Museo yhteiskunnan peilinä? - pääkaupunkiseudulle perustetut kulttuurihistorialliset museot 1875-2010

Tässä pro gradu –tutkielmassa tarkastellaan museoita osana yhteiskunnan historiakulttuuria; niitä tapoja joiden pohjalta käsityksiä menneestä tuotetaan ja käytetään. Aihetta lähestytään kysymällä millaisia kulttuurihistoriallisia museoita pääkaupunkiseudulle on perustettu ja millaiset teemat eivät ole olleet museon arvoisia. Tutkielmassa selvitetään onko pääkaupunkiseudulle perustetuissa kulttuurihistoriallisissa museoissa havaittavissa ajallista aaltoa sen suhteen millaisille aiheille on perustettu oma museo. Lopuksi pohditaan esimerkkitapausten valossa sitä, miten erilaisia teemoja edustavien museoiden perustamistarvetta on perusteltu omana aikanaan. Etsimällä vastauksia tutkimuskysymyksiin pyritään samalla hahmotetaan sitä, millaista yhteiskunnallista historiakulttuuria museot ovat olleet osa. Työn ensimmäisessä vaiheessa kartoitettiin millaisia kulttuurihistoriallisia museoita pääkaupunkiseudulla on ollut. Museoviraston ja Suomen museoliiton aineistojen avulla on listattu kooste vuosien 1875-2010 välillä pääkaupunkiseudulla olleista museoista. Museoiden perustamiseen ja museokentältä katoamiseen liittyvää koostetta on täydennetty Helsingin matkailuyhdistyksen julkaisujen tiedoilla sekä museoiden omilla tiedonannoilla. Tutkielman museot on luokiteltu edustamiensa teemojen mukaan. Tarkoituksena on ollut hahmotella miten pääkaupunkiseudun kulttuurihistoriallisten museoiden kenttä on muuttunut 135 vuoden aikana. Työn toisessa vaiheessa tarkasteltiin neljän esimerkkitapauksen kautta museokentän ajallista muutosta ja sitä millaisia perusteluita museoiden perustamiselle on annettu sekä millaista keskustelua museon perustamisesta on omana aikanaan käyty. Esimerkkitapausten tarkastelun lähteinä käytettiin arkistomateriaalia, aikakauden lehdissä museoista käytyä keskustelua ja museoista kirjoitettuja historiikkeja. Pääkaupunkiseudun kulttuurihistoriallisissa museoissa on tutkielman mukaan havaittavissa löyhä ajallinen muutos. Kulttuurihistoriallisten museoiden edustamat historian kertomukset ovat muuttuneet ja pirstaloituneet 135 vuoden aikana virallisesta, kansallisesta historian kertomuksesta kohti useita pienempiä historian kertomuksia ja erilaisten ryhmien omaa historiaa. 1800-1900-lukujen taitteessa perustettiin pääosin valtiollisia ja instituutioiden historiaan keskittyneitä museoita sekä suurmiehille omistettuja henkilöhistoriallisia museoita. Valtiolliset ja henkilöhistorialliset teemat näkyvät museoissa läpi koko tutkielman tarkasteluajanjakson. Kansallisen historian katse suuntasi paikalliseen 1900-luvun alussa ja 1980-luvulla, jolloin perustettiin erityisen paljon paikallishistoriallisia ja alueellisia museoita. 1970-1990-luvuilla museokenttää hallitsivat monet tekniikkaan, teollisuuteen ja yrityshistoriaan keskittyneet museot. Tultaessa 2000-luvulle museot edustivat lapsiin, nuoriin, koulutukseen ja monikulttuurisuuteen liittyviä teemoja. Tutkielman toisen vaiheen esimerkkitapausten tarkastelu osoitti, että erilaisia teemoja edustavien museoiden perustamistarvetta perustellaan hyvin samankaltaisesti. Niin 1800-luvun lopussa kuin 1900-luvun lopussa museoiden tarvetta perusteltiin kasvatus- ja sivistystyöllä ja aihealueen arvostuksen kasvulla. Museon perustamisen koettiin osoittavan Suomen kuuluvan osaksi länsimaisia sivistysyhteiskuntia. Museoiden perustamisen taustalla on usein ollut asiaa ajanut yhdistys. Kuitenkin museohanke on ollut vuosikausien projekti ja konkretisoitunut usein vasta kun museon tiloihin ja talouteen liittyvät kysymykset on saatu kuntoon. Tutkielman loppupäätelmien myötä hahmottui monia historiantutkimuksellisen lisätarkastelun arvoisia aiheita museoista osana yhteiskunnan historiakulttuuria. Avainsanat – Nyckelord – Keywords kulttuurihistorialliset museot, historiakulttuuri, historiankäyttö, yhteiskunta

Taistelu yksityiskouluista: Yksityisoppikoulujen Liitto yksityisoppikouluväen puolustajana koulujärjestelmän uudistuksessa 1970-1977

Suomessa säädettiin vuonna 1968 laki koulujärjestelmän perusteista. Sen nojalla maassa siirryttiin rinnakkaiskoulujärjestelmästä kunnalliseen yhtenäiskouluun eli peruskouluun vuosina 1972-1977. Laissa varattiin yksityisille oppikouluille mahdollisuus toimia uudessa järjestelmässä, koulun omistajayhteisön niin halutessa, kunnan peruskoulua korvaavana kouluna. Vuonna 1974 lakia muutettiin siten, että kunta sai päättää, ottiko se yksityisen koulun koulusuunnitelmaansa vai ei. Suomeen jäi nelisenkymmentä yksityistä koulua, joista pääosa sijaitsi Helsingissä. Korvaavia kouluja näistä oli 24. Tässä pro gradu -tutkielmassa tarkastellaan Yksityisoppikoulujen Liiton (YOL) toimintaa peruskouluuudistuksen täytäntöönpanovuosina 1970-1977. Liiton päätavoitteena oli yksityiskoululaitoksen säilyttäminen. Pyrkimyksenä on selvittää YOL:n aiemmin lähes käyttämättömän arkistoaineiston avulla, millainen liitto oli rakenteeltaan, millaisilla intresseillä ja resursseilla se toimi ja millaisia suhdeverkostoja se koulutaistelun yhteydessä rakensi. Samalla pyritään luomaan laajempi kuva siitä, mitkä yhteiskunnalliset tahot puolustivat yksityiskoululaitoksen säilyttämistä Suomessa ja millaisin motiivein. Tästä syystä tutkimuksen lähdeaineistona hyödynnetään mm. Vapaan koulutuksen tukisäätiön arkistoaineistoa, opettajien ammattijärjestöjen lehtiä sekä peruskoulu-uudistusta koskevaa kirjallisuutta. Laadullisen verkostotutkimuksen keinoin yksityiskoululaitosta kannattaneet piirit hahmotetaan sosiaalisena verkostona, joka rakentui yhteisten intressien pohjalle. Tästä verkostosta käytetään termiä yksityisoppikouluväki. Tutkimustuloksena on, että yksityisoppikouluväki sosiaalisena verkostona rakentui ennen kaikkea ideologisten intressien pohjalle. Kyse oli pyrkimyksistä puolustaa porvarillista suomalaista yhteiskuntamuotoa ja vastustaa vasemmiston vaikutusvallan kasvua. YOL oli 1970-luvun Suomessa yksi monista porvariston taisteluelimistä. Yhdessä vuonna 1973 perustetun Vapaan koulutuksen tukisäätiön kanssa se kävi puolustustaistelua suojellakseen epäpoliittisena instituutiona pitämäänsä koululaitosta, jonka nähtiin joutuneen ideologisen hyökkäyksen kohteeksi. Yksityisoppikouluväki oli pieni, mutta sangen vaikutusvaltainen ryhmittymä. Ydinjoukko koostui muutamasta kymmenestä suomalaisen yhteiskunnan vaikuttajasta, joita yhdisti korkea koulutus, porvarillis-isänmaallinen arvomaailma ja jossain määrin myös yhteiset kokemukset sotavuosilta. Joukkoa leimasi halu rakentaa suomalaista yhteiskuntaa oman arvomaailmansa pohjalta; niin ikään se korosti kansalaisten oikeutta vapaaseen ja omaehtoiseen kasvatukseen sekä yksilölliseen omistusoikeuteen. Tavoitteessaan yksityisoppikouluväki onnistui kohtalaisesti. Ilman sen aktiviteettia ja tehokasta verkostoitumista sekä ennen muuta vahvoja poliittisia ja taloudellisia tukijoita tämä tuskin olisi onnistunut. Oman lisänsä onnistumiseen antoi julkisuuteen vuonna 1975 noussut Pirkkalan koulukokeilu, joka osaltaan lietsoi porvarillista arvomaailmaa edustavien tahojen epäluuloja vasemmiston koulutuspolitiikkaa kohtaan ja altisti heitä tukemaan yksityiskouluja. Vaikka taistelu osin onnistuikin, suurta kannatusta se ei saavuttanut. Moni näki yksityisoppikouluväen toiminnan taantumuksellisena reaktiona ja yrityksenä säilyttää vanhoja, epätasa-arvoisuutta ylläpitäviä valtarakenteita. Esiin maalailtu pelko siitä, että kunnallinen peruskoulu veisi Suomen sosialismiin, ei saanut joukkoja liikkeelle yksityiskoulujen puolesta. Esimerkiksi opettajien myönteinen suhtautuminen kunnalliseen koululaitokseen osoittaa, etteivät he pääsääntöisesti nähneet koulu-uudistuksessa tämänkaltaista ideologista vaaraa.

Suomalaisten teollisuusyritysten ympäristöraportointi vuosina 1980 - 2009 : kolmen tapausesimerkin tarkastelu.

Tutkimuksessa tarkastellaan niitä muutoksia, joita suomalaisten yritysten ympäristöraportoinnissa 1980-luvulta eteenpäin on tapahtunut, ja uusinstitutionaalisen taloushistorian sekä legitimaatioteorian käsityksiin nojautuen pyritään selvittämään syitä näille muutoksille. Tutkimusaineiston muodostavat kolmen toimialaltaan erilaisen suomalaisen teollisuusyrityksen (KONE, Rautaruukki ja Metsäliitto) vuosikertomukset sekä erilliset yhtysvastuuraportit vuosilta 1980-2009. Aineiston avulla tarkastellaan sitä määrällistä ja laadullista muutosta, joka ympäristöraportoinnissa kolmen vuosikymmenen aikana tapahtui, ja muun lähdeaineiston avulla etsitään selityksiä näille muutoksille. Aineiston analyysimenetelmänä on käytetty sisällön analyysia. Tutkimuksen taustalla on ajatus, että institutionaalinen paine on saanut yritykset julkaisemaan ympäristöä koskevaa informaatiota enemmän kuin lainsäädännöllinen ohjaus tai perinteiset liike-elämän vaatimukset. Institutionaalisen paineen muodostumiseen puolestaan ovat vaikuttaneet muun muassa ympäristötietoisuuden lisääntyminen, liiketoiminnan kansainvälistyminen, ympäristöasioiden huomiointi mediassa, muutokset lainsäädännössä ja erilaisissa suosituksissa sekä muut liiketoimintaympäristön muutokset. Tässä työssä tarkasteltujen yritysten ympäristöraportoinnin kehitys on ollut hyvin paljon samansuuntaista, mutta jonkin verran eroja myös esiintyy. Pääasiassa ympäristöraportoinnin määrä lisääntyi nopeasti 1990-luvun alun jälkeen, jolloin ympäristöasioista alettiin raportoida monipuolisemmin, tavoitteena ilmeisesti oman yrityksen toiminnan puolustaminen. Vuosituhannen vaihteessa ympäristöraportointi omaksuttiin osaksi laajempaa yhteiskuntavastuun raportointia, ja raportoinnin teemoiksi nousivat muun muassa kestävän kehityksen tavoitteet, koko yrityksen sitoutuminen tavoitteisiin sekä ympäristöasioiden huomiointi yhtenä yrityksen perusarvoista. Tässä tutkimuksessa näitä tuloksia arvioidaan DiMaggion ja Povvellin organisaatioteorian käsittein, ja raportoinnin muutokseen vaikuttava institutionaalinen paine jaetaan kolmeen tämän teorian mukaiseen ryhmään: pakottava paine (lainsäädäntö ja pakottavat normit), mimeettinen paine (yritysten pyrkimys samanlaisuuteen muiden toimintaa matkimalla) sekä normatiivinen paine (ammattimaistuminen, asiantuntijoiden vallan kasvu). Kolmen tapausesimerkin tarkastelu osoittaa, että pakottava paine on koko ajan ollut tärkeä raportointiin vaikuttanut tekijä, mimeettinen paine korostui ympäristöraportoinnin lisääntymisen alkuaikoina ja normatiivisen paineen merkitys puolestaan on korostunut tarkasteluajanjakson loppupuolella.

Kansan raittiudeksi ja kotien onneksi : Naisten kieltolakimielipiteet ja toiminta kieltolain puolesta ja sitä vastaan 1919 - 1932

It is often maintained that the Prohibition Act (in force from 1 June 1919 to 5 April 1932) still influences both the Finnish alcohol policy and notions about alcohol. This study focuses on the development of women s opinions concerning Prohibition in Finland. What role did the formulation and expression of women s opinions and women's actions play in the final outcome of the Prohibition Act? What do the debate on Prohibition and women s activities for and against the legislation tell us about the status and possibilities of women to exert influence in the Finnish society of the Prohibition era? Women s opinions are particularly interesting since they deviated radically from what has generally been assumed. It was expected that the referendum of 1931 would result in a resounding vote of 100% in favour of Prohibition, but the outcome was a majority vote against it. Over 65% of the women who cast their vote in the referendum wanted a full repeal of Prohibition. The study approaches the history of Prohibition by combining methods and theories of the history of mentalities and social history with gender history. Women are examined as a heterogeneous group with dissimilar objectives and differing ways of acting and thinking. The research material consists of press materials, archival materials from organisations, personal materials and statistics from the Prohibition period. Both discourses and practices are examined; the object of the research is best described by Michel Foucault's concept of dispositif. When participating in the public debate on Prohibition, women based their right to express their opinions and take part in action on an ideological continuum spanning a hundred years, according to which home and family were central areas of women s interest. This idea was linked to questions of morality and social policy. On the other hand, women presented themselves as working taxpayers, voters and equal citizens. The most crucial issue in women's discussions was whether Prohibition improved or worsened the temperance of fathers, husbands and sons. The dichotomies town dweller - countryside dweller, Swedish-speaking Finnish-speaking, and middle class - working class were highly significant backgrounds both as factors dividing women and in public discussions regarding Prohibition. The 1931 referendum showed that the lines of demarcation drawn during the preceding debate did not materialise in political action in line with these dichotomies: the dispositif did not correspond to the discourse. Contrary to what was expressed in public, a great number of women among the labour and rural classes, among inland inhabitants and among Finnish-speakers were also against Prohibition. The media and organisations defended temperance and Prohibition almost until the end of the Prohibition era. This discourse was in conflict with the discourse of everyday conversations and practices in which alcohol was present.

Kotitalouksien sisäinen resurssienjako, työmarkkinat ja sukupuolittuneet investoinnit lasten inhimilliseen pääomaan 1920-luvun Suomessa

Tutkimus käsittelee kotitalouksien sisäistä resurssienjakoa suomalaisissa kotitalouksissa 1920-luvulla. Kiinnostuksen kohteena ovat investoinnit tyttö- ja poikalasten inhimilliseen pääomaan: erityisesti koulutukseen, mutta myös terveydenhoitoon ja ravintoon. Tutkimuksessa pyritään selvittämään, suosittiinko toista sukupuolta resurssienjaossa. Tutkimus lainaa menetelmiä ja kysymyksenasetteluja kehitystaloustieteestä, jossa kotitalouksien sisäinen toiminta on noussut keskeiseksi tutkimussuunnaksi ”kadonneiden naisten ongelman” myötä. Useat kehitystaloustieteelliset sekä talous- ja sosiaalihistorialliset tutkimukset ovat havainneet kotitalouksien syrjivän tyttöjä resurssienjaossa, minkä kumulatiiviset vaikutukset ovat johtaneet pahimmillaan naisten kuolleisuuden kasvuun. Useimmissa tapauksissa resurssienjaon on havaittu liittyvän lasten taloudelliseen arvostukseen. Vanhemmat panostavat niihin lapsiin, joiden tulevan ansiotason odotetaan olevan suurin. Tärkein tulevaan ansiotason vaikuttava tekijä ovat tavoitettavissa olevat työmarkkinat. Tutkimuksen keskeisimpänä aineistona hyödynnetään vuonna 1928 Suomessa suoritetun elinkustannustutkimuksen vuosikortteja. Aineisto sisältää 954 kotitalouden kulutustiedot 15 kaupungista ja 14 teollisuuspaikkakunnalta. Aineistoa analysoidaan ekonometrisin menetelmin regressioanalyysin avulla. Engelin lain mukaan kotitalouden tulojen noustessa ruokamenojen osuus kulutuksesta pienenee. Erilaisten Engel-mallin variaatioiden avulla voidaan tutkia epäsuorasti, miten kotitalouden demografinen rakenne vaikuttaa erilaisten hyödykkeiden kulutukseen. Tässä tutkimuksessa sovelletaan Engel-malliin perustuvaa Working-mallia, jonka avulla on mahdollista tarkastella, miten eri sukupuoli-ikäryhmien läsnäolo vaikuttaa koulutus- terveydenhoito- ja ruokamenoihin aineiston kotitalouksissa. Tämän lisäksi tutkimuksessa selvitetään, miten lapsiin kohdistuviin investointeihin vaikuttivat kotitalouksien sosiaaliluokka, asuinpaikan perifeerisyys, paikalliset työmarkkinat ja vanhempien inhimillisen pääoman määrä. Tutkimustulokset paljastavat, että lapsiin kohdistuvia investointeja aineisto kotitalouksissa selitti ensisijaisesti näiden reagoiminen taloudellisiin kannustimiin. Sosiaaliryhmien käyttäytymismalleissa oli kuitenkin eroja: työläisperheissä panostettiin tyttölasten koulutukseen, mutta toimenhaltijaperheissä suosittiin poikia. Tässä tutkimuksessa selityksiä epätasaiselle resurssienjaolle etsitään koulutuksen tuotosta. Vaikuttaa siltä, että vuosi oppikoulussa oli työläistytöille kannattavampaa kuin työläispojille, joille sosiaalisesti hyväksyttyjä ja riittävän hyvin palkattuja töitä löytyi myös ilman muodollista koulutusta. Toimenhaltijaperheissä kouluttautuminen oli puolestaan kannattavampaa pojille, sillä työelämän lasikatot ja sosiaaliset normit rajoittivat tyttöjen mahdollisuuksia työelämässä. Vaikka tutkimustulokset viittaavat siihen, että kotitaloudet pyrkivät tekemään taloudellisesti rationaalisia valintoja, vaikuttivat näihin valintoihin yhteiskunnan sukupuolihierarkiat. Koska tyttöjen ja poikien ”mahdolliset tulevaisuudet” olivat erilaiset, kannatti heidän inhimilliseen pääomaansa investoida eri tavoin. Tutkimuksen johtopäätökset antavat tukea useissa empiirisissä tutkimuksissa esiintyneelle havainnolle siitä, että lapsen asemaan perheen sisällä vaikuttaa hänen ansiomahdollisuutensa kodin ulkopuolella. Tutkimus pohtii myös koulutuksen vaikutusta laajemmassa rakennemuutoksessa. Koulutuksen voi perustellusti olettaa parantaneen työläistyttöjen sosiaalista liikkuvuutta työläispoikiin nähden. Koska naisten on todistettu siirtävän inhimillistä pääomaa lapsilleen miehiä tehokkaammin, oli tällä myös todennäköisesti ylisukupolvisia vaikutuksia suomalaiselle yhteiskunnalle. Kansainvälisessä kehitystaloustieteellisessä tutkimuksessa naisten koulutuksen on todettu liittyvän positiivisesti talouskasvuun ja koko yhteiskunnan sosiaaliseen hyvinvointiin. Vaikka tässä tutkimuksessa tutkitaan ensisijaisesti mikrotaloushistoriallisesti kotitalouksien käyttäytymistä, osallistuu se myös tähän koulutuksen laajempia vaikutuksia käsittelevään keskusteluun.