21 resultados para niityt - kedot
Resumo:
Lehmien ammumista ja lintujen laulua kesäisellä niityllä.
Resumo:
Niitty. Sirisevä kaskasparvi taustalla. Sirinä voimistuu ja lähenee.
Resumo:
Maatalousmaiseman monimuotoisuus yllättää. Vaihtelevuuden huipulla ovat perinnebiotoopit eli luonnonniityt ja -laitumet. Jokaisella perinnebiotoopilla on omat ominaispiirteensä, ja niillä elää myös lukuisia harvinaisia lajeja. Nämä arvokkaat ympäristöt ovat kuitenkin harvinaistuneet: Niitä on metsitetty, raivattu pelloiksi ja jätetty hoidotta. Perinnebiotooppeja on jäljellä enää murto-osa siitä määrästä, mitä 1950-luvulla oli. Samalla niiden eliölajisto on uhanalaistunut. Jäljellä olevien perinnebiotooppien hoitajat tekevät arvokasta työtä. Hoitamalla perinnebiotooppeja vaalitaan myös perinteistä kansallismaisemaamme, johon avoimet ja harvapuustoiset laitumet ja niityt kuuluvat erottamattomasti. Samalla säilytetään niihin liittyviä monipuolisia kulttuurisia arvoja. Tässä Härkää sarvista -hankkeen loppujulkaisussa kerrotaan tarinoita hankkeemme hoitosuunnittelun kohteista. Hoitajien ja maanomistajien kertomukset valottavat näkökulmia maiseman- ja luonnonhoidon lähtökohtiin, käytänteisiin, palkitsevuuteen ja ennen kaikkea yhteistyön tärkeyteen.
Resumo:
Mångfalden i naturen på landsbygden är överraskande stor. I vårdbiotoperna, eller på naturängarna och -betena, finns den största variationen. Alla vårdbiotoper har sina karaktärsdrag och i dem lever ett stort antal sällsynta arter. Dessa värdefulla miljöer har dock blivit allt mer sällsynta: De har beskogats, uppodlats till åker eller lämnats oskötta. Av vårdbiotoperna finns endast en bråkdel kvar, jämfört med den mängd eller areal som fanns på 1950-talet. Samtidigt hotar deras artbestånd att dö ut. De som sköter de kvarvarande biotoperna gör ett värdefullt arbete. Genom att sköta vårdbiotoperna värnar vi också om vårt traditionella nationallandskap till vilket oskiljaktigt hör öppna beten och ängar med glest trädbestånd. Samtidigt bevaras till dem hörande mångsidiga kulturella arv. I detta slutdokument för Härkää sarvista -projektet presenteras berättelser om de objekt som vi planerat inom projektet. Berättelserna belyser de synpunkter som markägarna och skötarna haft på utgångsläget, metoderna, arbetets belöning och framförallt samarbetets betydelse.
Resumo:
Keskeltä kaupungin sykettä ja vilinää voit löytää kaupunkiniityn. Kaupunkiniityllä tarkoitetaan taajama-alueella sijaitsevaa viherympäristöä, jonka hoidon tavoitteena on niittylajiston ylläpitäminen ja kaupunkilaisten virkistyskäytön edistäminen. Jotkut näistä kaupungin viherympäristöistä ovat suunnitelmallisesti hoidettuja, jotkut niityistä ovat puolestaan hoitamattomina muuttuneet villisti rehottaviksi ja jopa läpitunkemattomiksi. Kaikkia niittyjä yhdistää kuitenkin yksi asia: niillä on tärkeä rooli ns. ekosysteemipalveluiden tuottamisessa. Kesäkauden kukkaloisto, virkistyskäyttömahdollisuudet, luonnon monimuotoisuuden ylläpito ja hulevesien suodatus ovat esimerkkejä näistä kaupunkiniittyjen jokapäiväisistä ”palveluista” niin kaupunkiympäristölle kuin myös paikallisille asukkaille. Tässä julkaisussa käsitellään kaupunkien viherympäristöjen merkitystä eri näkökulmista. Viesti on selkeä: kaupunkiniittyjen hoidolla edistetään sekä luonnon että kulttuuriympäristön tilaa kustannustehokkaasti. Kaupunkiniityt edesauttavat myös asukkaiden terveyttä ja viihtyvyyttä. Lisäksi kiinteistöjen ja kulmakunnan imago paranee taloudellisten arvojen lisäksi, kun viherympäristö on hyvässä hoidossa!
Resumo:
In the middle of the hustle and bustle of a city, you may find a city meadow. A city meadow refers to a green area situated in an urban setting, the management of which aims at maintaining meadow species and facilitating outdoor recreation for city residents. Some of these green areas situated in cities are managed in a detailed and planned manner, while others have been left untended and are now wild, overgrown and in some cases impenetrable. However, all these meadows share one similarity: they play an important role in producing ecosystem services. What, then, is meant by ecosystem services? The multitude of flowers that bloom during summer, recreational opportunities, maintaining nature’s diversity, as well as filtering urban runoff are some of the everyday “services” that city meadows provide for the urban environment and its residents. This publication covers several different points of view by numerous experts on the importance of green areas in cities. The message is clear: management of city meadows improves both natural and cultural environments in a cost-effective manner. City meadows also help improve the health and enjoyment of city residents. When a green area is well-managed, the reputation and image of the surrounding properties and neighbourhood will also improve, as will their financial value!