982 resultados para Klein, Melanie 1882-1960
Resumo:
Tutkimus tarkastelee firabelitöiden näkökulmasta suomalaisen tehdastyön ja työelämän murrosta 1900-luvun alusta 1960-luvulle. Tutkimuksen tarkoituksena on valottaa firabelitöiden historiallista luonnetta. Firabelitöillä tarkoitetaan töitä, joita työntekijät tekivät itselleen työpaikalla, työnantajan välineillä ja materiaaleilla. Yleensä firabelitöinä tehtiin erilaisia kodin hyödykkeitä. Firabelityöt ovat olleet osa paternaalista vaihtojärjestelmää, jossa tehtaanomistaja huolehti työntekijöilleen työn uusintamisen kannalta välttämättömät elinolot niin palkkana kuin luontaisetuina. Firabelityöt sijoittuivat luontaisetujen ja työpaikalta varastamisen väliselle harmaalle alueelle. Tutkimusajan sisällä Suomessa siirryttiin paternaalisista työyhteisöistä sopimusyhteiskuntaan, jossa työehdot sovitaan työnantajien ja työntekijöiden ammattiliittojen välisissä neuvotteluissa. Tutkimus jäsentyy siten, että alkuun firabelityöt kontekstualisoidaan 1900-luvun työelämään vertaamalla niitä luontaisetuihin ja työpaikalta näpistämisiin. Historiallisen taustan jälkeen tutkimus käsittelee firabelitöiden tekemisen luvallisuutta ja luvattomuutta. Firabelitöiden luvanvaraisuuteen liittyy työnantajan, työnjohdon ja työntekijän erilaiset näkökulmat. Lopuksi käsittelen muistitiedon vaikenemista firabelitöistä 1970-luvun alkuun tultaessa. Päälähteenä tutkimuksessa on muistitietoaineistot neljästä eri arkistosta. Aineistot on kerätty vuosien 1967-2012 välisenä aikana. Muistitietoaineistojen lisäksi tutkimuksessa käytetään lähteenä neljän eri tehtaan arkistoaineistoja vuosilta 1901-1970. Firabelityöt pitivät sisällään työväestön omapäisyyden ja samanaikaisesti työnantajien joustovaran palkanmaksukyvyn ollessa heikko. Firabelityöt palasivat työntekijöiden luvallisiksi tai luvattomiksi palkanlisiksi 1930-luvun pula-aikana ja säilyivät sellaisina säännöstelyn päättymiseeen vuoteen 1956 asti. Firabelitöitä tehtiin eniten metalliteollisuudessa. Firabelitöiden aineellisen hyödyn lisäksi niiden tekeminen kehitti työntekijöiden ammatillista osaamista ja kohotti työntekijöiden ryhmähenkeä. Vaikka firabelitöitä koskevat muistelmat päättyvät vuoteen 1970, ei niiden tekeminen välttämättä ole päättynyt.
Resumo:
Sotataidossa ilmenee yleisiä taktisia periaatteita, jotka ovat yleispäteviä ja kohtalaisen pysyviä. Tutkimalla pataljoonatason ohjesäännöissä esiintyviä yleisiä taktisia periaatteita on pyritty muodostamaan yleiskuvan keskeisimpien yleisten periaatteiden määritelmistä, niiden sisällöstä ja yleisten taktisten periaatteiden liittymisestä toisiinsa. Tarkastelujakso ylettyy 1960-luvun lopulta nykyhetkeen. Tutkimukseen on haettu täydentävät näkökulmat käsittelemällä komppaniatasoa sekä aikakausi- ja vuosijulkaisuja. Tutkimus on luonteeltaan kvalitatiivinen, jossa yleisten taktisten periaatteiden määritelmiä on käsitelty sisällön analyysillä. Tutkimusongelmana on: ” Miten suomalaisen sotataidon, keskeisimmät yleiset taktiset periaatteet on määritelty jalkaväen pataljoonatason ohjesäännöissä 1960-luvun lopulta nykyhetkeen, ja miten sotataidollinen ajattelu on kehittynyt ajanjakson aikana eri organisaatiotasoilla?” Keskeisenä lähdeaineistona on jalkaväen pataljoonatason ohjesäännöt, joita on käsitelty vertailevalla kirjallisuustutkimuksella. Näin ollen aihepiiriä on tutkittu ohjesääntöjen näkökulmasta. Tutkimuksessa ilmeni että ohjesääntöjen yleisten taktisten periaatteiden käsittely on yleisesti ottaen pysynyt samansuuntaisena tarkastelujakson aikana. Aloitteen merkityksen korostuminen on kuitenkin aiheuttanut muutoksia yleisten taktisten periaatteiden käsittelyyn tarkastelujakson jälkimmäisen puoliskon aikana. Ohjesääntöjen tarkastelun pohjalta keskeisimmiksi yleisiksi taktisiksi periaatteiksi määräytyvät: aktiivisuus ja oma-aloitteisuus, olosuhteiden hyväksikäyttö, yksinkertaisuus, päämäärän ja tehtävän selkeys, yllätys sekä voimien vaikutuksen keskittäminen. Aloitetta edistävinä yleisinä taktisina periaatteina korostuu varsinkin: aktiivisuus ja oma-aloitteisuus, päämäärän ja tehtävän selkeys sekä yllätys. Joustavuus lienee yleinen taktinen periaate, joka jatkossa tulee korostumaan entistä enemmän, suomalaisessa sotataidossa.
Resumo:
Teema: Sukupuolihistoria.
Resumo:
Kartta kuuluu A. E. Nordenskiöldin kokoelmaan
Resumo:
Toisen maailmansodan jälkeisenä ajanjaksona Iso-Britannia joutui useisiin vastakumouksellisen sodankäynnin konflikteihin siirtomaarakenteiden purkautumisen ja maailmanpoliittisen tilanteen johdosta. Tutkielma käsittelee Ison-Britannian turvallisuusjoukkojen käyttöperiaatteita vastakumouksellisen sodankäynnin konflikteissa Malaijalla vuosina 1948–1960 ja Keniassa vuosina 1952–1960. Tutkimus on luonteeltaan kvalitatiivinen tutkimus. Tutkimusmenetelmänä on käytetty lähdeaineistoon perustuvaa sisällönanalyysia. Lähdeaineisto koostuu pääsääntöisesti ulkomaalaisissa sotakouluissa tehdyistä opinnäytetöistä sekä tutkimus- ja aikalaiskirjallisuudesta. Lisäksi lähteenä on käytetty Britannian asevoimien ohjesääntöjä vastakumouksellisesta sodankäynnistä. Britannian vastakumouksellisen sodankäynnin taisteluoppi korosti sodan poliittista ratkaisua. Toisen maailmansodan jälkeisessä taisteluopissa uhkamalli muodostui Mao Tse-Tungin oppien mukaisesti taistelevasta kumouksellisesta liikkeestä. Malaijalla ja Keniassa kumouksellisen toiminnan raamit olivat monin osin yhtenäiset. Kapinalliset pystyttiin määrittämään selväksi vähemmistöryhmittymäksi koko kansakunnan osalta. Kapinallisten toiminta- aluetta olivat pääsääntöisesti maiden rajojen sisäpuolelle rajoittuvat harvaan asutut viidakko- ja metsäalueet. Britannian turvallisuusjoukkojen toiminnan perustana ollut ohjesääntö määritteli turvallisuusjoukkojen tärkeimmäksi tehtäväksi kumouksellisten eristämisen väestöstä, minkä avulla kumouksellisilta riistettiin toimintansa kannalta elintärkeät resurssit. Poliisivoimilla sekä paikallisesta väestöstä perustetuilla kodinturvajoukoilla kontrolloitiin ja valvottiin asuttuja alueita sotilasvoimien suorittaessa operaatioita viidakko- ja metsäalueiden laitamilla ja syvyydessä. Samanaikaisesti toteutetut uudelleenasuttamisen ohjelmat ja elintarvikkeiden säätelyt vaikeuttivat kapinallisten tukeutumista väestöön ja pakottivat heidät vetäytymään syrjäseuduille. Tutkielman tärkeimpänä havaintona voidaan pitää turvallisuusjoukkojen käyttöperiaatteiden yhtäläisyyttä Malaijalla ja Keniassa. Turvallisuusjoukkojen rakenne ja periaatteellinen käyttö noudattivat molemmissa konflikteissa samaa kaavaa perustuen Malaijan alkuvuosien havaintojen pohjalta laadittuun käsikirjaan. Turvallisuusjoukkojen käyttöön vaikuttaneet asteittaiset toimenpiteet kapinallisten eristämiseksi väestöstä, johtaen aina heidän voimiensa lopulliseen tuhoamiseen, olivat käyttöperiaatteiden kannalta ohjaava tekijä. Konflikteista saatujen havaintojen perusteella pystyttiin määrittelemään turvallisuusjoukkojen toimijoille selkeät roolit ja tehtäväkentät kriisien eri vaiheissa.