Uuden dramaturgian pirstaloitunut kokonaisuus : mitä ja miten ilmaisen

Opinnäyte tutkii mitä tapahtuu kun ajan, paikan ja tapahtuman ykseys poistuu ja astutaan niin sanotun uuden teatterin maailmaan. Miten esityksen kokonaisuus muodostetaan silloin? Opinnäytteessä käytetään pohjamateriaalina kahta liki sanatonta esitystä (nimetön esitys ja Jälkikirjoitus köyhyyden filosofiaan) ja teatteri-ohjaaja/teoreetikko Juha-Pekka Hotisen ja avantgarde-taiteilija/teoreettikko Marcel Duchampin ajatuksia taiteesta (sen rajoista ja katsojista), sekä kirjoittajan omia käsitteitä. Opinnäyte esittelee perhedramaturgia-käsitteen, joka kokoaa avoimen fragmentaarisen dramaturgian erottamalla mitä ja miten esitys ilmaisee. Perhedramaturgiaan kuuluu kaksi ns. ulompaa kehää (käsitettä): assosiatiivisuus ja aika. Opinnäytteessä selitetään perhedramaturgian, assosiatiivisuuden ja ajan suhde toisiinsa ja se miten ne ilmenevät teatterissa. Opinnäytteessä käsitellään myös miten avoin dramaturgia on muuttanut esityksen ja teoksen eroa, rajaa eri taidemuotojen välillä ja miten katsojasuhde on muuttunut. Näitä tutkitaan Hotisen ja Duchampin käsityksiä vasten. Opinnäyte loppuu kuuteen esimerkkiin yrityksestä ilmaista aikaa taideteoksessa.

Taide on aina poliittista : ajatuksia taiteesta ja politiikasta Sergei Belbelin näytelmän Kuolemia valossa

Tämä opinnäytetyöni käsittelee provokatiivista väittämää: taide on aina poliittista. Kerron työssä omasta taidekäsityksestäni, sekä omasta maailmankatsomuksestani. Kaikessa kirjoittamassani rinnalla kulkee koko työn läpi oma taiteellinen työni, eli tulkintani Sergi Belbelin näytelmästä Kuolemia, jonka ohjasin Helsingin Kellariteatteriin keväällä 2006. Opinnäytetyöni on filosofista pohdintaa siitä, mitä taide on. Se ei näin ollen esitä minkäänlaista kiistämätöntä faktatietoa, vaan lähinnä omia ajatuksiani ja mielipiteitäni. Tämä työ ei käsittele poliittista taidetta, vaan taiteen tekemistä sinänsä poliittisena toimintana. Työni tarkoitus on hahmottaa omaa taidekäsitystäni kokemusteni, sekä lähdekirjallisuuden pohjalta. Taiteellisen työn tekemisen lisäksi ajatteluuni on vaikuttanut Teemu Mäen esseekokoelma Näkyvä Pimeys (2005). Toivon, että tämä työ provosoi ajattelemaan ja keskustelemaan.

Tarinateatteri : taidetta ja terapiaa kuunnellen

Tämä työ käsittelee tarinateatteria teatterin ja taiteen tekemisen muotona. Pohdin työssä näyttelemistä sekä tarina- että perinteisessä teatterissa ja käsittelen tarinateatterin taiteellisia ja terapeuttisia ulottuvuuksia. Kerron työssäni, mistä tarinateatterissa on kyse ja käyn läpi miten tarinateatterin tekeminen on vaikuttanut minuun teatterintekijänä. Tarkastelen myös, mitä kyseinen teatterin tekemisen muoto on antanut minulle näyttelijänä. Pohdin millä tavoin se on kehittänyt muun muassa kuuntelu- ja improvisaatiokykyäni ja rohkaissut minua menemään teatterin tekemisessä kohti ihmistä ja ihmisyyttä. Lisäksi pohdin nykypäivää ja aikamme ihmisten suurta tarvetta tulla kuulluksi, kun tiiviitä yhteisöjä ei enää ympärillämme aina ole. Aluksi käyn läpi tarinateatterin historiaa ja valotan suomalaisen tarinateatterin vaiheita. Tämän jälkeen pohdin roolinkäyttöä ja näyttelijäntyötä sekä tarina- että perinteisessä teatterissa ja vertailen niitä keskenään. Kuvailen ja pohdin myös tarinateatterin eri tasoja sekä kerron, kuinka joskus tarinateatteria tehtäessä saa huomata jonkin ihmisissä ja maailmassa näkymättömissä olevan tulevan näkyväksi lavalle. Sen jälkeen esittelen ja kuvailen kaksi tarinateatteriesitystä, joista toinen toteutettiin Hämeenlinnan Kaupunginteatteriin ja toinen Lammille kehitysvammaisten hoitajille. Mietin, mitä nämä toisistaan monella tavalla poikkeavat tarinateatteriesitykset antoivat minulle teatterintekijänä, ihmisenä ja näyttelijänä ja minkälaisia ajatuksia ja näkymiä ne avasivat minulle tarinateatterin tekijänä. Pohdin myös, mitä nämä kaksi esitystä antoivat kokijoilleen ja mitä tarinateatterin olennaisimmista ytimistä näissä esityksissä toteutui.