Kokonaisvaltainen fysiikanopetus peruskoulussa fysiikan valinnaiskurssilla

Holistic physics education in upper secondary level based on the optional course of physics Keywords: physics education, education, holistic, curriculum, world view, values A physics teacher s task is to put into practice all goals of the curriculum. Holistic physics education means in this research teaching, in which the school s common educational goals and the goals particular to the physics curriculum are taken into account. These involve knowledge, skills and personal value and attitude goals. Research task was to clarify how the educational goals involving student s values and attitudes can be carried out through the subject content of physics. How does the physics teacher communicate the modern world view through the content of the physics class? The goal of this research was to improve teaching, to find new points of view and to widen the perspective on how physics is taught. The teacher, who acted also as a researcher, planned and delivered an optional course where she could study the possibilities of holistic physics education. In 2001-2002 ten girls and two boys of the grade 9th class participated in that elective course. According to principles of action research the teacher-researcher reflected also on her own teaching action. Research method was content analysis that involved both analyzing student feedback, and relevant features of the teacher s knowledge, which are needed for planning and giving the physics lessons. In this research that means taking into account the subject matter knowledge, curriculum, didactic and the pedagogical content knowledge of the teacher. The didactic includes the knowledge of the learning process, students motivation, specific features of the physics didactics and the research of physics education. Among other things, the researcher constructed the contents of the curriculum and abstracted sentences as keywords, from which she drew a concept map. The concept maps, for instance, the map of educational goals and the mapping of the physics essence, were tools for studying contents which are included in the holistic physics education. Moreover, conclusions were reached concerning the contents of physics domains by which these can be achieved. According to this research, the contents employing the holistic physics education is as follows: perception, the essence of science, the development of science, new research topics and interactions in physics. The starting point of teaching should be connected with the student s life experiences and the approach to teaching should be broadly relevant to those experiences. The teacher-researcher observed and analyzed the effects of the experimental physics course, through the lens of a holistic physics education. The students reported that the goals of holistic physics education were achieved in the course. The discourses of the students indicated that in the experimental course they could express their opinions and feelings and make proposals and evaluations. The students had experiences about chances to affect the content of the course, and they considered the philosophical physics course interesting, it awakened questions, increased their self-esteem and helped them to become more aware of their world views. The students analytic skills developed in the interactive learning environment. The physics teacher needs broad knowledge for planning his or her teaching, which is evaluated in this research from contents maps made for the tools of the teaching. In the holistic physics education the teacher needs an open and curious mind and skills for interaction in teaching. This research indicates the importance of teaching physics in developing attitudes and values beside substance of the physics in class environment. The different points of view concerning human beings life make it possible to construct the modern world view of the students and to develop analytic skills and the self-esteem and thus help them in learning. Overall and wide points of view also help to transfer knowledge to practice. Since such contents is not employed by teaching the physics included in the standard curriculum, supplement relevant teaching material that includes such topics are needed.

Kantoaalto koulutuksesta työyhteisön viestintäosaamiseen : lyhytkestoisen viestintäkoulutuksen vaikuttavuuden avaintekijät

The purpose of this research is to examine whether short-term communication training can have an impact on the improvement of communication capacity of working communities, and what are prerequisites for the creation of such capacity. Subjects of this research were short-term communication trainings aimed at the managerial and expert levels of enterprises and communities. The research endeavors to find out how communication trainings with an impact should be devised and implemented, and what this requires from the client and provider of the training service. The research data is mostly comprised of quantitative feed-back collected at the end of a training day, as well as delayed interviews. The evaluations have been based on a stakeholder approach, and those concerned were participants to the trainings, clients having commissioned the trainings and communication trainers. The principal method of the qualitative analysis is that of a data-driven content analysis. Two research instruments have been constructed for the analysis and for the presentation of the results: an evaluation circle for the purposes of a holistic evaluation and a development matrix for the structuring of an effective training. The core concept of the matrix is a carrier wave effect, which is needed to carry the abstractions from the training into concrete functions in the everyday life. The relevance of the results has been tested in a pilot organization. The immediate assessment and delayed evaluations gave a very differing picture of the trainings. The immediate feedback was of nearly commendable level, but the effects carried forward into the everyday situations of the working community were small and that the learning rarely was applied into practice. A training session that receives good feedback does not automatically result in the development of individual competence, let alone that of the community. The results show that even short-term communication training can promote communication competence that eventually changes the working culture on an organizational level, provided that the training is designed into a process and that the connections into the participants’ work are ensured. It is essential that all eight elements of the carrier wave effect are taken into account. The entire purchaser-provider -process must function while not omitting the contribution of the participants themselves. The research illustrates the so called bow tie -model of an effective communication training based on the carrier wave effect. Testing the results in pilot trainings showed that a rather small change in the training approach may have a signi¬ficant effect on the outcome of the training as well as those effects that are carried on into the working community. The evaluation circle proved to be a useful tool, which can be used while planning, executing and evaluating training in practice. The development matrix works as a tool for those producing the training service, those using the service as well as those deciding on the purchase of the service in planning and evaluating training that sustainably improves communication capacity. Thus the evaluation circle also works to support and ensure the long-term effects of short-term trainings. In addition to communication trainings, the tools developed for this research are useable for many such needs, where an organization is looking to improve its operations and profitability through training.

Towards a United States of Africa? Combining Zambian and AU level debate.

Globalisaatio on luonut uuden maailmanjärjestelmän jonka myötä yksittäisten valtioiden vaikutusvalta on vähentynyt entisestään. Tämä pitää paikkansa erityisesti kehittyvien maiden kohdalla, esimerkiksi Afrikassa. Afrikka on pyrkinyt taistelemaan globalisaation tuomia negatiivisia vaikutuksia vastaan alueellistumisen ja maanosan yhtenäisyyttä ajavien hankkeiden kautta jo vuosikymmenien ajan, mutta toistaiseksi tulokset eivät ole olleet vakuttavia. Tällä hetkellä Afrikan Unionissa keskustellaan hankkeesta muodostaa Afrikan Yhdysvallat. Aiemmista hankkeista poiketen tämän uuden aloitteen ajatus perustuu ylikansallisuudelle, jossa yksittäiset valtiot luovuttavat valtaansa ylikansallisille elimille, kuten Afrikan Unionin hallitukselle. Näin ollen on tärkeää tarkastella aloitetta Afrikan Yhdysvaltojen perustamiseksi ja arvioida, voisiko tällainen ylikansallinen organisaatio auttaa Afrikkaa kääntämään globalisaation haittavaikutukset myönteisiksi. Tämä Pro Gradu-tutkielma väittää sen olevan mahdollista, mutta vain siinä tapauksessa että Afrikka on valmis hyväksymään yhtenäisyyden rajoitukset. Aiemman tutkimuksen vähyyden vuoksi on myös tarpeen tutkia Afrikan Yhdysvalloista kansallisilla tasoilla käytävää keskustelua. Tämän vuoksi tässä tutkielmassa painotetaan esimerkkimaa Sambian kautta yhden Afrikan Unionin jäsenmaan keskinäistä keskustelua aiheesta ja verrataan sitä Afrikan Unionin tason keskusteluun. Tutkielma sisältää kirjallisuuskatsauksen sekä tapaustutkimuksen. Tutkimusaineisto koostuu sambialaisista sanomalehtiotteista sekä Sambian valtion ja Afrikan Unionin virallisista asiakirjoista. Pääasiallisena tutkimusmenetelmänä on laadullinen sisällönanalyysi. Teoreettinen viitekehys perustuu afrikkalaisen valtion ja kansalaisyhteiskunnan, alueellistumisen, globalisaation hallinnan, pan-afrikkalaisuuden ja poliittisen integraation teorioihin sekä historialliseen katsaukseen Afrikan yhtenäisyydestä. Perimmäisenä tarkoituksena on lisätä ymmärrystä afrikkalaisesta valtiosta ja politiikasta. Tutkimuksen tulosten mukaan on havaittavissa aukko valtioiden virallisten toimijoiden näkemysten ja kansalaisyhteiskunnan huolenaiheiden välillä. Viralliset toimijat näyttävät olevan kansalaisyhteiskuntaa vahvemmin Afrikan Yhdysvaltojen kannalla. Virallisten toimijoiden korostaessa Afrikan aatteellista yhtenäisyyttä kansalaisyhteiskunta on huolissaan sen toteutumisesta käytännössä. Esiin nousee myös kysymys 'afrikkalaisesta' identiteetistä ja kansalaisuudesta sekä kommunikaatiosta valtion ja kansalaisten välillä.

Interculturality in Theory and Practice in the Master's Programme of Intercultural Bilingual Education in Bolivia

Tämän tutkielman aiheena on kulttuurienvälisyys kulttuurienvälisessä kaksikielisessä opetuksessa (Educación Intercultural Bilingüe, EIB) Boliviassa ja erityisesti kulttuurienvälisen kaksikielisen koulutuksen maisteriohjelmassa (Maestría en Educación Intercultural Bilingüe), jota koordinoi PROEIB Andes -järjestö yhteistyössä Cochabamban Universidad Mayor de San Simónin kanssa. Tutkielman tarkoituksena on selvittää, miten kulttuurienvälisyys määritellään ja mitä se käytännössä merkitsee opetuksen eri osa-alueilla: sisällöissä, opetusmetodeissa ja -materiaaleissa sekä arvioinnissa. Koska kulttuurienvälisen kaksikielisen opetuksen toteutus ja tutkiminen eri Latinalaisen Amerikan maissa on tähän asti painottunut lähes yksinomaan perusopetukseen, pyrin työssäni keskittymään kulttuurienvälisyyden ilmentymiin nimenomaan bolivialaisessa korkeakoulukontekstissa. Tutkielman aineistona on käytetty kahdeksaa EIB -asiantuntijoiden teemahaastattelua, jotka FM Eila Isotalus on tehnyt Boliviassa vuonna 2004. Haastatteluaineisto analysoitiin teoriasidonnaista eli abduktiivista sisällönanalyysiä käyttäen. Tutkielman teoriatausta koostuu yhtäältä kulttuurienvälisyyteen ja monikulttuurisuuteen liittyvien käsitteiden määrittelystä, ja toisaalta kulttuurienväliseen opetukseen liittyvien mallien esittelystä. Aineiston analyysissä avuksi on ollut etenkin James A. Banksin teoria monikulttuurisen opetuksen viidestä ulottuvuudesta, joiden kautta on voitu pohtia kulttuurienvälisyyden toteutumista opetuksen eri osa-alueilla ja nostaa esille bolivialaisen kulttuurienvälisen opetuksen erityispiirteitä. Aineiston analyysissä ilmenee, että kulttuurienvälisyyden käsitteen määrittely on vahvasti kontekstisidonnainen ja jatkuva prosessi, johon vaikuttavat eri toimijoiden näkemykset ja vaatimukset. EIB -asiantuntijoiden esittämät määrittelyt voidaan jakaa makro- ja mikrososiaaliseen kategoriaan sen mukaan, nähdäänkö kulttuurienvälisyys ensisijaisesti yhteiskunnallisena vai yksilötason käsitteenä. Aineistossa korostuu ajatus latinalaisamerikkalaisesta kulttuurienvälisyydestä poliittisena käsitteenä, jonka keskiössä on vaatimus yhteiskunnallisten valtasuhteiden muutoksesta. Yksi suurimmista haasteista kulttuurienvälisyyden toteuttamisessa bolivialaisessa korkeakouluopetuksessa ovat akateemiseen kulttuuriin liittyvät perinteet, jotka vaikeuttavat uusien toimintatapojen omaksumista. Kulttuurienvälisyys opetuksessa on toistaiseksi tarkoittanut etupäässä sisältöjen monipuolistamista lisäämällä opetusohjelmiin elementtejä paikallisista kulttuureista. Tärkeänä askeleena EIB:n kehityksessä voidaan pitää painopisteen siirtymistä sisältökysymyksistä kulttuurienvälisten opetusmetodien luomiseen. Näiden opetusmenetelmien tulisi pohjautua ymmärrykseen oppimisesta kokonaisvaltaisena, yhteisöllisenä prosessina ja siten kuroa umpeen kuilua koulun ja yhteisöjen arkielämän välillä. Opetusmenetelmien ja -materiaalien suhteen keskeinen kulttuurienvälisyyteen liittyvä kysymys on intiaanikansojen suullisen kulttuurin ja tiedon jakamisen perinteiden hyödyntäminen opetuksessa. Maisteriohjelman opiskelijoiden arvioinnissa pyritään huomioimaan yksilön kokonaisvaltainen kehitys pelkkien opintosuoritusten sijasta, mutta arvosanoihin pohjautuvasta arvostelukäytännöstä ei ole toistaiseksi voitu luopua yliopiston vaatimusten vuoksi. Kaiken kaikkiaan kulttuurienvälisyyden toteuttaminen EIB:ssä ja maisteriohjelmassa on pitkän tähtäimen prosessi, joka vaatii perinteisten opetuskäytäntöjen kyseenalaistamista ja korkeakouluopetuksessa myös akateemisen kulttuurin haastamista. On oleellisen tärkeää, että prosessiin osallistuvat asiantuntijoiden ohella myös esimerkiksi opiskelijat, intiaaniyhteisöt ja -järjestöaktiivit.

HALLINNONTASOJEN VÄLINEN DIALOGI JA ERITYISOPETUKSEN MUUTOS BYROKRAATTISENA INSTITUUTIONA : - Kymppikuntien loppuraportin ja Erityisopetuksen strategian sisällönanalyyttinen vertailu

The rise of Special education numbers in Finland has caused a situation where Finland s ten largest LEA s so called kymppikunnat (ten communes) have expressed their growing concern of organizing the special education in the current institutional settings. The LEA s started the conversation of redefining special education system in 2004. Their aim was to target the governments attention to the problematics of special education. By the request of the Ministry of Education the LEA s prepared a final report concerning the central questions in the Finnish special education system. On the basis of the LEA s survey it became even clearer that the legislation, funding system and curriculum are tightly linked together. The following LEA s took part into the writing process Espoo, Helsinki, Jyväskylä, Kuopio, Lahti, Lappeenranta, Tampere, Turku and Vantaa. The report was hand over to the Ministry of Education at 18.8.2006. After the delivery the Ministry organized special education development group meetings 17 times in the year 2007. The result of the LEA s report and the development meetings was a new Special Education Strategy 2007. I am observing the dialogue between administrational levels in governmental institutions change process. The research is a content analysis where I compare the Erityistä tukea tarvitsevan oppilaan opetuksen järjestämisen uudistaminen osana yhtenäistä perusopetusta- kohti laatua ja joustavuutta (The renewal of the organization of teaching for student with special educational needs as part of unified education for all - towards quality and flexibility) document to Erityisopetuksen strategia (Special education strategy) document. My aim was to find out how much of their own interests have the LEA s been able to integrate into the official governmental documentation. The data has been organized and analyzed quantitatively with Macros created as additional parts in Microsoft Excel software. The document material has also been arranged manually on sentence based categorization into an Excel matrix. The results have been theoretically viewed from the special education reform dialogue perspective, and from the angle of the change process of a bureaucratic institution. My target has been to provide a new viewpoint to the change of special education system as a bureaucratic institution. The education system has traditionally been understood as a machine bureaucracy. By the review provided in my pro gradu analysis it seems however that the administrational system in special education is more of a postmodern network bureaucracy than machine bureaucracy. The system appears to be constructed by overlapping, crossing and complex networks where things are been decided. These kinds of networks are called "governance networks . It seems that the governmental administrational - and politic levels, the third sector actors and other society s operators are mixed in decision making.

Sairaanhoitajat työn imussa? Palkkatyön sisällön ja kulttuuristen lähtökohtien tasapainossa

Tutkimuksen tavoitteena on selvittää, mikä saa pitkän työuran tehneet sairaanhoitajat innostumaan työstään. Taustalla on yhteiskunnallinen tilanne, jossa työelämän vetovoimaisuuden lisääminen ja ikääntyvien työntekijöiden työssä jaksaminen ovat keskeisiä poliittisia tavoitteita. Aihetta lähestytään positiivisesta psykologiasta lähtöisin olevan työn imun käsitteen avulla. Se on määritelty pysyväksi, ”myönteiseksi, tunne- ja motivaatiotäyttymyksen tilaksi, jota luonnehtivat tarmokkuus, omistautuminen ja uppoutuminen työhön” (Hakanen 2009a, 9). Tutkimuksessa kysytään, voidaanko työn imua ymmärtää myös sosiologisesta näkökulmasta. Oletuksena on, että käsitteen taustalla on muutakin kuin psykologisesta perinteestä käsin jäsentyvää vaihtelua. Empiirisen aineiston muodostavan 11 sairaanhoitajan koko työuraa ja nykyistä työtä koskevat tiettyihin teemoihin ankkuroidut syvähaastattelut. Otosta poimittaessa on etsitty sellaisia haastateltavia, jotka kokevat kantavansa työn imua. Aineiston analyysitapana on käytetty matriisin avulla sovellettua kvalitatiivista sisällönanalyysiä. Työn imua hahmotetaan analyysissä henkilöhistoriallisten haastatteluiden – menneen, nykyisen ja tulevan – kautta. Pyrkimyksenä on etsiä tarinoita mahdollisesti yhdistävää kulttuurista muotoa ja ymmärtää, mihin se perustuu. Analyysin nojalla vastuurationaalisuuden käsite (esim. Korvajärvi 1986) näyttäisi jäsentävän osan haastateltavien suhteesta työhönsä. Avain työn imun löytymiseen näissä tarinoissa on kuitenkin se, kuinka haastateltavilla on ollut henkilökohtainen halu mennä eteenpäin ja kykyä ratkaista ongelmia työuransa aikana ja nykyisessä työssään. Tämä havainto tulkitaan Max Weberin (1922, 1980) käsitteiden – arvorationaalisen ja päämäärärationaalisen toiminnan väliseen suhteen – avulla. Tulokseksi syntyy oletus siitä, että analyysin kohteena olevissa tarinoissa on kyse yhteisestä kulttuurisesta tarinasta siitä, millainen on hyvä ihminen, miten hyvä ihminen toteuttaa itseään työssä ja miten hän tekee työtään: tarmokkaasti, omistautuen ja uppoutuen. Henkilökohtainen halu mennä eteenpäin ja kyky ratkaista ongelmia nojaa sairaanhoitajien erityiseen eetokseen, kutsumustyöhön ja hoivan moraaliin tavalla, joka on rakenteellisesti yhtäläinen protestanttisuutta leimaavan yksilöllisen jumalasuhteen kanssa. Lisäksi analyysin perusteella esitetään, että työn imun edellytys on arvorationaalisen eetoksen lisäksi oikeanlainen, riittävät työn voimavarat sisältävä ympäristö, jossa hoitotyön keskeiset palkinnot on mahdollista saavuttaa. Tällöin palkkatyön sisältö kohtaa kulttuuriset lähtökohdat, ja tulos näkyy työn imuna. Keskeisimmät taustoittavat lähteet ovat Henriksson, Lea & Wrede, Sirpa (toim.) (2004a). Hyvinvointityön ammatit ja Hakanen, Jari (2009a). Työn imun arviointimenetelmä (Utrecht Work Engagement Scale). Sosiologisen tulkinnan kannalta tärkein teoreettinen lähde on Weber, Max (1980): Protestanttinen etiikka ja kapitalismin henki.

Slummiparakeista kyläkarnevaaleihin : Kumpulan ja Toukolan imagonmuutos sanomalehdissä 1963-1999

Having to do with residential areas, geographical image research in Finland has concentrated mainly on those areas with a relatively negative image, such as eastern parts of Helsinki. However, Kumpula and Toukola are former working class residential areas whose image nowadays is mainly positive. This research aims at understanding the process through which their image has gradually come to be that way. Theoretical background of the research relies on human geography and it s viewpoints on places, spaces and areas. Areas, in this research, are understood to be founded on discursive processes that form meanings in societies. This approach is useful because it provides a way to research newspapers and to see how they affect the society. In addition I lean on Sirpa Tani s research on place images to study image and it s formation process. Her point of view covers especially well the effect of media on images and their formation. Articles published in Helsingin Sanomat and Ilta-Sanomat between the years 1963 and 1999 form the data of the research. Methodologically I proceeded by using content analysis to see what kind of topics have been dominating the news feed from Kumpula and Toukola. Content analysis was followed by discourse analysis, which allowed me to focus on the ways of speaking about and representing Kumpula and Toukola. Discourse analysis also reveals whose viewpoint is being represented in media when it comes to publishing news from these parts of the city. It is clearly visible from the results of this research that the image of Kumpula and Toukola has gone through a significant change between 1963 and 1999. In the 1960s discussion in newspapers was dominated by the need for more effective city planning. This meant that Kumpula and Toukola were under a demolition threat in order for the city to built more effectively on those areas. At the same time there was discussion about wooden houses that were built in Kumpula and Toukola right after the second World War. Those houses were in a poor condition, it was even said in the newspapers that people were living in slum-like conditions in them. By the 1980s the image of Kumpula and Toukola gradually started to change. At this time gentrification process was affecting the areas and well-educated working force moved to Kumpula and Toukola. Already in the beginning of 1990s the image of the areas was highly positive. Throughout this decade newspapers published news on Kumpula and Toukola that commented favorably on the atmosphere and the feeling of togetherness among the residents. In addition Kumpula village carnivals, that were first held in 1991, brought a lot of positive publicity to the areas. This research has revelead that especially the active participationg of the residents to promote joint causes has positively affected the image of Kumpula and Toukola. Since the 1960s fighting for the preservation of the areas has provided a reason for a stronger feeling of communality and identifying in the community. This feeling of togetherness in a community has carried all the way to the 1990s, when the areas, having been affected by gentrification, could make good use of the positive image in order to promote joint causes. Keywords: Image, reputation, newspapers, discursive practices

Teille on syntynyt Vapahtaja : Joulun kirkollinen sanoma, jouluperinteet ja perheyhteisö Yleisradion TV-jumalanpalvelusten joulusaarnoissa 1985 - 2009

Yleisradion jouluaamuna lähettämä TV-jumalanpalvelus kerää vuosittain enemmän katsojia kuin kaikissa Suomen kirkoissa yhteensä käy ihmisiä samana aamuna. TV:n joulusaarnalla onkin merkitystä siihen, miten ihmiset mieltävät kirkon sanoman joulusta. Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli tarkastella TV-jumalanpalveluksen joulusaarnan muutosta vuosien 1985 ja 2009 välisenä aikana sekä toteutuksen että sisällön näkökulmasta. Pääasiallisena tutkimuskohteena oli sisällön muutos (1) kirkollisen sanoman, (2) jouluperinteen ja -tunnelman sekä (3) perheyhteisön kuvausten suhteen. Teemat valittiin aiempien saarnatutkimusten sekä kolmen joulusaarnan alustavan analyysin perusteella. Tutkimusaineiston muodostivat kaikki Kirkon tiedotuskeskuksen arkistosta löytyneet joulusaarnat, joissa oli sekä kuva että ääni. Aineisto koostui 20 saarnasta, jotka litteroitiin ja analysoitiin. Lisäksi nauhoitettiin kaksi taustahaastattelua. Tutkimusmetodina käytettiin kvalitatiivista metodia, teoriaohjaavaa sisällönanalyysiä, jonka tulokset luokiteltiin ja kvantifioitiin. Sisällönanalyysin tuloksia havainnollistettiin taulukoiden ja graafisten kuvioiden avulla. Muutoksen havaitsemisen apuna käytettiin summamuuttujia neljän tarkastelujakson osalta, vuosilta 1985-1991, 1992-1996, 2000-2004 ja 2005-2009. Saarnojen toteutuksen suhteen todettiin, että joulusaarnat lyhentyivät hieman tutkimusjakson aikana. Saarnan kuvitus muuttui vuodesta 2003 lähtien niukemmaksi, jotta katsojat voisivat keskittyä paremmin saarnan sisältöön. Saarnaajien oheisviestintä oli vähäistä, ja useimmiten saarnaajilla oli vain yksi ilme ja erittäin vähän eleitä. Kertomusten käyttö lisääntyi saarnoissa selvästi, ja vuosina 2005-2009 sekä jouluevankeliumia että muita raamatunkohtia havainnollistettiin kertomusten avulla aiempaa enemmän. Yleisin saarnoissa lainattu raamatunkohta oli enkelien julistus ”Teille on syntynyt Vapahtaja” . Jeesukseen viittaavat nimitykset muuttuivat tutkimusjakson aikana mielenkiintoisella tavalla. Nimike Jeesus oli yleisin nimike vuodesta 1985 vuoteen 2004. Sen jälkeen yleisimmäksi nimikkeeksi nousi lapsi, ja joulusaarnoissa käytettiin runsaasti myös muita yleiskieleen kuuluvia nimikkeitä, jotka tiivistettiin muotoon avuton lapsi/vastasyntynyt. Perinteisiä kristillisiä nimikkeitä, kuten Herra, Kristus ja seimen lapsi, ei käytetty vuosina 2005-2009 lainkaan. Tämä herätti kysymyksen siitä, onko joulun sanoma maallistunut. Oletus ei saanut tukea kirkolliseen sanomaan liittyvien teemojen tarkastelusta. Vaikka syyllisyyden kuvaukset vähentyivät, rakkauden merkitys korostui tutkimusjakson loppua kohden, ja myös elämän tarkoitukseen liittyvät asiat mainittiin 2000-luvulla useammin kuin aiemmin. Erityisesti inkarnaation Jumalan ihmiseksi tulemisen kuvaukset lisääntyivät, joten joulun kirkollinen ydinsanoma oli entistä selkeämmin esillä. Jouluperinteen kuvausten suhteen ei havaittu muutosta vuosikymmenten aikana. Tunnelmaa kuvattiin tutkimusjakson alussa rauhan ja ihmeen käsittein, mutta lopussa valo korostui. Perheyhteisön kuvaukset olivat hyvin esillä, sillä lapset mainittiin joka toisessa ja perhe joka kolmannessa saarnassa. Lapset mainittiin vuosikymmenten kuluessa entistä useammin, ja myös yksinäisyyden kuvaukset lisääntyivät. Seurakunta mainittiin joulusaarnoissa hyvin harvoin, mikä sai pohtimaan seurakunnan roolia yhteisöllisyyden kannalta. Tutkimuksen johtopäätöksenä todettiin, että suomalaisen nyky-yhteiskunnan maallistumiskehitys ei näy TV:n joulusaarnoissa 1985-2009.

Lasten ja nuorten kokemuksia lastensuojelun alkuvaiheen arvioinnista

Tämän tutkielman tarkoituksena on kuvailla lasten ja nuorten kokemuksia heidän osallistuttuaan perheineen lastensuojelun alkuvaiheen arviointiin eli lastensuojelutarpeen selvitykseen. Tarkastelen tutkielmassa lasten ja nuorten kokemuksia osallisuuden näkökulmasta. Tavoitteena on, että tämä tutkielma kertoisi lastensuojelutarpeen selvityksestä työkäytäntönä ja lisäisi tietoa siitä, miten lastensuojelu on onnistunut tavoitteessaan lisätä lasten ja nuorten osallisuuden kokemuksia ja lapsilähtöisyyttä lastensuojelun työkäytäntöihin ja erityisesti asiakkuuden alkuvaiheen selvitystyöhön. Tutkielmani on laadullinen tutkimus, jonka aineisto on saatu haastattelemalla yhdeksää 10–17-vuotiasta lasta ja nuorta, jotka ovat osallistuneet lastensuojelutarpeen selvitykseen vuosien 2009–2010 aikana. Lastensuojeluasiakkuus oli päättynyt arvioinnin jälkeen neljän nuoren osalta ja viiden nuoren kohdalla oli päädytty jatkamaan asiakkuutta lastensuojelun avohuollossa. Tutkimusaineiston analysoinnissa käytin temaattista sisällönanalyysiä. Thomasin malli osallisuuden ulottuvuuksista auttoi jäsentämään osallisuuden käsitettä ja lasten ja nuorten puhetta. Tutkimusaineistossa osallisuuden kokemuksen osa-alueiksi muodostuivat 1) tiedon saaminen asiakkuuden alkuvaiheesta ja syistä, jotka johtivat lastensuojelutarpeen selvitykseen, 2) kuulluksi tuleminen ja 3) vaikuttamisen mahdollisuus selvitystyön aikana. Useimmat lapset ja nuoret antoivat kiitettävän arvosanan tiedon saannistaan. Kuulluksi tuleminen edellytti mahdollisuutta itsensä ilmaisemiseen ja tuen saamista siihen. Lastensuojeluun kehitetyt osallistavat menetelmät olivat auttaneet oman mielipiteen kertomisessa. Vaikuttamisen mahdollisuus tarkentui mahdollisuudeksi vaikuttaa siihen, ketkä osallistuivat selvitykseen sekä mahdollisuudeksi vaikuttaa selvityksen sisältöön. Vaikuttamisen mahdollisuuteen sisältyi lisäksi mahdollisuus olla osallistumatta. Osallisuuden kokemukseen vaikuttivat myös se, näkyikö nuoren oma mielipide yhteenvetotekstissä ja se, oliko nuori selvillä asiakassuunnitelman tavoitteista. Kuulluksi tuleminen oli vaikuttanut nuorten käsityksiin lastensuojelusta ja muuttanut niitä positiivisemmiksi. Kuulluksi tulemisen ja osallisuuden kokemuksen seurauksena nuoret kokivat pääsääntöisesti hyötyneensä alkuvaiheen interventiosta. Eniten nuoret mainitsivat emotionaalisesti merkittäviä muutoksia, kuten luottamuksen ja yhteisen keskustelun lisääntymisen perheenjäsenten välillä ja hyväksytyksi tulemisen kokemuksia. Selvitykseen osallistumisen koettiin vaikuttaneen sekä lasten ja nuorten omaan käyttäytymiseen että vanhempien asennoitumiseen positiivisella tavalla. Tärkeimmät lähteet: Muukkonen, Tiina & Tulensalo, Hanna (2004): Kohtaavaa lastensuojelua. Möller (2005): Arviosta sanoisin – Tutkimus lastensuojelun asiakkuuden alkuvaiheeseen liittyvän arvioinnin mallintamisesta. Oranen, Mikko (2008): Mitä mieltä? Mitä mieltä? Lasten osallisuus lastensuojelun kehittämisessä.

OP-Pohjola-ryhmän sidosryhmät : laadullinen tutkimus sidosryhmävalinnasta ja siihen vaikuttavista tekijöistä.

Tutkimus on kvalitatiivinen tapaustutkimus. Tutkimuksen tarkoitus on selvittää mitkä ovat OP -Pohjola-ryhmän tärkeimmät sidosryhmät, millä perusteella sidosryhmät erottuvat muista organisaation ympäristössä toimivista tahoista, sekä millaisten ominaisuuksien perusteella sidosryhmien tärkeyttä arvioidaan OPPohjola- ryhmän näkökulmasta. Sidosryhmät ovat yrityksen ympäristössä toimivia ryhmiä tai tahoja, joiden asema sidosryhmänä perustuu yleensä niiden kykyyn vaikuttaa yrityksen menestykseen (esimerkiksi asiakkaat) tai oikeutettuun asemaan yrityksessä (esimerkiksi omistajat ja henkilökunta). Viimeaikaisissa sidosryhmiin keskittyvässä tutkimuksessa on tunnustettu sidosryhmien merkitys yritysten menestymisen kannalta. Toisaalta kaikkien sidosryhmien huomioimiseen perustuvalla liikkeenjohtamisella on myös eettisiä perusteita. Yleistyneen käsityksen mukaan yrityksellä on vastuuta myös muita tahoja, kuin omistajiaan kohtaan. Sidosryhmien laaja-alainen huomiointi on siis osa vastuullista liiketoimintaa ja sitä kautta yritysten yhteiskuntavastuun lähtökohta. Sidosryhmiä on pyritty määrittelemään lukuisilla eri tavoilla eri tutkijoiden toimesta. Erilaiset määritelmät ovat hämärtäneet sidosryhmän käsitettä jopa niin, että käytännössä kaikki yrityksen ympäristössä toimivat tahot voidaan nähdä yrityksen sidosryhmiksi. Yrityksen on kuitenkin hyödyllistä tunnistaa sen tärkeimmät sidosryhmät, jotta se voi toteuttaa suunnitelmallista sidosryhmäpolitiikka näihin tahoihin päin. Tämä tutkimus pyrkii luomaan yleiskuvan siitä, mitkä ovat OP-Pohjola-ryhmälle sen keskeiset sidosryhmät ja miksi. Tutkimus perustuu OP-Pohjola-ryhmässä työskentelevien henkilöiden teemahaastatteluihin. Haastattelumateriaalia on analysoitu käyttäen apuna sisällönanalyysiä ja sisällön erittelyä. Tutkimuksen teoreettisena viitekehyksenä toimii Mitchellin, Anglen ja Woodin ns. sidosryhmien identifikaation malli, jonka mukaan sidosryhmän tärkeys yrityksen näkökulmasta perustuu siihen, onko sidosryhmällä valtaa, legitiimi asema tai kiireellisiä vaateita suhteessa yritykseen. Sidosryhmien identifikaation mallin mukainen analyysi osoitti, että OP-Pohjola- ryhmän tärkeimmät sidosryhmät ovat asiakkaat sekä lainsäätäjät ja viranomaiset. Muita OP-Pohjola- ryhmän sidosryhmiä ovat omistajat, hallinto, media, henkilökunta, kansalaisjärjestöt ja palkansaajajärjestöt. Sidosryhmän tärkeyteen OP-Pohjola- ryhmän näkökulmasta näytti vaikuttavan eniten sidosryhmän kyky vaikuttaa organisaation menestykseen. Tämä kyky saattoi perustua joko välilliseen tai välittömään valtaa tai esimerkiksi asiantuntemukseen finanssialasta. Se, kuinka ”äänekäs” sidosryhmä on, ei yksistään vaikuta sidosryhmän tärkeyteen yrityksen näkökulmasta. Tutkimuksessa käytettiin lähteinä enimmäkseen 2000- luvulla tehtyjä sidosryhmätutkimuksia sekä teoreettista kirjallisuutta sidosryhmiin ja yritysten vastuullisuuteen liittyen.

Yritysblogit viestintakanavana – dialogia vai monologia? Monitapaustutkimus yritysblogien viestinnästä ja vuorovaikutuksesta

Tässä tutkimuksessa tarkastellaan yritysblogien käyttöä yritysten ulkoisessa viestinnässä. Tutkimuksessa halutaan selvittää, miten yritysblogeja käytetään, millaisia viestinnällisiä tavoitteita blogeilla on ja millaista keskustelua blogeissa muodostuu. Lähtökohtana on hahmottaa blogikirjoitusten vuorovaikutuksellisuutta sekä miten blogin viestintä ja käyttö vaikuttavat blogissa tapahtuvaan keskusteluun. Laajempana mielenkiinnon kohteena tutkimuksessa on blogien asema yritysviestinnässä. Tutkimus pohjautuu organisaatiokulttuurin ja organisaatioviestinnän keskeisiin ja ajankohtaisiin teemoihin, kuten verkostoituneisuuteen ja viestinnän dialogisuuteen. Johtopäätöksissä pohditaan van Rulerin (2004) viestinnän nelikenttämallin avulla, mikä on yritysblogien asema yritysviestinnässä. Tutkimus on laadullinen monitapaustutkimus, jossa kohteina on kolme yritysblogia ja kustakin valikoitu aineisto. Menetelmänä työssä käytetään sisällönanalyysiä, johon yhdistellään tutkimuksen eri osissa retorista ja responsiivista diskurssianalyysiä. Tulokset osoittivat, että aineiston blogit toimivat pääosin yrityksen omana joustavana viestintäkanavana tai keskustelukanavana. Blogeissa esitettiin yrityksen kannanottoja, ne toimivat keskustelunaloituksina, niissä rakennettiin mielikuvaa yrityksestä ja informoitiin lukijoita. Blogi viestintämuotona mahdollistaa teknologisesti avoimen kaksisuuntaisen viestinnän. Lopulta keskustelun muodostumiseen vaikuttivat kuitenkin blogin käyttäjät eli kirjoittajat ja blogin yleisö. Aineiston blogeissa muodostui vaihtelevasti keskustelua monella tasolla. Keskusteluissa lukijat jakoivat näkemyksiä ja ideoita, tiedustelivat, kannustivat ja kritisoivat. Yrityksen ja sidosryhmien välille muodostui vuorovaikutusta ja osittain myös dialogia. Tulosten perusteella yritysblogien käyttöön, tavoitteisiin, sisältöön, kohderyhmään ja keskusteluun osallistumiseen liittyvien periaatteiden kirkastaminen edesauttaisi blogin toimivuutta ja keskustelun syntymistä. Blogi voi toimia myös ilman aktiivista keskustelua riippuen sen tavoitteista ja käyttötavoista. Osallistumalla keskusteluun yritys viestii avoimuudesta ja voi parantaa siihen liittyviä mielikuvia. Toimiakseen yritysblogi tulisi ottaa käyttöön yrityksessä tarpeesta ja tahdosta tuoda uusia ulottuvuuksia viestintään eikä niinkään pelkän kanavan käyttöönoton tai teknologian vuoksi.

Lastensuojelun dokumentointi ja perheen sisällä ilmenevä väkivalta

Käsittelen pro gradu -tutkielmassani perheen sisällä ilmenevää väkivaltaa. Tutkimuskysymykseni ovat 1) Mitä väkivallasta on dokumentoitu lastensuojelun asiakirjoihin ja 2) Kenen näkemyksiä väkivallasta asiakirjoihin on kirjattu. Tutkielma keskittyy psyykkiseen väkivaltaan, jonka käsitän lapsen altistumisella väkivallalle, sekä lapseen suoraan kohdistuvaan fyysiseen väkivaltaan. Useista tutkielmani otokseen valikoituneista perheistä oli tehty lastensuojeluilmoituksia sekä perheväkivallasta että lapsen tai nuoren pahoinpitelystä. Tutkielman tarkoituksena on kiinnittää huomiota lastensuojelun dokumentointiin ja siihen kuinka paljon väkivallasta dokumentoidaan asiakirjoihin. Dokumentointi on olennainen osa lastensuojelutyötä, koska se tekee työn näkyväksi. Asiakirjatekstejä voidaan käyttää apuna päätöksiä perusteltaessa. Tutkielman aineisto on kerätty lastensuojelun asiakirjoista 10 perheen lastensuojeluhistorian ajalta. Tutkielmaa varten on haettu tutkimuslupa. Tutkimuksen aineisto on kerätty satunnaisotannalla lastensuojeluilmoituksista, joiden syykoodina on käytetty perheväkivaltaa tai lapsen tai nuoren pahoinpitelyä. Aineisto on analysoitu teoriaohjaavalla sisällönanalyysilla. Tutkielman tärkein tulos on, että väkivallasta on dokumentoitu todella vähän lastensuojelun asiakirjoihin. Perheen muut ongelmat saavat huomattavasti suuremman painoarvon dokumenteissa. Lapsilta ei ole juuri kysytty perheen sisällä ilmenevästä väkivallasta. Äidit ovat dokumenttien mukaan aktiivisimmat toimijat lastensuojelussa ja heidän näkemyksiään väkivallasta on kirjattu eniten dokumentteihin. Lastensuojelun sosiaalityöntekijät ovat kirjanneet vähän omia näkemyksiään väkivallasta ja dokumentointi keskittyy kolmeen perheeseen. Dokumentointi toistuu samanlaisena. Catherine Humphreys on tutkinut paljon lastensuojelutyötä perheissä, joissa on ilmennyt väkivaltaa. Olen käyttänyt tutkielmani lähteinä kolmea hänen teostaan. Kotimaisen tutkimuksen osalta eniten käytetty lähde on Eija Paavilaisen ja Tarja Pösön toimittama teos "Lapset, perhe ja väkivaltatyö". Aineiston analyysiluku pohjautuu pitkälti Jouni Tuomen ja Anneli Sarajärven kirjaan “Laadullinen tutkimus ja sisällönanalyysi”.

Kansainväliset toimijat Afganistanissa. Tapaustutkimus Afganistanissa työskentelevien kansainvälisten toimijoiden koordinaatiotavoista ja keskinäisriippuvuussuhteista.

Afganistan on maailmanpolitiikan ajankohtaisimpia näyttämöitä ja maassa työskentelee runsaasti erilaisia kansainvälisiä toimijoita. Toimijoiden keskinäinen koordinaatio ja sujuva yhteistyö ovat keskeisiä tekijöitä kokonaistavoitteen, maan vakauttamisen, saavuttamisen sekä kansainvälisen tuen perillepääsyn kannalta. Toimijoiden välinen koordinaatio ja yhteistyö ovat osoittautuneet haastavaksi Afganistanissa, kuten jo useilla kriisialueilla aiemmin. Tutkimuksessa keskitytään kansainvälisten toimijoiden koordinaatiotapojen sekä toimijoiden välillä ilmenevien riippuvuussuhteiden tutkimiseen Afganistanissa. Aihetta lähestytään kolmen toimijaryhmän avulla: diplomaattinen, kehitys- ja sotilaalliset toimijat. Tutkimuksen tavoitteena on selvittää, miten toimijaryhmien väliset koordinaatiotavat eroavat toisistaan ja millaisia keskinäisriippuvuuksia toimijaryhmien välillä esiintyy. Tutkimus osallistuu keskusteluun kansainvälisten toimijoiden keskinäisistä suhteista kriisinhallintaoperaatioissa. Aiheesta on kirjoitettu enenevässä määrin viimeisten 15 vuoden aikana, mutta aiheesta käyty teoreettinen keskustelu on tähän mennessä pysynyt rajoittuneena. Eräs tapa tutkia kansainvälisten organisaatioiden välisiä suhteita maailmanpolitiikan alalla on käyttää teoreettisena viitekehyksenä organisaatioteorioita. Tämän tutkimuksen teoreettisen viitekehyksen muodostavat verkostoanalyysi ja resurssiriippuvuusteoria. Tutkimus on luonteeltaan laadullinen tapaustutkimus, jonka aineisto on pääosin kerätty haastattelemalla kansainvälisissä organisaatioissa työskenteleviä Afganistan asiantuntijoita. Aineiston analyysimenetelmänä käytetään teoriasidonnaista sisällönanalyysiä. Tutkimus osoittaa, että vaikean turvallisuustilanteen ja muilla tavoin monimutkaisen toimintaympäristön seurauksena kansainvälisten toimijoiden koordinaatio on saanut verkostomaisia piirteitä. Diplomaattisen, kehitys- ja sotilaallisen toimijaryhmän välillä on painotuseroja erilaisten koordinaatiotapojen käytössä, mutta kaikille toimijaryhmille mahdollisuus muodollisten ja epämuodollisten sekä kahden- ja monenvälisten koordinaatiotapojen käyttöön on tärkeää. Kaikki toimijaryhmät näkevät koordinaation oman toimintansa kannalta välttämättömänä. Kansainväliset toimijat ovat voimakkaasti keskinäisriippuvaisia toisistaan, mutta riippuvuussuhteet saavat erilaisia muotoja eri toimijaryhmien välillä.

Asuntopolitiikka Suomessa kasvukeskusten asuntotuotannon näkökulmasta - Ikuinen asuntopula?

Tutkielman aiheena on asuntopolitiikka Suomessa asuntotuotannon näkökulmasta. Tutkimusaiheen valinnan perusteena on jatkuvasti toistuva ja osin pysyvä asuntopula kasvukeskuksissa, mikä on myös tämän työn tutkimusongelma. Tutkimustehtävänä on selvittää, miten asuntopolitiikalla on pyritty ratkomaan asuntopulaa viimeisen kahdenkymmenen vuoden aikana ja onko valituissa toimintalinjoissa tapahtunut muutoksia tutkimusjakson aikana. Tutkimustyön aihealuetta taustoitetaan asumisen ja asuntopolitiikan historialla sekä kansainvälisellä asuntotutkimuksella. Asuntopolitiikan teoreettisena viitekehyksenä käytetään asuntopolitiikan tutkija, professori John Dolingin teoretisointia asuntopolitiikasta. Tutkimusaineisto koostuu vuosien 1990-2010 aikana laadituista poliittisista ohjelmista ja saman ajanjakson niistä valtiopäiväasiakirjoista, jotka sisältävät tutkimusaiheen kannalta oleellista tietoa. Tutkimusmenetelmänä käytetään kvalitatiivista sisällönanalyysiä. Suomelle ominaisia piirteitä asuntopolitiikassa ovat olleet nopeat suunnanmuutokset ja vaihtelevat toimintatavat. Asuntopolitiikan rooli ja merkitys osana yhteiskunnallista päätöksentekoa on myös herättänyt keskustelua läpi vuosien ja joidenkin tutkimusten mukaan asuntoasiat ovat ajoittain jääneet liian vähälle huomiolle politiikassa. Asuntotilanteen kärjistyessä asuntopolitiikka on noussut esiin ja ongelmia on yritetty ratkoa vaihtelevilla keinoilla. Tutkimuksen tuloksiin perustuen ilmenee, että liian vähäiseen asuntotuotantoon kiinnitetään huomiota noususuhdanteissa asuntopulan vaikuttaessa työvoiman saantiin. Näin tapahtui sekä 1980-luvun loppupuolella, 2000-luvun taitteessa että voimakkaan kasvun aikana vuosina 2005-2007 ennen alkanutta taantumaa. Taloudellisesti heikompana ajankohtana lähes yhtä lailla olemassa olevaan asuntopulan perusongelmaan ei kiinnitetty riittävästi huomiota 1990-luvun laman aikana eikä sen jälkeen aina vuosikymmenen lopulle asti. Sen sijaan vuosien 2008-2009 taantumassa asuntopulaan kiinnitettiin huomiota myös taantumassa ja valtio pyrki omalla asuntotuotannollaan voimakkaasti vaikuttamaan kokonaistuotantomääriin. Nähtävissä on, että asuntopolitiikassa yhä useammat päätökset etenevät asuntotuotannon lisäämiseksi kasvukeskuksissa, mutta käytännön toteutus on edelleen hyvin vaihtelevaa. Kaikesta huolimatta asuntopolitiikkaan on saatu valtakunnallisempaa otetta 2000-luvun ensimmäisen vuosikymmenen loppupuolella Matti Vanhasen hallituskausien aikana. Yhteistyö valtion, kuntien ja rakentamisesta vastaavien tahojen välillä on tiivistynyt ja ongelmia on alettu tarkastella laajemmassa mittakaavassa. Asuntopolitiikka on siis kehittymässä suuntaan, jossa nopeat, paikalliset ja keskenään osin linjattomat asuntopoliittiset päätökset ovat vähitellen vaihtumassa kokonaisvaltaisempaan ja pidemmän tähtäimen suunnitteluun, mikä on oleellinen keino yritettäessä hallita asuntoasioiden kehityksen suuntaa Suomessa.

Jäsenten kokema edistyminen peliongelmasta toipumisessaan kolmessa virtuaalisessa Pelivoimapiiri-vertaistukiryhmässä

Tässä tapaustutkimuksessa on seurattu kolmen virtuaalisen Pelivoimapiiri-vertaistukiryhmän (PVP) ryhmäprosessien lisäksi ryhmien aktiivisimpien jäsenten toipumista sekä heidän kokemiaan hyötyjä eri PVP-ryhmissä ja eri ryhmätoiminnan vaiheissa. Aiempia tutkimuksia, jotka olisivat perustuneet samankaltaiseen tutkimusasetelmaan, ei aineistohaussa löytynyt. Aineistona tutkimuksessa on käytetty jäsenten palveluun lähettämiä ryhmätekstiviestejä. Menetelmiä ovat sisällön erittely sekä teoriaohjaava sisällönanalyysi. Ryhmiä seuraamalla ja niitä toisiinsa vertaamalla on selvitetty, missä ryhmätoiminnan vaiheissa jäsenet ilmaisevat tyytyväisyyttään PVP-palvelua sekä oman ryhmänsä toimintaa kohtaan. Jotta PVP:ssä koettu hyöty olisi eroteltavissa muusta haetusta avusta, on myös tulkittu viestejä, joissa tästä muun avun hakemisesta puhutaan. On myös huomioitu aikaperspektiivi ja tulkittu, kannustavatko ryhmät muun avun hakemiseen ja missä ryhmätoiminnan vaiheessa muuta apua haetaan. Yksilötason sisällönanalyysi on toteutettu seuraamalla aktiivisten jäsenten viestejä ryhmätoiminnan alusta sen loppuun saakka. Viesteistä on tunnistettu jäsenten edistymistä niin Prochaskan ja DiClementen transteoreettisen muutosvaihemallin avulla kuin myös soveltamalla tutkijoiden luokitteluja siitä, miten virtuaalinen ryhmätuki voi edesauttaa yksilön toipumista. Tarkastelen, ovatko PVP-ryhmät edistäneet yksilöiden toipumista tutkijoiden määrittelemien teoreettisten mallien mukaisesti. Tulokset vahvistivat aiempia löydöksiä, joiden mukaan viestintä virtuaaliryhmissä keskittyy pääasiassa muutamalle aktiiviselle jäsenelle. Ryhmien aktiivisten vaiheiden pituudet vaihtelivat aktiivisimman ryhmän kahden–kolmen kuukauden elinkaaresta epäaktiivisimman ryhmän pariin viikkoon. Aktiivisessa vaiheessa jäsenet olivat tyytyväisimpiä palveluun, kokivat hyötyneensä palvelusta eniten ja he olivat optimistisimpia omasta toipumisestaan. Jäsenet olivat ohjattua ryhmää lukuun ottamatta suurin piirtein samalla lähtötasolla ja he olivat ryhmän alussa pääasiassa akuutissa pelaamisvaiheessa. Nopea ryhmän kokoaminen ja jäsenten samalla muutosvaiheen lähtötasolla oleminen edistivät aktiivista ryhmäkeskustelua. Seurantajäsenistä suurin osa edistyi PVP:hen osallistumisen aikana, ja monet kokivat PVP:n myötävaikuttaneen edistymiseensä. Viisi seurantajäsentä yhdeksästä ei pelannut lainkaan PVP:hen osallistumisen aikana. Kuitenkaan ei ole selvästi eroteltavissa, mikä on lopulta palvelun ansio, sillä myös muita apukeinoja käytettiin runsaasti. Aktiivisimmassa ryhmässä jäsenet raportoivat eniten muun avun hakemisesta, kehuivat eniten ryhmäänsä, ilmaisivat rakentavimmin kritiikkiä sekä olivat huolestuneimpia ryhmän aktiivisuuden laskusta. Edellä mainittu viittaa siihen, että aktiivisimman ryhmän jäsenet kokivat muihin ryhmiin verrattuna suurempaa koheesiota. Näyttäisi siltä, että ainakin tämän tyyppinen virtuaaliryhmätuki voi – monesta syystä johtuen – tarjota vain melko lyhytaikaista tukea. Moni jäsen kuitenkin kokee, varsinkin palvelun alussa, hyötyneensä tuesta. Vaikka ryhmässä tapahtuvat prosessit ovat pitkälti ennustamattomia, voitaneen virtuaaliryhmien toimintaa kuitenkin monella tavalla edistää. Tämän selvittäminen vaatii lisätutkimuksia. Tapaustutkimukselle ominaiseen tapaan tuloksista on johdettu useita kehitysehdotuksia palvelun ylläpitäjille sekä pohdittu virtuaalisten vertaistukiryhmien sovellusmahdollisuuksia tulevaisuudessa sekä kvalitatiivisen arviointitutkimuksen mahdollisuuksia.