Karjalaisen Tyttö Uuvelta Voitto-moalta (Lutheruksen Uskosta) Kesä-voatteissaan : H. J. Strömmer kuv. ja piiritt.

Tukhulmissa : Painettu M. G. Lundbergin Kirja-pajassa 1831

Karjalaisen Akka Vanhalta Voitto-moalta (Greekan Uskosta) Kesä-voatteissaan : H. J. Strömmer Kuv. ja piirittänytt

Tukhulmissa : Painettu B. M. Bredbergin Kirja-pajassa 1832

Petrograd - Tukholma Karungin kautta ja päinvastoin kesä 1915 - [Kansi; Pärm; Cover; Couverture]

Helsingfors : Suomen matkailutoimisto 1915

Ikääntyvien työkyky ja työkykyä ylläpitävä toiminta, case Stora Enson Anjalankosken tehtaat

Työkyky koostuu psyykkisestä, sosiaalisesta ja fyysisestä osa-alueesta. Psyykkinen osa-alue koostuu jaksamisesta, sitoutumisesta, vuorovaikutuksesta sekä osaamisesta eli siis lähinnä yksilön ominaisuuksista, kun taas sosiaaliseen työkykyyn vaikuttavat myös työyhteisön jäsenet, työympäristö sekä organisaatiokulttuuri. Fyysinen työkyky koostuu pääosin niistä fyysisen toimintakyvyn ominaisuuksista, joita työn suorittamisessa tarvitaan. Toimintakyky määrittää myös sosiaalista ja psyykkistä työkykyä, siltä osin kun sitä tarvitaan työstä selviytymisessä. Ikääntyminen asettaa haasteita mutta myös mahdollisuuksia työkyvylle. Selkeintä heikkeneminen on fyysisellä osa-alueella, kun taas sosiaalisen ja psyykkisen osa-alueen heikkeneminen ei yleensä näy työiässä. Päinvastoin, ikääntymisen on todettu parantavan esim. sosiaalisia taitoja ja lisäävän arkipäivän viisautta.Työkykytoiminnalla pyritään ylläpitämään työkykyä tai ehkäisemään tai korjaamaan työkyvyn alenemaa. Se voi kohdistua yksilöön, työyhteisöön tai koko organisaatioon. Toiminnan onnistuminen edellyttää kaikkien organisaation tai työyhteisön jäsenten osallistumista ja sitoutumista toimintaan, ja onnistuneen työkykytoiminnan seurauksena hyötyvät työntekijän ja yrityksen lisäksi yhteiskunta. Työkykytoiminnan keinoja ovat työn, yksilön, esimiestyön sekä työyhteisön kehittäminen.Stora Enson Anjalankosken tehtailla toteutettiin kolmevuotinen ikääntyvien työkykyprojekti, jonka tavoitteena oli työ- ja toimintakykyä parantamalla ehkäistä ennenaikaista eläköitymistä ja säilyttää ikääntyvien hiljainen tieto mahdollisimman pitkään yrityksessä. Projektin jäsenien työkyky oli jo varsin korkea jo projektin alussa, mutta se onnistuttiin pitämään ikääntymisestä huolimatta korkealla tasolla projektin aikana. Projektin jäseniin kohdistuneen tutkimuksen perusteella tärkeimmäksi työkyvyn määrittäjäksi nousivat työtehtävät tai paremminkin niiden soveltuminen yksilön tarpeisiin, kykyihin ja arvostuksiin.

Pietarilaiset naisjohtajat siirtymätalouden murroksessa

Tutkielman tavoitteena on kuvata ja selittää mahdollisimman yksityiskohtaisesti ja monipuolisesti pietarilaista naisjohtajuutta. Tutkielma on laadullinen tutkimus ja tutkimusmetodina käytetään tiheää kuvausta. Tiheä kuvaus pyrkii kertomaan mahdollisimman tarkasti johtamisen kokemisen. Aineisto kerättiin keväällä 2004 Pietarissa haastattelemalla kymmentä naisyritysjohtajaa. Aineiston analysoinnissa ilmeni, että naisjohtajuus oli vastanneille naisille mahdollisuus, jota kommunistisen järjestelmän aikana ei varsinaisesti ollut. Johtajiksi oli pääsääntöisesti haluttu. Vain muutama vastannut oli päätynyt johtajaksi ilman omaa halua. Haastateltavat kertoivat halunneensa johtajina kehittää itseään ja kasvaa urallaan. Venäläinen yhteiskunta ei varsinaisesti tue naisyrittäjiä ja –johtajia eli ei tarjoa heille mm. erityisiä sosiaalista apua perheenhoitoon tai tukea yrityksen perustamiseen. Kansan asenteet vastanneiden mukaan ovat naisjohtajia kohtaan parantuneet. Haastatellut naiset näkivät oman tulevaisuutensa positiivisena ja kehittämismahdollisuuksia täynnä. Venäjän taloudellinen tulevaisuus voi hyvinkin olla riippuvainen siitä, miten naiset pääsevät etenemään maassa ja perustamaan omia yrityksiään.

Koska meillä on koski : Imatrankosken matkailullinen hyödyntäminen ja vedenpalautus Imatrankoskeen

Suomessa on 27 kansallismaisemaa, joista yksi on itseoikeutetusti Imatrankoski. Kosken ja sen ympäristön asema yhteiskunnassa on ristiriitainen. Kansallismaisemat valittiin Ympäristöministeriön toimesta Suomen itsenäisyyden 75-vuotisjuhlan kunniaksi ja ne perustuivat muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta Sakari Topeliuksen kuvateokseen Finland framstäldt i teckningar sekä Maamme-kirjaan. Imatrankoski on yksi topeliaanisista maisemista, mutta se on ehtinyt muuttua radikaalisti viimeisen sadan vuoden aikana. Koski on padottu ja sen myötä Imatran maisema on muuttunut luonnonmaisemasta ihmisen muokkaamaksi teolliseksi maisemaksi. Imatrankoski ei ole enää vapaana ryöppyävä vesiputous, vaan tyhjä jokiuoma, joka on menettänyt tärkeimmän elementtinsä, veden. Tässä raportissa pohditaan, olisiko mahdollista palauttaa vesi takaisin Imatrankoskeen. Jos tällainen päätös syntyisi, mikä vaikutus sillä olisi Imatran kaupunkiin, sen asukkaisiin sekä kaupungin matkailuelinkeinoon? Pikaisesti ajateltuna vedenpalautus Imatrankoskeen kuulostaa utopistiselta idealta. Modernit teolliset yhteiskunnat eivät yleensä edes harkitse rakennettujen koskien palauttamista luonnontilaan, koska päästötöntä sähköenergiaa tarvitaan koko ajan lisää. Tässä raportissa tullaan kuitenkin siihen lopputulokseen, että vedenpalautus Imatrankoskeen on mahdollinen pitkällä aikavälillä. Tulevaisuudessa energiantuotantotavat kehittyvät ja informaatioyhteiskunnassa elävät ihmiset arvostavat aitoja kulttuuri- ja luontokohteita. Suomessa on useita arvokkaita koskimaisemia, jotka on kahlehdittu 1900-luvulla sähköntuotannon tarpeisiin. Suurella todennäköisyydellä monet näistä koskista tullaan palauttamaan alkuperäiseen tilaansa, niin myös Imatrankoski. Koska kyseessä on pitkän aikavälin prosessi, lähivuosina vesi palaa Imatrankoskeen vanhaan tapaan koskinäytösten aikaan. Tästä johtuen raportissa käsitellään varsinaisen vedenpalautuksen lisäksi muita Imatrankosken alueen matkailuun ja viihtyvyyteen liittyviä kysymyksiä. Pohditaan, tuoko Imatrankoski vielä matkailijoita Imatralle ja mikä merkitys Imatrankoskella on Imatran matkailulle ja kaupungin matkailutulolle. Tarkastelu ei rajoitu pelkästään taloudellisiin laskelmiin, sillä kokemukset osoittivat, että kulttuurimatkailu¬kohde on ennen kaikkea kaupungin imago- ja vetovoimatekijä. Imatrankosken matkailun kehittämiseen ei välttämättä tarvita suuria pääomia. Merkittävä muutos voidaan saada aikaan innovatiivisilla ratkaisuilla. Imatrankosken kansallismaisemaa voidaan kehittää parhaiten pienin, mutta konkreettisin toimenpitein. Imatrankosken suurin arvo on kosken ja sitä ympäröivän kansallismaiseman oma historia. Siihen pohjautuvia matkailutuotteita on helppo kehittää uskottavasti ja edullisesti. Prosessi edellyttää kuitenkin kokonaisvaltaista ajattelua ja suunnittelua. Maisemaa, puistoja ja rakennuksia on kunnostettava ja hoidettava niiden arvon mukaisesti. Samoin alueen markkinointia on tehostettava, jotta matkailijat olisivat tietoisia Imatrankoskella tehdyistä uudistuksista, ja paikka itsessään olisi helposti saavutettavissa. Raportin keskeinen viesti on, että Imatrakosken kehittäminen vaatii monien eri toimijoiden yhteistyötä. Erityisen tärkeää on luoda ilmapiiri ja toimintaympäristö, johon voivat sitoutua koskivoimaa hyödyntävä Fortum Oyj, Imatran kaupunki sekä alueella toimivat yrittäjät. Ympäristökysymykset synnyttävät usein tilanteen, jossa ovat vastakkain liiketaloudellisin perustein toimivat yritykset ja luonnonarvoja kunnioittavat kansalaiset ja yhteisöt. Tässä raportissa on haettu ja myös löydetty innovatiivisia malleja, jotka hyödyttävät kaikkia Imatrankosken toimijoita. Arvokas kansallismaisema on osa imatralaisten identiteettiä ja alueen matkailun ehkä vahvin yksittäinen markkinointikohde. Sama kansallismaisema voi kuitenkin tarjota ennalta arvaamattoman imagoedun globaalille energiayhtiölle, jonka arvoihin kuuluvat luovuus ja innovatiivisuus, korkeat eettiset tavoitteet ja yhteistyön henki. Tämä selvityshankkeen on rahoittanut Etelä-Karjalan Aluekeskusohjelma. Raportin on laatinut FM Virpi Kaisto. Hankkeen ohjausryhmään ovat kuuluneet professori Karl-Erik Michelsen Etelä-Karjala-instituutista, markkinointipäällikkö Rauni Aineslahti Imatran Seudun Kehitysyhtiö Oy:n Matkailupalveluista sekä laboratorioinsinööri Simo Hammo Lappeenrannan teknillisen yliopiston Energia- ja ympäristötekniikan osastolta. Hankkeen toteuttamista on valvonut suunnittelu¬arkkitehti Tuula Taskula Etelä-Karjalan liitosta.

Naisten tuen tarve ja kokemukset saamastaan tuesta kohdunkaulan solumuutosten hoitoprosessissa

Opinnäytetyö on osa Naisten kokemuksia kohdunkaulan solumuutosten hoitoprosessista ja vaikutuksista elämään -hanketta. Hankkeen tarkoituksena on kartoittaa ja kuvata naisten kokemuksia kohdunkaulan solumuutosten hoitoprosessissa sekä solumuutosten vaikutuksista heidän elämäänsä. Opinnäytetyön tarkoitus oli selvittää naisten kokemuksia kohdunkaulan solumuutosten hoitoprosessissa. Seuraaviin kysymyksiin haettiin vastauksia: Minkälaista tukea naiset olisivat tarvinneet kohdunkaulan solumuutosten hoitoprosessin eri vaiheissa? Minkälaisia kokemuksia naisilla on saamastaan tuesta kohdunkaulan solumuutosten hoitoprosesin eri vaiheissa? Naisten kokemuksia tarkasteltiin kaikkien hoitoprosessin vaiheiden näkökulmasta. Vaiheet olivat solunäytteen ottamisen vaihe, diagnoosin saamisen vaihe, hoitovaihe, solumuutosten seurannan vaihe ja hoidon jälkeinen aika. Aineisto kerättiin teemahaastatteluiden avulla eri-ikäisiltä naisilta, joilla oli kokemuksia kohdunkaulansolumuutoksista. Kuusi haastattelua analysoitiin sisällönanalyysilla. Opinnäytetyössä saadut tulokset osoittivat, että kohdunkaulan solumuutoksia kokeneiden naisten tuen tarve ja saatu tuki vaihtelivat hoitoprosessin eri vaiheissa. Kokemusten määrä sekä tuen tarve oli vähäisintä hoitoprosessin alussa. Tuen tarve korostui diagnoosin saamisen vaiheessa sekä hoitovaiheessa. Myös seurantavaiheessa naiset tarvitsevat tukea eri muodoissa. Yhteistä hoitoprosessin eri vaiheissa tarvittavalle tuelle oli tiedollisen tuen tarve sekä toisaalta se, että ei ole tarvetta tuelle. Emotionaalisen tuen tarve tuli esiin hoitovaiheessa ja solumuutosten seurannan vaiheessa. Naisilla oli myös epätietoisuutta tuen tarpeen suhteen. Eniten naisilla oli kokemuksia tuen saamisesta diagnoosin saamisen vaiheessa, hoitoprosessissa sekä solumuutosten seurannan vaiheessa. Vaiheita yhdisti se, että kaikissa oli kokemuksia saadusta ja ei- saadusta sosiaalisesta tuesta sekä kokemuksia saadusta emotionaalisesta tuesta. Solunäytteen ottamisen vaihetta sekä hoidon jälkeistä aikaa yhdistivät kokemukset ei saadusta sosiaalisesta tuesta. Opinnäytetyön tuloksia voidaan hyödyntää hankkeessa, johon opinnäytetyö kuuluu sekä potilaan tuen tarpeen arvioinnissa ja potilasohjauksen suunnittelussa kohdunkaulan solumuutosten hoitoprosessin aikana.

Tukea? kohdunkaulan solumuutoksen diagnoosin saaneet naiset vastaavat

Tarkoituksenamme oli kartoittaa naisten kokemuksia tuen saannista kohdunkaulan solumuutoksen diagnoosin saamisen vaiheessa. Opinnäytetyömme teoriaosassa käsiteltiin tieteellisten artikkeleiden sekä kirjallisuuden pohjalta nousseita asioita, jotka liittyi laajempaan kokonaisuuteen, jossa olivat osallisina Lääkefirma Sanofi Pasteur MSD Oy ja Helsingin ammattikorkeakoulu Stadia. Tutkimusaineisto kerättiin haastattelemalla viittä naista, joilla oli kokemuksia terveysalan ammattilaisten ja sosiaalisen verkoston antamasta tuesta kohdunkaulan solumuutoksen diagnoosin saamisen vaiheesta. Lisäksi selvitimme, minkälaista tukea he olisivat kaivanneet terveysalan ammattilaisilta. Analysoimme tutkimusaineistoa induktiivistä sisällönanalyysiä käyttäen. Tuloksista kävi ilmi, että haastateltavamme olivat saaneet jonkin verran tiedollista- että emotionaalista tukea terveysalan ammattilaisilta sekä sosiaaliselta verkostolta. Haastatateltavamme olisivat toivoneet enemmän tiedollista tukea ja asiallista ohjausta. Tulevaisuudessa olisi hyvä tehdä tutkimus terveysalan ammattilaisten valmiuksista ohjata potilaita, joilla on sukupuoliteitse tarttuva tauti tai vakavia solumuutoksia. Mikäli tutkimuksessa ilmenisi näitä puutteita, heillä olisi mahdollisuus saada tähän koulutusta.

Kun jäljelle jäi häpeä ja tyhjä olo : suunnitelma vertaistukisivustosta naisille joilla on todettu kohdunkaulan solumuutoksia

Opinnäytetyömme tarkoituksena oli tehdä suunnitelma internetissä tapahtuvasta vertaistuesta naisille, joilla on todettu kohdunkaulan solumuutoksia. Suunnitelman tueksi opinnäytetyössämme selvitimme mitä vertaistuki on ja mitä ovat vertaistuen periaatteet. Nämä ja teoriaosuus kohdunkaulan solumuutoksista, lääketieteellisistä toimenpiteistä ja vertailua erilaisista vertaistuen tarjoajista ovat löydettävissä opinnäytetyömme kirjallisuuskatsauksesta. Lähtökohtana työllemme oli Stadia ammattikorkeakoulun yhteistyösopimus lääkeyhtiö Sanofi Pasteur MSD:n kanssa. Oppilaitoksemme oli rajannut työelämälähtöisen opinnäytetyömme käsittelemään papilloomavirusta. Opinnäytetyöprosessimme alkoi teemahaastatteluja tekemällä, joiden pohjalta innovaatiomme vertaistuesta sai alkunsa. Haastattelemamme naiset toivat esiin runsaasti erilaisia psyykkisiä tuntemuksia ja tietämättömyyttä solumuutosten toteamisen jälkeen. Naiset kuvasivat häpeää, pahaa mieltä ja yksinäisyyttä asian käsittelyssä, tämän kuultuamme olimme vakuuttuneita siitä, että vertaistuki olisi auttanut näitä naisia. Vertaistuki on tutkitusti hyvä keino auttaa, lisätä tietoa ja siten nopeuttaa toipumista erilaisissa kriiseissä. Opinnäytetyömme on toiminnallinen opinnäytetyö. Se on suunnitelma internet sivustosta ilman sen teknistä toteutusta. Sivustolla tulee olemaan tietoa solumuutoksista ja sen hoitomuodoista, kysy ja vastaa palsta, linkkejä ammattilaisille sekä vertaistukialue, jota suunnitelmamme mukaan valvotaan. Toiveenamme on, että opinnäytetyömme tulevaisuudessa toteutettaisiin. Internetsivusto olisi mahdollista toteuttaa osana opinnäytetyötä tai projektia. Sivujen ylläpitäjänä yhteistyössä koulun kanssa toimisi esimerkiksi jokin lääkeyhtiö. Odotamme sivujen toteuttamista ja toivomme, että niiden suunnittelussa ja valvonnassa noudatettaisiin niitä eettisiä ohjeita ja suunnitelmia, joita työssämme olemme tuoneet esiin.

Syyllisyys, häpeä, helpotus - naisen tunteita, kokemuksia ja toiveita tuesta raskaudenkeskeytysprosessin aikana

Opinnäytetyön tarkoitus oli tehdä kirjallisuuskatsaus Kätilöopiston sairaalan perhesuunnittelu-poliklikalle perehtymällä raskaudenkeskeytyksen aiheuttamiin kokemuksiin, tunteisiin ja niiden tukemiseen sekä naisten toiveisiin prosessin aikana. Tavoitteena oli, että poliklinikalla työskentelevät hoitajat saavat tietoa raskaudenkeskeytyspotilaiden kokemuksista ja tunteista sekä pystyvät tukemaan heitä paremmin päivittäisessä työssään. Kuvaileva kirjallisuuskatsaus tehtiin perehtymällä aiheista kirjoitettuihin suomalaisiin ja ulkomaisiin tieteellisiin tutkimuksiin, raportteihin sekä hoito- ja lääketieteellisiin asiantuntija-artikkeleihin. Aineistona käytettiin myös tilastotietoja ja kirjoja. Hakuja tehtiin seuraavista tietokannoista: Medic, PubMed, Ovid ja Cochrane. Lähdemateriaalia löytyi myös manuaalisen haun avulla tutustumalla tutkimusten ja julkaisujen lähdeluetteloihin. Kirjallisuuskatsauksen tulokset osoittivat, että raskaudenkeskeytysprosessi koetaan vaikeaksi ja yllättäväksi, ja naiset ovat usein epävarmoja päätöksestä. Tuloksista ilmeni, että suunnittelematta raskaaksi tulevat naiset kokevat monia erilaisia tunteita, esimerkiksi pelkoa, paniikkia, huolta, hätäännystä, katumusta, syyllisyyttä, häpeää ja surua, mutta keskeytyksen jälkeen myös helpotusta. Tulosten mukaan naiset toivoivat saavansa informatiivista, konkreettista ja emotionaalista tukea yksilöllisesti hoitohenkilökunnalta raskaudenkeskeytysprosessin kaikissa vaiheissa. Myös läheisten tuki koettiin tärkeäksi. Naiset kokivat, etteivät he saaneet keskustella tarpeeksi raskaudenkeskeytyksen henkisestä puolesta ja psyykkisistä vaikutuksista. Raskaudenkeskeytys herättää runsaasti negatiivisia tunteita, joiden läpikäymiseen naiset kaipaavat ja tarvitsevat tukea, keskusteluapua ja läsnäoloa. Inhimillisyys, ystävällisyys, asiallinen ja kunnioittava kohtelu sekä luottamuksellisuus ovat tärkeitä hoitotyössä. Raskaudenkeskeytyspotilaiden tukemisella on suuri merkitys heidän voimaantumisen ja selviytymisen kannalta prosessin kaikissa vaiheissa.

Toisen maailmansodan aikaisia propagandalehtisiä ja julisteita (kokoelma)

Lentolehtisten avulla on levitetty sotapropagandaa Suomen talvi- ja jatkosodan aikana vuosina 1939-1944 rintaman molemmin puolin. Tämä ainutlaatuinen, aikaansa sidottu aineisto kertoo, millaisin sanoin ja kuvin poikkeuksellisissa oloissa pyritään vaikuttamaan ihmisten asenteisiin ja toimintaan. Lentolehtisiä levisi miljoonittain, mutta niitä ei juurikaan saatu kirjastoon vapaakappalelain perusteella. Pääosa lehtisistä on yksityishenkilöiden rintamilta ja muilta tahoilta keräämiä. Lehtisten kunto on jo alun perin ollut huono, ja myös niiden materiaali on heikosti säilyvää paperia. Kokoelmassa on sekä suomalaisten, saksalaisten ja neuvostoliittolaisten levittämiä lehtisiä että heille sekä myös ruotsalaisille ja muille vapaaehtoisille osoitettuja lehtisiä. Varsinaisten lentolehtisten lisäksi on pikkukirjasia, sanomalehtiä, päiväkäskyjä ja virallisia julistuksia. Edustettuna on lukuisia kieliä: venäjä, saksa, ruotsi, suomi, viro, aunuksen ja karjalan kielet sekä muita Neuvostoliitossa käytettyjä vähemmistökieliä. Aineistossa on määrällisesti eniten Neuvostoliitossa painettuja, suomalaisille osoitettuja lentolehtisiä.

Jälkirealismin ehdoilla. Hannu Salaman Siinä näkijä missä tekijä ja Finlandia-sarja

Tutkimus selvittää, mitä on jälkirealismi yhteiskunnallisen realismin muunnoksena ja mitkä ovat sen ”mimeettisen sopimuksen” ehdot eli todellisuutta ja sen ”jäljittelyä” koskevat perusteet. Teoreettiseen tarkasteluun yhdistyy Salaman romaanien analyysi suomalaisen jälkirealismin keskeisinä esimerkkeinä. Analysoidut teokset ovat Siinä näkijä missä tekijä (1972) sekä viisiosainen Finlandia-sarja, joka koostuu romaaneista Kosti Herhiläisen perunkirjoitus (1976), Kolera on raju bändi (1977), Pasi Harvalan tarina I (1981) ja II (1983) sekä Kaivo kellarissa (1983). Jälkirealismi määrittyy sellaiseksi kotimaisen kirjallisuuden trendiksi, joka muotoutuu 1900-luvun lopulla – samoihin aikoihin, kun yhteiskunnallinen todellisuus itsessään alkoi jälki- eli ”postmodernisoitua” ja kirjallinen postmodernismi maailmalla kehkeytyi. Toisin kuin postmodernismi, jälkirealismi muotoutuu (nimensä mukaan) realismin tradition pohjalta eikä pyri hylkäämään mimesistä. Mutta se ei enää allekirjoita aikaisemman realismin mimeettistä sopimusta sellaisenaan, vaan muokkaa ja ajanmukaistaa sopimusehtoja siksi, että yhteiskunnallinen todellisuus itsessään on rajussa muutoksessa eivätkä vanhat keinot enää yksin riitä sen todenmukaiseen kuvaamiseen. Salaman romaaneihin sisältyy jälkirealismin sopimusehdotelma, uudistus, jota Pertti Karkama on jo suuntaa-antavasti esitellyt, mutta jonka pääehdot vasta tämä tutkimus tarkemmin määrittelee. Jälkirealistinen sopimusuudistus koskee ensinnäkin kertojan asemaa (luku 2) ja luotettavuuden ehtoa (luku 3). Salaman vaihtuvat minä- ja hän-kertojat kyseenalaistavat yksioikoisen objektiivisuuden vaatimuksen ja irtautuvat ehdosta, että realistisen teoksen tulisi hahmottaa "kokonaisuus”. Kerrontarakenteen hierarkkinen malli murtuu ja ”kaikkitietävän” kertojan idea parodioituu. Kertojien suhdetta kuvaamaansa todellisuuteen ja muihin kertojiin/henkilöihin alkaa yhä enemmän määrittää intersubjektiivisuus, relationalisuus ja prosessuaalisuus. Myös luotettavuus kyseenalaistuu sekä temaattisena että rakennetta koskevana kysymyksenä. Jälkirealismi sallii kertojilleen yhä enemmän epäluotettavuutta tiedollisessa mutta erityisesti eettisessä mielessä. Toiseksi, jälkirealistinen sopimusuudistus koskee mimeettistä järjestystä, tarinan ja juonen kysymyksiä (luku 4). Mimeettisen järjestyksen, jonka on ajateltu toteutuvan realismin (enemmän tai vähemmän aristoteelisessa) juonessa, alkaa jälkirealismissa muuttua avoimeksi juonellistamiseksi. Itse kertomistoiminnan "jäljittely" tulee osaksi tarinaa. Ajatus siitä, että todellisuus on aina ennen sen mimesistä, kumoutuu. Kyse on paljolti metafiktiivisten piirteiden tunkeutumisesta myös realismiin, mutta metafiktio ei saa radikaalin postmodernistisia muotoja. Kolmanneksi jälkirealistinen sopimusuudistus koskee henkilökuvausta (luku 5). Siinä kyseenalaistuu realismille vanhastaan asetettu tyypillisyyden vaatimus. Henkilöhahmot eivät ole enää tietyn yhteiskuntaluokan esimerkillisiä edustajia vaan heissä ilmenee yhteiskunnallisen postmodernisoitumisen prosessi. Henkilöhahmot rakentuvat silti sellaisten tekstuaalis-kulttuuristen koodien varaan, jotka merkitsevät niiden lukemista "ihmisinä". Perinteisiä mimeettisiä koodeja ei rikota, kuten yleensä postmodernismissa, vaan ne painottuvat uudella tavalla. Todellisuuden muutoksen myötä myös ihmisten ja ihmiskäsitysten huomataan muuttuvan. Neljänneksi sopimusuudistus koskee referentiaalisuutta (luku 6) eli kielen todellisuus-kytköstä. Teoksissa käytetty kieli paljastaa erheelliseksi sen oletuksen, että realismin kielen – tai kielen ylipäänsä – ensisijainen tehtävä olisi viitata suoraan todellisuuteen. Jälkirealismi ei ”häivytä kielellisyyttään” vaan pikemminkin osoittaa todeksi sen bahtinilaisen ajatuksen, että kieli muodostaa monisuuntaisen ja dialogisen kehikon. Referenssi toimii tuon kehikon sisällä yhtenä kielen orientaationa, ”tahtona referenssiin”. Silti avoin dialogismi itsessään voi jopa vahvistaa referenssi-orientaatiota. Tutkimus on ensimmäinen Hannu Salaman tuotantoa tarkasteleva kirjallisuudentutkimuksen väitöskirja. Samalla se osallistuu kirjallisuustieteelliseen keskusteluun siitä, miten realismi ja mimesis tulisi meidän aikanamme ymmärtää.