Rajavartiolaitoksen strategian toimeenpano 2005–2012 : kohti vahvempaa merellistä roolia?

Rajavartiolaitoksen julkaistua ensimmäisen strategiansa 2005 on sen toimeenpanon aloittamisesta kulunut tätä tutkimusta tehtäessä kahdeksan vuotta. Rajavartiolaitoksen strategia asetti viraston merelliselle roolille ja sen kehittämiselle eri toimialoittain joukon strategisia tavoitteita ja niitä tukevia toimenpiteitä, joilla pyrittiin vastaamaan tulevaisuuden turvallisuushaasteisiin ja vahvistamaan rajavartiolaitoksen roolia merellisen turvallisuuden keskeisenä viranomaisena. Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää ensisijaisesti, miten rajavartiolaitos on onnistunut strategiansa toimeenpanossa merellisen turvallisuuden näkökulmasta. Tämä edellytti ensinnäkin viraston toimeenpanoprosesseihin perehtymistä sekä niiden ymmärtämistä ja toiseksi tiettyjen valittujen toimeenpanon ilmiöön liittyvien tekijöiden mittaamista. Sen lisäksi, että tutkimuksella pyrittiin vastaamaan, miten strategia on toimeenpantu, oli sen tarkoituksena selvittää myös syitä, miksi tiettyyn lopputulokseen ja toimeenpanon vaikuttavuuteen oli päädytty. Tutkimuksella haettiin vastauksia seuraaviin kysymyksiin: Tutkimuksen pääkysymyksiksi muodostui: i. Miten rajavartiolaitoksen strategian toimeenpano on toteutunut valitun teoriataustan valossa ja mikä on ollut strategian toimenpiteiden vaikuttavuus merellisen turvallisuuden näkökulmasta vuosina 2006–2011? ii. Miten toimeenpanon onnistumisen edellytykset täyttyivät ja miten toimeenpanoa voidaan kehittää parempien tulosten saavuttamiseksi? Pääkysymykseen vastatakseni muodostin seuraavat alakysymykset: iii. Miten rajavartiolaitoksen strategiaa on käytännössä toimeenpantu niin rajavartiolaitoksen esikunnassa kuin merellisissä hallintoyksiköissä ja miten se näyttäytyy niiden toiminnan suunnittelussa? iv. Miten julkishallinnon ja rajavartiolaitoksen käytössä olevat ohjausmekanismit ja prosessit ovat mahdollistaneet strategian toimeenpanon organisaatiossa? v. Mitä puutteita tai merkittäviä onnistumisia toimeenpanossa on havaittu ja tunnistettu? vi. Ovatko laaditun teoreettisen viitekehyksen tekijät relevantteja tutkittaessa strategian toimeenpanoa rajavartiolaitoksessa? Tutkimuksen keskeisimpänä aineistona olivat toteutetun kyselytutkimuksen (n=47) aineisto, teemahaastattelut ja rajavartiolaitoksen julkinen asiakirja-aineisto. Aiempaa tutkimusta rajavartiolaitoksen strategian toimeenpanosta ei ollut tehty. Tutkimuksessa ilmeni rajavartiolaitoksen strategian toimeenpanon jäsentymättömyys. Toimeenpanoa tuki useita eri prosesseja, jotka saivat kuitenkin eri merkityksen riippuen, millä hallinnon tasolla liikuttiin. Strategian konkretisoituminen ei tapahtunut prosessin avulla, vaan yksittäisten virkamiesten kyvyllä toteuttaa strategiaa tukevia hankkeita. Merellistä turvallisuutta edistävät kehittämishankkeet lakkasivat olemasta tarkastelujaksolla niiden toimeenpanovaikutuksen jäädessä vähäiseksi. Rajavartiolaitoksen toimintakulttuuri koettiin erityisenä vahvuutena. Virastossa vallitsee toimeenpanon kulttuuri, jolla varmistetaan ainakin perustason toimeenpano. Jäsentyneemmällä toimeenpanorakenteella vastaavat toimenpiteet tuottaisivat arvioiden mukaan kuitenkin paremman tuloksen. Johtopäätöksenä olikin tiettyjen organisaatiorakenteiden korostuminen muiden ohi, jolloin strategisiin tavoitteisiin pyrittiin epäjohdonmukaisesti ja ehkä puutteellisella vaikuttavuusanalyysillä. Tutkimus osoitti rajavartiolaitoksen merellisen roolin kehittyneen tarkastelujaksolla, mutta toimeenpanoprosessin aikaansaannokset nähtiin kokonaisuudessa laihoina. Kahdeksan vuoden aikana on toteutettu laaja kirjo hajanaisia toimenpiteitä, joiden kokonaisuus jäi epäyhtenäiseksi ja jäsentymättömäksi. Keskeisimpänä tutkimuksen havaintona oli selkeä tarve toimeenpanoa tukevien prosessien määrittämisestä ja organisaation muokkaamista näitä prosesseja tukevaksi. Toisaalta rajavartiolaitos on onnistunut strategisessa viestinnässä resurssit antavan tahon suuntaan, mistä kertoo järjestelmällinen viraston toiminnan turvaaminen lisämäärärahoin sekä merkittävät kalustohankinnat tarkastelujaksolla.

Kohti yritysmäistä hyöty-yliopistoa. Valtiovallan tahto Suomessa vuosina 1985–2006 ja kokemukset kolmessa yliopistossa

Tutkimuksen tavoitteena on analysoida muuttuvaa puhetta suomalaisen yliopiston tehtävistä ja olemuksesta. Ensinnäkin tutkimuksessa tarkastellaan sitä, miten yliopiston tehtävät kansallisen tason diskurssissa ovat muuttuneet vuosina 1985–2006. Toiseksi tutkitaan, millaista puhetta ja reaktioita muutokset ovat synnyttäneet toimijatasolla yliopistoissa. Lopuksi verrataan kansallisen tason diskurssin suhdetta yliopistojen johtohenkilöiden kokemuksiin. Tutkimuksen aineisto koostuu opetus- ja kulttuuriministeriön korkeakoulupoliittisista asiakirjoista (n = 39) sekä kolmen yliopiston johtohenkilöille tehdyistä haastatteluista (n = 23). Haastattelut on tehty vuonna 2005 Tampereen yliopistossa, Lapin yliopistossa ja silloisessa Helsingin kauppakorkeakoulussa. Analyysimenetelmänä käytetään diskurssianalyysiä, jossa muutoksen nähdään kytkeytyvän kielen muutosta luovaan voimaan. Puhe suomalaisten yliopistojen roolista on selvästi muuttunut 1980-luvulta 2000-luvulle ulottuvalla ajanjaksolla. Dokumenttiaineistosta on löydettävissä kaksi diskurssia: hyödyn ja tuottavuuden diskurssi sekä sivistysdiskurssi. Tutkimusajanjakson aikana hyödyn ja tuottavuuden diskurssi on saanut ylivallan kansallisen tason dokumenteissa. Sivistysdiskurssi ei kuitenkaan ole täysin kadonnut teksteistä, vaan sivistys sinnittelee edelleen mukana sivistysyliopistoperinteen mukaisesti. Toimijatasolla yliopistohaastatteluissa yliopistoinstituution erityisyys ja halu pitää kiinni yliopiston ytimestä ja perustasta oli vahvin diskurssi. Yritysmäisyys ja yliopistollisuus asetettiin paljolti vastakkain niin ideologian kuin toimintatapojenkin näkökulmasta. Yliopistoissa myös uskottiin yliopiston perustan ja idean säilymiseen muutoksista huolimatta. Valtiovallan ja yliopistokentän näkökulmat ja painotukset olivat selvästi erilaiset, vaikka yhteistä tahtoakin löytyi siitä, että yliopiston perusta on säilytettävä. Valtion taholla korostui taloudellinen kilpailukyky ja yliopiston taholla yliopiston säilyttäminen sivistysyliopistona, sillä tämä tekee yliopistosta erityisen. Yritysmäisyys ja tehokkuus näyttäytyvät uhkana yliopiston erityisyydelle, sillä nämä piirteet tekevät niistä samankaltaisia kuin muut instituutiot. Mahdollista onkin, että jos yliopiston merkitys ja olemus redusoituvat taloudellisen kilpailukyvyn hyödyntämiseen, uhkana on yliopiston monimuotoisen perinteen kapeneminen.

Iranin ydinohjelman vaikutus Yhdysvaltojen turvallisuusintresseihin Lähi-idässä

Tutkimuksen lähtökohtana on selvittää, vaikuttaako Iranin ydinohjelman jatkaminen ja kehitys 2000-luvulla Yhdysvaltojen turvallisuusintresseihin Lähi-idässä? Tutkimuksen tavoitteena on vastata pääkysymykseen, onko Iranin ydinohjelma uhka Yhdysvaltojen turvallisuusintresseille 2000-luvulla? Tutkimuksessa tarkastellaan mahdollisia vaihtoehtoja, joita Yhdysvaloilla on Iranin ydinohjelman ratkaisemiseksi. Tutkimuksen innoituksena ja taustavaikuttajana on vuosikymmenien ajan jatkunut kiista Iranin ydinohjelman rauhanomaisuudesta ja laillisuudesta. Nykypäivänä Iran on aktiivisesti kehittänyt omaa ydinohjelmaansa ja ohjusteknologiaansa huolimatta kansainvälisestä painostuksesta tai mielipiteestä. Tutkimuksen aineisto koostuu pääasiassa internetin kautta hankituista lähteistä. Koska tutkimuksen tarkoituksena on selvittää uhan mahdollisuus Yhdysvaltojen näkökulmasta, on aineiston hankinnassa keskitytty erityisesti lähteisiin, jotka tuovat esiin Yhdysvaltoja koskevat tekijät ja näkökulmat. Tutkimus on toteutettu kirja- ja tekstianalyysin perustein, jossa hyödynnetään niin sanottua ground-theory menetelmää. Menetelmän tarkoituksena on löytää aineistosta useasti toistuvia faktoja, joiden avulla luodaan pohja tutkimukselle ja vastataan tutkimuksen pää- ja alakysymyksiin. Iranin ydinohjelman 2000-luvun modernia kehitystä on ihmetelty ympäri maailman. Erityisesti 2000-luvulla sen kehitys on ollut nopeaa ja teknologisesti sekä tietotaidollisesti Iran on osoittanut, että se on kykenevä tuottamaan omaa ydinvoimaa ja kehittämään omaa raketti- ja ohjusteknologiaa. Samalla nopea ja oikeansuuntainen kehitys aiheuttaa paineita erityisesti Yhdysvalloille, sillä Iranin kehitys ja voimistuminen muokkaa Lähi-idän voimatasapainoa. Voimatasapainon mahdollinen muuntuminen luo Yhdysvalloille uhkakuvia, joihin sen tulee vastata halutessaan säilyttää asemansa Lähi-idässä ja turvatakseen omat intressinsä. Nykyisellään Iranin ydinohjelma poikkeaa rauhanomaiseen ydinohjelmaan tähtäävästä prosessista, jolloin se muodostaa Yhdysvalloille selkeän uhan. Uraanin rikastaminen kohti ydinaseen vaatimaa määrää yhdistettynä haluun ja kykyyn kehittää omaa raketti- ja ohjusteknologiaa kyseenalaistavat Iranin esittämät tavoitteet molemmista ohjelmista. Iranin halu ja kyky saavuttaa ydinasevalmius heikentää Yhdysvaltojen turvallisuutta Lähi-idässä ja hankaloittaa sen kykyä ja vapautta toimia sekä vaikuttaa Lähi-idässä ja sen alueella. Iranin ohjusteknologian kehittyessä, Iranilla on myös mahdollisuus uhata Yhdysvaltoja aseellisesti sen omalla maaperällä.

ONKI – kansallinen ontologiapalvelu: kohti yhtenäistä sisällönkuvailua

Osma Suomisen esitys Kirjastoverkkopäivillä 24.10.2013 Helsingissä.

Passiivisesta sähkönkuluttajasta aktiiviseksi energiakansalaiseksi? Aurinkopaneelien yhteistilaus ja -rakentaminen Etelä-Karjalassa

Ilmastonmuutoksen ehkäisemiseksi ihmiskunnan on siirryttävä fossiilisista polttoaineista uusiutuviin energialähteisiin. Teknologian nopean kehityksen seurauksena myös kotitaloudet voivat investoida pienen kokoluokan uusiutuvaan energiantuotantoon. Energian mikrotuotannon murrokseen kytkeytyy vahvasti käsite energy citizenship, joka vapaasti suomennettuna tarkoittaa energiakansalaisuutta – tai yksilön tasolla energiakansalaista. Energiakansalaisuus kytkeytyy osaksi teoriaa, jossa uudenlainen kuluttamisen ja tietoisuuden kulttuuri nivoutuvat toisiinsa hajasijoitettujen energiaratkaisujen mukana. Investoimalla omaan mikrovoimalaan ihmiset sitoutuvat uusiutuvaan energiaan sekä taloudellisesti että psykologisesti. Etäluettavien mittarien avulla omaa energiantuotantoa ja -kulutusta on mahdollista seurata lähes reaaliajassa. Jatkuvan monitoroinnin ansiosta pientuottajien tietoisuus energiasta oletusarvoisesti kasvaa, kun kontakti energiaan ja sen tuotantoon on luonteeltaan jatkuvaa. Tällä saattaa olla ilmastonmuutoksen kannalta suotuisia sosiopsykologisia, jopa kulutuskäyttäytymistä muovaavia, vaikutuksia. Alkuvuodesta 2013 Etelä-Karjalassa käynnistyi hanke, jossa 21 taloutta tilasi aurinkopaneelit suoraan Saksasta. Yhteistilaus oli kaupallisista toimijoista riippumaton yksityishenkilöiden ideoima hanke, joka pyrki hyödyntämään paikallisia voimavaroja hankkeen edetessä. Tämän tutkimuksen tarkoituksena on selvittää millaisia energiakansalaisuuteen liittyviä vaikutuksia omakohtainen energiainvestointi on aiheuttanut tuoreissa mikrotuottajatalouksissa. Tutkimuksessa tarkastellaan yhteisöllisen energiaprojektin etenemistä ja paikallisen energiayhtiön roolia osana hanketta. Lisäksi tutkimuksessa sivutaan kansallista energia- ja ilmastopolitiikkaa. Menetelmänä on puolistrukturoitu teemahaastattelu, jolla on kartoitettu projektijohdon, paikallisen energiayhtiön ja mikrotuottajien näkemyksiä. Kahdentoista haastattelun aineistoa on analysoitu pääasiallisesti kvalitatiivisella sisällönanalyysillä. Haastatteluaineisto antaa selkeitä viitteitä, että energian mikrotuottajissa on lauennut eriasteisia energiakansalaisuuden impulsseja. Monet ovat alkaneet seurata aktiivisesti kodin energiantuotantoa ja -kulutusta, joka on johtanut tietoisuuden kasvuun. Lisäksi ihmiset ovat alkaneet ajoittaa kodin toimintoja oman energiantuotannon mukaan. Merkittävin löydös on, että aurinkopaneelien hankkiminen on synnyttänyt kipinän kodin energiankäytön laajempaan rationalisointiin. Tutkimuksen perusteella yhteistilaamisen ja -rakentamisen kaltaisilla yhteisöllisillä energiahankkeilla on positiivinen vaikutus paitsi hiilitaseeseen myös kuluttajien energia-asenteisiin. Omakohtaisen investoinnin tekeminen ja itse rakentaminen sitouttavat ihmiset energiaprojektiin, joka puolestaan parantaa energiakansalaisuuden muodostumisen potentiaalia. Aurinkopaneelit eivät yksin ratkaise ilmastonmuutosta, mutta hajasijoitetulla energian mikrotuotannolla on kuitenkin potentiaalia toimia osana ratkaisua, erityisesti sen kuluttaja- tuottajaan ulottuvan vaikutuksen takia. Kahtiajako hajautetun ja keskitetyn energiantuotannon välillä on epätarkoituksenmukainen, sillä molempia tarvitaan. Sen sijaan, että edistäisimme joitakin yksittäisiä uusiutuvan energian muotoja, voisimme luoda otolliset olosuhteet kaikenlaisten energiaratkaisujen ja -kokoonpanojen menestykselle.

Itse tehty moderni. Gramofoni, polkupyörä ja valokuvaus suomalaisten elämässä 1880-luvulta 1940-luvulle

Tässä tutkimuksessa tarkastellaan aineellista modernia ja materiaalisen kulttuurin muutosta Suomessa 1880-luvulta 1940-luvulle tutkimalla sitä, miten kolme kansainvälistä teknologiaa, gramofoni, polkupyörä ja valokuvaus, otettiin Suomessa käyttöön ja millaisia paikallisia ilmiöitä niiden ympärille kehittyi. Tutkimus koostuu johdanto- ja yhteenveto-osan lisäksi kuudesta artikkelista, joissa käsitellään seuraavia alateemoja: itse tehtyjä polkupyöriä, käyntikorttikuvien käyttöä maalaiskodeissa, maaseudun pyöräilyä ja sen muistelemista, vuoden 1929 gramofonikuumetta, valokuvausta teknisenä harrastuksena sekä maalaisia gramofonin käytön tapoja. Tutkimuksen lähteinä on käytetty laajoja muistitietoaineistoja, sanoma- ja aikakauslehtiaineistoja, arkistoaineistoja, aikalaiskirjallisuutta ja museoesineitä. Lähteistä on etsitty mikrohistoriallista lukutapaa noudattaen johtolankoja gramofoniin, polkupyörään ja valokuvaukseen liittyneihin käytäntöihin. Esitän, että muistitietolähteet, muiden lähteiden kanssa ristiinluettuina, antavat hyvän mahdollisuuden sellaisten arjen käytäntöjen tarkasteluun, joiden tutkiminen muiden lähteiden perusteella olisi vaikeaa tai mahdotonta. Tutkimuksessa käytetyistä teoreettisista kehyksistä niin teknologian sosiaalinen rakentuminen, arjen historia, materiaaliseen kulttuuriin liittyvä teoriapohja, kulutuskulttuurin tutkimus kuin käytäntöteoriatkin kannustavat tarkastelemaan sitä, miten käyttäjien toiminta muokkaa ja määrittää teknologiaa. Näiden teoriasuuntausten pohjalta olen tätä tutkimusta varten kehittänyt itse tehdyn modernin ja kansankeksinnön käsitteet, jotka tarkentavat katseen ajallisesti ja paikallisesti tyypillisiin teknologian muokkauksen ja määrittelyn tapoihin sekä paikalliseen teknologiseen kekseliäisyyteen. Itse tehdyn modernin käsite auttaa hahmottamaan materiaalisia muutoksia ja pysyvyyksiä ajanjaksolla 1800-luvun lopulta toiseen maailmansotaan. Suomalaiset muovasivat omanlaisensa modernin, jossa uutuudet ja muutokset sulautuivat osaksi sitkeinä jatkuvia ja hitaasti muuttuvia maalaisyhteiskunnan toimintatapoja ja muokkasivat niitä vähitellen. Itse tehty moderni sekoitti omavaraisuutta ja kulutuskulttuuria, käsillä tekemiseen perustuvaa taitavuutta ja kursseilla sekä koulutuksessa saavutettua teknistä tietoa, paikallisia aineksia ja kansainvälisiä vaikutteita. Puhumalla kansanomaisista keksinnöistä olen halunnut korostaa tällaisten yhdistelmien mahdollisuutta ruohonjuuritasolla ja massatuotettujen laitteiden sovittamista osaksi pitkälti itse tehtyä ja omavaraista esinemaailmaa.

Uuden sukupolven taistelukoneiden suorituskyky ja kehitysnäkymät

Tutkielma käsittelee uuden sukupolven taistelukoneita, niiden suorituskykyä ja kehitysnäkymiä. Tutkimus kohdentuu uusimpien sukupolvien kiinteäsiipisiin ilma-aluksiin. Kiinteäsiipi-sellä ilma-aluksella tarkoitetaan monitoimihävittäjää, joka edustaa sotilasilmailun kehit-tyneintä teknologiaa. Kohdevaltioina tutkielmassa on Venäjä ja Yhdysvallat. Tämä tutkielma on luonteeltaan kvalitatiivinen eli laadullinen tutkimus. Tutkielmassa käytetään tiedonkeruumenetelmänä asiakirja- ja tekstianalyysia. Tutkimusongelmana ja tavoitteena on selvittää mitkä ovat uuden sukupolven taistelukoneiden kehityksen suuntaviivat. Tutkimusongelman tueksi on asetettu alakysymyksiä, joiden avulla pyritään helpottamaan varsinaisen tutkimusongelman selvittelyä ja käsittelyä. Alatutkimusongelmat: - Minkälainen on uuden sukupolven monitoimihävittäjä? - Mikä on kohdevaltioiden hävittäjäsuunnittelun tämän hetkinen tila? - Millä tavalla kohdevaltioiden konekalusto eroaa toisistaan? Tutkimusaineistona on käytetty mielipidekirjoituksia, asiantuntijalähteitä, eri toimijoiden sotilasaikakausijulkaisuja ja eri yhteisöjen internet-sivustoja. Tutkielmassa on määritetty kohdevaltioiden tulevaisuuden kehitystrendejä. Yhdysvaltain so-takoneistolla on käytössään ainoa uuden sukupolven monitoimihävittäjä F-22A Raptor. Lisäksi testi- ja koelentovaihetta läpikäyvä F-35 Lightning II saataneen operatiiviseen käyttöön vuonna 2012. Yhdysvallat onkin asettamassa tavoitteita seuraavan sukupolven ilma-alukselle, joka nykyisten suuntaviivojen mukaisesti on todennäköisesti miehittämätön. Yhdysvaltojen suunnatessa katsettaan jo seuraavan sukupolven ilma-alukseen kehittää Venä-jä omaa uuden sukupolven monitoimihävittäjää tavoitteena sen tuotannon aloittaminen aikaisintaan vuonna 2015. Venäjän sotilasilmailun uusimmat modernisoinnit toimivat testialustoina uuden sukupolven monitoimihävittäjälle. Lisäksi niillä on tarkoitus täyttää vanhan kalus-ton ja uuden sukupolven monitoimihävittäjän väliin jäävä aukko. Venäjän sotilasilmailuteollisuuden tulevaisuus riippuu suuresti uuden sukupolven monitoimihävittäjästä. Mikäli se operatiiviseen käyttöön tullessa pystyy täyttämään sille asetetut vaatimukset pystyy Venäjän so-tilasilmailu mahdollisesti siirtämään katsettaan kohti seuraavaa hävittäjäsukupolvea.