548 resultados para materiaalin ohjaus


Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Tämän diplomityön tavoitteena on ollut suunnitella uusi öljyntorjunnassa käytettävä puomiankkuri. Nykyisin käytössä olevat ankkurit ovat painavia, paljon tilaa vieviä, jäykkiä rakenteeltaan ja hankalia käyttää. Työn tavoitteena on ollut suunnitella rakenne, jossa muotoilun avulla pyritään korvaamaan ankkurin painoa ja saavuttaa hyvä tunkeutuminen eri pohjalaaduissa. Ankkurin suunnitteluun kuuluu merkittävänä osana materiaalinvalintaprosessi, jonka perusteella materiaaliksi valittiin kulutusteräs. Kulutusteräksen korkea lujuus ja hyvä kulumiskestävyys mahdollistavat ohuemman materiaalin käytön rakenteessa, jonka seurauksena rakenteen painoa saatiin vähennettyä merkittävästi. Ankkurin rakenteen suunnittelussa käytettiin hyväksi nykyisiä ankkurin rakenteita, joiden pohjalta hahmoteltiin eri variaatioita ankkureista. Suunnittelutyössä käytettiin hyväksi tyypillisiä ankkurirakenteita hyvien puolien kannalta, joita pyrittiin toteuttamaan uudessa ankkuri- rakenteessa. Ankkurin suunnittelu toteutettiin järjestelmällisen suunnittelun avulla, jossa ensin laadittiin ankkurille vaatimuslista. Tämän jälkeen laadittiin ankkurille toimintorakenne ja jakaminen osatoimintoihin. Ankkurin rakenteista toteutettiin kaksi eri versiota: sisävesillä ja merialueilla käytettävät ankkurit, joille laadittiin mitoitus. Työssä suunnitellun terävän tunkeutumisosan ja optimaalisen tunkeutumiskulman avulla ankkureiden painoa saatiin huomattavasti alhaisemmaksi, jonka seurauksena ankkurille saatiin kevyempi rakenne ja materiaalikustannukset pienenivät merkittävästi. Uusien ankkurien rakenne on pienemmän koon ja painon ansiosta käyttäjäystävällisempi.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Då aktivister i den sydafrikanska organisationen Treatment Action Campaign - TAC- demonstrerar för tillgång till bromsmediciner för den fattiga delen av världen, iklädda T-skjortor med texten "HIV-POSITIV", är de offer samtidigt som de är globala aktörer för en rättvisare värld. Denna typ av aktivism, och särskilt mobiliseringen av kvinnor som lever med hiv och kämpar för tillgång till bromsmediciner, utmanar aktuell, hälso- och hiv-forskning. Vidare kastar hiv-aktivismen ljus på globaliseringens effekter på sjukdom och hälsa. TAC är en hälsorörelse som fokuserar på hiv på såväl ett personligt, nationellt som globalt plan. Genom sitt breda perspektiv förskjuter TAC frågan om hiv från att handla om individuell sjukdom till att beröra ett brett spektrum av politiska frågor. Studien "Long Live! HIV-aktivism, knowledge and power", som grundar sig på ett rikt etnografisk material insamlat i Sydafrika under åren 200-2006, visar hur hiv-aktivisterna utmanar dikotomier mellan socialt och medicinskt, mellan behandling och prevention samt mellan aktör och offer. I TAC:s arbete dekonstrueras också de ofta skarpa konstrasterna mellan expert- och lekmannakunskap, eftersom organisationen belyser hur läkare, patienter och aktivister kan samarbeta för en fungerande hälsovård. Studien granskar hur TAC-aktivister, som lever med hiv, agerar som globala aktörer i sitt arbete för förändring. Studien visar vidare hur TAC-aktivister utmanar hur hiv-prevention och -behandling sätts i motsatsförhållande till varandra och hävdar att man inte kan ha det ena utan det andra. Man kan säga att aktivisternas kritik av hälsopolitik synliggör hur teorier om hälsa och sjukdom, måste ta i beaktande det komplexa förhållandet mellan kön, ras, klass och globala maktstrukturer.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Tämän diplomityön tavoitteena on ollut suunnitella uusi öljyntorjunnassa käytettävä puomiankkuri. Nykyisin käytössä olevat ankkurit ovat painavia, paljon tilaa vieviä, jäykkiä rakenteeltaan ja hankalia käyttää. Työn tavoitteena on ollut suunnitella rakenne, jossa muotoilun avulla pyritään korvaamaan ankkurin painoa ja saavuttaa hyvä tunkeutuminen eri pohjalaaduissa. Ankkurin suunnitteluun kuuluu merkittävänä osana materiaalinvalintaprosessi, jonka perusteella materiaaliksi valittiin kulutusteräs. Kulutusteräksen korkea lujuus ja hyvä kulumiskestävyys mahdollistavat ohuemman materiaalin käytön rakenteessa, jonka seurauksena rakenteen painoa saatiin vähennettyä merkittävästi. Ankkurin rakenteen suunnittelussa käytettiin hyväksi nykyisiä ankkurin rakenteita, joiden pohjalta hahmoteltiin eri variaatioita ankkureista. Suunnittelutyössä käytettiin hyväksi tyypillisiä ankkurirakenteita hyvien puolien kannalta, joita pyrittiin toteuttamaan uudessa ankkuri- rakenteessa. Ankkurin suunnittelu toteutettiin järjestelmällisen suunnittelun avulla, jossa ensin laadittiin ankkurille vaatimuslista. Tämän jälkeen laadittiin ankkurille toimintorakenne ja jakaminen osatoimintoihin. Ankkurin rakenteista toteutettiin kaksi eri versiota: sisävesillä ja merialueilla käytettävät ankkurit, joille laadittiin mitoitus. Työssä suunnitellun terävän tunkeutumisosan ja optimaalisen tunkeutumiskulman avulla ankkureiden painoa saatiin huomattavasti alhaisemmaksi, jonka seurauksena ankkurille saatiin kevyempi rakenne ja materiaalikustannukset pienenivät merkittävästi. Uusien ankkurien rakenne on pienemmän koon ja painon ansiosta käyttäjäystävällisempi.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Transportation of fluids is one of the most common and energy intensive processes in the industrial and HVAC sectors. Pumping systems are frequently subject to engineering malpractice when dimensioned, which can lead to poor operational efficiency. Moreover, pump monitoring requires dedicated measuring equipment, which imply costly investments. Inefficient pump operation and improper maintenance can increase energy costs substantially and even lead to pump failure. A centrifugal pump is commonly driven by an induction motor. Driving the induction motor with a frequency converter can diminish energy consumption in pump drives and provide better control of a process. In addition, induction machine signals can also be estimated by modern frequency converters, dispensing with the use of sensors. If the estimates are accurate enough, a pump can be modelled and integrated into the frequency converter control scheme. This can open the possibility of joint motor and pump monitoring and diagnostics, thereby allowing the detection of reliability-reducing operating states that can lead to additional maintenance costs. The goal of this work is to study the accuracy of rotational speed, torque and shaft power estimates calculated by a frequency converter. Laboratory tests were performed in order to observe estimate behaviour in both steady-state and transient operation. An induction machine driven by a vector-controlled frequency converter, coupled with another induction machine acting as load was used in the tests. The estimated quantities were obtained through the frequency converter’s Trend Recorder software. A high-precision, HBM T12 torque-speed transducer was used to measure the actual values of the aforementioned variables. The effect of the flux optimization energy saving feature on the estimate quality was also studied. A processing function was developed in MATLAB for comparison of the obtained data. The obtained results confirm the suitability of this particular converter to provide accurate enough estimates for pumping applications.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Pääteillä esiintyvien häiriöiden, kuten onnettomuuksien, tietöiden, tapahtumien ja poikkeuksellisten ruuhkatilanteiden varalle tarvitaan varareittejä, joille liikenne voidaan häiriön sattuessa ohjata joko kokonaan tai osittain. Varareitit ja niiden opastus tulee olla ennalta suunniteltuja, jolloin niiden käyttöönotto sujuu häiriötilanteessa mahdollisimman vaivattomasti eri viranomaisten yhteistyönä. Häiriötilanteiden hallinnassa paitsi suunnitellut varareitit ja niiden liikenteen ohjaus, myös tiivis yhteistyö eri viranomaisten välillä on oleellista tilanteen sujuvan hoitamisen kannalta. Tässä raportissa on esitetty valtatiellä 18 välillä Ähtäri–Jyväskylä liikenteen häiriötilanteissa käytettävät varareitit, häiriöpaikalla tapahtuvan liikenteenohjauksen periaatekuva sekä varareittien liikenteenohjaussuunnitelmat. Suunnittelualueella on, kuten pääsääntöisesti koko Suomen tieverkolla, varsin vähän lyhyitä ja aina kaikelle liikenteelle soveltuvia varareittejä. Tämän vuoksi suunnitelmassa määritettiin varsinkin raskaan liikenteen tarpeita ajatellen myös pidempiä varareittejä. Pidemmille varareiteille liikennettä ohjattaessa korostuu tiedotuksen ja liikenteenohjauskaluston tärkeys. Varareitin aktivoinnissa ja liikenteenohjauksen järjestämisessä korostuu yhteistyö liikenneviraston tieliikennekeskuksen kanssa. ELY-keskus vastaa kustannuksista, urakoitsijan kanssa tehdyn sopimuksen mukaisesti, jotka syntyvät urakoitsijan toiminnasta häiriöhallintatilanteen purkamisessa. Tämä työ on saanut rahoitusta NECL II –hankkeesta, joka saa puolestaan EU-rahoitusta Itämeren maiden ohjelmasta. Lisäksi työ on saanut rahoitusta Keski-Suomen ELY-keskukselta.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Tutkimuksen tarkoituksena oli kuvata, miten työterveyshuolto tukee nykyisellä toiminnallaan ikääntyvien (45–54-vuotiaat) työntekijöiden työkykyä ja mitä työkyvyn tukemiseen liittyviä odotuksia ikääntyvillä työntekijöillä on työterveyshuollolle. Tutkimuskysymykset olivat ”Miten ikääntyvän työntekijän mielestä työterveyshuolto tukee ikääntyvän työntekijän työkykyä?” ja ”Millaista tukea työkyvyn ylläpitämiseksi ikääntyvät työntekijät odottavat työterveyshuollolta?”. Tutkimuksen kohderyhmänä olivat pääkaupunkiseudulla toimivan yksityisen lääkäriasemaketjun yli 10 hengen asiakasyritysten ikääntyvät työntekijät, jotka tekevät toimistotyöhön rinnastettavaa työtä. Tutkimusaineisto kerättiin sähköisellä kyselyllä kesäkuussa 2011. Tutkimukseen osallistui 21 yritystä, joissa oli ikääntyviä työntekijöitä yhteensä 422. Kyselyyn vastasi 93 työntekijää. Vastausprosentti oli 22. Aineisto analysoitiin tilastollisilla menetelmillä ja avoimien vastausten tuottama aineisto induktiivisella sisällön analyysillä. Työntekijöistä kaksi kolmasosaa oli samaa mieltä siitä, että työterveyshuollon palvelut yleisesti ottaen tukevat ikääntyvän työntekijän työkykyä. Kuitenkin työntekijöistä vain hieman yli yksi viidesosaa oli samaa mieltä siitä, että työterveyshuollon toimintatavat ikääntyvän työntekijän työkyvyn tukemiseksi ovat riittävät. Syitä sille, miksi työterveyshuollon toimintaa ei pidetty työkykyä tukevana, olivat riittämätön aktiivisuus ja seuranta, asiakasorganisaation tuntemuksen puute ja näkemys siitä, että työterveyshuollon vaikutusmahdollisuudet yrityksen sisäisissä asioissa ovat riittämättömät. Työterveyshuollon arvioitiin tukevan enemmän fyysistä kuin psyykkistä työkykyä. Työterveyshuollon eri toimintojen osa-alueista ikääntyvät työntekijät arvioivat työterveyshuollon ohjaus- ja neuvontatoiminnan ja sairaanhoidon tukevan eniten työkykyään. Työterveyshuollon yleisen toiminnan arvioitiin tukevan työkykyä toiseksi eniten. Jaksamisessa ja muutoksissa tukeminen ja kuntoutustoiminta arvioitiin työkykyä vähiten tukevaksi toiminnaksi. Työntekijät odottivat työterveyshuollon toiminnalta aktiivisuutta, toiminnan ja seurannan säännöllisyyttä ja yksilöllisyyden huomioimista. Keskeisinä osaalueina, joihin työterveyshuollon tulisi panostaa, pidettiin psyykkisen jaksamisen, terveellisten elämäntapojen ja fyysisen jaksamisen tukemista sekä terveystarkastuksia ja ryhmätoimintaa. Tutkimuksen tuloksia voidaan hyödyntää suunniteltaessa ja toteutettaessa työterveyshuollon ennaltaehkäisevää ikääntyville suunnattua pysyvän työkyvyn tukemiseen tähtäävää toimintaa. Tulokset auttavat suuntaamaan työterveyshuollon resurssit ja voimavarat oikeisiin kohteisiin.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Päätavoitteena tässä diplomityössä oli löytää parhaat käytännöt vuosihuoltoseisokkien suunnitteluun ja toteutukseen. Parhaita käytäntöjä selvitettiin teorian, yrityksessä aiemmin tuotetun materiaalin, haastatteluiden ja kenttähavaintojen kautta. Niiden pohjalta luotiin yritykselle toimintaohje, jossa on aikataulutettu tarvittavat toimenpiteet sekä näiden toimenpiteiden vastuuhenkilöt vuosihuoltoseisokkiprosessin eri vaiheissa. Diplomityön teoriaosuudessa käsitellään kunnossapitoa, projekteja ja seisokkiteoriaa. Kunnossapidon näkökulmasta suunnitelmallisuus nousee esiin tärkeimpänä, niin lyhyen kuin pitkän tähtäimen suunnittelu. Toinen keskeinen kokonaisuus on tuotanto-omaisuuden hallinta. Projekteja käsitellään kevyesti, sillä seisokkiteoria nojautuu vahvasti projektimaiseen työskentelyyn. Seisokkiteoriassa esitellään erityisesti eri prosessin vaiheiden tehtäviä. Synteesiosuudessa esitellään yritykseen jääneen toimintaohjeen sisältö sallituin osin. Toimintaohjeen vaiheet ovat alullepano, suunnittelu, toteutus sekä lopettaminen ja jälkityöt. Toimintaohjetta hyödyntäen vuosihuoltoseisokit voidaan viedä läpi projektinomaisesti, kuitenkin ajatellen vuosihuoltoseisokkiprosessin jatkuva prosessina, jossa edellisen projektin lopettaminen on uuden aloittamista.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Diplomityössä selvitettiin lujuusomaisuuksien muuttumista toimitustilassa olevilla ja hitsatuilla The American Society of Mechanical Engineering (ASME) SA335 P22 ja P5 teräksillä, kun hitsauksen lämpökäsittelylämpötila oli suurempi kuin materiaalin valmistuksen aikainen päästölämpötila. Diplomityön perusteella ei pystytä yksiselitteisesti todentamaan tai kumoamaan standardeissa ASME SA335: 2008a, ASME B31.3: 2010 ja SFS-EN 13445: 2009 esitettyjä varoituksia materiaalien mekaanisten ominaisuuksien huononemisesta, jos hitsien jälkilämpökäsittely ylittää materiaalien päästölämpötilan. Veto-, kovuus- ja iskukoetestitulosten perusteella todennettiin kuitenkin, ettei lämpökäsittely lämpötila-alueella 710–760 oC vaikuta suuresti materiaalien mekaanisiin ominaisuuksiin. Tuloksien perusteella todettiin myös, että koemateriaalivalikoima ja tehdyt testisarjat olivat suppeahkoja tarkkojen hankinta- ja valmistuskriteerien määrittämiseksi.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Työssä tutkittiin teräsvalujen hitsattavuutta sekä kirjallisuuden että laboratoriokokeiden avulla. Työssä tarkasteltiin erityisesti valuterästä G-25CrMo4 ja tutkittiin seikkoja, jotka vaikuttavat kyseisen materiaalin hitsauksen onnistumiseen.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää millainen kaksion sähkönkulutuskäyrä on ja mistä kuormista se koostuu. Tarkoituksena oli myös tutkia miten kuormansiirrot vaikuttavat sähkönkulutuskäyrään ja onko kuormansiirroissa säästöpotentiaalia ajatellen asiakkaan sähkökustannuksia. Säästöpotentiaalia laskettaessa oletettiin, että asiakkaalla on sähkösopimus, jonka hinta seuraa sähköpörssin (Nord Pool) spot-hintoja. Tutkimustuloksista nähdään, että asunnon pohjakuorma aiheutuu kylmälaitteista ja suuret sähkön kulutuspiikit aiheutuvat liedestä, astianpesukoneesta ja pyykinpesukoneesta. Kuormansiirtojen vaikutus normaaliin sähkönkulutus käyrään on se, että suurten kuormien aiheuttamat kulutuspiikit siirtyivät myöhemmäksi iltaan. Laskelmissa selvisi, että kuormansiirto ei tuo asiakkaalle merkittäviä säästöjä, koska säästöjen saanti edellyttäisi pidempiä mittausjaksoja sekä päivittäisiä suuria hinnanvaihteluita sähkön spot-hinnoissa. Tutkittiin myös millaisia kylmälaitteiden kulutuskäyrät ovat ja miten pysäytykset ja uudelleenkäynnistyksen vaikuttavat niihin.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Tässä tutkielmassa tarkastelen kirjoihin ja kirjallisuuteen kohdistuvaa arvottavaa kieltä 1500-luvun Britanniassa. Tutkielman tavoitteena on selvittää, millaisia positiivisia ja negatiivisia evaluaatioita esiintyy kääntäjien parateksteissä ja mitä nämä ilmaukset kertovat kirjan arvostuksesta aikalaisyhteiskunnassa. Genetten mukaan paratekstien tarkoitus on paitsi antaa lukijalle informaatiota tekstistä, myös ohjata teoksen luentaa ja vaikuttaa tekstin tarjoaman tulkinnan vastaanottoon. Tutkielman materiaalina käytettyjä kuuttatoista paratekstiä, tarkemmin sanottuna prologia tai dedikaatiota, on lähestytty lähiluennan kautta. Luennassa keskityttiin ilmauksiin, joilla tuodaan esiin kirjoihin ja kirjallisuuteen liittyviä asenteita ja arvotuksia. Näin kerätyt evaluoivat ilmaukset analysoin Martinin ja Whiten kehittämän, systeemis-funktionaalisen kieliopin tutkimusperinteestä syntyneen Appraisal Framework-mallin avulla. Tämän teoreettisen viitekehyksen etuna on leksikaalinen lähestymistapa, joka verrattuna muihin arvottavaa kieltä pääasiallisesti kieliopillisista näkökulmista kartoittaviin teorioihin kattaa suuremaan esiintymäkentän. Analyysin alussa materiaalin evaluaatiota käsittelevät ilmaukset jaetaan kahteen ryhmään: kirjaa arvottavat sekä kirjan tekijöitä ja taustahahmoja, tavallisesti kirjailijaa ja kääntäjää, arvottavat ilmaukset. Tutkimuksen perusteella voidaan todeta että kirjaa ja kirjailijaa arvottavista ilmauksista tyypillisimpiä ovat paratekstin genrevaatimusten sanelemat positiivisen evaluaation ilmaukset. Kirjaa evaluoidaan muun muassa tyylin, sisällön ja tekstin vaikutusten osalta. Käännöstä ja kääntäjää evaluoivien ilmausten havaittiin muodostavan oman ryhmänsä, jossa tyypillisin evaluoiva ilmaus on eksplisiittisen kielteinen, mutta jossa myös esiintyy positiivisia ilmauksia. Käännökseen ja kääntäjään kohdistuvaa positiivista evaluaatiota esiintyy implisiittisessä, ideationaaliseen viestiin nojaavassa diskurssissa. Lukijalle tarjotaan kahta eri evaluatiivista viestiä. Tästä johtuen tutkielmassa katsotaan, että kirjaan kohdistuva evaluaatio on olevan pääasiallisesti epäluotettavaa, ja että hedelmällisimmät tulokset tutkiessa aikalaiskäsityksiä kirjallisuudesta on löydettävissä implisiittisistä- sekä kiertoilmauksista.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Lanthanum lutetium oxide (LaLuO3) thin films were investigated considering their perspective application for industrial microelectronics. Scanning probe microscopy (SPM) techniques permitted to visualize the surface topography and study the electric properties. This work compared both the material properties (charge behavior for samples of 6 nm and 25 nm width) and the applied SPM modes. Particularly, Kelvin probe force microscopy (KPFM) was applied to characterize local potential difference with high lateral resolution. Measurements showed the difference in morphology, chargeability and charge dissipation time for both samples. The polarity effect was detected for this material for the first time. Lateral spreading of the charged spots indicate the diffusive mechanism to be predominant in charge dissipation. This allowed to estimate the diffusion coefficient and mobility. Using simple electrostatic model it was found that charge is partly leaking into the interface oxide layer.