Elämää ja viisautta lintujen puolesta

Kirjallisuusarvostelu

Pohjolan muurahaiset ja ampiaiset upeana kuvakirjana

Kirjallisuusarvostelu

Lintuja ja lintutietoja 240 vuoden takaa

Kirjallisuusarvostelu

Pohjavesialueilla sijaitsevien soranottamisalueiden tila ja kunnostustarve Pirkanmaalla, SOKKA-hanke

Hiekan ja soran ottaminen keskittyy pääosin samoihin harjumuodostumiin, joissa sijaitsevat myös yhteiskunnan vedenhankintaa varten tärkeät pohjavesivarat. Ottamistoiminta aiheuttaa muutoksia ympäristössä ja kasvattaa pohjaveden pilaantumisriskiä, minkä vuoksi alueiden jälkihoitaminen on tärkeää. Vuonna 1982 voimaan tulleen maa-aineslain mukaan ottajilla (myös kotitarveottajilla) on velvollisuus jälkihoitaa ottamisalueet toiminnan päätyttyä. Suuri osa ottamisalueista on silti jälkihoitamattomia tai puutteellisesti jälkihoidettuja, sillä laajamittaista maa-ainesten ottamista on Suomessa harjoitettu jo 1960-luvulta lähtien. Pirkanmaalla vuosina 2013-2015 toteutetussa, Ympäristöministeriön rahoittamassa Soranottamisalueiden tila ja kunnostustarve –hankkeessa (SOKKA) kartoitettiin yhteensä 463 maa-ainesten ottamisaluetta vedenhankintaa varten tärkeiltä (I luokka) ja vedenhankintaa varten soveltuvilta (II luokka) pohjavesialueilta. Hanke on osa valtakunnallista, Suomen ympäristökeskuksen koordinoimaa Soranottoalueiden tila ja ympäristöriskit –hanketta. Hankkeen aikana arvioitiin ottamisalueiden jälkihoidon nykytilaa ja kunnostustarpeita. Enemmistö Pirkanmaan kartoitetuista ottamisalueista oli jälkihoitamattomia, mutta toisaalta myös kunnostustarpeiltaan vähäisiksi arvioituja alueita oli yli puolet kaikista kartoitetuista alueista. Suurimmat ongelmat Pirkanmaalla liittyivät jätemaiden ja erilaisten romujen ja jätteiden varastoimiseen, haitallisten vieraslajien (esimerkiksi komealupiini) leviämiseen sekä paikoin montuista harjumetsiin asti levinneeseen luvattomaan maastoliikenteeseen (motocross-ajeluun). Jonkin verran havaittiin myös pohjaveden alapuolisen ottamisen tuloksena syntyneitä pohjavesilampia sekä maa-ainesten ottamista ilman lupaa Pirkanmaalla eniten ottamistoimintaa sijoittuu Tampereen saumamuodostumajakson sekä Sisä-Suomen reunamuodostuman varsille. Kyseisiin muodostumajaksoihin sijoittuu paitsi maakunnan suurimmat hiekka- ja soravarat myös luonnon ja ympäristön suojelun kannalta arvokkaimmat harjualueet sekä laajoja pohjavesialueita. Paitsi pohjaveden suojelun, myös arvokkaiden harjualueiden vuoksi näillä alueilla tulee kiinnittää erityistä huomiota jälkihoito- ja kunnostustoimenpiteisiin.

Litiumin talteenotto luonnon suola-altaista ionisilla nesteillä

Uusiutuvan energian käytön lisääntyminen lisää sähkön varastoinnin tarvetta. Litiumioniakku-jen on todettu olevan oivallisia keinoja varastoida sähköä esimerkiksi sähköautojen energian-lähteeksi. Tästä syystä akkujen kysyntä kasvaa nopeaa tahtia, jolloin nykyiset litiumlähteet ei-vät enää riitä tuottamaan tarpeeksi litiumia kasvavaan tarpeeseen. Tämän vuoksi litiumin tal-teenottoon tulee valjastaa uusia litiumin lähteitä, joiden hyödynnettävyys nykyisellä tekniikalla on pienen litiumkonsentraation ja muiden alkali- ja maa-alkalimetallien läsnäolon takia vaikeaa. Tällä hetkellä litiumia otetaan talteen eniten korkean litiumpitoisuuden luonnon suolajärvistä. Nykyisin käytössä oleva litiumin erotusprosessi on hidas ja sen käyttö pienten litiumkonsent-raatioiden suola-altailla on kannattamatonta. Tehokkaampana talteenottomenetelmänä luonnon suolajärvillä nähdään litiumin selektiivinen uutto ionisilla nesteillä. Menetelmä on todettu toi-mivaksi suolajärvillä, joilla on matala litiumkonsentraatio. Uusien suolajärvien käyttöönotto ei ratkaise kaikkia litiumin talteenottoon liittyviä ongelmia, sillä suolajärvet ovat alttiita ilmastonmuutokselle, eikä niiden litiumvarannot ole ehtymättömät. Merien litiumvarantoja sen sijaan pidetään lähes ehtymättöminä. Litiumin talteenotto meristä on mahdollista ionisia nesteitä ja membraaneja hyödyntävällä elektrodialyysilaitteistolla, jolla litiumia voidaan ottaa talteen myös hyvin pienistä pitoisuuksista. Lisäksi on mahdollista, että litiumin talteenottoon yhdistetään juomaveden valmistus. Tällainen vedenpuhdistusprosessi olisi myös hyvä kestävän kehityksen näkökulmasta.

Kaivinkonekuoppa-aineistot osana ydinjätteen loppusijoituksen pitkäaikaisturvallisuutta, OL-KK25 ja 26 koekuoppien maaperän geokemialliset ja fysikaaliset ominaisuudet

Käytetyn ydinpolttoaineen loppusijoitus Olkiluodon kallioperään edellyttää kattavaa turvallisuusarviointia. Turvallisuusarviointi koostuu monista osista, joista yksi on biosfääriarviointi. Sen tavoitteena on selvittää mahdollisten säteilyannosten määriä ihmisille ja muulle luonnolle. Annosarvioinnin edellytyksenä on tuntea Olkiluodon paikalliset olosuhteet ja mahdolliset kehityskulut. Yksi keskeinen osa biosfääriarviointia on mallintaa radionuklidien kulkeutumista kallioperästä maanpinnalle. Kulkeutumisen kannalta on olennaista tuntea maaperän ominaisuudet, koska maaperä toimii rajapintana kallioperän ja elävän luonnon välillä. Tässä tutkimuksessa selvitettiin Olkiluodon saarelle tehtyjen koekuoppien OL-KK25-26 maaperän geokemiallisia ja fysikaalisia ominaisuuksia sekä alkuaineiden in situ jakaantumiskertoimia (Kd). Jakaantumiskertoimilla selvitetään alkuaineiden ja radionuklidien liikkuvuutta erilaisissa ympäristöissä. Tässä tutkimuksessa keskityttiin käytetystä ydinpolttoaineesta löytyviin analogisiin alkuaineisiin (Ag, Cl, Cs, I, Mo, Nb, Ni, Pb, Se, Sn ja Sr), jotka ovat turvallisuusarvioinnin kannalta kaikkein tärkeimpiä. Kd – arvot laskettiin alkuaineiden konsentraatioista, jotka mitattiin maanäytteistä kahdella erilaisella uuttomenetelmällä. Heikkoliukoisten ja kasvien saatavilla olevien alkuaineiden konsentraatiot määritettiin NH4Ac (pH 4,5) uutolla ja kokonaispitoisuudet HNO3-HF uutolla sekä LiBO2- fuusiolla. Lisäksi näytteistä maaritettiin maalajit ja niiden raekokojakaumat, orgaaninen aines (LOI), pH, liuennut orgaaninen ja epäorgaanin hiili, pääanionit, mineraalikoostumus, kationinvaihtokapasiteetti (CEC) sekä emäskylläisyys (BS). Koekuopista määritetyile Kd – arvoille ja muille muuttujille tehtiin lopuksi korrelaatioanalyysit, joilla pyrittiin löytämään alkuaineiden liikkuvuuteen eniten vaikuttavia tekijöitä. Maaperää Olkiluodossa voidaan pitää hyvin heterogeenisenä, koska hyvin lähellä toisiian sijainneissa koekuopissa niin maalajit kuin muut ominaisuudet vaihtelivat runsaasti. Myös ominaisuudet eri maakerroksissa vaihtelivat merkittävästi. Alkuaineiden konsentraatioiden sekä Kd - arvojen muutokset olivat voimakkaasti yhteydessä maalajityyppeihin. Merkittävimmin Kd - arvoihin vaikuttivat mineraalikoostumus, savipitoisuus ja raekoko. Muita konsentraatioihin ja jakaantumiskertoimiin vaikuttavia muuttujia olivat orgaanisen aineksen määrä sekä pH. Lisäksi tietyillä, luonnossa pääasiassa anionisilla, alkuaineilla korrelaatiot olivat heikompia tai päinvastaisia kuin muilla aineilla. Tutkimuksen tulokset lisäävät ymmärrystä maaperän ominaisuuksien ja alkuaineiden liikkuvuuden riippuvuuksista. Tuntemalla maaperän ominaisuudet ja alkuaineiden Kd - arvot sekä niiden väliset riippuvuudet, voidaan radionuklidien kulkeutumista kallioperästä maanpinnalle arvioida entistä luotettavammin. Tutkimuksessa tuotettuja tuloksia ja aineistoja hyödynnetään myös pintaympäristön ekosysteemien ja maaperän mallinnuksissa.

“Ulkona on se kaikki luonto ympärillä ja sisäl on nää seinät.” Tutkimus alkuopetusikäisen lapsen luontosuhteesta ja ulkona oppimisen kokemuksista

Tutkimuksen aiheena on toisen luokan oppilaiden luontosuhde sekä heidän kokemuksensa ulkona oppimisesta. Aiempien tutkimusten mukaan lapset viettävät nykypäivänä yhä vähemmän vapaa-aikaa ulkona. Lisäksi useista tutkimuksista käy ilmi lasten ja nuorten luonnosta vieraantuminen ja luontosuhteen heikkeneminen. Tässä tutkimuksessa haluttiin saada selville, millaisia luontosuhteita alkuopetusikäisillä on ja miten he kokevat ulkona oppimisen. Ulkona oppimista on tutkittu kansainvälisesti jo melko paljon ja siitä saatavat hyödyt muun muassa motivaation ja hyvinvoinnin kannalta ovat tulleet esiin tutkimuksissa. Tutkimuksen aihe on siis tällä hetkellä erittäin ajankohtainen, mutta Suomessa vielä melko vähän tutkittu. Tutkimus toteutettiin eräässä varsinaissuomalaisessa alakoulussa ja siihen osallistui kaksi 2. luokkaa. Tutkimusaineisto koostui kolmesta osasta: alkukyselystä, teemahaastatteluista ja piirroksista. Aineiston analyysi suoritettiin teoriaohjaavalla sisällönanalyysillä teemoittelemalla ja tyypittelemällä. Tutkimuksen ensimmäisenä päätuloksena voidaan esittää, että lasten luontosuhde on melko kahtiajakautunut positiivisiin ja luonnosta vieraantuneisiin. Toisena päätuloksena voidaan esittää, että ulkona oppiminen koetaan enemminkin retkeksi kuin perinteiseksi oppitunniksi. Ulkona oppimisen kokemukset olivat vähäisiä, mutta kauttaaltaan positiivisia. Tulosten perusteella voidaan olettaa, että kotiympäristöllä on suuri merkitys luontosuhteen muodostumisessa, sillä monilla positiivisesti luontoon suhtautuvilla oli paljon vapaa-ajan luontokokemuksia. Tämän tutkimuksen perusteella ei kuitenkaan voida sanoa luontosuhteen vaikuttavan suhtautumiseen ulkona oppimista kohtaan. Ulkona oppimisen kokemukset liittyivät enemmän siihen, mitä on tehty ja suurin osa oppilaista koki ulkona oppimisen mielekkäänä, vaikka vapaa-ajan luontokokemuksia olisi ollut hyvin vähän. Aineistosta kävi ilmi oppilaiden kiinnostus tutkivaa ja toiminnallista oppimista kohtaan sekä kokemukset syvällisemmästä oppimisesta konkreettisen tekemisen ansiosta. Tutkimuksen perusteella voidaan siis todeta, että ulkona oppiminen voi olla hyvä lisä opetukseen hyvinvoinnin, motivoinnin sekä käytännön taitojen oppimisen kannalta.

Takaisin luontoon: Jevgeni Zamjatinin romaanin Me ja Lois Lowryn romaanin The Giver vertaileva analyysi ekokriittisestä näkökulmasta.

Tässä pro gradu -tutkielmassa tarkastellaan sitä, millaisina luonto ja luonnollisuus esiintyvät Jevgeni Zamjatinin klassikkodystopiassa Me (1921) ja Lois Lowryn nuorille aikuisille suunnatussa dystopiassa The Giver (1993). Tutkimuksen tarkoituksena on tuoda esille luonnon ja luonnollisuuden kirjalliset representaatiot teosten ekokriittisen luennan kautta. Kirjallisuuden ekokriittinen tarkastelu auttaa hahmottamaan ihmisten luontosuhdetta ja luontoon liittyviä asenteita. Tämä puolestaan auttaa ymmärtämään ihmisten luontoon liittyvää toimintaa ja ajalleen tyypillisiä kiistakysymyksiä. Me ja The Giver -dystopiaromaanit sopivat luontoteeman tarkasteluun, koska teokset edustavat oman aikansa käsityksiä luonnosta ja tuovat niitä esille eri tavalla. Dystopiakirjallisuuden nähdään ammentavan aiheita todellisuudesta ja kuvailevan tulevaisuutta, jota tulisi kaikin tavoin välttää. Dystopian keinoin lukijat halutaan tavallisesti saada tietoisiksi vallitsevista ongelmista ja herättää heidät toimimaan. NA-dystopialle ominainen toivon kipinä haastaa klassiselle dystopialle ominaisen toivon puuttumisen. Näiden toisistaan poikkeavien dystopialajien voidaankin nähdä pyrkivän aktivoimaan lukijat poliittiseen toimintaan ja yhteiskunnalliseen ajatteluun eri keinoin. Analyysissa on käytetty vertailevaa kirjallisuudentutkimusta ja tarkasteltu molempien teosten luontokuvauksia, elottoman ja elollisen luonnon esiintymistä sekä luonnon asemaa totalitaristisessa dystopiayhteiskunnassa. Lisäksi, haastaen ongelmallinen kahtiajako luonnon ja kulttuurin välillä, ihmisyyttä käsitellään osana luontoa, jolloin tarkastelun kohteena on ollut myös ihmisen luonnollisina pidettyjen piirteiden näyttäytyminen, ihmisen eläimellistäminen sekä ihmisen primitiivisyyden ilmentymät analysoitavissa teoksissa. Tutkimus osoitti, että luonto esiintyy molemmissa teoksissa melko samanlaisena: kukistettuna yhteiskunnan sisällä ja kukoistavana sen ulkopuolella. Zamjatinin romaanissa steriili, lasista rakennettu Ainoa Valtio pyrkii sulkemaan luonnon kokonaan valtion ulkopuolelle. The Giverissä luonto näyttäytyy yhteiskunnan sisällä puutarhamaisena, keinotekoisena ja hallittuna, mutta pääosin yhteiskunnasta eristettynä. Molemmissa romaaneissa totalitaristiset valtiot ohjaavat luonnonvoimat uomiinsa ja eristävät ihmiset niin fyysisesti kuin symbolisestikin luonnosta tarkoituksenaan luoda ja ylläpitää täydellinen yhteiskunta. Ihmisluonnolle ominaiset luonnollisina pidetyt piirteet eliminoidaan konfliktien välttämiseksi, jolloin valtio mahdollistaa oman mahtinsa ja yhteiskuntansa jatkuvuuden. Utopiayhteiskunnalle ominainen staattisuus ja ajattomuus sotii luonnolle ominaisen muutoksen ja dynaamisuuden kanssa, jolloin luonnolla ei ole paikkaa ”täydellisessä” utopiayhteiskunnassa.