Aspectos reprodutivos do muçuã (Kinosternon scorpioides) em cativeiro

Coordenação de Aperfeiçoamento de Pessoal de Nível Superior (CAPES)

Imunolocalização de hormônios em células endócrinas do esôfago, estômago e duodeno do muçuã Kinosternon scorpioides (Kinosternidae)

Coordenação de Aperfeiçoamento de Pessoal de Nível Superior (CAPES)

Biologia reprodutiva e crescimento do muçuã Kinosternon scorpioides (Linnaeus, 1776) em cativeiro

No presente estudo, foram obtidos dados a partir de pesquisa realizada nas dependências do Parque Zoobotânico do Museu Paraense Emí1io Goeldi durante os anos de 1992 a 1997 que tiveram como objetivo o estudo da biologia reprodutiva e do crescimento do muçuã em cativeiro. Foram verificadas as relações biométricas e o dimorfismo sexual entre machos e fêmeas adultas, o tipo de reprodução, o número de ovos por postura, o período de incubação e o percentual de eclosão, a relação entre a biometria dos ovos e dos filhotes ao nascer, a relação entre o tamanho da fêmea e seus ovos e filhotes, o crescimento biométrico e ponderal da espécie, a idade em que ocorre o dimorfismo sexual nos filhotes e a idade da primeira postura. Foram utilizados animais adultos do plantei do Parque e um grupo composto por 70 recém-nascidos. Os resultados obtidos demonstraram que os machos adultos (n= 75) possuíam a cauda longa e a cabeça pigmentada de negro e apresentaram em média 314,05 g de peso, 14,79 em de comprimento de carapaça, 9,79 cm de largura de carapaça, 12,3 cm de comprimento de plastrão, 7,46 cm de largura de plastrão e 4,5 cm de altura. As fêmeas adultas (n= 176) tinham a cauda curta e a cabeça amarela, apresentaram em média 430,08 g de peso, 15,26 cm de comprimento de carapaça, 11,31 cm de largura de carapaça, 13,35 cm de comprimento de plastrão, 8,01 cm de largura de plastrão e 5,51 cm de altura, para todas as variáveis estudadas houve diferenças significativas, sendo as fêmeas adultas maiores que os machos adultos. O período de acasalamento abrangeu os meses de abril a agosto, caracterizando uma reprodução sazonal. A nidificação ocorreu entre os meses de maio a setembro e dividiu-se nas fases de deambulação, abertura da cova, postura dos ovos, fechamento da cova e abandono do ninho. Não houve variação no número de ovos entre posturas de fêmeas jovens e adultas. Em média a postura de fêmeas adultas foi de 2,45 ovos com variação de 01 a 07 ovos, e de 2,7 ovos para fêmeas jovens, com variação de 02 a 07 ovos por postura. Porém, as fêmeas adultas realizaram posturas de ovos com maior peso, comprimento e largura do que as de fêmeas jovens. Os ovos tinham o formato alongado, de cor rosa com uma mancha branca no centro, e a casca era dura e lisa (n=701). Em média, apresentaram 9,6 g de peso, 3,8 cm de comprimento e 2,0 cm de largura. O período de incubação foi em média de 136 dias, com variação de 111 a 164 (n= 426) com média de eclosão de 86,61 %. O peso, a largura da carapaça e a largura do plastrão da fêmea foram determinantes do peso e largura do ovo, assim como o peso e a largura do ovo foram determinantes do peso, comprimento de carapaça e plastrão e largura do plastrão do recém-nascido. Os filhotes (n= 887) nasceram com peso médio de 6,5 g, 3,1 cm de comprimento da carapaça, 2,2 cm de largura da carapaça, 2,7 cm de comprimento do plastrão, 1,8 cm de largura do plastrão e 1,6 cm de altura da carapaça. O peso, largura da carapaça, o comprimento do plastrão, largura do plastrão e a altura do casco da fêmea foram determinantes do peso, da largura da carapaça e da altura do casco do recém-nascido. Aos 22,49 meses de idade apareceram os primeiros sinais de dimorfismo sexual A espécie apresentou uma correlação positiva entre o peso vivo com as mensurações biométricas de comprimento, largura e altura até os 37,95 meses de idade, após esta idade o peso vivo continuou aumentando enquanto que a taxa de aumento no comprimento foi bem mais suave. Aos 37,94 meses o desvio padrão do peso vivo foi o maior observado em todas as idades, provavelmente como resultado do dimorfismo sexual já presente nesta idade. Nessa idade foi observada a Ia postura do grupo que apresentava em média 11,84 cm de comprimento de carapaça. Aos 47,02 meses o grupo apresentou em média 410,9 g de peso e 14,15 cm de comprimento de carapaça, valores semelhantes aos encontrados nos animais adultos estudados.

Morfologia dos órgãos genitais masculinos do Jurará Kinosternon scorpioides (Chelonia: Kinosternidae)

Kinosternon scorpioides é uma pequena tartaruga semi-aquática, típica de água doce, de distribuição geográfica bastante diversificada, encontrada no estado do Maranhão, onde é denominada de jurará ou muçuã. Sua carne é uma excelente fonte de proteína e a despeito da legislação vigente, é comercializado nas praias e feiras da cidade de São Luís e consumido nos restaurantes sob a forma de farofa servida em casquinha. Os órgãos genitais do macho foram estudados visando fornecer dados morfológicos da própria espécie, que poderão ser utilizados na biologia reprodutiva voltada para ações de preservação em cativeiro. Compõe-se a amostra de 10 machos adultos, obtidos mediante apreensões do IBAMA-MA (Proc. nº 020.12.002400/99-31, licença nº 002/01), os quais foram eutanaziados conforme normas do Comitê de Ética do Curso de Medicina Veterinária, Universidade Estadual do Maranhão. A cavidade celomática foi aberta e os órgãos fixados em solução aquosa de formaldeído 10%, e posteriormente dissecados. Os testículos possuem formato ovóide e coloração amarelo-ouro. Os epidídimos convolutos estavam aderidos dorsalmente à superfície medial dos testículos, terminando em um pequeno ducto deferente. Os ductos deferentes não forma-ram nenhuma ampola distinta, abrindo-se na cloaca. O pênis sulcado, localizado no assoalho da cloaca, estendeu-se até a cauda, composto de raíz, corpo e glande. A morfologia dos órgãos reprodutivos destes animais assemelha-se aos de outras tartarugas, sugerindo uma morfologia conservada entre as tartarugas.

Determination of reference values for glucose tolerance, insulin tolerance, and insulin sensitivity tests in clinically normal cats

Objective-To determine reference values and test variability for glucose tolerance tests (GTT), insulin tolerance tests (ITT), and insulin sensitivity tests (IST) in cats, Animals-32 clinically normal cats. Procedure-GTT, ITT, and IST were performed on consecutive days. Tolerance intervals tie, reference values) were calculated as means +/- 2.397 SD for plasma glucose and insulin concentrations, half-life of glucose (T-1/2glucose), rate constants for glucose disappearance (K-glucose and K-itt), and insulin sensitivity index (S-l). Tests were repeated after 6 weeks in 8 cats to determine test variability. Results-Reference values for T-1/2glucose, K-glucose, and fasting plasma glucose and insulin concentrations during GTT were 45 to 74 minutes, 0.93 to 1.54 %/min, 37 to 104 mg/dl, and 2.8 to 20.6 muU/ml, respectively. Mean values did not differ between the 2 tests. Coefficients of variation for T-1/2glucose, K-glucose, and fasting plasma glucose and insulin concentrations were 20, 20, 11, and 23%, respectively. Reference values for K-itt were 1.14 to 7.3%/min, and for S-l were 0.57 to 10.99 x 10(-4) min/muU/ml. Mean values did not differ between the 2 tests performed 6 weeks apart, Coefficients of variation for K-itt and S-l were 60 and 47%, respectively. Conclusions and Clinical Relevance-GTT, ITT, and IST can be performed in cats, using standard protocols. Knowledge of reference values and test variability will enable researchers to better interpret test results for assessment of glucose tolerance, pancreatic beta -cell function, and insulin sensitivity in cats.

Haikaranpesän perhevalmennus: valmennuksen laatu asiakkaan näkökulmasta

Tämän Näyttöön perustuva kätilötyö -hankkeeseen liittyvän opinnäytetyön tarkoitus on selvittää Kätilöopiston sairaalan Haikaranpesä-osaston perhevalmennuksen laatua asiakkaan näkökulmasta. Opinnäytetyön tuloksia on tarkoitus käyttää jatkossa osaston perhevalmennuksen kehittämisessä. Yksityiskohtaisina tehtävinä on selvittää, miten asiakkaat arvioivat seuraavia laadun ulottuvuuksia. 1. Perhevalmennuksen saatavuus ja saavutettavuus 2. Vuorovaikutus ja asiakkaan kohtelu perhevalmennuksessa 3. Perhevalmennuksen luotettavuus ja uskottavuus 4. Perhevalmennuksen vaikuttavuus Opinnäytetyö on laadullinen tutkimus, jonka aineisto kerättiin teemahaastattelulla. Opinnäytetyön tehtävät toimivat haastattelun teemoina. Haastattelut suoritettiin helmikuun 2007 aikana kolmelle Haikaranpesän asiakkaana olleelle esikoisen saaneelle vanhemmalle. Aineisto analysoitiin sisällön analyysillä, jonka tuloksena muodostui käsitejärjestelmä Haikaranpesän valmennuksen laatuun vaikuttavista tekijöistä asiakkaiden näkökulmasta. Valmennuksen laatuun vaikuttivat tiedottamista koskevat tekijät, valmennuksen ajankohtaan, aikatauluun ja aikataulujen pitävyyteen sekä valmennusympäristöön liittyvät tekijät, asiakkaan tarpeiden huomiointi sekä kätilöön, henkilökunnan ammattitaitoon ja tiedon realistisuuteen liittyvät tekijät, valmennukseen liittyvät odotukset sekä valmennuksesta saatu hyöty. Opinnäytetyön tuloksista voidaan päätellä haastateltavien olleen pääasiassa tyytyväisiä Haikaranpesän valmennuksen laatuun. Haikaranpesän järjestämän perhevalmennuksen merkitys koettiin tärkeäksi yleistietopaketiksi synnytyksestä ja lapsivuodeajasta sekä tutustumiseksi ennalta osastoon. Tulosten perusteella huomion kiinnittäminen valmennusympäristöön, valmennuksen sisältöön ja uusien palveluiden kehittäminen olisi tulevaisuudessa tärkeää

Opetustuokio lukiolaisille itsetunnosta

Tämän opinnäytetyön tavoitteena on tuottaa materiaalia itsetunnosta lukion terveystiedon kurssille. Opettajat näkivät aiheen tärkeäksi terveystiedon kurssille, sillä kirjallisuudessa aiheesta on tällä hetkellä saatavilla vain vähän tietoa. Aihe oli kuitenkin opettajien mukaan ajankohtainen ja merkittävä tekijä nuorten hyvinvoinnissa. Opinnäytetyön tarkoituksena on nuorten hyvinvoinnin lisääminen ja terveyden edistäminen itsetunnon tukemisen kautta. Tällä hetkellä terveystiedon opetusmateriaali ei vastaa opetussuunnitelman tavoitteita, sillä oppiaineena terveystieto on käymässä läpi muutosvaihetta. Lähdimme käsittelemään aihetta aluksi tutustumalla aiheesta kirjoitettuun materiaaliin, jonka pohjalta aloimme kokoamaan itse käyttämäämme teoriaa. Teoriaosuudessamme käsittelemme terveyden edistämistä, itsetuntoa sekä tutkimuksia koululaisten mielipiteistä terveystiedon opetuksesta. Teoriatietomme pohjalta teimme oppitunnin suunnitelman ja toteutuksen, ottaen etenkin huomioon nuorten omat mielipiteet koskien terveystiedon opetusta. Näitä 75 minuutin itsetunto-oppitunteja pidettiin kaksi kappaletta terveystiedon ensimmäiselle sekä kolmannelle kurssilaisille, joten kiinnostus ja motivaation vaihtelut eri kurssilaisten välillä olivat odotettavissa. Molemmilla oppitunneilla oli noin 25 oppilasta ja heidän ikä vaihteli 16:sta aina 18:sta ikävuoteen asti. Oppitunnista keräsimme oppilailta nimetöntä palautetta oppitunnin sisällöstä sekä käytetyistä opetusmenetelmistä. Kysyimme muun muassa kokivatko oppilaat saaneensa jotakin hyötyä oppitunnilla käydystä teoriasta. Oppilailta saamamme kirjallinen palaute oli vaihtelevaa mutta yleinen linjaus palautteessa oli, että oppilaat pitivät tunnilla esitettyä videota parhaana. Moni oppilaista piti myös tunnilla tehdystä hauskasta itsetuntotestistä. Jotkus olisivat halunneet tunnilla käsiteltävän enemmän itsetuntoon liittyviä ongelmia ja masentuneisuutta sekä lisäksi keskustelua ihmissuhteista. Moni koki aiheen liian tutuksi, etenkin terveystiedon kolmas kurssilaiset, sillä aihetta oli käsitelty psykologian kursseilla aikaisemmin. Osa oli tästä huolimatta sitä mieltä, että aiheen syventäminen oli mielenkiintoista. Ryhmätyöskentelystä ja keskustelusta pidettiin molemmissa ryhmissä. Osaa oppituntimme materiaalista, kuten video ja itsetuntotesti, voi olla hyödyllistä käytettäväksi terveydentiedon kursseilla. Oppitunnilla käyttämämme PowerPoint-esitystä tulisi muokata oppilaiden aikasemman tiedon ja tunnilla käytävien teemojen perusteella. Myös muu osallistava opetus, kuten case-kertomuksesta keskustelu, on hyvin ohjattuna erittäin toimivaa opetusta.

Jalkaterapian asiakkaiden jalkojen omahoitotottumukset vuosina 2003-2005

Tutkimuksen tavoitteena oli kartoittaa Helsingin ammattikorkeakoulu Stadian jalkapisteessä hoidossa käyneiden eri-ikäisten asiakkaiden (n=346) jalkojen omahoitotottumukset ja niiden tarkoituksenmukaisuus sekä jalkaterien terveyden taso. Tutkimukseen osallistuneiden ikäjakauma oli 6-96 ja keski-ikä 60 vuotta. Kysely toteutettiin Kunto-Stadian jalkapisteessä opiskelijoiden harjoittelujaksoilla vuosina 2003-2005. Tutkimusstrategia oli kvantitatiivinen ja tiedonhankintamenetelmänä oli strukturoitu kyselylomake. Tulokset on esitetty käyttäen frekvenssejä ja prosenttiosuuksia. Tulosten mukaan suurin osa vastanneista pesi jalat päivittäin ja kuivasi varvasvälit joka pesun yhteydessä. Vajaa puolet rasvasi jalat harvemmin kuin kerran viikossa tai ei lainkaan. Noin puolet käytti jalkojen ihon hoidossa raspia. Noin puolet käytti luonnonkuitusukkia. Yksi kymmenestä liikkui sisätiloissa sukkasillaan. Hieman yli puolelle kenkien löytyminen oli vaikeata. Alle kolmasosa harrasti yhtä tai kahta liikuntalajia. Yleisimmin harrastettiin kävelyä. Alle puolet harrasti liikuntaa 3-4 kertaa viikossa. Alle puolet ei toteuttanut jalkavoimistelua. Johtopäätöksenä voidaan todeta, että jalkahygienian taso on huono, koska jalkojen omahoitotietoudessa on puutteita. Tässä tutkimuksessa sukat ja kengät tukevat jalkojen terveyttä melko huonosti. Tutkimustulosten mukaan sukkia vaihdetaan liian harvoin, jonka seurauksena jalkahygienia kärsii. Kenkätottumukset eivät tue pystyasentoa ja liikkumista. Tutkimukseen osallistuneet harrastavat yksipuolista liikuntaa, koska tutkimustuloksista ilmenee, että suurin osa harrastaa yhtä tai kahta liikuntalajia. Jalkavoimistelua harrastettiin liian vähän, jonka seurauksena jalkaterän ja säären alueen lihastasapaino häiriintyy ja nivelten toiminta kärsii. Suomessa ja ulkomailla ei ole aiemmin tehty näin laajaa tutkimusta jalkojen omahoitotottumuksista. Ammattikuntamme ja muu terveydenhuoltohenkilöstö saavat ajankohtaista ja syventävää tietoa, jolloin jalkaongelmien syntymistä voidaan ehkäistä puuttumalla ajoissa opetuksen ja ohjauksen avulla puutteellisiin jalkojen omahoitotottumuksiin. Toivomme tämän tutkimuksen kannustavan jalkojenhoitajia ja jalkaterapeutteja panostamaan jatkossa yksilölliseen asiakkaan opetukseen ja ohjaukseen sekä kehittämisehdotusten perusteella muokatun jalkojen omahoitolomakeen motivoivan entistä enemmän keräämään tietoja asiakkaiden jalkojen omahoitotottumuksista. Kysymykset on muokattu tutkimustulosten ja opinnäytetyön tekovaiheessa ilmenneiden kehitystarpeiden perusteella.