Kriittinen sosiologia katsoo gettoon

Kirjallisuusarvostelu

Globaalia vastarintaako? : kriittinen analyysi teoreettisesta keskustelusta

Lectio praecursoria Lapin yliopistossa 30.10.2010.

Parodia kirjallisuudentutkimuksesta. Mika Waltarin Neljä päivänlaskua metafiktiivisenä romaanina

Tutkielman tarkoituksena on tutkia Mika Waltarin romaanin Neljä päivänlaskua (1949) lajityypin hahmottumista kertojahahmojen luotettavuuden kautta. Neljä päivänlaskua on aikaisemmissa tutkimuksissa tulkittu Waltarin omaelämäkerrallisena päiväkirjaromaanina ja tätä tulkintaa tukevat romaanin lukuisat paratekstit ja Neljän päivänlaskun Waltarin elämään viittaava kertomus. Tutkielman tavoitteena on osoittaa, että romaani pitää sisällään aineksia paljon monipuolisempaan tarkasteluun. Motiivina on haastaa suomalainen kirjallisuushistoria ja aiemmat Waltari-tutkimukset osoittamalla, että Neljä päivänlaskua on jo aikakaudelleen poikkeuksellinen suomalainen romaani ja se on maamme ensimmäisiä postmodernistisia ja metafiktiivisiä romaaneja. Neljässä päivänlaskussa on kaksi erilaista kertojahahmoa, joista jälkimmäinen erottuu siten, että hänen kerrontatapansa on lähes pelkästään loppuviitteiden merkitsemistä. Ensimmäinen kertojahahmo kertoo fantastisia aineksia sisältävän kertomuksen kokemistaan kummallisuuksista ja kirjoittamisesta. Jälkimmäinen kertoja kommentoi tätä kerrontaa korostetun epäpätevästi ja epätieteellisesti. Yhdessä kertojahahmot tuottavat varsin metafiktiivisen romaanikokonaisuuden. Kun Neljää päivänlaskua pidetään yleisesti Sinuhe egyptiläisen työpäiväkirjana, niin tutkielmani osoittaa, että näiden romaanien välillä on vahva yhteys, mutta se ei perustu niiden tekijä Waltariin. Romaanien todellisuudet limittyvät toisiinsa, ne käyvät dialogia keskenään ja toistavat samantapaista kertomusta, joissa fakta ja fiktio sekoittuvat erottamattomasti. Neljän päivänlaskun ja Sinuhe egyptiläisen yhteyttä voi luonnehtia postmodernistiseksi. Keskeisiä teoreettisia käsitteitä ovat metafiktio ja postmodernismi. Tutkielmassa keskeisiä teoreetikkoja ovat Mika Hallila, Sari Salin ja Dorrit Cohn, sekä väittelykumppaneita ovat lukuisat Waltari-tutkijat, kuten Markku Envall ja Panu Rajala. Lajityypin ja kertojahahmojen luotettavuuden analysointi tuo tutkielmaan monia elementtejä, jotka tukevat teoreettista viitekehystä. Kun romaanin lajityyppi hahmottuu postmodernismin kautta, tutkimuskysymykseen vastaaminen yllättää: sillä ei ole väliä, pitääkö Neljän päivänlaskun kertojia luotettavina. Matka tähän toteamukseen osoittautui tärkeäksi, ei määränpää.

Kriittinen katse kulttuuriin

Kirjallisuusarvostelu

No goats, no glory : kriittinen jedimieli voittaa sithien pimeyden

Elokuva-arvostelu

Margaret Archerin dualistinen yhteiskuntateoria – kriittinen tarkastelu pragmatistisesta näkökulmasta

Margaret S. Archer (s. 1943) on tunnettu sosiologi ja yhteiskuntateoreetikko, niin kutsutun kriittisen realismin koulukunnan johtavia edustajia. Leimallisinta hänen teorialleen on erottaa ihmisten toiminta ja sosiaaliset rakenteet toisistaan ja mieltää ne dualistiseen tapaan kahdeksi emergentiksi todellisuuden tasoksi. Kummankin tason olioilla on omanlaisensa olemukset ja omia, mihinkään muuhun palautumattomia voimia, joiden ansiosta ne voivat olla aidoissa vuorovaikutuksissa muiden olioiden kanssa. Archerin mukaan tämä ontologinen oppi ja siihen tukeutuva analyyttinen dualismi on tärkeää yhteiskuntatieteiden metodologian kannalta, sillä toiminnan ja rakenteiden välistä vuorovaikutusta ei voida oikein ymmärtää, ellei niitä tällä tavoin eroteta toisistaan. Tässä tutkielmassa Archerin yhteiskuntateoriaa esitellään, eritellään ja arvioidaan kriittisesti pragmatistisesta, eritoten John Deweyn (1859– 1952) ajattelusta ammentavasta näkökulmasta, josta on luontevaa kyseenalaistaa monet perinteiset filosofiset dualismit. Samalla kun Archerin teoria paikannetaan yhteiskuntateorioiden kenttään, sen enemmän tai vähemmän julkilausutut käsitykset yhteiskunnasta ja kollektiiveista, ihmisyydestä, toimijuudesta, mielestä, kielestä ja sosiaalisista mekanismeista sekä niitä etsivistä tieteenaloista nostetaan tarkasteltaviksi. Archerin teorian vertailu monessa suhteessa erilaiseen pragmatistiseen lähestymistapaan, joka ei erota toimintaa ja rakenteita ontologisesti toisistaan vaan kannustaa ymmärtämään ne olennaisesti toisistaan riippuvaisiksi, valaisee Archerin teorian kriittisiä pisteitä ja paikoin kiistanalaisia oletuksia. Tutkielma paitsi selventää, myös haastaa ja koettelee Archerin teoriaa ja puntaroi parhaita argumentteja sen puolesta ja sitä vastaan.