1000 resultados para Euroopan unioni - perustuslait - ehdotukset


Relevância:

20.00% 20.00%

Publicador:

Resumo:

Tutkimuksen tavoitteena oli kartoittaa jätteenpolttolaitosten nykytilannetta ja tulevaisuuden näkymiä aina vuoteen 2015 asti viidessä Euroopan maassa (Saksa, Ranska, Iso-Britannia, Espanja ja Italia). Jätteenpoltolla ja jätteenpolttolaitoksella käsitettiin tässä tutkimuksessa kaikki jätteenpolttodirektiivin 2000/76/EY alaisuuteen kuuluva jätteen polttaminen. Tutkimus oli luonteeltaan kvalitatiivista eli laadullista. Tutkimusmenetelmänä käytettiin asiantuntijahaastatteluita. Asiantuntijat olivat useista Euroopan maista ja edustivat eri organisaatioita. Haastattelut toteutettiin puhelimen ja sähköpostin välityksellä. Tutkimuksen johtopäätöksenä oli, että jätteenpoltto on kasvava ala kaikissa tutkimuksen kohdemaissa ja että uusia jätteenpolttolaitoksia tullaan rakentamaan kaikkiin viiteen maahan. Eräänä tärkeimmistä syistä oli ns. kaatopaikkadirektiivin 1999/31/EY asettamat rajoitukset kaatopaikoille vietävän jätteen määrälle. Jätteiden rinnakkaispoltto ja jätteistä jalostettujen polttoaineiden käyttö tunnistettiin tulevaisuuden kannalta merkittäviksi trendeiksi.

Relevância:

20.00% 20.00%

Publicador:

Resumo:

Työssä perehdytään hienopaperitehtaan perustaman ja ylläpitämän palveluvaraston toimintaan eurooppalaisessa satamassa. Työn lähtökohtana on, että palveluvarasto on otettu käyttöön ja sieltä on saatavissa tehtaan määrittelemät nimikkeet. Nimikkeellä tässä työssä tarkoitetaan paperirullia, joilla on tietty kiiltotaso, pintapaino ja leveys. Työn tavoitteena on tutkia kolmen myyntiyhtiön tilaustietojen pohjalta mitä nimikkeitä varastossa tulisi olla. Toisena tavoitteena on selvittää miten varaston täydennystilaukset tulee ajoittaa ja minkä kokoisia täydennysten tulee olla, jotta niiden avulla pystytään vastaamaan kysyntään. Tutkimukseen valittiin kolmen myyntiyhtiön tilaustiedot tietyltä ajanjaksolta. Tietojen pohjalta koottiin tiedot kysytyimmistä nimikkeistä, jotka valittiin tutkimuksen keskeiseksi aineistoksi. Nimikkeistä tarkasteltiin niiden toimitusmääriä eri asiakkaille ja valittiin palveluvarastoon ehdotettavat nimikkeet. Nimikkeille laskettiin suuntaa antavat uudelleentilauspisteet ja tilauseräkoot tarkastelujakson aikaisen kysynnän perusteella. Palveluvaraston toiminnan kannalta on tärkeintä, että täydennystilaukset tehdään vallitsevan kysyntätilanteen mukaan. Tulosten pohjalta tehdas voi päättää miten palveluvarastoa kehitetään jatkossa.

Relevância:

20.00% 20.00%

Publicador:

Resumo:

Abstract: Management at project's life span : as an example a project funded by the European Social Fund

Relevância:

20.00% 20.00%

Publicador:

Resumo:

Abstract: Application of monitoring information in program evaluation: experiences from European Social Fund monitoring and evaluations

Relevância:

20.00% 20.00%

Publicador:

Relevância:

20.00% 20.00%

Publicador:

Relevância:

20.00% 20.00%

Publicador:

Resumo:

ESA = European Sociological Association