta nostettiin esiin tutkimusongelman ratkaisemiseen tarvittavat merkittävät ilmiöt. Teoreettinen viitekehys perustuu Carl von Clausewitzin teokseen On War ja strategian tutkijoiden kirjoituksiin. Strategian laatimiseen liittyvä aineisto koostui pääasiassa muistelmista ja toimittajien kirjoista. Vastakumouksellisen sodankäynnin menestyksekäs soveltaminen taktisella tasolla ja doktrii-nin kannattajien tavoitteellinen vaikuttaminen saivat presidentti Bushin muuttamaan Irakin sodan strategian vastakumoukselliseksi. Saavutetun menestyksen ja doktriinin kannattajien painostuksen jälkeen presidentti Obama muutti Afganistanin sodan strategiaa tiukoin reunaehdoin. Molemmissa sodissa turvallisuustilanteen parantaminen asetettiin tuettavan hallinnon legitimiteetin kehittämisen edelle. Strategian laatimisessa asevoimien edustajat osallistuivat poliittisen linjauksen tekemiseen, perinteisen siviili-sotilassuhteiden normin vastaisesti. Vastakumouksellisen sodankäynnin poliittinen luonne sekä sotilaskomentajien autonomia ja sotilaspoliittinen vastuu tekevät normin noudattamisesta mahdotonta. Tutkimuksen perusteella toimivat siviili-sotilassuhteet ovat tärkein tekijä realistisen ja toteuttamiskelpoisen strategian laadinnassa ja siihen liittyvässä päätöksentekoprosessissa. Tutkimuksen teoreettinen viitekehys osoittautui käyttökelpoiseksi. Sotien ainutlaatuisten kontekstien takia johtopäätökset auttavat ymmärtämään, eivät ennustamaan. Jatkotutkimusmahdollisuutena voisi olla tutkimusongelman käsittely rationaalisen päätöksenteon mallien kautta tai strategialle annettujen merkityksien tarkastelu diskurssianalyysilla.

Puolustusvoimat 2030-luvun Suomessa

Tässä tutkielmassa on selvitetty suomalaisen yhteiskunnan tilaa vuonna 2030 ja pyritty löytämään tekijöitä, jotka vaikuttavat myös Puolustusvoimien toimintaan tavalla tai toisella. Työ on valittu sotatekniikan aihepankista ja sen on sinne esittänyt Maavoimien esikunta. Tutkimusta on mahdollista käyttää strategisen suunnittelun taustamateriaalina. Tutkimuksen pääkysymys on: ”Millainen on Suomi vuonna 2030?” Tutkimuksessa on käytetty PESTE -analyysia, joka tekee tutkimuksesta poikkitieteellisen. Tutkimusmenetelmänä on käytetty toimintaympäristön muutosten tarkastelua, joka on yksi tulevaisuudentutkimuksen menetelmistä. Tämä on toteutettu asiakirjatutkimuksena, sekä poimimalla uutisvirrasta tarkasteltavien asioiden kehityksistä kertovia artikkeleita. Tutkimuksen ensimmäisessä pääluvussa esitetään Puolustusvoimat tarkastellen sille laissa määritettyjä tehtäviä. Luvut 3-7 ovat PESTE -analyysin alalukuja, joissa siis käsitellään poliittisia, taloudellisia, sosiaalisia, teknologisia ja ekologisia muutosvoimia. Johtopäätöksissä pohditaan tulevaisuuden kehitysnäkymiä sekä pohditaan jatkotutkimusaiheita. Johtopäätöksissä ei tutkimuksen pääkysymyksestä huolimatta vastata suoraan, millainen Suomi on vuonna 2030, koska olisi suoranainen ihme, mikäli vastaus olisi oikea. Sen sijaan johtopäätöksissä kuvataan selkeiltä näyttäviä kehityskulkuja ja pohditaan kuinka Puolustusvoimat voi näihin varautua. Selkeimpiä tulevaisuuden näkymiä Puolustusvoimien näkökulmasta on kybervaikuttamisen lisääntyminen ja siihen liittyvien teknologioiden käyttöönotto. Myös informaation hallinta nousee jatkossa entistä merkittävämpään rooliin. Kotimaassa tuotettavien polttoaineiden käytöllä voitaisiin parantaa huoltovarmuutta, sekä tukea kotimaista teollisuutta. Valtion heikko taloustilanne ei juuri tällä hetkellä vaikuta merkittävästi Puolustusvoimien rahoitukseen, mutta pidemmällä aikavälillä se voi aiheuttaa ongelmia. Yhteiskunnan rakenne ja arvomaailma ovat muutoksessa, mikä heijastuu mahdollisesti yhteiskunnan kriisinsietokykyyn. Arktisen alueen merkitys kasvaa ja vaikuttaa moniin tekijöihin, ja siinä piilee niin uhkia kuin mahdollisuuksia. Poliittisista tekijöistä ehkä keskeisin on Suomen liittoutumiskysymys. Lisäksi monet poliittiset muutosvoimat voivat vaikuttaa tulevaisuuteen merkittävästi, mutta niiden vaikutuksia ei tässä tutkimuksessa arvioitu.

Yhdysvaltalaisen erikoisoperaatiokykyisen merijalkaväkitaisteluosaston kokoonpanon ja käyttöperiaatteiden kehittyminen vuosina 1985-2006

Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää Yhdysvaltalaisen erikoisoperaatiokykyisen merijalkaväkitaisteluosaston kokoonpanon ja käyttöperiaatteen kehittyminen vuosien 1985–2006 välisenä aikana. Yhdysvaltain asevoimat alkoi heti toisen maailmansodan jälkeen ylläpitää maailmanlaajuista ja jatkuvaa sotilaallista valmiutta merijalkaväen ja laivaston yhteisten osastojen avulla. Sodan kuvan muuttuminen matalan intensiteetin operaatioihin vaati erikoisoperaatioihin kykenevien konventionaalisten joukkojen perustamista. Tutkimusmenetelmä oli luonteeltaan kvalitatiivinen. Tutkimusmenetelmänä on käytetty lähdeaineistoon perustuvaa sisällönanalyysia. Lähdeaineisto koostuu pääsääntöisesti Yhdysvaltain merijalkaväen ja laivaston sotakouluissa tehdyistä opinnäytetöistä sekä tutkimus- ja aikalaiskirjallisuudesta. Tutkimuksessa selvitettiin miksi erikoisoperaatiokykyisen merijalkaväkitaisteluosaston ohjelma luotiin. Kehittymisprosessin tutkiminen vaati historiallisten murroskohtien tunnistamista, joiden avulla selvitettiin muutostarpeen syntyä ja kehittymistä seuraavaan murroskohtaan verraten. Näihin kohtiin vaikuttivat tekniikan kehittyminen, sotakokemuksien ja sodan kuvan vaikutukset suorituskykyvaatimuksiin. Vaatimukset vaikuttivat lopulta organisaation rakenteeseen. Tutkittavia murroskohtia olivat sodat, sodan kaltaiset konfliktit, erikoisoperaatiot, sodan kuvan muuttuminen sekä kaluston ja taktiikan vaikutukset kokoonpanomuutoksiin. Korean sodan jälkeen merijalkaväen tarpeellisuus kyseenalaistettiin. Tarpeellisuutensa osoittamiseksi merijalkaväen täytyi hyödyntää Yhdysvaltain tarvetta vaikuttaa maailmanlaajuisesti sotilaallisella voimalla ja siihen merijalkaväki perusti täysin uudenlaiset joukot. Muilla puolustushaaroilla ei ollut mahdollisuutta toimia Yhdysvaltain ulkopuolella yhtä pitkäaikaisesti. Ylläpitokykyyn lisättiin maa- meri- ja ilmakomponenttien yhdenaikainen toiminta sekä yhteisen taktisen ja operatiivisen tavoitteen saavuttaminen. Beirutin pommitusten ja Teheranin panttivankien vapautusoperaatioiden epäonnistuttua havaittiin, ettei konventionaalisilla joukoilla voitu enää vastata muuttuneeseen sodan kuvaan. Merijalkaväki loi erikoisoperaatioihin kykenevien joukkojen ohjelman, jonka tavoitteena oli lisätä suorituskykyjä konventionaalisten merijalkaväkitaisteluosastojen repertuaariin. Tarkoituksena oli pienentää kriisien vasteaikoja ja lisätä tehtävien onnistumisprosenttia. Ohjelma loi sotatoimialueiden komentajille ja kansallisen turvallisuusviraston käyttöön joukon, jota voitiin käyttää muista joukoista erillään mihin tahansa tehtävään. Tutkimuksen tärkeimpänä havaintona on, että erikoisoperaatiokykyiset merijalkaväkitaisteluosastot rakennettiin aina edellisten joukkojen rotaatiokokemusten, uhka-arvion ja käytettävissä olleiden laivaston alusten mukaan. Vaihtelevuus peruskokoonpanoista oli vähäistä. Tekniikan kehittyminen vaikutti suuresti ennen kaikkea operatiivisiin käyttöperiaatteisiin. Käyttöperiaatteet taas kehittyivät hyvin nopeasti sodan kuvan muututtua.

Euroopan puolustusteollisten markkinoiden muutosten vaikutuksia Suomen kansalliseen puolustuspolitiikkaan

Kylmän sodan päättymisen jälkeen Euroopan puolustusteollisia markkinoita ovat muokanneet poliittiset, taloudelliset ja teknologiset muutosvoimat. Tässä tutkimuksessa selvitetään Euroopan puolustusteollisten markkinoiden muutosten vaikutuksia Suomen kansalliseen puolustuspolitiikkaan. Tämä tutkimus sijoittuu tieteellisessä tutkimuskentässä kansainvälisten suhteiden ja strategian tutkimusalaan. Tutkimuksen teoriapohja rakentuu konstruktivismin varaan. Tutkimuksessa kuvataan sosiaalisen rakentumisen tasojen avulla Euroopan puolustusteollisilla markkinoilla tapahtuneiden muutosten vaikuttaneen Suomen puolustuspolitiikkaan. Tutkimus toteutetaan monitapauksisena tapaustutkimuksena. Suomen puolustuspolitiikkaa mallinnetaan kolmen yksittäisen tapauksen avulla, jotka ovat: kansainvälisen yhteistyön perustelut puolustuspoliittisen eliitin puheissa, kotimainen ruuti- ja ammustuotanto osana ulkoja turvallisuuspoliittisia selontekoja ja F-18 -torjuntahävittäjän kunnossapidon kustannuskehitys. Tutkimusmenetelmänä käytetään teoriaohjaavaa sisällönanalyysiä. Tutkimuksessa havaittiin, että Euroopan puolustusteollisten markkinoiden muutosta kuvaavista analyysiyksiköistä suurimmat vaikutukset Suomen puolustuspolitiikkaan oli kustannustehokkuuden lisäämisellä ja puolustusmäärärahojen pienentymisellä. Puolustusteollisuuden rakenteellisilla muutoksilla havaittiin olevan yllättävän selkeät vaikutukset ulko- ja turvallisuuspoliittisiin selontekoihin kotimaisen ruuti- ja ampumatarviketeollisuuden kautta. F-18 - torjuntahävittäjän kunnossapidon varaosavaje on osa puolustusvoimien varaosavajetta, jonka kautta puolustusmateriaalin kallistuminen vaikuttaa puolustuspolitiikkaan, koska torjuntahävittäjien suorituskyvystä ei ole tingitty. Puolustuspoliittisen eliitin puheiden analyysissä huomattiin kustannustehokkuuden olevan käytetyin peruste kansainväliselle yhteistyölle. Muista Euroopan puolustusteollisten markkinoiden muutosta mallintavista analyysiyksiköistä kansainvälistä yhteistyötä perusteltiin yleisimmin huoltovarmuudella, puolustusmäärärahojen pienenemisellä ja suorituskykyjen yhteisellä kehittämisellä. Pohjoismaisesta ja kansainvälisestä yhteistyöstä käytetyissä perusteissa ei havaittu olevan suuria eroja.

Tulevaisuuden haasteet esimiestyölle perusyksikössä

Tässä opinnäytetyössä tutkittiin perusyksikön päällikön suorittamaa esimiestyötä ja sen haasteita varusmiehiä kouluttavassa, rauhanajan perusyksikössä. Tutkimus toteutettiin laadullisen tapaustutkimuksen keinoin. Tutkimuksen päämääränä oli tuoda esiin perusyksikön toimintaympäristönä asettamia erityispiirteitä ja esimiestyössä korostuvia haasteita. Erityisesti tutkimuksessa oltiin kiinnostuneita keskeisistä haasteista, joita eri perusyksiköissä nousisi esiin ja olisivatko ne keskenään samoja. Lisäksi tutkimus pyrki nostamaan esiin vasta muodostuvia haasteita. Opinnäytetyön tutkimusmenetelmänä toimi laadullinen tapaustutkimus. Kirjallisuuskatsauksella muodostettiin teoriapohja tutkimukselle, jonka pohjalta muodostettiin teemahaastattelu. Teemahaastattelu toteutettiin viidellä perusyksikön esimiehellä. Kaikki valitut perusyksiköt olivat maavoimissa varusmieskoulutusta antavia rauhanajan perusyksiköitä. Teemahaastatteluaineisto analysoitiin käyttäen teoriaohjaavaa sisällönanalyysia, ja tuloksia verrattiin olemassa olevaan teoriaan. Analysoinnin tarkoituksena ei ollut pyrkiä yleistämään yksittäisiä tapauksia, vaan koota yhteen tutkittavien kertomuksista yhteisiä ja tunnistettavia tapauksia. Tutkija on pyrkinyt työssään myös kuvaamaan tutkimuksen edistymisen vaiheet niin, että lukija voi samaistua käytyihin haastattelutilanteisiin ja niistä saatuihin haastatteluotteisiin. Tutkimustuloksien mukaan tulevaisuudessa keskeisimmät haasteet perusyksikön uudistuvalle esimiestyölle ovat päällikköön kohdistuvat suuret odotukset, joihin päälliköillä ei kuitenkaan ole riittävästi resursseja vastata. Viestintä ja vuorovaikutus nousevat esiin toisena keskeisenä haasteena. Esimiesten kokemusten mukaan viestintä ja vuorovaikutus koetaan keskeisiksi tekijöiksi, mutta perusyksiköissä muutosten tekeminen on hankalaa ja eri henkilöstöryhmien väliset erot vaikuttavat kielteisesti uusien viestintä- ja vuorovaikutustapojen kehittymiseen. Kolmantena haasteena on osaamisen kehittäminen ja johtajuuden tukeminen perusyksiköissä. Osaamisen erojen koetaan syntyvän perusyksikön ulkopuolisten koulutusjärjestelmien puutteellisuudesta ja henkilöstöresurssien vaihtelevuudesta. Henkilökunnan osaamisessa yksilökohtaisia eroja on paljon. Työnkuva on myös kokoajan muuttumassa teknisemmäksi ja monimutkaisemmaksi. Esimiehet kokevatkin, että perusyksikön rooli osaamisen kehittämisessä on kasvanut liian suureksi. Ajanpuute nousee esiin melkein jokaisessa vastauksessa ja sen voidaan katsoa olevan keskeinen tekijä mietittäessä ratkaisuja esille nouseviin haasteisiin. Esimiehet kertovat myös, että ylemmältä johdolta saadut resurssit eivät aina vastaa annettuihin tavoitteisiin. Tilannekuvaa ja verkostoituneisuutta esimiesten ja ylemmän johdon välillä on kehitettävä. Edellä mainitut haasteet ovat käytännön haasteita ja ne on huomioitava puolustusvoimien hyvää esimiestyötä edelleen kehitettäessä.