Psychologically-Based and Content-Oriented Experience in Entertainment Virtual Environments

In daily life, rich experiences evolve in every environmental and social interaction. Because experience has a strong impact on how people behave, scholars in different fields are interested in understanding what constitutes an experience. Yet even if interest in conscious experience is on the increase, there is no consensus on how such experience should be studied. Whatever approach is taken, the subjective and psychologically multidimensional nature of experience should be respected. This study endeavours to understand and evaluate conscious experiences. First I intro-duce a theoretical approach to psychologically-based and content-oriented experience. In the experiential cycle presented here, classical psychology and orienting-environmental content are connected. This generic approach is applicable to any human-environment interaction. Here I apply the approach to entertainment virtual environments (VEs) such as digital games and develop a framework with the potential for studying experiences in VEs. The development of the methodological framework included subjective and objective data from experiences in the Cave Automatic Virtual Environment (CAVE) and with numerous digital games (N=2,414). The final framework consisted of fifteen factor-analytically formed subcomponents of the sense of presence, involvement and flow. Together, these show the multidimensional experiential profile of VEs. The results present general experiential laws of VEs and show that the interface of a VE is related to (physical) presence, which psychologically means attention, perception and the cognitively evaluated realness and spatiality of the VE. The narrative of the VE elicits (social) presence and involvement and affects emotional outcomes. Psychologically, these outcomes are related to social cognition, motivation and emotion. The mechanics of a VE affect the cognitive evaluations and emotional outcomes related to flow. In addition, at the very least, user background, prior experience and use context affect the experiential variation. VEs are part of many peoples lives and many different outcomes are related to them, such as enjoyment, learning and addiction, depending on who is making the evalua-tion. This makes VEs societally important and psychologically fruitful to study. The approach and framework presented here contribute to our understanding of experiences in general and VEs in particular. The research can provide VE developers with a state-of-the art method (www.eveqgp.fi) that can be utilized whenever new product and service concepts are designed, prototyped and tested.

GAITRite®-askelvoimamaton ja GAITFour®-ohjelmiston käyttö objektiivisessa kivunarvioinnissa lonkkaniveldysplasiasta johtuvaa nivelrikkoa sairastavilla koirilla

Tutkimukseni oli osa laajempaa omega-3-rasvahappotutkimusta lonkkaniveldysplasiaa sairastavilla koirilla. Lonkkaniveldysplasia tarkoittaa lonkkanivelen epänormaalia kehitystä. Sen syntyyn vaikuttavat perintötekijät ja ympäristö. Lonkkaniveldysplasia on yleinen sairaus etenkin isoilla koiraroduilla. Se johtaa nivelrikkoon ja krooniseen kipuun. Kivun arvioinnin tulisi olla objektiivista, mutta koska eläimet eivät osaa kertoa kivustaan, niiden kivun arvioiminen perustuu usein arvioijan subjektiiviseen näkemykseen. Eläinten kivun objektiiviseen arviointiin ei ole olemassa riittävästi menetelmiä. Osatutkimukseni tarkoitus oli arvioida askelvoimamaton soveltumista kroonisen kivun arviointimenetelmäksi. Kaksoissokkoutetussa tutkimuksessa oli loppuun saakka mukana 71 koiraa. Koirat jaettiin satunnaisesti kahteen ryhmään, joista toinen söi tutkittavaa Doils-kalaöljyvalmistetta ja toinen lumevalmistetta 4 kk ajan. Tutkimukseeni liittyen koiria juoksutettiin askelvoimalevyn ja askelvoimamaton yli useita kertoja jokaisella kolmella tutkimuskäynnillä. Lisäksi omistajat vastasivat yhteensä seitsemän kertaa kyselyihin, joissa oli muun muassa kaksi visuaalista analogista asteikkoa (VAS; elämänlaatu ja liikkumisvaikeudet) ja kysymykset, joista laskettiin krooninen kipuindeksi (HCPI). Vertasimme askelvoimamatolla ja askelvoimalevyllä saatuja tuloksia toisiinsa sekä VAS:hin ja HCPI:iin. Hypoteesimme oli, että näiden eri menetelmien tulosten välillä olisi selvä korrelaatio. Jos koiran kipu vähenisi, VAS:n ja HCPI:n lukemat pienenisivät ja sekä askelvoimalevyllä (maksimaalinen kohtisuora voima/PVFz, impulssi/IMP) että askelvoimamatolla (maksimipaine ja aktivoituneiden sensoreiden lukumäärä) mitattujen parametrien arvot nousisivat ontumisen vähentyessä. Toinen hypoteesimme oli, että askelvoimamatolla ontuminen havaittaisiin helpommin käynnissä kuin ravissa. PVFz:n ja IMP:n havaittiin korreloivan huomattavasti paremmin keskenään, jos ne oli normalisoitu ajan suhteen. Täten esimerkiksi kliinisissä seurantatutkimuksissa näitä parametreja tulisi käyttää ajan suhteen normalisoituina. Molempien VAS:n jaHCPI:n välillä oli hyvä korrelaatio. Ne eivät kuitenkaan korreloineet lainkaan askelvoimalevyja askelvoimamattoparametrien kanssa. Tämä perustuu siihen, että askelvoimalevyn mittaama ontuma ei ole sama asia kuin omistajien arvioima kipu. Molemmissa ryhmissä askelvoimamaton parametrit huononivat hypoteesimme vastaisesti. Askelvoimamattomme olikin todennäköisesti rikki tutkimuksemme aikana. Tästä johtuen kaikki askelvoimamattotulokset ovat epäluotettavia, eikä niiden perusteella voi tehdä luotettavia johtopäätöksiä. Tutkimuksen perusteella ei siis saatu lisää todisteita askelvoimamaton soveltuvuudesta kroonisen kivun objektiiviseen arviointiin. On mahdollista, että askelvoimamaton sisäisiä mittauksia voitaisiin käyttää, vaikka matto onkin ollut osittain rikki. Havaitsimme, että askelvoimamaton maksimipaine ravissa korreloi loistavasti maksimipaineeseen käynnissä. Sama havainto tehtiin myös aktivoituneiden sensoreiden lukumäärässä. Tämä tulos kumoaa toisen hypoteesimme. Ontuminen siis havaittiin askelvoimamatolla käynnissä yhtä helposti kuin ravissakin. Ennen kuin voimme suositella GAITRite-askelvoimamattoa ontumatutkimuksien arviointimenetelmänä, tarvitaan lisätutkimuksia kunnossa olevalla matolla.

Management of Routine in Two Chinese Kindergartens - An Ethnographic Study

Based on a one-month long ethnographic study conducted in two Chinese kindergartens, this study aims to understand the issue of discipline in the Chinese preschool setting through an examination of practices teachers use to manage everyday routines in the kindergarten. It also seeks to understand teachers’ values behind their choices of practices. Data of this study are comprised of three parts - notes of participant observation in eight classrooms with a focus on teacher-child interaction; interviews with nine teachers and directors of the two kindergartens; and written accounts of four teachers collected after the fieldwork in order to understand the particular practices of teachers’ praising and criticizing children. A grounded theory approach is applied to code and analyze data. Results of analysis are structured as followed. First the concept of routine is clarified based on teachers’ definition of it and observation notes on its main components, namely the timetable of everyday activities; general behavioral rules in the kindergarten; and detailed rules and procedures for various activities in the kindergarten. Then practices for managing routines are examined – how teachers organize children in activities, enforce routines, and restore routines when they are not followed well. After that, the matter of self-control is examined in relation with external control. Then teachers’ perception of their roles as the manager, director and executor of routines is presented in a discourse of control in which the values behind practices are found to be embedded. The next section of analysis examines the role of routine in relation with other activities in the kindergarten. Results indicate that routine which is supposed to be the foundation of other activities is in conflict with other activities. The last section of analysis provides some reflections on the rational of routine management in Chinese kindergartens in relation with the overall goals of Chinese preschool education. It also provides some reflections on the effect current mode of teacher-child interactions may have on children's self construction and their understanding of self in relation with the society. As a conclusion, this study suggests that the current mode of routine management in Chinese kindergartens relies heavily on teachers' control, leaving great room for better acknowledging children's agency.

Governmental rationalities and the local dimension of European politics. A study of the Interreg IV programme "Alpenrhein-Bodensee-Hochrhein"

The thesis aims at investigating the local dimension of the EU cohesion policy through the utilization of an alternative approach, which aims at the analysis of discourse and structures of power. The concrete case under analysis is the Interreg IV programme “Alpenrhein-Bodensee-Hochrhein”, which is conducted in the border region between Germany, Switzerland, Austria and the principality of Liechtenstein. The main research question is stated as such: What governmental rationalities can be found at work in the field of EU cross-border cooperation programmes? How is directive action and cooperation envisioned? How coherent are the different rationalities, which are found at work? The theoretical framework is based on a Foucaultian understanding of power and discourse and utilizes the notion of governmentalities as a way to de-stabilize the understanding of directive action and in order to highlight the dispersed and heterogeneous nature of governmental activity. The approach is situated within the general field of research on the European Union connected to basic conceptualisations such as the nature of power, the role of discourse and modes of subjectification. An approach termed “analytics of government”, based on the work of researchers like Mitchell Dean is introduced as the basic framework for the analysis. Four dimensions (visiblities, subjectivities, techniques/practices, problematisations) are presented as a set of tools with which governmental regimes of practices can be analysed. The empirical part of the thesis starts out with a discussion of the general framework of the European Union's cohesion policy and places the Interreg IV Alpenrhein-Bodensee-Hochrhein programme in this general context. The main analysis is based on eleven interviews which were conducted with different individuals, participating in the programme on different levels. The selection of interview partners aimed at maximising heterogeneity through including individuals from all parts of the programme region, obtaining different functions within the programme. The analysis reveals interesting aspects pertaining to the implementation and routine aspects of work within initiatives conducted under the heading of the EU cohesion policy. The central aspects of an Interreg IV Alpenrhein-Bodensee-Hochrhein – governmentality are sketched out. This includes a positive perception of the work atmosphere, administrative/professional characterisation of the selves and a de-politicization of the programme. Characteristic is the experience of tensions by interview partners and the use of discoursive strategies to resolve them. Negative perceptions play an important role for the specific governmental rationality. The thesis contributes to a better understanding of the local dimension of the European Union cohesion policy and questions established ways of thinking about governmental activity. It provides an insight into the working of power mechanisms in the constitution of fields of discourse and points out matters of practical importance as well as subsequent research questions.

Yhteistoiminnallinen menetelmä ja oikeudenmukaisuus. Kuntatyöntekijöiden kokemuksia työkonferenssimenetelmästä.

Opinnäytetyössä tarkastellaan pienen kuntaliitoskunnan työntekijöiden asennoitumista työkonferenssiin. Työkonferenssi on keskustelutilaisuus, jonka keskeisiä periaatteita ovat demokraattisuus ja edustuksellisuus. Menetelmä on kehitetty erityisesti hierarkkisten raja-aitojen purkamiseen työyhteisöissä, ja sitä voidaan luonnehtia myös työyhteisöön kohdistuvaksi interventioksi. Työkonferenssimenetelmä on ideaalinen konstruktio, jonka periaatteet edustavat oikeudenmukaisuuden objektiivista ihannetta. Opinnäytetyön tavoitteena on selvittää, miten työkonferenssia arvotetaan työskentelymenetelmänä ja etenkin, miten oikeudenmukaisuus konstruoituu työkonferenssia arvotettaessa. Oikeudenmukaisuutta tarkastellaan sosiaaliselle toiminnalle osoitettuna hyväksyntänä tai paheksuntana. Oikeudenmukaisuudesta puhuminen on puolestaan argumentatiivinen teko, jossa keskeistä on vastuun osoittaminen koetusta epäoikeudenmukaisuudesta. Tutkielman teoreettisena viitekehyksenä on kategorioinnin näkökulma oikeudenmukaisuuteen (Ambrose & Kulik, 2001), moraalisen vastuun näkökulma (Folger, 2001) ja yleinen oikeudenmukaisuusteoria (Folger & Cropanzano, 1998) ja tutkimusnäkökulmana retorinen asenneteoria (Billig, 1987/1996). Asennoitumista tarkastellaan laadullisen asennetutkimuksen menetelmällä (Vesala & Rantanen, 2007) tuotetun ja analysoidun aineistonäytteen kautta, joka koostuu kahdeksan kuntatyöntekijän yksilöhaastatteluin tuotetusta argumentatiivisesta puheaineistosta. Haastatellut osallistuivat syksyllä 2008 työkonferenssiin, jonka tarkoituksena oli määritellä pienen kuntaliitoskunnan hyvät palvelut – mitä ja miten. Haastattelut tehtiin syksyllä 2008. Aineiston analyysin perusteella työkonferenssia arvotetaan sekä tasavertaisuuden että hyödyn näkökulmasta. Pääosin haastatellut suhtautuvat työkonferenssiin myönteisesti. Myönteinen suhtautuminen liittyy erityisesti työkonferenssimenetelmän eettis-moraalisiin periaatteisiin ja koettuun ryhmätoimintaan. Hieman kielteisempi suhtautuminen liittyy työkonferenssin mahdollisuuteen toimia tehokkaasti yksityiskohtaisten tavoitteiden saavuttamisessa. Tutkimuksen tulokset antavat olettaa, että työkonferenssinmenetelmän mahdollisuus toimia työyhteisöön kohdistuvana interventiona paranisi sen periaatteellisemmalla käytöllä ja vuorovaikutuksellisia näkökulmia korostavilla tavoitteilla. Keskeisimmät lähdeteokset: työkonferenssista Lehtosen (2004) Työkonferenssi Suomessa; oikeudenmukaisuudesta Ambrosen ja Kulikin (2001) artikkeli How do I know that’s fair?, Folgerin (2001) artikkeli Fairness as deonance, Folgerin ja Cropanzanon (1998) Organizational justice and human resource management; retorisesta asenneteoriasta Billigin (1987/1996) Arguing and thinking; laadullisesta asennetutkimuksesta Vesalan ja Rantasen (2007) Argumentaatio ja tulkinta.

Erimielisyyden erilaiset muodot. Keskustelunanalyyttinen tutkielma potilaan tavoista osoittaa erimielisyyttään terapeutin formulaatioita ja tulkintoja kohtaan kognitiivisessa psykoterapiassa

Tutkielmassa tarkastellaan erilaisia tapoja, joilla potilas osoittaa erimielisyyttä terapeutin hänen puheestaan tekemiä formulaatioita ja tulkintoja kohtaan. Pyrkimyksenä on edistää psykoterapiavuorovaikutuksen kokonaisvaltaista ymmärtämistä. Tutkimusten kumuloitumattomuuden puutetta korjataan tarjoamalla jo tutkituista ilmiöistä uutta tietoa uusista näkökulmista sekä toisaalta yhdistämällä samaa ilmiötä eri näkökulmista tarkastelleiden tutkimusten tulokset yhteen loogiseen kokonaisuuteen. Tutkielmassa yhdistyvät nykyisessä psykoterapiaa koskevassa keskustelunanalyyttisessä tutkimuksessa vallitsevat kaksi eri näkökulmaa: sekventiaalisesti järjestyneet terapiakäytännöt sekä vuorovaikutuksessa ilmenevät potilaan ja terapeutin välisen suhteen piirteet. Aineistona tutkimuksessa käytetään ääninauhoitteita kognitiivisista psykoterapiaistunnoista. Se koostuu 19 terapiaistunnosta. Yhden istuntonauhoitteen kesto on noin tunti, jolloin aineistoa on kokonaisuudessaan noin 19 tuntia. Litteroituna yhden nauhoitteen pituus on noin 40–50 liuskaa, eli yhteensä aineistoa on lähes 1000 liuskaa. Kaikissa istunnoissa on saman terapeutin ja potilaan muodostama dyadi, mikä mahdollistaa hyvinkin syvällinen kuvan muodostamisen tästä kyseisestä terapiasta. Metodina tutkielmassa käytetään keskustelunanalyysiä. Keskustelunanalyysissä keskitytään kompetensseihin, joita puhujat hyödyntävät osallistuessaan ymmärrettävään ja loogiseen keskusteluun. Sen perustehtävä on kuvata menettelytapoja ja olettamuksia, joiden varassa puhujat tuottavat oman käyttäytymisensä ja tulkitsevat toistensa käytöstä. Tutkimusote on siten tiukan induktiivinen: yksittäisiä vuorovaikutustapahtumia analysoimalla pyritään löytämään niille kaikille yhteisiä yleisiä muotoja. Potilaan tavat osoittaa erimielisyyttään terapeutin tekemiä formulaatioita ja tulkintoja kohtaan jakautuvat tiettyihin kategorioihin, joissa toistuvat samanlaiset toimintatavat ja käyttäytymispiirteet, jotka puolestaan eroavat muiden kategorioiden vastaavista; erimielisyyden muodot eroavat toisistaan myös erimielisyyden määrän suhteen. Yhteensä aineistonani olleesta 19 terapiaistunnosta löytyi 52 erimielisyystilannetta, jotka jakaantuivat yleisluonteensa mukaisesti kolmeen pääkategoriaan (osittainen myöntyminen, epävarmuuteen vetoaminen ja suoraan osoitettu erimielisyys) sekä yksityiskohtien kuten sanavalintojen ja rakenteiden mukaisesti yhteensä yhdeksään alakategoriaan (”kyllä ja”, ”kyllä mutta”, ”kyllä tai”, osittainen erimielisyys, lievennetysti esitetty täysi erimielisyys, pitkään jatkunut voimakas erimielisyys, osittainen erimielisyys: kyllä ja ei -rakenne, suoraan osoitettu mutta ei aggressiivinen erimielisyys ja suoraan osoitettu voimakas erimielisyys: päällekkäispuhunta). Lisäksi laajimmassa, osittaisen myöntymisen kategoriassa alakategoriat jakaantuvat edelleen omiin alakategorioihinsa, joita on yhteensä kymmenen (lisäys, tarkennus, korjaava tarkennus; paitsi-muotoinen rajaus, lievennys, lisänäkökulma, tarkennus, tarkennus ”kyllä”- ja ”mutta”-osien välissä; tarkennus, tai ei -rakenne). Työn tärkein johtopäätös on, että mitä enemmän potilas on eri mieltä terapeutin esittämästä formulaatiosta tai tulkinnasta, sitä vähemmän hän suuntautuu preferenssijäsennyksen mukaisiin odotuksiin muotoillessaan vastaustaan. Myös keskustelusta välittyvä kuva potilaan mielentilasta ja hänen yleisestä vastarinnastaan noudattaa tätä samaa periaatetta. Erimielisyys ja nimenomaan negatiivisina tunteina ilmenevä vastarinta vaikuttaisivat olevan tiiviisti toisiinsa kietoutuneita ja kasvavan samassa suhteessa. Mitä voimakkaampi erimielisyys on, sitä enemmän potilas vaikuttaa affektiiviselta ja vastarintaiselta, ja mitä enemmän potilas on erimielinen ja vastarintainen, sitä vähemmän vuorovaikutukselliset normit ohjaavat erimielisyyden ja vastarinnan ilmaisemista. Lisäksi aineistosta oli havaittavissa, että keskustelunanalyyttisen teorian käsityksistä poiketen formulaatioihin annettuja vastauksia elaboroitiin jopa laajasti ja että tämä oli ennemmin sääntö kuin poikkeus. Aineiston rajoitteista johtuen tästä ei voida tehdä riittävän perusteltuja johtopäätöksiä nykyisen teorian puolesta tai vastaan, joten aiheen jatkotutkimus olisi erittäin tarpeellista.

Aspalaiset - asiakaspalvelukeskuksen työntekijöiden työkulttuuri ja työhyvinvointi

Tutkimuksen aihepiiri on työelämä ja työhyvinvointi. Tutkimus on työnsosiologiaa, jota kytketään johtamisen oppialaan. Tutkimuksen menetelmät ovat kvalitatiivisia ja päätelmät aineistölähtöistä työn sosiaaliteoriaa. Tutkimuskohteena ovat eteläsuomalaisen palveluyrityksen asiakaspalvelukeskuksen työntekijät. Tutkimuksessa käytetään etnografisia tutkimusmenetelmiä sekä teemallista ryhmähaastattelua, joiden tarkoituksena on havainnoida keskuksen työkulttuuria sekä selvittää asiakaspalvelijoiden näkemyksiä työhyvinvoinnista. Tutkimuskäsitteistössä olennainen työkulttuuri määritellään sosiaalisen konstruktionismin perinteen kautta käyttäen tukena organisaatiopsykologiaa. Keskuksen työntekijöiden puheissa ilmenevä työhyvinvoinnin käsite näyttäytyy tutkimuskohteena, mutta työhyvinvoinnin käsitettä lähestytään myös sosiaalitieteellisestä näkökulmasta. Tutkimus sisältää seitsemän lukua. Luvuista kaksi ensimmäistä ovat johdantoa ja tutkimuksen kytkemistä aihepiiriin, kolmas muodostaa teoreettisen viitekehyksen ja tutkimuskäsitteistön, neljäs esittelee tutkimusasetelman, -menetelmät ja kohteen, viides ja kuudes ovat aineistoa käsitteleviä luvut, oma lukunsa kummallekin aineistotyypille sekä tutkimusmenetelmälle, ja seitsemäs luku on aineistojen yhdistelemisestä lähtevien argumenttien jatkamista ja pohdintaa. Tutkimuksessa käytetään paljon aineistolainauksia kuvaamaan tutkimuskohdetta johtuen pääasiassa aineiston läpinäkyvyyden olennaisuudesta kvalitatiivisen tutkimuksen validiteetin kannalta. Tutkimus etenee lähdepitoisesta tekstistä ja teorioiden esittelemisestä olennaisen teoreettisen viitekehyksen muodostukseen, jonka jälkeen painottuvat aineisto ja tekijän omat analyysit sekä tulkinnat. Tutkimuksessa havaitaan työhyvinvoinnin käsitteen hahmottuvan hyvin laajana. Työhyvinvointi liittyy moniin asioihin ja ilmiöihin, eikä sitä voida rajata edes työhön tai työasioihin. Tutkimuksessa havaitaan, että työhyvinvoinnin käsite on olennaisesti ambivalentti. Osin tästä johtuen asiakaspalvelijoiden ilmaisema työhyvinvointi on kulttuurisesti värittynyt ja monitahoinen ilmiö. Työhyvinvoinnin määrittelyssä etusijan saavat työkulttuurisesti olennaiset seikat. Muita määritelmiä tarkasteltaessa havaitaan myös, että työhyvinvointia määritellään kulloisenkin määrittelijän tehtäväalueen kautta ja intressejä silmällä pitäen. Tutkimuksessa ehdotetaan työhyvinvoinnin suodattuvan työkulttuurin kautta ja näin mahdollisesti vaikuttavan koettuun hyvinvointiin. Tätä kautta pohditaan työhyvinvoinnin edistämistä organisaatiossa jo olemassa olevan tiedon mukaan niin, että ulkopuoliset asiantuntijat toimisivat työkalujen antajina ja esimiehet prosessin toteuttajina. Tässä yhteydessä löydetään perusteita varoittaa ulkopuolisen konsultoinnin epäonnistumisen mahdollisuuksista työhyvinvoinnin suhteen.

Eräiden kansalaisjärjestöjen verkkosivut ja osallistamisen muutos 1990-luvulta 2010-luvulle

Tutkimus analysoi kansalaisten ja kansalaisjärjestöjen välistä vuorovaikutusta verkkomedian mahdollisuuksien kautta. Taustalla on ensinnäkin politiikan teorian kautta muodostettu käsitys kansalaisjärjestöjen positiivisista vaikutuksista niin demokratiaan kuin kansalaisten omiin taitoihin. Toiseksi aiemman aihetta käsittelevän empiirisen tutkimuksen, erityisesti Steinin (2009) ja Brudinin (2008) analyysien perusteella kansalaisjärjestöjen verkkosivut on luotu ennen kaikkea yksisuuntaiseen tiedotukseen, eivätkä ne sisällä kaksisuuntaisen vuorovaikutuksen elementtejä. Viimeisenä perusteena tutkimuksen mielekkyydelle toimii esimerkiksi Winnerin (1985) huomio, että teknologialla ja sen käyttöönotolla on aina poliittinen ulottuvuus, minkä voidaan ajatella pätevän myös kansalaisjärjestöjen tilanteessa. Tässä tutkimuksessa olennainen lisä aiempaan tutkimukseen verrattuna on historiallinen tarkastelutapa. Tutkimuksessa tarkastellaan kymmenen kansalaisjärjestön verkkosivujen ja muun verkkopresenssin kehittymistä vuodesta 1996 vuoteen 2011. Tätä kautta on mahdollista tutkia tarkemmin kahta tutkimuskysymystä: 1. Kansalaisjärjestöjen organisaatiollinen kehityksen, erityisesti institutionalisoitumisen ja professionalisoistumisen vaikutukset, vähentävät kansalaisjärjestöjen osallistuvuutta (Kriesi 1996, Tarrow 1998, Blumer 1951). Havaitaanko näitä muutoksia myös verkkopresenssin kautta? 2. Verkkomedia on kokenut voimakkaita muutoksia, erityisesti 2000-luvun alusta lähtien. Eräs näiden muutoksien keskeinen elementti on ollut kaksisuuntaisten viestintämahdollisuuksien kehittyminen ja parantuminen (Majava 2006, Erkkola 2008). Miten kansalaisjärjestöjen verkkoviestinnässä on otettu näitä uusia verkkomedian mahdollisuuksia käyttöön? Kysymyksiä lähestytään laadullisen analyysin kautta tutkimalla verkkosivujen osallistamista, eli sitä onko kaksisuuntainen vuorovaikutus mahdollista vai ei. Osallistumisen mahdollisuuksien kuvaukseen käytetään Chadwickin ja Mayn (2003) viitekehystä, jonka mukaan verkko-osallistuminen voi olla tiedottavaa, konsultoivaa tai keskustelevaa. Tiedottavalle verkko-osallistumiselle ominaispiirteistä on sen yksisuuntainen luonne, kun taas konsultoiva ja keskusteleva osallistuminen ovat kaksisuuntaista viestintää. Konsultoivaan osallistumiseen verrattuna keskustelevalle osallistumiselle ominaista on jaetumpi tietokäsitys ja kansalaisten mukaanotto agendan muotoilussa. Keskeisenä tuloksena voidaan esittää, ettei ensimmäiseen tutkimuskysymykseen tämän kymmenen tapauksen tapaustutkimuksella voida antaa luotettavaa vastausta. Ensinnäkin, eri ikäisten kansalaisjärjestöjen verkkosivujen osallistumisen mahdollisuuksien välillä ei ole selkeitä eroja. Toiseksi, nuorempien kansalaisjärjestöjen kohdalla osallistumisen mahdollisuuksissa ei havaittu merkittävää muutosta tarkastellulla aikavälillä. Toiseen tutkimuskysymykseen taas voidaan vastata, että osallistumisen mahdollisuudet ovat kasvaneet verkkomedian muutosten ansiosta. Käytännössä siirtymä osallistumista paremmin mahdollistaviin mekaniikkoihin, kuten kommentoinnin mahdollistamiseen, tapahtui 2000-luvun lopussa. Siirtymä on kuitenkin kohdistunut suurimmilta osin vain konsultoiviin mekaniikkoihin, eli näennäisestä vuorovaikutteisuudesta huolimatta aloitteen tekemisen monopoli on säilynyt kansalaisjärjestöillä itsellään. Lisäksi on syytä huomioida, etteivät osallistumisen mahdollisuudet sellaisenaan johda vielä aitoon osallistumiseen, eli kansalaisjärjestöjen ja kansalaisten väliseen vuorovaikutukseen.

Aktivistin eetos. Seurantatutkimus 1990-luvun radikaalitoimijoista

Tutkimus käsittelee yhteiskunnallisissa liikkeissä toimivia yksilöitä eli aktivisteja. Tutkimuksen juuret ovat makrotasolla, yhteiskunnallisista liikkeistä käydyssä keskustelussa. Toisaalta tutkimuksen keskeisin huomio kohdistuu mikrotasolle, yksilöön ja toimijoihin. Tutkimuksessa tarkastellaan aktivismin nivoutumista henkilökohtaiseen elämään sekä aktivismin jatkumisen ja päättymisen problematiikkaa. Aineiston tulkinta perustuu verkostonäkökulmaan, joka yhdistää subjektiiviset ja objektiiviset merkitykset sekä näkökulman pohjalta kehitettyyn elämänalahierarkian käsitteeseen (Passy & Giugni 2000). Elämänalahierarkia yhdistetään Weberin (2009) näkemykseen siitä, millaisia ominaisuuksia poliittinen toiminta vaatii. Näiden ominaisuuksien pohjalta argumentoidaan, että poliittista toimintaa, kuten aktivismia, voidaan tulkita eetoksen käsitteen avulla. Tästä teoriasynteesistä johdettujen tutkimuskysymysten avulla etsitään vastauksia siihen, kuinka aktivistin ura jatkuu tai päättyy. Yksilölähtöisyydestään huolimatta tutkimus sidotaan lopulta myös yleisemmän tason analyysiin. Tutkimus on tyypiltään laadullinen seurantatutkimus. Tutkimuksen aineisto muodostuu Ari Rasimuksen (2006) vuosina 2000 ja 2001 suorittamista yhdestätoista teemahaastattelusta sekä kuudesta uusintahaastattelusta vuodelta 2010. Haastateltavat ovat aktivisteja, jotka 1990-luvulla toimivat Oikeutta eläimille ja Maan Ystävät –järjestöissä. Vertailuasetelman vuoksi keskeinen teema tutkimuksessa on muutos ja sen selittäminen. Yksikään haastateltavista ei toiminut enää liikkeissä. Toiminnasta poisjääminen oli tapahtunut vähitellen, hiipumalla. Aktivismi, perinteisessä mielessä ymmärrettynä, oli siis taaksejäänyttä elämää. Aktivistien asenteet olivat kuitenkin lähes muuttumattomia. Osalla aktivismi oli nivoutunut työuraan, osalla taas ei. Tutkimuksessa havaittiin, että eetoksen käsite selittää sitä, miksi aktivismi ohjaa yhä elämää, vaikka ura kansalaisliikkeessä päättyisikin. Toisaalta eetoksen käsite auttaa ymmärtämään aktivismista luopumista. Haastateltavat jaettiinkin eetoksen käsitteen avulla kahteen ryhmään: luopujiin ja pysyjiin. Luopujien luopuminen selittyi eetoksesta irtisanoutumisella, kun taas pysymistä perusteli aktivismin muuntuminen työksi ja sitä kautta ylläpidetty eetos. Tutkimuksen keskeisin teoreettinen anti on luopumista selittävän elämänalahierarkiateorian syventäminen. Tutkimuksessa argumentoidaan sen puolesta, että aktivismin päättymistä on mahdollista tarkastella laajemmin kuin pelkkänä kuulumisena järjestöön tai yhteiskunnalliseen liikkeeseen. On pohdittava muun muassa sitä, kuinka aktivismi nivoutuu erilaisiin elämäntapavalintoihin. Eri elämänalojen vaikutuksia toisiinsa tulee myös tarkastella syvemmin kuin pelkän arvojärjestyksen valossa. Yhdistämällä Weberin (2009) ajatuksia poliitikoiden suotavista ominaisuuksista elämänalahierarkiateoriaan voidaan päästä tulkintaan, jossa kiinnittyminen asiakysymyksiin ja päämääriin (päämäärärationaalisuus) ennustaisi toiminnassa pysymistä, etenkin suhteessa verkostolliseen ja tunteelliseen kiinnittymiseen. Tutkimuksessa havaitaan, että aktivistit ovat integroituneet osaksi yhteiskuntaa ja etenkin pysyjät ovat myös puolueiden toiminnassa mukana. Tämän pohjalta kysytään, olisiko yhteiskunnan kannalta rationaalisempaa suhtautua liikkeisiin pelokkuuden sijaan kiinnostuksella.

Representation av kvinnor och män – Hur prioriterar riksdagsledamöter frågor i den finska riksdagen? En kvantitativ studie av motionerna i riksdagen 2007

Pro gradu uppsatsen diskuterar betydelsen av representation för grupper i samhället genom att diskutera kvinnors representation. Kvinnor är en grupp i samhället som länge varit underrepresenterad, men som under de senaste 100 åren fått en betydligt bättre position i den offentliga beslutfattningen. För att ge bakgrund till frågeställningen beskrivs kvinnors deltagande i den finska riksdagen. Begreppen deskriptiv, substantiell och symbolisk representation diskuteras. Undersökningar av kvinnors representation både deskriptivt och substantiellt på parlamentsnivå presenteras. Forskningsfrågan i uppsatsen består av fyra frågeställningar om hur motioner görs i riksdagen och hur kön kan identifieras i motionerna. Frågeställningarna bygger på den teoretiska diskussionen och meningen med frågeställningar är att styra analysen av motionerna. I teoriavsnittet behandlas kvinnors representation och den vetenskapliga diskussionen om sambandet mellan substantiell och deskriptiv representation. Diskussionen utgår från Hanna Pitkins olika kategorier av representation. I den teoretiska diskussionen behandlas även begreppen den kritiska massan, närvarons politik och kritiska aktörer. I stycket diskuteras även vilka frågeställningar, som är relevanta att undersöka när man diskuterar kvinnors representation i samhället. När representationen av kvinnor diskuteras är det viktigt att minnas att kvinnor inte utgör en homogen grupp och att även män kan representera kvinnor innehållsmässigt. Efter den teoretiska diskussionen presenteras metoden för undersökningen. Som metod används kvantitativa statistiska metoder för att kunna undersöka ett större material, som kan ge en bättre helhetsbild av hur kvinnor representeras i motionerna. Materialet för undersökningen är motioner som är gjorda i den finska riksdagen 2007. Resultaten i undersökningen visar att motionerna används av både opposition och regering och att det finns en möjlighet för samarbete över partigränser. Andra faktorer, som påverkade hur aktivt man gjorde motioner var bland annat riksdagsledamöternas ålder och den valregion ledamöterna var från. När man såg speciellt på motionärernas kön framkom det skillnader i kvinnors och mäns motionsbeteende. Överlag gör män mera motioner än kvinnor i den finska riksdagen. Kvinnor har än idag en större tendens att göra motioner om socialpolitik och speciellt familje- och barnpolitik än vad män har. Männen igen väljer att göra motioner, som traditionellt har setts som starkt manliga, så som trafik och allmänna utrymmen. Resultaten visade också att kvinnors intressen inte är vanligt som motivering för motioner. Man fann också att riksdagsledamöters koppling till kvinnoorganisationer hade en betydelse när det gällde sannolikheten att göra motioner som motiverades med kvinnors intressen i samhället. Uppsatsen diskuterar orsaker till resultaten och ser att det finns orsaker att fortsätta diskutera sambandet mellan deskriptiv och substantiell representation.

Talouskäsitysten vaikutus hallituksen suosioon Puolassa 2006–2007

Tutkimuksessa tarkastellaan äänestäjien talouskäsitysten vaikutusta hallituksen suosioon Puolassa vuosina 2006 ja 2007. Tutkimusasetelma juontaa juurensa poliittisten suhdannevaihteluiden teoriaan, jonka mukaan poliitikot pyrkivät manipuloimaan taloutta vaalien alla tullakseen uudelleen valituiksi. Vastuullisuushypoteesin mukaan äänestäjät palkitsevat poliitikot hyvästä taloustilanteesta. Näin ollen mikäli äänestäjät ovat tyytyväisiä talouteen he äänestävät hallitusta. Mikäli eivät, he äänestävät oppositiota. Miten äänestäjät sitten tekevät arvionsa taloudesta? Tutkielmassa selvitetään vaikuttiko äänestäjien mielipiteisiin käsitys nykyisestä vai tulevaisuuden taloustilanteesta. Käsitys nykyisestä taloustilanteesta perustuu havaintoihin jo toteutuneesta talouspolitiikasta. Tätä käsitystä kutsutaan retrospektiiviseksi näkemykseksi. Prospektiiviset talousnäkemykset koostuvat näkemyksestä ja odotuksista talouden tulevasta tilasta ja uskosta hallituksen kykyyn tarjota paras vaihtoehto suotuisalle talouskehitykselle. Aikaulottuvuuden lisäksi tutkielmassa testataan, vaikuttaako äänestäjiin enemmän heidän oma taloustilanteensa vai näkemys yleisestä talouden tilanteesta. Mikäli hallituksen suosio perustuu näkemyksiin henkilökohtaisen talouden tilasta, ovat äänestäjät egotrooppisia. Mikäli kannatuspäätös perustuu näkemykseen kansantalouden tilasta, ovat äänestäjät puolestaan sosiotrooppisia. Aineistona tutkielmassa käytetään uusinta saatavilla olevaa Puolan mielipidetiedustelun (Centrum Badania Opinii Publicznej) keräämää kyselyaineistoa vuosilta 2006 ja 2007. Tutkielmassa on yhdistetty kyselyaineistot 22:n kuukauden ajalta. Aineistoa on analysoitu logistisen regressioanalyysin menetelmin. Tutkielman perusteella talousnäkemyksistä suurin vaikutus hallituksen suosioon on äänestäjien näkemyksillä kansantalouden tulevaisuuden tilasta. Henkilökohtaisen talouden osalta positiiviset tulevaisuudennäkymät vaikuttavat positiivisesti myös hallituksen kannatukseen. Retrospektiivinen arvio henkilökohtaisesta taloudesta toimii kuitenkin teorian vastaisesti; oman taloudellisen tilanteen hyväksi arvioineiden todennäköisyys kannatta hallitusta oli pienempää kuin niillä, jotka arvioivat oman taloustilanteensa huonoksi. Kontrollimuuttujiksi valittiin joukko aiemmassa tutkimuksessa äänestyskäyttäytymiseen Puolassa vaikuttaneita tekijöitä. Näitä olivat ikä, sukupuoli, koulutus, asuinpaikka, näkemys työllisyystilanteesta, ideologinen sijoittuminen oikeisto–vasemmisto-akselilla sekä uskonnollisuus. Kontrollimuuttujista merkitseviksi osoittautuivat uskonnollisuus, oikeisto–vasemmisto-ideologia, koulutus, asuinpaikka sekä ikä. Kun edellä mainitut taustamuuttujat on kontrolloitu, taloustekijät selittävät noin viidesosan hallituksen kannatuksen todennäköisyyden vaihtelusta.

Välineestä vuorovaikutukseen: Teknologian käyttötapojen kytkökset tuottavuusparadoksiin

Tämän tutkielman alaotsikossa mainittu tuottavuusparadoksi viittaa Robert Solowin esittämään lausuntoon, jonka mukaan tietotekniikan yleistyminen on tuonut mukanaan suurista toiveista huolimatta jopa aikaisempaa hitaampaa tuottavuuden kasvua. Ilmiön mahdolliseksi syyksi on esitetty muun muassa sitä, että uudenlaisten prosessien, rakenteiden tai toimintatapojen syntymiseen vaadittavan sosiaalisen ja inhimillisen pääoman kehittyminen on hidasta. Tämänkaltaisen pääoman rakentumiseen on kulunut vuosia, ennen kuin tietotekniikkainvestoinneilla on alettu saavuttaa merkittävää positiivista tuottavuusvaikutusta. Aiemman kirjallisuuden pohjalta on osoitettavissa, että mikäli työntekijöiden koulutukseen, muutoksiin johtamisessa ja työn organisoinnissa ei panosteta, tietotekniikan käyttöönotto vaikuttaa negatiivisesti tuottavuuden kasvuun. Tutkielman pyrkimys on jäljittää tuottavuusparadoksin yhteyksiä teknologian ja ihmisen vuorovaikutukseen. Kiinnostuksen kohteena ovat erityisesti vanhojen rutiinien, tulkintojen ja normien seurauksena syntyvät, suunnitellusta poikkeavat käyttötavat. Vakiintuneet työtavat elävät sitkeästi myös uuden teknologian käyttöönoton jälkeisissä työprosesseissa ja voivat olla jopa tuhoisia tavoitellun hyödyn kannalta. Carlota Perezin pitkien aaltojen tutkimustraditioon pohjautuen voidaan väittää, että informaatiotekniikan ja televiestinnän aika on vasta saavuttamassa synergiavaihetta, jossa työn organisaatiomuodot ja taloudelliset instituutiot muotoutuvat vastaamaan ja tukemaan uuden tuotannon ja teknologian hyödyntämistä. Teoreettinen kehys rakentuu näiden oletusten mukaisesti, hyödyntäen Wanda Orlikowskin teknologian rakenteistumisteoriaa ja antaen tilaa toiminnan ja rakenteen väliselle vuorovaikutukselle. Työn aineisto koostuu kahdesta case-tutkimuksesta, joille yhteistä on pyrkimys ajanhallintaan teknologian avulla. Ensimmäinen aineistopaketti on peräisin viestintäalan yrityksessä toteutetusta, työvuorojen varausprosessia muuttaneesta tietojärjestelmäuudistuksesta. Toinen aineistoluku pohjautuu Pohjois-Karjalan keskussairaalassa Joensuussa toteutettuun kutsuviestipalvelun kehityshankkeeseen. Kahden käyttöönottotutkimuksen tavoitteena oli dokumentoida kehitysprojektien läpivienti eri näkökulmista ja tuoda näkyville niitä eri vaiheissa esiintyviä ristiriitoja ja jännitteitä, jotka omalta osaltaan vaikuttavat lopputulokseen. Haastatteluaineiston käsittelyllä pyritään havainnollistamaan projektien etenemisen aikana havaittuja ongelmia ja samalla tuomaan tiedon lähteet avoimesti esille. Koko tutkielman läpi kantava ydinajatus on, että normien, tapojen ja muiden sosiaalista elämää määrittävien säännönmukaisuuksien kokonaisuuden liikkeelle sysääminen on usein jopa tärkeämpää kuin varsinaiset teknologiset ominaisuudet. Tietotekniikan aiheuttamat vaikutukset suuntaan tai toiseen ovat suurimmillaan silloin, kun ne muokkaavat sosiaalista todellisuutta radikaalisti. Tähän mennessä tietotekniikkaa on käytetty pääasiassa helpottamaan vanhoja työskentelytapoja, mutta kun teknologiset apuvälineet alkavat olla yhä useamman saavutettavissa ja niiden vaatimat resurssit käyvät halvemmiksi, voivat tietotekniikan tuomat suurimmat muutokset olla vielä edessä. Tutkielman löydökset asettuvat tukemaan väitettä, jonka mukaan tuottavuuden kehityksessä ei-tekniset innovaatiot ovat edellytyksinä teknisten innovaatioiden menestykselle.

"Suksi mafioso kuuseen ja tunge varastettu musasi syvälle!" : Tekijänoikeusalan etujärjestöjen peruskoululaisille tuottaman oppimateriaalin tekijänoikeusdiskurssien problematisointia

Problematisoin pro gradu -tutkielmassani tekijänoikeusdiskurssia. Aineistona käytän peruskoululaisille tuotettuja Piraatti-tehdas (2006) sekä Tekijänoikeus suojaa luovaa työtä (2008) –oppimateriaaleja. Tarkastelen kuinka tekijänoikeuksien haltijat pyrkivät aineiston kautta vaikuttamaan koululaisiin. Toteutan analyysini käyttäen hyväksi Arja Jokisen retoristen keinojen viitekehystä lähtökohtanani Bourdieun ajatus siitä, että kieli ei ole ainoastaan väline kommunikointiin, vaan myös vallankäytön väline. Lähestyn tekijänoikeuksia yhteiskunnallisena prosessina, sosiaalisena luomuksena. Lähtökohtani on, että tekijänoikeudet eivät ole luonnonoikeuksia vaan yhteiskunnallisen neuvottelun tuloksena syntyneitä. Tekijänoikeudessa on kyse arvovalinnoista ja vallasta: siitä kenen ääni kuuluu ja kuinka perustelut vahvistavat valta-asetelmia ja tuottavat sosiaalista todellisuutta. Esittelen tekijänoikeuspolitiikan kontekstin ymmärtämiseksi immateriaalioikeuksien ympärillä käytävää keskustelua, jonka yhtenä perimmäisistä kysymyksistä on, kuinka paljon yhteisiä hyödykkeitä on tarpeen aidata, me-neekö edelle yksilön vai yhteisön etu ja ovatko nämä keskenään, ja jos ovat niin millä perustein, yhteen sovitettavia. Oppimateriaalia voidaan kuvata sen laatijoiden pyrkimykseksi tuottaa neutralisoitua tekijänoikeuskuvaa. Tekijänoikeuden ajatellaan sääntelevän ja turvaavan vain omistusta ilman konflikteja muiden yhteiskunnallisten intressien kanssa. Materiaalista nousee esille vastakkainasettelu laillisen ja laittoman sekä moraalisuuden ja moraalittomuuden välillä. Materiaalin tuottajat ottavat oppiainemateriaalissa aseman, joka peilautuu suhteessa ei-toivottuun tilaan: laittomaan ja moraalittomaan. Retoriikassa pyritään asettamaan koululaiset lakia noudattavien moraalisten kansalaisten muottiin. Tämän muotin tekijänoikeuden etujärjestöt pyrkivät määrittämään, eikä muotin ulkopuolella ole tilaa. Etujärjestöjen maailmassa asiat ovat mustavalkoisia ja tekijöiden taloudelliset intressit koetaan kaikkien yhteisinä intresseinä. Argumentoinnin kautta hälvennetään sosiaalisen todellisuuden konstruktiivista rakennetta ja tuotetaan todellisuutta, jossa ei ole sijaa piraateille, joiden toimillaan arvioidaan saattavan kaiken uuden kulttuurin tuottamisen vaaranalaiseksi. Sen sijaan että tekijänoikeuskasvatuksellinen tehtävä suodaan tekijänoikeusalan järjestöille, olisi tarvetta moniääniselle kriittiselle yhteiskunnalliselle keskustelulle, jossa ovat mukana eri intressiryhmät ja joka tunnustaa sekä tekijänoikeuden esillä oleviin kysymyksiin liittyvät hyödyt että haitat. Oppimateriaali ilmentää ongelmallista ja pitkälti kyseenalaistamaton-ta tilannetta, jossa käytävä keskustelu noudattaa tekijänoikeusalan etujärjestöjen logiikkaa. Pohjimmiltaan kyse on siitä, että kuka hyötyy tekijänoikeudesta ja mikä on sen tehtävä? Vahvat tekijänoikeudet eivät välttämättä ole yhteiskunnan etu, niin jonkinlaiselle tekijänoikeudelle on kuitenkin myös tarve.

Medieberättelser om den politiska retoriken om invandring - Hur konstrueras vår bild av invandring genom nyhetsrapportering?

I min pro gradu-avhandling undersöker jag hur media bidrar till att konstruera bilden av invandring till Finland. Mitt material består av tre nationella tidningar, varav Helsingin Sanomat och Huvudstadsbladet representerar dagstidningar och Iltalehti kvällspressen. Bakgrunden för undersökningen är en tre månaders period under vintern 2008-2009, då invandring låg högt på den politiska agendan. Under denna period skärptes den politiska retoriken mot invandring. Detta tillskrivs främst sannfinländarnas valframgång i kommunalvalet hösten 2008. Materialet består av s.k. hårda nyheter om invandring från tidningarnas inrikessidor samt åsiktsjournalistik i form av ledare och kolumner. Tidigare forskning i medierapportering om invandring och den finländska politiska debatten om invandring utgör den teoretiska bakgrunden för avhandlingen. Långvariga kartläggningsprojekt av medierapporteringen om invandring har utförts av Centret för forskning om etniska relationer och nationalism, gällande finlandssvenska tidningar (se Haavisto 2007) och av Journalismin tutkimuskeskus, gällande finskspråkiga tidningar (se Raittila & Vehmas 2005). Dessa utgör bakgrundskunskap som jag bygger vidare på. Andra viktiga källor är Kaarina Horstis (2005) avhandling, som handlar om medierapporteringen om asylsökande och mångkulturalism och Outi Lepolas (2008) avhandling gällande riksdagsdebatter om invandring och mångkulturalism på 1990-talet. I analysen använder jag kritisk diskursanalys, men tar inslag ur ramanalys och retorikanalys. Ett centralt begrepp i min avhandling är nyhetsgenre och jag undersöker hur nyhetens konventioner påverkar sättet på vilket frågor om invandring presenteras. Media bygger upp olika tolkningar av den sociala verkligheten genom att beskriva berättelser. Jag analyserar rapporteringen av den politiska debatten ur detta perspektiv och ser på vilka talarpositioner ges åt de olika politiska aktörerna i debatten. I rapporteringen om invandrargruppers ankomst till Finland var en krisinramning dominerande. Genom negativa metaforer konstrueras invandring som ett hot mot det finska samhället. Frågan om asylsökande, framom andra invandrargrupper, får mycket utrymme i tidningarna och bidrar till att rama in diskussionen om invandring i stort. I rapporteringen om den politiska debatten från perioden förekommer tillspetsad retorik mot invandring också från politiker ur de stora partierna. Genom denna retorik konstruerar man invandring som ett hot. Denna retorik tillhör den invandrarkritiska diskursen. Andra diskurser genom vilka man behandlar invandring i materialet är den arbetsrelaterade diskursen och den mångkulturella diskursen. Argument som stödjer sig mot dessa diskurser är dock mycket färre och hamnar i skymundan av den invandrarkritiska diskursen.

Samat säännöt, eri lopputulos - Vertaileva tapaustutkimus toisen sähkömarkkinadirektiivin toimeenpanosta Suomessa ja Ranskassa

Tutkimuksen kohde on toisen sähkömarkkinadirektiivin 2003/54/EY toimeenpano Suomessa ja Ranskassa. Direktiivin tavoitteena oli tarjota eurooppalaisille kuluttajille mahdollisuus valita sähköntoimittajansa heinäkuusta 2007 alkaen ja antaa kaikille energiayhtiöille mahdollisuus päästä kilpailemaan EU:n jäsenvaltioiden kansallisille markkinoille. Tässä tutkimuksessa tarkastellaan, miten Suomi ja Ranska toimeenpanivat tärkeimmät direktiivin vähittäismarkkinoita koskevat vaatimukset. Vaatimukset liittyvät markkinoiden avaamiseen, sähköverkkoon pääsyyn, verkkoliiketoiminnan valvontamalliin, julkisen palvelun velvoitteisiin sekä verkkoliiketoimintojen eriyttämiseen sähkön tuotannosta ja myynnistä. Tutkimuksessa selvitetään, missä määrin kyseiset vaatimukset saavutettiin ja miten tätä voidaan selittää. Toimeenpanot analysoidaan kolmen EU-toimeenpanotutkimuksen teorian avulla, jotka ovat yhteensopimattomuus, veto-pisteet ja kuuliaisuuden maailmat. Teoreettinen viitekehys rakennetaan yleisen toimeenpanotutkimuksen top-down -lähestymistapojen pohjalta. Tutkimusstrategiana on tapaustutkimus. Tutkimuksen tärkeimmät lähteet ovat viisi teemahaastattelua, sähkömarkkinoita koskeva akateeminen kirjallisuus, Euroopan unionin toimielinten raportit ja kohdemaiden viranomaistekstit. Tutkimuksen mukaan sekä Suomi että Ranska siirsivät direktiivin vähittäismarkkinoita koskevat vaatimukset kansalliseen lainsäädäntöönsä hieman määräajasta myöhässä. Kuitenkin maiden välillä on huomattavia eroja vaatimusten todellisessa toteutumisessa. Suomessa vaatimukset toteutuvat pääasiallisesti hyvin. Ranskassa tosiasiallinen markkinoiden avoimuus ja toimivuus voidaan kyseenalaistaa hintasääntelyn ja valtionyhtiö Électricité de Francen (EDF) hallitsevan markkina-aseman takia. EU-toimeenpanotutkimuksen teorioista Suomen ja Ranskan toimeenpanojen kulkua selittävät parhaiten yhteensopivuus ja kuuliaisuuden maailmat. Yhteensopivuuden teoriaa käyttämällä havaitaan, että molempien maiden toimeenpanoja selittää merkittävästi maiden sähkömarkkinoiden historia ja toimeenpanoa edeltänyt kehitys markkinoiden avaamisessa. Suomen toimeenpanon sujuvuudessa oli pitkälti kysymys siitä, että olennaisimmat direktiivin vaatimukset oli jo toteutettu ennen toisen sähkömarkkinadirektiivin toimeenpanoa. Suomalaisilla sähkönkäyttäjillä on ollut mahdollisuus valita vapaasti sähköntoimittajansa jo vuodesta 1997. Ranskan toimeenpanossa vanha monopolijärjestelmä tuli sopeuttaa uusien EU-sääntöjen mukaiseksi, mikä näkyi erityisesti monopoli-toimija EDF:n asemaan ja säädeltyihin sähkönhintoihin liittyvinä muutospaineina. Euroopan komission painostuksella havaittiin olevan merkittävä rooli Ranskan toimeenpanon käynnistymiselle. Tutkimus vahvistaa Suomen kuuluvan myös sähkömarkkinalainsäädännön toimeenpanon osalta kuuliaisuuden maailmat -typologiassa lainkuuliaisuuden maailmaan ja Ranskan toimeenpanon laiminlyönnin maailmaan. Typologian oletukset siitä, että EU-lainsäädännön toimeenpanoa Suomessa ohjaa kuuliaisuuden kulttuuri ja Ranskassa olettamus kansallisten toimintatapojen paremmuudesta, vahvistuivat. Veto-pisteet -teorian avulla havaittiin, että molemmissa maissa tärkeimmät toimeenpanon sisältöön liittyvät ratkaisut tehtiin käytännössä lakia valmistelleessa ministeriössä. Teorian vastaisesti toimeenpanon kesto ei tutkittavissa tapauksissa kuitenkaan riippunut instituutioiden tarjoamien päätöksenteon vaiheiden lukumäärästä, kuten lainsäädäntöprosessin vaiheiden paljoudesta vaan poliittisista tekijöistä, kuten hallituspuolueiden enemmistöstä parlamentissa.