Neuvostoliitto ja Väli-Amerikka 1953–1964

Väli-Amerikan on katsottu kuuluvan Yhdysvaltojen etupiiriin 1800-luvulta lähtien. Yhdysvaltojen Monroe-oppi oli samaan aikaan ohjenuora ja varoitus maailman maille, etenkin vanhoille siirtomaaisännille. Kylmän sodan aikana oppi oli ensisijaisesti suunnattu estämään Neuvostoliiton sekaantuminen Amerikan mantereen asioihin. 1950-luvulle tultaessa Neuvostoliiton poliittiset lähtökohdat Väli-Amerikassa olivat huonot, alueen maista ainoastaan Meksikoon oli diplomaattiset suhteet ja monissa maissa vasemmisto pyrittiin saamaan ulos poliittisesta toiminnasta. Tullessaan valtaan 1953 Nikita Hruštšev käänsi Neuvostoliiton ulkopolitiikan suunnan kieltämällä Stalinin henkilökultin ja aloittamalla rauhallisen yhteiselon -politiikan, jossa vältettiin sotilaallista konfliktia Yhdysvaltojen kanssa. Väli-Amerikan vallankumousliikkeiden lähtölaukaus annettiin Guatemalassa 1954, kun vapailla vaaleilla valittu presidentti Jacobo Arbenz syrjäytettiin Yhdysvaltojen tukemalla sotilasvallankaappauksella. 1950-luvun lopulla KGB kuitenkin suunnitteli toisenlaista strategiaa jonka tavoitteena oli saada koko Latinalainen Amerikka sekasortoon, myös Hruštšev hyväksyi tämän suunnitelman. Kuuban vallankumous oli käännekohta, kukaan vallankumouksellinen ei uskonut, että vallankumous voisi olla mahdollinen Yhdysvaltalaisen pääoman dominoimassa maanosassa. 1960-luvun alussa useissa Väli-Amerikan maissa oli levotonta, mutta sissiliikkeet eivät saaneet vallankumouksia aikaan, lisäksi vuoden ’62 ohjuskriisi sekoitti pahasti KGB:n suunnitelmat ja Neuvostoliitto vetäytyi taka-alalle koko Latinalaisessa Amerikassa. Tämä tutkielma pyrkii selvittämään Neuvostoliiton intressejä Väli-Amerikassa Nikita Hruštševin valtakaudella, sekä mitkä olivat Yhdysvaltojen vastatoimenpiteet pyrkiessään estämään kommunismin leviämisen läntisellä pallonpuoliskolla.

Suomalaisen ja yhdysvaltalaisen mekanisoidun komppanian johtamisen eroavaisuudet hyökättäessä kohtaamisolosuhteissa

Nykyaikaisella taistelukentällä sodankuvan muutos, joukkojen mekanisoituminen ja rintamalinjojen hämärtyminen ovat kasvattaneet kohtaamishyökkäysten mahdollisuutta. Tällöin tarkkaa tietoa vihollisesta ei ole ja saatetaan törmätä hyökkäävään tai puolustukseen ryhmittyneeseen viholliseen. Tutkimuksen tarkoituksena on löytää eroja yhdysvaltalaisen ja suomalaisen mekanisoidun komppanian johtamisympäristöistä, hyökkäyksen suunnittelu- ja valmisteluvaiheen johtamisesta sekä taistelun johtamisesta hyökättäessä kohtaamistaisteluolosuhteissa. Tutkimus on luonteeltaan kvalitatiivinen. Aineisto on hankittu asiakirja- ja kirjallisuustutkimuksen keinoin molempien maiden ohjesäännöistä ja sotilaskirjallisuudesta. Havaintoja suomalaisen komppanian johtamisesta on täydennetty haastattelemalla kokenutta panssarijääkärikomppanian päällikköä. Tutkimuksessa on ensin tutkittu molempien maiden ohjesääntöjä koskien mekanisoitujen joukkojen johtamista kohtaamistaisteluolosuhteissa. Näitä havaintoja on pyritty täydentämään tutkimalla uusimpia sotia ja kertausharjoituksia. Tärkeimpiä lähteitä ovat olleet yhdysvaltojen armeijan kenttäohjeet (field manuals), panssarijääkäriopas, sekä sotakokemuksista kertova Leadership and command on the battlefield. Johtopäätöksenä voidaan todeta, että molempien maiden taktiset toimintatavat ovat hyvin samankaltaisia. Suurimmat erot löytyvät maiden välillä organisaatioista ja johtamiskulttuurista. Komppanian avainhenkilöiden erilaiset tehtävät vaikuttavat itse komppanian johtamiseen. Komppanian organisaatioon lisättävä ammattialiupseerin virka yhdysvaltalaisen first sergeant mallin mukaisesti mahdollistaisi komppanian päällikön tehokkaamman johtamisen sekä komppanian varapäällikön tehtävän kuvan muuttumisen enemmän joukkojen taistelun johtamiseen.

Johtajuuden muutoksen vertailu eri maiden välillä

Tutkielmassa tarkastelen Suomen, Yhdysvaltojen ja Saksan sotilasjohtamisen ja siviilijohtamisen johtajuuden muutosta. Tutkielmassa vertaan, mitä eroavaisuuksia on havaittavissa. Tästä tarkastelunäkökulmasta syntyy tutkimusongelma: Miten johtajuuden muutos on eronnut eri maiden välillä 1944–2008? Tarkastelen yhteiskunnallisia muutoksia kuten poliittisia muutoksia, sotia ja kulttuurin kehittymisestä seuranneita muutoksia ja vertailen niitä tutkimuksessa olevien valtioiden välillä. Haluan tutkia johtamisen muutosta, koska muutosten tunnistaminen mahdollistaa johtajien tehokkaamman kouluttamisen aikaisempien kokemusten pohjalta. Tutkimuksen tarpeen muodostaa yhteiskunnan kiihtyvä muutos. Johtajien ja alaisten suhde muuttuu ulkoisten vaikutteiden vuoksi. Johtamiseen ja johtajuuteen vaikuttaviksi tekijöiksi olen havainnut esimerkiksi väestön muutokset, korkeakoulutetun väestön määrään kasvun, median käytön, teknologian ja teollisuuden kehittyminen, ihmisoikeuksien ja tasa-arvon lisääntyminen. Tutkimuksessa ilmeni, että johtajuuden muutos on mennyt entistä suvaitsevampaan ja ihmisläheisempään suuntaan. Yhteiskunnan muutokset ohjaavat johtamista siviiliyrityksissä, Suomen puolustusvoimissa, sekä Saksan ja Yhdysvaltojen armeijoissa.

The house that the Court built. The retained powers case law of the European Court of Justice and the constitutional structure of the Union

Euroopan unionin perustamissopimusten katsotaan muodostavan EU:n valtiosäännön, jonka rajat ovat kuitenkin perustamissopimusten määräysten väljän muotoilun sekä Euroopan unionin tuomioistuimen tulkintakäytännön valossa epätarkat. Etenkin kysymys unionin ja sen jäsenvaltioiden välisestä toimivallanjaosta on EU-oikeudellisen tutkimuksen klassikoita. Tarkastelen pro gradu -tutkielmassani unionin valtiosääntörakennetta ja unionioikeuden kokonaisvaikutusta jäsenvaltioiden toimivaltojen käyttöön erityisesti EU-tuomioistuimen ratkaisukäytännössään kehittämän niin kutsutun retained powers -doktriinin valossa. Kyseisen opin mukaan EU-oikeus asettaa vaatimuksia jäsenvaltioiden toimivaltojen käytölle myös niillä aloilla, joilla sääntelytoimivalta on jäänyt jäsenvaltioille eikä sitä ole jaettu unionin kanssa. Aiheen teoreettisen tarkastelun pohjalta analysoin Euroopaun unionin tuomioistuimen ratkaisukäytäntöä erityisesti yhtä säilytetyn toimivallan alaa, koulutusta, koskevissa tapauksissa pyrkien havaitsemaan typologioita tuomioistuimen ratkaisutoiminnassa. Tutkimus noudattaa EU-valtiosääntöoikeuden metodologiaa. Keskeisenä lähdemateriaalina on siten käytetty unionituomioistuimen ratkaisukäytäntöä, joka heijastaa perustamissopimuksia tarkemmin unionin valtiosääntörakennetta. Oikeuskäytännön analyysi ja tulkinta on suoritettu peilaten sitä vasten unionin kehitystä markkinaorientoituneesta organisaatiosta yleismaailmalliseksi poliittiseksi unioniksi. Tutkielmani loppupäätelmä on, että jäsenvaltiot ovat tietyissä rajoissa hyväksyneet unionituomioistuimen kehittämän doktriinin, ja unionituomioistuin on siten saanut aikaan tosiasiallisen muutoksen EU:n valtiosääntörakenteessa. Retained powers -doktriini on omiaan syventämään eurooppalaista integraatiota ja nostaa kysymyksiä toimivallanjaon merkityksestä unionioikeudessa, perustamissopimusten kyvystä heijastaa unionin valtiosääntörakennetta sekä unionituomioistuimen toiminnan poliittisesta luonteesta.

Korkojen vähennysoikeus elinkeinoverotuksessa

Tutkielmani käsittelee elinkeinoverolain mukaista korkojen vähennysoikeuden rajoitussäännöstä. Yritykset toimivat nykyään yhä enenevissä määrin kansainvälisessä ympäristössä. Yritystoiminta on globaalia, mutta verotus toimitetaan kuitenkin valtioittain kansallisen lainsäädännön perusteella. Yritysten on mahdollista hyödyntää eri maiden välisiä eroja suunnitellessaan toimintaansa. Veropohjan rapautuminen ja voittojen siirtäminen matalamman verotuksen valtioihin korkomaksuja hyödyntäen koetaan valtioiden veropohjien kannalta ongelmalliseksi. Ongelman taustalla on oman ja vieraan pääoman erilainen verokohtelu. Vieraan pääoman kuluihin lukeutuvat korot ovat yleensä vähennyskelpoisia velallisen verotuksessa, kun taas oman pääoman tuottona maksettavat osingot ovat osinkoa maksavan yhtiön verotuksessa usein vähennyskelvottomia. Verotus voi kannustaa yhtiöitä velkapainotteisempaan pääomarakenteeseen, jolloin korkomenon avulla yrityksen tulosta siirretään taloudellisesti toiseen valtioon. Ongelmaan puuttumiseksi on Suomessa otettu käyttöön korkojen vähennysoikeutta rajoittava säännös elinkeinoverolain 18 a §:ään. Tutkielma selvittää ensinnäkin, miten korkovähennyksiä on mahdollista hyödyntää verosuunnittelussa. Tämän lisäksi tutkielmassa olen esitellyt erilaisia keinoja puuttua laajan korkojen vähennysoikeuden myötä esiintyviin ongelmiin. Oikeusdogmaattisen otteen avulla tutkielma selvittää uuden sääntelyn keskeisen sisällön Suomessa. Tutkielman fokus on Suomessa, mutta koska kyse on vah-vasti kansainväliseen toimintaan linkittyvästä ongelmasta, niin on mielestäni ollut tarpeen tuoda esiin sääntelyä myös muiden maiden osalta oikeusvertailun avulla. Vertailemalla Suomessa käytössä olevaa sääntelyä Ruotsin, Ison-Britannian ja Yhdysvaltojen sääntelyyn sekä tuomalla esiin kansainvälistä kehitystä olen pyrkinyt löytämään muutosehdotuksia korkojen vähennysoikeuden rajoitussäännöksiin. Tutkielmassa on siis myös oikeuspoliittinen ote, koska olen tuonut esille, miten aihetta koskevaa sääntelyä mahdollisesti tullaan kehittämään tulevina vuosina de lege ferenda. Tutkielman johtopäätöksenä esitän, että vaikka Suomessa käyttöönotettuun sääntelyyn kohdistuu muutospaineita, niin siitä huolimatta tuloslaskelmaan perustuva yleinen rajoitussäännös on kuiten-kin ollut paras tutkielmassa esitellyistä keinoista puuttua koroilla tapahtuvaan verosuunnitteluun. Muutostarpeita on kuitenkin seurattava erityisesti tulolähdejaottelun ja konserniverotuksen sekä sääntelylle olennaisten koron ja etuyhteyden käsitteiden osalta. Kansainvälisellä tasolla Euroopan unionin hankkeita sekä OECD:n BEPS-projektin suosituksia kannattaa mielestäni hyödyntää lain kehittämistarpeita arvioitaessa, sillä yhteisten linjausten ja ratkaisujen eteenpäin vieminen turvaa valtioiden veropohjaa paremmin kuin yksittäisten valtioiden erikseen tekemät lainsäädäntöratkaisut

Genetic, prenatal and postnatal determinants of weight gain and obesity in young children – The STEPS Study

Genetic, Prenatal and Postnatal Determinants of Weight Gain and Obesity in Young Children – The STEPS Study University of Turku, Faculty of Medicine, Department of Paediatrics, University of Turku Doctoral Program of Clinical Investigation (CLIPD), Turku Institute for Child and Youth Research. Conditions of being overweight and obese in childhood are common health problems with longlasting effects into adulthood. Currently 22% of Finnish boys and 12% of Finnish girls are overweight and 4% of Finnish boys and 2% of Finnish girls are obese. The foundation for later health is formed early, even before birth, and the importance of prenatal growth on later health outcomes is widely acknowledged. When the mother is overweight, had high gestational weight gain and disturbances in glucose metabolism during pregnancy, an increased risk of obesity in children is present. On the other hand, breastfeeding and later introduction of complementary foods are associated with a decreased obesity risk. In addition to these, many genetic and environmental factors have an effect on obesity risk, but the clustering of these factors is not extensively studied. The main objective of this thesis was to provide comprehensive information on prenatal and early postnatal factors associated with weight gain and obesity in infancy up to two years of age. The study was part of the STEPS Study (Steps to Healthy Development), which is a follow-up study consisting of 1797 families. This thesis focused on children up to 24 months of age. Altogether 26% of boys and 17% of girls were overweight and 5% of boys and 4% of girls were obese at 24 months of age according to New Finnish Growth references for Children BMI-for-age criteria. Compared to children who remained normal weight, the children who became overweight or obese showed different growth trajectories already at 13 months of age. The mother being overweight had an impact on children’s birth weight and early growth from birth to 24 months of age. The mean duration of breastfeeding was almost 2 months shorter in overweight women in comparison to normal weight women. A longer duration of breastfeeding was protective against excessive weight gain, high BMI, high body weight and high weight-for-length SDS during the first 24 months of life. Breast milk fatty acid composition differed between overweight and normal weight mothers, and overweight women had more saturated fatty acids and less n-3 fatty acids in breast milk. Overweight women also introduced complementary foods to their infants earlier than normal weight mothers. Genetic risk score calculated from 83 obesogenic- and adiposity-related single nucleotide polymorphisms (SNPs) showed that infants with a high genetic risk for being overweight and obese were heavier at 13 months and 24 months of age than infants with a low genetic risk, thus possibly predisposing to later obesity in obesogenic environment. Obesity Risk Score showed that children with highest number of risk factors had almost 6-fold risk of being overweight and obese at 24 months compared to children with lowest number of risk factors. The accuracy of the Obesity Risk Score in predicting overweight and obesity at 24 months was 82%. This study showed that many of the obesogenic risk factors tend to cluster within children and families and that children who later became overweight or obese show different growth trajectories already at a young age. These results highlight the importance of early detection of children with higher obesity risk as well as the importance of prevention measures focused on parents. Keywords: Breastfeeding, Child, Complementary Feeding, Genes, Glucose metabolism, Growth, Infant Nutrition Physiology, Nutrition, Obesity, Overweight, Programming

Omien osakkeiden hankinta osakeyhtiön varojenjakotapana

Osakeyhtiön tehtäväksi on osakeyhtiölain 1:5§:ssä määritelty voiton tuottaminen sen osakkaille. Osakkaan intressissä puolestaan on saada voitto kotiutettua mahdollisimman pienin kustannuksin, joten yrityksen erilaisiin varojenjakotapoihin tulee tutustua aina tapauskohtaisesti. Tämä tutkielma käsittelee omien osakkeiden hankintaa yhtenä tapana jakaa varoja osakkaille. Käsittely painottuu yksityisiin osakeyhtiöihin, jolloin on luontevaa tutkia verotusta sekä yhtiön että osakkaan kannalta, sillä nämä ovat voimakkaasti kytköksissä toisiinsa. Tutkielman lähestymistapa on oikeusdogmaattinen. Käytetty materiaali muodostuu kirjallisuudesta, artikkeleista sekä korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisuista, jotka ilmentävät lakien tulkintaa oikeudessa. Olemassa olevat ratkaisut luovat vahvan pohjan tulkinnalle siitä, miten oikeus tulisi uuden vastaavan tapauksen ratkaisemaan. Omien osakkeiden hankintaan vaikuttavat osakeyhtiölaki, kirjanpitolaki sekä verolait. Kaikilta osin kohtelu ei eri säädöksissä ole yhtenäistä, joten eri säädöksien tunteminen on välttämätöntä. Hankinnassa osakas luopuu osakkeistaan vapaaehtoistesti, kun taas lunastuksella tarkoitetaan tilannetta, jossa yhtiöllä on oikeus vaatia osakkeita luovutettavaksi itselleen. Omien osakkeiden hankinnalla varoja on mahdollista jakaa verotuksellisesti melko tehokkaasti, mutta peitellyn osingon riski on otettava erityisen tarkasti huomioon, jotta hankinnan jälkeen ei realisoidu odottamattomia veroseuraamuksia. Kauppahinnalla on merkittävä vaikutus siihen miten järjestelyä tullaan tulkitsemaan ja siihen, millaisia erilaisia veroseuraamuksia sillä voi olla. Osakeyhtiön varojenjakomahdollisuudet ovat lain puitteissa melko laajat, ja valittava menetelmä on aina suhteutettava yrityksen kulloiseenkin tilanteeseen. Yksinomaan verotuksellisia seurauksia ajateltaessa saattaa ratkaisu osoittautua esimerkiksi liiketaloudellisesti kestämättömäksi, joten ratkaisua tulee harkita eri näkökulmista. Huomioitavaa on kuitenkin kaikessa varojen jaossa yhtiön jakokelpoiset varat ja niihin liittyvät rajoitukset. Yhtiö voi jakaa varoja ulos vain määrätyn verran, sillä jäljelle jäävän varallisuuden tulee riittää turvaamaan yrityksen jatko ja velkojien asema.

Sotilaan sananvapaus Suomessa

Sananvapaus on perusoikeus, joka kuuluu kaikille. Tuon vapauden mukaan jokaisella on oikeus ilmaista, julkistaa ja vastaanottaa mielipiteitä ja muita viestejä kenenkään muun siihen puuttumatta. Sananvapaus, jota pidetään yhtenä demokraattisen yhteiskunnan peruspilareista, kuuluu myös sotilaille. Uusien teknologioiden myötä ihmisille on tarjolla yhä moninaisempia mahdollisuuksia toteuttaa sananvapautta. Nykyisessä viestintäviidakossa seikkaileminen on luonut omat haasteensa myös sotilaille. Tutkielma on oikeudellisten lähteiden systematisoinnilla toteutettu kuvaus sotilaan sananvapaudesta Suomessa ja Puolustusvoimissa. Sananvapauden ja siihen läheisesti liittyvän yksityisyyden suojan lisäksi tutkimuksessa on tarkasteltu myös julkisen ja yksityisen rajanvetoa. Tutkimusaihetta lähestytään oikeustieteissä harjaantumattoman sotilaan näkökulmasta. Tutkimuksesta käy ilmi, että sotilaan ilmaisunvapaus on yhtä avoin oikeus, kuin se on tavallisella kansalaisellakin. Tästä huolimatta virkamiestä sitovat monenlaiset normit, joista osa koskettaa läheisesti sananvapautta ja yksityiselämää. Erityisiä vaatimuksia virkamiehen lausunnoille on asetettu asiallisuuden ja asianmukaisuuden sekä lojaliteettivelvoitteen ja virkavelvollisuuden muodossa. Sotilaan sananvapauden ongelmallisuus perustuu juuri velvollisuuksiin, jotka saavat sisältönsä ohjesäännöistä, käskyistä, ohjeista ja alemman tasoisista hallintonormiasiakirjoista. Sotilas vastaa itse kaikista kirjoittamistaan ja antamistaan lausunnoista, jonka vuoksi yksityisen ja ammatillisen roolin välisen eron on oltava selkeä. Kun tähän liitetään velvoite toimia tavalla, joka ylläpitää luottamusta Puolustusvoimia kohtaan, korostuu sotilaan harkintakyky sananvapauden ja lojaliteettivelvoitteen välillä. Julkinen keskustelu on taitolaji, jonka avuksi tutkimus esittää kymmenenkohtaisen ”sotilaan netiketin”, jossa käydään läpi tutkimuksen tärkeimmät huomiot oikeudellisten lähteiden ja viestinnän osalta.

Rajavartiomiehen voimakeinojen käyttö Frontexin koordinoimissa ulkorajavalvontaoperaatioissa

Suomen rajavartiolaitoksen rajavartiomiehet osallistuvat vuosittain Euroopan rajaturvallisuusvirasto Frontexin koordinoimiin ulkorajavalvontaoperaatioihin. Operaatioissa suomalaisten rajavartiomiesten tehtävät liittyvät usein laittoman maahantulon järjestäjien kiinniottamiseen. Kiinniottotilanteet voivat edellyttää tarvittaessa voimakeinojen käyttämistä. Suomen kansallisen lainsäädännön mukaan rajavartiomiehillä on oikeus voimakeinojen käyttöön virkatehtävissään. Tämä tutkimus on sotatieteellisen johtamisen oppiaineen alaan kuuluva, oikeudellista lähestymistapaa hyödyntävä, oikeusdogmaattisella tutkimusmenetelmällä toteutettu tutkimus. Tutkimuksen päätarkoituksena oli tulkita eri oikeuslähteiden valossa, miten rajavartiomiehen toimivalta ja voimakeinojen käytön oikeudellinen perusta ulkorajavalvontaoperaatioissa muodostuu? Tässä tutkimuksessa oikeutta voimakeinojen käyttöön tulkittiin eri oikeuslähdemateriaalien kautta oikeustieteellistä näkökulmaa hyödyntäen. Tutkimuksessa kuvattiin oikeussääntöjen ja oikeusnormien hierarkkisia suhteita Suomen kansallisen lainsäädännön näkökulmasta sekä suhdetta ylikansalliseen lainsäädäntöön nähden. Tutkimuksessa rajavartiomiehen voimakeinojen käytön oikeudellista perustaa tulkittiin Suomen kansallisen lainsäädännön sekä Euroopan unionin lainsäädännön näkökulmista. Oikeuskäytännön havainnollistamiseksi käytettiin tutkimuksessa myös Euroopan ihmisoikeus-tuomioistuimen ratkaisukäytäntöä. Tutkimusaineisto muodostui voimassa olevasta oikeudesta, sen lainvalmisteluaineistosta sekä oikeusoppineiden ja asiantuntijoiden näkemyksistä. Oikeusdogmatiikan keinoin tulkittiin sekä systematisoitiin tutkimuksessa käytettyä oikeuslähdemateriaalia ja muodostettiin tulkinta rajavartiomiehen voimakeinojen käytön muodostumisesta Frontexin koordinoimissa ulkorajavalvontaoperaatioissa. Rajavartiomiehen voimakeinojen käytön kansallinen sääntely on rajavartiolain uudistamisen myötä lähes yhdenmukainen poliisin kanssa. Ulkorajavalvontaoperaatioissa rajavartiomiehen voimakeinojen käyttöä ohjaavat Suomen kansallisen lainsäädännön lisäksi ylikansallisen lainsäädännön velvoitteet sekä vastaanottavan jäsenvaltion kansallinen lainsäädäntö. Näiden oikeusjärjestyksien hierarkkisen rakennelman yksiselitteinen kuvaaminen on moniselitteinen. Oikeuslähdemateriaalin perusteella Euroopan ihmisoikeussopimus on yksi tärkeimmistä rajavartiomiehen voimakeinojen käyttöä ohjaavista oikeussäännöistä. Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen ratkaisukäytäntö korostaa suhteellisuusperiaatteen huomioimista kaikissa voimakeinojen käyttöön liittyvissä tilanteissa. Suomessa suhteellisuusperiaate on myös keskeisin voimakeinojen käyttöä ohjaavista periaatteista. Erikoiskoulutettujen joukkojen voimakeinojen käytölle voidaan Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen ratkaisukäytännöstä johtaa tiukemmat arviointikriteerit.

Kulttuurituntemuksen koulutus suomalaisessa rotaatiokoulutuksessa

Syy tutkimuksen aiheeseen on tutkijan oma mielenkiinto kulttuuria kohtaan, sekä omat havainto maailman muuttuvasta asenteesta kulttuurintuntemusta ja ylipäätään kulttuuria kohtaan. Myös rauhanturvaaminen on kokenut muutoksen. Aiemmin Suomi osallistui aktiivisesti rauhanturvaamiseen, mutta 90-luvulta lähtien Suomi on yhä useammin osallistunut sotilaalliseen kriisinhallintaan. Tämän lisäksi Suomessa on tapahtunut kehitystä toimialueen kulttuurin huomioimiseksi, joten on ajankohtaista tarkastella miten kulttuurintuntemuksen koulutus toteutuu kriisinhallinnan koulutuksessa. Kulttuurin kouluttamisen tarkasteluun käytetään Edgar Scheinin organisaatioille kehittämään kulttuurinmallia. Päätutkimusongelma on Miten kulttuurituntemusta koulutetaan? Lisäksi tarkastellaan tapoja joilla koulutus järjestetään ja tuodaan pedagogista näkökulmaa koulutusten arviointiin. Keskeisimpinä tuloksina ovat havainnot rotaatioiden saaman yhteisen koulutuksen vähyydestä kulttuurintuntemuksen osalta. Lisäksi tavat, joilla kulttuurintuntemusta koulutetaan, vaativat kehittämistä. Perusteluna tarpeelle parantaa rauhanturvaajien kulttuuriosaamista ovat Yhdysvaltojen toimet globaalina sotilastoimijana parantaa joukkojensa kykyä toimia kaikkialla maailmassa, sekä David Kilcullenin kirja Counterinsurgency.

Sotilaan sananvapaus Suomessa

Sananvapaus on perusoikeus, joka kuuluu kaikille. Tuon vapauden mukaan jokaisella on oikeus ilmaista, julkistaa ja vastaanottaa mielipiteitä ja muita viestejä kenenkään muun siihen puuttumatta. Sananvapaus, jota pidetään yhtenä demokraattisen yhteiskunnan peruspilareista, kuuluu myös sotilaille. Uusien teknologioiden myötä ihmisille on tarjolla yhä moninaisempia mahdollisuuksia toteuttaa sananvapautta. Nykyisessä viestintäviidakossa seikkaileminen onluonut omat haasteensa myös sotilaille. Tutkielma on oikeudellisten lähteiden systematisoinnilla toteutettu kuvaus sotilaan sananvapaudesta Suomessa ja Puolustusvoimissa. Sananvapauden ja siihen läheisesti liittyvän yksityisyyden suojan lisäksi tutkimuksessa on tarkasteltu myös julkisen ja yksityisen rajanvetoa. Tutkimusaihetta lähestytään oikeustieteissä harjaantumattoman sotilaan näkökulmasta. Tutkimuksesta käy ilmi, että sotilaan ilmaisunvapaus on yhtä avoin oikeus, kuin se on tavallisella kansalaisellakin. Tästä huolimatta virkamiestä sitovat monenlaiset normit, joista osa koskettaa läheisesti sananvapautta ja yksityiselämää. Erityisiä vaatimuksia virkamiehen lausunnoille on asetettu asiallisuuden ja asianmukaisuuden sekä lojaliteettivelvoitteen ja virkavelvollisuuden muodossa. Sotilaan sananvapauden ongelmallisuus perustuu juuri velvollisuuksiin, jotka saavat sisältönsä ohjesäännöistä, käskyistä, ohjeista ja alemman tasoisista hallintonormiasiakirjoista. Sotilas vastaa itse kaikista kirjoittamistaan ja antamistaan lausunnoista, jonka vuoksi yksityisen ja ammatillisen roolin välisen eron on oltava selkeä. Kun tähän liitetään velvoite toimia tavalla, joka ylläpitää luottamusta Puolustusvoimia kohtaan, korostuu sotilaan harkintakyky sananvapauden ja lojaliteettivelvoitteen välillä. Julkinen keskustelu on taitolaji, jonka avuksi tutkimus esittää kymmenenkohtaisen ”sotilaan netiketin”, jossa käydään läpi tutkimuksen tärkeimmät huomiot oikeudellisten lähteiden ja viestinnän osalta.

Yhdysvaltalaisen mekanisoidun jalkaväkipataljoonan kokoonpanon kehittyminen vuosina 1973-2003

Tutkimuksella pyritään selvittämään yhdysvaltalaisen mekanisoidun jalkaväkipataljoonan kokoonpanon kehittyminen ja siihen vaikuttaneet tekijät vuosina 1973–2003. Kokoonpanoa tarkastellaan kokonaisuutena ja sen suorituskykyä pyritään arvioimaan ottamalla huomioon varsinaisen organisaation lisäksi käytössä ollut kalusto ja materiaali. Aikaisempaa suomenkie-listä tutkimusta ei tältä aikaväliltä tästä aiheesta ole. Tutkimuksessa käytetään julkisia kirjallisia lähteitä, joista tärkeimmät ovat Yhdysvaltojen armeijan ohjesäännöt ja organisaatiokaaviot. Aihetta sivuavaa kirjallisuutta on paljon, mutta näkökulma on yleensä pataljoonan tasoa korkeammalla. Lisäksi tutkimuksessa on käytetty lähteinä yhdysvaltalaisten sotilasopetuslaitosten julkisia tutkimuksia sekä Yhdysvalloissa il-mestyviä sotilasalan lehtiä. Sotilasalan lehdistä pystyy seuraamaan aikakauden keskustelua sekä alatasojen käyttäjien kokemuksia eri välineistä ja kokoonpanoista. Lähteistä saatuja tieto-ja yhdistelemällä on selvitetty pataljoonan kokoonpano ja sen muutokset. Nämä on sidottu isompaan kokonaisuuteen divisioonien organisaatioiden sekä maavoimien taisteluoppien kaut-ta. Näitä tietoja yhdistelemällä on voitu selvittää pataljoonan kokoonpanon kehittymisen syitä. Tutkitulla aikavälillä mekanisoidun jalkaväkipataljoonan kokoonpano on keventynyt ja yksin-kertaistunut. Suorituskykyjen karsinta on keskittynyt erityisesti orgaaniseen epäsuoraan tuleen ja huoltoon. Kehittynyt tekniikka on kuitenkin pitänyt pataljoonan tulivoiman, liikkuvuuden, suojan ja johdettavuuden hyvällä tasolla. Pataljoonasta poistuneet suorituskyvyt on siirretty divisioonan organisaatioon, josta ne on tarpeen mukaan alistettu. Mekanisoitu jalkaväkipatal-joona on ollut koko tutkitulla aikavälillä joustava organisaatio, jota on tilanteen mukaan voitu vahventaa tai heikentää. Pataljoona on pyritty pitämään osana isompaa kokonaisuutta, jotta sen tukeminen ylempien johtoportaiden suorituskyvyllä on mahdollista. Pataljoonan kokonaissuorituskyky on tutkittuna aikana kasvanut, mutta se on tullut koko ajan riippuvaisemmaksi ylemmän johtoportaan tuesta ja erityisesti toimivista johtamisjärjestelmis-tä. Toimiessaan kokonaisuus on erittäin tehokas, sillä kukin organisaatio ja johtoporras voi keskittyä pääsääntöisesti omaan tehtäväänsä. Taistelevat joukot, joilla ei ole tarvetta huolehtia tukevista joukoista, voidaan nopeasti siirtää tarvittavalle alueelle. Samaan aikaan tukevat ase-lajit ja joukot voivat luoda omat painopisteensä tarpeen mukaan. Vaarana on kuitenkin se, että johtamisjärjestelmä ei syystä tai toisesta toimi, jolloin yhteistoiminta vaikeutuu tai loppuu kokonaan. Vaikka mekanisoidun jalkaväkipataljoonan päätehtävä onkin tavanomainen taiste-lu, ovat uudistuneet uhkakuvat ja Yhdysvaltojen ulkopolitiikka vaikuttaneet pataljoonan teh-täviin ja kokoonpanoon.

Ennakkoratkaisumenettely ylikansallisena tuomioistuinvalvontana

Euroopan Unionin tuomioistuimella (EUT) on ollut keskeinen rooli Euroopan unionin (EU) kehityksessä kautta historian ja EUT onkin ennakkoratkaisukäytännöllään luonut useita keskeisiä EU-oikeuden periaatteita. Ennakkoratkaisumenettely on muutoinkin merkittävä EUT:n vallan käytön väline, jopa suhteessa EU:n jäsenvaltioiden kansallisiin instansseihin arvioidessaan kansallisten tuomioistuinten sille ennakkoratkaisukysymyksissään esiin tuomia EU-oikeuden tulkintaan liittyviä epäselvyyksiä. EUT:lla ei kuitenkaan EU:n perustamissopimusten artiklojen perusteella lähtökohtaisesti ole oikeutta vaikuttaa suoraan kansallisten säädösten pätevyyteen vastaavasti kuin sillä on oikeus vaikuttaa EU:n omien instanssien antamien säädöksien ja päätöksien pätevyyteen. Ennakkoratkaisumenettely on kuitenkin EU-oikeuden kehityksen myötä syventänyt asemaansa, eikä enää ole aivan yksinkertaista sanoa etteikö EUT myös ottaisi kantaa kansallisiin säädöksiin. Tästä nouseekin esiin kysymys siitä, voidaanko ennakkoratkaisumenettelyä pitää EUT:n suorittamana ylikansallisena tuomioistuinvalvontana suhteessa jäsenvaltioihin ja mitä seuraamuksia tällaisella EUT:n roolilla mahdollisesti voisi olla. Tutkielmassa tutkitaan tätä ennakkoratkaisumenettelyn potentiaalista roolia ylikansallisena tuomioistuinvalvontana ja sen ilmenemistä EUT:n omasta ratkaisukäytännöstä. Keskeiseltä luonteeltaan tutkielma on teoreettinen ja tutkimusmetodina hyödynnetään oikeusdogmaattista metodia. Lähdemateriaalin osalta tutkielmassa nojaudutaan alaa tutkineiden tutkijoiden laatimiin artikkeleihin ja oikeudelliseen kirjallisuuteen sekä EUT:n antamiin ennakkoratkaisuihin. Kyseisten materiaalien pohjalta tehdyn analyysin perusteella voidaan päästä siihen johtopäätökseen, että ennakkoratkaisumenettely on EUT:n harjoittamaa ylikansallista tuomioistuinvalvontaa suhteessa kansallisiin toimijoihin. EUT ottaa ennakkoratkaisuillaan säännöllisesti kantaa kansallisten lakien sovellettavuuteen EU-oikeuden valossa, jolloin EUT myös harjoittaa tuomioistuinvalvontaa. Ennakkoratkaisumenettely ei kuitenkaan ole tuomioistuinvalvontaa täydellisimmillään, vaan sitä rajoittavat ja vähentävät monet eri tekijät, muun muassa kansallisten toimijoiden tietyn asteinen suvereniteetti, joten menettelyllä on vielä tilaa kasvaa.

Taistelijan käsite sodan oikeussäännöissä

Tutkimuksen tavoitteena on muodostaa kokonaiskuva laillisen taistelijan määritelmästä sodan oikeussäännöissä. Tutkimusongelman pääkysymys on: Miten taistelija määritellään sodan oikeussäännöissä? Tutkimuksen lähestymistapana on kansainvälisoikeudellinen eurooppalainen lähestymistapa, jota kutsutaan myös eurooppalaiseksi oikeuspositivistiseksi lähestymistavaksi. Tutkimusmenetelmänä on aineistotutkimus, jota on täydennetty asiantuntijahaastatteluilla. Sodan oikeussäännöt ovat syntyneet pitkän ajan kuluessa ja ovat tästä syystä kieliasultaan, rakenteeltaan ja sisällöltään erilaisia. Tästä syystä oikeudellisia tapauksia tutkittaessa niitä on tarkasteltava ja otettava huomioon useita rinnakkain. Sodan eri oikeussäännöt täydentävät toisiaan ja tuovat tarkasteltaviin asioihin, kuten esimerkiksi kysymykseen taistelijan laillisuudesta, erilaisia huomioon otettavia seikkoja. Sodan oikeussääntöjen mukaan taistelijan ja siviilin määritelmä on selkeä. On olemassa vain taistelijoita ja siviilejä. Mitään kolmatta ryhmää näiden välillä ei ole. Laillisen taistelijan määritelmän täyttymiseen tarvittavat kriteerit on kirjattu sodan oikeussääntöihin. Vaikka taistelukentän toimija täyttäisikin ulkoisesti taistelijan vaatimukset, ei hän jonkun muun määri-telmän puuttuessa saa taistelijan asemaa. Tällaisen henkilön ottaessa osaa taistelutoimintaan, menettää hän rikollisen toiminnan myötä siviilihenkilölle kuuluvan suojellun henkilön erityisaseman.

Venäjän vastasissitaktiikan kehittyminen Tshetshenian sodissa

Tutkimuksen tavoitteena on selvittää millaisia vastasissitaktiikoita Venäjän armeijan jalkaväki käytti Tshetshenian sodissa vuosina 1994-1996 ja 1999-2000. Tutkimuksessa selvitetään myös, miten Venäjän armeijan jalkaväen vastasissitaktiikka kehittyi Tshetshenian sotien aikana ja millaisista lähtökohdista venäläinen jalkaväki lähti suorittamaan vastasissioperaatioita Tshetsheniassa. Tutkimus on tehty venäläisen jalkaväen näkökulmasta ja jalkaväkeä tukevat aselajit ovat rajattu tutkimuksen ulkopuolelle, mutta niitä on käsitelty tarpeellisilta osiltaan. Tämä tarkoittaa sitä, että esimerkiksi ilmavoimien ja tykistön rooli taisteluissa on selitetty jalkaväen taktiikan näkökulmasta. Tutkimuksessa käytin tapaustutkimusta, jossa tapauksina on kolme erillistä taistelukuvausta. Näiden tapausten avulla pystyin tutkimaan molempia sotia ja tutkimaan tarkasti venäläisen jalkaväen vastasissitaktiikan kehitystä. Tutkimuksessa havaitsin, että Venäjän armeija ei kyennyt hyödyntämään ensimmäisessä Tshetshenian sodassa omia ja muiden valtioiden kokemuksia vastasissisodankäynnistä. Venäläisten taktiikka epäonnistui pahasti, eivätkä armeijan resurssit riittäneet korjaamaan tilannetta sodan aikana. Vasta sotien välissä venäläiset tutkivat kokemuksiaan Afganistanin sodasta sekä Yhdysvaltojen kokemuksia Vietnamista, ja kehittivät taktiikkaansa, joka tuotti huomattavia tuloksia toisessa Tshetshenian sodassa. Huomattavaa oli Venäjän asevoimien kykenemättömyys hallita ja ratkaista paikallisia kriisejä, mitä Tshetshenian sodat olivat. Lopulta ensimmäinen Tshetshenian sota päättyikin poliittiseen ratkaisuun. Toisaalta tshetsheenien toimet toisessa Tshetshenian sodassa saivat aikaan yleisen mielipiteen muutoksen venäläisissä siviileissä. Vuosina 1994-1996 mielipiteet olivat yleisesti ottaen kielteisiä sotaa kohtaan, mutta vuosina 1999-2000 sota nähtiin enemmän tarpeellisena.