Sokeri, kauppa ja kehitys : kehityspoliittinen johdonmukaisuus Euroopan unionin interventiossa Afrikan, Karibian ja Tyynenmeren valtioihin

Tutkielmassa tarkastelen Euroopan unionin (EU) kehityspoliittisen johdonmukaisuuden periaatetta, eli kehitysyhteistyön tavoitteiden huomioonottamista muilla politiikanaloilla. Tutkimuskohteeni on EU:n maatalous- ja kauppapoliittisten toimenpiteiden ja EU:n kehityspolitiikan yhteisvaikutus neljässä Lomén sopimuksen sokeripöytäkirjaan kuuluneessa Afrikan, Karibian ja Tyynenmeren (AKT) valtiossa: Fidzissä, Guyanassa, Malawissa ja Tansaniassa. Sokeripolitiikka avaa politiikkajohdonmukaisuuteen mielenkiintoisen näkökulman, koska siinä yhdistyvät EU:n kauppa- ja maatalouspoliittiset intressit ja koska se on ollut tärkeässä osassa EU:n ja AKT-maiden välisissä suhteissa. Sokeripöytäkirja oli keskeinen osa EU:n etuuskohtelujärjestelmää, joka piti Afrikan, Karibian ja Tyynenmeren valtiot unionin etuoikeutetuimpana kumppanimaaryhmänä. 1990-luvulla alkaneet kehityspolitiikan alueellisten ja sisällöllisten painotusten muutokset johtivat lopulta myös sokeripöytäkirjan purkamiseen. EU:n sokeripolitiikan uudistukset ovat vaikuttaneet tapausmaihin eri tavalla. EU:n aiemmasta sokeripolitiikasta hyötyneet sokeripöytäkirjamaat joutuvat jatkossa avoimeen kilpailuun toistensa ja muiden vähiten kehittyneiden maiden ja AKT-maiden kanssa. Fidzille ja Guyanalle uusi tilanne voi koitua kohtalokkaaksi, mutta Malawille ja Tansanialle markkinoillepääsyn helpottuminen avaa uusia mahdollisuuksia. EU:n sokeripolitiikasta ja kehitysyhteistyöstä muodostuva interventio tapausmaissa osoittaa, että EU on ottanut huomioon sen sokeripolitiikan aiheuttamat vaikutukset kaikissa tapausmaissa. Intervention perusteella kehitysyhteistyön instrumentteja voidaan käyttää kumoamaan muiden EU:ssa vahvempien politiikka-alojen kielteisiä vaikutuksia ja auttamaan kehitysmaita sopeutumaan uusiin olosuhteisiin. Interventio näyttäisi EU:n omaksuneen enemmän tai vähemmän johdonmukaisen lähestymistavan tapausmaita kohtaan. Lähempi tarkastelu kuitenkin osoittaa intervention edustavan johdonmukaisuutta ennemmin kauppapoliittisten tavoitteiden kuin kehitysyhteistyön tavoitteiden näkökulmasta. Päätelmieni mukaan kehityspoliittista johdonmukaisuutta voidaan tulkita osana EU:n laajempia kauppapoliittisia pyrkimyksiä. Määrittelemällä tiettyjä politiikkoja kehityspoliittisen johdonmukaisuuden periaatteen mukaiseksi, EU on voinut hakea oikeutusta pääasiassa vapaakauppaa tukeville aloitteilleen. Tutkielmassa osoitan, kuinka politiikkojen välistä kehitystä tukevaa johdonmukaisuutta voidaan arvioida ottamalla samaan aikaan huomioon sekä kehitysyhteistyön että muiden politiikanalojen vaikutukset yhden intervention osina. Valitsemani näkökulman perusteella kehityspoliittisen johdonmukaisuuden edistämisessä voitaisiin antaa enemmän vastuuta kehitysyhteistyölle ja kehityspolitiikalle.

Internet- karttapalveluiden arviointi ja kehitys strategisessa maankäytön suunnittelussa, tapaustutkimuksena Esikaupunkien renessanssi -hanke

Participation is located in a living and complex environment. Traditional means of participation are only partially able to meet the new environmental requirements. In need are forms of participation which take into account the new opportunities of the environment and residents expertise. Internet map applications are an important channel of participation which potential is in many respects as unexplored and unutilized. They are commonly in inventory the perspectives, bringing out the concerns of the area, and only little for discussing about solutions. Interpretation is usually made by designer. This study focuses on evaluation and development of Internet map applications in strategic land use planning. Subject matter is dealt from designer and the inhabitants point of view. City Planning Department of Helsinki s Esikau-punkien Renessanssi -project and the associated SoftGIS survey acts as the case study. In the beginning of the study I tried to recognize the new environment in which the Internet map applications are placed. The research question is, what kind of challenges and opportunities the e-participation confronts in information society, and what kind of requirements the environmental creates for development of an application. In chapter three I evaluate how successfully these requirements are met in Esikau-punkien Renessanssi -project. I m trying to examine how the application would look like if the environment and the characteristics of the project are met better. The approach is experimental and I try to find new ways to take advantage of Internet maps. I try not to be too limited to current projects and studies. For example, I try to examine how social media and Web 2.0 opportunities can be utilized, and how the learning and shaping nature of planning may be reached in Internet map environment. In chapter four I have developed a new concept for the Esikaupunkien Renessanssi map application, and made images to visualize its operation in practice. I collect all the data in the research and gather it into a new service. The aim is to create a better application for Esikaupunkien Renessanssi -project, which takes into account the living and complex environment of participation and responds to threats and opportunities arising from it. The presented outcome is in many respects different from the current query. In the new service the role of residents is to interact and learn. The traditional standing of the Internet maps and the position of resident as one-sided information donor are questioned. In the concept, the residents innovate and make interpretations too. Influences are taken from a number of modern applications and for example services that make use of social media. The user experience is intended to be interactive, fast and easy. The idea is that the service keeps you up to date with planning matters, not the other way around. Service guides inhabitants, striving to achieve a deeper knowledge of the project's objectives as well as the dynamics and realities that different individuals experience.

Mediakasvatuksen kehitys painopistealueiden ja visuaalisen lukutaidon näkökulmasta

Tässä tutkielmassa käsittelen mediakasvatuksen kehitystä sen painopistealueiden sekä visuaalisen lukutaidon näkökulmasta. Käsittelen mediakasvatuksen vaiheita 1970-luvun joukkotiedotuskasvatuksesta kevääseen 2016 asti, jolloin uusi opetussuunnitelma on juuri ilmestynyt. Käsittelen joukkotiedotuskasvatuksen lisäksi pintapuolisesti myös ilmaisu- ja audiovisuaalisen kasvatuksen 1980-luvulta. Seuraavaksi käyn läpi vuoden 2003 ja 2016 opetussuunnitelmien äidinkielen ja kirjallisuuden oppiainetta koskevat osiot. Tämän jälkeen siirryn käsittelemään Otavan oppikirjasarja Särmän vanhempaa ja uudempaa oppikirjan painosta vuosilta 2010 ja 2016. Käsittelen myös oppikirjasarjan tehtäväkirjoista mediaan liittyviä tehtäviä. Lopuksi käsittelen visuaalista lukutaitoa mediakasvatuksessa. Mediakasvatuksen sisällöt ovat muuttuneet 1970-luvun tavoitteiltaan ylimitoitetuista ja moralistista hyvin paljon vapaammiksi. Kuitenkin niin opetussuunnitelmissa kuin Särmän materiaaleissa korostuu analyyttisyyden lisäksi myös median ja journalismin etiikka ja moraali. Tehtäväkirjat sisältävät runsaasti sekä käytännönläheistä että pohtimaan kannustavaa materiaalia. Median painoarvo vuoden 2016 opetussuunnitelmassa on suurempi kuin aikaisemmassa. Vanhan opetussuunnitelman termi medialukutaito on vuoden 2016 opetussuunnitelmassa korvattu käsitteellä monilukutaito.

Älykäs ja Ketterä palveluyritys

Tutkimuksen tarkoituksena on kartoittaa palvelumarkkinoinnin, tietojohtamisen, Ketterien ja Lean menetelmien kirjallisuutta. Tutkimus vastaa kysymyksiin: Miten yritys voi tuottaa lisäarvoa asiakkaalle? Mikä vaikutus tietojohtamisella on palveluiden luomisessa ja myynnissä, sekä miten Ketterät ja Lean menetelmät tukevat palveluyrityksen tavoitteita? Tutkimuksessa tarkastellaan asiakkaalle lisäarvoa tuovien palveluiden luontia, sekä palvelustrategian omaksumista osaksi koko organisaation toimintaa ja strategiaa. Palveluyrityksellä tässä tutkimuksessa tarkoitetaan organisaatiota, jonka liiketoiminta perustuu henkilökohtaisten paveluiden tai osana tuottetta myytävien palveluiden tuottamisee.

KATSAUS NORO- JA ROTAVIRUSDIAGNOSTIIKAN MONIMUOTOISUUTEEN SEKÄ NOPEAN RNA-TESTIN KEHITYS NOROVIRUKSELLE

Gastroenteriitti on akuuttitila, jossa oireita ovat esimerkiksi oksentelu ja ripulointi. Yleisimpiä taudin aiheuttajia ovat bakteerit ja virukset. Erityisesti norovirus (NoV) ja rotavirus kykenevät aiheuttamaan laajoja epidemioita. Haasteena näiden diagnostiikassa ovat näytematriisit, jotka häiritsevät määrityksiä. Muita haasteita ovat esimerkiksi kustannustehokkuus ja kiire, sillä yksittäiset infektiot leviävät herkästi epidemiaksi asti. Lisäksi testien olisi sovelluttava sekä kliinisiin laboratorioihin että kenttätyöhön. Immunodiagnostiikkaan perustuvat määritykset ovat rutiinikäytössä tehokkaita seulontatarkoituksessa. Tarkempaa seulontaa varten on ratkaisuksi ehdotettu nukleiinihappodiagnostiikkaa. Menetelmänä se on tehokas ja erittäin spesifinen. Heikkoutena on hitaus ja alhainen soveltuvuus kenttäolosuhteisiin. Tämän takia on kehitetty isotermisiä monistustekniikoita, jotka eivät olisi sidottu kliiniseen laboratorioympäristöön. Yksi tällainen tekniikka on monivaiheinen nukleiinihapposekvenssiin perustuva monistus (NASBA). Tutkielman kokeellisessa osassa tutkittiin lantanidikelaattien komplementaatioon perustuvan reportterimenetelmän soveltuvuutta NASBA-tekniikkaan. Reaaliaikaisen käänteiskopiointipolymeraasiketjureaktion tuloksista havaittiin, että monistumisen kanssa oli haasteita. NoV-reaktiot monistuivat vaihtelevasti ja NASBA-monistuksissa havaittiin, että NoV-reaktiot eivät monistuneet vaikka reaktio-olosuhteita muunnettiin. Syyksi tähän muodostui sekundaarimallinnuksessa templaatin sekundaarirakenteet, jotka muodostuvat NASBA-monistuksen syklisessä vaiheessa. Rakenteet kykenevät hidastamaan ja keskeyttämään käytettyjen entsyymien toimintaa. NASBA-tekniikka on haasteellinen, mutta potentiaalinen tekniikka, jota kyettäisiin käyttämään myös kenttäolosuhteissa. Tekniikan etuja ovat kehitettävyys ja muokattavuus, sillä se ei ole sidottu yhteen tiettyyn leima- tai laiteteknologiaan.

Kyrönjoen tekoaltaiden tila syvänteiden pohjaeläimistön perusteella : Vuoden 2015 tulokset ja tilan kehitys

Kyrönjoella on vuosina 1968–2004 toteutettu laaja tulvasuojelutyö, joka perustuu vuonna 1965 valmistuneeseen vesistötaloussuunnitelmaan. Tulvasuojelutyöhön ovat kuuluneet muun muassa Liikapuron (1966–68), Pitkämön (1968–71), Kalajärven (1971–76) ja Kyrkösjärven (1977–83) tekoaltaat, sekä näihin liittyvät täyttö- ja tyhjennysuomat, säännöstelypadot ja voimayhtiöiden rakentamat voimalaitokset. Tässä raportissa arvioidaan tekoaltaiden tilaa ja kehitystä syvänteistä otettujen pohjaeläinnäytteiden perusteella. Harvasukasmadot (Oligochaeta) ja surviaissääsket (Chironomidae) olivat tekoaltaiden syvänteiden vallitsevia pohjaeläinryhmiä. Pitkämön tekoaltaan pohjaeläinyhteisö erosi selkeästi muista järvistä vähälajisuudellaan, ja altaan pohjaeläinyhteisö koostui pääosin harvasukasmadoista. Myös Kyrkösjärvessä ja Kalajärvessä harvasukasmatojen osuus oli vuosina 2009 ja 2015 suurempi kuin surviaissääskien. Liikapuron altaassa puolestaan valtaosa pohjaeläinyhteisöstä oli surviaissääskiä. Kaikki tutkitut tekoaltaat olivat vuonna 2015 reheviä ja PMA-luokan perusteella tilaltaan välttäviä tai huonoja. PICM-indeksiä voidaan käyttää luotettavasti ainoastaan tekoaltaista syvimpään eli Pitkämöön, joka luokittui indeksin perusteella tyydyttäväksi vuonna 2015. Pohjaeläinten taksonimäärässä ei ole tapahtunut Kalajärvellä selväsuuntaista muutosta 1980-luvulta lähtien, mutta Liikapuron, Kyrkösjärven ja Pitkämön tekoaltaissa taksonimäärä oli vuosina 2009 ja 2015 selvästi suurempi kuin aiemmin. Pohjaeläinten yksilötiheydet ovat olleet Pitkämöllä 2000-luvulla ja Liikapurolla vuosina 2009 ja 2015 suuremmat kuin 1980-luvulla. Kalajärvellä ja Kyrkösjärvellä yksilötiheys oli vuonna 1986 selvästi suurempi kuin 2000-luvulla. Kyrönjoen valuma-alueen tekoaltaat muistuttavat syvännepohjaeläimistöltään reheviä luonnonjärviä. Tämä ei johdu niinkään järvien vedenlaadusta, vaan pohjan ominaisuuksista, säännöstelystä ja järvien mataluudesta. On arvioitu, että pohja-aineksen hajotus ja uusien hienojakoisten pohjasedimenttien muodostuminen kestää suomalaisissa keskihumuksisissa tekoaltaissa kymmeniä, ellei satoja vuosia. Tämän tutkimuksen perusteella pohjaeläinyhteisöjen sukkessio ja kolonisaatio etenee tekoaltaissa edelleen.

Kuinka Nato-kortit muuttuivat jokereiksi? – kansanedustajien Nato-kuvan kehitys integraation ajastapäättäväisen päättämättömyyden kauteen

Tutkielmassa selvitetään kansanedustajien Nato-kuvan kehittymistä 1990-luvun alusta 2000-luvun ensimmäisen kymmenvuotiskauden loppuun. Pääaineistona ovat olleet viiden turvallisuus- ja puolustuspoliittisen selonteon eduskuntakeskustelujen pöytäkirjat (-95,-97,-01,-04 ja -09). Tutkielmassa esitetään, että kansanedustajien Nato-kuvaa hallitsi 1990-luvulla EU-integraation vaihe, jolloin Suomenkin suunta näytti käyvän kaikenkattavaan, myös Natoon suuntaavaan integraatioon EU:n ja Länsi-Euroopan unionin (WEU) kautta. Vuoden 2001 keskusteluissa Nato-jäsenyys sai eniten tilaa ja Euroopan puolustus näytti toteutuvan laajenevan Naton kautta. 2000-luvulla Nato-optio alkaa hallita ja padota eduskunnan Nato-keskustelua. Kansanedustajien Nato-kantojen ”ison kuvan” kannalta keskeisiä ovat erityisesti SDP:n ja Keskustan edustajat. Kokoomuksen ja Vasemmistoliiton edustajat ovat olleet johdonmukaisempia. Kokoomuksen edustajat ovat selkeimmin kannattaneet Nato-jäsenyyttä, kun taas Vasemmistoliitossa ollaan kylmän sodan jälkeen useimmin vastustettu kansainvälistä puolustuksellista yhteistyötä poislukien YK:n itse toteuttamat operaatiot. Sen sijaan SDP:n ja Keskustan edustajat tuntuivat 2000-luvun alkuvuosina ajautuneen niin sanotun optiopolitiikan kannattajiksi. Vielä 1990-luvulla keskustalaiset vierastivat optiota. 1990-luvun keskusteluissa kokoomuslaiset taas kannattivat Nato-vaihtoehdon varaamista kääntyen kriittisemmiksi optiota kohtaan 2000-luvulla. Myöhempi optiokanta on kautta puoluekentän tarkoittanut Nato-kannan pidättämistä ja vetoamista vallitsevan muotoilun toimivuuteen. Sen sijaan vuosien 2004 ja 2009 selontekojen yhteydessä erityisesti Keskustan ja SDP:n edustajien valtavirta puolusti niin oppositiossa kuin hallituksessakin Suomen muuttumatonta mahdollisuutta hakea Naton jäsenyyttä. Perimmäisen Nato-kannan panttaaminen provosoikin kysymyksen, oliko lukuisissa edustajissa sympatiaa Natoa kohtaan, jota nämä eivät vain tunnusta. Kiinnostava jatkotutkimushaaste olisi selvittää, miksi optiopolitiikka aikoinaan vakiintui. Tutkielma päätyy pohtimaan, että 1990-luvun integraatiorynnistyksen jälkeisille vuosien 2001–2004 selontekojen väliselle kaudelle ajoittui Natoon kytkeytyvä negatiivisen vaikuttamisen tiivistymä ajaen erityisesti sosiaalidemokraattiset ja keskustalaiset kansanedustajat Nato-kantansa piilottamiseen, joka siis käytännössä ilmeni option korostamisena. Samassa vaiheessa esille nousee myös ns. Irak Gaten rooli vaikuttajana suomalaisessa Nato-keskustelussa, jonka pohdinta on tähän mennessä ollut pitkälti Pekka Ervastin Irak-Gate-kirjan (2004) maininnan varassa. Tutkielma päätyy pohtimaan vuosien 2001–2004 välillä tapahtuneen Nato-vaikuttamisen ja yhä nykyisenkin Nato-keskustelun valtavirran kumpuavan puolue- ja vaalitaktisista sisäpoliittisista syistä eikä Suomen kansainvälisen politiikan tai turvallisuuspolitiikan lähtökohdista.

Psychological stress and employee engagement

“The challenge today is not just retaining talented people, but fully engaging them, capturing their minds and hearts at each stage of their work lives” (Kaye & Jordan-Evans, 2003, p. 11). Engaged employees produce positive work outcomes such as increased productivity satisfaction, and reduced turnover (Kahn, 1990, 1992; Saks, 2006). Engaged employees also impact on customers and co-workers’ positive experiences such as increased customer satisfaction (Wagner & Harter, 2006). Further, engaged employees demonstrate higher levels of trust in management and share more positive experiences with co-workers than disengage employees (Payne, Cangemi, Fuqua, & Muhleakamp, 1998). Past studies show that having a high proportion of engaged employees increases organizational performance, such as profitability and reputation (Wagner & Harter, 2006; Fleming & Asplund, 2007; Ketter, 2008). Having experienced the benefits of having engaged employees, organizations have become more aware of this issue and have been focusing on facilitating engagement climate within workplaces. Recently, an interest in positive psychology, instead of negative aspects of human behaviours, has become a focus for both scholars and practitioners. The trend towards positive psychology has led to the emergence of the concept of work engagement(Chughtai & Buckley, 2008). This article reviews literatures in the area of positive psychology and psychological stress, and discusses how organizations can increase work engagement among their organizational members. The remainder of this article is organised in four sections. First, we define work engagement as used in this article and psychological outcomes of work engagement. Second, we identify ways to increase work engagement among employees. Following this, we further discuss how gender roles influence individuals’ engagement at work. The final sections conclude the paper with a discussion of the practical implications.

Should I stay or should I go? The challenges and opportunities of moving between university systems

The scientific job market has evolved to a truly globalized market. This is epitomized not only by the English language being the de facto scientific language but also by the increasing share of native language journals that are being offered in multiple languages or have or will fully converted to English (such as, for example, the BISE journal in 2015). Similarly, a plethora of exchange programs exists that allow students and academic staff to visit other institutions and exchange knowledge, ideas, and learning opportunities. While student migration across scientific institutions is an established phenomenon (Gribble, 2008) with ample structures, policies, and schemes such as ERASMUS1 in place, academic staff migration between countries is still a challenge, even if exchange programs exist (Enders, 1998). One reason may be that different career paths, varying teaching loads and different evaluation schemes for what constitutes scientific excellence are notable. This also influences the decision of where to start and continue an academic career. While the university systems themselves have been examined previously (Galliers and Whitley, 2007; Lyytinen et al., 2007) and while there is knowledge about career requirements in different university systems (Dennis et al., 2006; Dean et al., 2011; Loos et al., 2013; Recker, 2013), we still do not know much about individual and contextual decisions of academics that either consider or execute a migration between university systems.

The Phraseology and Structure of Latin Building Inscriptions in Roman North Africa

This study analyses the diction of Latin building inscriptions. Despite its importance, this topic has rarely been discussed before: the most substantial contribution on the subject is a short dissertation by Klaus Gast (1965) that focuses on 100 inscriptions dating mostly from the Republican period. Marietta Horster (2001) also touched upon this theme in her thesis on imperial building inscriptions. I have collected my source material in North Africa because more Latin building inscriptions dating from the Imperial period have survived there than in any other area of the Roman Empire. By means of a thorough and independent survey, I have assembled all relevant African Latin building inscriptions datable to the Roman period (between 146 BC and AD 425), 1002 texts, into a corpus. These inscriptions are all fully edited in Appendix 1; Appendix 2 contains references to earlier editions. To facilitate search operations, both are also available in electronic form. They are downloadable from the address http://www.helsinki.fi/hum/kla/htm/jatkoopinnot.htm. Chapter one is an introduction dealing with the nature of building inscriptions as source material. Chapter two offers a statistical overview of the material. The following main section of the work falls into five chapters, each of which analyses one main part of a building inscription. An average building inscription can be divided into five parts: the starting phrase opens the inscription (a dedication to gods, for example), the subject part identifies the builder, the object part describes the constructed or repaired building, the predicate part records the building activity and the supplement part offers additional information on the project (it can specify the funding, for instance). These chapters are systematic and chronological and their purpose is to register and interpret the phrases used, to analyse reasons for their use and for their popularity among the different groups of builders. Chapter eight, which follows the main section of the work, creates a typology of building inscriptions based on their structure. It also presents the most frequently attested types of building inscriptions. The conclusion describes, on a general level, how the diction of building inscriptions developed during the period of study and how this striking development resulted from socio-economic changes that took place in Romano-African society during Antiquity. This study shows that the phraseology of building inscriptions had a clear correlation both with the type of builder and with the date of carving. Private builders tended to accentuate their participation (especially its financial side) in the project; honouring the emperor received more emphasis in the building inscriptions set up by communities; the texts produced by the army were concise. The chronological development is so clear that it enables stylistic dating. At the beginning of the imperial period the phrases were clear, concrete, formal and stereotyped but by Late Antiquity they have become vague, subjective, flexible, varied and even rhetorically or poetically coloured.

Measuring attitudes in translation: a study of Nokia business reports

Background Contemporary Finnish, spoken and written, reveals loanwords or foreignisms in the form of hybrids: a mixture of Finnish and foreign syllables (alumiinivalua). Sometimes loanwords are inserted into the Finnish sentence in their raw form just as they are found in the source language (pulp, after sales palvelu). Again, sometimes loanwords are calques, which appear Finnish but are spelled and pronounced in an altogether foreign manner (Protomanageri, Promenadi kampuksella). Research Questions What role does Finnish business translation play in the migration of foreignisms into Finnish if we consider translation "as a construct of solutions determined by the ideological constraints and conflicts characterizing the target culture" (Robyns 1992: 212)? What attitudes do the Finns display toward the presence of foreignisms in their language? What socio-economic or ideological conditions (Bassnett 1994: 321) are responsible for these attitudes? Are these conditions dynamic? What tools can be used to measure such attitudes? This dissertation set out to answer these and similar questions. Attitudes are imperialist (where otherness is both denied and transformed), defensive (where otherness is acknowledged, transformed, and vilified), transdiscursive (a neutral attitude to both otherness and transformation), or finally defective (where alien migration is acknowledged and "stimulated") (Robyns 1994: 60). Methodology The research method follows Rose's schema (1984: 8): (a) take an existing theory, (b) develop from it a proposition specific enough to be tested, (c) devise a scheme that tests this proposition, (d) carry through the scheme in practice, (e) draw up results and discuss conclusions in relation to the original theory. In other words, the method attempts an explanation of a Finnish social phenomenon based on systematic analyses of translated evidence (Lewins 1992: 4) whereby what really matters is the logical sequence that connects the empirical data to the initial research questions raised above and, ultimately to its conclusion (Yin 1984: 29). Results This research found that Finnish translators of the Nokia annual reports used a foreignism whenever possible such as komponentin instead of rakenneosa, or investoida instead of sijoittaa, and often without any apparent justification (Pryce 2003: 203-12) more than the translator's personal preference. In the old documents (minutes of meetings of the Board of Directors of Osakeyhtio H. Saastamoinen, Ltd. dated 5 July 1912-1917, a NOPSA booklet (1932), Enzo-Gutzeit-Tornator Oy document (1938), Imatra Steel Oy Annual Report 1964, and Nokia Oy Annual Report 1946), foreignisms under Haugen's (1950: 210-31) Classification #1 occurred an average of 0.6 times, while in the new documents (Nokia 1998 translated Annual Reports) they occurred an average of 6.5 times. That big difference, suggests transdiscursive and defective attitudes in Finnish society toward the other. In the 1850s, Finnish attitudes toward alien persons and cultures were hardened, intolerant and prohibitive because language politics were both nascent and emerging, and Finns adopted a defensive stance (Paloposki 2002: 102 ff) to protect their cultural and national treasures such as language and folklore. Innovation The innovation here is that no prior doctoral level research measured Finnish attitudes toward foreignisms using a business translation approach. This is the first time that Haugen's classification has been modified and applied in target language analysis. It is hoped that this method would be replicated in similar research in the future. Applications For practical applications, researchers with interest in languages, language development, language influences, language ideologies, and power structures that affect national language policies will find this thesis useful, especially the model for collecting, grouping, and analyzing foreignisms that has been demonstrated here. It is intended to document for posterity current attitudes of Finns toward the other as revealed in business translations from 1912-1964, and in 1998. This way, future language researchers would be able to explore a time-line of Finnish language development and attitudes toward the other. Communication firms may also find this research interesting. In future, could the model we adopted be used to analyze literary texts or religious texts for example? Future Trends Though business documents show transdiscursive attitudes, other segments of Finnish society may show defensive or imperialist attitudes. When the ideology of industrialization changes in the future, will Finnish attitudes toward the other change as well? Will it then be possible to use the same kind of analytical tools to measure Finnish attitudes? More broadly, will linguistic change continue in the same direction of transdiscursive attitudes, or will the change slow down or even reverse into xenophobic attitudes? Is this our model culture-specific or can it be used in the context of other cultures? Conclusion There is anger against foreignisms in Finland as newspaper publications and television broadcasts show, but research shows that a majority of Finns consider foreignisms and the languages from which they come as sources of enrichment for Finnish culture (Laitinen 2000, Eurobarometer series 41 of July 1994, 44 of Spring 1996, 50 of Autumn 1998). Ideologies of industrialization and globalization in Finland have facilitated transdiscursive tendencies. When Finland's political ideology was intolerant toward foreign influences in the 1850s because Finland was in the process of consolidating her nascent country and language, attitudes toward the importation of loanwords also became intolerant. Presently, when industrialization and globalization became the dominant ideologies, we see a shift in attitudes toward transdiscursive tendencies. Ideology is usually unseen and too often ignored by translation researchers. However, ideology reveals itself as the most powerful factor affecting language attitudes in a target culture. Key words Finnish, Business Translation, Ideology, Foreignisms, Imperialist Attitudes, Defensive Attitudes, Transdiscursive Attitudes, Defective Attitudes, the Other, Old Documents, New Documents.

Die Großstadt als Gegner? : Zur Wahrnehmung Berlins in Literatur, Film und Hörspiel der späten Weimarer Republik

Tässä tutkielmassa tarkastellaan, miten Berliinin suurkaupunki vaikutti Weimarin tasavallan loppuaikoina yksilöön. Tutkimusaineistona on Alfred Döblinin romaani Berlin Alexanderplatz sekä Walter Ruttmannin elokuva Berlin. Die Sinfonie der Großstadt ja kuunnelma Weekend. Teoreettisena taustana hyödynnetään kulttuuri- ja mediahistorian mentaliteetti- ja sosiaalihistoriaa. Aihetta käsitellään myös historiallis-temaattisesta lähtökohdasta, eli työssä tutkitaan todellisen Berliinin asemaa kyseisenä aikana, modernin metropolin olemusta, modernin ajan murrosvaihetta sekä uusasiallisen taidesuuntauksen vaikutusta teoksiin. Weimarin tasavallan aikana Saksassa elettiin murroksen keskellä. Toisaalta yhteiskunta oli poliittisesti pirstoutunut ja taloudellisesti epävakaa, mutta toisaalta kulttuurielämä oli lyhyen aikaa rikasta. Suurkaupungin asukkailla oli enemmän vapaa-aikaa ja mahdollisuuksia toteuttaa itseään omassa ympäristössään. Toisaalta ajan ristiriitaisuus kuitenkin vaikeutti yksilöllisen elämäntavan toteutumista; ihmiset odottivat murroskauden päättymiseltä materiaalista tyydytystä, jolloin henkiselle kehitykselle jäi vähän tilaa. Tärkein kysymyksenasettelu koskee suurkaupungin roolia oman aikansa tuotteena: missä määrin kaupunki oli ihmisen todellinen vastustaja ja missä määrin sen asema oli kuviteltua? Todellisen Berliinin suhdetta reflektoidaan fiktiiviseen suurkaupunkiympäristöön. Ensin tarkastellaan Berliiniä toimijana murroskaudella ja sitten käsitellään ajan ja tilan havainnointia. Koska teokset ovat fiktiivisiä, erityisen tarkastelun kohteena on todellisuuden, fiktion ja simulaation suhde. Tässä yhteydessä tarkastellaan myös kaupungin ja maaseudun välistä problematiikkaa. Kolmannessa osassa esille nousee yksilön ja massan välinen suhde, joka sekin vaikuttaa ihmisen ja suurkaupungin väliseen vastakkainasetteluun. Ilmensikö koneiden ja liikenteen dominoiva asema futuristista asetelmaa? Lisäksi käsitellään alamaailman ja kultaisen 20-luvun välistä kuilua. Kaikkia kolmea teosta yhdistää 24 tunnin aikakäsite; ajalla on selkeästi rajattu alku ja loppu, ja myös tilan käsite on tarkastelussa tärkeä. Kaikissa teoksissa on hyödynnetty montaasitekniikkaa. Kohtaukset vaihtuvat hyvinkin nopeasti, jolloin lukija, katsoja tai kuulija vieraantuu varsinaisesta kohteestaan. Montaasi vaikuttaa ratkaisevasti myös kaupungin ja yksilön suhteen kuvaukseen. Suurkaupungista muotoutuu lähes hirviömäinen, personifioitu subjekti, joka konemaisella olemuksellaan pyrkii nujertamaan pienen ihmisen. Döblinin romaanissa kertoja toimii ikään kuin yksilöä vastaan liittämällä kerronnan väliin uutisaiheita, säätiedotuksia ja kohtalokertomuksia. Elokuvassa ja kuunnelmassa teknologisen kehityksen ihannointi on noussut etualalle: ihmiset muistuttavat sekä yksilöinä että massana koneita, jotka liikkuvat hektisen mekaanisesti eteenpäin kuin liikennevälineet. He eivät kyseenalaista ympäristöään eivätkä koe olevansa oravanpyörässä. Romaanin päähenkilö on heijastanut omat pelkonsa konkreettisesti suurkaupungin infrastruktuuriin, kerrostaloihin, jotka tuntuvat kaatuvan hänen päälleen. Yksilöllinen kehitys on vaarassa pysähtyä, sillä koneistuminen tekee yksilöistä massaa. Elokuvassa ja kuunnelmassa kamppailu suurkaupunkiorganismin ja ihmisten välillä jatkuu, mutta romaanissa kamppailu päättyy päähenkilön parantumiseen. Hänestä tulee mallikansalainen - vaiennettu ja kuuliainen. Kaikkien kolmen teoksen hahmoja kuvataan modernin ajan uhreina. Heiltä puuttuu mekanismi, jolla he voisivat käsitellä kokonaisuuksia. Modernin ajan hahmojen elämä on lopulta kuin tanssia tulivuoren päällä - epävarmaa ja riskialtista.

Modality as portrayed in upper secondary school textbooks : A corpus-based approach

Tämän pro gradu -lopputyön aiheena on englannin kielen modaalisten apuverbien ns. ydinjoukko: will, would, can, could, shall, should, may, might ja must. Semantiikan kannalta nämä apuverbit ovat erityisen kompleksisia: niiden tulkinnassa on usein huomattavaa monivivahteisuutta, vaikka perinteiset kieliopit antavat ymmärtää niillä olevan kaksi tai kolme toisistaan selkeästi erillään olevaa merkitystä. Ne asettavatkin vieraan kielen oppimisympäristössä erityisiä haasteita. Viimeaikainen kehitys korpuslingvistiikan metodeissa on tuottanut entistä tarkempia kuvauksia siitä, miten modaalisia apuverbejä nykyenglannissa käytetään ja mihin suuntaan niiden kehitys on lyhyenkin ajan sisällä kulkenut. Tämän tutkielman tavoitteena on ollut verrata näiden uusien tutkimusten tuloksia siihen todellisuuteen, jonka englannin kielen lukiotasoinen oppimateriaali Suomessa opiskelijalle tarjoaa. Lähdin siitä, että opetussuunnitelman vaatima autenttisuus ja kommunikaativisuus kieltenopetuksessa tulisi näkyä tasapuolisena modaalisten apuverbien kohteluna. Alkuperäinen hypoteesini kuitenkin oli, että siinä miten modaalisuus ilmenee autenttisessa ympäristössä ja siinä miten se esitetään oppikirjoissa, on poikkeavuuksia. Lähestymistapani tähän tutkielmaan oli korpuslähtöinen. Valitsin kahdesta lukion kirjasarjasta ne kirjat, joissa modaaliset apuverbit mainittiin eksplisiittisesti. Skannasin jokaisen neljästä eri kirjasta löytyvän (kokonaisen) tekstin ja rakensin näistä aineksista pienen korpuksen. Tästä korpuksesta hain korpusanalyyseihin tarkoitetulla ohjelmalla kaikki lauseet, joissa esiintyi modaalisia apuverbejä. Tämän jälkeen analysoin jokaisen modaalisen apuverbin semanttisesti lauseyhteydessään. Tämän analyysin tuloksena pystyin rakentamaan taulukoita ja vertailemaan tuloksia uusimpien tutkimusten tuloksiin. Tämän tutkielman perusteella poikkeavuuksia on olemassa. Yleisesti ottaen modaalisten apuverbien keskinäinen frekvenssi oli oikean suuntainen: mitään apuverbiä ei ollut käytetty merkittävästi enemmän tai vähemmän kuin mitä viimeaikaisen tutkimuksen valossa olisi suotavaa. Sen sijaan apuverbien semanttisessa jakaumassa oli paikoin suuriakin eroja siinä, mitkä merkitykset oppikirjoissa painottuivat ja mitkä taas nykyenglannissa vaikuttaisivat olevan frekvensseiltään suurempia. Erityisesti can ja must erottuivat joukosta siinä, että oppikirjojen tarjoama kuva niiden käytöstä on päinvastainen kuin mitä voisi odottaa: can-verbin käyttö painottui selvästi tarkoittamaan ’kykyä’ eikä ’mahdollisuutta’, joka nykytutkimuksen valossa on sen pääasiallinen käyttötapa. Toisaalta must tarkoitti aineistossa ylikorostuneesti ’pakkoa’, kun se useimmiten nykyään tarkoittaa yhtä usein ’johtopäätöstä’ kuin ’pakkoa’. Lisäksi ’lupaa’ pyydettiin aineistossa merkillisen harvoin. Tulosten perusteella esitän, että oppikirjojen tekijät yleisellä tasolla luopuisivat kielioppikirjojen luutuneista käsityksistä ja uskaltaisivat altistaa opiskelijat koko modaalisten apuverbien merkityskirjolle.