61 resultados para suullinen kielitaito
Resumo:
Opinnäytteeni tavoitteena oli kartoittaa HUSLAB:n immunologian osastolle työhyvinvoinnin parantavia kehittämisehdotuksia ja laatia saatujen vastausten pohjalta työhyvinvoinnin kehittämissuunnitelma. Työn aloite tuli immunologian osastolta ja lähtökohtana oli, ettei lähiesimiesten saama suullinen palaute työntekijöilta vastannut HUS:n Työssäolobarometri-kyselyn tuloksia. Lisäksi osaston tuloskorttiin oli kirjattu aktiivisen työhyvinvoinnin kehittäminen. Aihe rajattiin yhdessä opinnäytteeni vastuuhenkilöiden kanssa. Työn pääteemoiksi valittiin lähiesimiestyö ja johtaminen sekä sisäinen viestintä. Alateemoja olivat kehityskeskustelut, töiden organisointi ja lähiesimiesviestintä. Jokaisesta teema-alueesta selvitettiin kyseisen teeman nykytila ja kehittämiskohteet. Työyhteisön kehittämiskohteet kartoitin pienryhmähaastattelulla. Haastattelun alussa oli kirjallinenosio, jolla selvitin nykytilaa ja kehittämisehdotuksia koskevia tietoja. Kirjallisen osion vastaukset toimivat haastattelun pohjana ja niitä tarkennettiin haastattelun aikana. Haastattelujen jälkeen, keräsin kirjallisen osion vastaukset taulukkoon teemojen mukaisesti. Seuraavaksi litteroin haastattelun ja käsittelin haastatteluaineiston teemoittelun ja sisällönanalyysin menetelmillä. Keräsin tulokset teemojen mukaisesti taulukkoon. Kävin esittelemässä saatuja kehittämisehdotuksia osastolle, jonka jälkeen jokainen työyhteisön jäsen sai äänestää mielestään tärkeintä kehittämisehdotusta. Kolme eniten ääniä saanutta ehdotusta olivat osastonhoitajan viran vakinaistaminen, työntekijöiden ottaminen mukaan laitehankintaprosessiin sekä hallintotyöpisteen oma työpistekokous. Äänestyksen tulosten sekä työyhteisön kehittämisen yleiseen kirjateoriaan perustuen muodostin immunologian osaston työhyvinvoinnin kehittämissuunnitelman. Kehittämissuunnitelman lisäksi osasto sai useita kehittämisehdotuksia, jotka perustuvat työntekijöiden omaan näkemykseen siitä, miten osastoa tulisi kehittää. Kehittämisprosessin loppuun saattaminen rajattiin työni ulkopuolelle ja jää osaston itsensä toteutettavaksi. Työhön olisi voinut valita vähemmän teema-alueita, silloin olisi päästy syvemmälle aiheeseen ja saatu tarkempia vastauksia. Voidaan kuitenkin todeta, että opinnäytteessäni käytetty työhyvinvoinnin kehittämisen prosessi mallia voidaan soveltaa myös muissa työyhteisöissä.
Resumo:
Opinnäytetyössä selvitettiin Palmian catering-palveluissa työskentelevien maahanmuuttajien taustoja ja heidän vaikutuksiaan työpaikkojensa toimintaan. Tavoitteena oli saada tietoa maahanmuuttajien koulutuksen kehittämiseksi. Saadun tiedon toivottiin auttavan niin Palmiaa kuin muitakin yrityksiä henkilöstövalinnoissaan. Kyselytutkimus osoitettiin Palmian catering-palveluiden esimiehille sähköpostitse. Maahanmuuttajien vaikutukset työpaikoilla perustuivat heidän näkemyksiinsä. Palmiaa kysyttiin yhteistyöhön, koska se toimi pääosin Helsingissä, missä asuu lähes puolet maamme maahanmuuttajista. Palmia oli myös riittävän suuri yritys tarpeellisen vastausmäärän saamiseksi. Vastausten analysoinnissa merkittävimmiksi tekijöiksi muodostuivat kielitaito ja koulutus, joiden osuutta peilattiin työsuhteen pituuteen, maahanmuuttajan motivaatioon, työpaikan ilmapiiriin ym. työhön vaikuttaviin tekijöihin. Maahanmuuttajien vaikutukset työpaikoilla olivat suurimmaksi osaksi myönteisiä ja he olivat pidettyjä työntekijöitä. Tutkimuksen maahanmuuttajista lähes 80 prosenttia työskenteli ruokapalvelutyöntekijöinä. Suurimpana yksittäisenä ongelmana tuli esille heikko suomen kielen osaaminen. Maahanmuuttajat, joilla oli huono kielitaito ja joilla ei ollut aikaisempaa alan koulutusta tai työkokemusta, työllistyivät kuitenkin parhaiten pysyviin työsuhteisiin. Koulutettujen ja kielitaitoisten maahanmuuttajien huomattiin vaikuttavan kaikkein myönteisimmin työpaikoilla. Tutkimus osoitti, että yritysten kannattaisi palkata kielitaitoisia ja koulutettuja maahanmuuttajia ennakkoluulottomasti, sillä heidän vaikutuksensa työpaikoilla olivat hyvin myönteisiä. Maahanmuuttajien kielitaidon kehittämiseen ja koulutukseen olisi panostettava uudella tavalla. Tutkimuksen mukaan ruokapalvelutyöntekijöiksi voidaan palkata heikosti suomea osaavia ihmisiä vailla aikaisempaa alan kokemusta. Heille olisi hyödyllistä opiskella kieltä rinnakkain työn kanssa, koska silloin heidän kommunikointi- ja yhteistyötaidot sekä edellytykset kouluttautua paranisivat. Olisi ilmeistä, että maahanmuuttajan usko parempaan huomiseen vaikuttaisi myönteisesti työpaikoilla. Kielenopiskelun ja työnteon yhdistäminen kannustavalla tavalla vaatisi uusia koulutuksellisia päätöksiä asian mahdollistamiseksi. Tehtävä voitaisiin antaa tutkimuksen valmistumisen kanssa samaan aikaan järjestäytyvän Suomen hallituksen uudelle opetusministerille työryhmineen.
Resumo:
Matti Kamppinen & Pasi Enges
Resumo:
Kirsti Salmi-Niklander
Resumo:
Lectio praecursoria
Resumo:
Artikkelissa kerrotaan tutkimuksesta, jossa opetushallitus on kartoittanut yritysten henkilöstön käsitykset vieraiden kielten tarvitsemisesta työssä
Resumo:
A statement presented at the oral defence of a Dr. Phil. dissertation on Saturday 26th October 2002, University of Helsinki