Telemuumeja ja Tutunalleja: Alluusioiden kääntämisestä lasten kuvakirjoissa kieliparissa suomi-saksa

Tässä pro gradu -tutkielmassa tarkastellaan modifioitujen erisnimi-alluusioiden kääntämistä lasten kuvakirjoissa kieliparissa suomi-saksa. Sekä alluusioiden että lasten kuvakirjojen kääntämistä on tutkittu Suomessa suhteellisen vähän, ja tiettävästi lasten kuvakirjoissa esiintyvien alluusioiden kääntämisen tutkimusta ei ole tehty juuri lainkaan. Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää, millaisia käännösstrategioita kuvakirjojen kääntämisessä käytetään siirrettäessä alluusioita kohdekulttuuriin. Lisäksi tutkimusaineistossa esiintyviä strategioita kuvaamaan luodaan malli, joka ilmentää modifioitujen erisnimi-alluusioiden kääntämiseen soveltuvia käännösstrategioita. Tutkimuksen teoreettisena viitekehyksenä on erityisesti Riitta Oittisen näkemykset lasten kuvakirjojen kääntämisestä sekä Ritva Leppihalmeen näkemykset alluusioiden kääntämisestä. Oittinen korostaa kolmea kuvakirjojen kääntämiseen suuresti vaikuttavaa tekijää: kuvan ja sanan vuorovaikutusta, ääneen lukemista sekä kääntäjän ja yhteiskunnan lapsikäsitystä. Nämä näkökulmat yhdessä Leppihalmeen esittämien erisnimi-alluusioiden käännösstrategioiden kanssa ovat olennaisessa osassa aineiston analyysissa. Tutkimuksen materiaalina on kaikki saksannetut Tatu ja Patu -teokset (Havukainen & Toivonen) sekä niiden suomenkieliset lähtötekstit, joita analysoidaan käännösvertailu-metodin avulla. Aineisto on rajattu kuvituksen detaljiteksteissä esiintyviin modifioituihin erisnimi-alluusioihin eli modifioituihin implisiittisiin viittauksiin tunnetuiksi oletettuihin vakiintuneisiin erisnimikäsitteisiin. Tutkimus rajautuu nimenomaan kuvituksen teksteihin teosten kuvitukseen fokusoivan luonteen vuoksi. Varsinaisen analyysin ulkopuolelle jäävät visuaaliset alluusiot sekä tekstit, jotka kääntäjä on jättänyt koskemattomiksi. Tutkimuksen keskeisenä hypoteesina on, että lähtötekstin sanaleikkimäiset alluusiot ovat siinä määrin kulttuuri- ja kielispesifejä, ettei niitä voi liiemmin hyödyntää käännöksessä. Tutkimuksessa löytyi neljä yläryhmää modifioitujen erisnimi-alluusioiden käännösstrategioille: (1) alluusion ja nimen säilyttäminen, (2) alluusion säilyttäminen, nimen korvaaminen, (3) alluusion korvaaminen sanaleikin säilyttämiseksi ja (4) poisjätöt. Keskeisimpinä tutkimustuloksina ilmeni, että lähtöalluusioita oli hyödynnetty oletettua useammin. Lisäksi poisjättöä ilmeni kuitenkin selvästi muita strategioita enemmän. Modifiointikeinon ja käännösstrategian välillä ei havaittu yhteyttä, mutta kuvan ja sanan vuorovaikutuksen havaittiin vaikuttavan strategian valintaan. Lisäksi tiettyjen strategioiden havaittiin muuttavan tai säilyttävän kuvan ja sanan välisen vuorovaikutussuhteen toisia strategioita useammin. Tutkimuksessa havaittiin myös, että lähtöalluusion erisnimen kansainvälisyys vaikuttaa käännösstrategian valintaan. Yhteenvetona voidaan todeta, että kääntäjä on suurelta osin täyttänyt lähtötekstin modifioitujen alluusioiden luomat hermeneuttiset aukot kohdeyleisön puolesta, mikä viittaa muun muassa siihen, että hän on pitänyt merkityksen välittämistä tärkeämpänä kuin sanaleikkien säilymistä.

Frugivory and seed dispersal of golden lion tamarin (Leontopithecus rosalia (Linnaeus, 1766)) in a forest fragment in the Atlantic Forest, Brazil

The influence of the golden lion tamarin (Leontopithecus rosalia) as a seed disperser was studied by monitoring two groups of tamarins from December 1998 to December 2000 (871.9 hours of observations) in a forest fragment in south-east Brazil. The tamarins consumed fruits of 57 species from at least 17 families. They ingested the seeds of 39 species, and 23 of these were put to germinate in the laboratory and/or in the field. L. rosalia is a legitimate seed disperser because the seeds of all species tested germinated after ingestion, albeit some in low percentages. These primates do not show a consistent effect in final seed germination, because they benefit some species while damaging others. Feces were examined for seeds that had been preyed upon or digested.

SMALL MAMMAL PREY SELECTION BY TWO OWL SPECIES IN SOUTHEASTERN BRAZIL

A variety of factors influence prey selection by predators. Because Barn Owls (Tyto alba) and Burrowing Owls (Athene cunicularia) differ in size and foraging tactics, we expected differential predation on small mammal prey. We hypothesized that the Barn Owl, all active predator, would prey on smaller and younger individuals than the Burrowing Owl, a sit-and-wait predator. We used pellet analyses to evaluate selection of small mammals by the two owls in relation to prey), species, age, and size at the Ecological Station of Itirapina, state of Sao Paulo, in southeastern Brazil. Small mammals constituted most of the prey individuals and biomass in the diet of Barn Owls. Although Burrowing Owls consumed a wider range of taxa, small mammals represented one-third of all biomass consumed. With respect. to small mammals, Barn Owls foraged selectively relative to prey species, size, and age. Burrowing Owls foraged opportunistically relative to prey species, but selectively relative to prey size and age. Barn Owls selected smaller and younger (juvenile and subadult) individuals of the delicate vesper mouse (Calomys tener) and Burrowing Owls preyed more oil larger and older (subadult only) individuals. morphology and behavior of both prey and predators may explain this differential predation. Our data suggest that the active predator feeds oil smaller and younger prey, and the sit-and-wait predator took relatively larger and older prey.

How rare is too rare to harvest? Management challenges posed by timber species occurring at low densities in the Brazilian Amazon

Tropical forests are characterized by diverse assemblages of plant and animal species compared to temperate forests. Corollary to this general rule is that most tree species, whether valued for timber or not, occur at low densities (<1 adult tree ha(-1)) or may be locally rare. In the Brazilian Amazon, many of the most highly valued timber species occur at extremely low densities yet are intensively harvested with little regard for impacts on population structures and dynamics. These include big-leaf mahogany (Swietenia macrophylla), ipe (Tabebuia serratifolia and Tabebuia impetiginosa), jatoba (Hymenaea courbaril), and freijo cinza (Cordia goeldiana). Brazilian forest regulations prohibit harvests of species that meet the legal definition of rare - fewer than three trees per 100 ha - but treat all species populations exceeding this density threshold equally. In this paper we simulate logging impacts on a group of timber species occurring at low densities that are widely distributed across eastern and southern Amazonia, based on field data collected at four research sites since 1997, asking: under current Brazilian forest legislation, what are the prospects for second harvests on 30-year cutting cycles given observed population structures, growth, and mortality rates? Ecologically `rare` species constitute majorities in commercial species assemblages in all but one of the seven large-scale inventories we analyzed from sites spanning the Amazon (range 49-100% of total commercial species). Although densities of only six of 37 study species populations met the Brazilian legal definition of a rare species, timber stocks of five of the six timber species declined substantially at all sites between first and second harvests in simulations based on legally allowable harvest intensities. Reducing species-level harvest intensity by increasing minimum felling diameters or increasing seed tree retention levels improved prospects for second harvests of those populations with a relatively high proportion of submerchantable stems, but did not dramatically improve projections for populations with relatively flat diameter distributions. We argue that restrictions on logging very low-density timber tree populations, such as the current Brazilian standard, provide inadequate minimum protection for vulnerable species. Population declines, even if reduced-impact logging (RIL) is eventually adopted uniformly, can be anticipated for a large pool of high-value timber species unless harvest intensities are adapted to timber species population ecology, and silvicultural treatments are adopted to remedy poor natural stocking in logged stands. (C) 2008 Elsevier B.V. All rights reserved.

Vocalizations of primary forest frog species in the Central Amazon.

The calls of 18 species of Amazonian forest frogs were recorded in 3 localities: the Tapajos National Park near Itaituba, the Reserva Ducke near Manaus, and the INPA-WWF reserves near Manaus. Structural and time parameters and sonographs of these calls including previously undescribed vocalization by 10 species are presented. Unlike open habitat species, several forest frong species characteriscally demonstrated one on more of the following temporal parameters: very low call rates, sporadic intervals, infrequent nights of calling and synchronized chorusing. It is hypothesized that predation has influenced the evolution of vocal behaviour in Amazonian forest frogs.

Serpentes da Bacia petrolífera de Urucu, município de Coari, Amazonas, Brasil

Um inventário estruturado de serpentes foi realizado na Base Operacional Geólogo Pedro de Moura (BOGPM), localizada na Bacia Petrolífera de Urucu, Município de Coari, Amazonas, nos anos de 2003, 2004 e 2007. Nas quatro expedições realizadas (51 dias de coleta) foram registradas 47 espécies de serpentes, pertencentes a sete famílias e 33 gêneros. Foram utilizados quatro métodos complementares de amostragem de serpentes: armadilha de interceptação e queda, encontros ocasionais, procura limitada por tempo a pé e procura limitada por tempo de carro. Das 47 espécies coletadas, Liophis reginae (n= 14), Philodryas viridissima (n= 9), Philodryas boulengeri (n= 7) e Oxybelis fulgidus (n= 7) foram as mais abundantes em toda região. O maior número de espécies e espécimes foi registrado pela procura limitada por tempo de carro (52,8%). Estudos anteriores indicam que as localidades ao sul do Rio Amazonas (como região Leste do Pará, Usina Hidrelétrica de Tucuruí, Estado do Pará, e de Samuel, Estado de Rondônia) apresentam maior riqueza quando comparadas às regiões ao norte do Amazonas (como Município de Manaus, Reserva do INPA-WWF e Usina Hidrelétrica de Balbina, Estado do Amazonas). Desta forma, é possível inferir que o levantamento das serpentes da região de Urucu ainda não esteja completo, sendo necessário um maior esforço de coleta para que novos registros sejam adicionados para a área.