Insinööri maailmanhistoriassa : ammatin kehitys 6000 vuoden aikana

Otsikko suomenkielinen; teksti saksankielinen

Pohjois-Pohjanmaan kutsuntajärjestelyt vuosien 2013–2014 aikana : sopeuttavat toimet Kainuun alueen yhdistyessä 1.1.2015

Opinnäytetyössä tarkastellaan vuodesta 2015 toimeenpantavan puolustusvoimauudistuksen vaikutuksia kutsuntajärjestelyihin Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun alueella. Tavoitteena on kartoittaa keinoja, joita Pohjois-Pohjanmaan aluetoimisto voi käyttää kutsuntajärjestelyissään sopeuttavina toimina vuosina 2013 ja 2014 ennen uudistuksen voimaan astumista. Aihe liittyy puolustusvoimauudistuksen toimeenpanemaan aluetoimistojen supistamisiin ja sen tuomaan osaamisen hallinan haasteisiin kutsuntajärjestelyissä laajenevalla alueella, jossa moniosaamisen lisääntyvä tarve nousee esille. Meneillään olevan puolustusvoimauudistuksen vuoksi ei tätä työtä tehdessä ole käytettävissä ohjeistusta kutsuntatilaisuuksien järjestämisestä vuodesta 2015 lukien, vaan ohjeistusta annetaan asiantuntijaneuvottelupäivillä, palavereissa ja kokouksissa, joiden pohjalta linjauksia annetaan. Pohjois-Pohjanmaan aluetoimisto toteuttaa kutsuntajärjestelyjä osana pääprosessien mukaisia tehtäviä. Aluetoimiston tehtäväkenttä muodostuu pääprosesseina sotilaallisen maanpuolustuksen suunnittelusta, suorituskyvyn rakentamisesta ja suunnittelusta ja käytöstä sekä toiminnan tukemisesta. Näistä merkittävimmät muut tehtävät ovat reservinkoulutukseen liittyvä harjoitustoiminta ja valmiuden säätely toiminta-alueella. Puolustusvoimauudistuksessa Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun aluetoimiston henkilöstöresurssit eivät tule kasvamaan. Tutkin otsikon mukaista aihetta laadullisella tutkimusotteella, johon aineisto on kerätty tekemällä kolme erillistä asiantuntijahaastattelua sekä tarkasteltu valmiita asiakirjoja ja aineistoja. Materiaaleja on tarkasteltu analysoimalla niitä ja nostettu esille osaamisen hallintaan ja haasteisiin liittyviä keskeisimpiä kohtia.Keskeiset tutkimuskysymykset liittyvät sopeuttavien toimintojen mahdollisuuksiin ennen uudistusta, mihin vaikuttavat puolustusvoimauudistuksen tuomat haasteet ja toisaalta saa-dut hyvät ja toimivat käytänteet kutsuntojen järjestämisessä sekä kutsuntalautakuntatyös-kentelyn osaamisen hallinta. Opinnäytetyön keskeisenä havaintona on, että Pohjois-Pohjanmaan aluetoimiston kutsun-tahenkilöstö joutunee omaksumaan uuden ajattelutavan ainakin alueen asevelvollisten pal-veluspaikkakiintiöiden muuttumisen myötä, ja asevelvollisten motivointi saattaa nousta keskeiseksi tekijäksi palveluspaikkapäätöstä tehtäessä. Pohjois-Pohjanmaan alueelta palve-lukseen tullaan enenevissä määrin määräämään Kajaanin sijasta Sodankylään tai Rovanie-melle ja näin välimatkat tulevat kasvamaan. Lisäksi havaintona on, että henkilöstön käyttöä jouduttaneen tehostamaan työn lisääntyessä ja kutsuntojen osaamisen hyvä hallinta näyttäisi perustuvan pitkälliseen kokemukseen kut-suntajärjestelyistä ja asevelvollisuusalasta, eli työssä oppimiseen. Tätä työssäoppimista ja osaamista varmistetaankin vuosittaisilla yhteisillä koulutustilaisuuksilla sekä henkilöstön monipuolisella käytöllä kutsuntatilaisuuksissa.

Rautatiekuljetusten toimeenpanosuunnitelmat ennen talvisotaa

Tarkasteltaessa yleisesikunnassa laadittuja 1920- ja 1930-luvun puolustussuunnitelmia, voidaan havaita, kuinka niiden taustalla oli lähes itsestäänselvyytenä ajatus rautateitse tapahtuvasta joukkojen keskittämisestä ja huoltamisesta. Rautatiekuljetuksilla ja niiden suunnittelulla oli siis keskeinen osa Suomen puolustusvalmisteluissa ennen talvisotaa. Markku Iskanius on tutkinut väitöskirjassaan toisen maailmansodan ajan kuljetuksia Suomessa ja heti sotien jälkeen Lauri Tuhkanen laati tutkielman rautatiekuljetuksista sotien aikana. Juuri tämän tutkielman aiheesta ei ole kuitenkaan aiemmin tehty tutkimusta. Pääkysymyksenä oli millaisia rautatiekuljetusten toimeenpanosuunnitelmia ja ohjesääntöjä niiden tekemiseksi laadittiin Rautatiehallituksessa ja yleisesikunnassa ennen talvisotaa. Työn avulla pyrittiin selvittämään, millaisilla rautatiekuljetusten toimeenpanosuunnitelmilla lähdettiin talvisotaan; miten suunnitelmat laadittiin, kuka niitä laati ja mitä niiden tekemiseen liittyi. Oleellista oli selvittää millaisia rautatiekuljetusjärjestelmän sotilaalliset käyttömahdollisuudet olivat. Keskeisinä lähteinä tutkimuksessa olivat yleisesikunnan kulkulaitostoimiston ja Rautatiehallituksen sotilastoimiston arkistot. Arkistokansiot olivat osittain huonosti järjestettyjä, mutta niistä löytyi riittävän kattavasti tietoa tämän tutkimuksen aihepiiristä. Lisäksi tutkimusta taustoitettiin aiemmin julkaistujen tutkimusten sekä sota- ja rautatiehistoriallisen kirjallisuuden avulla. Yleisesikunnan kulkulaitostoimisto ja sen seuraaja operatiivisessa osastossa olivat päävastuussa rautatiekuljetusten suunnittelussa sotien välisenä aikana. Kulkulaitostoimiston suunnitelmissa oli vahva rautatiepainotus; muilla kuljetusmuodoilla täydennettiin rautatiekuljetuksia. Yhtenä syynä tähän oli vuosina 1918–1937 toimistoa johtanut eversti Carl-Gustav von Kraemer, jolla oli rautatiealan koulutus Venäjän keisarillisesta armeijasta. Siinä missä yleisesikunnan kulkulaitostoimisto vastasi kuljetussuunnitelmien laatimisesta siten, että ne oli sovitettu yhteen operatiivisten ja huoltosuunnitelmien kanssa, oli sotilastoimiston roolina viedä suunnitelmat käytäntöön Rautatiehallituksen alaisille Valtionrautateille. Yhteistyösuhteet näiden kahden valtionhallintoon kuuluneen toimijan kesken vaikuttivat lähteiden perusteella toimineen hyvin. Rautatiehallituksen sotilastoimistoon nimetyt sotilaat vastasivat maanpuolustuksellisten asioiden huomioon ottamisesta rautateiden hallinnossa. Samalla sotilastoimisto tarjosi luontevan yhteistyökanavan Rautatiehallituksen ja yleisesikunnan välille.

Karhiniemen Kyläkartano – entisen maalaiskansakoulun merkitys kyläyhteisön kohtaamispaikkana

Karhiniemi on 150 asukkaan kylä Satakunnan Huittisissa. Tutkimukseni keskiössä on Karhiniemen entinen kansakoulu eli nykyinen Karhiniemen kyläkartano. Tutkimukseni tavoitteena on selvittää mitä merkityksiä kylän keskeisellä paikalla sijaitsevaan vanhaan rakennukseen on liitetty ennen ja liitetään nyt, ovatko merkitykset vuosien 1913-2012 aikana muuttuneet, ja onko koulutoiminnan lakkaaminen vuonna 1970 vaikuttanut näihin merkityksiin, ja sitä kautta kylän yhteishenkeen ja vireyteen. Pääasiallisena aineistona käytän suullista muistitietoa, jota olen kerännyt haastattelemalla. Valitsin tutkimusmenetelmäksi haastattelun, koska pidän kyläläisten omia muistoja ja kokemuksia tutkimuskysymyksen kannalta ensiarvoisen tärkeinä. Muistitietotutkimus on monitieteistä ja -metodista, joka sopii myös kulttuuriperinnön tutkimukseen hyvin. Haastatteluihin osallistui yhteensä 20 henkilöä, jotka edustivat Karhiniemen entisiä ja nykyisiä asukkaita sekä Karhiniemellä työskennelleitä henkilöitä. Karhiniemen koulu lakkautettiin vuonna 1970, jonka jälkeen kylän sosiaalinen elämä hiipui vuosikymmeniksi, ja jäi muutaman ulkopuolisen ihmisen järjestämän toiminnan varaan. Viimeistään kyläseuran perustamisen myötä vuonna 1989 kyläläiset saivat huomata, ettei koulun lakkautuksen tarvitse merkitä kylän tarinan loppua. Lakkautettu koulutalo voi parhaimmillaan olla kyläläisten yhteisöllisyyttä ja kylän identiteettiä ylläpitävä toiminnan ja muistojen paikka. Koettelemukset voivat parhaimmillaan kasvattaa kylän me-henkeä, ja lisätä kyläläisten kaipaamaa yhteistoimintaa. Kyläläiset saavat asuinpaikkansa virkistymään tauon jälkeenkin, jos talkootyöhön ja yhdessä tekemiseen jaksetaan sinnikkäästi panostaa. Jokaisella kylällä on elävän, sosiaalisen yhteisön edellytykset, mikäli kylällä on vahva kulttuuriperintö ja yhteishenki sekä aktiivisia asukkaita.

Pyydä mahdotonta : Kansanperinteen arkiston kokemuksia äänimateriaalin säilytyksestä

Teemanumero 1/2012: Arkisto.

Repatriaattien sitouttaminen organisaatioon paluuprosessin aikana : Tukitoimien avulla kohti vaihtuvuuden vähentymistä

Tämän tutkimuksen aiheena on repatriaattien sitouttaminen organisaatioon paluuprosessin aikana ja vaihtuvuuden vähentäminen tukitoimien avulla. Paluu ulkomaankomennukselta on yleisesti koettu haastavana eikä sen haasteita täysin ymmärretä organisaatioissa. Tästä johtuen paluun jälkeinen vaihtuvuus saattaa olla korkea. Toisin sanottuna repatriaatit eli komennukselta palanneet henkilöt saattavat irtisanoutua pian paluun jälkeen yrityksestä. Vaihtuvuudesta aiheutuvat kustannukset voivat nousta korkeiksi, sillä tutkimusten mukaan yritykset sijoittavat huomattavan summan rahaa ulkomaankomennuksiin. Organisaatioilla on mahdollisuus vaikuttaa paluun onnistumiseen tukemalla repatriaattia. Tutkimuksessa tarkastellaan seuraavaa tutkimusongelmaa: Miten organisaation tarjoamilla tukitoimilla voidaan edistää sitouttamista ja vähentää vaihtuvuutta? Tutkimuksen tavoitteena on tarkastella organisaatiossa tarjottavien tukitoimien merkitystä repatriaattien sitouttamiseen ja vaihtuvuuteen. Lisäksi tavoitteena on ymmärtää paluun yhteydessä esiintyviä haasteita. Tarkoituksena on luoda ymmärrystä siitä, miten organisaatioissa voitaisiin hallita paluuprosessia niin, että ulkomaankomennukseen sijoitetut resurssit eivät menisi hukkaan. Tutkimus on luonteeltaan kvalitatiivinen eli laadullinen tutkimus. Tutkimuksen empiirinen aineisto koostuu teemahaastatteluista, joita tehtiin kuusi kappaletta. Haastattelut toteutettiin Suomessa toimivissa kansainvälisissä yrityksissä. Haastateltavat toimivat asemassa, jossa he vastasivat ulkomaankomennuksien hallinnasta. Tutkimuksen johtopäätöksinä voidaan todeta, että repatriaattien sitouttamisen edistäminen ja vaihtuvuuden vähentäminen ei ole yksiselitteinen ilmiö. Aihetta on tutkittu Suomessa melko vähän, joten uudelle tutkimukselle olisi vielä tilaa. Haastatteluissa nousi esille, että paluun aikana ilmenevät haasteet liittyivät pääasiassa sopivan työtehtävän löytämiseen ja repatriaattien odotusten hallintaan. Merkittävimmiksi tukitoimiksi nousivat urasuunnittelu, kansainvälisen kokemuksen arvostaminen, viestintä, käytännön asioissa avustaminen ja paluuvalmennus. Sitouttamisen edistämisen ja vaihtuvuuden vähentämisen näkökulmasta urasuunnittelu, kansainvälisen kokemuksen arvostaminen ja viestintä nousivat haastatteluista merkittävimmiksi tukitoimiksi. Sen sijaan käytännön asioissa avustamisen ja paluuvalmennuksen merkitys tukitoimena oli vähäinen.

Plan B from Outer Space - InsomniaGame-pelin suunnittelu ja toteutus 2010–2011

InsomniaGame oli Turun yliopiston digitaalisen kulttuurin oppiaineen ja Insomnia verkkopeliyhdistyksen yhteistyössä vuosina 2010 ja 2011 toteuttama pelikonseptikokeilu. InsomniaGame oli osa laajempaa ”CoEx: Yhteisöllistä tekemistä tukevat tilat kokemusten jakamisessa” kaksivuotista (1.10.2009–31.12.2011) hanketta, jonka toteuttivat yhteistyössä Turun yliopiston Porin yksikkö, Tampereen teknillisen yliopiston Porin yksikkö ja Tampereen yliopisto. Hankkeen tavoitteena oli toteuttaa sosiaalista mediaa, yhteisöllisyyttä ja lisättyä todellisuutta hyödyntäviä virtuaalisia ja julkisia tiloja, joissa käyttäjät voivat jakaa kokemuksia. Tutkimus on luonteeltaan soveltava pro gradu -tutkielma, joka sisältää kaksi vuotta kestäneen ja kaksi pelisovellusta sisältävän työosuuden. InsomniaGame koostui erilaisista pelaajien suorittamista tehtävistä, pelialustasta sekä taustatarinasta. Päätutkimuskysymykset ovat: Mitkä tekijät vaikuttivat pelisuunnitteluprosessiin ja miten? Työ esittelee InsomniaGame-pelin kehityksen. Erityistarkastelussa ovat suunnitteluprosessin ja pelin sisällölliset muutokset sekä niihin vaikuttaneet tekijät. Pelin kehitys perustui pääasiassa erilaisiin dokumentteihin, joita käytettiin suunnittelun apuvälineenä sekä viestinnässä projektin eri toimijoiden kesken. Tutkimus pyrkii syntyneiden dokumenttien sekä pelisuunnittelijoiden muistin perusteella rekonstruoimaan InsomniaGame-pelisovelluksen kehityskaaren. InsomniaGamen kehityksessä oli monia tekijöitä, jotka muuttuivat sen kehityskaaren aikana. Itse pelin sisältö, kuten myös suunnittelutapa, muuttuivat kahden vuoden aikana huomattavasti. Pelillä oli myös monia erityispiirteitä, jotka tekevät sen kehityksestä ainutlaatuisen, sillä esimerkiksi pelin testaaminen yhtenä kokonaisuutena oli mahdotonta. Lisäksi peli oli tutkimus- ja yhteistyöprojekti, jossa oli mukana monia eri toimijoita ja erityisesti tutkimuksessa korostuu yhteistyökumppani Insomnia verkkopeliyhdistyksen osallisuus. InsomniaGamen kummankaan vuoden toteutus ei sujunut odotetulla tavalla, mikä osaltaan vaikutti etenkin jälkimmäisen vuoden pelin suunnitteluun. Varsinainen suunnittelutyö kuitenkin eteni ensimmäisenä vuonna käytetyn mallin mukaisesti, mutta kuitenkin niin että alkuperäiset oletukset pelisuunnittelusta ja lopputuloksesta muuttuivat. Tämän vuoksi peliprojektia voi paikoitellen luonnehtia jopa kaoottiseksi, ja erityisesti toteutusvaiheessa jouduttiin luomaan nopealla aikataululla uusia toimintamalleja. Työ toimii mallina tuleville peliprojekteille, mutta erityisen tärkeää olisi luoda yhtenäinen kehitysalusta vastaavanlaisia projekteja varten.

Suomalaisten upseerien kokemuksia monikansallisen toimiston johtamisesta kriisinhallintaoperaatiossa

Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää suomalaisten upseerien kokemuksia monikansallisen toimiston johtamisesta kriisinhallintaoperaatiossa. Tutkimus oli kvalitatiivinen ja aineisto kerättiin sähköpostitse avoimella strukturoimattomalla kyselyllä. Kyselyyn osallistui 22 kriisinhallintaoperaatiossa toimiston päällikön tehtävissä ollutta upseeria. Tutkimuksen aineistonanalyysimenetelmänä toimi fenomenologinen analyysi. Tutkimuksen keskiössä oli kriisihallintaoperaation toimintaympäristö, jota tarkasteltiin tutkimuksen pääkäsitteiden avulla. Pääkäsitteitä tässä tutkimuksessa olivat johtaminen, kriisinhallinta ja kokemukset. Johtamista käsiteltiin johtamisen nelikentän näkökulmasta, kun taas kriisinhallintaa käsiteltiin sen eri määritelmien, sen toimintaympäristön ja tutkimukseen osallistuneiden upseerien eri kriisinhallintaoperaatioiden avulla. Tuloksissa korostui erityisesti ”pehmeän” syväjohtamisen mukaisen johtamistavan omaksuminen. Syväjohtamisen mukainen johtamistapa helpotti myös asioiden johtamista, jossa esimies pystyi antamaan alaisilleen vastuulleen ja hoidettavakseen heidän osaamistaan vastaavia tehtäviä. Monikansallisen toimiston organisaatiokulttuurin muodostumisessa ja muokkaamisessa toimiston päälliköllä on merkittävä rooli. Tähän vaikuttavat toimiston eri kansallisuudet, jotka tuovat mukanaan omat työskentelytavat ja kulttuurit. Toimistot suoriutuvat onnistuneesti tehtävistään, mikäli jokainen henkilö täyttää tehtävän vaatimat osaamisvaatimukset. Kriisinhallintaoperaation monikansalliseen organisaatiorakenteeseen vaikuttavat kansalliset organisaatiorakenteet, joka toimiston päällikön tulee ottaa huomioon toiminnassaan. Vuorovaikutuksen toimivuus esimiehen ja alaisten välillä koettiin tärkeäksi toimiston johtamisessa. Kaikkiin johtamisen nelikentän osa-alueisiin vaikutti alaisten ja toimiston päällikön osaaminen sekä kielitaito. Nämä olivat kriittisiä asioita tehtävistä suoriutumiseen. Kokonaiskuvan kannalta voidaan sanoa, että tämän tutkimuksen tulokset toivat esille hyviä kehittämisehdotuksia siitä, miten esimiestasontehtäviin lähtevien upseerien tulisi valmistautua kriisinhallintaoperaatioihin monikansallisessa työympäristössä ja millaisiin asioihin tulisi kiinnittää erityistä huomiota esimerkiksi rotaatiokoulutuksessa. Tämän tutkimuksen tulokset ja tuotokset tulevat helpottamaan suomalaisten upseerien monikansallisen toimiston johtamista kriisinhallintaoperaatioissa.

Mitä se työpaikkaohjaaja tekee? : henkilökunnan näkemyksiä ja kokemuksia työpaikkaohjaajista ja heidän toiminnastaan osana nuorten työntekijöiden osaamisen kehittämistä perusyksikössä

Vuonna 2007 perustetun uusimuotoisen aliupseeriston osaamisen kehittämisen painopiste on työelämässä tapahtuvassa oppimisessa. Sen tueksi on kehitetty työpaikkaohjaajajärjestelmää, jossa nimetty kokeneempi työntekijä pyrkii auttamaan uusia työntekijöitä ammatillisissa haasteissa sekä mentorin että tuutorin roolissa. Koska ohjaajajärjestelmä on ollut nyt käytössä 2–4 vuotta riippuen joukko-osastosta, on ajankohtaista selvittää, mitä työpaikkaohjaajalta perusyksiköissä odotetaan, miten odotukset näkyvät ja ilmenevät toiminnassa, millainen on hyvä ohjaaja sekä mitkä ovat ohjaamisen keskeisimmät haasteet ja ongelmat. Tutkimus toteutettiin laadullisin menetelmin. Tutkimus on monitapaustutkimus, ja tutkimuksen kohteeksi valittiin Karjalan Jääkäripataljoonan ja Kainuun Tykistörykmentin esikunnan henkilöstöä, perusyksiköiden päälliköitä ja varapäälliköitä (n=11). Tutkittavilla on kokemusta valmistumisen jälkeen puolustusvoimien palveluksessa 3–25 vuotta, pääasiassa perusyksiköiden eri tehtävistä. Tutkimuksen aineisto muodostui avoimista lomakehaastatteluista ja teemahaastatteluista. Aineisto analysoitiin teoriaohjaavalla sisällönanalyysilla. Perusyksiköiden kokeneen henkilöstön puute heijastui hieman tutkimustuloksiin. Tutkimustulosten mukaan perusyksiköissä on tarve työpaikkaohjaajille, jotka voivat tehdä tehtävää lähes täysipäiväisesti tai toimia ohessa joukkueen kouluttajana. Ohjaaminen ja ohjaamisen suunnitelmallisuus työpaikkaohjaajien hyvästä asenteesta huolimatta ei toteudu tällä hetkellä täysimääräisesti. Syynä on se, että kaikissa perusyksiköissä ei ole enää kouluttajatehtävissä kokeneita opistoupseereita, jotka voisivat toimia oman toimensa ohella työpaikkaohjaajina. Opistoupseereita on yksiköissä pääasiassa vääpelin tehtävissä, mutta tutkittavat henkilöt eivät nähneet vääpelin tehtävää soveltuvaksi työpaikkaohjaajalle. Syynä olivat vääpelin suhteellisen mittavat hallinnolliset työtehtävät. Tutkimuksen mukaan ohjaaminen tapahtuu pääasiassa noudattaen vanhoja olemassa olevia käytänteitä. Tutkimuksen perusteella voidaan todeta, että nykyisillä henkilöstöresursseilla ohjaamisen suunnitelmallisuus ja tavoitteen asettelu ovat haastavia ja mahdottomia tehdä, koska jo yhden henkilön poistuminen perusyksikön vahvuudesta saattaa romuttaa koko suunnitellun jakson. Ohjaajatoiminnassa tärkeimmäksi anniksi tutkittavat näkivät hiljaisen tiedon ja kokemusten kautta opittujen käytänteiden siirtämisen, samassa työympäristössä, esimerkin avulla nuoremmille. Lisäksi tutkimuksessa todettiin tärkeäksi ohjaajatoiminnan avulla perehdyttää uudet työntekijät laaja-alaisesti sotilaan ammattiin ja tukea heidän henkilökohtaista kasvuaan niin kouluttajana kuin ihmisenäkin.

Suomenlinnan Rannikkorykmentin ryhmänjohtajien kokemuksia kouluttajakoulutuksesta ja sen vaikutuksesta heidän koulutustaitoihinsa

Sotilaskoulutuksen antaminen on puolustusvoimien tärkein rauhan ajan toiminto luoden perustan sodan ajan joukoille ja toimien puolustusvoimien näyteikkunana muun yhteiskunnan suuntaan. Eri koulutuskokonaisuuksista eräs tärkeimmistä on johtaja- ja kouluttajakoulutus, josta valtaosa toteutetaan aliupseerikoulutuksena. Konstruktivistinen oppimiskäsitys muodostaa tutkimuksen teoreettisen taustan. Tässä oppijalähtöisessä käsityksessä oppiminen perustuu aikaisempaan tietoon, oppijan aktiivisuuteen ja sosiaaliseen vuorovaikutukseen. Myös puolustusvoimissa oppimisen, opettamisen ja koulutuksen tulisi pohjautua tähän käsitykseen. Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää, millaisia kokemuksia ryhmänjohtajilla on kouluttajakoulutuksesta. Tutkimuksen pääkysymys oli, miten konstruktivistinen oppimiskäsitys ilmenee ryhmänjohtajien kouluttajakoulutuksessa? Pääkysymykseen haettiin vastausta kahden alakysymyksen kautta: 1) Millaisena ryhmänjohtajat kokevat aliupseerikurssin aikaisen kouluttajakoulutuksen? 2) Millaisena ryhmänjohtajat kokevat johtajakauden aikaisen kouluttajana harjaantumisen? Tutkimus oli luonteeltaan laadullinen. Aineistokeruu toteutettiin teemahaastatteluilla Suomenlinnan Rannikkorykmentissä. Teemat muodostuivat aliupseerikurssin aikaisen kouluttajakoulutuksen ja johtajakauden aikaisen kouluttajana harjaantumisen ympärille. Haastatellut neljä miestä olivat iältään noin 20-vuotiaita ja kotoisin pääkaupunkiseudulta tai sen läheisyydestä. Saatu aineisto analysoitiin teoriaohjaavaa sisällönanalyysiä käyttäen. Tutkimuksen päätulokset esitetään teoreettisista käsitteistä muodostetuissa pääluokissa, jotka ovat seuraavat: ”Yksilön ja ympäristön vuorovaikutuksen merkitys koulutustaidon kehittymiseen”, ”Oppijan merkitys koulutustaidon kehittymiseen” ja ”Tilannesidonnaisuuden merkitys koulutustaidon kehittymiseen”. Kutakin pääluokkaa käsitellään niihin sisältyvien alaluokkien kautta tutkittavien näkemysten ja äänen esiin saamiseksi. Konstruktivistinen oppimisnäkemys ilmenee ryhmänjohtajien kouluttajakoulutuksessa heidän oppijan rooliaan kuvaavien käsitysten kautta. Ryhmänjohtajat korostivat omaa vastuutaan oppimisessaan. Heidän mukaansa oppiminen on ensisijaisesti heistä itsestään lähtöisin, ja vastauksissa painotettiin myös itsereflektion merkitystä. Henkilökunta koettiin ennemmin oppimisen ohjaajana kuin valmiiden vastausten antajana. Oppimisympäristö ei ole kuitenkaan ollut oppimista ohjaava ja tukeva, sillä sosiaalinen vuorovaikutus erityisesti henkilökunnan ja ryhmänjohtajien välillä oli vähäistä. Palaute ei ole ollut laaja-alaista, yksilöllistä ja jatkuvaa. Oppimisen tilannesidonnaisuutta korostettiin, sillä haastateltavien mukaan kouluttajana oppiminen tapahtuu parhaiten todellisissa tilanteissa ja ympäristöissä itse tekemällä.

Merivoimien tietoteknisten joukkojen joukkotuotannon asettamat osaamisvaatimukset kouluttajatehtävissä palveleville aliupseereille

Aliupseerit ovat merivoimissa saaneet tärkeän roolin kouluttajatehtävissä viime vuosien aikana. Aliupseeriksi on mahdollista päästä suoraan varusmiespalveluksen jälkeen, jolloin koulutustausta on melko heikko nuorella henkilöllä. Aliupseereiden saama koulutus työssäoloaikana nousee silloin tärkeään asemaan. Tämän tutkimuksen tavoitteena on selvittää tietotekniikka yksiköissä palveleville aliupseereille asetettuja osaamisvaatimuksia joukkotuotantoon liittyen. Käsittelen kursseilta saadun opin soveltuvuutta vaatimuksiin. Lisäksi tulen käsittelemään työpisteiden tämän hetkistä tilaa, sekä työpistekoulutusta. Lopullisena tavoitteena on selvittää millainen koulutuksen tulisi olla ja miten se tulisi toteuttaa, jotta lopputuloksena on ammattitaitoinen aliupseeristo. Tutkimus on toteutettu laadullisena tutkimuksena, jossa teen induktiivisia päätelmiä aineiston pohjalta ja pyrin tutkimuksen kautta tuomaan esille uutta tietoa. Metodina käytän sisällönanalyysia, joka mahdollistaa dokumenttien analysoinnin. Induktiivisella aineistolähtöisellä analyysillä pyrin kuvaamaan ilmiötä mahdollisimman tarkasti ja tuomaan sen sanalliseen muotoon. Pääaineiston tutkimukseen hankin teemahaastatteluitten avulla, jossa selvitän haastateltavien kokemuksia ja näkemyksiä tutkittavasta aiheesta. Tutkimukseen osallistuneet haastateltavat ovat töissä eri merivoimien tietotekniikkayksiköissä, jotka omalta osa-alueeltaan voivat antaa tietoa tutkittavasta kohteesta. Haastatteluiden tuottaman aineiston perustella, tuon esille tutkimuksen tulokset. Samoj kurssien aselajiopintojen soveltuvuutta arvioidessa tietotekniikkayksiköissä palveleville aliupseereille, voidaan todeta että kurssit eivät täysin vastaa niitä vaatimuksia mitä niille asetetaan. Suurimpana ongelmana pidetään yhteyden puuttumista koulutusta tarvitsevien ja tarjoavien välillä. Tällöin ei myöskään voida olettaa kurssien tarjonnan vastaavan odotuksiin. Kurssien kautta saatu oppi on kuitenkin vain pieni osa sitä kokonaisuutta jonka avulla aliupseerit rakentavat omaa osaamistaan. Suurin osa koulutuksesta ja oppimisesta tulee työpisteitten kautta. Työpistekoulutuksen tila on kuitenkin tällä hetkellä melko heikko, osaltaan johtuen viestiaselajia hallitsevan vanhemman henkilöstön puuttumisesta ja osaltaan siitä, että kouluttajaporras on tällä hetkellä saman ikäisiä ja tasoisia. Lisäksi esimiesportaan viestiaselajintuntemus on heikkoa, jolloin aliupseereille ei osata asettaa vaatimuksia ja koulutuksen suunnittelu ja johtaminen vaikeutuu. Lisähaasteen tuo uudet muuttuneet joukkotuotantovelvoitteet, jonka osalta on jouduttu hakemaan osaamista ulkoapäin. Ulkoapäin haetun koulutuksen tarkoituksena on ollut tehdä yksiköt omavaraisiksi koulutuksen suhteen, mutta tässä ei ole täysin onnistuttu työpisteiden tämän hetkisten henkilöstöresurssien takia. Toimivaa työpistekoulutusta selvittäessä ilmeni, että ensin on saatava koko työpiste sitoutettua työpistekoulutukseen ja sitä varten on löydyttävä myös riittävät henkilöstö. Avainasemassa on osaava esimiesporras joka kykenee asettamaan vaatimuksia sekä suunnitella, johtaa ja valvoa koulutusta. Toisena yhtä tärkeänä osana ovat kouluttajat, joita on oltava riittävästi. Työpistekoulutuksen toteutus tulisi olla suunnitelmallista, mutta työtehtävien ohessa tapahtuvaa oppimista, jossa vanhempi ohjeistaa nuorempaa. Kouluttajien erikoistumista työpisteiden sisällä, joka mahdollistaisi syventymisen tiettyyn osa-alueeseen, nähdään osana toimivan työpisteen rakentamista. Muutosten eteen on kuitenkin tehtävä paljon työtä. Suunnitelmallisesti on rakennettava ammattitaitoa ja osaamista yksiköissä, jotta niitä voidaan hyödyntää jatkossa.

Suomen ilmavalvonta talvisodassa : toiminta ja kokemukset

Ilmavalvonta, joka oli osa ilmatorjuntaa, liitettiin osaksi ilmapuolustuksen päällikön johtamaa ilmapuolustusta vuonna 1938. Ylimääräisen harjoituksen alkaessa lokakuussa 1939 olivat ilmavalvonnan sodan ajan valmistelutyöt edelleen kesken, ja valmistelutöiden keskeneräisyyden vuoksi ilmavalvontaverkko rakennettiin toimintakuntoiseksi vasta ylimääräisen harjoituksen aikana. Ylimääräisen harjoituksen suoma kahden kuukauden valmistautumisaika mahdollisti ilmavalvonnan tyydyttävän valmiuden talvisodan syttyessä. Tämä pro gradu -tutkielma selvittää ilmavalvonnan järjestelyjä talvisodan syttyessä, ilmavalvonnan toimintaa talvisodan aikana, ilmavalvonnasta talvisodan aikana saatuja kokemuksia sekä näiden kokemusten hyödyntämistä sotien välisenä aikana. Lisäksi tarkastelen, mitkä tekijät vaikuttivat ilmavalvonnan talvisodan aikaisiin järjestelyihin ja valmiuteen ylimääräisen harjoituksen alkaessa ja millainen oli ilmavalvonnan valmius ilmapuolustuksen uudelleenjärjestelyn jälkeen kesäkuussa 1941. Tutkimuksen perustutkimusongelma on seuraava: Millainen oli Suomen ilmavalvontajärjestelmä ja miten se toimi talvisodan aikana? Tutkielma on teoreettinen asiakirjatutkimus, jonka ensisijaisina lähteinä ovat arkistolähteet, sotapäiväkirjat ja Suomen ilmapuolustukseen liittyvä tutkimuskirjallisuus. Lisäksi tutkimuksessa on käytetty ilmapuolustusta käsitteleviä opinnäytetöitä ja tutkimusartikkeleja. Tutkimusmenetelmä perustuu aineistolähteiden ja tutkimuskirjallisuuden tutkimiseen ja keskinäiseen vertailuun – sisällönanalyysiin. Aikaisempaa tieteellistä tutkimusta aiheesta on niukasti, vaikka ilmapuolustuksesta vuosina 1939–1944 on kirjoitettu paljon. Ilmavalvonnan tehtävänä oli seurata valtakunnan ilmatilaa sekä tehdä havainnot vihollisen, omien ja tarvittaessa myös muiden valtioiden lentokoneiden liikkeistä ilmatilassamme. Kerätyt ilmatilannetiedot tuli välittää kaikille ennalta määritellyille tiedon tarvitsijoille. Tehtävänä oli antaa ennakkovaroitus lentokoneista kaikille yhteistoimintaosapuolille. Suomi jakautui talvisodan aikana ilmapuolustusalueisiin, jotka olivat alueellisia ilmavalvonnallisia ja -torjunnallisia kokonaisuuksia. Ilmapuolustusalueiden johtoeliminä toimivat johtoilmapuolustus- ja ilmapuolustusaluekeskukset, joiden alaisuudessa toimivat ilmavartiopalvelusta suorittavat ilmavartioasemat. Johtosuhteiden mukaan ilmavalvonta jakautui kotiseutuun ja sotatoimialueeseen. Ilmavalvontalotat muodostivat pääosan ilmavalvontaelimien henkilöstöstä. Ilmatilannetiedot viestitettiin pääosin puhelinkeskusten kautta kulkevia puhelinyhteyksiä pitkin. Ilmavalvontaviestitys jakautui ilmapuolustusalueiden sisäiseen lähiviestitykseen, ilmavalvonnan keskuselinten väliseen naapuri- ja kaukoviestitykseen sekä hälytysviestitykseen. Ilmavalvonta teki talvisodan aikana tiivistä yhteistyötä ilmatorjunnan, hävittäjätorjunnan, väestönsuojeluorganisaation ja rautatieviranomaisten kanssa. Talvisota osoitti ilmavalvonnan järjestelyssä ja toiminnassa lukuisia puutteita, mutta kokonaisuutena ilmapuolustuksen johdon ja ilmavalvontaorganisaation kokemukset ilmavalvonnan toiminnasta olivat myönteisiä. Ilmavalvontaverkko kykeni pääsääntöisesti täyttämään sille annetut tehtävät. Suurimmat puutteet talvisodan aikana olivat viestiyhteyksissä, lähiviestitysmenettelyssä, ilmavalvontaelimien kalustossa sekä henkilöstön koulutustasossa. Ilmavalvonnan yhteistoiminnan järjestelyt hävittäjätorjunnan ja väestönsuojeluorganisaation kanssa olivat talvisodan alkaessa puutteelliset, ja kehityksestä huolimatta yhteistoiminnassa ilmeni hankauksia talvisodan loppuun asti. Sotien välisenä aikana ilmapuolustusalueet muuttuivat ilmavalvonta-alueiksi. Ilmapuolustusaluekeskukset korvanneet ilmavalvonta-aluekeskukset ja ilmavalvonnan viestinkeräyspaikat olivat yksinomaan ilmavalvonnan keskuselimiä. Ilmavalvontaverkko tiivistyi, ja ilmavalvontaviestitystä pyrittiin kehittämään. Ilmavalvonnan järjestelyt kehittyivät sotien välisenä aikana, ja ilmavalvontajoukoilla oli hyvä valmius defensiivisten ilmavalvontasuunnitelmien määrittämiin tehtäviin ylimääräisen harjoituksen alkaessa kesäkuussa 1941.

Ammattisotilaiden kuormitusfysiologiset vasteet sotilaallisen harjoituksen aikana ja niiden yhteys kuntoindeksiin

Suomalaisten ammattisotilaiden kenttäkelpoisuus arvioidaan vuosittain suoritettavilla testeillä, jotka koostuvat fyysisen kunnon testeistä sekä palvelusammunnoista. Tällä hetkellä alin hyväksyttävä kenttäkelpoisuusluokka on kaksi (2.0). Viime vuosina taistelukentän kuva on kuitenkin muuttunut entistä vaativammaksi, joka vaatii sotilasjohtajilta yhä kovempaa fyysistä ja henkistä kuntoa. Suomessa ammattisotilaiden fyysistä kuormittumista sotilaallisen harjoituksen aikana ei ole juurikaan tutkittu, vaan tutkimukset ovat painottuneet varusmiesten ja reserviläisten tutkimukseen. Kuormitusfysiologisia muutoksia voidaan tutkia mittaamalla esimerkiksi hormonaalisia vasteita. Autonomisen hermoston muutoksia voidaan selvittää mittaamalla sykevälivaihtelua, joka on noninvasiivinen tutkimusmenetelmä. Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää ammattisotilaiden kuormitusfysiologiset vasteet sotilaallisen harjoituksen aikana sekä miten ne ovat yhteydessä kuntoindeksiin. Koehenkilöinä oli yhdeksän (n=9) miespuolista ammattisotilasta, jotka toimivat sodanajan organisaation mukaisessa Karjalan Jääkäriprikaatin esikunta- ja viestipataljoonan keskeisissä johto-, päällikkö- ja asiantuntijatehtävissä. He osallistuivat mittauksiin sotilaallisen harjoituksen aikana, joka kesti viisitoista päivää. Ennen harjoitusta koehenkilöt suorittivat alkumittaukset, joilla selvitettiin heidän fyysisen kunnon lähtötaso sekä stressihormonitasot. Ennen harjoitusta koehenkilöt suorittivat myös liikunta- ja terveyskäyttäytymiskyselyn sekä henkisen kuormittumisen arviointikyselyn (POMS, Profile of Mood States). POMS kysely uusittiin samansisältöisenä harjoituksen viimeisen päivän aamulla. Hormonaalisia vasteita mitattiin alkumittauksen lisäksi harjoituksen 8. ja 15. päivinä. Harjoituksen aikana koehenkilöiltä kerättiin kolmena vuorokautena sykevälivaihtelutietoa, alkaen mittauspäivän aamuna ja päättyen seuraavaan aamuun. Sykevälivaihtelutiedostot analysoitiin käyttämällä hyvinvointianalyysiä. Tilastolliset analyysit tehtiin SPSS- ohjelmalla käyttäen toistettujen mittausten ANOVA:a. Vapaa- aikanaan 11 % koehenkilöistä ei harrastanut juuri mitään liikuntaa. Viikoittain yhtenä tai useampana päivänä rauhallista ja verkkaista liikuntaa harrasti 33 % ja 56 % harrasti yhdestä kolmeen kertaan viikossa ripeää ja reipasta liikuntaa. Viimeisen kolmen kuukauden aikana liikunnan määrä oli 56 %:lla vähentynyt. 67 % koehenkilöistä ilmoitti kärsivänsä selkävaivoista. Alkumittausten perusteella koehenkilöiden keskimääräinen kuntoindeksi oli 3.0, joka vastaa Cooperin juoksutestin perusteella noin 44 ml/kg/min. Sotilaallinen harjoitus ei ollut hengitys- ja verenkiertoelimistölle kuormittava. Kuormitusfysiologiset vasteet muodostuivat pääasiassa psyykkisten stressitekijöiden ja olosuhteiden yhteisvaikutuksesta. Harjoituksen aikana ei koehenkilöille muodostunut energiavajetta. Vapaan testosteronin määrä seerumissa laski koko harjoituksen ajan ja oli harjoituksen lopussa keskimäärin 17 % alkutilannetta alhaisemmalla tasolla. Lasku ei ollut kuitenkaan tilastollisesti merkittävä. Henkilökohtaiset erot olivat sen sijaan huomattavat. Henkilökohtaisia vapaan testosteronin vasteita selitti kuntoindeksi (r= 0.665, p= 0.051). Tämän tutkimuksen mukaan erottelevaksi fyysisen kunnon rajaksi muodostui kuntoindeksin taso 3.0, jonka omaavat henkilöt suoriutuivat kohtuuttomasti rasittumatta rauhanajan sotilaallisesta harjoituksesta. Unen määrällä oli merkittävä vaikutus elimistön kuormittumisen tasoon (r= 0.783, p= 0.013). Keskimääräinen vuorokautinen unen määrä oli 6h 20 min. Tämän tutkimuksen mukaan noin 5h 30 min yöuni on riittävä taso toimintakyvyn säilymisen kannalta sotilaallisen harjoituksen aikana. Kuormitusfysiologiset vasteet eivät vaikuttaneet merkittävästi koehenkilöiden mielialoihin. POMS- mieliala kyselyn perusteella koehenkilöt olivat harjoituksen jälkeen hieman ”kyllästyneempiä”, mutta ”paremmalla mielin” alkutilanteeseen verrattuna. Johtopäätöksenä voidaan todeta, että sotilaallinen harjoitus ei ole fyysisesti kuormittavaa. Kuormittumista syntyy kuitenkin johtuen muista tekijöistä ja ammattisotilaiden kuntoindeksin tulisi olla vähintään tasolla 3.0, jotta rauhanajan tehtävissä ei kohtuuttomasti kuormituta.