Ahlqvist, August

August Ahlqvist A. Oksanen f. 7.8.1826 i Kuopio d. 20.11.1889 i Helsingfors August Ahlqvist är känd inte bara som författare och diktare, utan också som översättare, professor i finska språket och litteraturen samt rektor vid Helsingfors universitet. Ahlqvist hade en stor och mångsidig betydelse för det finska språkets och den finska kulturens utveckling under 1840-1880-talen. Många av de texter han publicerade under namnet A. Oksanen är de första i sin genre på det finska språket. Han gav t.ex. ut den första sonetten, konstballaden, landsskapssången, promotionsdikten och reseskildringen på finska. De mest kända av Oksanens texter är landskapssången ”Savolaisen laulu” (”Savolaxarens sång”), balladen ”Koskenlaskijan morsiamet” (”Forsfararens brudar”) samt ”Sotamarssi” (”Krigsmarsch”), skriven till minne av slaget vid Porrassalmi. Ahlqvist har ändå gått till litteraturhistorien framför allt som Aleksis Kivis stränga kritiker. Biografiskt lexikon för Finland: http://www.blf.fi/artikel.php?id=3105

Krohn, Julius

Julius Krohn, som diktare Suonio f. 19.4.1835 i Viborg d. 28.8.1888 i Viborg Julius Krohn har blivit känd som förkämpe för finskheten under 1800-talet. Han var verksam som diktare, professor i finska språket och litteraturen, översättare och tidningsman. Han bidrog till att jämförelsen mellan tidiga versioner av en berättelse blev en etablerad metod i folkdiktningsforskningen, och fick av den anledningen även internationellt erkännande. Krohn utgav själv under namnet Suonio allegoriska sagor, fosterländska dikter och kärlekslyrik. I produktionen ingår också dikter för barn, psalmer och kärleksdikter skrivna till hans hustru, Emma Krohn, efter hennes död. Julius Krohn språkgranskade även Aleksis Kivis klassiska verk Sju bröder och understödde Kivi ekonomiskt, även om de två männen skildes åt i sin syn på diktning, något som kom till uttryck i Kivis sätt att beteckna sin beskyddare som ”lallaa-runoilija” (sv. ung. ”tralala-diktare”). http://www.blf.fi/artikel.php?id=496 http://www.kansallisbiografia.fi/kb/artikkeli/496/

Laiton maahantulo, sen järjestäminen ja niiden torjunta

Rajavartiolaitos on keskeisessä asemassa laittoman maahantulon ja sen järjestämisen torjunnassa. Schengen-alueen ulkoraja Suomen ja Venäjän välillä lisää torjunnan suorittamisen tärkeyttä. Suomen asema kauttakulkumaana on korostunut Euroopan unionin ja Schengen alueen laajentumisen myötä. Hyvät ja nopeat kauttakulkuyhteydet eri maihin, lisäävät osaltaan laittoman maahantulon painetta. Tutkimuksen teoreettinen pohja on rakennettu johtamisen laitoksen antaman opetuksen perusteella. Tutkimusmenetelmänä käytetään kvalitatiivisen eli laadullisen tutkimusotetta. Metodina on käytetty aineistolähtöistä analyysiä. Tutkimuksen tarkoitus on vastata kysymykseen: ”Miten laittoman maahantulon ja sen järjestämisen torjunnan kykyä todennetaan?” Kysymykseen voidaan vastata tarkastelemalla ensin laiton maahantulo ja sen järjestäminen ilmiönä. Tämän jälkeen on tarkasteltu laittoman maahantulon ja sen järjestämisen torjuntatoimenpiteitä rajanylityspaikkojen toimintaympäristössä. Tutkimus paljasti, että laiton maahantulo ja sen järjestäminen on päivittäinen uhka Suomen rajaturvallisuudelle. Kuitenkin suurin osa laittomasti maahan saapuvista henkilöistä pyrkii jatkamaan matkaansa edelleen muihin maihin Suomen kautta. Joten sisäiselle turvallisuudelle laiton maahantulo ja sen järjestäminen eivät ole suuria uhkia. Laittoman maahantulon torjunnan kykyä todennetaan rajavartiostoissa tehtävien riskianalyysien ja rajaturvallisuuskäskyjen muodossa. Näiden analyysien ja käskyjen perusteella määritellään kunkin työyksikön suurimmat uhat ja tämän perusteella voidaan voimavaroja kohdentaa mahdollisimman tehokkaasti. Jatkotutkimus tarpeita tuli ilmi tutkimuksen tekemisen yhteydessä. Mielestäni riskianalyysissä käytettävää matemaattista kaavaa tai riskianalyysimallia olisi kehitettävä, koska nykyinen perustuu paljon olettamuksien varaan.

De praecipuis dialectis lingvae fennicae 1

Invokaatio: D.D.

„Aber ohne der Ladegerät das Handy nicht werken“. Eine Fehleranalyse von Aufsätzen finnischer Deutschlernender

Pro gradu – tutkielmassani perehdyn suomalaisten saksaa lyhyenä kielenä opiskelevien abiturienttien kielivirheisiin. Tutkimukseni alkaa teoriaosuudella, missä perehdyn ensinnäkin virheanalyysin historiaan ja sen rooliin kielten oppimisen tutkimuksessa, jonka jälkeen esitellään erinäiset määritelmät virheelle. Esittelen myös kielen omaksumisen ja oppimisen teoriaa ja siitä syntyvää välikieltä. Virheen määrittelyn lisäksi kerrotaan, miten virheitä voidaan lajitella sekä mitä mahdollisia syitä kielivirheille on löydettävissä. Teorian loppuosuus tuo esiin opetussuunnitelman ja oppimateriaalien heijastumisen kielten oppimiseen. Empiirinen osio koostuu viidestä eri ainekirjoituksesta ja kaikki aineissa esiintyvät verbi-, sijamuoto-, sanajärjestys- ja prepositiovirheet käsitellään, sillä olen huomannut niiden tuottavan oppijoille eniten ongelmia. Jokainen aine ja jokainen virhelaji käydään yksitellen läpi ja lopussa virhelajien määrät kootaan yhteen. Jokaista virhettä verrataan ensiksi sen kieliopillisesti oikeaan muotoon, minkä jälkeen pohditaan mahdollisia syitä virheelle. Tutkimukseni osoittaa, että yleisimpiä virheitä ovat sijamuoto- ja verbivirheet, ja ne johtuvat useimmiten itse kohdekielen (saksa) kompleksisuudesta. Sanajärjestysvirheet ovat myös yleisiä ja niistä voi huomata erityisesti suomen kielen vaikutuksen. Prepositiovirheitä on verrattain vähän ja niissä näkyy eniten muiden kielten, kuten englannin, vaikutus.

Ei tiäl kiännet eikä viännet. Ensi tavun ää-vokaalin difongiutuminen Hollolan murreryhmän vanhoissa pitäjänmurteissa

Olen tutkimuksessani Ei tiäl kiännet eikä viännet selvittänyt kaakkoishämäläiseen Hollolan murreryhmään kuuluvien vanhojen pitäjänmurteiden (Hollolan, Nastolan, Heinolan, Asikkalan, Lammin, entisen Koski Hl:n, Kärkölän ja Padasjoen) pääpainollisen ensi tavun pitkän ä-vokaalin (ää) diftongiutumiseen liittyvää problematiikkaa. Päällimmäiseksi on noussut ää:stä muodostuneen diftongin jälkikomponentin kvaliteetin määrittäminen: iä vai ie vai jotakin siltä väliltä? Olen selvittänyt kvaliteetin fysikaalisesti akustisen fonetiikan keinoilla sekä auditiivisella kokeella. Tutkimus on siis poikkitieteellinen. Kvaliteetin määrittämiseen olen saanut tukea myös selvittämällä jälkitavuihin syntyneiden pitkien vokaalien (ää, ee, öö ja oo) diftongiutumista. Olen käsitellyt myös ää-vokaalin diftongiutumisen syntyä. On nimittäin esitetty, että ää:stä muodostunut diftongi olisi alkujaan ollut ie, joka olisi kehittynyt iä:ksi sen jälkeen, kun diftongit ie, yö ja uo olivat alkaneet avartua Hollolan murreryhmässä, esimerkiksi mies > miäs, työ > tyä, huone > huane. Kun etuvokaalinen diftongi ie oli avartumassa muotoon iä (mies > miäs), se olisi muka ”tartuttanut” avartumisen myös ää:stä syntyneeseen ie-diftongiin, joka siis vasta tässä vaiheessa olisi muuttunut iä:ksi. Tällöin ennen avartumista esimerkiksi sanojen pieni (adj.) ja pieni ´pääni´ (subst. pää) foneettiset toteumat olisivat olleet identtiset ja sanojen ääntämykset olisivat sekaantuneet toisiinsa. Avartumisen jälkeen ääntämykset olisivat taas sekaantuneet toisiinsa: piäni ´pieni´(adj.) – piäni ´pääni´ (subst.). Olen osoittanut tutkimuksessani, että ää:n muuttuminen iä:ksi on Hollolan murreryhmän omintakeisen äännekehityksen tulos – eikä siis johdu murreryhmän avartumiskehityksestä – eikä se myöskään ole savolaista lainaa, kuten toisaalta on arveltu. Tähän tulokseen olen päätynyt tutkimalla murreryhmän labiaalista ja illabiaalista vokaalijärjestelmää. Tutkimustulokset perustuvat itse äänittämiini murretallenteisiin, jotka olen nauhoittanut vanhoilta kansanihmisiltä, joiden puheessa ää-vokaali on esiintynyt diftongiutuneena, esimerkiksi kiäntää. Akustista mittaamista varten olen suunnitellut erityisen koejärjestelyn, koska on ollut välttämätöntä selvittää erikseen jokaisen haastateltavan omintakeinen vokaalijärjestelmä, ennen kuin olen voinut mitata eri äänteiden kvaliteetin. Äänitteistä olen valmistanut yli 500 spektrogrammia eli puheen akustista kuvaa. Niistä olen mitannut kunkin haastatellun informantin pitkät vokaalit, joiden perusteella olen piirtänyt heidän yksilölliset vokaalidiagramminsa. Lisäksi olen mitannut kultakin informantilta tarkasteltavana olevien diftongien molemmat komponentit. Akustisten kvaliteetinmääritysten tuloksia olen vielä tarkistanut auditiivisella kokeella, jossa ryhmä suomen kielen tutkijoita on määrittänyt kuulemansa perusteella eri diftongien kvaliteetin. Keskeisiä tuloksia on se, että ää-vokaalista muodostunut diftongi on iä – ei siis ie – ja se, ettei tämä kvaliteetti ole diftongien avartumistendenssin aiheuttama. Edelleen on käynyt selväksi, etteivät ää:stä ja ee:stä muodostuneiden diftongien foneettiset toteumat ole menneet päällekkäin, jolloin ei myöskään ole ollut vaaraa sanojen merkitysten sekaantumisesta. Tutkimus osoittaa myös pääpainollisen tavun ja jälkitavujen pitkien vokaalien diftongiutumisen paralleelisuuden. Kiintoisaa on myös ollut havaita, että lähisukukielissä parilla karjalais- ja vatjalaisalueella sekä muutamissa viron murteissa ää-vokaali on edustunut samalla tavalla kuin Hollolan ryhmässä. Jälkitavuissa iä on pitänyt puoliaan kauemmin kuin pääpainollisessa ensi tavussa. Haastateltavien puheessa esiintyy hyvinkin usein vielä iä jälkitavuissa, vaikka he jo osittain olisivatkin korvanneet sen pääpainollisessa tavussa ää:llä. Tämän tutkimuksen mukaan syynä tähän on ollut pääpainollisen tavun diftongien avartuminen: kun ie on avartunut iä:ksi, se on työntänyt edeltään iä:n, joka on muuttunut takaisin ää:ksi, etteivät sanojen ääntämykset olisi sekaantuneet toisiinsa. Tutkimuksen aikana on käynyt aiheelliseksi pohtia myös sitä problematiikkaa, joka liittyy Hollolan murreryhmän aa-vokaalin diftongiutumattomuuteen. Olen selvittänyt sitä murteiden labiaalisen ja illabiaalisen vokaalisysteemin avulla. Tutkimukseni kohteena on ollut myös Hollolan Herralan seudun ää-vokaalista kehittyneen diftongin eä:n syntyhistoria. Olen osoittanut diftongin vieraslähtöiseksi. Lähdemateriaalina tässä ovat olleet Hollolan kunnankirjastosta löytämäni vanhat käsikirjoitteet ja asutushistoriaan liittyvät selvitykset. Keskeisiksi henkilöiksi tässä ovat nousseet herralalaiset opettaja ja murteenkerääjä Emil Keskitalo sekä suutari Juho Mäkäräinen eli Heikan Jussi, jotka olivat kirjoituksissaan kiinnittäneet huomionsa muusta hollolaisesta puheenparresta poikkeavaan eä-ääntämykseen. Tutkimukseen liittyvää äänitemateriaalia säilytetään Turun yliopiston kieli- ja käänös-tieteiden laitoksen suomen kielen ja suomalais-ugrilaisen kielentutkimuksen arkistossa.

Laitoskiinnityksen haltijan asema panttioikeudellisessa odotusvaiheessa, tarkastelussa lainsäädännön tarjoama suoja riskien varalta

Tutkielman tarkoituksena on selvittää millainen on laitos- eli käyttöoikeuskiinnityksen haltijan suoja panttioikeudellisessa odotusvaiheessa eli panttioikeuden perustamisen jälkeen, mutta ennen vakuudella turvatun saamisen normaalia erääntymistä. Tutkielma on oikeusdogmaattinen ja sen tavoitteena on luoda selkeä kokonaiskuva laitoskiinnityksestä ja sen käytettävyydestä erityisesti panttioikeuden turvaavuuden näkökulmasta. Oikeusdogmaattiselle tutkimukselle ominaiseen tapaan tutkielmassa hyödynnetään olemassa olevaa tietomateriaalia. Tärkeimmät tutkielmassa käytetyt kirjallisuuslähteet ovat Erkki Havansin teokset Kiinteistöpanttioikeus uuden maakaaren mukaan sekä Esinevakuusoikeudet, Marjut Jokelan, Leena Kartion ja Ilmari Ojasen lainsäädäntökommentaari Maakaari, Matti Ilmari Niemen Maakaaren järjestelmä -sarjan kolmas osa sekä Sakari Wuolijoen ja Mika Hemmon teos Pankkioikeus. Virallislähteiden osalta merkittävin on vuonna 1997 voimaantullut maakaari ja sen esityöt. Laitoskiinnityksen haltija tarvitsee tietyissä tilanteissa erityistä suojaa johtuen muun muassa maapohjan ja sillä olevien rakennusten omistuksen hajautumisesta. Suojan tarve tulee ajankohtaiseksi etenkin silloin, jos käyttöoikeutta ja siihen kohdistuvaa kiinnitystä koskevat olosuhteet muuttuvat panttivelkojalle epäedullisella tavalla panttioikeudellisen odotusvaiheen aikana. Laitoskiinnityksen arvo voi odotusvaiheen aikana heikentyä sekä vakuuskohtaisten että vakuusulkoisten riskien johdosta. Vakuuskohtaiset riskit on tutkielmassa jaoteltu julkivarmistustilanteen ylläpitämistä ja pantin ulkoista kuntoa uhkaaviin riskeihin sekä oikeudellisiin järjestelyihin, jotka uhkaavat panttivelkojan asemaa. Vakuusulkoiset riskit on eroteltu lainsäätäjän toimista johtuviin oikeudellisiin ja esimerkiksi yleisistä suhdan-nevaihteluista johtuviin taloudellisiin riskeihin. Laitoskiinnityksen haltija on hyvin suojattu vakuuskohtaisilta riskeiltä, mutta vakuusul-koisten riskien varalta velkoja suojautuu parhaiten sopimusoikeudellisin keinoin. Tutkielman havaintojen perusteella voidaan perustellusti sanoa, että laki suojaa laitoskiinnityksen haltijaa niin hyvin, että vuokrasopimuksen ehdoista ja kiinnityksen etusijasta riippuen laitoskiinnityksen arvo voi parhaimmillaan olla verrattavissa kiinteistökiinnityksen arvoon.

Turussa asuvien korkeakoulutettujen maahanmuuttajien muuttoliikkeet ja -prosessit

Tutkimusta korkeakoulutetuista maahanmuuttajista Suomessa on tehty vielä vähän suhteessa muihin maahanmuuttajaryhmiin. Korkeakoulutetut maahanmuuttajat muodostavat kuitenkin pienen, mutta koko ajan kasvavan joukon, joka eroaa paljon muista maahanmuuttajaryhmistä. He ovat myös se ryhmä maahanmuuttajia, joita usein toivottaisiin muuttavan Suomeen. Tulevaisuudessa Suomi tarvitsee kaikenlaisia maahanmuuttajia muun muassa korjaamaan kasvavaa huoltosuhdetta sekä ylläpitämään Suomen kilpailukykyä. Tämä tutkimus tuo oman panoksensa aikamaantieteelliseen muuttoliiketutkimukseen, jota on tehty vielä suhteellisen vähän. Aikamaantiede on usein keskittynyt tarkastelemaan arkipäivän liikkumista pienen mittakaavan sisällä. Sen sijaan tässä tutkimuksessa tarkastellaan korkeakoulutettujen maahanmuuttajien muuttoreittejä maailmalla ennen Suomeen saapumista. Muutto nähdään prosessina, johon sisältyvät muuton suunnittelu, itse muutto sekä sopeutuminen tulomaahan. Kun muuttoprosesseja ymmärretään paremmin, maahanmuuttopolitiikkaa pystytään muokkaamaan paremmin kaikkien tarpeita vastaavaksi. Tässä tutkimuksessa selvitetään, keitä Turussa asuvat korkeakoulutetut maahanmuuttajat ovat, heidän muuttoprosessejaan sekä tulevaisuuden suunnitelmiaan. Aineisto on kerätty kyselyn sekä kymmenen teemahaastattelun avulla kevään 2015 aikana. Turussa asuvat korkeakoulutetut maahanmuuttajat ovat heterogeeninen ryhmä kotimaansa ja Suomeen muuttosyyn perusteella. Tärkeimpiä syitä Suomeen muutolle ovat opiskelu ja perhesyyt, vaikkakin yhtä syytä muutolle on vaikeaa määrittää. Moni on päätynyt muuttamaan Turkuun henkilökohtaisista syistä ja sattuman kautta. Suurimmalle osalle Suomi on ensimmäinen maa, jossa he asuvat yli neljän kuukauden ajanjakson kotimaansa lisäksi, mikä osaltaan johtuu kyselyyn vastanneiden alhaisesta Suomeen muuttoiästä. Muuttoprosessin sujuvuuteen vaikuttavat muun muassa muuttosyy, lähtömaa, sosiaaliset verkostot ja maahanmuuttopolitiikka. Tutkimuksen kohderyhmänä olleet maahanmuuttajat ovat valmiiksi koulutettua ja työikäisenä Suomeen tulleita, joten he ovat tänne muuttaessaan heti potentiaalista työvoimaa. Oman alan töiden saaminen koetaan kuitenkin erityisen vaikeana, joten moni suorittaa Suomessa toisen tutkinnon. Suomen kielen taidon puuttuminen nähdään suurimpana esteenä työmarkkinoille siirtymisessä ja töiden saamisen haastavuus onkin pääsyy, jonka takia Suomesta muutetaan pois. Sosiaaliset suhteet ja perheen perustaminen ovat taas tekijöitä, jotka vähentävät Suomesta poismuuttoa. Yleisesti ottaen Turku ja Suomi koetaan turvallisena ja hyvänä paikkana asua, mistä ei muutettaisi pois, jos oman alan töitä olisi tarjolla.

Unkarin rá-prefiksin ja sen suomenkielisten käännösvastineiden tarkastelu

Tutkielmassani olen tutkinut unkarin rá-prefiksin (’päälle’) suomenkielisiä käännösvastineita. Lähtökohtanani on kandidaatintutkielmani, jossa loin ja tutkin unkarin rá-prefiksin erilaisia merkitysryhmiä. Tässä pro gradu -tutkielmassa tutkin valmiita merkitysryhmiä käyttäen, onko rá-ilmaisujen ja suomenkielisten käännösvastineiden välillä säännönmukaisuutta. Tutkimuksessani käytän yksisuuntaista vertailumetodia eli lähtökohtanani on unkarin kieli, johon vertaan suomenkielisiä ilmaisuja. Vastaavaa tutkimusta ei ole aikaisemmin tehty. Kandidaattitutkielmassani hahmottelin rá-prefiksille merkitysryhmiä, joilla on eri asemia konkreettisuus–abstraktisuus-asteikolla. Hypoteesini mukaan rá-prefiksin merkitysryhmillä ei ole selviä käännösvastineita suomen kielessä, mutta osittain on löydettävissä säännönmukaisuutta. Tutkimukseni kehys on kognitiivinen kielitiede. Tutkimuksessani käytän kognitiivisia peruskäsitteitä, kuten muun muassa relaatiota ja prosessia, hahmoa ja kehystä, kuviota ja taustaa, muuttujaa ja kiintopistettä, elaboroimista sekä konstruktiota. Prefiksiverbejä olen tutkinut kompositiorakenteina, joissa kaksi kielellistä ainesta – prefiksi ja verbi – elaboroivat toisiaan. Aineistoni koostuu kuudesta alun perin unkarinkielisestä kaunokirjallisesta kirjasta ja niiden suomenkielisistä käännöksistä eli yhteensä kahdestatoista kirjasta. Olen poiminut unkarinkielisistä kirjoista rá-verbit ja luokitellut ne kandidaatintyöni merkitysryhmien perusteella. Seuraavaksi olen katsonut merkitysryhmittäin, millä rakenteilla ilmaisut on suomennettu suomenkielisissä käännöksissä. Tutkimuksessani havainnollistan rá-prefiksin merkitysryhmiä kuvioilla ja niiden käännösvastineita taulukoilla. Tutkittuani rá-ilmaisuja ja niiden käännöksiä olen havainnut, että erilaisia käännösvastineita on hyvin paljon. Konkreettisten ilmaisujen käännöksissä käytettyjä erilaisia vastineita oli vähemmän kuin abstraktien ilmaisujen käännösvastineita. Hypoteesini on pätenyt siltä osin, että rá-ilmaisujen ja niiden käännösvastineiden väliltä on löytynyt osittaista säännönmukaisuutta. Konkreettisten ilmaisujen käännöksissä on ollut enemmän säännönmukaisuutta kuin abstraktien ilmaisujen käännöksissä. Tutkimustani rá-ilmaisujen suomenkielisistä käännösvastineista voinee tulevaisuudessa hyödyntää suomen kielen opetuksessa. Laajempi aineisto olisi tuottanut tarkempia tuloksia, joten tutkimusta on syytä jatkaa.

El uso y los conocimentos del español de menores bilingüe (finés-español) residentes en la región de Helsinki-Vantaa-Espoo

Tutkielman aiheena oli tutkia Helsingissä, Espoossa ja Vantaalla asuvien suomen- ja espanjankielisten perheiden kielenkäyttöä sekä perheiden lasten espanjan kielen erityispiirteitä. Tutkimuksen kohteena oli viisi pääkaupunkiseudulla asuvaa perhettä, joiden lasten iät vaihtelivat välillä 5 ja 11 vuotta. Haastattelemalla vanhempia yritettiin löytää vastauksia kysymyksiin, minkälaisia virikkeitä lapset ovat saaneet espanjan kielellä sekä, onko lasten espanjan taso kytköksissä näihin virikkeisiin. Lasten espanjaa nauhoitettiin. Nauhoituksia analysoimalla pyrittiin selvittämään, minkälaisia erityispiirteitä lasten espanjan kielen rakenteissa on sekä esiintyykö kielessä suomen ja espanjan sekoitusta. Hypoteesi oli, että suomi vaikuttaisi lasten espanjan kieleen ja että lasten espanjan kielen tason sekä saatujen virikkeiden tason välillä olisi tiivis yhteys. Kaikkien tutkimukseen osallistuneiden lasten ääntämisessä oli selvästi huomattavissa suomen kielen varsin voimakas vaikutus. Lapset saattoivat sekoittaa äänteitä keskenään ja joitain espanjan äänteitä he eivät osanneet tuottaa. Suomen kielen aksentti oli selkeästi kuultavissa kaikkien lasten ääntämisessä. Neljässä perheessä vanhemmat olivat puhuneet lapsille omaa äidinkieltään. Näistä kolmessa perheessä lapsilla voidaan puhua produktiivisesta kaksikielisyydestä: lapset käyttivät aina espanjaa kommunikoidessaan espanjankielisen vanhempansa kanssa. Näiden kolmen perheen lapset puhuvat parhaiten espanjaa eikä heillä ollut ongelmia kommunikaation kanssa. Kahdessa tutkimukseen osallistuneesta perheestä vanhemmat eivät olleet puhuneet systemaattisesti espanjaa lapsille eikä lasten kohdalla voitu puhua kaksikielisyydestä. Vähiten espanjaa puhuvilla lapsilla oli vaikeuksia sanojen sukujen, artikkeleiden ja prepositioiden kanssa. Heidän sanavarastonsa oli pieni, he sekoittivat keskenään eri verbimuotoja ja heidän oli vaikea muodostaa täydellisiä lauseita. Paremmin espanjaa puhuvat lapset eivät tehneet virheitä yksinkertaisissa rakenteissa, mutta heillä esiintyi vääriä sanajärjestyksiä ja ongelmia verbien kanssa. Yhteenvetona on, että kun kahden kielen opettaminen aloitetaan systemaattisesti syntymästä, lapsi omaksuu molempien kielen taidot. On tärkeää tarjota paljon erilaisia virikkeitä ja ärsykkeitä molemmilla kielillä, jotta kielet kehittyvät. Kun vanhemmat puhuvat eri kieliä, heillä on mahdollisuus antaa lapsilleen lahjaksi kahden eri kielen taito.

Dialogiagenttien toiminta ja suomenkielinen toteutus

Dialogiagentit ovat järjestelmiä, joiden avulla ihminen pystyy keskustelemaan tietokoneen kanssa puheen välityksellä. Puheen avulla ihminen voi antaa järjestelmälle käskyjä, kysyä tietoa tai yksinkertaisesti keskustella luonnollisella tavalla lähes asiasta kuin asiasta. Toimiakseen oikein dialogiagentin on ensin purettava käyttäjän puhe tietokoneelle käytettävään muotoon. Sanat on tunnistettava oikein ja niille on määritettävä merkitys. Vasta tämän jälkeen voidaan hakea haluttu tieto tai suorittaa käsky. Jos tehtävä vaatii vastauksen käyttäjälle, se tuotetaan käyttämällä luonnollisen kielen käsittelyn tekniikoita. Tämä vastaus voidaan joko esittää tekstimuodossa tai syntetisoida puheeksi. Tapoja toteuttaa tällainen järjestelmä on monia. Perinteisemmät järjestelmät rakennetaan tyypillisesti yhtä käyttötarkoitusta varten, mutta uusimmat järjestelmät pyrkivät geneerisyyteen. Monet uusimmista menetelmistä nojautuvat koneoppimiseen. Panostamalla uudelleenkäytettävyyteen ja skaalautuvuuteen järjestelmiä ei tarvitse luoda uudelleen, jos käyttötarkoitusta halutaan vaihtaa. Agentteja on luotu runsaasti englannin kielelle, mutta suomen kielen ominaisuudet luovat erityisiä haasteita järjestelmän kehittämiselle. Suomen kielen lukuisat sijamuodot estävät kaikenkattavien sanastojen käyttämisen ja lähes vapaa sanajärjestys tekee viestien tulkitsemisesta hankalaa. Suomen kieliteknologian resurssit ovat viime vuosina kehittyneet tehokkaasti tästä huolimatta. Tutkielmassa tarkastellaan, missä dialogiagentteja käytetään ja millaisista komponenteista järjestelmät koostuvat. Käydään läpi myös, millaisia haasteita järjestelmän kehittämisessä on. Lopuksi tehdään katsaus suomen kielen tilaan kieliteknologian saralla ja millaisia resursseja suomenkielisen agentin kehittämiseen on.

Ajankohtaisesti rajoista ja kulttuurisesta kestävyydestä

Kirjallisuusarvostelu