Report on the Governor’s Office of Drug Control Policy for the year ended June 30, 2014

Report on the Governor’s Office of Drug Control Policy for the year ended June 30, 2014

2010 Iowa Youth Survey State of Iowa Results, June 2011

The Iowa Department of Public Health (IDPH) collaborated with schools in Iowa to conduct the 2014 Iowa Youth Survey (IYS). In a series of surveys that have been completed every two or three years since 1975. The survey is conducted with students in grades 6, 8, and 11 attending Iowa public and private schools. The IYS includes questions about students’ behaviors, attitudes, and beliefs, as well as their perceptions of peer, family, school, neighborhood, and community environments.

Iowa Department of Administrative Services Central Procurement Enterprise (CPE) Policy and Procedures Manual, December 2013

Report on a review of the Central Procurement Enterprise (CPE) of the Iowa Department of Administrative Services for the period July 1, 2009 through March 31, 2013

Development of a Transportation and Land Use Public Policy Education Program for Iowa, 2000

This literature review serves as a foundation for a transportation and land use public policy education program for Iowa. The objective of the review is to summarize relevant research findings, to review the state of practice and policies of other state and local governments, and to explore land use trends both within the state of Iowa and the nation as a whole. Much of what we learned has been incorporated into the course materials. Because we expect to identify more useful sources throughout the project, this literature review should be considered a work in progress.

IDSS Iowa Diseases Surveillance System: Security and Confidentiality Policy, May 2010

The Iowa Disease Surveillance System (IDSS) was developed by the Iowa Department of Public Health (IDPH) to streamline and enhance communication and collaboration between laboratory, hospital, and public health (local and state) personnel related to infectious disease surveillance and reporting (as required by Iowa Code 139A) throughout Iowa. IDSS is a tool that speeds communication regarding cases of reportable infectious disease to allow public health to respond sooner and reduce costs associated with disease reporting and surveillance.

Review of Automated Vehicle Technology: Policy and Implementation Implications; Version 1.0; RB28-015, 2016

This report provides recommendations for the state of Iowa over the next five years in regards to automated vehicle policy development. These administrative, planning, legal, and community strategy recommendations for government agencies include: • Encouraging automation by preparing government agencies, infrastructure, leveraging procurement, and advocating for safety mandates • Adjusting long range planning processes by identifying and incorporating a wide range of new automation scenarios • Beginning to analyze and, as necessary, clarify existing law as it apples to automated driving • Auditing existing law • Enforcing existing laws • Ensuring vehicle owners and operators bear the true cost of driving • Embracing flexibility by giving agencies the statutory authority to achieve regulatory goals through different means, allowing them to make small-scale exemptions to statutory regimes and clarifying their enforcement discretion • Thinking locally and preparing publicly • Sharing the steps being taken to promote (as well as to anticipate and regulate) automated driving • Instituting public education about automated vehicle technologies.

A Comparative Policy Analysis of Seat Belt Laws, RB37-013, 2014

This analysis examined data from a variety of sources to estimate the benefit of enhancing Iowa’s current law to require all passengers to use seat belts. In addition to assessing Iowans’ opinions about changing the law, a literature review, a legislative policy review, and analysis of Iowa crash data were completed. Currently 28 states enforce seat belt laws for all passengers. Belted passengers riding with an unbelted passenger are 2 to 5 times more likely to suffer fatal injuries in a crash relative to when all occupants are using seat belts. Iowans are highly compliant (90%-94%) with the current seat belt law for front seat occupants. Of more than 1000 Iowans surveyed, 85% said they always use a seat belt when riding in the front seat, but only 36% always do so when they ride in the back seat. The most common reasons given for not using seat belts in the back seat are forgetting to buckle up and because it is not the law. Iowans widely support strengthening Iowa’s seat belt law — 62% said Iowa law should require all rear seat passengers to use seat belts. Four out of five respondents said they would use seat belts more often when sitting in the rear seat if it was the law. It is estimated rear seat fatalities would decrease about 48%, from 13 to 7 fatalities annually, if an all-passenger law was implemented in Iowa.

Exploration of the social dimension of corporate responsibility in a welfare state

This study focuses on corporate social responsibility (or CSR)as the latest dimension to emerge in the corporate responsibility and sustainability agenda, which in the recent past has rapidly risen to the top of the list of concerns for civil societies worldwide. Despite the continuing debates and discussions about the scope, benefits, and impacts of CSR to business and community in various sectors, levels, and types of society, many companies have moved forward to confront the opportunities and challenges of CSR. Thus, this study is about those proactive companies with a focus on the importance of CSR and its management inside and outside the company. It is an exploration and learning from the experience of Finnish companies, as well as other actors interested or involved in shaping the course of CSR, locally and globally. It also looks closely at how national culture affects the views, thinking, and management of CSR in a welfare state. This dissertation primarily draws on the analyses of information collected from a series of qualitative interviews and the existing literature in the area. This is complemented by an analysis of written and published documents on CSR from various sources. The results of the study give insightful information and detailed descriptions of a roadmap useful in learning and understanding CSR in Finnish companies. Despite the varying conceptual connotations, essential roadmap indicators point to the importance of framing CSR within the corporate responsibility concept, Finnish development and the welfare state system, globalization, stakeholders, and the pursuit of sustainable development as the main drivers of CSR, the remarkable progress of CSR in companies, and identification of key management areas and practices relevant to CSR. Similarly,the study reveals the importance of culture as essential in understanding and learning CSR. Finnish culture has a positive influence on the views, thinking, and management practices of CSR issues. Such a positive influence of culture, therefore, makes it easy for business people to discuss and understand CSR, because those CSR issues are already considered common and taken-for-granted by Finns and are implicit in the welfare state provisions. The experience of Finnish companies in implementing CSR policies in the supply chain is a concrete proactive step in advancing the message of CSR, that is, to bring companies and suppliers together to work on improving and strengthening relationships towards socially responsible practices worldwide. Such a forward step to deal with CSR issues in the supply chain reflects the companies' commitments and belief that CSR can be managed with the suppliers and gain positive benefits. Despite the problems and complexities, particularly in the global supply chain, managing CSR for Finnish companies presents new opportunities and challenges that are expected to intensify in the near future. The focus on CSR policy implementation inthe supply chain points to the importance of companies taking initiatives and forging cooperation with suppliers with the aim of addressing and improving CSR questions in the supply chains. The proactive stance of Finnish companies toward CSR is complemented by the active supporting role of important societalactors such as the government and NGOs. These actors carry out various promotional efforts and campaigns, thus bringing CSR into the mainstream of Finnish companies and strengthening the synergistic learning about CSR within the Finnish business and civil circles. The efforts of the government and NGOs to promote CSR are indicative of the importance of multipartite involvement and the emergence of better civil regulations. Likewise, their drive to learn from each other, exchange experiences, and contribute in CSR debates facilitated the evolution of CSRnetworks in the country. The results of this study add to the mounting evidence that CSR, in general, has created a new dimension in managing corporate sustainability. This study provides compelling empirical evidence and some direct quotations about CSR in the Finnish context. This information can be used to learn and gain new useful insights, approaches, and concepts for managing CSR.

Innovative implementation by non-state actors in environment-related areas : towards a positive implementation gap ?

This contribution (presented in the first International Conference on Public Policy (ICPP) in Grenoble in June 2013) explores the phenomena of innovation in action ("innovative implementation"). To do so, we operationalize "innovative implementation" as a strategy by which (coalitions of) non-state actors seek to develop ad hoc solutions to address a given environmental issue, going beyond what is provided for in formal policy designs. Following an inductive research strategy, we elaborate a conceptual framework whose main advantage is to bring the actors and their coalition (in all their diversity) back in the analysis. More concretely, we state that perceiving implementation as broader 'social interaction processes' (De Boer & Bressers 2011) within which actors play strategic 'games' (Bardach 1977, Scharpf 1997) opens interesting lines of research to better account for their innovative and strategic behaviours. In a second step, we apply this framework to three strategies of innovative implementation in different contexts, and identify on this basis empirical regularities in the individual pathways related to the emergence and success (or failure) of these strategies.

Co-evolution of Policy Sectors: Health Care and Public Health in five Countries

Cette thèse analyse la co-évolution de deux secteurs dans la politique de la santé: santé publique (public health) et soins aux malades (health care). En d'autres termes, la relation entre les dimensions curative et préventive de la politique de la santé et leur développement dans la durée. Une telle recherche est nécessaire car les problèmes de la santé sont complexes et ont besoin de solutions coordonnées. De plus, les dépenses de la santé ont augmenté sans arrt durant les dernières décennies. Un moyen de réduire une future augmentation des dépenses pourrait consister en davantage d'investissement dans des mesures préventives. En relation avec cette idée, ma recherche analyse les politiques de la santé publique et les soins aux malades de cinq pays: Allemagne, Angleterre, Australie, Etats-Unis et Suisse. En m'appuyant sur la littérature secondaire, des statistiques descriptives et des entretiens avec des experts et des politiciens, j'analyse la relation entre les deux secteurs depuis la fin du dix-neuvième siècle. En particulier, je me focalise sur la relation des deux champs sur trois niveaux: institutions, acteurs et politiques. Mes résultats montrent les similitudes et les différences d'évolution entre les cinq pays. D'un c^oté, lorsque la profession médicale est politiquement active et que le pays consiste en une fédération centralisée ou en un gouvernement unitaire, les deux secteurs sont intégrés au niveau institutionnel, ralliant les professions et groupes d'intérêt des deux secteurs la cause commune dans une activité politique. Par contre, dans tous les pays, les deux secteurs ont co-évolué vers une complémentarité malgré de la politisation des professions et la centralisation du gouvernement. Ces résultats sont intéressants pour la science politique en général car ils soulignent l'importance des professions pour le développement institutionnel et proposent un cadre pour l'analyse de la co-évolution des politiques publiques en général. -- This Ph.D. thesis analyzes the co-evolution of the health care and the public health sectors. In other words, the relation between preventive and curative health policy and its evolution over time. Such research is necessary, because current health problems are complex and might need coordinated solutions. What is more, health expenditures have increased continuously in the last decades. One way to slow down further increase in health spending could be to invest more in preventative health policies. Therefore, I am connecting individual health care and public health into a common analysis, taking Australia, Germany, Switzerland, the UK and the U.S. as examples. Based on secondary literature, descriptive statistics and interviews with experts and policymakers, I am analyzing how the two sectors' relations co-evolved between the late nineteenth and the early twenty-first century. Specifically, I am researching how health care and public health were related on the levels of institutions, actors and policies. My results show that there are differences and similarities in the co-evolution of policy sectors between these countries. On the one hand, when the medical profession was politically active and the country a centralized federation or a unitary state, there was institutional integration and common political advocacy of the sectors' interest groups and professions. On the other hand, in all countries, both sectors co-evolved towards complementarity, irrespectively of the politicization of professions and centralization of government. These findings are interesting for the political science literature at large, because they underline the importance of professions for institutional development and propose an analytical framework for analyzing the co-evolution of policy sectors in general.

High-Speed Rail: lessons for policy makers from experiences abroad

In April 2009, the US government unveiled its blueprint for a national network of high-speed passenger rail (HSR) lines aimed at reducing traffic congestion, cutting national dependence on foreign oil and improving rural and urban environments. In implementing such a program, it is essential to identify the factors that might influence decision making and the eventual success of the HSR project, as well as foreseeing the obstacles that will have to be overcome.

A Pragmatic Intellectual: Dutch Fabians, Boekman, and Cultural Policy in the Netherlands, 1890-1940

Around 1900, the notion of community art (gemeenschapskunst) served to crystallize Dutch social democratic thinking about the role of the arts in society. Drawing on the pragmatism of leading social democrats like Wibaut, and drawing on his formal education in economics and statistics, the self‐made social democrat Emanuel Boekman redressed the utopian meaning of community art to signify the dissemination of "good" culture over all layers of society in his influential 1939 dissertation on the relation of the state to the arts. Being about facts rather than opinions, Boekman set the boundaries of his work to exclude a substantial discussion of the meaning of "good" culture. On the one hand, this pragmatism helped Boekman to gain support for government intervention for the arts over most of the political spectrum. On the other hand, Boekman thus pre‐empted discussions about the tension between "quality" and "accessibility" of the arts that haunts cultural policy in the Netherlands to this day.

Social Preferences and Transport Policy: The case of US speed limits

This article, in reviewing the longrunning US debate on speed limits, illustrates how a different valuation of the trade-off between private mobility needs and safety concerns can shape transport policies. It is argued that the regulatory decentralization debate, together with the speed limit in force in each state, obey the social preferences and valuation given to this tradeoff. Such a view is consistent with evidence that higher speed limits are to be found in states with greater private mobility needs, even though their fatality rates might be among the highest in the country. By contrast, lower speed limits and supporters of a low national speed limit are to be found in states that show a greater concern for safety outcomes and which are less dependent on private mobility. By reviewing these events and examining the role played by the main actors and analyzing their motivations, the article identifies important lessons for similar future discussions on transport policy.

Maritime Safety in the Gulf of Finland. Review on Policy Instruments

Suomenlahden lisääntynyt meriliikenne on herättänyt huolta meriliikenteen turvallisuuden tasosta, ja erityisesti Venäjän öljyviennin kasvu on lisännyt öljyonnettomuuden todennäköisyyttä Suomenlahdella. Erilaiset kansainväliset, alueelliset ja kansalliset ohjauskeinot pyrkivät vähentämään merionnettomuuden riskiä ja meriliikenteen muita haittavaikutuksia. Tämä raportti käsittelee meriturvallisuuden yhteiskunnallisia ohjauskeinoja: ohjauskeinoja yleisellä tasolla, meriturvallisuuden keskeisimpiä säätelijöitä, meriturvallisuuden ohjauskeinoja ja meriturvallisuuspolitiikan tulevaisuuden näkymiä, ohjauskeinojen tehokkuutta ja nykyisen meriturvallisuuden ohjausjärjestelmän heikkouksia. Raportti on kirjallisuuskatsaus meriturvallisuuden yhteiskunnalliseen sääntelyn rakenteeseen ja tilaan erityisesti Suomenlahden meriliikenteen näkökulmasta. Raportti on osa tutkimusprojektia ”SAFGOF - Suomenlahden meriliikenteen kasvunäkymät 2007 - 2015 ja kasvun vaikutukset ympäristölle ja kuljetusketjujen toimintaan” ja sen työpakettia 6 ”Keskeisimmät riskit ja yhteiskunnalliset vaikutuskeinot”. Yhteiskunnalliset ohjauskeinot voidaan ryhmitellä hallinnollisiin, taloudellisiin ja tietoohjaukseen perustuviin ohjauskeinoihin. Meriturvallisuuden edistämisessä käytetään kaikkia näitä, mutta hallinnolliset ohjauskeinot ovat tärkeimmässä asemassa. Merenkulun kansainvälisen luonteen vuoksi meriturvallisuuden sääntely tapahtuu pääosin kansainvälisellä tasolla YK:n ja erityisesti Kansainvälisen merenkulkujärjestön (IMO) toimesta. Lisäksi myös Euroopan Unionilla on omaa meriturvallisuuteen liittyvää sääntelyä ja on myös olemassa muita alueellisia meriturvallisuuden edistämiseen liittyviä elimiä kuten HELCOM. Joitakin meriturvallisuuden osa-alueita säädellään myös kansallisella tasolla. Hallinnolliset meriturvallisuuden ohjauskeinot sisältävät aluksen rakenteisiin ja varustukseen, alusten kunnon valvontaan, merimiehiin ja merityön tekemiseen sekä navigointiin liittyviä ohjauskeinoja. Taloudellisiin ohjauskeinoihin kuuluvat esimerkiksi väylä- ja satamamaksut, merivakuutukset, P&I klubit, vastuullisuus- ja korvauskysymykset sekä taloudelliset kannustimet. Taloudellisten ohjauskeinojen käyttö meriturvallisuuden edistämiseen on melko vähäistä verrattuna hallinnollisten ohjauskeinojen käyttöön, mutta niitä voitaisiin varmasti käyttää enemmänkin. Ongelmana taloudellisten ohjauskeinojen käytössä on se, että ne kuuluvat pitkälti kansallisen sääntelyn piiriin, joten alueellisten tai kansainvälisten intressien edistäminen taloudellisilla ohjauskeinoilla voi olla hankalaa. Tieto-ohjaus perustuu toimijoiden vapaaehtoisuuteen ja yleisen tiedotuksen lisäksi tieto-ohjaukseen sisältyy esimerkiksi vapaaehtoinen koulutus, sertifiointi tai meriturvallisuuden edistämiseen tähtäävät palkinnot. Poliittisella tasolla meriliikenteen aiheuttamat turvallisuusriskit Suomenlahdella on otettu vakavasti ja paljon työtä tehdään eri tahoilla riskien minimoimiseksi. Uutta sääntelyä on odotettavissa etenkin liittyen meriliikenteen ympäristövaikutuksiin ja meriliikenteen ohjaukseen kuten meriliikenteen sähköisiin seurantajärjestelmiin. Myös inhimilliseen tekijän merkitykseen meriturvallisuuden kehittämisessä on kiinnitetty lisääntyvissä määrin huomiota, mutta inhimilliseen tekijän osalta tehokkaiden ohjauskeinojen kehittäminen näyttää olevan haasteellista. Yleisimmin lääkkeeksi esitetään koulutuksen kehittämistä. Kirjallisuudessa esitettyjen kriteereiden mukaan tehokkaiden ohjauskeinojen tulisi täyttää seuraavat vaatimukset: 1) tarkoituksenmukaisuus – ohjauskeinojen täytyy olla sopivia asetetun tavoitteen saavuttamiseen, 2) taloudellinen tehokkuus – ohjauskeinon hyödyt vs. kustannukset tulisi olla tasapainossa, 3) hyväksyttävyys – ohjauskeinon täytyy olla hyväksyttävä asianosaisten ja myös laajemman yhteiskunnan näkökulmasta katsottuna, 4) toimeenpano – ohjauskeinon toimeenpanon pitää olla mahdollista ja sen noudattamista täytyy pystyä valvomaan, 5) lateraaliset vaikutukset – hyvällä ohjauskeinolla on positiivisia seurannaisvaikutuksia muutoinkin kuin vain ohjauskeinon ensisijaisten tavoitteiden saavuttaminen, 6) kannustin ja uuden luominen – hyvä ohjauskeino kannustaa kokeilemaan uusia ratkaisuja ja kehittämään toimintaa. Meriturvallisuutta koskevaa sääntelyä on paljon ja yleisesti ottaen merionnettomuuksien lukumäärä on ollut laskeva viime vuosikymmenien aikana. Suuri osa sääntelystä on ollut tehokasta ja parantanut turvallisuuden tasoa maailman merillä. Silti merionnettomuuksia ja muita vaarallisia tapahtumia sattuu edelleen. Nykyistä sääntelyjärjestelmää voidaan kritisoida monen asian suhteen. Kansainvälisen sääntelyn aikaansaaminen ei ole helppoa: prosessi on yleensä hidas ja tuloksena voi olla kompromissien kompromissi. Kansainvälinen sääntely on yleensä reaktiivista eli ongelmakohtiin puututaan vasta kun jokin onnettomuus tapahtuu sen sijaan että se olisi proaktiivista ja pyrkisi puuttumaan ongelmakohtiin jo ennen kuin jotain tapahtuu. IMO:n työskentely perustuu kansallisvaltioiden osallistumiseen ja sääntelyn toimeenpano tapahtuu lippuvaltioiden toimesta. Kansallisvaltiot ajavat IMO:ssa pääasiallisesti omia intressejään ja sääntelyn toimeenpanossa on suuria eroja lippuvaltioiden välillä. IMO:n kyvyttömyys puuttua havaittuihin ongelmiin nopeasti ja ottaa sääntelyssä huomioon paikallisia olosuhteita on johtanut siihen, että esimerkiksi Euroopan Unioni on alkanut itse säädellä meriturvallisuutta ja että on olemassa sellaisia alueellisia erityisjärjestelyjä kuin PSSA (particularly sensitive sea area – erityisen herkkä merialue). Merenkulkualalla toimii monenlaisia yrityksiä: toisaalta yrityksiä, jotka pyrkivät toimimaan turvallisesti ja kehittämään turvallisuutta vielä korkeammalle tasolle, ja toisaalta yrityksiä, jotka toimivat niin halvalla kuin mahdollista, eivät välitä turvallisuusseikoista, ja joilla usein on monimutkaiset ja epämääräiset omistusolosuhteet ja joita vahingon sattuessa on vaikea saada vastuuseen. Ongelma on, että kansainvälisellä merenkulkualalla kaikkien yritysten on toimittava samoilla markkinoilla. Vastuuttomien yritysten toiminnan mahdollistavat laivaajat ja muut alan toimijat, jotka suostuvat tekemään yhteistyötä niiden kanssa. Välinpitämätön suhtautuminen turvallisuuteen johtuu osaksi myös merenkulun vanhoillisesta turvallisuuskulttuurista. Verrattaessa meriturvallisuuden sääntelyjärjestelmää kokonaisuutena tehokkaiden ohjauskeinoihin kriteereihin, voidaan todeta, että monien kriteerien osalta nykyistä järjestelmää voidaan pitää tehokkaana ja onnistuneena. Suurimmat ongelmat lienevät sääntelyn toimeenpanossa ja ohjauskeinojen kustannustehokkuudessa. Lippuvaltioiden toimeenpanoon perustuva järjestelmä ei toimi toivotulla tavalla, josta mukavuuslippujen olemassa olo on selvin merkki. Ohjauskeinojen, sekä yksittäisten ohjauskeinojen että vertailtaessa eri ohjauskeinoja keskenään, kustannustehokkuutta on usein vaikea arvioida, minkä seurauksena ohjauskeinojen kustannustehokkuudesta ei ole saatavissa luotettavaa tietoa ja tuloksena voi olla, että ohjauskeino on käytännössä pienen riskin eliminoimista korkealla kustannuksella. Kansainvälisen tason meriturvallisuus- (ja merenkulku-) politiikan menettelytavoiksi on ehdotettu myös muita vaihtoehtoja kuin nykyinen järjestelmä, esimerkiksi monitasoista tai polysentristä hallintojärjestelmää. Monitasoisella hallintojärjestelmällä tarkoitetaan järjestelmää, jossa keskushallinto on hajautettu sekä vertikaalisesti alueellisille tasoille että horisontaalisesti ei-valtiollisille toimijoille. Polysentrinen hallintojärjestelmä menee vielä askeleen pidemmälle. Polysentrinen hallintojärjestelmä on hallintotapa, jonka puitteissa kaikentyyppiset toimijat, sekä yksityiset että julkiset, voivat osallistua hallintoon, siis esimerkiksi hallitukset, edunvalvontajärjestöt, kaupalliset yritykset jne. Kansainvälinen lainsäädäntö määrittelee yleiset tasot, mutta konkreettiset toimenpiteet voidaan päättää paikallisella tasolla eri toimijoiden välisessä yhteistyössä. Tämän tyyppisissä hallintojärjestelmissä merenkulkualan todellinen, kansainvälinen mutta toisaalta paikallinen, toimintaympäristö tulisi otetuksi paremmin huomioon kuin järjestelmässä, joka perustuu kansallisvaltioiden keskenään yhteistyössä tekemään sääntelyyn. Tällainen muutos meriturvallisuuden hallinnassa vaatisi kuitenkin suurta periaatteellista suunnanmuutosta, jollaisen toteutumista ei voi pitää kovin todennäköisenä ainakaan lyhyellä tähtäimellä.

China's 'Assertive’ South China Sea Policy And Rhetoric: Proactive, Reactive Or Myth?

In March 2010, Chinese State Councillor, Dai Bingguo, in a private meeting with US Deputy Secretary of State, James Steinberg, allegedly referred to the South China Sea (SCS) as one of the country’s ‘core interests’, a term normally only used to refer to regions like Taiwan, Tibet and Xinjiang upon whose sovereignty Beijing will make no compromises. This alleged wording by Mr Dai caused a strong global reaction, with many countries around the world expressing a fear that China, on the back of its rise to the status of the world's second largest economic power, was now about to implement a more assertive foreign policy more in keeping with its new status of global superpower. As the use of the term ‘core interest’ took place in a private meeting and appears to have been subsequently leaked, it is impossible to prove what was said or meant, yet in 2011, with China and the US continuing to eye each other with suspicion, the adverse repercussions of people trying to deduce what was meant are undeniable. By analysing the views of experts and the evolution or otherwise of Chinese rhetoric and policy towards the SCS, this thesis will show how the alleged use of a term in a private meeting can have consequences that far exceed what was originally intended. It will also show that it is highly unlikely that China’s maritime policy is becoming more assertive as, at China's present stage of social and economic development, it simply cannot afford the ill will and adverse consequences that would result from an act of international aggression. It will show how easy it seems to be for a country like the US to project a misleading image of another country’s intentions, which can in turn serve partially to mask its own intentions. Finally, it will show that the China’s stance on the SCS is starting to be seen by the world as a litmus test for the assertiveness of overall Chinese foreign policy.