390 resultados para kansainvälinen maksuliike
Resumo:
12 x 19 cm
Resumo:
19 x 35 cm
Resumo:
11 x 26 cm
Resumo:
23 x 37 cm
Resumo:
Kansainvälinen musiikkitoimiala on keskellä merkittäviä muutoksia. Tähän ovat vaikuttaneet erityisesti Internetin ja tekniikan kehittyminen, jotka ovat muuttaneet toimialan rakenteita ja vaikuttaneet artistin mahdollisuuksiin toimia kannattavasti. Äänitemyynti on selkeästi laskenut ja live-esiintymiset ja kiertueet ovat nousseet yhdeksi tärkeimmistä tulonlähteistä artisteille. Vaikka suomalaisten artistien kansainvälinen menestyminen on suhteellisen uusi ilmiö suomalaisessa musiikkikulttuurissa, suomalaisten artistien kilpailukyky ja halu menestyä kansainvälisesti on suurempi kuin koskaan aikaisemmin. Toisaalta myös kilpailu on kovempaa ja artistien määrä kansainvälisillä markkinoilla on suurempi kuin aikaisemmin. Tutkimuksen tarkoituksena oli tutkia aineistolähtöisesti suomalaisen artistin kansainvälistymispolkuja ja niihin vaikuttavia tekijöitä. Tutkimuksen pohjana oli artistin näkökulma. Aihetta lähestyttiin kolmen osaongelman kautta: Mitkä ovat kansainvälistymiseen vaikuttavat muutokset musiikkitoimialalla? Mitä artistin kansainvälistyminen tarkoittaa? Miten artistin kansainvälinen ura muodostuu? Tutkimuksen teoreettisen viitekehyksen pohjana oli musiikkitoimialan rakenteiden ja niiden muutoksen, kansainvälistymisen ja artistin urakehityksen tarkastelu. Teoreettisen viitekehyksen olennaisin tarkastelu perustui Frithin (1988) kahteen urakehitysmalliin, joiden avulla voitiin hahmottaa artistin kansainvälistymistä. Tutkimuksen empiirisessä osassa sovellettiin laadullista tapaustutkimusta. Tutkimuksen kohteena oli viisi suomalaista rock- ja popartistia, joille Music Export Finland oli vuonna 2007 myöntänyt julkaisukiertuetukea. Jokaisesta artistista muodostettiin tutkimusta varten oma tutkimustapaus. Tutkimuksen aineisto kerättiin puolistrukturoitujen yksilöhaastatteluiden kautta ja aineiston analysointitapana sovellettiin teemoittelua. Tutkimuksen empiiristen tulosten perusteella haastateltavat näkivät tärkeimmän musiikkitoimialan muutoksen kohdistuneen romahtaneeseen levymyyntiin. Levymyynnistä saatavat tulot ovat nykyään todella pieniä artistille ja albumin tarkoituksena on enemmänkin olla markkinointiväline artistin live-esiintymisiin. Toimialan tulevaisuus nähtiin pääsääntöisesti epävarmana ja pelottavana johtuen kehittymättömistä jakelukanavista. Artistin kansainvälisen uran voidaan nähdä etenevän vähitellen, kovan ja määrätietoisen työn kautta. Menestymisen edellytys on tiivis yhteistyö managerin, levy-yhtiön ja agentin kanssa. Monesti myös kansainvälisen menestymisen edellytyksenä on menestyminen ensin kotimaassa. Artistin kansainvälisen uran tärkeimmät käännekohdat liittyvät yleensä artistin ja jonkin uuden toimijan, kuten esimerkiksi managerin tai levy-yhtiön, välisen yhteistyön alkamiseen ja kehittymiseen. Artistien suurimmat haasteet kansainvälisessä toiminnassa liittyivät taloudellisiin näkökulmiin, kuten taloudellisten voimavarojen niukkuuteen tehdä kiertueita tai kilpailla kansainvälisesti maailman suurimpien artistien kanssa.
Resumo:
Tämän tutkimuksen tavoitteena on selvittää onko kansainvälisen hajauttamisen hyöty heikentynyt globaalisti ajan kuluessa. Tutkimusongelmaan pyritään löytämään vastaus korrelaatioanalyysillä sekä Box M-testillä. Teoreettisena viitekehyksenä käytetään Markowitzin luomaa modernia portfolioteoriaa, kansainväliseen hajautukseen liittyvää kirjallisuutta sekä aiheesta aiemmin tehtyjä tutkimuksia. Empiirisenä tutkimusaineistona käytetään Thomson Datastreamin tuottamia kokonaistuottoindeksejä. Indeksit ovat yhdeksältä eri markkina-alueelta ja 30 eri maasta. Maat on jaoteltu 18 kehittyneeseen ja 12 kehittyvään maahan.kaikki tutkielmassa käytetyt tuottoaikasarjat ovat dollarimääräisiä. Tutkimusaineisto kattaa vuodet 1995-2009 sisältäen 783 viikottaista havaintoa, kullekin tuottoindeksille. Tutkimustulosten mukaan kansainvälisen hajauttamisen edut ovat suuremmat sijoitettaessa kehittyville markkinoille, kuin pelkästään kehittyneille markkinoille sijoitettaessa. Tutkimusperiodin alkupuolella kehittyvillä markkinoilla on ollut saatavissa huomattavasti enemmän hajautushyötyä, mutta suhteellinenhyöty suhteessa kehittyneisiin markkinoihin vähenee tultaessa lähemmäs nykyhetkeä. Korrelaatiot ovat nousseet koko ajanjaksolla, mutta on myös ollut osaperiodeja, jolloin korrelaatiokertoimet ovat laskeneet.
Resumo:
Tutkimuksen tavoitteena oli osaamisen johtamisen holistinen tarkastelu pk-yrityksen kansainvälisen kasvun elinkaarella. Osaamisen johtamisen malli sisältää osaamisen, tiedon, eriasteiset ja hierarkisesti eritasoiset liittoumat ja verkostot sekä internetin tarjonnan organisaation oppimisen ohella. Pk-yrityksen syntyminen, kasvu kotimarkkinoilla ja kansainvälinen kasvu voivat perustua kansainvälisyyteen. Holistinen kansainvälistyminen voi alkaa mistä funktiosta tai prosessista tahansa ja ulottua eriasteisena muihin funktioihin ja/tai prosesseihin. Kansainvälistyminen ja kansainvälinen toiminta voi katketa kokonaan tai funktioitain ja alkaa uudelleen. Tutkimuksen holistisella mallilla analysoitiin tapausyritykset hyödyntämällä osa-aluekronologiaa. Tuloksilla tarkennettiin mallia. Tarkennettu malli korostaa kasvu ja/tai kansainvälistymisärsykkeen/impulssin syntyvän sekä kotiettä ulkomaisilta kysyntä- ja/tai tarjontamarkkinoilta sekä yrityksen sisä- että ulkopuolelta tai olevan piilevänä omistajayrittäjässä. Holistisuus korostaa mallin kaikissa osissa ennen alkua (pre-start) vaiheen asemaa, päättymätöntä uudistumisprosessia. Osaamisen johtamisessa korostuu proaktiivisuus. Jokainen uudistamisprosessi edellyttää olevan osaamisen vahvistamista, ja organisaation ulkopuolisen osaamis- ja tietopääoman hyödyntämistä. Osaamisen johtaminen sisältää varsinaisen ja laajennetun organisaation yksilöiden, ryhmien ja yksiköiden visio- ja strategiaperusteisen johtamisen. Tämä edellyttää sitouttamista, motivointia ja omaehtoisuuden sekä organisaation sisäisen ja ulkoisen kulttuurietäisyyden hyödyntämistä. Yksilön fokus osaamisen johtamisen näkökulmasta on tehtävään sitoutuminen ja itsensä toteuttaminen. Fokukset ovat proaktiiviisia vaihdellen funktioiden ja prosessien elinkaarilla dynaamisesti. Tutkimus myötävaikuttaa omistajayrittäjän roolin korostamiseen, kasvu- ja kansainvälistymisimpulssin ja ennen alkua (pre start) vaiheen holistisuuden ymmärtämiseen laaja-alaisesti. Kasvu- ja kansainvälistymisimpulsseja/ärsykkeitä ja niistä seuraavia pre start vaiheita/osa-alueita on pk-yrityksen elinkaarella (1+n) kappaletta; (n: 0- oo). Malli myötävaikuttaa ymmärtämään aineettomia osaamis- ja tieto-optioita sekä korostaa transnationalpiirteitä kansainvälistä kasvua vahvistavina.
Resumo:
This thesis examined both domestic and international forest investment options for a Finnish non-industrial private forest investor. The focus was on forest-based investment instruments. The influence of movements of currency exchange rates on foreign returns were also taken into account. Annual data from 1995 to 2011 was used. The main portfolio optimization model in this study was the Mean-Variance model but the results were also validated by using the Value at Risk and Expected Shortfall models. In addition, the exchange rate risk hedging was established by using one-week-maturity forward contracts. The results suggested that 75 % of the total wealth should be invested in Finnish private forests and the rest, 25 %, to a US REIT, in this case Rayonier. With hedging, the total return on the portfolio was 7.21 % (NIPF 5.3%) with the volatility of 6.63 % (NIPF 7.9%). Taxation supported US investments in this case. As a conclusion, a Finnish private forest investor may, as evidenced, benefit in diversifying a portfolio using REITs in the US.
Resumo:
Arktisen alueen kysymykset puhuttavat maailmanlaajuisesti. Mielenkiinnon taustalla ovat etenkin teknologian kehitys ja ilmaston lämpeneminen, jotka ovat viime aikoina avanneet entistä realistisempia mahdollisuuksia hyödyntää aluetta energiahankkeissa ja merenkulussa. Tutkimuksessa tarkastellaan Venäjän federaation vuonna 2008 julkaiseman Venäjän federaation arktisen alueen politiikan perusteet vuoteen 2020 -asiakirjan poliittisten tavoitteiden toteuttamista arktisella alueella viime vuosina. Aiheen tutkiminen on perusteltua, sillä Venäjän arktisten alueiden politiikalla on kansainvälistä merkitystä, joka heijastuu Suomeenkin. Tätä tutkimusta puoltaa myös se, että useiden aluetta koskevien kysymysten osalta on viime vuo-sina tapahtunut merkittävää kehitystä, jonka johdosta kansainvälinen aktiivisuus ja mielenkiinto aluetta kohtaan ovat lisääntyneet. Tutkimusongelma oli, miten Venäjä toteuttaa arktista strategiaansa. Siihen pyrittiin vastaamaan selvittämällä Venäjän intressit alueella ja Venäjän toiminta arktiseen alueeseen liittyvien poliittisten tavoitteiden saavuttamiseksi vuosina 2008–2013. Lisäksi arvioitiin sitä, miten Venäjä turvaa keskeisimmät strategiset intressinsä alueella. Tutkimuksesta rajattiin pois sotilaalliset turvallisuuskysymykset ja sotilasstrateginen tarkastelu. Tutkimus toteutettiin kirjallisuustutkimuksena. Aineisto koostuu Venäjän ja muiden valtioiden virallisista asiakirjoista, aihetta koskevista tieteellisistä tutkimuksista ja kirjallisuudesta, Venäjän johdon kannanotoista ja uutismateriaalista. Venäjän arktisen politiikan perusteet vuoteen 2020 -asiakirjassa on mainittu maan keskeisimpinä arktisina intresseinä neljä osa-aluetta. Ne ovat alueen merkitys Venäjän federaation strategisena resurssilähteenä, Pohjoisen merireitin kehittäminen uutena kansainvälisenä merireittinä, alueen säilyttäminen rauhan ja yhteistyön alueena sekä arktisen luonnon ja ekosysteemin säilyttäminen. Tässä tutkimuksessa arvioitiin kyseisen strategian tavoitteiden ja Venäjän käytännön toiminnan suhdetta. Johtopäätösten mukaan Venäjä turvaa keskeisimmät arktiset intressinsä poliittisesti varmistamalla itselleen edulliset alueelliset rajat, oikeuden luonnonvaroihin ja Koillisväylään nojaten YK:n merioikeusyleissopimuksen antamiin mahdollisuuksiin. Alueen asema resurssilähteenä turvataan harjoittamalla dynaamista energiateollisuutta ja kansainvälisiä yrityksiä suosivaa vero- ja talouspolitiikkaa sekä tukemalla pohjoisia alueita valtion tuilla. Venäjä turvaa rauhalliset olosuhteet ja toiminnanvapautensa alueella sovittelevalla ulkopolitiikalla toimien aktiivisesti YK:ssa ja alueen kansainvälisissä järjestöissä. Koillisväylän infrastruktuuria kehitetään valtion tuella, ja arktinen ympäristö pyritään suojaamaan kehittämällä alueen ympäristölainsäädäntöä sekä aktiivisin ympäristönsuojelu- ja siivousohjelmin.
Resumo:
Arvonlisävero on yleinen kulutusvero, joka pääsääntöisesti koskee kaikkea vaihdantaa. Euroopan unionin jäsenvaltiot kuuluvat yhteiseen arvonlisäverojärjestelmään ja arvonlisäverodirektiivien puitteissa ne säätävät omat arvonlisäverolakinsa. Arvonlisäverotuksessa on tietyt suoritteet, kuten rahoituspalvelut, jätetty poikkeuksellisesti sen ulkopuolelle. Rahoituspalvelujen verottomuutta on perusteltu muun muassa verotusteknisillä vaikeuksilla ja sillä että niiden verottaminen olisi kansainvälisestikin ongelmallista. Arvonlisäverolaissa on määritelty verottomat rahoituspalvelut, joita ovat maksuliike, valuutanvaihto, arvopaperikauppa, takaustoiminta, luotonantajan harjoittama luoton hallinta, luotonanto ja muu rahoituksen järjestäminen sekä takaisin maksettavien varojen hankinta yleisöltä ja muu varainhankinta. Arvonlisäverottomat rahoituspalvelut ovat olennaisesti osa sijoituspalveluja ja niiden arvonlisäverotuksessa raja verottomien rahoituspalvelujen ja verollisten palvelujen välillä on osoittautunut erityisen hankalaksi ja tulkinnanvaraiseksi. Selkeiden sääntöjen puuttuessa rahoituspalvelujen tuottajille aiheutuu ylimääräisiä kustannuksia lähinnä selvitystyön takia. Sijoituspalvelulla tarkoitetaan tässä yhteydessä sellaisia palveluita, joiden tarjoamiseen vaaditaan Sijoituspalveluyrityksistä annetun lain tai Sijoitusrahastolain mukainen Finanssivalvonnan myöntämä toimilupa. Verotonta rahoituspalvelua tarjoavat yritykset ovat useimmiten verovelvollisia jostakin harjoittamastaan toiminnasta, sillä luettelo verottomista rahoituspalveluista on tyhjentävä ja sen soveltamisalaa tulkitaan suppeasti. Käsitteenä vapautuksen kohteena oleva rahoituspalvelu on kuitenkin epätarkka. Verotuksellisesti ongelmallisten palvelukokonaisuuksien myynnissä konsultoinnin, neuvonnan ja teknisen toteuttamisen korostuminen sekä verottoman toiminnan epäolennaisuus kokonaisuuteen nähden ovat antaneet perusteita verottamiselle. Lainsoveltajan näkökulmasta erityisen tulkinnallisiksi saattavat tulla hoidon tai neuvonnan ja arvopaperinvälityksen erot. Neutraalisuuden periaatteen mukainen arvonlisäverotuksen vähennysoikeudella on tässä oma merkityksensä. Vähennystä koskevat kysymykset tulevat arvioitaviksi ainakin silloin, kun rahoitustoimenpiteiden yhteydessä on käytetty juridisia tai muita asiantuntijapalveluja. Tällöin on ratkaistava onko kustannus osa arvonlisäverollisen toiminnan yleiskuluja vai kohdistuuko kustannus arvonlisäverottomaan toimintaan. Näin ollen on tarpeellista täsmentää, mitkä toimet ovat osa rahoituspalvelua ja muodostavat erillisen kokonaisuuden, ja millä on verosta vapautetun palvelun erillinen ja olennainen luonne. Oikeudellinen ongelma muodostuu siitä, milloin toimet kuuluvat rahoituspalvelua koskevan vapautuksen soveltamisalaan.
Resumo:
Vaasa–Oulu -yhteysväli on keskeinen osa Pohjanmaan rannikon elinvoimakäytävää. Alueelle on ominaista kansainvälisesti toimivat yritykset ja matkailupalvelut sekä niiden alihankintapalvelut. Maa- ja metsätalous on yksi alueen elinkeinoelämän perusrakenteista. Tuotanto ja markkinat ovat hajautuneet eri puolille maailmaa.Toimivat kansainväliset yhteydet ovat alueelle perusedellytys. Vienti- ja tuonti pohjautuvat merikuljetuksiin. Alueella on kattava kauppamerenkulun satamaverkko. Kansainvälinen asiakassuhteiden hoitaminen vaatii luontevia lentoliikenteen yhteyksiä lähimmille kansainvälisille solmupisteille. Valtatie 8 poikittaisyhteyksineen on osa valtakunnallista yhteysverkkoa. Tämä tieverkko muodostaa rungon kuorma-autokuljetuksille, erikoiskuljetuksille,työmatkaliikenteelle, asiointiliikenteelle ja matkailuliikenteelle. Pohjanmaan rata on alueen runkoyhteys valtakunnalliselle henkilö- ja tavaraliikenteelle. Etelä-Pohjanmaan ja Pohjois-Pohjanmaan ELY- keskukset sekä Liikennevirasto ovat yhteistyössä laatineet yhteysväliselvityksen välille Vaasa–Oulu. Selvityksessä on tarkasteltu henkilöliikenteen ja kuljetusten palvelutasoa loppukäyttäjien tarpeiden näkökulmasta. Selvityksessä korostetaan laadukasta sidosryhmäyhteistyötä paikallisten ja valtakunnallisten tarpeiden yhteensovittamiseksi. Käytännön kokemukset piloteista konkretisoivat palvelutason tekijöiden määrittelyä ja käytettävyyden parantamista.
Resumo:
Tässä työssä on tutkittu sopimusriskejä, jotka liittyvät kansainvälisiin hankintoihin sekä sitä, miten yritykset voivat suojautua näiltä riskeiltä. Lisäksi työssä on erotettu kansainvälinen hankinta kotimaan hankintatoimesta ja pohdittu siihen liittyviä erityispiirteitä.
Resumo:
The purpose of this research is to examine factors affecting international students’ service quality expectations in higher education. The aim is pursued by investigating the international students’ quality expectations and the role of price, culture and personal values in forming these expectations. The theoretical part of this research is centered on themes related to service quality, the nature of educational services, the process of forming quality expectations and the antecedents of service quality expectations. The empirical part of the research was conducted with a quantitative method and the data was collected by using a web based questionnaire. The sample consisted of 268 students who applied to international master’s degree programmes in Finland in the spring of 2012. The response rate was 24,1 %. The research results show that personal values and culture affect the international students’ quality expectations of educational services but that price is not significantly related to the quality expectations.