309 resultados para Brunila, Kristiina
Resumo:
Työturvallisuuden vaarantumiseen myötävaikuttaa usein käytännössä työntekijöiden huolimattomuus tai tietoinen ohjeiden vastainen menettely. Tämän OTM-tutkielman aiheena on työntekijän menettelyn merkitys työturvallisuusrikoksesta syytettyjen työnantajien ja esimiesten tuottamuksen arvioinnissa. Tutkielmassa kysytään, millä edellytyksin työntekijän myötävaikutusta työturvallisuutta vaarantavan olosuhteen syntyyn voidaan pitää työturvallisuuslain 8 §:n 2 momentin tarkoittamana epätavallisena ja ennalta-arvaamattomana olosuhteena tai poikkeuksellisena tapahtumana, johon työnantajan ja esimiehen ei edellytetä varautuvan. Lisäksi tutkielmassa tarkastellaan työturvallisuuslain 8.2 §:n käytännön merkitystä tuottamuksen arvioinnissa tilanteissa, joissa työntekijä on myötävaikuttanut työolojen vaarantumiseen. Tutkimuskysymyksiä tarkastellaan ensinnäkin lainopillisen metodin avulla. Kirjallisuuslähteistä keskeisin on Vilja Hahdon teos Uhrin myötävaikutus ja rikoksentekijän vastuu. Lisäksi tutkimuskysymyksiä lähestytään empiirisesti Itä-Suomen, Kouvolan, Rovaniemen, Turun ja Vaasan hovioikeuksien vuosina 2011–2013 antamia ratkaisuja ja korkeimman oikeuden ennakkopäätöstä KKO 2014:75 tarkastelemalla. Työntekijän menettelyä pidetään oikeuskäytännössä vain harvoin ennakoimattomana. Tämä johtuu ennen kaikkea siitä, että tuomioistuimeen päätyvät lähinnä tapaukset, joissa työturvallisuusmääräysten laiminlyöminen on ilmeistä. Lisäksi ennakoitavuuden soveltamisala on kaventunut oikeuskäytännössä, koska joidenkin työnantajavelvoitteiden täyttymiselle on asetettu korkeat edellytykset. KKO 2014:75 kuitenkin osoittaa, että työntekijän menettelyä voidaan pitää ennakoimattomana myös koneturvallisuudessa, jossa työnantajan on yleensä edellytetty torjuvan vaaran aiheutumisen mahdollisuuden rakenteellisin tai teknisin toimenpitein. Työntekijän menettelyn ennakoitavuuden arvioiminen on työturvallisuusrikoksen tunnusmerkistön arvioinnissa tosin useimmiten tarpeetonta, koska yleensä teon huolimattomuus voidaan ratkaista täsmällisempien työturvallisuusmääräysten ja työturvallisuuslain muiden avointen harkintakriteerien tulkinnalla. Työntekijän menettelyn ennakoitavuuden arvioimisen sijaan työturvallisuusrikoksesta syytetyn huolimattomuuden arvioinnissa olisi olennaisempaa kiinnittää huomiota siihen, miten työntekijän ominaisuudet vaikuttavat esimerkiksi opastus- ja valvontavelvollisuuden sisältöön.
Resumo:
Kiusaaminen ja häirintä aiheuttavat haittaa työyhteisölle ja kiusatulle. Työnantaja on velvollinen puuttumaan moitittavaan käytökseen ja puuttumisvelvollisuuden laiminlyönti tai työturvallisuusmääräysten aktiivinen rikkominen voi johtaa rikosoikeudelliseen vastuuseen työturvallisuusrikoksesta. Työturvallisuusrikoksen tekijöinä ovat työnantaja tai tämän edustaja asemansa perusteella. Muu taho voi syyllistyä työturvallisuusrikokseen lähinnä avunannon kautta. Tutkielmassa käsitellään häirintäasiaa työturvallisuusrikoksena. Vastuu ei kuitenkaan ole ainoastaan työnantajan vastuuta työntekijän suuntaan, vaan esimerkiksi työntekijän välinpitämätön käytös voi aiheuttaa tuottamusvastuun esimerkiksi toiselle työntekijälle aiheutuneesta vammasta. Vahingonkorvausvastuu on myös mahdollinen häirintäasiassa, onpa kyse sitten rikos- tai riita-asiasta. Työnantaja on pääsääntöisesti vastuussa työntekijän aiheuttamasta vahingosta, jos työntekijä ei ole aiheuttanut vahinkoa tahallaan. Kanavointisäännöstä ei pääsääntöisesti sovelleta tahallisiin tekoihin. Tutkielman ydin on selvittää, kuka vastaa mistäkin häirintää koskevassa asiassa. Erityiskysymyksenä tarkastellaan lyhyesti henkilöstöhallinnon asemaa häirintäasian käsittelyssä ja henkilöstöhallinnon edustajan rikosoikeudellista vastuuta. Henkilöstöhallinnon edustajaa pidetään pääsäännön mukaan työntekijään verrattavassa asemassa. Tutkimusmetodi on lainopillinen eli oikeusdogmaattinen. Aineisto koostuu oikeustieteen lisäksi psykologisesta aineistosta. Psykologinen aineisto on ollut tutkimuksessa käytössä lähinnä taustalla ja apuna esimerkiksi kiusaamisen käsitteen määrittelyssä.
Resumo:
EARLI SIG 5 -konferenssi: Tulevaisuuden haasteet varhaiskasvatuksessa ja alakoulussa 25.-27.8. 2014 Jyväskylän yliopisto, Suomi.
Resumo:
It has been postulated that the R- and S-equol enantiomers have different biological properties given their different binding affinities for the estrogen receptor. S-(-)equol is produced via the bacterial conversion of the soy isoflavone daidzein in the gut. We have compared the biological effects of purified S-equol to that of racemic (R and S) equol on breast and prostate cancer cells of varying receptor status in vitro. Both racemic and S-equol inhibited the growth of the breast cancer cell line MDA-MB-231 (> or = 10 microM) and the prostate cancer cell lines LNCaP (> or = 5 microM) and LAPC-4 (> or = 2.5 microM). The compounds also showed equipotent effects in inhibiting the invasion of MDA-MB-231 and PC-3 cancer cells through matrigel. S-equol (1, 10, 30 microM) was unable to prevent DNA damage in MCF-7 or MCF-10A breast cells following exposure to 2-hydroxy-4-nonenal, menadione, or benzo(a)pyrene-7,8-dihydrodiol-9,10-epoxide. In contrast, racemic equol (10, 30 microM) prevented DNA damage in MCF-10A cells following exposure to 2-hydroxy-4-nonenal or menadione. These findings suggest that racemic equol has strong antigenotoxic activity in contrast to the purified S-equol enantiomer implicating the R-, rather than the S-enantiomer as being responsible for the antioxidant effects of equol, a finding that may have implications for the in vivo chemoprotective properties of equol.
Resumo:
Incubation with 5-n-alkylresorcinols (chain lengths C15:0, C17:0, C19:0, C21:0, and C23:0) increased the self-protection capacity of HT29 human colon cancer cells against DNA damage induced by hydrogen peroxide and genotoxic fecal water samples using comet assay (single-cell gel electrophoresis assay). The alkylresorcinols did not exert potent antioxidant activity in the FRAP (ferric reduction ability of plasma) and DPPH (2,2-diphenyl-1-picrylhydrazyl) radical assays. However they were able to significantly inhibit copper-mediated oxidation of human LDL (low-density lipoprotein) in vitro, and pentadecylresorcinol at 25 micromol/L increased lag time by 65 min. The results show that alkylresorcinols have antigenotoxic and antioxidant activity under in vitro conditions.
Resumo:
Joint hemorrhages are very common in patients with severe hemophilia. Inhibitors in patients with hemophilia are allo-antibodies that neutralize the activity of the clotting factor. After total knee replacement, rare intra-articular bleeding complications might occur that do not respond to clotting factor replacement. We report a 40-year-old male with severe hemophilia A and high responding inhibitors presenting with recurrent knee joint hemorrhage after bilateral knee prosthetic surgery despite adequate clotting factor treatment. There were two episodes of marked postoperative hemarthrosis requiring extensive use of substitution therapy. Eleven days postoperatively, there was further hemorrhage into the right knee. Digital subtraction angiography diagnosed a complicating pseudoaneurysm of the inferior lateral geniculate artery and embolization was successfully performed. Because clotting factor replacement therapy has proved to be excessively expensive and prolonged, especially in patients with inhibitors, we recommend the use of cost-effective early angiographic embolization.
Resumo:
Human genetic variation contributes to differences in susceptibility to HIV-1 infection. To search for novel host resistance factors, we performed a genome-wide association study (GWAS) in hemophilia patients highly exposed to potentially contaminated factor VIII infusions. Individuals with hemophilia A and a documented history of factor VIII infusions before the introduction of viral inactivation procedures (1979-1984) were recruited from 36 hemophilia treatment centers (HTCs), and their genome-wide genetic variants were compared with those from matched HIV-infected individuals. Homozygous carriers of known CCR5 resistance mutations were excluded. Single nucleotide polymorphisms (SNPs) and inferred copy number variants (CNVs) were tested using logistic regression. In addition, we performed a pathway enrichment analysis, a heritability analysis, and a search for epistatic interactions with CCR5 Δ32 heterozygosity. A total of 560 HIV-uninfected cases were recruited: 36 (6.4%) were homozygous for CCR5 Δ32 or m303. After quality control and SNP imputation, we tested 1 081 435 SNPs and 3686 CNVs for association with HIV-1 serostatus in 431 cases and 765 HIV-infected controls. No SNP or CNV reached genome-wide significance. The additional analyses did not reveal any strong genetic effect. Highly exposed, yet uninfected hemophiliacs form an ideal study group to investigate host resistance factors. Using a genome-wide approach, we did not detect any significant associations between SNPs and HIV-1 susceptibility, indicating that common genetic variants of major effect are unlikely to explain the observed resistance phenotype in this population.
Resumo:
Acknowledgements The authors thank the Global Research Alliance on Agricultural Greenhouse Gases for facilitating this work. The contribution of P.S. contributed to the EU-funded GHG Europe project.