Julius Evola ja Kali Yuga : näkökulma esoteeriseen politiikkaan ja aikakäsitykseen

Abstract: Julius Evola and Kali Yuga : thougts on esoteric politics and the concept of time

Text i context. El concurs de cinema amateur «JULIUS» (1987-1996)

El «Julius» és un concurs de cinema amateur que fonamenta la seva singularitat en el fet de partir d’un text literari prefixat del qual els participants han de fer una adaptació audiovisual. En aquest article s’estudia la primera època del concurs: el seu origen, les diverses edicions en què es dugué a terme, les incidències que s’hi produïren..., i el context social i cultural que va contribuir a fer-ne un concurs amb unes característiques úniques que es concretaren en l’anomenat «esperit Julius», sorneguer, llibertari i surrealista.

Aborígenes mocovíes, misioneros franciscanos y colonos en la zona Chaqueña (1870-1910). El "último malón mocoví" de la Diócesis de Santa Fe.

Este artículo se centra en la vida mocoví del norte santafesino a través del "último malón mocoví" producido en abril de 1904, abordando las percepciones franciscanas que nos dan pistas para comprender la acción de fray Buenaventura Giuliani durante la "revolución" mocoví de 1904, así como la conversión del mocoví Teófilo Salteño que quedó en manos de los franciscanos por su condición de huérfano. Los objetivos son comprender el rol del gobierno provincial santafesino; las difíciles relaciones tejidas entre fray Ducca y fray Giuliani; y el significado del lento abandono de la Reducción Indígena por parte de los propios mocovíes al ser sustituidos por los criollos y extranjeros de finales del siglo XIX y principios del siglo XX. Entre estos inmigrantes "blancos" encontramos al historiador Alcides Greca, director de la primera película filmada en el interior de la Argentina en el año 1917, precisamente sobre el "último malón mocoví" producida en la Reducción Indígena de San Javier el 21 de abril de 1904.

Source and Target Text-Orientation in Drama Translation. An Analysis of Four Translations of William Shakespeare’s Julius Caesar

Tässä pro gradu -tutkielmassa käsittelen lähde- ja kohdetekstikeskeisyyttä näytelmäkääntämisessä. Tutkimuskohteina olivat käännösten sanasto, syntaksi, näyttämötekniikka, kielikuvat, sanaleikit, runomitta ja tyyli. Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää, näkyykö teoreettinen painopisteen siirtyminen lähdetekstikeskeisyydestä kohdetekstikeskeisyyteen suomenkielisessä näytelmäkääntämisessä. Oletuksena oli, että siirtyminen näkyy käytetyissä käännösstrategioissa. Tutkimuksen teoriaosuudessa käsitellään ensin lähde- ja kohdetekstikeskeisiä käännösteorioita. Ensin esitellään kaksi lähdetekstikeskeistä teoriaa, jotka ovat Catfordin (1965) muodollinen vastaavuus ja Nidan (1964) dynaaminen ekvivalenssi. Kohdetekstikeskeisistä teorioista käsitellään Touryn (1980) ja Newmarkin (1981) teoreettisia näkemyksiä sekä Reiss ja Vermeerin (1986) esittelemää skopos-teoriaa. Vieraannuttamisen ja kotouttamisen periaatteet esitellään lyhyesti. Teoriaosuudessa käsitellään myös näytelmäkääntämistä, William Shakespearen kieltä ja siihen liittyviä käännösongelmia. Lisäksi esittelen lyhyesti Shakespearen kääntämistä Suomessa ja Julius Caesarin neljä kääntäjää. Tutkimuksen materiaalina oli neljä Shakespearen Julius Caesar –näytelmän suomennosta, joista Paavo Cajanderin käännös on julkaistu vuonna 1883, Eeva-Liisa Mannerin vuonna 1983, Lauri Siparin vuonna 2006 ja Jarkko Laineen vuonna 2007. Analyysissa käännöksiä verrattiin lähdetekstiin ja toisiinsa ja vertailtiin kääntäjien tekemiä käännösratkaisuja. Tulokset olivat oletuksen mukaisia. Lähdetekstikeskeisiä käännösstrategioita oli käytetty uusissa käännöksissä vähemmän kuin vanhemmissa. Kohdetekstikeskeiset strategiat erosivat huomattavasti toisistaan ja uusinta käännöstä voi sanoa adaptaatioksi. Jatkotutkimuksissa tulisi materiaali laajentaa koskemaan muitakin Shakespearen näytelmien suomennoksia. Eri aikakausien käännöksiä tulisi verrata keskenään ja toisiinsa, jotta voitaisiin luotettavasti kuvata muutosta lähde- ja kohdetekstikeskeisten käännösstrategioiden käytössä ja eri aikakausien tyypillisten strategioiden kartoittamiseksi.

Caracterização citomorfológica, cultural, molecular e patogênica de Rhizoctonia solani Kühn associado ao arroz em Tocantins, Brasil

No Estado do Tocantins, no Norte do Brasil, a incidência de rizoctoniose no arroz é importante, causando danos significativos em lavouras de arroz irrigado. O principal objetivo deste trabalho foi determinar o grupo de anastomose (AG) de isolados de R. solani associados ao arroz naquela região, testando a hipótese de que esses isolados pertencem ao grupo padrão de anastomose AG-1 IA, que também é o agente causal da mela em soja em áreas úmidas do Norte do Brasil. Todos os quatro isolados de arroz foram caracterizados, através de fusão de hifas, como AG-1 IA. A caracterização cultural, em função das temperaturas basais (mínimas, máximas e ótimas), evidenciou que os isolados de R. solani de arroz apresentaram perfis semelhantes aos padrões AG-1 IA, AG-1 IB e AG-1 IC. Os isolados de arroz foram caracterizados como autotróficos para tiamina assim como os isolados padrões AG-1 IA, IB, IC, AG-4 HGI e o isolado da mela da soja. O teste de patogenicidade em plantas de arroz cultivar IRGA-409 e de patogenicidade cruzada à cultivar IAC-18 de soja (suscetível à mela), indicou que além de causar a queima da bainha em arroz, esses isolados causam mela em soja. Da mesma forma, o isolado SJ-047 foi patogênico ao arroz. As seqüências de bases de DNA da região ITS-5.8S do rDNA dos isolados do arroz foram similares às seqüências do AG-1 IA, depositadas no GenBank® - NCBI. A filogenia do ITS-rDNA indicou um grupo filogenético comum formado pelos isolados do arroz, o isolado da soja e o isolado teste do AG-1 IA. Assim, com base em características citomorfológicas, culturais, filogenéticas e patogênicas, foi confirmada a hipótese de que os isolados de R. solani patógenos de arroz do Estado do Tocantins pertencem ao grupo de anastomose AG-1 IA, além da indicação de que esses isolados podem também causar a mela em soja.