Neural detection of complex sound sequences in the absence of consciousness.

The neural response to a violation of sequences of identical sounds is a typical example of the brain's sensitivity to auditory regularities. Previous literature interprets this effect as a pre-attentive and unconscious processing of sensory stimuli. By contrast, a violation to auditory global regularities, i.e. based on repeating groups of sounds, is typically detectable when subjects can consciously perceive them. Here, we challenge the notion that global detection implies consciousness by testing the neural response to global violations in a group of 24 patients with post-anoxic coma (three females, age range 45-87 years), treated with mild therapeutic hypothermia and sedation. By applying a decoding analysis to electroencephalographic responses to standard versus deviant sound sequences, we found above-chance decoding performance in 10 of 24 patients (Wilcoxon signed-rank test, P < 0.001), despite five of them being mildly hypothermic, sedated and unarousable. Furthermore, consistently with previous findings based on the mismatch negativity the progression of this decoding performance was informative of patients' chances of awakening (78% predictive of awakening). Our results show for the first time that detection of global regularities at neural level exists despite a deeply unconscious state.

Roaring lions and chirruping lemurs: How the brain encodes sound objects in space.

The dual-stream model of auditory processing postulates separate processing streams for sound meaning and for sound location. The present review draws on evidence from human behavioral and activation studies as well as from lesion studies to argue for a position-linked representation of sound objects that is distinct both from the position-independent representation within the ventral/What stream and from the explicit sound localization processing within the dorsal/Where stream.

Tila, aika ja hiljaisuus teatteriäänisuunnittelussa

Tutkin opinnäytteessäni tilaäänen dramaturgiaa teatteriäänisuunnittelussa. Työn punaisena lankana kulkee kysymys, voiko Jumalaa, vapautta tai onnellisuutta tuoda uskottavana kokemuksena teatterin katsojalle tilaäänen keinoin? Ääntä koskeva kirjallisuus keskittyy yleensä äänen mitattaviin tai teknisiin ominaisuuksiin, joten päätin keskittyä omassa työssäni puhtaasti tilaäänen dramaturgiseen hahmotukseen. Koska tiläänen dramaturgiasta ei juurikaan kirjallisuutta löydy, pohjautuu kirjallinen työni pitkälti omaan työelämän kautta saamaani kokemusperäiseen tietoon nk. hiljaiseen tietoon. Tässä työssä esitetty äänisuunnittelijan työnkuva on tehty teatteriin, jonka keskustassa on ihmisen läsnäolon kautta tapahtuva kerronta. Työ on suunnattu ohjaajille ja äänisuunittelijoille, joilla on jo kokemusta teatterikerronnasta. Käsittelen äänen dramaturgiaa hyvin rajatusta näkökulmasta, jolloin työn todellinen anti syntyy vasta sen peilautuessa lukijan omiin pohdintoihin tilankäytöstä, ihmisen läsnäolosta sekä äänisuunnittelusta. Työn alussa käsitellään aikaa kokemisen keskeisenä ulottuvuutena, hiljaisuuden vaikutusta kokijan minään, sekä ihmisen olemusta tilassa. Pohdin tilan merkitystä koettuna avaruutena, sivuuttaen tilan paikkana. Tämän jälkeen tutkin tilankäytön vaikutusta ihmisen mielihyvän rakenteisiin katsojan näkökulmasta, jonka jälkeen päästään varsinaiseen ääntä koskevaan osioon, tilaäänen koreografiaan. Tässä luvussa esitän mallin luoda mielenkiintoista ja jännitteistä tilaääntä, asettamalla ääni vastakkaiseksi elementiksi suhteessa hiljaisuuteen, jolloin hiljaisuus muuttuu merkittäväksi osaksi esityksen tilankäyttöä ja äänikerrontaa. Teoreettisesta lähtökohdastaan huolimatta työ tähtää puhtaasti emotionaalisesti koettavaan äänisuunnitteluun, jonka keskiössä on esiintyjän läsnäolon syventäminen tilaäänen keinoin.

Use of drama techniques as a methodology to teach english in infant education by teachers in Catalonia

L’aprenentatge de la llengua anglesa com a llengua estrangera és una oportunitat que cada vegada més escoles de Catalunya presenten a l’etapa d’educació Infantil. La metodologia utilitzada per introduir aquesta llengua és variada en cada cas. Aquesta recerca es centra en l’estudi de l’ús de tècniques dramàtiques com a metodologia per ensenyar anglès a infantil. A partir d’un qüestionari contestat per 129 professors d’anglès de Catalunya s’ha analitzat la percepció que tenen sobre les tècniques dramàtiques i la seva utilització. Els resultats mostren una manca de coneixement general sobre la metodologia.

Draaman ja teatterin sovelluksia nuorten työpajaympäristössä : kuvaus Dynamo-hankkeen draamapajan toiminnan muotoutumisesta

Opinnäytetyö on kuvaus Lahden kaupungin nuorisopalveluiden Dynamo-hankkeen draamapajan toiminnasta. Kirjoittaja on työskennellyt draamapajan työvalmentajana Dynamon ensimmäisellä projektikaudella vuosina 2006-2008. Nuorten seudullinen työllisyyshanke Dynamo on Lahden nuorisopalveluiden hallinnoima ESR-rahoitteinen projekti. Dynamo tarjoaa tuettua työharjoittelua Lahden kaupunkiseudun 17-24-vuotiaille työttömille nuorille. Työharjoittelu kestää viisi kuukautta draama-, media-, sisustus- tai remonttipajassa. Opinnäytetyö on hankkeistettu Lahden kaupungin nuorisopalveluille. Draamapajassa nuoret tutustuvat taiteen ja kulttuurin tekemiseen. Opinnäytetyössä avataan ja tutkitaan draamapajan tavoitteita ja toiminnan muotoja. Draamapajan toimintaa lähestytään kolmesta teoreettisesta näkökulmasta, jotka ovat sosiokulttuurinen innostaminen, draamakasvatus ja soveltava teatteri. Draamapajan työskentely on luonteeltaan prosessinomaista. Opinnäytetyössä esitellään tapausesimerkkinä yksi draamapajan loppuprojekteista; devising-esitys Delirium tremensis eli kuinka jokerit sinä meiltä pimität. Esityksen syntyprosessin kuvauksessa havainnoillistetaan työtapoja käytännössä. Opinnäytetyön luvussa seitsemän tarkastellaan, millaisia välineitä teatteri-ilmaisun ohjaajan koulutus tarjoaa työvalmentajana toimimiseen. Kirjoituksessa pohditaan työvalmennuksen pedagogisia haasteita esittävän taiteen koulutuksen näkökulmasta. Loppupäätelmissä draamapaja nähdään soveltavan teatterin, draamakasvatuksen ja sosiokulttuurisen innostamisen sulatusuunina, jossa draaman eri lajityyppien väliset rajat ovat häilyviä. Toiminnassa sovelletaan erilaisia draamallisia ja toiminnallisia menetelmiä. Työskentelyn tavoitteena on mahdollistaa taiteeseen ja kulttuuriin tutustuminen sekä työharjoittelijan omien tavoitteiden saavuttaminen. Työvalmentajan tehtävä työskentelyssä on luoda tilaa osallistujien omalle merkityksenannolle. Parhaimmillaan merkityksenanto draamatyöskentelyssä voi saada aikaan uudelleenrakentumista nuoren ajattelussa ja toiminnassa.

Mourning Becomes Electra by Eugene O’Neill: Aeschylus and Plato’s Cave to Create a Dark Drama

The fundamental debt of E. O’Neill’s Mourning Becomes Electra to Aeschylus, and to a lesser degree to Sophocles and Euripides, has been always recognised but, according to the author’s hypothesis, O’Neill might have taken advantage of the Platonic image of the cave in order to magnify his both Greek and American drama. It is certainly a risky hypothesis that stricto sensu cannot be proved, but it is also reader’s right to evaluate the plausibility and the possible dramatic benefit derived from such a reading. Besides indicating to what degree some of the essential themes of Platonic philosophy concerning darkness, light or the flight from the prison of the material world are not extraneous to O’Neill’s work, the author proves he was aware of the Platonic image of the cave thanks to its capital importance in the work of some of his intellectual mentors such as F. Nietzsche or Oscar Wilde. Nevertheless, the most significant aim of the author’s article is to emphasize both the dramatic benefits and the logical reflections derived, as said before, from reading little by little O’Neill’s drama bearing in mind the above mentioned Platonic parameter.

Sexual dimorphism of sonic apparatus and extreme intersexual variation of sounds in Ophidion rochei (Ophidiidae): first evidence of a tight relationship between morphology and sound characteristics in Ophidiidae

Many Ophidiidae are active in dark environments and display complex sonic apparatus morphologies. However, sound recordings are scarce and little is known about acoustic communication in this family. This paper focuses on Ophidion rochei which is known to display an important sexual dimorphism in swimbladder and anterior skeleton. The aims of this study were to compare the sound producing morphology, and the resulting sounds in juveniles, females and males of O. rochei.Results: Males, females, and juveniles possessed different morphotypes. Females and juveniles contrasted with males because they possessed dramatic differences in morphology of their sonic muscles, swimbladder, supraoccipital crest, and first vertebrae and associated ribs. Further, they lacked the ‘rocker bone’ typically found in males. Sounds from each morphotype were highly divergent. Males generally produced non harmonic, multiple-pulsed sounds that lasted for several seconds (3.5 ± 1.3 s) with a pulse period of ca. 100 ms. Juvenile and female sounds were recorded for the first time in ophidiids. Female sounds were harmonic, had shorter pulse period (±3.7 ms), and never exceeded a few dozen milliseconds (18 ± 11 ms). Moreover, unlike male sounds, female sounds did not have alternating long and short pulse periods. Juvenile sounds were weaker but appear to be similar to female sounds.Conclusions: Although it is not possible to distinguish externally male from female in O. rochei, they show a sonic apparatus and sounds that are dramatically different. This difference is likely due to their nocturnal habits that may have favored the evolution of internal secondary sexual characters that help to distinguish males from females and that could facilitate mate choice by females. Moreover, the comparison of different morphotypes in this study shows that these morphological differences result from a peramorphosis that takes place during the development of the gonads

2 duettoa : [Sound the trumpet]

Soitinnus : lauluäänet (2), piano.

Animal sound : què se sent quan s’és una cabra?

Aquest projecte treballa sobre la possibilitat d'aplicar tècniques d'enregistrament binaural en animals, en concret, en una cabra domèstica. Mitjançant uns micròfons col·locats dins les seves orelles i una petita càmera de vídeo muntada sobre el seu cap, s'obté un material audiovisual que permet fer-se una idea aproximada de com és la seva percepció del món. En base a un estudi de cognició comparada, es pretén trobar maneres de transformar els enregistraments obtinguts per tal d'adaptar el marc psicoacústic humà al de l'animal. L'objectiu és que una persona pugui sentir com ho fa un animal, encara que sigui d'una manera aproximada. Els materials obtinguts al llarg dels enregistraments són el punt de partida per a la construcció de paisatges sonors i peces audiovisuals diverses. Així doncs, el treball s'inicia amb el disseny i construcció d'un micròfon binaural, continua amb enregistraments de camp en animals i acaba amb l'edició, el processat i la composició dels paisatges sonors finals.

Ruokalistoja : Restaurant du Grand Theatre d'Helsingfors

Diner 17.11.1877

Source and Target Text-Orientation in Drama Translation. An Analysis of Four Translations of William Shakespeare’s Julius Caesar

Tässä pro gradu -tutkielmassa käsittelen lähde- ja kohdetekstikeskeisyyttä näytelmäkääntämisessä. Tutkimuskohteina olivat käännösten sanasto, syntaksi, näyttämötekniikka, kielikuvat, sanaleikit, runomitta ja tyyli. Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää, näkyykö teoreettinen painopisteen siirtyminen lähdetekstikeskeisyydestä kohdetekstikeskeisyyteen suomenkielisessä näytelmäkääntämisessä. Oletuksena oli, että siirtyminen näkyy käytetyissä käännösstrategioissa. Tutkimuksen teoriaosuudessa käsitellään ensin lähde- ja kohdetekstikeskeisiä käännösteorioita. Ensin esitellään kaksi lähdetekstikeskeistä teoriaa, jotka ovat Catfordin (1965) muodollinen vastaavuus ja Nidan (1964) dynaaminen ekvivalenssi. Kohdetekstikeskeisistä teorioista käsitellään Touryn (1980) ja Newmarkin (1981) teoreettisia näkemyksiä sekä Reiss ja Vermeerin (1986) esittelemää skopos-teoriaa. Vieraannuttamisen ja kotouttamisen periaatteet esitellään lyhyesti. Teoriaosuudessa käsitellään myös näytelmäkääntämistä, William Shakespearen kieltä ja siihen liittyviä käännösongelmia. Lisäksi esittelen lyhyesti Shakespearen kääntämistä Suomessa ja Julius Caesarin neljä kääntäjää. Tutkimuksen materiaalina oli neljä Shakespearen Julius Caesar –näytelmän suomennosta, joista Paavo Cajanderin käännös on julkaistu vuonna 1883, Eeva-Liisa Mannerin vuonna 1983, Lauri Siparin vuonna 2006 ja Jarkko Laineen vuonna 2007. Analyysissa käännöksiä verrattiin lähdetekstiin ja toisiinsa ja vertailtiin kääntäjien tekemiä käännösratkaisuja. Tulokset olivat oletuksen mukaisia. Lähdetekstikeskeisiä käännösstrategioita oli käytetty uusissa käännöksissä vähemmän kuin vanhemmissa. Kohdetekstikeskeiset strategiat erosivat huomattavasti toisistaan ja uusinta käännöstä voi sanoa adaptaatioksi. Jatkotutkimuksissa tulisi materiaali laajentaa koskemaan muitakin Shakespearen näytelmien suomennoksia. Eri aikakausien käännöksiä tulisi verrata keskenään ja toisiinsa, jotta voitaisiin luotettavasti kuvata muutosta lähde- ja kohdetekstikeskeisten käännösstrategioiden käytössä ja eri aikakausien tyypillisten strategioiden kartoittamiseksi.