205 resultados para jatkuva kunnonvalvonta
Resumo:
Työssä tarkasteltiin sähköisiä tarkastusmenetelmiä oikosulkumoottorin ennaltaehkäisevälle kunnonvalvonnalle sekä näiden menetelmien toimivuutta eri vikojen havaitsemiseen. Työ to-teutettiin Porvoon Energian Tolkkisten voimalaitoksella ja se toimii samalla tarkastusohjeena työssä esitetyille tarkastusmenetelmille. Käytetyillä tarkastusmenetelmillä kyettiin havaitse-maan osa vioista ja niitä voidaan käyttää osana ennaltaehkäisevää kunnonvalvontaa. Kaikkia vikoja ei kuitenkaan työssä esitetyillä menetelmillä voitu havaita.
Resumo:
Tutkimuksen tavoitteena oli luoda kohdeyritykseen toimintamalli, jonka avulla saadaan osallistettua työntekijät, tiiminvetäjät ja työnjohto tuotannon jatkuvaan parantamiseen sekä parannettua tuotannon takaisinkytkentää tiimitasolla. Tutkimus rajattiin pilottitiimiin sekä tiimissä olevien työpisteiden kautta reititettyihin tuotteisiin. Ennen tutkimuksen aloitusta yrityksellä oli jo olemassa sähköinen aloitejärjestelmä, mutta sen käyttö oli organisaation uudelleen järjestelyjen myötä vähentynyt. Tutkimuksen teoriaosassa tutustuttiin jatkuvan parantamisen kulttuuriin ja työkaluihin. Lisäksi tutustuttiin laadunhallinnan sisältöön, käsitteistöön ja laadunvalvontatyökaluihin sekä tuotannon mittareihin. Teorian pohjalta tutkimuksessa luotiin jatkuvan parantamisen toimintamalli, joka tunnistaa ja eliminoi prosessissa olevaa hukkaa osallistamalla pilottitiimin työntekijöitä hukkakorttien avulla. Lisäksi tutkimuksessa luotiin toimintamalli tuotannon kehitysideoiden raportointiin ja käsittelyyn. Tuotannon takaisinkytkentää kehitettiin luomalla pilottitiimiin tuloskortti sekä perustamalla yritykseen päiväkatsauskäytäntö. Tutkimuksessa suoritettiin myös toimihenkilötason kehitysprojekteja käyttäen apuna teoriassa esiteltyjä malleja ja työkaluja. Tuloksena saatiin toimintamalli, joka tuottaa työntekijämäärään suhteutettuna enemmän kehitysideoita sekä käsittelee ne tehokkaammin kuin sähköinen aloitejärjestelmä. Hukkakorteilla toteutetun hukan raportoinnin kautta tunnistettiin ja raportoitiin seitsemän viikon tarkasteluajanjakson aikana yhteensä 23,6 tuntia hukka-aikaa. Tiimin tuloskortin avulla tiimin työntekijät pystyivät viikkotasolla seuraamaan oman tiiminsä suorituskykyä tavoitearvoihin verrattuna. Tämä näkyi muun muassa tiimin suoritustason nousuna. Kehitysprojektien avulla saatiin parannettua pilottitiimin toiminnan ja tuotteiden laatua. Päiväkatsauskäytännön avulla saatiin osallistettua tiiminvetäjät ongelmaratkaisuun sekä tuotannon suorituskyvyn varmistamiseen.
Resumo:
Tämä työ oli itsenäinen opinnäytetyö. Opinnäytteessäni analysoin kuutta englanninkielistä kätilötyön oppikirjaa, jotka on julkaistu vuoden 2000 jälkeen. Näkökulmana oli kätilö terveyden edistäjänä.Metodina käytettiin induktiivista sisällönanalyysiä. Opinnäytetyön tarkoituksena oli vastata seuraaviin tutkimuskysymyksiin:Miten kirjoissa kuvattiin lapsia? Miten oppikirjoissa kuvattiin lapsen terveyttä? Miten oppikirjoissa kuvattiinlasten terveyden uhkia, sairauksia ja erityistilanteita? Miten kirjoissa kuvattiin lapsen hoitoa? Miten kirjoissa kuvattiin lapsen terveyden edistämistä? Miten kätilö voi edistää lapsen terveyttä?Tulokset ovat lääketieteellisesti painottuneita. Johtopäätökseni tiivistän seuraaviin kohtiin. Lasten kuvaus kätilötyön oppikirjoissa on yksipuolista, mekaanista ja näkökulmaltaan ongelmakeskeistä. Lasten terveyden kuvaaminen painottuu vahvasti fyysiseen terveyteen. Oppikirjoissa painottuu suurimmalta osin nimenomaan vauvan elimellisen epänormaaliuden havaitseminen ja hoitaminen. Hoitamisesta kirjoissa korostuu hoitamisen toiminnallinen puoli. Myös jatkuva resurssipula näkyy kirjoissa. Osa kuvauksista on jo valmiiksi muodoltaan ehdollisia: näin toimisimme jos se olisi mahdollista. Kätilötyön kirjat kaipaisivat terveyden edistämisen teeman selkeää esiin nostamista, tuoretta tietoa ja työkaluja perheiden terveyden moniammatilliseen edistämiseen. Merkittävimmiksi asioiksi terveyttä edistävissä työtavoissa nousivat kätilön asenne ja ennakoiva työote - Tukeeko koulutus näiden taitojen kehittymistä?Tätä opinnäytettä voidaan hyödyntää koulutusta ja oppikirjoja suunniteltaessa. Myös uusien oppikirjojen sisältöä on mahdollista arvioida opinnäytteeni luokkien ja kritiikin avulla. Jatkossa olisi mahdollista tutkia esimerkiksi valmistuvien kätilöopiskelijoiden valmiuksia lapsen ja perheen terveyttä edistävään hoitotyöhön. Myös käsityksiä kätilön roolista terveyden edistäjänä Suomessa olisi mielenkiintoista tutkia. Miten laaja on terveyden edistämisen perspektiivimme?
Resumo:
Artikkeli on Brad Absetzin haastattelu, joka on julkaistu englanniksi Life and Education in Finland -lehdessä 1/95