Maj Lind 1970 : Alkuerä [Kahilakoski, Lauriala]

Soitinnus: piano.

Maj Lind 1970 : Alkuerä [Piironen, Pöllänen]

Soitinnus: piano.

Maj Lind 1970 : Välierä [Lauriala]

Soitinnus: piano.

Maj Lind 1970 : Välierä [Tiensuu]

Soitinnus: piano.

Maj Lind 1970 : Finaali [Lauriala]

Soitinnus: piano, orkesteri.

Maj Lind 1970 : Alkuerä [Carlson, Elo]

Soitinnus: piano.

Maj Lind 1970 : Välierä [Carlson]

Soitinnus: piano.

Maj Lind 1970 : Välierä [Lauriala]

Soitinnus: piano.

Maj Lind 1970 : Välierä [Vähälä, Carlson]

Soitinnus: piano.

Maj Lind 1970 : Välierä [Pöllänen]

Soitinnus: piano.

Suomalaisen panssaritaktiikan kehitys 1945-1970

Toisessa maailmansodassa panssariaselaji vakiinnutti paikkansa tehokkaimpana maajoukkojen hyökkäysaseena. Myös suomalaisia panssarijoukkoja käytettiin menestyksellä jatkosodan hyökkäysvaiheen taisteluosastoissa ja vuoden 1944 torjuntataisteluissa. Toisen maailmansodan jälkeen panssaritaktiikkaa kehitettiin maailmalla mahdolliseen seuraavaan suursotaan, jossa taistelun tuli olla entistä liikkuvampaa, koska ydinaseella staattiset joukot kyettäisiin helposti tuhoamaan. Panssarit olivat pääaselaji, jonka taistelua muut aselajit tukivat. Suomalainen panssaritaktiikka kehittyi kuitenkin yhä jalkaväkikeskeisemmäksi. Tutkimusongelmana on: miksei suomalaista panssaritaktiikkaa kehitetty panssarivaunukeskeiseksi 1945–1970? Käsiteltävänä aihealueena on panssarijoukkojen käyttämä taktiikka liitettynä osittain koko Suomen armeijan kehyksessä kylmän sodan panssarisodankäynnin sovellusten ja teorioiden kontekstiin. Panssaritaktiikalla käsitetään tässä tutkimuksessa panssarijoukkojen käyttämä taktiikka. Panssarijoukoissa panssarivaunujen ja jalkaväen suhde oli noin 1/3–1/4 käsiteltynä ajanjaksona. Panssarijoukkojen taktiikka perustui panssarivaunuin vahvennetun jääkäripataljoonan taktiikkaan. Tutkimus on toteutettu analysoimalla käsiteltävän ajanjakson aikaisia panssarijoukkojen taktiikkaa käsitteleviä oppaita ja muistioita, sekä sen aikaisten panssariaseen ammattilaisten näkemyksiä panssarijoukkojen käytöstä. Sodan kuvan muutos johti Suomessa toisen maailmansodan jälkeen puolustusdoktriinin kehittämiseen sellaiseksi, että puolustukseen saatiin syvyyttä ja joustavuutta. Tällä alueelliseksi puolustukseksi kutsutulla opilla pyrittiin vastaamaan suurvaltojen, etenkin Neuvostoliiton panssarijoukkojen uhkaan, sillä nykyaikaisten panssarijoukkojen hyökkäystä ei enää kyettäisi yhdellä puolustuslinjalla torjumaan. Vaikka suomalainen puolustusdoktriini kehittyi alueellisen puolustuksen opiksi, jossa painottui liikkuvan ja iskukykyisen reservin osuus, suunniteltiin panssarijoukkoja käytettäväksi tavallisen jalkaväen tapaan vaikean maaston kautta tapahtuviin hyökkäyksiin vihollisen tuhoamiseksi. Tavoite oli suomalaisten maasto- ja ilmasto-olosuhteiden maksimaalinen hyväksikäyttö, jolloin hyökkäyksen tuli tapahtua vihollisen panssarijoukkojen kannalta epäedullisimmassa maastossa. Tällöin luonnollisesti omienkin panssarivaunujen käyttö painottui näihin olosuhteisiin, ja niiden toiminta muuttui yhä enemmän jalkaväen taistelua tukevaksi. Panssarijoukot taistelivat koko käsiteltävän ajanjakson kehnon liikkuvuuden tuomia ongelmia vastaan. Ratkaisua etsittiin sodan ajan panssariprikaatin jääkäripataljoonien osittaisesta moottoroinnista. Tämä ei kuitenkaan poistanut sitä ongelmaa, että taisteluiden aikana panssarijoukon liikkuvuus perustui polkupyörin tai jalan kulkevien jääkärien liikkumiskykyyn. Vasta 1960-luvulla uuden panssarikaluston hankkimisen yhteydessä alkoi panssarivaunujen roolin korostaminen. Panssarivaunujen käyttöä jalkaväen tukena pyrittiin aluksi kehittämään siten, että panssarivaunujen ominaisuudet, hyvä liikkuvuus ja pääaseen pitkä ampumaetäisyys, pääsisivät paremmin oikeuksiinsa. Samalla panssarivaunujoukkojen jalkaväki mekanisoitiin miehistönkuljetusvaunuin. Uuden panssarikaluston ja parantuneen liikkuvuuden ansiosta paine polkupyörin liikkuvien jääkärien mekanisoinnille kasvoi. Samalla panssarivaunujen keskitettyä käyttöä alettiin pitää yhtenä vaihtoehtona perinteiselle vaunujen hajauttamiselle jalkaväen joukoille. Suomalaisten olosuhteiden erittäin vahva korostamisen, suomalaisten panssarijoukkojen vähäinen määrä ja muualla tapahtuneen panssaritaktiikan kehityksen huomioimatta jättäminen omassa panssaritaktiikassa johti siihen, että suomalaisen panssarijoukon taktiikka pysyi jalkaväkikeskeisenä pitkälle 1970-luvulle. Vasta panssariprikaatin jalkaväen mekanisointi johti panssarivaunukeskeisempään taktiikkaan siirtymiseen.

Jooga-ilmiö 1960-luvun lopun ja 1970-luvun Suomessa

Vaikka jooga olikin tunnettu joissain piireissä Suomessa jo 1900-luvun alusta saakka, vasta 1960-luvun lopulla joogan harrastus yleistyi nopeasti. Tutkimuksessani tarkastelen joogan nopeaa leviämistä ns. jooga-ilmiötä Suomessa 1960-luvun lopussa ja 1970-luvulla. Käsittelen, millaisia merkityksiä joogalle annettiin eri yhteyksissä. Lähestyn kysymystä tarkastelemalla joogan mukanaan tuoman kulttuurin ja Suomessa tuolloin vallinneen kulttuurin risteyskohtia. Pääasiallinen alkuperäisaineistoni koostuu tekemistäni haastatteluista, muisteluista sekä 1960- ja 1970-luvuilla ilmesty-neistä joogalehdistä ja – kirjallisuudesta. Joogan suosion kasvaessa Suomeen syntyi useita eri joogaan liittyneitä tai liitettyjä ryhmiä. Tällaisia olivat mm. Transsendenttinen meditaatio, Ananda Marga ja Suo-men Joogaliitto. Lisäksi Suomessa toimi intialaisesta joogaperinteestä lähtöisin olleita ryhmiä. Joidenkin ryhmien välillä käytiin keskusteluja mm. joogan aitoudesta ja sen pitämisestä mahdollisimman alkuperäisenä. Joogan ja kristinuskon kohtaaminen näyttäytyi myös välillä problemaattisena. Joogan merkitystä harrastajalle pohdin ruumiillisuuden, tilan, sukupuolen ja terveyden kautta. Uudenlainen tapa liikkua antoi mahdollisuuden kokea fyysinen keho eri tavalla kuin aiemmin. Joogassa myös korostettiin ruumiin ja mielen yhteyttä uudella tavalla. Uudenlainen tapa liikkua saattoi vaikuttaa myös siihen, mitä muut joogaa harrastaneista ajattelivat. Joogan ja tilan vuorovaikutusta käsittelen esimerkiksi niiden fyysisten tilojen kautta, joissa joogaa harrastettiin. Näihin tiloihin liittyi kysymys kulttuurisista symboleista ja omasta henkilökohtaisesta tilasta. Tarkastelen myös, oliko sukupuolella merkitystä joogan harrastamisen kannalta. Joogan terveyskäsitykset eivät olleet aina yhteneväiset länsimaisen lääketieteen oppien kanssa. Myös näitä kulttuurisia eroavaisuuksia käsittelen tutkimuksessani. Tutkimuksessani pohdin niitä seikkoja, jotka vaikuttivat joogan leviämiseen Suomessa. Tällaisia olivat esimerkiksi median vaikutus, joogaopetuksen saaminen kansalais-opistoihin ja ihmisten vapaa-ajan lisääntyminen. Tarkastelen myös joogaajien elämää joogayhteisöissä ja niiden merkitystä joogan yleistymiseen Suomessa.