Non-pharmacological interventions for chronic pain in people with spinal cord injury.

BACKGROUND: Chronic pain is frequent in persons living with spinal cord injury (SCI). Conventionally, the pain is treated pharmacologically, yet long-term pain medication is often refractory and associated with side effects. Non-pharmacological interventions are frequently advocated, although the benefit and harm profiles of these treatments are not well established, in part because of methodological weaknesses of available studies. OBJECTIVES: To critically appraise and synthesise available research evidence on the effects of non-pharmacological interventions for the treatment of chronic neuropathic and nociceptive pain in people living with SCI. SEARCH METHODS: The search was run on the 1st March 2011. We searched the Cochrane Injuries Group's Specialised Register, the Cochrane Central Register of Controlled Trials (CENTRAL), MEDLINE (OvidSP), Embase (OvidSP), PsycINFO (OvidSP), four other databases and clinical trials registers. In addition, we manually searched the proceedings of three major scientific conferences on SCI. We updated this search in November 2014 but these results have not yet been incorporated. SELECTION CRITERIA: Randomised controlled trials of any intervention not involving intake of medication or other active substances to treat chronic pain in people with SCI. DATA COLLECTION AND ANALYSIS: Two review authors independently extracted data and assessed risk of bias in the included studies. The primary outcome was any measure of pain intensity or pain relief. Secondary outcomes included adverse events, anxiety, depression and quality of life. When possible, meta-analyses were performed to calculate standardised mean differences for each type of intervention. MAIN RESULTS: We identified 16 trials involving a total of 616 participants. Eight different types of interventions were studied. Eight trials investigated the effects of electrical brain stimulation (transcranial direct current stimulation (tDCS) and cranial electrotherapy stimulation (CES); five trials) or repetitive transcranial magnetic stimulation (rTMS; three trials). Interventions in the remaining studies included exercise programmes (three trials); acupuncture (two trials); self-hypnosis (one trial); transcutaneous electrical nerve stimulation (TENS) (one trial); and a cognitive behavioural programme (one trial). None of the included trials were considered to have low overall risk of bias. Twelve studies had high overall risk of bias, and in four studies risk of bias was unclear. The overall quality of the included studies was weak. Their validity was impaired by methodological weaknesses such as inappropriate choice of control groups. An additional search in November 2014 identified more recent studies that will be included in an update of this review.For tDCS the pooled mean difference between intervention and control groups in pain scores on an 11-point visual analogue scale (VAS) (0-10) was a reduction of -1.90 units (95% confidence interval (CI) -3.48 to -0.33; P value 0.02) in the short term and of -1.87 (95% CI -3.30 to -0.45; P value 0.01) in the mid term. Exercise programmes led to mean reductions in chronic shoulder pain of -1.9 score points for the Short Form (SF)-36 item for pain experience (95% CI -3.4 to -0.4; P value 0.01) and -2.8 pain VAS units (95% CI -3.77 to -1.83; P value < 0.00001); this represented the largest observed treatment effects in the included studies. Trials using rTMS, CES, acupuncture, self-hypnosis, TENS or a cognitive behavioural programme provided no evidence that these interventions reduce chronic pain. Ten trials examined study endpoints other than pain, including anxiety, depression and quality of life, but available data were too scarce for firm conclusions to be drawn. In four trials no side effects were reported with study interventions. Five trials reported transient mild side effects. Overall, a paucity of evidence was found on any serious or long-lasting side effects of the interventions. AUTHORS' CONCLUSIONS: Evidence is insufficient to suggest that non-pharmacological treatments are effective in reducing chronic pain in people living with SCI. The benefits and harms of commonly used non-pharmacological pain treatments should be investigated in randomised controlled trials with adequate sample size and study methodology.

Prevalence, characteristics, and publication of discontinued randomized trials.

IMPORTANCE: The discontinuation of randomized clinical trials (RCTs) raises ethical concerns and often wastes scarce research resources. The epidemiology of discontinued RCTs, however, remains unclear. OBJECTIVES: To determine the prevalence, characteristics, and publication history of discontinued RCTs and to investigate factors associated with RCT discontinuation due to poor recruitment and with nonpublication. DESIGN AND SETTING: Retrospective cohort of RCTs based on archived protocols approved by 6 research ethics committees in Switzerland, Germany, and Canada between 2000 and 2003. We recorded trial characteristics and planned recruitment from included protocols. Last follow-up of RCTs was April 27, 2013. MAIN OUTCOMES AND MEASURES: Completion status, reported reasons for discontinuation, and publication status of RCTs as determined by correspondence with the research ethics committees, literature searches, and investigator surveys. RESULTS: After a median follow-up of 11.6 years (range, 8.8-12.6 years), 253 of 1017 included RCTs were discontinued (24.9% [95% CI, 22.3%-27.6%]). Only 96 of 253 discontinuations (37.9% [95% CI, 32.0%-44.3%]) were reported to ethics committees. The most frequent reason for discontinuation was poor recruitment (101/1017; 9.9% [95% CI, 8.2%-12.0%]). In multivariable analysis, industry sponsorship vs investigator sponsorship (8.4% vs 26.5%; odds ratio [OR], 0.25 [95% CI, 0.15-0.43]; P < .001) and a larger planned sample size in increments of 100 (-0.7%; OR, 0.96 [95% CI, 0.92-1.00]; P = .04) were associated with lower rates of discontinuation due to poor recruitment. Discontinued trials were more likely to remain unpublished than completed trials (55.1% vs 33.6%; OR, 3.19 [95% CI, 2.29-4.43]; P < .001). CONCLUSIONS AND RELEVANCE: In this sample of trials based on RCT protocols from 6 research ethics committees, discontinuation was common, with poor recruitment being the most frequently reported reason. Greater efforts are needed to ensure the reporting of trial discontinuation to research ethics committees and the publication of results of discontinued trials.

Development and validation of a self-report version of the Spinal Cord Independence Measure (SCIM III).

Study design:Cross-sectional validation study.Objectives:To develop and validate a self-report version of the Spinal Cord Independence Measure (SCIM III).Setting:Two SCI rehabilitation facilities in Switzerland.Methods:SCIM III comprises 19 questions on daily tasks with a total score between 0 and 100 and subscales for 'self-care', 'respiration & sphincter management' and 'mobility'. A self-report version (SCIM-SR) was developed by expert discussions and pretests in individuals with spinal cord injury (SCI) using a German translation. A convenience sample of 99 inpatients with SCI was recruited. SCIM-SR data were analyzed together with SCIM III data obtained from attending health professionals.Results:High correlations between SCIM III and SCIM-SR were observed. Pearson's r for the total score was 0.87 (95% confidence interval (CI) 0.82-0.91), for the subscales self-care 0.87 (0.81-0.91); respiration & sphincter management 0.81 (0.73-0.87); and mobility 0.87 (0.82-0.91). Intraclass correlations were: total score 0.90 (95% CI 0.85-0.93); self-care 0.86 (0.79-0.90); respiration & sphincter management 0.80 (0.71-0.86); and mobility 0.83 (0.76-0.89). Bland-Altman plots showed that patients rated their functioning higher than professionals, in particular for mobility. The mean difference between SCIM-SR and SCIM III for the total score was 5.14 (point estimate 95% CI 2.95-7.34), self-care 0.89 (0.19-1.59), respiration & sphincter management 1.05 (0.18-2.28 ) and mobility 3.49 (2.44-4.54). Particularly patients readmitted because of pressure sores rated their independence higher than attending professionals.Conclusion:Our results support the criterion validity of SCIM-SR. The self-report version may facilitate long-term evaluations of independence in persons with SCI in their home situation.

Luovuus ja itsetuntemus ohjaajantyössä

This research deals with obstacles and opportunities with respect to creativity. It mainly focuses on the author's most meaningful discoveries as an individual and a professional in the field of theatre during the past two years of her education. The research is a description of that transitional phase in her life. Firstly, the research discusses creativity and presence. Secondly, it describes the author personally and professionally and compares her earlier and current ways of working. It contemplates the obstacles and opportunities considering her self-knowledge and creativity, and disucsses the problems she has faced on the way to freedom and well-being. Following this, the author presents the tools for increasing her creativity, self-knowledge and body awareness in theatre work: the Gestalt Method, Acting with the Inner Partner and the Authentic Movement. She discusses the relativity between overall well-being in life and the quality of theatre work. The final section of the present research discusses the process of directing the play Suurin on rakkaus in 2006. It deals with issues such as self-knowledge in directing, group management, the importance of terror and excitement in directing and ways of enduring both. The conclusion explanes the reasons behind the author's capability of working with small groups, with creative and passionate theatre workers. It also lists the benefits of exploring one's passions, cooperating with enthusiastic and creative artists and the pursuit for balance in art and in everyday life.

Elokuvaa hetkestä : dokumentaarin ilmaisukeinot

Opinnäytetyössä pohditaan elokuvan keinoja kuvata hetkeä. Tavoitteena on tarkastella elokuvaa ilmaisumuotona, joka ei kerro tarinoita vaan välittää tunteita ja ajatuksia kuvan avulla. Tutkielmassa vertaillaan kahta erilaista elokuvakäsitystä, jotka on nimetty tarinaelokuvaksi ja kuvaelokuvaksi. Tarinaelokuvaa edustaa amerikkalainen Hollywood-elokuvan perinne ja kuvaelokuvaa erityisesti venäläisen Andrei Tarkovskin tuotanto. Havaintoja näistä suhteutetaan dokumentaariseen elokuvaan. Kirjallisuuden ja elokuvien tutkimisen lisäksi työssä käydään läpi elokuvantekoprosessi, jonka tuloksena syntyi dokumentaari enneN. Elokuvan aiheena on odotus: miltä tuntuu juuri ennen tärkeää tapahtumaa. Siinä on kolme episodia, joista ensimmäisessä seurataan abiturientin odotusta koululla ennen ylioppilaskirjoituksia, toisessa näyttelijän valmistautumista ensi-iltaan ja kolmannessa ihmistä sairaalassa ennen leikkausta. Jokainen episodi päättyy kun odotus on ohi, eli elokuvassa ei näytetä mitä tapahtuu sen jälkeen. Sisällöllisenä työhypoteesina on, että odottaminen on olemisen pelkistetty muoto. Opinnäytteessä esitetään, että elokuvaa kannattaa ajatella kuvallisena välineenä eikä pelkästään päähenkilövetoisen ja loppuunsaatetun toiminnan kautta. Elokuvassa voi näyttää myös elämän hitautta ilman, että elämys menetetään. Samastuminen voi tapahtua siten, että katsojalle annetaan vapaus tulkita näkemäänsä omista lähtökohdistaan, ja tekemällä kuvia, jotka koskettavat katsojaa suoraan, ilman tarinallista pohjustusta. enneN-dokumentaarin keskeiset ilmaisukeinot ovat pitkäkestoiset kuvat ja kunkin episodin päättäminen juuri ennen tapahtumaa niin, että katsoja havahtuu nyt-hetkeen. Elokuvan peruskuvat ovat sellaisia, että ne ilmaisevat itsensä ilman selityksiä. Muutamat avainkuvat kiteyttävät odottamisen luonteen. Kuvan ytimessä on tarkka havainto ja ajan näyttäminen. Dokumentaarinen kuvaelokuva luottaa kuvaan ja katsojaan. Jos tarinaelokuvan katsoja miettii, mitä tapahtuu seuraavaksi, kuvaelokuvan katsoja pohtii, millaista elämää näen nyt.

Seksuaalisuus ja ihmissuhteet

Toiminnallisen opinnäytetyömme tarkoituksena oli järjestää kehitysvammaisille nuorille Seksuaalisuus ja ihmissuhteet-kurssi yhteistyössä Helsingin Kehitysvammatuki 57 ry:n kanssa. Kurssi tarjosi osallistujille tukea ja ohjausta ihmissuhteisiin ja seksuaalisuuteen liittyvissä kysymyksissä, minkä tavoitteena oli lisätä nuorten sosiaalisia valmiuksia ja parantaa heidän kykyään tehdä itsenäisiä päätöksiä. Opinnäytetyömme lähtökohtana olivat ihmissuhteiden merkitys ja Bengt Nirjen normalisaatioperiaate, jonka mukaan kehitysvammaisten tulisi saada elää samoin arkielämän ehdoin kuin muidenkin. Seksuaalisuuden ilmaiseminen ja tyydyttävien ihmissuhteiden luominen on tärkeä osa jokaisen ihmisen elämää. Seksuaalisuus ja ihmissuhteet-kurssi edisti normalisaatioperiaatteen toteutumista normaalin elämänkaaren, itsemääräämisoikeuden ja seksuaalisuuden mallien alueilla. Seksuaalisuus ja ihmissuhteetkurssi toteutettiin syksyllä 2006 ja se sisälsi seitsemän kontaktikertaa. Kurssilla oli kahdeksan iältään 16-26-vuotiasta osallistujaa. Työskentelymenetelminä käytettiin luovia menetelmiä ja pienryhmätyöskentelyä. Lisäksi hyödynsimme selkokielistä materiaalia. Kurssipalaute kerättiin osallistujilta keskustelun ja lähipiiriltä palautelomakkeen avulla. Saadun palautteen perusteella kurssi onnistui tavoitteiden mukaisesti ja seksuaalisuuteen liittyvien kurssien järjestämistä pidettiin tärkeänä myös tulevaisuudessa. Seksuaalisuuteen ja ihmissuhteisiin liittyville kursseille on suuri tarve, johon vastaaminen vaatii ennakkoluulottomuutta sekä kurssitoiminnan järjestäjiltä että kehitysvammaisten lähipiireiltä.

Harakka huttua keittää : lorut ja laulut yksivuotiaan lapsen arjen apuna

Opinnäytetyöni käsittelee yksivuotiaan lapsen elämää ja lasten lorujen/laulujen merkitystä hänen arjessaan. Työni tarkoitus on löytää yksivuotiaan lapsen ja hänen vanhempansa tai hoitajansa väliset päivittäin toistuvat hoitotilanteet, antaa esimerkkejä näissä tilanteissa toimivista loruista/lauluista ja pohtia voisivatko lorut ja laulut tuoda helpotusta arkirutiineihin lapsen kanssa. Työni perustaksi kartoitin tutkimuksessani myös vanhempien loru- ja laulutuntemusta sekä selvitin mihin hoitotilanteisiin he toivoisivat saavansa apua lauluista ja loruista. Tutkimusmenetelmänä käytin puolistrukturoitua kyselyä. Kyselyn toteutin Töölön ja Taivallahden seurakuntien yksivuotiaiden musiikkileikkikouluryhmissä. Jaoin kyselylomakkeen kymmenelle vanhemmalle, joista yhdeksän palautti lomakkeen. Kyselyssä selvisi, että vanhemmat käyttävät lauluja ja loruja lapsensa kanssa. Loruilu ja laulaminen koetaan mielekkäänä ja lapsen arkea ilahduttavana asiana. Kyselyssä ilmeni myös, että jotkut hoito- tai odottelutilanteet, esim. pukeminen, vaipan vaihto ja automatkat koettiin hankalina. Niihin tilanteisiin toivottiin laulusta tai lorusta helpotusta. Työni tulososassa esittelen yksivuotiaan lapsen päivittäiset hoitotilanteet ja annan esimerkin kuhunkin tilanteeseen sopivasta laulusta ja lorusta. Työni osoittaa, että laulu- ja loruperinne elää yhä musiikkileikkikoulua käyvissä lapsiperheissä. Vanhemmat olivat halukkaita oppimaan uusia lauluja ja loruja sekä näin kartuttamaan omaa sekä lapsen laulu/loruvarastoa. Laulaminen on yleisempää kuin loruilu, mutta molemmat koettiin pääosin luonnollisena ja positiivisena asiana.

Lisäase yleisöjahtiin : yleisötyön mahdollisuudet Kettupäivät-elokuvafestivaalin yleisöpohjan kehittämisessä

Työskentelin vuonna 2005 kotimaisen lyhyt- ja dokumenttielokuvan festivaalilla Kettupäivillä tiedottajana. Festivaalia järjestävän Suomen elokuvakontakti ry:n toiminnan tavoitteina on mm. edistää elokuvantekijöiden ja yleisön välisiä kontakteja ja lisätä kiinnostusta elokuvan eri muotoihin. Tavoitteensa saavuttamiseksi se järjestää vuosittain Kettupäiviä. Työskennellessäni Kettupäivillä huomasin, että suuri yleisö ei ole ottanut tapahtumaa Suomen elokuvakontakti ry:n tavoitteen mukaisesti omakseen. Festivaali käyttää yleisön tavoittamiseen perinteisiä keinoja eli tiedottamista ja markkinointia. Tiedotuksen ja markkinoinnin ohella yleisön tavoittamiskeinoksi on Suomessakin nousemassa yleisötyö. Yleisötyötä voidaan pitää keinona kulttuuritapahtuman helpompaan saavuttamiseen. Kulttuuritapahtuma on saavutettava silloin, kun erilaiset yleisöt voivat osallistua siihen mahdollisimman helposti ja esteettömästi. Kulttuuritapahtuman saavutettavuutta voidaan parantaa poistamalla osallistumisen esteitä. Esteet voivat olla fyysisiä, aisteihin liittyviä, taloudellisia, asenteellisia/henkisiä, tiedollisia tai tiedottamiseen liittyviä tai päätöksen teon puutteellisuudesta johtuvia. Yleisötyö toimii lähinnä asenteellisten ja tiedollisten esteiden poistamisen keinona. Työn tavoitteena on löytää konkreettisia esimerkkejä Kettupäivien yleisötyöhön ja sitä kautta laajemman yleisön tavoittamiseen festivaalille. Tutkin yleisötyötä kolmen erilaisen helsinkiläisen kulttuuriorganisaation tekemän yleisötyön kautta. Haastattelut tein vuosien 2005 ja 2006 vaihteessa, jonka jälkeen kirjoitin työn seuraavan vuoden aikana. Yleisötyön merkitys markkinoinnin ja tiedotuksen ohella kulttuurituotteen ulkoisen viestinnän ja yleisön saavuttamisen kannalta on oleellinen etenkin pienissä tai muulla tapaa marginaalissa toimivissa kulttuuriorganisaatioissa. Tärkeää pienen tai keskisuuren taideorganisaation yleisötyössä on resurssien laskeminen siten, ettei yleisötyö syö voimavaroja päätoimintamuodosta, mutta että yleisötyöllä on oma vahva merkityksensä yleisöjen liikuttamisessa ja kulttuurituotteen tunnettuuden lisäämisessä.

Strengthening the Reporting of Observational Studies in Epidemiology (STROBE): explanation and elaboration.

Much medical research is observational. The reporting of observational studies is often of insufficient quality. Poor reporting hampers the assessment of the strengths and weaknesses of a study and the generalisability of its results. Taking into account empirical evidence and theoretical considerations, a group of methodologists, researchers, and editors developed the Strengthening the Reporting of Observational Studies in Epidemiology (STROBE) recommendations to improve the quality of reporting of observational studies. The STROBE Statement consists of a checklist of 22 items, which relate to the title, abstract, introduction, methods, results and discussion sections of articles. Eighteen items are common to cohort studies, case-control studies and cross-sectional studies and four are specific to each of the three study designs. The STROBE Statement provides guidance to authors about how to improve the reporting of observational studies and facilitates critical appraisal and interpretation of studies by reviewers, journal editors and readers. This explanatory and elaboration document is intended to enhance the use, understanding, and dissemination of the STROBE Statement. The meaning and rationale for each checklist item are presented. For each item, one or several published examples and, where possible, references to relevant empirical studies and methodological literature are provided. Examples of useful flow diagrams are also included. The STROBE Statement, this document, and the associated Web site (http://www.strobe-statement.org/) should be helpful resources to improve reporting of observational research.

Myocardial infarct size and mortality depend on the time of day-a large multicenter study.

BACKGROUND: Different studies have shown circadian variation of ischemic burden among patients with ST-Elevation Myocardial Infarction (STEMI), but with controversial results. The aim of this study was to analyze circadian variation of myocardial infarction size and in-hospital mortality in a large multicenter registry. METHODS: This retrospective, registry-based study was based on data from AMIS Plus, a large multicenter Swiss registry of patients who suffered myocardial infarction between 1999 and 2013. Peak creatine kinase (CK) was used as a proxy measure for myocardial infarction size. Associations between peak CK, in-hospital mortality, and the time of day at symptom onset were modelled using polynomial-harmonic regression methods. RESULTS: 6,223 STEMI patients were admitted to 82 acute-care hospitals in Switzerland and treated with primary angioplasty within six hours of symptom onset. Only the 24-hour harmonic was significantly associated with peak CK (p = 0.0001). The maximum average peak CK value (2,315 U/L) was for patients with symptom onset at 23:00, whereas the minimum average (2,017 U/L) was for onset at 11:00. The amplitude of variation was 298 U/L. In addition, no correlation was observed between ischemic time and circadian peak CK variation. Of the 6,223 patients, 223 (3.58%) died during index hospitalization. Remarkably, only the 24-hour harmonic was significantly associated with in-hospital mortality. The risk of death from STEMI was highest for patients with symptom onset at 00:00 and lowest for those with onset at 12:00. DISCUSSION: As a part of this first large study of STEMI patients treated with primary angioplasty in Swiss hospitals, investigations confirmed a circadian pattern to both peak CK and in-hospital mortality which were independent of total ischemic time. Accordingly, this study proposes that symptom onset time be incorporated as a prognosis factor in patients with myocardial infarction.

Delayed diagnosis of acute ischemic stroke in children - a registry-based study in Switzerland.

QUESTIONS UNDER STUDY/PRINCIPLES: After arterial ischemic stroke (AIS) an early diagnosis helps preserve treatment options that are no longer available later. Paediatric AIS is difficult to diagnose and often the time to diagnosis exceeds the time window of 6 hours defined for thrombolysis in adults. We investigated the delay from the onset of symptoms to AIS diagnosis in children and potential contributing factors. METHODS: We included children with AIS below 16 years from the population-based Swiss Neuropaediatric Stroke Registry (2000-2006). We evaluated the time between initial medical evaluation for stroke signs/symptoms and diagnosis, risk factors, co-morbidities and imaging findings. RESULTS: A total of 91 children (61 boys), with a median age of 5.3 years (range: 0.2-16.2), were included. The time to diagnosis (by neuro-imaging) was <6 hours in 32 (35%), 6-12 hours in 23 (25%), 12-24 hours in 15 (16%) and >24 hours in 21 (23%) children. Of 74 children not hospitalised when the stroke occurred, 42% had adequate outpatient management. Delays in diagnosis were attributed to: parents/caregivers (n = 20), physicians of first referral (n = 5) and tertiary care hospitals (n = 8). A co-morbidity hindered timely diagnosis in eight children. No other factors were associated with delay to diagnosis. A total of 17 children were inpatients at AIS onset. CONCLUSIONS: One-third of children with AIS were diagnosed within six hours. Diagnostic delay was predominately caused by insufficient recognition of stroke symptoms. Increased public and expert awareness and immediate access to diagnostic imaging are essential. The ability of parents/caregivers and health professionals to recognise stroke symptoms in a child needs to be improved.

Cohort study of trials submitted to ethics committee identified discrepant reporting of outcomes in publications.

OBJECTIVES: To identify factors associated with discrepant outcome reporting in randomized drug trials. STUDY DESIGN AND SETTING: Cohort study of protocols submitted to a Swiss ethics committee 1988-1998: 227 protocols and amendments were compared with 333 matching articles published during 1990-2008. Discrepant reporting was defined as addition, omission, or reclassification of outcomes. RESULTS: Overall, 870 of 2,966 unique outcomes were reported discrepantly (29.3%). Among protocol-defined primary outcomes, 6.9% were not reported (19 of 274), whereas 10.4% of reported outcomes (30 of 288) were not defined in the protocol. Corresponding percentages for secondary outcomes were 19.0% (284 of 1,495) and 14.1% (334 of 2,375). Discrepant reporting was more likely if P values were <0.05 compared with P ≥ 0.05 [adjusted odds ratio (aOR): 1.38; 95% confidence interval (CI): 1.07, 1.78], more likely for efficacy compared with harm outcomes (aOR: 2.99; 95% CI: 2.08, 4.30) and more likely for composite than for single outcomes (aOR: 1.48; 95% CI: 1.00, 2.20). Cardiology (aOR: 2.34; 95% CI: 1.44, 3.79) and infectious diseases (aOR: 1.77; 95% CI: 1.01, 3.13) had more discrepancies compared with all specialties combined. CONCLUSION: Discrepant reporting was associated with statistical significance of results, type of outcome, and specialty area. Trial protocols should be made freely available, and the publications should describe and justify any changes made to protocol-defined outcomes.