Maavoimien verkostokeskeisen tiedonsiirtojärjestelmän arkkitehtuuri ja sen toteuttaminen

Tämä tutkimus pyrkii määrittelemään itsenäisenä puolustushaarana toimivalle maavoimille sen tehtäviin soveltuvan verkostokeskeisyyttä ja joukkorakenteita tukevan tiedonsiirtojärjestelmän arkkitehtuurin. Tutkimus on luonteeltaan teoreettinen. Siinä analysoidaan yleistä sotilaallisten tiedonsiirtojärjestelmien kehitystä kylmästä sodasta lähtien, tiedonsiirtojärjestelmien kehitystä Yhdysvaltain ja Suomen maavoimissa sekä kaupallisten tiedonsiirtojärjestelmien kehitysnäkymiä. Analyysin pohjalta on laadittu arkkitehtuurikuvaus koostuen kahdeksasta PVTAKmäärittelyn mukaisesta näkymästä sekä esimerkki arkkitehtuurin soveltamisesta käytäntöön. Tämän työn tutkimusongelmana on, millainen maavoimien tiedonsiirtojärjestelmän arkkitehtuuri tukee tulevaisuudessa parhaiten verkostokeskeisyyttä ja yleistä teknistä kehitystä. Lisäksi tutkimuksessa selvitetään sotilaallisten tiedonsiirtojärjestelmien historian ja kehitysnäkymien vaikutusta arkkitehtuurin rakenteeseen. Tutkimusmenetelmänä työssä käytetään kirjallisuusanalyysia ja suunnittelua. Arkkitehtuurin laatiminen ja esimerkki arkkitehtuurin toteuttamisesta luokitellaan suunnitteluksi. Puolustusjärjestelmää valmistaudutaan käyttämään alue-, YETTS-, kriisinhallinta- ja informaatiosodassa. Keskeinen vaatimus on kyky toimia kaikissa näissä toimintaympäristöissä samalla kalustolla. Verkostokeskeisyyden toteuttamisen puolestaan todettiin vaativan suorituskykyistä, yhteensopivaa ja tietoturvallista tiedonsiirtojärjestelmää, joka takaa yhteydellisyyden taistelukentän toimijoiden kesken. Tällä tuetaan erityisesti verkostokeskeistä johtamista ja suunnittelua. Tiedonsiirtojärjestelmien kehityksen todettiin olevan kaikissa asevoimissa hidasta. Myös käytössä olevien ikääntyneiden järjestelmien kehityksen nopeuttaminen on osoittautunut haasteelliseksi hankintaprosessin luonteesta johtuen. Yhdysvaltain maavoimien tiedonsiirtojärjestelmissä hyödynnetään yhä runsaammin COTStekniikka, mutta taktiset johtamisyhteydet toteutetaan yhä useimmiten sotilasjärjestelmillä. Uusimmassa maavoimien järjestelmässä WIN-T:ssä korostuu kerroksellisuus (maa, ilma ja avaruus) ja tehtävän vaatimusten mukaan rakennettava järjestelmä. Sen merkittävä osa on myös JTRS-ohjelmistoradio kaikkine versioineen. Järjestelmän modulaarinen rakenne mahdollistaa jatkuvan osajärjestelmien kehittämisen teknisen kehityksen myötä. Suomen maavoimien tiedonsiirtojärjestelmät vaativat nykyisellään kehitystyötä, mutta ulkomaanoperaatioiden järjestelmiä voidaan pitää onnistuneina ja nykyaikaisina. Tärkeänä nähdäänkin kaikkien joukkotyyppien järjestelmäkehityksen yhdistäminen paremman suorituskyvyn ja yhteensopivuuden saavuttamiseksi. Kaupallisten tiedonsiirtojärjestelmien sotilaskäytön todettiin sisältävän monia haasteita sekä mahdollisuuksia. Kehityksen eteneminen kohti NGN-verkkoja kuitenkin tukee verkostokeskeisyyttä ja sotilassovelluksia. Tällä hetkellä mielenkiintoisimpia sovelluksia ovat ohjelmistoradio ja langattomat laajakaistaiset ad hoc -datansiirtojärjestelmät. Maavoimien tiedonsiirtojärjestelmän arkkitehtuuri on modulaarinen rakentuen siirtojärjestelmistä, käyttäjäympäristö- ja järjestelmäsolmuista sekä yhtenäisestä ohjaus- ja valvontajärjestelmästä. Siirtojärjestelmiä ovat PAN- (henkilökohtaiset), LAN- (lähi), LOS- (suoran yhteyden), BLOS- (epäsuoran yhteyden) ja runkoverkkojärjestelmät. Solmuja ovat esikunta- , komentopaikka- ja liikkuvan tilaajan sekä järjestelmäsolmu. Siirtoteitä ja solmuja kyetään ohjaamaan sekä valvomaan yhtenäisellä ohjaus- ja valvontajärjestelmällä. Keskeistä kokonaisuudessa on IP-protokollan laaja hyödyntäminen. Arkkitehtuuria voidaan soveltaa kaikille joukkotyypeille. Sen toteutuksen tekniikat ja järjestelmät voivat olla COTS:ia tai sotilaallista tekniikkaa. Toteutetut järjestelmät ovat joukkojen erilaisesta luonteesta ja toiminnan vaatimuksista johtuen mahdollisesti hyvinkin erilaisia.

Raskaan raketinheitinjärjestelmän tykistöohjusten käyttö operatiiviseen tulenkäyttöön Persianlahden sodissa

Suomeen on hankittu raskas raketinheitinjärjestelmä vuonna 2006. Vuosina 2012 - 2015 tehtävällä ammunnanhallintajärjestelmän päivittämisellä hankitaan kyky syvään asevaikutukseen aina 300 kilometrin etäisyydelle saakka. Tämän jälkeen ajankohtaiseksi tulevat ampumatarvikehankinnat. Tykistöohjukset ovat tällä hetkellä ainoa järjestelmä raskaalle raketinheittimelle, millä saavutetaan 300 km kantama. Tässä tutkimuksessa on tutkittu tykistöohjusten käytettävyyttä operatiiviseen tulenkäyttöön ja kaukovaikuttamiseen Persianlahden sotien kokemusten perusteella. Tutkimus on toteutettu laadullisena, hermeneuttista lähestymistapaa noudattavana tutkimuksena, jossa molemmat Persianlahden sodat on erotettu omiksi tapauksikseen. Tutkimusmenetelmänä on käytetty julkisten asiakirjojen analyysiä ja tulkitsevaa käsiteanalyysiä. Tiedonhankinnassa on pyritty holistiseen ja näkemysperäiseen tiedon tuottamiseen. Tutkijan esiymmärryksen pohjalta on luotu induktiivisen päättelyn keinoin hypoteesi, jonka pitävyyttä on testattu hermeneuttisella dialogilla. Tutkimuksessa on määritettyjen tutkimuskysymysten kautta vastattu keskeiseen tutkimusongelmaan, jossa on selvitetty tykistöohjusten käytettävyyttä operatiiviseen tulenkäyttöön. Painopiste analyysissä on ollut yksittäisten tykistöohjustehtävien arvioinnissa kokonaisoperaation kannalta sekä havaittujen heikkouksien ja vahvuuksien analysoinnissa. Tutkimus on osittanut tarpeen useille jatkotutkimusaiheille. Tykistöohjukset tulivat ensimmäiseen Persianlahden sotaan suoraan koeammunnoista. Toimivilla joukoilla ei ollut kokemusta asejärjestelmästä, sen tehosta eikä käyttöperiaatteista ennen sodan alkua. Tämä aiheutti monia hankaluuksia tykistöohjusten käytössä. Yhteistyö eri puolustushaarojen välillä ei toiminut odotetulla tavalla, vaan maavoimat pitivät tykistöohjuksen käytön tiukasti itsellään. Tulenkäytön väliraja aiheutti ongelmia tykistöohjusten käytössä, koska niiden kantama ulottui pitkälle välirajan taakse. Tulenkäytön välirajan takana oleva alue on ollut perinteisesti ilmavoimien vastuulla ja maavoimien aseiden ulottuvuus tämän rajan taakse asetti haasteita. Vaikeuksista huolimatta ensimmäisessä sodassa ammuttiin kaikkiaan 32 tykistöohjusta. Toteutetut tykistöohjustehtävät onnistuivat erittäin hyvin. Asejärjestelmä oli varmatoiminen. Sillä oli jokasään toimintakyky ja sillä saavutettiin haluttu vaikutus maalissa. Sodan kokemusten perusteella tykistöohjuksia tilattiin lisää ja niiden kehitystyötä päätettiin jatkaa. Yhdysvaltojen operatiivisen tulenkäytön ja maalittamisen konseptia alettiin laajamittaisesti kehittää sotakokemusten perusteella. Toiseen Persianlahden sotaan lähdettäessä lähtökohdat olivat jo erilaiset tykistöohjusten käytölle. Ohjuksia oli käytettävissä moninkertainen määrä. Niiden kantamaa ja osumatarkkuutta oli parannettu ja uusia ohjusversioita kehitettiin edelleen. Maalittamisesta ja operatiivista tulenkäytöstä oli julkaistu uudet ohjesäännöt. Yhteisoperaatioiden tulenkäytöstä oli uusitut doktriinit ja niitä oli harjoiteltu ennen sotaa yhteistoiminnassa eri puolustushaarojen kanssa. Toisessa Persianlahden sodassa ammuttiin kaikkiaan 414 tykistöohjusta tukien kaikkien puolustushaarojen tulenkäyttöä. Suurimmat ongelmat ilmatilan varaamisessa oli ratkaistu. Puolustushaarat eivät enää pitäneet omista suorituskyvyistään niin tiukasti kiinni vaan tässä sodassa ne nivoutuivat osaksi yhteistä tulenkäyttöä. Suurimmaksi tykistöohjusten vahvuudeksi nousi jokasään toimintakyky, nopea vasteaika tulitehtäviin ja pienet riskit tulenkäytössä vahvan ilmapuolustuksen suojaamiin kohteisiin. Ilmatilan varaamisen prosessi nopeutui toisessa Persianlahden sodassa, mutta se oli vielä liian hidas aikasensitiivisten tulitehtävien toteuttamiseksi. Molempien sotien aikana pääosa tykistöohjustehtävistä toteutettiin osana ilmapuolustuksen lamauttamistehtäviä. Tykistöohjuksin tuhottiin myös arvokkaita maaleja sekä toteutettiin vastatykistötehtäviä. Tykistöohjukset osoittautuivat luotettaviksi ja kustannustehokkaiksi aseiksi, joilla oli erityinen vaikutus molempien operaatioiden onnistumiselle. Sotakokemusten perusteella tykistöohjusten käyttö vaatii harjoittelua ja puolustushaarojen välistä yhteistyötä. Ilman selkeitä ohjeita, oppaita ja ohjesääntöä niiden käyttö on vaikeaa tai jopa mahdotonta. Tykistöohjusten hyvä käytettävyys korostuu huonolla säällä. Ilma-alukset eivät kykene operoimaan ja vaikutettamaan vahvan ilmapuolustuksen sisällä oleviin maaleihin. Tykistöohjuksia ei voida ohjata lennon aikana, vaan ne hakeutuvat koordinaattien perusteella maaliin. Tämä asettaa haasteita tulenjohdolle. Ohjuksen osumatarkkuus riippuu maalin paikannuksen tarkkuudesta. Tästä ominaisuudesta johtuen tykistöohjus ei sovellu liikkuvan maalin ammuntaan. Nämä heikkoudet huomioon ottaen tykistöohjus on kuitenkin kustannustehokas ja hyvä ase. Tutkimuksen perusteella tykistöohjus soveltuu hyvin operatiiviseen tulenkäyttöön ja kaukovaikuttamiseen. Sen suurimmat ongelmat eivät ole johtuneet aseesta tai asejärjestelmästä vaan käyttäjistä ja käyttöperiaatteista tai niiden puuttumisesta.

Meidän joki : Lestijoen vesienhoidon käsikirja

"Elinvoimainen Lestijoen vesistö" -hankkeessa on julkaistu "Meidän joki – Lestijoen vesienhoidon käsikirja" –käsikirja, jonka avulla välitetään tietoa hankealueen asukkaille, elinkeinon harjoittajille sekä muille toimijoille Lestijoen vesienhoitoon liittyvistä asioista kuten joen ekologisesta tilasta, siihen vaikuttavista tekijöistä sekä toimintamahdollisuuksista joen vedenlaadun parantamiseksi. Vuosien saatossa Lestijoella on pyritty monin tavoin vaalimaan jokiluontoa ja -maisemaa sekä vähentämään vesistökuormitusta. Käsikirjan välityksellä halutaan edelleen motivoida Lestijokivarren asukkaita ja toimijoita joen luontoarvojen säilyttämiseen, sillä Lestijoki on poikkeuksellinen muiden Pohjanmaan jokien joukossa: Sitä on muutettu vain vähän ja sen tila on luokiteltu hyväksi, osittain jopa erinomaiseksi. Lisäksi Lestijoen eliölajistoon kuuluu mm. alkuperäinen, luonnonvarainen meritaimen. Kuvituksena vesienhoidon käsikirjassa on käytetty Lestijoen valuma-alueen alakoululaisille järjestetyn piirustuskilpailun satoa. Käsikirjan kansikuva on toholampisen Tuuli Syrin käsialaa.

Maatalousalueiden kosteikkojen, luonnon monimuotoisuuden ja suojavyöhykkeiden yleissuunnitelma : Kauhava

Maaseudun perinteinen maisema ja luonto ovat muotoutuneet vuosisatojen aikana erilaisten maankäyttötapojen tuloksena. Perinteiset maankäyttömuodot, kuten laidunnus ja niitto, ovat luoneet näille alueille tunnusomaisen kasvi- ja eläinlajiston. Maatalouden tarjoamissa elinympäristöissä elää noin neljäsosa Suomen luonnonvaraisista eliölajeista. Viime vuosikymmenten aikana maisema on kuitenkin muuttunut yksipuolisemmaksi ja luonnon monimuotoisuus vähentynyt maatalousympäristössä. Kuivatus on vähentänyt vesistöihin ja luonnon uomiin kuuluneita kosteikkoja ja tulva-alueita. Samalla maatalousalueilta huuhtoutuvat ravinteet ja kiintoaineet kuormittavat vesistöjä. Maatalousympäristöä hoitamalla voidaan vähentää tuotantotoiminnan haitallisia vesistövaikutuksia sekä palauttaa luonnon monimuotoisuutta ja maisemallisia arvoja. Luonnon monimuotoisuudella tarkoitetaan kaikkien eliölajien sekä niiden elinympäristöjen ja elottoman luonnon moninaisuutta. Kauhava on perinteikästä maatalousaluetta. Kauhavalle laadittiin vuosien 2011–2012 aikana MMM:n määrärahalla maatalousalueiden monivaikutteisten kosteikkojen, luonnon monimuotoisuuden ja suojavyöhykkeiden yleissuunnitelma. Suunnittelualue, jolle kartoitus keskittyi, sijoittui Alahärmän ja Ylihärmän alueelle. Tuomisillan (valtatie 19) ja Voltin väliselle alueelle sekä tästä alueesta länteen sijaitseville maatalousalueille sekä kansainvälisesti arvokkaalle lintualueelle (IBA049) Kauhavan alajoelle. Hankkeessa Kauhavalla kartoitettiin18 luonnon monimuotoisuuskohdetta ja viisi mahdollista monivaikutteisen kosteikon paikkaa. Suojavyöhykkeiden tarvetta kartoitettiin Lapuanjoen rannoilla sekä maanomistajien yhteydenottojen perusteella koko Kauhavan alueella. Kohteille annettiin toimenpidesuosituksia, joita maanomistajat voivat halutessaan toteuttaa. Hoidon rahoittamiseksi ehdotettiin kohteille sopivaa maatalouden erityistukimuotoa.

Kamppailu arktisesta alueesta : arktisen alueen merkitys kriittisen geopolitiikan näkökannalta

Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää arktisen alueen erilaisia merkityksiä. Tutkimuksen tiedonintressi noudattaa strategian tutkimuksen näkökantaa, jossa tutkija on kiinnostunut arktisen alueen saamista valtioon, asevoimiin, luonnonvaroihin ja politiikkaan liittyvistä merkityksistä. Tutkimusta ohjaava tutkimusongelma on: Millaisia merkityksiä arktinen alue saa viimeaikaisen uutisoinnin perusteella?

Taloushallinnon ulkoistaminen: pienten osakeyhtiöiden näkemyksiä ulkoistetun taloushallinnon palveluntarjonnasta

Tämän tutkimuksen aiheena on pienten yhtiöiden taloushallinto: miten taloushallinnon tuottamaa tietoa hyödynnetään yrityksissä, kuinka tyytyväisiä taloushallinnon tuottamaan tietoon ollaan ja minkälainen on yrityksen ja tilitoimiston välinen suhde. Myös johdon laskentatoimi on yksi tarkastelun osa-alue. Pääpaino tutkimuksessa on tilastollisella analyysilla, jossa selvitetään pääasiassa Oneway anova- ja T- testein onko ulkoistamisen tasolla, tilintarkastajasuhteella, perheyrittäjyydellä ja käytetyn tilitoimiston koolla merkitystä tyytyväisyyteen yrityksen taloushallintoa ja tilitoimistosuhdetta kohtaan. Tutkimuksen tuloksena löytyi joitakin eroja. Eniten seuratuiksi taloushallinnon muodoiksi nousivat kassavirran ja kannattavuuden seuranta ja johdon laskentatoimen raportit eri muodoissaan. Tilitoimiston ja yrityksen suhde nähdään usein pohjautuvan pääasiassa lakisääteisten vaatimusten täyttämiseen ja kustannussäästöjen hakuun, mutta selkeää potentiaalia tilitoimiston perinteisen roolin laajentamiseen on olemassa.

Combustion properties of biomass residues rich in phosphorus

Tillgången på traditionella biobränslen är begränsad och därför behöver man ta fram nya, tidigare outnyttjade biobränslen för att möta de uppställda CO2 emissionsmålen av EU och det ständigt ökande energibehovet. Under de senare åren har intresset riktats mot termisk energiutvinning ur olika restfraktioner och avfall. Vid produktion av fordonsbränsle ur biomassa är den fasta restprodukten ofta den största procesströmmen i produktionsanläggningen. En riktig hantering av restprodukterna skulle göra produktionen mera lönsam och mer ekologiskt hållbar. Ett alternativ är att genom förbränning producera elektricitet och/eller värme eftersom dessa restprodukter anses som CO2-neutrala. Målsättningen med den här avhandlingen var att studera förbränningsegenskaperna hos några fasta restprodukter som uppstår vid framställning av förnybara fordonsbränslen. De fyra undersökta materialen är rapskaka, palmkärnskaka, torkad drank och stabiliserat rötslam. I studien används ett stort urval av undersökningsmetoder, från laboratorieskala till fullskalig förbränning, för att identifiera de huvudsakliga utmaningarna förknippade med förbränning av restprodukterna i pannor med fluidiserad bäddteknik. Med hjälp av detaljerad bränslekarakterisering kunde restprodukterna konstateras vara en värdefull källa för värme- och elproduktion. Den kemiska sammansättningen av restprodukterna varierar stort jämfört med mera traditionellt använda biobränslen. En gemensam faktor för alla de studerade restprodukterna är en hög fosforhalt. På grund av de låga fosforkoncentrationerna i de traditionella biobränslena har grundämnet hittills inte ansetts spela någon större roll i askkemin. Experimenten visade nu att fosfor inte mera kan försummas då man studerar kemin i förbränningsprocesser, då allt flera fosforrika bränslen tränger in på energimarknaden.

Oikopolkuja maantieteen maisemiin

Kirjallisuusarvostelu

Maa- ja metsätalousalueiden monimuotoisuus ja kosteikot : Jaatilanjoki

Maatalouskosteikkojen ja luonnon monimuotoisuuskohteiden yleissuunnitelma Jaatilanjoen valuma-alueelle tehtiin syksyllä 2011. Samanaikaisesti päivitettiin aiempi suojavyöhykkeiden yleissuunnitelma. Rinnan tämän hankkeen kanssa on käynnissä metsäluonnon monimuotoisuuden yleissuunnittelu, joka on METSO- yhteistoimintaverkostohanke. Yleissuunnitelman tavoitteena on innostaa viljelijöitä ja maanomistajia vesiensuojelua edistävien kosteikkojen ja suojavyöhykkeiden perustamiseen ja luonnon monimuotoisuuden lisäämiseen. Toimenpiteiden toteuttaminen on vapaaehtoista, eikä suunnitelma velvoita maanomistajia mihinkään. Suunnitelman tietoja voidaan käyttää yksityiskohtaisen suunnittelun tukena haettaessa ei-tuotannollista investointitukea, maatalouden ympäristötukea tai muuta rahoitusta kohteiden toteuttamiseen. Suunnitelma perustuu kohteiden maastoinventointeihin. Maastokäyntien kohteet valittiin karttatarkastelun perusteella sekä eri tahoilta saatuihin vihjeisiin ja tietoihin. Paikkatietoaineiston luominen oli tulosten käsittelyssä merkittävässä asemassa. Paikkatietojen avulla voitiin laskea mm. kohteiden pinta-alat ja kosteikkojen osalta valuma-alue ja kosteikon pinta-alan osuus valuma-alueesta. Raportissa kerrotaan asiaan liittyvää perustietoa alueesta ja vesistöistä. Tietoa tarjotaan kosteikkojen perustamisesta ja hoidosta sekä monimuotoisuuskohteiden ja suojavyöhykkeiden toteuttamisesta. Myös metsäkartoituksen tulokset esitellään. Edellä mainittujen toimien mahdollisia rahoituslähteitä ja rahoituksen ehtoja esitellään.

Kaakkois-Suomen ekotehokkuusindikaattorit 2010

Kaakkois-Suomen ELY-keskus, Kymenlaakson liitto ja Etelä-Karjalan liitto toteuttivat vuoden 2011 aikana ECOREG-hankkeessa valittujen ekotehokkuusindikaattorien viidennen vuosipäivityksen molemmille maakunnille. Tässä raportissa esitetään Kaakkois-Suomen ympäristö-, talous- ja sosiaalis-kulttuuristen indikaattorien kehittyminen indikaattorikohtaisesti valittuina aikasarjoina. Indikaattorien lisäksi raportissa käydään läpi vuosiraportoinnin käytännöt ja aikataulut sekä päivitysprosessin aikana esiin tulleet kehitystavoitteet. Tässä raportissa esitetään myös indikaattoriryhmäkohtaiset yhteenvedot sekä arviot alueellisen ekotehokkuuden kehittymisestä ja tilasta Kaakkois-Suomessa.

Alueellinen energiatasemalli

Kiinnostus energia-asioiden käsittelemiseen alueellisesti yksittäisen rakennuksen asioiden käsittelyn sijaan on lisääntynyt voimakkaasti viime vuosina. Keskustelu alueellisesta ener-gia-asioista on kuitenkin vasta alussa ja alueellisiin energiatarkasteluihin tarvitaan työväli-neitä. Tämän työn päätavoitteena oli luoda alueellinen energiatasemalli, jolla voidaan laskea alueen rakennuskannan energiankulutusta ja -tuotantoa sekä energiantuotannon hiilidi-oksidipäästöjä helposti ja nopeasti. Työssä perehdyttiin alueellisten energiatarkasteluiden tämän hetken tasoon, työvälineisiin ja ohjeistukseen. Myös Suomen rakentamismääräyskokoelman rakennusten energiatehok-kuusmääräyksiin tutustuttiin. Alueellisen energiatasemallin perustana käytettiin uusien rakentamismääräysten E-lukulaskennan ohjeistusta. Mallin toimivuutta testattiin Helsingin Salmenkallioon rakennettavaan uudisrakennusalueeseen. Testattaessa mallilla laskettiin kyseisen alueen energiankulutus sekä erilaisia energiantuo-tantovaihtoehtoja ja todettiin, että erityisesti energiankulutuksen laskenta on hyvin helppoa, kun alueen rakennusten kerrosalat ovat tiedossa. Tuotantopuolen uusiutuvan energian laskeminen luotettavasti vaatii hiukan enemmän taustatyötä, mutta varsinainen mallin käyt-täminen on helppoa ja tulokset saadaan suoraan selkeinä kuvaajina. Työssä onnistuttiin luomaan tavoitteiden mukainen malli, jota voidaan soveltaa erilaisissa alueellisissa energiatarkasteluissa. Tarkasteltaessa energia-asioita alueellisesti, saadaan esimerkiksi alueen huipputehon tarvetta pienennettyä ja energiantuotantoa optimoitua. Malli ei kuitenkaan ole vielä valmis laskentatyökalu, vaan vaatii jatkokehitystä, mikäli sitä halutaan hyödyntää laajemmin.

Tuotekehityksen ulkoistaminen - riskit ja edut

Yrityksen kilpailukyvyn perustana tunnettua tuotekehitystä ulkoistetaan nykyisin entistä enemmän. Tuotekehitys on muuttumassa avoimempaan suuntaan. Ilmiöön ovat johtaneet teknologian kehittyminen ja globalisaatio. Ulkoistamisprosessista on tullut helpompaa ja tuotekehityksen ulkoistamisesta on löydetty uusia etuja. On myös havaittu, että resurssipulasta kärsivät pienet yritykset ovat aktiivisempia tuotekehityksen ulkoistajia kuin suuremmat. Motiiveja tuotekehityksen ulkoistamiselle on useasti paremman kapasiteetin ja erityisosaamisen hankkiminen, maakohtaiset edut, markkinoille tuloajan lyhentäminen ja suurimpana ulkoistusetuna tunnettu kustannussäästöt. Tänä päivänä tuotekehityksen ulkoistamisesta entistä suuremman osan keräävät kehittyvät taloudet, kärkipäässä Intia ja Kiina. Ne tarjoavat edullisen ja laadukkaan innovaatioympäristön tuotekehitykselle. Intia ja Kiina palvelevat pääosin yhdysvaltalaisia yrityksiä, kun taas eurooppalaiset yritykset ovat vasta löytämässä Aasian tarjoamat valmiudet tuottaa tuotekehityspalveluita Euroopan kehittyvien talouksien lisäksi. Suomalaisyritykset ovat suurimpia Pohjoismaiden ulkoistajia, mutta tuotekehitys ei ole vielä aktiivisimpien ulkoistusratkaisujen alue. Tämän odotetaan kuitenkin kasvavan kansainvälisesti kasvavan tuotekehityksen ulkoistamisen mukana. Aasia tarjoaa myös suomalaisille yrityksille mittavia etuja, joten Aasian osuus ulkoistamisesta saattaa kasvaa.

Requirements management process

Vaatimustenhallinnan alue on hyvin kompleksinen. Sen terminologia on moninaista ja samat termit voivat tarkoittaa eri asioita eri ihmisille. Tämän työn tarkoituksena on selkeyttää vaatimustenhallinnan aluetta. Se vastaa kysymyksiin kuten, mitä vaatimustenhallinta on ja miten sitä voidaan tehdä. Työ keskittyy vaatimusten analysoinnin ja validoinnin alueisiin, joten tältä osin se vastaa myös tarkempiin kysymyksiin kuten, miten koottujen vaatimusten jäljitettävyyttä, dokumentointia, analysointia ja validointia voidaan tehdä. Tämän työn kautta vaatimustenhallinta voidaan esitellä yritykselle ja sen eri osat voivat saada saman käsityksen vaatimustenhallinnasta. Tutkimus esittelee vaatimustenhallinnan prosessina, joka pitää sisällään vaatimusten jäljitettävyyden, vaatimusten dokumentoinnin, vaatimusten muutoksenhallinnan ja vaatimusmäärityksen. Vaatimusmääritys voidaan edelleen jakaa vaatimusten koostamiseen, analysointiin ja neuvotteluun sekä validointiin. Työssä esitellään geneerinen vaatimustenhallinnan prosessimalli. Mallin avulla näytetään, että vaatimustenhallinta on jatkuva prosessi, jossa kaikki aktiviteetit ovat kytköksissä toisiinsa. Näitä aktiviteettejä suoritetaan enemmän tai vähemmän samanaikaisesti. Malli esitetään geneerisessä muodossa, jotta se olisi hyödynnettävissä systeemi- ja tuotekehitys projekteissa sekä sisäisissä kehitysprojekteissa. Se kertoo, että vaatimukset tulisi jalostaa niin aikaisin, kuin mahdollista, jotta muutoksien määrä kehitystyön myöhemmissä vaiheissa voitaisiin minimoida. Jotkin muutokset eivät ole vältettävissä, joten muutoksenhallinnan tueksi tulisi kehittää jäljitettävyyskäsikirja ja jäljitettävyyskäytännöt. Vaatimustenhallintaa tarkastellaan meneillään olevassa kehitysprojektissa. Tarkastelussa tutkitaan, mitä vaatimustenhallinnan toimintatapoja sekä analysointi- ja validointimetodeja käytetään ja mitä voitaisiin tehdä vaatimustenhallinnan parantamiseksi projektissa.

Sensoriteknologia rakennetun alueen taistelussa

Nykyajan sodankäynti painottuu yhä enemmän taisteluun informaatiosta. Informaation perusteella muodostetaan tilannekuva, jonka avulla päätökset tehdään. Informaation hankinnassa on sensoriteknologia keskeisessä asemassa. Kaupunkien merkityksen korostumisen seurauksena pääosa nykyajan taisteluista tullaan käymään ainakin osittain rakennetulla alueella. Sensorien toiminnan kannalta rakennettu alue on aivan erilainen ympäristö kuin esimerkiksi metsämaasto. Esimerkiksi lyhyet tähystysetäisyydet erityisesti sisätiloissa, rajoitettu näkyvyys, erilaisista materiaaleista valmistetut rakennukset ja pinnat sekä valoisuuden vaihtelu sisätiloissa asettavat uusia vaatimuksia sensorien suorituskyvylle. Tutkimuksessa tarkastellaan uhkamallina Yhteiskunnan turvallisuusstrategian mukaista strategista iskua, jonka osakohteina voivat olla esimerkiksi sähkön jakelun valvomot ja materiaalin varastotilat. Näiden kohteiden lisäksi tarkastellaan ulkotiloja yleisesti. Tutkimus on kirjallisuustutkimus ja sen tarkastelutapa on tekninen. Tutkimuksen ensimmäisen osan tarkoituksena on selvittää eri sensoreiden suorituskyky ja kehityksen tulevaisuudennäkymiä. Tutkimuksen toisessa osassa tarkastellaan eri sensorijärjestelmien sopivuutta tilannekuvan hankkimiseen ja ylläpitoon rakennetulla alueella kahta esimerkkitapausta soveltaen. Tavoitteena on selvittää rakennetun alueen asettamat reunaehdot eri sensorijärjestelmille. Tutkimuksen tulokset osoittavat, että yksittäiseen teknologiaan perustuva sensori ei ole suorituskykyinen rakennetulla alueella. Eri teknologiat soveltuvat eri olosuhteisiin ja monien nykyisten järjestelmien suorituskyky rakennetulla alueella on hyvin rajoittunut. Tutkimuksen perusteella tulevaisuudessa korostuvat erityisesti optronisten sensorien integrointi yhteen laitteeseen, liikuteltavat sensorit sekä langattomat sensoriverkot. Sensoriteknologia rakennetulla alueella vaatii runsaasti lisätutkimusta esimerkiksi sensorin lavetin merkityksestä ja taistelunkestävyydestä sekä taktisten miehittämättömien ilmaalusten käytöstä sisä- ja ulkotiloissa.

Hulevesikuormitus ja sen vähentäminen rakennetulla alueella

Työssä tarkasteltiin hulevesien ravinnekuormituksen muodostumista ja kuormituksen vähentämismahdollisuuksia rakennetussa ympäristössä esimerkkialueena Sunisenlahden valuma-alue. Työn tavoitteena oli löytää ns. hotspot- alueet ja esittää valuma-alueelle osa-alueittain käsittelymenetelmä, joka soveltuu kyseisen alueen hulevesien käsittelyyn, huomioi alueen maankäytön, maastoprofiilin, maanomistuksesta ja maaperästä johtuvat rajoitukset. Sunisenlahden valuma-alue on kokonaisuudessaan rakennettua, jakautuen 24 osavaluma-alueeseen, joiden pinta-alat ja maankäyttö poikkeavat toisistaan. Alueella on kauttaaltaan sadevesiverkosto, jonka purku tapahtuu pääosin Sunisenlahdelle. Osa valuma-alueista on keskustamaisia, osa väljästi rakennettua pientaloaluetta. Joillakin valuma-alueilla on myös toimintoja, joiden hulevesien käsittely edellyttää myös haitta-aineiden poistamista. Valuma-alueella tutkittiin ravinnekuormituksen muodostumista näyttein 12 näytepisteellä. Typpikuormituksesta hulevesien osuus on noin 48 % ja fosforikuormituksesta hulevesien osuus on noin 36 %.