Sotilaan sananvapaus Suomessa

Sananvapaus on perusoikeus, joka kuuluu kaikille. Tuon vapauden mukaan jokaisella on oikeus ilmaista, julkistaa ja vastaanottaa mielipiteitä ja muita viestejä kenenkään muun siihen puuttumatta. Sananvapaus, jota pidetään yhtenä demokraattisen yhteiskunnan peruspilareista, kuuluu myös sotilaille. Uusien teknologioiden myötä ihmisille on tarjolla yhä moninaisempia mahdollisuuksia toteuttaa sananvapautta. Nykyisessä viestintäviidakossa seikkaileminen onluonut omat haasteensa myös sotilaille. Tutkielma on oikeudellisten lähteiden systematisoinnilla toteutettu kuvaus sotilaan sananvapaudesta Suomessa ja Puolustusvoimissa. Sananvapauden ja siihen läheisesti liittyvän yksityisyyden suojan lisäksi tutkimuksessa on tarkasteltu myös julkisen ja yksityisen rajanvetoa. Tutkimusaihetta lähestytään oikeustieteissä harjaantumattoman sotilaan näkökulmasta. Tutkimuksesta käy ilmi, että sotilaan ilmaisunvapaus on yhtä avoin oikeus, kuin se on tavallisella kansalaisellakin. Tästä huolimatta virkamiestä sitovat monenlaiset normit, joista osa koskettaa läheisesti sananvapautta ja yksityiselämää. Erityisiä vaatimuksia virkamiehen lausunnoille on asetettu asiallisuuden ja asianmukaisuuden sekä lojaliteettivelvoitteen ja virkavelvollisuuden muodossa. Sotilaan sananvapauden ongelmallisuus perustuu juuri velvollisuuksiin, jotka saavat sisältönsä ohjesäännöistä, käskyistä, ohjeista ja alemman tasoisista hallintonormiasiakirjoista. Sotilas vastaa itse kaikista kirjoittamistaan ja antamistaan lausunnoista, jonka vuoksi yksityisen ja ammatillisen roolin välisen eron on oltava selkeä. Kun tähän liitetään velvoite toimia tavalla, joka ylläpitää luottamusta Puolustusvoimia kohtaan, korostuu sotilaan harkintakyky sananvapauden ja lojaliteettivelvoitteen välillä. Julkinen keskustelu on taitolaji, jonka avuksi tutkimus esittää kymmenenkohtaisen ”sotilaan netiketin”, jossa käydään läpi tutkimuksen tärkeimmät huomiot oikeudellisten lähteiden ja viestinnän osalta.

Seuranta- ja arviointijärjestelmien rakentaminen poikkisektoriaalisessa hallinnossa : suomalaisiin tapausesimerkkeihin perustuva reflektio

Lehden supplementin Arvioinnin teemanumero 2013 ovat toimittaneet: Liisa Horelli, Marketta Rajavaara ja Riitta Seppänen-Järvelä.

Ennakkoratkaisumenettely ylikansallisena tuomioistuinvalvontana

Euroopan Unionin tuomioistuimella (EUT) on ollut keskeinen rooli Euroopan unionin (EU) kehityksessä kautta historian ja EUT onkin ennakkoratkaisukäytännöllään luonut useita keskeisiä EU-oikeuden periaatteita. Ennakkoratkaisumenettely on muutoinkin merkittävä EUT:n vallan käytön väline, jopa suhteessa EU:n jäsenvaltioiden kansallisiin instansseihin arvioidessaan kansallisten tuomioistuinten sille ennakkoratkaisukysymyksissään esiin tuomia EU-oikeuden tulkintaan liittyviä epäselvyyksiä. EUT:lla ei kuitenkaan EU:n perustamissopimusten artiklojen perusteella lähtökohtaisesti ole oikeutta vaikuttaa suoraan kansallisten säädösten pätevyyteen vastaavasti kuin sillä on oikeus vaikuttaa EU:n omien instanssien antamien säädöksien ja päätöksien pätevyyteen. Ennakkoratkaisumenettely on kuitenkin EU-oikeuden kehityksen myötä syventänyt asemaansa, eikä enää ole aivan yksinkertaista sanoa etteikö EUT myös ottaisi kantaa kansallisiin säädöksiin. Tästä nouseekin esiin kysymys siitä, voidaanko ennakkoratkaisumenettelyä pitää EUT:n suorittamana ylikansallisena tuomioistuinvalvontana suhteessa jäsenvaltioihin ja mitä seuraamuksia tällaisella EUT:n roolilla mahdollisesti voisi olla. Tutkielmassa tutkitaan tätä ennakkoratkaisumenettelyn potentiaalista roolia ylikansallisena tuomioistuinvalvontana ja sen ilmenemistä EUT:n omasta ratkaisukäytännöstä. Keskeiseltä luonteeltaan tutkielma on teoreettinen ja tutkimusmetodina hyödynnetään oikeusdogmaattista metodia. Lähdemateriaalin osalta tutkielmassa nojaudutaan alaa tutkineiden tutkijoiden laatimiin artikkeleihin ja oikeudelliseen kirjallisuuteen sekä EUT:n antamiin ennakkoratkaisuihin. Kyseisten materiaalien pohjalta tehdyn analyysin perusteella voidaan päästä siihen johtopäätökseen, että ennakkoratkaisumenettely on EUT:n harjoittamaa ylikansallista tuomioistuinvalvontaa suhteessa kansallisiin toimijoihin. EUT ottaa ennakkoratkaisuillaan säännöllisesti kantaa kansallisten lakien sovellettavuuteen EU-oikeuden valossa, jolloin EUT myös harjoittaa tuomioistuinvalvontaa. Ennakkoratkaisumenettely ei kuitenkaan ole tuomioistuinvalvontaa täydellisimmillään, vaan sitä rajoittavat ja vähentävät monet eri tekijät, muun muassa kansallisten toimijoiden tietyn asteinen suvereniteetti, joten menettelyllä on vielä tilaa kasvaa.

Taistelijan käsite sodan oikeussäännöissä

Tutkimuksen tavoitteena on muodostaa kokonaiskuva laillisen taistelijan määritelmästä sodan oikeussäännöissä. Tutkimusongelman pääkysymys on: Miten taistelija määritellään sodan oikeussäännöissä? Tutkimuksen lähestymistapana on kansainvälisoikeudellinen eurooppalainen lähestymistapa, jota kutsutaan myös eurooppalaiseksi oikeuspositivistiseksi lähestymistavaksi. Tutkimusmenetelmänä on aineistotutkimus, jota on täydennetty asiantuntijahaastatteluilla. Sodan oikeussäännöt ovat syntyneet pitkän ajan kuluessa ja ovat tästä syystä kieliasultaan, rakenteeltaan ja sisällöltään erilaisia. Tästä syystä oikeudellisia tapauksia tutkittaessa niitä on tarkasteltava ja otettava huomioon useita rinnakkain. Sodan eri oikeussäännöt täydentävät toisiaan ja tuovat tarkasteltaviin asioihin, kuten esimerkiksi kysymykseen taistelijan laillisuudesta, erilaisia huomioon otettavia seikkoja. Sodan oikeussääntöjen mukaan taistelijan ja siviilin määritelmä on selkeä. On olemassa vain taistelijoita ja siviilejä. Mitään kolmatta ryhmää näiden välillä ei ole. Laillisen taistelijan määritelmän täyttymiseen tarvittavat kriteerit on kirjattu sodan oikeussääntöihin. Vaikka taistelukentän toimija täyttäisikin ulkoisesti taistelijan vaatimukset, ei hän jonkun muun määri-telmän puuttuessa saa taistelijan asemaa. Tällaisen henkilön ottaessa osaa taistelutoimintaan, menettää hän rikollisen toiminnan myötä siviilihenkilölle kuuluvan suojellun henkilön erityisaseman.

Työsopimuksen laiton purkaminen ja sen seuraamukset

Tutkielman aiheena ovat työsopimuksen laiton purkaminen ja sen seuraamukset. Tutkielman tarkoituksena on selvittää, minkälaisten edellytysten vallitessa osapuolella on oikeus päättää työsuhde välittömin oikeusvaikutuksin. Toisena tutkimuskysymyksenä on selvittää laittomaksi todetun työsuhteen purkamisen seuraamuksia, keskittyen erityisesti työsopimuslain mukaisen asteikkokorvauksen määrään. Työsuhteen purkamista koskeva säännös on kirjoitettu joustavin normein, jotka antavat runsaasti sijaa tulkinnalle. Laittomasta työsuhteen päättämisestä tuomittava asteikkokorvaus sekä syrjivällä perusteella päätetyn työsuhteen johdosta tuomittava hyvitys, ovat kokonaiskorvauksia, jotka antavat huomattavasti tilaa harkinnalle korvauksen tuomitsemisessa. Näiden seikkojen johdosta oikeuskäytäntö on keskeisessä asemassa arvioitaessa työsuhteen päättämisperusteiden oikeellisuutta sekä korvausten määrää. Tutkielman on tehty oikeustieteen maisterin opinnäytetyöksi. Tutkimus metodi on lainopillinen. Keskeisenä lähdeteoksena on käytetty Koskisen, Niemisen sekä Valkosen kirjaa Työsuhteen päättäminen. Tutkimuksessa on muiden oikeuslähteiden ohella hyödynnetty erityisesti työsuhteen päättämismenettelyä koskevaa oikeuskäytäntöä. Tutkimustuloksena havaittiin työsuhteen purkamisen oikeutuksen olevan yleensä kytköksissä siihen, onko osapuolten luottamus menetetty niin suurelta osalta, ettei loukatun osapuolen voida edellyttää jatkavan työsuhdetta edes irtisanomisajan pituista jaksoa. Tuomittavien korvausten osalta voidaan todeta kokonaiskorvauksen olevan yleisesti tuomioissa varsin vähäsanaisesti perusteltu. Tämän johdosta on vaikea määrittää, miten korvauksen suuruus tarkemmin rakentuu. Tämän osalta voidaan todeta olevan tarvetta lisätutkimukselle.

Ilmanlaatu Uudellamaalla vuonna 2014

Vuonna 2014 HSY mittasi jatkuvatoimisesti typenoksidien ja hiukkasten pitoisuuksia liikenneympäristössä Hyvinkäällä ja kaupunkitaustaa edustavalla mittausasemalla Lohjalla. Hyvinkäällä, Järvenpäässä, Keravalla, Kirkkonummella, Lohjalla, Nurmijärvellä, Porvoossa, Tuusulassa ja Vihdissä kartoitettiin passiivikeräimillä typpidioksidin pitoisuuksia yhdessä pisteessä/kunta. Ilmanlaatuindeksin perusteella arvioituna ilmanlaatu oli vuonna 2014 Hyvinkäällä ja Lohjalla enimmäkseen hyvä tai tyydyttävä (96 % vuoden tunneista Hyvinkäällä ja 98 % Lohjalla). Välttäväksi ilmanlaatu luokiteltiin melko harvoin (Hyvinkäällä noin 3 % ja Lohjalla noin 1 % vuoden tunneista). Huonon ja erittäin huonon ilmanlaadun tunteja oli Hyvinkäällä 57 ja Lohjalla 11. Korkeat hiukkaspitoisuudet olivat syynä huonoon ja erittäin huonoon ilmanlaatuun. Edelliseen vuoteen verrattuna huonon ja erittäin huonon ilmanlaadun tunteja oli sekä Hyvinkäällä että Lohjalla selvästi edellisvuotta vähemmän. Hengitettäville hiukkasille annetut raja-arvot eivät vuonna 2014 ylittyneet Hyvinkäällä eivätkä Lohjalla. Kriittisin on hengitettävien hiukkasten vuorokausiraja-arvo, joka ylittyy, jos PM10-pitoisuuden vuorokausikeskiarvo ylittää 50 μg/m3 vähintään 36 päivänä vuoden aikana. Hyvinkäällä näitä ylityksiä mitattiin 10 päivänä ja Lohjalla kahtena päivänä. Hengitettävien hiukkasten vuorokausiohjearvo ylittyi Hyvinkäällä maaliskuussa, Lohjalla ei lainkaan. Hengitettävien hiukkasten vuosipitoisuus oli Hyvinkäällä sama kuin vuonna 2013 ja selvästi matalampi kuin vuonna 2008. Lohjalla hengitettävien hiukkasten vuosipitoisuudet ovat vuosina 2009–2014 pysyneet lähes muuttumattomina, mutta ne ovat olleet selvästi matalampia kuin vuosina 2004 tai 2005, jolloin mittausasema sijaitsi samassa paikassa. Lohjalla pienhiukkaspitoisuuksien vuosikeskiarvo oli 6 μg/m3, mikä on selvästi alle vuosiraja-arvon (25 μg/m3). Vuosikeskiarvo oli alle WHO:n ohjearvon, mutta korkein vuorokausipitoisuus oli WHO:n ohjearvon tasolla. Vuonna 2014 typpidioksidipitoisuudet olivat sekä jatkuvatoimisissa mittauksissa että passiivikeräinkartoituksissa selvästi raja-arvojen alapuolella. Vuonna 2014 vuosipitoisuus oli Järvenpään passiivikeräinpisteessä edellisvuoden tasolla, muissa mittauspisteissä edellisvuotta matalampia. Vuosina 2004–2014 pitoisuudet ovat laskeneet tilastollisesti merkitsevästi Porvoon mittauspisteessä Rihkamatorilla ja melkein merkitsevästi Järvenpäässä Sibeliuksen väylän ja Tuusulassa Järvenpääntien mittauspisteissä. Kaukokulkeuma vaikuttaa huomattavasti sekä pienhiukkasten että otsonin pitoisuuksiin. Vuonna 2014 oli kuitenkin ainoastaan yksi lyhytkestoinen pienhiukkasten kaukokulkemaepisodi helmikuun alkupuolella eikä episodi heikentänyt ilmanlaatua merkittävästi. Otsonin episoditilanteita puolestaan oli kesäkaudella muutamana päivänä. Puun poltossa syntyy terveydelle haitallisia päästöjä: pienhiukkasia, häkää sekä orgaanisia yhdisteitä. Tämän vuoksi vuonna 2014 aloitettiin bentso(a)pyreenin pitoisuuksien kartoitus Uudenmaan asuinalueilla. Ensimmäiset mittaukset tehtiin Loviisassa. Puunpolton vaikutus oli selvästi havaittavissa, mutta vuosipitoisuus pysyi EU:n tavoitearvon alapuolella. Seuranta-alueen energiantuotannon, teollisuuden ja tieliikenteen yhteenlasketut typenoksidien päästöt lisääntyivät kymmenisen prosenttia ja rikkidioksidin päästöt kolmisen prosenttia vuoteen 2012 verrattuna. Hiukkaspäästöt puolestaan vähenivät kymmenisen prosenttia ja hiilimonoksidin sekä haihtuvien orgaanisten yhdisteiden päästöt nelisen prosenttia. Vuosina 2004–2013 eri epäpuhtauksien päästöt ovat vaihdelleet vuodesta toiseen eikä niissä ole havaittavissa mitään säännönmukaista kehitystä. Hiukkaspäästöt ovat viime vuosina kuitenkin vähentyneet voimakkaasti Koverharin terästehtaan päästöjen vähenemisen myötä.

Työntekijöiden ulospäin suuntautuvan sähköisen viestinnän tekninen valvonta – huomioon otettavat työntekijän ja työnantajan oikeudet ja velvollisuudet

Tutkielman aiheena on työntekijöiden sähköisen viestinnän tekninen valvonta. Tutkielma koostuu yleisestä osasta ja erityisestä osasta. Yleisessä osassa selvitän työntekijöiden ja työnantajan oikeuksia ja velvollisuuksia sähköisen viestinnän valvonnassa. Erityisessä osassa käsittelen ulospäin suuntautuvan sähköisen viestinnän rajoja ja mahdollisuuksia. Tutkimus on työ- ja informaatio-oikeudellinen. Tutkimus on tehty toimeksiantona yritykselle. Tutkimuksen tarkoituksena on yhtäältä selvittää ja pohtia työntekijöiden sähköisen viestinnän valvontaan liittyviä perusoikeusvaikutuksia sekä laajemminkin työnantajan ja työntekijän oikeuksia ja velvollisuuksia. Toisaalta tutkimuksen tarkoituksena on selvittää, mikä on työntekijöiden sähköisen viestinnän valvontaan liittyvän lainsäädännön tila tällä hetkellä. Tutkimus on oikeusdogmaattinen ja sisältää käytännöllistä lainoppia tulkintasuositusten ja liiteohjeiden muodossa sekä myös de lege ferenda -suosituksia. Keskeisimpänä tutkimustuloksena on se, että sähköistä viestintää koskeva lainsäädäntö on edelleenkin viime vuosina toteutetuista lainsäädäntöuudistuksista huolimatta osin epäselvää ja vaikeasti ymmärrettävää. Lainsäädännössä on myös selkeitä virheellisiä viittauksia ja puutteita. Lainsäätäjän tulisikin kiinnittää näihin puutteisiin huomiota. Lainsäädännön epäselvyyden vuoksi maallikkotyönantajan tulisi kääntyä lainopillisen asiantuntijan puoleen suunnitellessaan ja ottaessaan käyttöön sähköiseen viestintään liittyviä valvontatoimenpiteitä välttyäkseen rikosoikeudellisilta seuraamuksilta. Vaikka Lex Nokian säätäminen aiheutti työntekijöissä vastustusta työnantajien suorittamaa valvontaa kohtaan, työnantajan oikeus valvoa työntekijöiden luottamuksellista viestintää on loppujen lopuksi erittäin rajallinen. Välitystietoja voidaan käsitellä vain laissa säädetyissä poikkeustapauksissa. Viestien sisältöä voidaan valvoa vain tietoturvaan liittyvissä laissa säädetyissä poikkeustapauksissa.

Kuopion ja Siilinjärven taksien yhteisliikenteen vaikutusarviointi

Kuopion ja Siilinjärven taksilupien asemapaikat yhtenäistettiin osittain ensimmäisen kerran jo vuonna 1991. Yhtenäistämispäätös on ollut usean otteeseen hallintotuomioistuinten käsiteltävänä ja viimein marraskuussa 2014 korkeimman hallinto-oikeuden päätöksellä Kuopion ja Siilinjärven taksien täydellinen yhteisliikenne vahvistettiin. Kuopio ja Siilinjärvi muodostavat yhteisen työssäkäynti- ja talousalueen, jossa taksien kysyntä ja keskimääräinen liikevaihto on selvästi suurempi kuin Pohjois-Savon taksien keskimääräinen liikevaihto. Vuosina 2011 ja 2012 Siilinjärven taksien keskimääräinen liikevaihto oli noin 7–8 % pienempi kuin Kuopion taksien keskimääräinen liikevaihto, mutta vuosina 2013 ja 2014 Siilinjärven taksien keskimääräinen liikevaihto oli 2–3 % suurempi kuin Kuopion taksien keskimääräinen liikevaihto. On vaikea arvioida johtuuko Siilinjärven taksien hieman parempi keskimääräisen liikevaihdon kehitys yhteisliikenteestä vai jostakin muusta syystä. Taksinkuljettajille suunnatun kyselyn mukaan Kuopion takseista joka kolmas ottaa vastaan välitetyn kyydin Siilinjärven alueella harvoin tai ei ota sitä vastaan. Vastaavasti Siilinjärven taksit ottavat vastaan välitetyn kyydin aina tai melkein aina koko yhteisliikennealueella. Yleisesti taksien kysyntä on vähentynyt sekä Kuopion, Vuorelan ja Siilinjärven alueella että koko Suomessa viime vuosina. Yhteisliikennealueella taksipalvelut toimivat asiakkaan kannalta kokonaisuutena hyvin. Taksin saatavuus Kuopion keskusta-alueella on vähintään hyvä ja muualla alueella muutamia poikkeuksia lukuun ottamatta riittävää. Myös odotusaika asiakkaalle on pääsääntöisesti lyhyt. Taksinkuljettajien asiakaspalvelu ja paikallistuntemus ovat vähintään hyvällä tasolla. Saman taksimatkan hinta saattaa kuitenkin joissakin tapauksissa vaihdella yhteisliikennealueella, mikä on asiakkaalle hämmentävää. Kuopion ja Siilinjärven taksinkuljettajien välinen työilmapiiri on kyselyn mukaan hieman heikentynyt yhteisliikenteen myötä. Taksiyrittäjien keskuudessa koetaan, etteivät kaikki toimi samojen pelisääntöjen mukaan. Yhteisliikennepäätös on voimassa ja yhteisten toimintatapojen ottaminen käyttöön on asiakaspalvelun kannalta välttämätöntä. Toimintatapoja kehitetään yhteistyössä taksialan ja Pohjois-Savon ELY-keskuksen kanssa. Pohjois-Savon ELY-keskus tulee parantamaan tiedottamista sekä taksien asiakkaiden että taksiyrittäjien suuntaan ja tulee myös seuraamaan yhteisliikenteen toimivuutta säännöllisesti. Savon Taksidata Oy tekee määräajoin taksiautoilijakyselyn, jonka avulla seurataan taksiautoilijoiden kokemuksia muiden muassa yhteisliikenteestä. Lisäksi Savon Taksidata Oy on tekemässä syksyllä 2015 asiakaskyselyä, joka huomioidaan seurannassa. Työpajan ehdotusten pohjalta hinnoittelua voidaan yhdenmukaistaa ja taksin saatavuutta parantaa esimerkiksi yhdistämällä Kuopion ja Vuorelan perusmaksun soveltamisalueet tai lyhentämällä yhteisliikennealueen hakuketjuja niin, että kyytitilaukselle haetaan sopivinta autoa pääsääntöisesti samalta perusmaksun soveltamisalueelta, jolta kyytitilaus on. Jos autoa ei löydy, tilaus jää hakuun ja se tulee näkyviin avoimena tilauksena. Kun kuljettaja ottaa kyytitilauksen vapaaehtoisesti avoimista tilauksista, hän sitoutuu käyttämään tilausta lähimpänä olevan perusmaksun soveltamisalueen taksoitusta. Edellä kuvattu menettely ratkaissee saatavuuden ohella myös taksimatkan hinnoitteluun liittyviä ongelmia.

Kiinteistön ainesosan luovutus

Kiinteistön katsotaan yleisesti muodostuvan kokonaisuudesta, johon kuuluu maapohjan lisäksi kiinteistön ainesosat ja tarpeisto. Kiinteistön ainesosina pidetään sen alueella sijaitsevia ja käyttöä palvelevia rakennuksia, rakennelmia, koneita ja laitteita. Kiinteistönkaupassa luovutuksensaaja saa lähtökohtaisesti omistusoikeuden myös kiinteistön ainesosiin ja tarpeistoon. Kiinteistön omistajalla on kuitenkin myös oikeus luovuttaa sivulliselle kiinteistöön kuuluvia ainesosia, siten että hän pidättää omistusoikeuden kiinteistön muilta osin itsellään. Tutkielmassa tarkastellaan kiinteistöön kuuluvan ainesosan luovutusta sivulliselle. Luovutus on lähtökohtaisesti pätevä sopimusosapuolten välillä, mutta minkälaista suojaa luovutuksensaaja saannolleen saa muita tahoja kohtaan? Tarkoituksena onkin siten selvittää sivullisen asemaa suhteessa kiinteistönomistajan velkojiin ja kiinteistön myöhempiin luovutuksensaajiin nähden. Erityisen tarkastelun kohteena on kiinteistön ja ainesosan välisen ainesosasuhteen lakkauttaminen ainesosan luovutuksen yhteydessä. Tutkimusote on luonteeltaan oikeudogmaattinen. Aihepiiristä on olemassa hyvin vähän viimeaikaista oikeuskäytäntöä, mistä johtuen tutkimus pohjautuu voimakkaasti oikeuskirjallisuuteen. Tutkimuksen kannalta erittäin merkityksellisenä teoksena on mainittava Kartion ym. yleisteos Maakaari. Tämän lisäksi tutkimukseen on vaikuttanut suuresti myös Kaiston, Tammi-Salmisen, Teporan ja Tuomiston kirjoitukset aihepiiristä. Tutkimuksen perusteella voidaan todeta, että ainesosan luovutuksensaajan asema on riippuvainen tapauskohtaisesti käytettävissä olevista keinoista. Ainesosan luovutuksensaajan suojan voidaan sanoa olevan hyvin vahva niissä tilanteissa, joissa ainesosan luovutuksensaaja on kirjannut oikeutensa maakaaressa mahdollistetulla tavalla. Niissä tapauksissa joissa kirjausta ei ole tehty saa luovutuksensaaja puolestaan hyvin rajallisesti suojaa suhteessa kiinteistön myöhempiin luovutuksensaajiin ja kiinteistönomistajan velkojiin nähden.

Julkisoikeudellisten ympäristökiistojen sovittelun erityispiirteet ja ongelmat

Tutkielmassa perehdytään lakisääteisen ympäristösovittelun mahdollistamiseen Suomessa. Ympäristökiistojen sovittelua tarkastellaan hallinto-oikeudellisesta näkökulmasta. Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää julkisoikeudellisten ympäristökiistojen sovittelun erityispiirteitä ja ongelmia. Tutkielman metodi on oikeusdogmaattinen, eli aihetta tarkastellaan lainsäädännön, lain esitöiden sekä oikeuskirjallisuuden avulla. Tutkielman keskeisimpiä lähteitä ovat ympäristösovittelusta tehdyt tutkimushankkeet Suomessa, kuten Sovittelu osana paikallisten ympäristökiistojen hallintaa (SOMARI) - sekä Saisiko olla ympäristökonfliktisoppaa? -hankkeet sekä niiden perusteella tuotettu aineisto. Ympäristösovittelua on jo Yhdysvalloissa ja jossain määrin myös Euroopassa. Suomessa ei ole virallista ympäristösovittelua, vaan ainoastaan epävirallisia sovittelukeinoja ympäristöasioissa. Ympäristökiistojen sovittelussa sääntelyllä, julkisen vallalla ja yleisellä edulla on vahva rooli. Sovittelu on kehitetty varsin vapaamuotoiseksi menettelyksi, joka sopii huonosti muodollisen julkisoikeuden kanssa. Julkisoikeudessa korostuu lakisidonnaisuus, jäykät toimivaltanormit sekä oikeusturva. Sovittelun sen sijaan perustuu joustavuuteen, luottamuksellisuuteen ja puolueettomuuteen. Ympäristösovittelussa on osapuolina usein monia erilaisia intressiryhmiä, kuten kansalaisia, järjestöjä ja yrityksiä. Näiden lisäksi sovitteluun osallistuvat myös sovittelija ja viranomainen. Tutkielmassa on myös pohdittu erillisen luonnon edustajan osallistumista sovitteluun. Ympäristösovittelun mahdollistaminen edellyttäisi sääntelyä muun muassa sovintomenettelystä, sen oikeusvaikutuksista, viranomaisen ja sovittelijan roolista sekä luonnon intressien huomioon ottamisesta. Sääntelyä tulisi kuitenkin olla mahdollisimman vähän, jotta sovittelu säilyisi mahdollisimman joustavana menettelynä. Ympäristösovittelusta saatavina hyötyinä on pidetty prosessitaloudellisia säästöjä ja valitusten vähentymistä. Lisäksi sen uskotaan vaikuttavan positiivisesti ratkaisujen ymmärrettävyyteen, ja niihin sitoutumiseen sekä mahdollistavan paremmat ratkaisut ympäristön kannalta. Ympäristösovittelun haasteellisuuden vuoksi osallistumisjärjestelmien parantamista ja vuorovaikutteisuuden lisäämistä pidettiin tutkielmassa parempana vaihtoehtona.

Viisumin epäävä päätös, kohdemaa Venäjä

Tutkielman tarkoituksena on tutkia viisumin epäävään päätökseen (kielteiseen päätökseen) liittyviä perusteita ja epäävään päätöksen muutoksenhakukeinoja. Tutkimuksessa tuodaan esiin muutoksenhakuvälineiden erilaisuus tavallisen viisumihakijan ja Euroopan unionin kansalaisen perheenjäsenen välillä, johon sovelletaan vapaan liikkuvuuden direktiiviä. Tutkimuksessa viisumin epäämisen tarkastelu on kohdistettu Venäjän viisumeihin. Tutkimusmenetelmänä tutkielmassa käytetään oikeusdogmatiikkaa, lainsäädännön ja sen esivalmisteluaineiston läpikäyntiä. Oikeusdogmatiikan avulla pyritään etsimään vastausta epäävän päätöksen muutoksenhaun erilaisuuteen. Tutkimuksessa on lisäksi tukeuduttu oikeuskirjallisuuteen. Viimeisenä tutkimusmenetelmänä on käytetty laadullista haastattelututkimusta. Viisumin epäävään (kielteiseen) päätöksen perusteet on Euroopan unionin lainsäädännössä tarkkaan asetettu. Viisumia ei näin ollen voi evätä, jollei peruste löydy lainsäädännöstä. Kuitenkin epäävään päätökseen liittyy lähtökohtaisesti aina viranomaisen harkinta. Viranomaisella on velvollisuus käyttää harkintaansa ja pyrkiä objektiivisesti ottamaan huomioon kaikki asiaan vaikuttavat seikat kokonaisuutena, kun punnitaan viisumin päätösratkaisua. Tutkimustuloksissa huomioidaan Suomessa vallitseva valitusoikeuden puuttuminen epäävään viisumipäätökseen ja siihen haettuun oikaisuvaatimuspäätökseen. Tuloksissa tuodaan esiin Euroopan unionin kansalaisen etuoikeutettu asema vapaan liikkuvuuden direktiivin kohdalla ja siihen liittyvä hallintovalitusmahdollisuus. Asian eriarvoisuuden perustelut on tuotu esiin. Euroopan unionin kansalainen kuuluu erityiseen oikeusjärjestykseen, jolloin erilaiselle kohtelulle on olemassa objektiivinen ja hyväksyttävä peruste. On huomioitava, että Suomen kansallinen muutoksenhakujärjestelmä perustuu EUoikeuteen. EU-oikeus on antanut jäsenvaltioilleen mahdollisuuden toteuttaa viisumeihin kohdistuvan muutoksenhaun omalla, parhaaksi katsomallaan tavalla. Viisumin hakijalta puuttuva valitusoikeus, muiden kuin vapaan liikkuvuuden soveltamisalaan kuuluvana (Ulkomaalaislain 10 luvun piirissä), on kuitenkin oikeusturvanäkökohtien kannalta arveluttavaa. Oikaisuvaatimuksella hoidettu muutoksenhaku, jonka päätöksestä ei voi valittaa, voi joidenkin henkilöiden kohdalla olla liian heikko muutoksenhakuväline. Tuloksissa tuodaan esiin käytäntöjä, joiden avulla konsulaatti pyrkii takaamaan viisuminhakijoiden tasapuolisen kohtelun ja päätöksen käsittelyn syrjimättömällä tavalla. Tuloksissa perehdytään viisumihakijan oman toiminnan vaikutuksiin päätösmenettelyssä, jolla on myös merkitystä. Lisäksi tuodaan esiin epäävän viisumipäätöksen perusteet. Päätelmänä ulkomaalaislain sääntelemä valituskielto voidaan mahdollisesti katsoa olevan riittämätön hakijoiden oikeusturvan kannalta.

Kilpailulain 44 §:n mukainen muutoksenhakuoikeus ja SEUT 263 artiklan mukainen kumoamiskanne - Kolmannen muutoksenhakuoikeuden laajuus ja erot

Tutkielma on oikeusdogmaattinen ja oikeusvertaileva. Tutkielmassa selvitetään ensin kolmannen muutoksenhakuoikeuden sisältö Suomen ja EU:n kilpailuoikeudessa. Muutoksenhaun tarkastelu rajataan kilpailunrajoitusasioita ja yrityskauppoja koskeviin kilpailuviranomaisten päätöksiin. Sen jälkeen tutkielmassa vertaillaan kolmannen muutoksenhakuoikeuden eroja Suomen ja EU:n oikeusjärjestyksissä. Lopuksi pohditaan erojen seurauksia ja mahdollista kolmannen muutoksenhakuoikeuden integraatiota EU:ssa. Kolmannella tarkoitetaan tahoa, johon kilpailuviranomaisen päätöstä ei ole kohdistettu, mutta joka saattaa olla oikeussuojan tarpeessa ja jolla voi olla intressi hakea muutosta kilpailuviranomaisen päätökseen. Kolmannella tarkoitetaan tässä tutkimuksessa lähinnä kilpailuviranomaisen päätöksen kohteen kilpailijaa tai asiakasta. Suomessa kolmannelle on vain poikkeustapauksissa myönnetty mahdollisuus hakea muutosta kilpailuviranomaisen kilpailunrajoitusasioissa ja yrityskauppa-asioissa tekemiin päätöksiin. Yrityskauppapäätöksissä KHO on pitänyt muutoksenhakua teoriassa mahdollisena. Kolmannen suppeaa muutoksenhakuoikeutta on molemmissa asiaryhmissä perusteltu sillä, että kilpailuviranomaisen päätöksen ei ole katsottu pääsääntöisesti vaikuttavan kolmanteen hallintolainkäyttölaissa edellytetyllä välittömällä tavalla. EU-kilpailuoikeudessa kolmannella, esimerkiksi kilpailijalla, sen sijaan on usein katsottu olevan oikeus hakea muutosta komission kilpailunrajoitusasioissa tekemiin päätöksiin ja yrityskauppapäätöksiin, sillä SEUT 263 artiklan suoraan ja erikseen koskemisen kriteereitä on tulkittu laajasti. Muutoksenhakuoikeutta on perusteltu esimerkiksi tehokkaan oikeudenkäytön vaatimuksilla, kilpailuoikeuden asianmukaisella soveltamisella, päätöksen taloudellisten vaikutusten analyysillä ja kantajan osallistumisella hallinnolliseen prosessiin. Tutkielmassa nostetaan esille Suomen ja EU-kilpailuoikeuden välinen huomattava ero kolmannen muutoksenhakuoikeuden laajuudessa. Erot johtuvat osin siitä, ettei EU:n primäärilainsäädäntö tai täytäntöönpanoasetus 1/2003 velvoita jäsenvaltioita yhdenmukaistamaan kilpailuoikeuden soveltamismenettelyitään. Erot kolmannen muutoksenhaussa eivät ole nähdäkseni tarkoituksenmukaisia EU-kilpailuoikeuden tehokkaan ja yhdenmukaisen soveltamisen näkökulmasta.

The Construction of ‘Disciplinary’ Violence Against Children — Social Workers’, Police Officers’ and Parents’ Rationales

This dissertation examines parental disciplinary violence against children in authority records and in the criminal procedure in Finland. The main aim is to analyze disciplinary violence, how it is defined, and how it is constructed as a crime by social workers, the police, and parents. This dissertation consists of four sub-studies and a summary article. In the first sub-study, I examine how disciplinary violence appears in child welfare documents and analyze the decision-making processes and measures taken by the child welfare workers. The second sub-study, utilizing police interview data, examines police officers’ perceptions of disciplinary violence, its criminalization, and its investigation. In addition to this analysis of police officers’ own perceptions, in the third sub-study, I use reports of crime and pre-trial investigation documents to look at what a typical suspicion of disciplinary violence coming to the attention of the police is and examine the decision-making processes of the police. Utilizing authority data, the fourth sub-study analyzes how parents rationalize the use of disciplinary violence to the authorities investigating these suspicions. The research provides findings that are unprecedented in Finland. Firstly, it was shown that social workers’ decision-making processes in suspicions of disciplinary violence follow three pathways of reasoning, with many factors taken into consideration; and in less than one-third of the cases, a request for criminal investigation has been made to the police. Secondly, it was verified that police officers hold different perceptions of disciplinary violence, and these perceptions have multiple effects on the investigation of these cases and the construction of disciplinary violence as a crime. Thirdly, the analysis of the reports of crime and pre-trial investigation documents showed that almost two-thirds of the cases of disciplinary violence had been sent to a prosecutor by the police and, thus, defined as a crime. However, in many cases, acts of disciplinary violence were often seen as ‘educational, petty one-off incidents’ and a possible trial and punishment for the perpetrator were seen as unreasonable. Fourthly, it was found that parents often try to neutralize and rationalize the violence they have used against their children, for example, either by denying the victim, the criminal intent, or the entire act, or relying on the necessity of the forbidden act. The dissertation concludes that disciplinary violence is defined and constructed in authority policies and practices, first and foremost, by the severity of the act, the nature of the act as continuous or singular, the perceived harm caused by the act to a child, and the perceptions of authorities regarding physical punishment of children. The asymmetrical power setting present in disciplinary violence and parents’ legitimized right to raise and discipline their children partly seem to explain why criminal-law processing of these suspicions of violence and understanding these as crimes is difficult. Finally, this research calls for more coherent and consistent authority practices and policies, achieved by educating authorities and increasing awareness on disciplinary violence, questions the need for a concept like ‘disciplinary’ violence, and suggests more emphasis on unambiguous perceptions of a child’s best interest.

Tuulivoimalan meluvaikutusten hallinta oikeuskäytännön valossa

Tutkielma tarkastelee tuulivoimalan meluvaikutusten käsittelyä hallintotuomioistuinten oikeuskäytännössä. Tutkimusaineistona toimivat Suomen hallinto-oikeuksien sekä korkeimman hallinto-oikeuden tuulivoimahankkeita tai hankkeiden suunnittelua koskevat päätökset, joiden valituksenalainen viranomaispäätös on tehty vuosina 2011–2015. Tutkielma tehtiin yhteistyössä Suomen Tuulivoimayhdistys r.y.:n kanssa. Tutkielma seuraa käytännönläheisen lainopin tutkimuksellisia lähtökohtia, jossa hyödynnetään laajaa oikeuskäytäntöä. Tutkielma pyrkii oikeuskäytännön avulla selkeyttämään tuulivoimamelua koskevaa oikeustilaa, sekä pohtii oikeusohjeiden soveltamista tuulivoimatoiminnan alkamisen jälkeen ilmenneissä tuulivoimamelua koskevissa erimielisyyksissä. Lähtökohtana toimii ristiriita tuulivoiman toiminnanharjoittajan ja tuulivoimalan lähialueen asukkaan tai maanomistajan välillä. Tuulivoimaloista aiheutuva melu, tuulivoimamelu, on yksi kiistanalaisimmista tuulivoimaloiden ympäristövaikutuksista, mikä näkyi tutkimusaineiston muutoksenhakuvaatimuksissa. Tuulivoimameluun sovelletaan sekä lakitasoisia että viranomaisten antamia oikeusohjeita. Tuomioistuimissa sovellettiin sitomattomia ohjeita ja suosituksia, mutta soveltamiskäytäntö vaihteli hieman eri tuomioistuinten ja eri tuomioistuinasteiden välillä. Tuulivoimalan lähialueen kiinteistön käyttötarkoitus sekä maankäyttö- ja rakennuslain (MRL, 132/199) maankäytön suunnittelumenettelyjen valinnat vaikuttavat tuulivoimatoiminnan jatkuvuuden varmistamiseen. Suunnittelumenettelyistä vahvimman suojan tuulivoimakiinteistön käyttötarkoitukselle antaa kaava. Jälkikäteinen puuttuminen tuulivoimalan toimintaan liiallisten meluvaikutusten takia on mahdollista ympäristönsuojelulain (YSL, 527/2014) nojalla muun muassa antamalla yksittäisiä määräyksiä, vaatimalla ympäristöluvan hakemista jälkikäteen tai muuttamalla voimassa olevaa ympäristölupaa. Tuulivoimakiinteistön lähialueelle ulottuvien meluvaikutusten kohtuullisuus ja sietämisvelvollisuus arvioidaan tuulivoimamelua koskevien oikeusohjeiden perusteella.