Martin Bucer : Schriften zu Kirchengütern und Briefe

Kirjallisuusarvostelu

Prolegomenon for an ethics of visibility in Hannah Arendt

This paper aims to discuss the Arendtian notions of appearance and perception in order to promote a displacement of those conceptions from the generally associated domain of passive apprehension of the faculty of knowledge towards the domain of a praxiology of action and language, based on an active perception. Arendt's appropriations on the Heideggerian "to take one's place" (sich hin-stellen) will be discussed, as well as the Augustinian "finding oneself in the world" (diligere). A twofold disposition of appearance will be distinguished: producing and position, whose transposed to the Arendtian notion of world correspond, respectively, to fabrication (poiesis) of the world, man's objective in-between space, and to action (praxis) in the world, man's subjective in-between space. Those conceptual replacements, in a broad sense, uphold a closer imbrication between the activities of the mind and acting, stricto sensu, and consequently, foment not only the valorization of the public space, but the visibility of our acts and deeds as well, calling out the dignity of appearance in ethics.

L'ontologie chez Heidegger et chez Lukacs - Phénoménologie et dialectique

L'auteur de ce texte a abordé auparavant à plusieurs reprises le sujet d'une confrontation entre les pensées de Heidegger et de Lukacs. Il est parti de l'idée qu'ils existent des motifs communs entre les deux pensées, par exemple le thème de l'aliénation et celui de la réification, et il a publié deux articles dans ce sens. Le texte publié ici poursuit un objectif plus ambitieux, car il se propose de remonter aux fondements ontologiques des deux pensées et confronter Heidegger et Lukacs à partir de leur opposition sur pluseurs questions philosophiques cruciales : l'autonomie ontologique du monde extérieur, la définition du concept de "monde", la "subjectivité du sujet" et la humanitas de l'homo humanus, la critique lukacsienne du concept heideggérien d'"être-jeté..." (Geworfenheit),la problématique de la finitude et de l'infini,etc. La thèse centrale de l'article est l'occultation par Heidegger du travail comme "phénomène originaire" de l'existence humaine et sa substitution par une catégorie affective: le "Souci" (die Sorge), tandis que Lukacs a construit son ontologie de l'être social, en suivant Hegel et Marx, sur l'idée du travail comme pivot de l'existence humaine. La partie finale du texte désigne plusieurs motifs de la pensée heideggérienne (la critique de la pensée sécurisante, par ex.) qui préfigurent l'adhésion du philosophe à l'extrême droite de l'époque, ce qui confirme la thèse de Lukacs formulée dans son livre La Destruction de la Raison sur le caractère "pré-fasciste" de certaines orientations de la philosophie heideggérienne à l'époque qui asuccédé à son livre fameux Être et Temps.

Amor e liberdade em Heidegger

Nosso objetivo é mostrar, a partir das obras Ser e Tempo e Seminários de Zollikon, a constituição ontológica do amor como a afinação (Stimmung) fundamental para a convivência da presença (Dasein). Nossa hipótese sustenta-se no pressuposto que a copertença do amor (abertura fundamental para o outro) e da liberdade (deixar-ser o outro) consiste em uma modificação do existencial da disposição e expressa a unidade e a circularidade ontológica do ser-no-mundo. Pretendemos mostrar ainda que a solicitude (a abertura do ser-com) é a condição de possibilidade para a constituição ontológico-existencial da afinação do amor. Centrados no texto Sobre a essência da verdade, nosso intuito é sublinhar que a liberdade é também uma modificação do existencial da disposição, ou seja, uma afinação, e enquanto tal é o fundamento ontológico para o desvelamento do modo próprio (eigentliche) de ser da presença. Nesta perspectiva, podemos afirmar que a afinação da liberdade precede e penetra a afinação do amor. Isto significa que a afinação do amor se funda na afinação da liberdade e que esta ressoa naquela, o que nos permite dizer que elas são co-originárias.

Filosofía y poesía en sentido postrágico: Ortega, Heidegger y Adorno

Frente al positivismo racionalista, que sólo cree en el poder de la razón filosófica y que considera que el mundo es esencialmente racional y justo, y frente al tragicismo, que sostiene que la realidad carece de sentido y orden, y que por tanto sólo la poesía puede comprenderla, la actitud postrágica de Ortega, Heidegger y Adorno, afirma que sólo en la tensión entre filosofía y poesía puede salvarse el ser humano, porque sólo esa colaboración y diálogo le permite acceder al ser.

Sobre la expresión: ensayo sobre las categorías de la noche y del anochecer

En 1931, Rudolf Carnap publicó un artículo titulado "Die Überwindung der Metaphysik durch logische Analyse der Sprache" donde calificaba algunas expresiones de la conferencia de Martin Heidegger, "Was ist Metaphysik?", como 'sinsentidos'. Distinguía así entre expresiones (enunciados) 'con' y 'sin' sentido. Denunció que las que violaran el criterio empirista de significado serían del segundo tipo: 'pseudo-expresiones'. Sin embargo, Carnap reconocía desconocer la fuente exacta de los sinsentidos al comentar que expresaban algo, pero 'como lo hace un artista'. En 1936, Heidegger reaccionaba explorando el 'como lo hace un artista' de Carnap en una conferencia en Zürich, "Der Ursprung des Kunstwerkes", donde distinguía, basado en la 'diferencia ontológica' de Sein und Zeit (1927), entre expresiones (lenguaje) 'de comunicación' y 'del ser'. En 1955, Heidegger fundaría esa distinción en términos de áreas de investigación, 'filosofía' y 'poesía', en la conferencia de Normandia, "Was ist das-die Philosophie?". En ella, Heidegger, no obstante, concluía, al igual que Carnap, no saber cómo distinguirlas, dado que el lenguaje acoge a ambas. Esta disputa por la prioridad entre tipos de expresión continúa en nuestros días (Stove 1991; Smith 1992; Lacoue-Labarthe 2002; Gadenne 2008; y Nef 2009). En este escrito, quisiera contribuir a la controversia ensayando una reconciliación entre lo que llamaré 'la concepción formal del mundo', representada por el realismo lógico, el empirismo lógico y las fenomenologías realista y trascendental, y 'la concepción informal del mundo', representada por la filosofía del lenguaje ordinario, la hermenéutica, la deconstrucción, el contextualismo y la poesía. La conclusión será una eliminación de las prioridades mediante una defensa biológica de la libertad de expresión.

Totuuden kakkua viipaloimassa : vastaus Martin Kuschille

Nimekkeen selitys: Vastaus artikkeliin Koko totuus totuudesta, Tiede & edistys -lehdessä 4/91.

Kivet, orfeussoittimet. Kielen väkivalta ja eettisen puheen mahdollisuus Harri Nordellin teoksissa Tomunhäikäisyvalo sekä Valkoinen kirja

Tutkimukseni tavoitteena on tarkastella kielelle määrittyvää paikkaa Harri Nordellin teoksissa Tomunhäikäisyvalo (2000) ja Valkoinen kirja (2006). Keskeinen tutkimusongelmani on, millä tavoin kielen kyseenalaistuminen nousee kokoelmia määrittäväksi piirteeksi, ja miten vaikeneminen ja uudelleen löydetty kieli määrittävät kokoelmien puhujaa. Kieli liittyy kokoelmissa eettisiin kysymyksiin. Huomionarvoiseksi nousee se, miten ihminen puhuu ja nimeää. Puhuja sovittelee uikkua ”avoimeksi muodokseen” ja kaakkuria ”tulemispuvukseen”, mikä viittaa siihen, kuinka laulussa puhuja on itsestään irrallaan ja tässä erityisessä kokemuksessa voi myös kohdata toisen ja luonnon eri tavalla kuin arkisessa kokemuksessa. Liitän teeman laajempaan kysymykseen subjekti-objekti-asetelman murtamisesta ja uudenlaisen maailmasuhteen etsinnästä. Orfeus on kokoelmien avainhahmo tarkastellessani sitä, millainen merkitys runoudelle ja runouden kielelle Nordellin kokoelmissa määrittyy. Orfeuksen Manalan matka on yksi keskeisiä metaforia, jonka kautta lähestyn sitä, kuinka teokset kommentoivat itseään sanataiteena, ja millainen asema runoudelle määrittyy. Tutkielmani teoreettisena pohjana ovat Martin Heideggerin ja Maurice Blanchot´n kieli- ja kirjallisuusajattelu. Blanchot´n mukaan kirjallisuus on avaruutena totaalisen vieras universaalille järjelle ja totuudelle. Blanchot´n filosofian ydinkysymys on, onko mahdollista ajatella toista tai ulkopuolta ilman, että tuhoaisi toiseutta kielen keinoin ja mikä on se, mikä jää filosofian systemaattisten järjestelmien ulkopuolelle. Heidegger painottaa kielellisyyttämme, ja nimeää runoilijat ja ajattelijat ”olemisen paimeniksi”. Blanchot´n ajattelua mukaillen, runous on vapautettu merkitsemästä, ja kielen materiaalisuus korostuu. Heideggerin kieliajattelu taas painottaa sitä, että runoilijan on kuljettava jokapäiväisen kielenkäytön tuolla puolen toisella tavalla. Hänen on altistuttava huomaamaan totunnaisen kielenkäytön petollisuus, ja luotava ja kirkastettava. Tarkastelen Nordellin teoksia toisaalta merkitsemästä vapautetun kielen painottomana avaruutena, toisaalta maailman suuntautumista uudistavana kielenä.

Att möta den andra : det pedagogiska uppdraget i ljuset av Martin Bubers dialogfilosofi

Vad innebär det att vara lärare? Vad handlar det pedagogiska uppdraget om? Vad behöver människan för att leva? I en tid präglad av internationella kunskapsmätningar och ekonomiska krav på lönsamhet och effektivitet ligger det nära till hands att lärarens uppgift begränsas till det som är mätbart, som ger snabba resultat och som svarar mot den globala marknadens krav. Det pedagogiska uppdraget handlar dock om mera än detta och beskrivs i lärarprofessionslitteratur som ett dubbelt uppdrag. För att leva behöver människan kunskap, men hon behöver också (lära sig att leva som) en medmänniska. Det innefattar dels uppdraget att främja och utveckla kunskaper, färdigheter och attityder hos eleven, men inkluderar också ett moraliskt ansvarsperspektiv för läraren att i undervisningssituationerna leva som en närvarande medmänniska tillsammans med eleven. Den lärare som ”enbart undervisar” fullgör inte sitt pedagogiska uppdrag, men det gör heller inte den som struntar i att utveckla elevens kunskaper och enbart är en ”trevlig medmänniska”. Pedagogikens dubbla uppdrag analyseras och utvecklas i avhandlingen utgående från Martin Bubers dialogfilosofi, som formulerar människans dubbla hållning till omvärlden: som Jag till Det och Jag med Du. I den pedagogiska verksamheten ligger fokus naturligt på kunskapandet (Jag-Det), varför påminnelsen om medlevandet (Jag-Du) är relevant. I Jag-Du-möten öppnas möjligheter för lärare och elever att erfara det annorlunda, det oväntade, det som avviker från det redan kategoriserade, det som erbjuder nya perspektiv. I den meningen bidrar Jag-Du-möten till kunskapsutvecklingen genom insikter och lärande av oförutsett slag. Samtidigt är det i dessa medlevande möten som elevens (och också lärarens) medvetenhet om vad det är att människa tillsammans med andra människor växer.

Carta particolare che mostra il Capo Buona Speranza con il mare verso ponte è con l'isole di Tristan d'Acunha è di Martin Vaz : la longitudine comincia da l'isola di Pico d'Aasores [i.e. Pico Azores] : d'America carta XVIII

Julkaisussa: Dell' arcano del mare di Ruberto Dudleo ... parte qvarta del libro sesto. Vol III

M. Martin Helwigs erste Land-Charte vom Herzogthum Schlesien : nebst einer Erklärung zu finden Bresslau in der Grassischen Buchdruckeren

Kartta kuuluu A. E. Nordenskiöldin kokoelmaan

M. Martin Helwigs erste Land-Charte vom Herzogthum Schlesien

Kartta kuuluu A. E. Nordenskiöldin kokoelmaan