Viabilidade da utilização de descartes de produção de uvas sem sementes para elaboração de passas

A região do Vale do São Francisco destaca-se na produção de uvas de mesa, com incrementos cada vez maiores na produção de cultivares sem sementes. A fim de evitar perdas e aumentar a renda do produtor, torna-se necessário o desenvolvimento de tecnologias para o aproveitamento do excedente da produção de forma economicamente viável. Considerando-se a dependência do Brasil ao mercado externo em uva-passa, este trabalho teve como objetivo avaliar a viabilidade da elaboração de passas a partir das cultivares sem sementes Sultanina, Catalunha, Superior Seedless e Crimson Seedless produzidas no norte de Minas Gerais. As passas foram analisadas quanto ao teor de umidade, sólidos solúveis totais (SST), acidez total titulável (ATT), pH, açúcares redutores e diâmetros longitudinal e transversal, e os resultados, comparados com o produto chileno adquirido no comércio local. As passas das cultivares produzidas nesta região apresentaram maior tamanho e composição semelhante ao produto importado. As passas de 'Crimson Seedless' apresentaram teor significativamente maior de umidade após 20h de secagem, enquanto Catalunha e Sultanina se destacaram quanto aos teores de SST, ATT e açúcares redutores. Os resultados obtidos indicam que a produção de passas é viável tecnicamente, porém trabalhos complementares são necessários para avaliar a viabilidade econômica deste processo.

René-Théophile-Hyacinthe Laennec (1781-1826) and the description of metastatic pulmonary melanoma.

In 19th century, the anatomo-clinical school of Paris linked clinical signs with anatomical lesions establishing clinical medicine. One of the most enlightened promoters of this method was the French physician René-Théophile-Hyacinthe Laennec, known as the inventor of stethoscope. In our article, we reveal his work on pulmonary melanoma.

Georg Henrik von Wrightin kirjasto

Georg Henrik von Wrightin kirjasto sisältää pääasiassa 1900-luvulla painettua ulkomaista filosofista kirjallisuutta. Kokoelmaan kuuluu myös joitakin harvinaisuuksia, mm. Aristoteleen filosofisten teosten 1500-luvun laitos, Francis Baconin, Thomas Hobbesin, Antoine Arnauld'n ja René Descartes'in 1600-luvun editiot sekä Jacob Grimmin ja David Humen teosten 1700-luvun laitokset.

Eläinten hyvinvointi uuden ajan alun eläinkäsitysten valossa

Tässä tutkimuksessa tarkastellaan uuden ajan alun filosofien eläinkäsityksiä ja eläinten hyvinvointitutkimuksessa esiintyviä filosofisia kysymyksiä, jotka koskevat eläinten tietoisuutta, eläinten kokemusmaailmaa koskevan tiedon mahdollisuutta ja eläinten moraalista asemaa. Ilman vastausta näihin kysymyksiin on mahdotonta asettaa kriteereitä eläinten riittävän hyvälle kohtelulle, mihin eläinten hyvinvointitutkimus pohjimmiltaan pyrkii. Eläinten tietoisuus nousi erityiseksi mielenkiinnon kohteeksi uuden ajan alun filosofiassa, jossa myös nykyajan mielenfilosofian juuret ovat. Juuri tästä syystä uuden ajan alun filosofian eläinkäsitykset ovat hedelmällinen lähtökohta eläinten tietoisuutta koskevalle filosofiselle tutkimukselle. Vaikka tieto eläinten kognitiivisista kyvyistä on aikojen kuluessa lisääntynyt huomattavasti, eläinkäsitysten taustalta löytyy edelleen jo uuden ajan alun filosofiassa esiintyneitä teemoja: onko ihmisellä sellaisia kognitiivisia kykyjä, joita eläimillä ei ole, vai ovatko ihmisen ja eläinten kyvyt samat, jolloin eroja on vain edellytyksissä käyttää näitä kykyjä? Tutkimuksessa esitellään ensin eläinten hyvinvointitutkimuksen sisältöä ja tuodaan esiin sen keskeisimmät tutkimuskysymykset. Seuraavaksi perehdytään yksityiskohtaisesti René Descartesin, Immanuel Kantin ja David Humen eläinkäsityksiin sekä sivutaan John Locken, H.S. Reimaruksen ja G.F. Meierin näkemyksiä. Reimaruksen ja Meierin eläinkäsityksiä ei ole aikaisemmin juurikaan tutkittu, vaikka he olivat hyvin vaikutusvaltaisia ajattelijoita uuden ajan alussa. Lopuksi luodaan katsaus hyvinvointitutkimuksen kysymyksiin uuden ajan alun filosofien näkökulmasta. Descartesin ja Kantin eläinkäsitysten näkyvin ero on siinä, että Descartes piti eläimiä pelkästään ruumiillisina olentoina kun taas Kant katsoi, että eläimillä on välttämättä sielu. Tästä huolimatta heidän käsityksensä eläinten tietoisuudesta eivät poikkea toisistaan kovinkaan paljon. Heidän näkökulmastaan eläinten hyvinvointi voidaan pitkälti rinnastaa kasvien hyvinvointiin, jota arvioitaessa voidaan nojautua fysiologiaan ja käyttäytymiseen. Hume puolestaan ei katso eläinten mielten poikkeavan ihmismielistä millään merkityksellisellä tavalla, joten hänen on mahdollista puhua myös eläinten hyvinvoinnin subjektiivisesta kokemuksesta. Kenenkään tässä tarkastellun filosofin mielestä meillä ei ole varsinaisesti moraalista velvollisuutta eläinten hyvään kohteluun, mutta tämä on kuitenkin Kantin ja Humen mukaan muista syistä suositeltavaa.