593 resultados para Maavoimien joukko-osasto
Resumo:
Puolustusvoimat kehittää suorituskykyään uusilla hankinnoilla, joiden kokeiluvastuusta osa jae-taan joukko-osastoihin. Israelista hankittu taistelunjohtojärjestelmä A tuli osin Jääkäriprikaatin nelihenkisen kouluttajaryhmän vastuulle. Järjestelmän kouluttaminen varusmiehille vaatii osaa-mista ja sen kehittämistä tavoitellun lopputuloksen saavuttamiseksi. Tutkimuksen tarkoitus on tuoda esiin, käsitteellistä ja ymmärtää kouluttajien näkemyksiä osaamisen kehittämisestä materi-aalihankkeen eri koulutusvaiheissa. Tutkimuksen pääkysymys on: Minkälaisia käsityksiä materi-aalihankkeen koulutusvaiheeseen osallistuneilla kouluttajilla on osaamisen kehittymisestä ja ke-hittymiseen käytetyistä oppimismenetelmistä materiaalihankkeessa? Tutkimus on laadullinen tapaustutkimus, jossa tutkija on siirtynyt osallisesta tutkijaksi. Tutki-muksen kohteeksi valittiin taistelunjohtojärjestelmä A:n koulutuksesta vastaavan kouluttajaryh-män kaikkiin koulutusvaiheisiin osallistuneet kouluttajat (n=3). Tutkittavat henkilöt ovat koulu-tustaustaltaan upseeri, opistoupseeri ja aliupseeri. Aineistonkeruumenetelmänä käytettiin teema-haastattelua. Aineisto analysoitiin teoriaohjaavalla sisällönanalyysilla. Tutkimuksessa kävi ilmi, että materiaalihankkeen koulutuksen osallistuvan kouluttajan osaami-sen kehittymisessä keskeisessä asemassa on työssä oppiminen. Työssä oppimisessa ohjaus on tavanomaisesti keskeisessä asemassa, mutta materiaalihankkeessa ohjaus ei ollut riittävää. Kou-luttajaryhmä asetti itselleen tavoitteet työn asettamien vaatimusten avulla. Osaamisen kehittyminen tapahtuu työtehtävässä harjaantumalla. Osaaminen syntyy kaikesta aikaisemmasta tietotaidosta, kokemuksesta ja näkemyksestä, ja se kumuloituu hiljaiseksi tiedoksi. Osaamisen kehittymisen arviointi nojaa itseohjautuvuudessa. Osaamisen kehittymistä ei arvioida jatkuvasti tietoisesti, vaan muutoksen osaamisessa näkyvät toiminnan sujuvuudessa ja tietorakenteiden kehittymisenä. Niin materiaalihankkeessa kuin muissa tavanomaisissa kouluttajan tehtävissä osaamisen kehittäminen vaatii työtehtävässä harjaantumista, aikaa ja sosiaalista vuorovaikutusta. Selkeiden tavoitteiden ja vaatimusten asettaminen edesauttaa osaamisen kehittymistä. Työssä oppimisen ohjaukseen tulee panostaa kaikilla organisaation tasoilla. Tämä tutkimus ei välttämättä tuottanut merkittävää uutta tietoa sotilaspedagogiikan tieteenalalle, mutta se antaa yhden näkökulman materiaalihankkeeseen osallistuvan kouluttajaryhmän todellisuusmaailmaan. Työstä ilmi käyvä tarve työssä oppimisen ohjauksen parantamiselle tukee aikaisempien tutkimuksien tuloksia. Keskeisimpinä jatkotutkimusaiheina esitetään työssä oppimisen ja osaamisen kehittämisen tutkimista motivaationäkökulmasta, sekä materiaalihankkeen elinkaariajattelun tutkimista kouluttajan käytettävyyden näkökulmasta.
Resumo:
Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli tutkia yhden maavoimien perusyksikön varusmiesjohtajien kokemuksia kantahenkilökuntaan kuuluvien esimiestensä johtamisesta. Lisäksi tutkimus pyrki selvittämään johtamisen merkityksellisyyttä varusmiesjohtajan motivaation kannalta. Puolustusvoimissa motivaatiota ja johtamista on tutkittu eri laajuisilla tutkimuksilla runsaasti, mutta johtamistaitoa ja motivaatiota yhdistäneet tutkimukset olivat harvinaisempia. Tutkimus suoritettiin laadullisilla menetelmillä. Tutkimusjoukkona aloitti kymmenen varus-miesjohtajaa, jotka toimivat saapumiserän 1/14 johtajina. Tutkimuksen aikana tutkimusjoukko supistui kahdeksaan varusmiesjohtajaan varusmiespalveluksessa tapahtuneiden siirtojen johdosta. Tutkimusjoukolta kerättiin aineisto lomakehaastattelulla kolmasti johtajakauden aikana, joka analysoitiin aineistolähtöisen sisällönanalyysin keinoin. Muuten tutkimus toteutettiin Juha Perttulan fenomenologisen tutkimuksen periaatteiden mukaisesti. Tutkimustuloksista kävi ilmi, että esimiehen vuorovaikutustaidoilla oli suuri vaikutus siihen miten varusmiesjohtajat kokivat hänen johtamisensa. Motivaatiota koettiin kohottavan esimiehen luottamuksen, toiminnanvapauden ja palautteen antaminen, alaisen yksilöllinen kohtelu sekä esimerkillisyys ja hyvän työilmapiirin luominen. Haastateltavat eivät kuitenkaan kokeneet saavansa riittävästi palautetta, ja kokemukset toiminnanvapaudesta olivat vaihtele-via. Varusmiesjohtajat eivät myöskään kokeneet tulleensa kasvatetuksi esimiehensä toimesta, vaikka he pitivät sellaista toimintaa hyödyllisenä. Olematon palaute, esimiehen ”kyttäys”, alaisen aliarviointi ja huono ohjeistaminen koettiin laskevan motivaatiota. Tutkimustulosten mukaan esimies ei ollut ainoa varusmiesjohtajan motivaatioon vaikuttava tekijä. Esimiehen rinnalla palveluksen ulkopuolinen elämä ja muut varusmiesjohtajat vaikuttivat myös merkittävästi varusmiesjohtajan motivaatioon. Tutkimustulosten perusteella koulutuskausikeskustelujen lisäksi varusmiesjohtajat kaipasivat tiiviimpää johtamista esimiehiltään. Tämä tarkoittaa esimerkiksi viikoittaista tapaamista esimiehen kanssa, jossa varusmiesjohtajat saisivat palautetta toiminnastaan sekä ohjeistusta ja opastusta tulevaisuuteen liittyen.
Resumo:
Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli tutkia perusyksikön antamaa sotilaskoulutusta tuloksellisuuden ja arvioinnin näkökulmasta. Tuloksellisuuden yläkäsite jakautuu tässä työssä kolmeen alakäsitteeseen; vaikuttavuuteen, tehokkuuteen ja taloudellisuuteen. Tutkimuksen ta-voitteena oli selvittää, miten perusyksikön antama sotilaskoulutus jäsentyy tuloksellisuuden mallin avulla tarkasteltuna, ja voisiko kyseinen malli antaa lisäarvoa koulutuksen kehittämi-seen ja perusyksikön tekemän tuloksen arvioimiseen. Tutkimus on ensimmäinen, joka tarkastelee perusyksikön antamaa sotilaskoulutusta tuloksellisuuden näkökulmasta. Tutkimus jakautuu kolmeen tutkimustehtävään, joissa asiaa tarkastellaan perusyksikön näkökulmasta. Tarkastelun kohteena ovat sotilaskoulutuksen tavoitteet, koulutus tuloksellisuuden mallin kautta ja kotiutuneen varusmiehen arviointi. Tutkimus on laadullinen tapaustutkimus ja tutkimuskohteena oli yksi Kaartin Jääkärirykmentin perusyksiköistä. Työn tieteenfilosofinen tausta tulee pragmatismista ja tutkimuksen etenemisen logiikkaa kuvaa hermeneuttinen kehä. Empiirisen aineiston tiedonantajina toimi seitsemän tutkimuskohteessa työskentelevää henkilöä. Aineisto kerättiin teemahaastattelulla. Haastatteluaineisto analysoitiin teoriasidonnaisesti teemoittelulla, ja aineiston tulkinnassa yhdistettiin fakta- ja näytenäkökulmaa. Tutkimustulosten mukaan vaikuttavuudessa suuren painoarvon saavat affektiivisen oppimisen ulottuvuuteen liitetyt tavoitteet ja formaalit tavoitteet. Tehokkuutta kuvaa syväoppimiseen johtava opetus. Taloudellisuudessa keskeisimpänä tuloksena on se, että koulutukselle asetettujen tavoitteiden ja resurssien suhde ei elä. Arviointi nähdään perusyksikön tasalla kehittämisen työkaluna, mutta siirryttäessä organisaatiossa ylöspäin, perusyksikössä koetaan, että arvioinnin funktio muuttuu kehittämisen työkalusta tilivelvollisuuden osoittamiseksi. Tämän tutkimuksen keskeisimmiksi johtopäätöksiksi voidaan nostaa sotilaskoulutuksen päämäärän näyttäytyminen teorian ja empirian suhteen samalta, päämäärän ollessa toimintakykyinen yksilö ja suorituskykyinen joukko. Erot vaikuttavuuden osalta syntyvät organisaatiotasojen eri painotuksista arvottaa sotilaskoulutukselle asetettuja tavoitteita. Tehokkuudessa arviointi ei kohdistu koulutukseen itseensä, vaan sitä arvioidaan koulutuksen lopputuloksen kautta. Koulutuksen tuloksellisuuden arviointimallin käyttö tuo tämän tutkimuksen valossa lisäarvoa koulutuksen kehittämiseen.
Resumo:
Ryhmäkiinteys on oleellinen osa joukon suorituskykyä. Parhaitenkaan koulutettu ja varustettu joukko ei kykene suorittamaan sille annettuja tehtäviä, jos sen ryhmädynamiikka ei toimi. Puolustusvoimien tärkein tehtävä on kouluttaa sodan ajan joukkoja, joten ryhmäkiinteyden huomioiminen on merkittävässä osassa myös Puolustusvoimissa. Tämän tutkimuksen tarkoituksena on selvittää, miten ryhmäkiinteys ilmenee päivittäisessä varusmieskoulutuksessa, miten se otetaan huomioon koulutuksen suunnittelussa ja toteutuksessa, sekä kuinka siihen vaikutetaan johtamisella. Tutkimuksen päätutkimustehtävä on ”Miten ryhmäkiinteyttä voidaan kehittää sotilaskoulutuksen keinoin?” ja sitä tukevina alatutkimustehtävinä ”Miten ryhmäkiinteys muodostuu ja ilmenee?” sekä ”Miten ryhmäkiinteyteen voidaan vaikuttaa johtamisella ja sotilaskoulutuksella”. Tutkimustehtävien asettelulla selvitetään niitä käytännön asioita, mitkä vaikuttavat ryhmäkiinteyden muodostumiseen. Tutkimuksen teoriaosuudessa on käsitelty ryhmäkiinteyden muodostumista ja sen vahvistamista. Tutkimus on laadullinen eli kvalitatiivinen tutkimus, jonka aineistonkeräämisessä hyödynnetään teemahaastattelua. Haastatteluaineisto analysoidaan sisällönanalyysilla, jonka avulla saadaan tutkimuksen tulokset. Tuloksista ilmenee, millä eri tavoilla ryhmäkiinteyttä voidaan rakentaa johtamisen ja sotilas-koulutuksen keinoin. Tulosten perusteella keskeisimpiä keinoja ryhmäkiinteyden vahvistamiseen ovat mahdollisimman varhaisessa vaiheessa muodostettavat kokoonpanot, jotka pysyvät ja toimivat yhdessä mahdollisimman tiiviisti. Lisäksi johtajien kouluttaminen ja kasvattaminen sellaisiksi johtajiksi, että heidän johtamiskäyttäytyminen tukee ryhmäkiinteyden vahvistamista. Johtopäätökset tukevat edellä mainittuja tuloksia.
Resumo:
Yhteiskunnan muutoksen myötä käsitykset turvallisuudesta ovat muuttuneet. 1900-luvun maatalous- ja teollisuusyhteiskunnassa turvallisuus käsitettiin vielä hyvin valtiojohtoisesti. Nykyisessä tieto- ja hyvinvointiyhteiskunnassa turvallisuus merkitsee kaikkea yksilöiden turvallisesta arjesta yhteiskunnan kriittisen infrastruktuurin suojeluun. Samalla kun suomalainen yhteiskunta on muuttunut, myös suomalainen asevelvollisuus on rakentanut omaa tarinaansa. Yhteiskunnan muutoksen myötä myös asevelvollisuutta on alettu arvostella ja sen oikeutusta kritisoida. Suomessa on alettu keskustella siitä, mikä merkitys asevelvollisuudella on nyky-yhteiskunnan turvallisuuden tuottajana. Tämän tutkielman tavoitteena oli analysoida 2010-luvun julkista asevelvollisuuskeskustelua. Analyysi kohdistui niihin merkityksiin, mitä asevelvollisuudelle on annettu suomalaisen yhteiskunnan turvallisuuden tuottajana. Kysymys oli siis siitä, miten suomalainen yhteiskunta näkee asevelvollisuuden turvallisuuden tuottajana 2010-luvulla. Lisäksi havainnoitiin yhteiskunnan muutoksen vaikutusta näihin merkityksiin. Tutkielman ylempänä teoreettisena viitekehyksenä toimi sosiaalinen konstruktivismi, jonka mukaan kieli rakentaa ja uusintaa sosiaalista todellisuutta sekä merkityksiä. Näitä kielen rakentamia merkityksiä pyrittiin tarkastelemaan kriittisen diskurssianalyysin keinoin. Kriittisen diskurssianalyysin konteksti muodostettiin laadullisen sisällönanalyysin keinoin. Tutkielman aineisto oli kaksiosainen. Ensimmäisen osan muodosti alan tutkimuskirjallisuu-den lisäksi valtiohallinnon julkaisemat asiakirjat. Näistä merkittävimpinä olivat Suomen tur-vallisuus- ja puolustuspoliittiset selonteot. Aineiston toisen osan muodosti 2010-luvun julkinen asevelvollisuuskeskustelu, joka kerättiin Suomen kymmenen suurimman sanomalehden internetarkistoista. Lisäksi aineiston toisen osan muodostivat tasavallan presidentin puheet, puolustusvoimien komentajan puheet, maavoimien tiedotuskampanja syksyltä 2013, valtiohallinnon asevelvollisuutta kehittävät raportit sekä ”ohi on” –kampanjan tukijoiden ja kampanjaan osallistuneiden järjestöjen kannanotot. Tutkielman perusteella 2010-luvun asevelvollisuuskeskustelussa käydään valtakamppailua ideologioiden välillä. Perinteisen realistisen turvallisuuskäsityksen mukainen sotilaallinen ideologia on yleisen asevelvollisuuden kannattajien keskuudessa merkityksellinen. Yhteiskunnan muutoksen vuoksi asevelvollisuutta kuitenkin perustellaan enenevässä määrin sen yksilöä ja yhteiskuntaa hyödyttävillä vaikutuksilla. Tällä tavoin pyritään rakentamaan yleinen asevelvollisuus legitiimiksi sosiaaliseksi ja poliittiseksi instituutioksi. Valtakamppailun toisen puolen muodostavat yleisen asevelvollisuuden kritisoijat, jotka kritisoivat asevelvollisuutta yksilön ja yhteisöjen turvallisuuden kautta. Heidän turvallisuuskäsitykseensä pakkoon perustuva yleinen asevelvollisuus ei sovi. Tästä johtuen he ehdottavat asevelvollisuudesta luopumista ja sen korvaamista vapaaehtoisuuteen perustuvalla maanpuolustusmallilla.
Resumo:
Tässä tutkielmassa on selvitetty suomalaisen yhteiskunnan tilaa vuonna 2030 ja pyritty löytämään tekijöitä, jotka vaikuttavat myös Puolustusvoimien toimintaan tavalla tai toisella. Työ on valittu sotatekniikan aihepankista ja sen on sinne esittänyt Maavoimien esikunta. Tutkimusta on mahdollista käyttää strategisen suunnittelun taustamateriaalina. Tutkimuksen pääkysymys on: ”Millainen on Suomi vuonna 2030?” Tutkimuksessa on käytetty PESTE -analyysia, joka tekee tutkimuksesta poikkitieteellisen. Tutkimusmenetelmänä on käytetty toimintaympäristön muutosten tarkastelua, joka on yksi tulevaisuudentutkimuksen menetelmistä. Tämä on toteutettu asiakirjatutkimuksena, sekä poimimalla uutisvirrasta tarkasteltavien asioiden kehityksistä kertovia artikkeleita. Tutkimuksen ensimmäisessä pääluvussa esitetään Puolustusvoimat tarkastellen sille laissa määritettyjä tehtäviä. Luvut 3-7 ovat PESTE -analyysin alalukuja, joissa siis käsitellään poliittisia, taloudellisia, sosiaalisia, teknologisia ja ekologisia muutosvoimia. Johtopäätöksissä pohditaan tulevaisuuden kehitysnäkymiä sekä pohditaan jatkotutkimusaiheita. Johtopäätöksissä ei tutkimuksen pääkysymyksestä huolimatta vastata suoraan, millainen Suomi on vuonna 2030, koska olisi suoranainen ihme, mikäli vastaus olisi oikea. Sen sijaan johtopäätöksissä kuvataan selkeiltä näyttäviä kehityskulkuja ja pohditaan kuinka Puolustusvoimat voi näihin varautua. Selkeimpiä tulevaisuuden näkymiä Puolustusvoimien näkökulmasta on kybervaikuttamisen lisääntyminen ja siihen liittyvien teknologioiden käyttöönotto. Myös informaation hallinta nousee jatkossa entistä merkittävämpään rooliin. Kotimaassa tuotettavien polttoaineiden käytöllä voitaisiin parantaa huoltovarmuutta, sekä tukea kotimaista teollisuutta. Valtion heikko taloustilanne ei juuri tällä hetkellä vaikuta merkittävästi Puolustusvoimien rahoitukseen, mutta pidemmällä aikavälillä se voi aiheuttaa ongelmia. Yhteiskunnan rakenne ja arvomaailma ovat muutoksessa, mikä heijastuu mahdollisesti yhteiskunnan kriisinsietokykyyn. Arktisen alueen merkitys kasvaa ja vaikuttaa moniin tekijöihin, ja siinä piilee niin uhkia kuin mahdollisuuksia. Poliittisista tekijöistä ehkä keskeisin on Suomen liittoutumiskysymys. Lisäksi monet poliittiset muutosvoimat voivat vaikuttaa tulevaisuuteen merkittävästi, mutta niiden vaikutuksia ei tässä tutkimuksessa arvioitu.
Resumo:
Toimintakykyyn liittyvä resilienssi on henkistä joustokestävyyttä, joka auttaa ihmistä palautumaan vastoinkäymisistä sekä säilyttämään toimintakykynsä ympäristön muutoksissa ja haasteissa. Tämän tutkimuksen tavoitteena oli tutkia resilienssiä osana toimintakykyä ja selvittää, minkälaisilla koulutuskäytänteillä niitä voidaan edistää maastossa tapahtuvassa taistelu- ja ampumakoulutuksessa. Aihepiiri on ajankohtainen puolustusvoimissa maavoimien uudistetun taistelutavan sotilaalle asettamien vaatimusten vuoksi. Resilienssiä on tarkasteltu viime aikoina turvallisuuden ja kasvatuksen tutkimuksessa enenevässä määrin, mutta sitä on puolustusvoimissa tutkittu hyvin vähän. Tämän laadullisen tutkimuksen menetelmänä on käytetty etnografiaa. Aineisto on kerätty kesällä 2014 osallistuvan havainnoinnin keinoin neljässä eri harjoituksessa Kaartin jääkärirykmentissä. Havainnointi tapahtui peruskoulutuskauden taistelu- ja ampumaharjoituksissa sekä yhdessä joukkokoulutuskauden harjoituksessa. Havainnointiaineistolle suoritettiin teoriasidonnainen sisällönanalyysi, jossa pyrittiin löytämään tehdyille havainnoille ja tulkinnoilla tukea aihepiirin tutkimuskirjallisuudesta kootusta teoreettisesta viitekehyksestä. Analyysin tuloksista voidaan käytettyyn teoriaan viitaten päätellä, että moni havainnoitu koulutuksen ja johtamisen käytänne voi vaikuttaa välillisesti koulutettavien toimintakyvyn ja resilienssin edistymiseen. Näitä käytänteitä ovat muun muassa esimerkin näyttäminen, kommunikaation korostaminen, rakentava palaute, positiivisen koulutusilmapiirin luominen, ryhmätyöskentely, ongelmalähtöinen opetus sekä koulutuksen realistisuus ja haastavuus. Tutkimuksen perusteella voidaan todeta, että havainnoidussa koulutuksessa hyödynnettiin monia resilienssiä ja toimintakykyä edistäviä koulutuksen ja johtamisen käytänteitä, mutta resilienssin tiedostavalla koulutuksella tulokset saattaisivat olla vielä tehokkaampia. Viitekehykseksi kootun teoriatarkastelun perusteella resilienssi voidaan ajatella osana sotilaan toimintakykyä tuoden siihen ajankohtaisen uuden näkökulman. Voidaan myös todeta, että resilienssin tutkimus on jatkossakin mielekästä toimintakyvyn teorian ja koulutuksen kehittämisen kannalta.
Resumo:
Tutkielmassa selvitetään maaston hyväksikäytön kehittymistä ja mahdollisuuksia taistelussa menestymisessä. Tutkimus liittyy maavoimien taistelutavan kehittämiseen. Työn tarkoituksena on havaintojen kautta tuoda esille kehitysideoita maaston hyväksikäytöstä taktiikan ja taistelukoulutuksen kehittämiseksi. Tutkielmassa maaston hyväksikäyttöä tutkitaan taistelutekniikan näkökulmasta maaston yksityiskohtaisena tarkasteluna joukkueen taistelussa. Tutkimusotteena käytetään monitapaustutkimusta, jossa aineisto on tuotettu sekä määrällisin että laadullisin keinoin neljästä eri tapauksesta. Tutkimuksen pääkysymyksenä on: Miten maastoa tulisi käyttää hyväksi joukkueen taistelussa? Pääkysymykseen haetaan vastausta seuraavilla alakysymyksillä: 1) Mitä ovat hyödynnettävät maasto-olosuhteet joukkueen taistelussa? 2) Poikkeaako maaston-olosuhteiden hyväksikäyttö toisistaan hyvin ja huonosti menestyneissä taisteluissa? 3) Tuottaako paikkatietoaineisto lisäarvoa taktiseen päätöksentekoon maasto-olosuhteiden hyväksikäyttämiseksi? Määrällisen aineiston tuottaminen perustui teoreettisen tarkastelun perusteella valittujen ja Paikkatiedot Suomi -aineistossa esitettyjen maastotekijöiden mittaamiseen. Määrällisen aineiston tueksi tuotettiin laadullinen aineisto tutkimustapausten kokonaishavaintojen ja haastatteluihin perustuen. Mitattavat maastotekijöiden analysoitiin tilastollisilla menetelmillä vastemuuttujana käytettyä taistelun hyvyysarvoa vasten. Tuloksen esittäminen perustui määrälliseen aineistoon. Laadullinen aineisto toimi määrällisille tuloksille sekä selittävänä että täydentävänä osana. Tavoitteena oli tunnistaa menestyneisiin taisteluihin yhdistettäviä maastotekijöitä. Tutkimustulokset osoittavat, että mahdollisuudet maaston hyväksikäytölle ovat lisääntyneet toiminta-alueiden kasvaessa sekä pyrittäessä aiempaa monipuolisempaan vaikuttamisen keinovalikoimaan. Paikkatietoaineiston hyödyntämisellä lisätään maastoarvion luotettavuutta taktisessa päätöksenteossa. Kehitettäessä taistelutekniikkaa, maaston tarjoamia mahdollisuuksia tulee tarkastella yksityiskohtaisesti ja joustavasti, jolloin taktiset ratkaisut monipuolistuvat. Tämä lisää maaston merkitystä taistelussa menestymisessä ja alivoimaisen mahdollisuuksia.
Resumo:
Vuonna 2006 Pääesikunta julkaisi Aliupseeriston perustamisen toimeenpanokäskyn ja 1.1.2007 otettiin käyttöön aliupseeri-ammattinimike. Uusimuotoinen aliupseeristo muodostettiin jo virassa olevista sotilasammattihenkilöistä sekä palkkaamalla henkilöstöä suoraan reservistä. Tästä johtuen suurimmalla osalla uusimuotoisista aliupseereista on taustallaan ainoastaan varusmiespalvelus. Saavuttaakseen riittävät työelämän valmiudet ja kyetäkseen suoriutumaan ydintehtävästään, tarvitaan riittävä ammattiin valmentautuminen. Ammattiin valmentautumisen keskeinen osa on työssä oppiminen, jonka tavoitteena on hankkia aliupseerille omassa joukko-osastossaan riittävät perustiedot ja -taidot pärjätäkseen työtehtävissään. Tutkimuksen pääkysymys on selvittää miten aliupseerit kokevat työssä oppimisen Suomenlinnan rannikkorykmentissä. Tutkimusongelma pyritään ratkaisemaan seuraavien alatutkimuskysymyksien avulla: 1. Miten aliupseerien työssä oppiminen on toteutunut Suomenlinnan rannikkorykmentissä? 2. Miten aliupseerien mielestä aliupseerien työssä oppimista tulisi tukea? 3. Onko aliupseerin taustalla merkitystä työssä oppimisen toteutumiselle? Tutkimus toteutettiin laadullisin menetelmin ja tutkimuksessa tiedonkeruumenetelmänä käytettiin kyselytutkimusta. Tutkimuksen kohteeksi valittiin 22 Suomenlinnan rannikkorykmentissä kouluttajatehtävissä palvelevaa aliupseeria. Tutkimuksen keskeisenä tuloksena voidaan todeta että aliupseerit kokevat työssä oppimisen Suomenlinnan rannikkorykmentissä positiivisena asiana. Työssä oppimisen keinovalikoima on tiedossa mutta sen hyödyntäminen ei ole johdettua, eikä näin ollen tehokasta. Tutkimuksen perusteella voidaan todeta, että työssä oppimisen järjestelmää on Suomenlinnan rannikkorykmentissä kyetty toteuttamaan annettujen resurssien puitteissa loppujen lopuksi hyvällä tasolla. Suurimmat puutteet löytyvät aliupseerien pidempikestoisesta henkilöstösuunnittelusta, sekä ammattitaitoisten työpaikkaohjaajien puutteesta.
Resumo:
Maavoimissa joukkojen ja joukkoja tukevan materiaalin suorituskyky liikkuvuuksineen on sodissa aina ollut avainroolissa. Joukkojen ja niiden sotamateriaalin on tullut olla ainakin osittain oikeassa paikassa oikeaan aikaan, mikäli on haluttu taata jonkinlaista negatiiviseen tai positiiviseen sodankäyntiin liittyvää menestystä toimialueella. Sotahistoriaa tarkastellessa on maasodankäynnissä ensin liikuttu jalkaisin, josta on siirrytty hevosiin ja eriasteisiin he-vosvetoisiin variaatioihin. Tämän jälkeen on tullut moottoroituja joukkoja, joiden moottorointiaste ja liikkumiskyky ovat kasvaneet ja muotoutuneet asteittain. Yksittäisen sotilaan tai pienehkön joukon liikkumisella ei ole kokonaisuudessa sinänsä merkitystä suuremman mittaluokan sotatoimissa, vaan avainroolissa on pääjoukkojen ja niiden tai niitä tukevien pääkalustojen liikkuminen. Päätutkimusaihe on: ”Miten prikaatin liikkuvuus on muuttunut pääkaluston osalta? Aihetta käsitellään pääsääntöisesti Maavoimien liikkuvuustarpeen ja suorituskyvyn näkökulmista. Tietyt tarpeet suorituskyvyssä ja kaluston teknisessä kehityksessä ovat vaikuttaneet liikkuvuuden muutoksiin. Muutokset puolustusvoimien pääkalustossa ovat tapahtuneet sykleittäin johtuen osin rahoitustarpeista sekä kalustolle asetetuista elinjaksotavoitteista ja joukkotyyppien muutoksista. Aihetta käsitellään ensisijaisesti maavoimien näkökulmasta. Tutkimusaiheen alakohtina tutkitaan miten tykistön liikkuvuus on muuttunut osana pääjoukkojen liikkuvuuden muutoksia. Lähteinä työssä on käytetty pääsääntöisesti julkaistuja kirjoja sekä artikkeleita.
Resumo:
Tutkimuksen tarkoituksena on tunnistaa erikoisjoukkojen suorituskykyjen tarjoamia käyttömahdollisuuksia kansallisten päämäärien saavuttamiseksi kokonaisvaltaisessa kriisinhallinnassa. Laajempi ymmärrys erikoisjoukkojen käyttömahdollisuuksista lisää mahdollisuuksia kriisinhallintaoperaatioiden valmistelussa ja auttaa kansallisen suorituskyvyn kehittämisessä. Tutkimus toteutettiin aineisto- ja asiakirjapohjaisena sisällönanalyysina vertaamalla tunnistettuja kokonaisvaltaisen kriisinhallinnan toimijoiden tukitarpeita erikoisoperaatio-osaston suorituskykyihin. Vertailun perusteella tunnistettuja käyttömahdollisuuksia tarkasteltiin kansallisten päämäärien kannalta. Sisällönanalyysiä täydennettiin asiantuntijakyselyllä. Tutkimuksen keskeisinä havaintoina voidaan esittää, että tärkeimmät suorituskyvyt, jotka puoltavat erikoisjoukkojen käyttöä kokonaisvaltaisen kriisinhallinnan tukena ovat kyky toimia haastavissa olosuhteissa vihamielisessä ympäristössä ilman ulkopuolista tukea, kyky peitettyyn tai salattuun toimintaan ja kyky tiedustelutiedon tuottamiseen. Lähes yhtä tärkeinä suorituskykyinä kokonaisvaltaisen kriisinhallinnan kannalta voidaan pitää yhteistoimintakykyä, kykyä hyödyntää tiedusteluresursseja ja kykyä käyttää eri siirtymismenetelmiä. Tunnistettuja erikoisjoukkojen käyttömahdollisuuksia kansallisten päämäärien tukena kokonaisvaltaisessa kriisinhallinnassa olivat edustustojen toiminnan tukeminen, kriisinhallintaoperaation aloituksen tukeminen, nopeasti käynnistetyn humanitaarisen operaation tukeminen, rauhanvälityksen tukeminen ja Suomen pitkäkestoisten kehitysyhteistyökohteiden tukeminen. Lisäksi erikoisjoukkoja voidaan käyttää kansalliseen riskienhallintaan ongelmatilanteisiin varautumalla, esimerkiksi evakuointi- tai pelastustehtävissä. Toimintaympäristön muuttuessa täytyy myös kriisinhallinnan toimijoiden tarkastella omia lähtökohtiaan ja toimintojaan mahdollisten kehitystarpeiden ja vaikutusmahdollisuuksien tunnistamiseksi. Erikoisjoukkojen suorituskykyjen, kansallisten painopisteiden sekä käyttöperiaatteiden tarkastelu ennakkoluulottomasti ja avoimesti voi olla tarpeellista, jotta kriisinhallinnassa päästään haluttuun vaikutukseen.