Ihmiskehon liikkeenkaappaus

Liikkeenkaappauksessa mitataan kohteen sijainti ja suunta fyysisessä tilassa ja nämä tiedot tallennetaan tietokoneelle käyttökelpoiseen muotoon. Kohteina voivat olla ihmis- ja ei-ihmishahmot, kasvojen piirteet, kameran tai valon sijainnit ja muut kohtauksen elementit. Liikkeenkaappauksen historia alkoi 1800-luvun lopulla peräkkäisistä valokuvista. Nykyisiä liikkeenkaappaustapoja ovat optinen, magneettinen, mekaaninen, videopohjainen ja inertiamittaukseen pohjautuva liikkeenkaappaus. Eri liikkeenkaappaustavat sopivat eri käyttökohteisiin. Tällä hetkellä käytetyin liikkeenkaappaustapa on optinen liikkeenkaappaus. Liikkeenkaappauksen sovellusalueet voidaan jaotella analyysiin, seurantaan ja tunnistukseen. Liikkeenkaappaus mahdollistaa ihmiskehon tunkeilemattoman analyysi. Seurannassa liike arvotetaan ja tallennetaan. Tunnistuksessa liikettä käytetään biometrisena tunnisteena. Kinemaattinen malli on matemaattinen malli ihmiskehosta. Se koostuu luita edustavista kiinteistä kappaleista ja luonnollisesti rajoitetuista nivelpisteistä. Mallin tarkkuutta voidaan kuvata vapausasteilla. Kinemaattista mallia käytetään liikkeen rekonstruoinnissa. Uskon liikkeenkaappaustekniikan tutkimuksen ja käytön lisääntyvän vielä tulevina vuosina. Vaikka optinen liikkeenkaappaus on tällä hetkellä käytetyin, videopohjainen liikkeenkaappaus saattaa ohittaa sen tulevaisuudessa.

In welchem Jahr wurde Indien unabhängig? – Lautapelin tietovisakysymysten käännösten tarkastelu käännösstrategioiden valossa

Tässä tutkielmassa tarkastellaan tietovisakysymysten kääntämistä skopoksen, käytettävyyden ja pelikääntämisen näkökulmasta. Aineistona käytetään saksan kielen kääntämisen ja tulkkauksen oppiaineen käännösprojektikurssilla autenttisessa toimeksiannossa käännettyjä Trivitria up -lautapelin tietovisakysymyksiä ja niiden käännösversioita. Tutkielmassa tarkastellaan ensimmäisiä käännösversioita ja lopullista käännöstä Andrew Chestermanin pragmaattisia käännösstrategioita välineenä käyttäen. Koko aineistoa eli kaikkia neljää, eriteemaista tietovisakysymyskategoriaa tarkastellaan määrällisesti, ja laadullinen analyysi toteutetaan esimerkkeinä ensimmäisestä kysymyskategoriasta. Tutkimuksessa selvitetään, mitä pragmaattisia käännösstrategioita on käytetty pienryhmäkäännöksissä ja mitä taas lopullisessa käännöksessä tietovisapelikysymysten kääntämisessä. Lisäksi tarkastellaan pienryhmäkäännösten ja lopullisen käännöksen eroavaisuuksia ja miten käännökset toimivat pelikäännöksen skopoksen ja pelin käytettävyyden näkökulmasta tarkasteltuna. Hypoteesina on, että lopullinen käännös toimii paremmin skopoksen näkökulmasta ja siten myös pelin käytettävyyden kannalta. Analyysin taustateoriana käytetään Katharina Reißin ja Hans J. Vermeerin skoposteoriaa, jonka perusteella määritellään hyvän käännöksen periaatteeksi tarkoituksenmukainen käännös. Peliteksti määritellään käyttötekstiksi, minkä vuoksi työtä käsitellään myös käytettävyyden kannalta. Tietovisapelit määritellään viihdyttäviksi, mutta myös tietoa antaviksi peleiksi, mikä määrittelee sen, mitkä ovat pelikäännöksen päätavoitteet. Chestermanin pragmaattisia käännösstrategioita ilmeni sekä määrällisen että laadullisen analyysin perusteella enemmän ja monipuolisemmin lopullisessa käännöksessä kuin pienryhmäkäännöksissä. Eksplisiittisyyden ja informaation lisäykset olivat sekä pienryhmäkäännöksissä että lopullisessa käännöksessä edustetuin käännösstrategia. Lopullisessa käännöksessä oli myös jonkin verran paremmin huomioitu käännöksen vastaanottajat selkeyttämällä tietovisakysymysten rakennetta, sanastoa ja kiinnittämällä huomiota kysymysten informaatiotason oikeellisuuteen. Voidaan todeta, että tutkimuksen hypoteesi toteutui ja lopulliset käännökset olivat jonkin verran enemmän skopoksen mukaisia, sillä niissä korostui enemmän käännöksen vastaanottajien huomioiminen.