Liikkuvan tilaajan järjestelmän käyttö yhtymässä

Tutkimuksen päämääränä on selvittää liikkuvan tilaajan järjestelmän käyttömahdollisuuksia prikaati 2005:n taistelussa. Tärkeimpänä kysymyksenä on: Miten liikkuvan tilaajan järjestelmää käytetään prikaati 2005:n taistelussa? Lisäksi tutkimuksessa on pyritty selvittämään tekniikan tuomia mahdollisuuksia ja haasteita sekä radiopakettiverkon integroimista järjestelmään. Tärkeimpänä tutkimusmenetelmänä on käytetty asiakirja- ja kirjallisuustutkimusta, jota on täydennetty asiantuntijahaastatteluilla. Muita menetelmiä ovat simulointi ja kenttätestit. Liikkuvan tilaajan järjestelmä on valmiusyhtymien johtamiseen käytettävä kokonaisuus, jolla aikaansaadaan johtamisen ja tulenkäytön tiedonsiirron mahdollistava taistelun vaikutuksia kestävä radiojärjestelmä. Järjestelmä tarjoaa puhe- ja dataliikenne mahdollisuudet liikkuvien tilaajien ja YVI-verkon välillä. Jatkokehityksessä järjestelmään integroidaan radiopakettiverkko. Laajennus mahdollistaa radioiden pakettikytkentäisen tiedonsiirron keskusverkon välityksellä toisiin radio- tai tietoverkkoihin. Käytännössä suurin datansiirtonopeus on 2400 bit/s. Digitaaliset kenttäradiot ja MSS-järjestelmä olisivat taktisen tietoverkon (TATIVE) tärkein langaton tiedonsiirtotapa. Sanomalaiteverkossa lähetettäviä sanomia tulisivat vastaamaan MSS-järjestelmässä lähetettävät IP-sanomat. C3 asemia käytetään pataljoonien liittämiseen, verkon silmukoimiseen ja tukiasemina keskeisillä paikoilla. Käytön painopiste on pataljoonien alueella. Yhtymän hyökkäyksessä järjestelmää käytetään tulen ja pataljoonien vaikutuksen keskittämisessä. Kuudella prikaatissa olevalla C3-tukiasemalla ei saada muodostettua kattavaa ja taistelun kestävää verkkoa. Tulevaisuudessa on lisättävä asemien määrää päivittämällä C1- ja C2-asemat C3-asemiksi. 18 C3-asemalla kyettäisiin muodostamaan koko prikaatin kattava MSSverkko. Tällöin asemien peittoalueet kattavat toisiaan

Long-term nutrient load management and lake restoration: Case of Säkylän Pyhäjärvi (SW Finland)

Eutrophication caused by anthropogenic nutrient pollution has become one of the most severe threats to water bodies. Nutrients enter water bodies from atmospheric precipitation, industrial and domestic wastewaters and surface runoff from agricultural and forest areas. As point pollution has been significantly reduced in developed countries in recent decades, agricultural non-point sources have been increasingly identified as the largest source of nutrient loading in water bodies. In this study, Lake Säkylän Pyhäjärvi and its catchment are studied as an example of a long-term, voluntary-based, co-operative model of lake and catchment management. Lake Pyhäjärvi is located in the centre of an intensive agricultural area in southwestern Finland. More than 20 professional fishermen operate in the lake area, and the lake is used as a drinking water source and for various recreational activities. Lake Pyhäjärvi is a good example of a large and shallow lake that suffers from eutrophication and is subject to measures to improve this undesired state under changing conditions. Climate change is one of the most important challenges faced by Lake Pyhäjärvi and other water bodies. The results show that climatic variation affects the amounts of runoff and nutrient loading and their timing during the year. The findings from the study area concerning warm winters and their influences on nutrient loading are in accordance with the IPCC scenarios of future climate change. In addition to nutrient reduction measures, the restoration of food chains (biomanipulation) is a key method in water quality management. The food-web structure in Lake Pyhäjärvi has, however, become disturbed due to mild winters, short ice cover and low fish catch. Ice cover that enables winter seining is extremely important to the water quality and ecosystem of Lake Pyhäjärvi, as the vendace stock is one of the key factors affecting the food web and the state of the lake. New methods for the reduction of nutrient loading and the treatment of runoff waters from agriculture, such as sand filters, were tested in field conditions. The results confirm that the filter technique is an applicable method for nutrient reduction, but further development is needed. The ability of sand filters to absorb nutrients can be improved with nutrient binding compounds, such as lime. Long-term hydrological, chemical and biological research and monitoring data on Lake Pyhäjärvi and its catchment provide a basis for water protection measures and improve our understanding of the complicated physical, chemical and biological interactions between the terrestrial and aquatic realms. In addition to measurements carried out in field conditions, Lake Pyhäjärvi and its catchment were studied using various modelling methods. In the calibration and validation of models, long-term and wide-ranging time series data proved to be valuable. Collaboration between researchers, modellers and local water managers further improves the reliability and usefulness of models. Lake Pyhäjärvi and its catchment can also be regarded as a good research laboratory from the point of view of the Baltic Sea. The main problem in both of them is eutrophication caused by excess nutrients, and nutrient loading has to be reduced – especially from agriculture. Mitigation measures are also similar in both cases.

Työolosuhteiden vaikutus yrityksen menestykseen katsastusalalla

Tuottavuuden parantamistoimenpiteillä ja työtyytyväisyydellä on useita suotuisia vaikutuksia eri aloilla toimivien yritysten toimintaan. Katsastusalalla tuottavuutta ja työtyytyväisyyttä on mahdollista parantaa samanaikaisesti asemien suunnittelun ja laitevalintojen avulla. Nopeammat ja varmatoimisemmat laitteet yhdessä sujuvan toiminnan mahdollistavien tilaratkaisujen kanssa antavat mahdollisuuden tehokkaampaan katsastamiseen. Tuottavuuden parantuminen yhdessä kasvaneesta suoritemäärästä palkitsevan palkkausjärjestelmän avulla voi luoda edellytykset paremmalle henkilöstön työtyytyväisyydelle. Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää tekijöitä, jotka vaikuttavat katsastusaseman tuottavuuteen ja henkilöstön työtyytyväisyyteen sekä vaihtuvuuteen. Näiden perusteella laadittiin toimintamalli, jonka avulla asemien laitehankintoja ja tilasuunnittelua voidaan johtaa siten, että henkilöstön vaihtuvuutta kasvattavat tekijät voidaan minimoida ja aseman toiminta on mahdollisimman tehokasta. Tutkimuksen teoria-aineiston perusteella pyrittiin hahmottamaan tekijöitä, jotka yleisesti vaikuttavat työtyytyväisyyteen ja suorituskyvyn johtamiseen. Näitä tekijöitä sovellettiin toimintamallissa. On huomionarvoista, että autoalalta ja erityisesti katsastusalalta on erittäin vähän toimialakohtaista materiaalia, joiden pohjalta voisi tehdä etukäteisolettamuksia. Teoria-aineisto perustuu siten lähes yksinomaan muilta toimialoilta saatuihin tutkimustuloksiin. Tutkimuksen empiirinen aineisto kerättiin analysoimalla erään suomalaisen katsastusyrityksen 16 eri katsastusasemaa ja 48 työntekijää. Asemat on rakennettu eri tarkoitusta varten suunniteltuihin tiloihin ja useat niistä ovat päätyneet yritykselle yritysostojen kautta. Täten mukana oli runsaasti toisistaan erottuvia tiloja, ratkaisuja ja henkilökohtaisia mielipiteitä, joiden pohjalta selvitettiin toimivimmat ratkaisut.

Kaakkois-Suomen liikennestrategia

Kaakkois-Suomen Liikennestrategia on valmisteltu Kaakkois-Suomen ELY-keskuksen, Kymenlaakson ja Etelä-Karjalan liittojen, Liikenneviraston sekä kuntien kanssa. Strategia on yhteinen näkemys ja priorisoitu kannanotto Kaakkois-Suomen liikennejärjestelmän keskeisistä kehittämistarpeista. Tavoitteena oli erityisesti valtakunnallista tai seudullista merkitystä omaavien kehittämistarpeiden tunnistaminen. Yksittäistä kuntaa koskettavat tai pelkästään paikallista merkitystä omaavat kehittämistarpeet tuodaan esille alueellisissa liikennejärjestelmäsuunnitelmissa. Kaakkois-Suomen liikennestrategian laatimisessa on hyödynnetty uuden liikennepolitiikan mukaista palvelutasotarkastelua. Asukkaiden ja yritysten henkilöliikenne- ja kuljetustarpeita kuvaavan palvelutasotarkastelun ohella on otettu huomioon myös muista liikennejärjestelmän kehittämistavoitteista ja yhteiskunnallisista reunaehdoista (kuten ympäristö, turvallisuus, kustannustehokkuus) johdettuja kehittämistarpeita. Palvelutasotarkastelu on systemaattinen keino analysoida, miten hyvin liikennejärjestelmän tarjoama palvelutaso vastaa asukkaiden ja elinkeinoelämän tarpeita. Sen tuloksena on perusteltuja parantamistarpeita, joihin jatkosuunnittelussa pyritään löytämään hyviä ja kustannustehokkaita parantamistoimia laajaa keinovalikoimaa hyväksi käyttäen. Liikennejärjestelmän keskeiset yhteysvälit on esitetty toimijoiden hyväksymässä priorisointijärjestyksessä. Priorisointi perustuu tavoitteisiin ja ottaa huomioon sen, että Kaakkois-Suomen liikennejärjestelmään kohdistuvat kuljetusten ja henkilöliikenteen tarpeet kohdistuvat eri yhteysväleihin ja yhteysväleillä eri kulku- ja kuljetusmuotoihin. Yhteysvälit priorisoituna palvelutasotarpeiden ja tavoitteiden perusteella ovat: 1 Luumäki–Imatra–Imatrankoski-rataosuus 2 Kotka–Kouvola-liikennekäytävä (Vt 15 ja rata) ja Vt 12 Lahti–Kouvola 4 Vt 6 Kouvolan kohta 5 Raja-asemat ja niille johtavat yhteydet. Yhteysvälikohtaisten kehittämistarpeiden lisäksi työssä on tunnistettu merkittävimmät yksittäiset palvelutasopuutteet, eli ns. ”liikennejärjestelmän pullonkaulakohteet”, joita on yhteensä 10 kpl. Nämä kohteet ovat liikenneverkon yksittäisiä merkittäviä ongelmakohteita, joissa käyttäjien kokema palvelutaso on merkittävästi heikompi kuin tavoite nykytilanteessa on. Yksittäisten palvelutason ongelmakohteiden tunnistaminen perustuu olemassa olevaan tarkempaan suunnitteluaineistoon. Kohteita toteutetaan rahoitusmahdollisuuksien mahdollistamassa järjestyksessä.

Dosis 30 vuotta : katsaus farmasian tutkimukseen

Farmaseuttinen aikakauskirja Dosis 30 v. 1984-2014.

Spatiotemporal Features of Coastal Waters in Southwest Finland

In coastal waters, physico-chemical and biological properties and constituents vary at different time scales. In the study area of this thesis, within the Archipelago Sea in the northern Baltic Sea, seasonal cycles of light and temperature set preconditions for intra-annual variations, but developments at other temporal scales occur as well. Weather-induced runoffs and currents may alter water properties over the short term, and the consequences over time of eutrophication and global changes are to a degree unpredictable. The dynamic characteristics of northern Baltic Sea waters are further diversified at the archipelago coasts. Water properties may differ in adjacent basins, which are separated by island and underwater thresholds limiting water exchange, making the area not only a mosaic of islands but also one of water masses. Long-term monitoring and in situ observations provide an essential data reserve for coastal management and research. Since the seasonal amplitudes of water properties are so high, inter-annual comparisons of water-quality variables have to be based on observations sampled at the same time each year. In this thesis I compare areas by their temporal characteristics, using both inter-annual and seasonal data. After comparing spatial differences in seasonal cycles, I conclude that spatial comparisons and temporal generalizations have to be made with caution. In classifying areas by the state of their waters, the results may be biased even if the sampling is annually simultaneous, since the dynamics of water properties may vary according to the area. The most comprehensive view of the spatiotemporal dynamics of water properties would be achieved by means of comparisons with data consisting of multiple annual samples. For practical reasons, this cannot be achieved with conventional in situ sampling. A holistic understanding of the spatiotemporal features of the water properties of the Archipelago Sea will have to be based on the application of multiple methods, complementing each other’s spatial and temporal coverage. The integration of multi-source observational data and time-series analysis may be methodologically challenging, but it will yield new information as to the spatiotemporal regime of the Archipelago Sea.

Pirkanmaan arvokkaiden harjualueiden inventoinnin tarkistus 2014 : Pohjaveden suojelun ja kiviaineshuollon yhteensovittaminen Pirkanmaalla (POSKI-hanke)

Suomen harjumuodostumat ovat syntyneet Pohjois-Euroopan peittäneen mannerjäätikön reunan perääntymisen yhteydessä noin 10 000 vuotta sitten. Ainutkertaisia harjumuodostumia ei synny uusia ennen seuraavaa jääkautta. Harjuihin liittyy myös erityisiä muutoksille herkkiä elinympäristöjä, kuten paahderinteitä. Viimeisten sadan vuoden aikana ihmisen toiminta on alkanut vaikuttaa harjuihin, joihin kohdistuu nykyään erilaisia ja usein keskenään ristiriitaisia maankäyttöpaineita. Kaikkein voimakkaimmin harjuihin on vaikuttanut (ja vaikuttaa edelleen) maa-ainesten ottaminen, minkä myötä menetetään harjujen geologisia, biologisia ja maisemallisia arvoja. Pirkanmaan arvokkaimmat harjualueet, kuten myös suurimmat hiekka- ja soravarat, sijoittuvat Ikaalisista Tampereen kautta Pälkäneelle kulkevaan saumamuodostumajaksoon sekä Hämeenkyröstä Ruovedelle ja edelleen Mänttä-Vilppulan suuntaan kulkevaan Sisä-Suomen reunamuodostuman varrelle. Harjumuodostumien kartoitus ja inventointi on Suomessa aloitettu valtakunnallisella tasolla 1970-luvulla, ja maa-aineslain tultua voimaan 1980-luvulla rajattiin valtakunnalliseen harjujensuojeluohjelmana liitettävät harjualueet. Tämän jälkeen harjualueiden inventointityötä on tehty paikallisella tasolla maakunnissa. Arvokkaiden harjualueiden rajausten tavoitteena on säilyttää harjujen luonteenomaiset, geologiset, geomorfologiset, biologiset ja maisemalliset piirteet. Samalla pyritään säilyttämään muitakin erityisarvoja, kuten moninais- ja virkistyskäyttöarvoja. Pirkanmaan arvokkaiden harjujen rajauksista on laadittu kolme erilaista selvitystä vuosina 1990–2008. Lisäksi Pirkanmaan 1. maakuntakaavassa on esitetty omat rajauksensa geologisesti arvokkaille harjumuodostumille (ge1-alueet). Jokaisen selvityksen yhteydessä harjualueet (tai osa niistä) on rajattu uudelleen ja tuloksena on syntynyt useita keskenään ristiriitaisia rajauksia. Ongelmia syntyy, kun eri tahot tekevät päätöksiä käyttäen eri aikoina tehtyjä rajauksia. Tämän päivitystyön tavoitteena onkin tarkastella eri aikoina tehtyjen rajausten aiheuttama ristiriitoja ja luoda kaikille alueille uudet, yhtenäisiin kriteereihin perustuvat rajaukset. Tämän työn yhteydessä käytiin läpi kaikki 139 Pirkanmaalle sijoittuvaa arvokkaan harjualueen rajausta. Työssä käytettiin samaa arvoluokitusta (valtakunnallinen, maakunnallinen, paikallinen), kuin alkuperäisessä, vuonna 1990 julkaistussa Pirkanmaan harjuluonto -selvityksessä. Eniten ristiriitoja ja rajausmuutostarpeita esiintyi alueilla, joilla on harjoitettu maa-ainesten ottamista. Varsinaisten rajausmuutosten lisäksi tehtiin muutamia arvoluokitusmuutoksia, kolme aluetta poistettiin arvokkaiden alueiden joukosta kokonaan ja aineistoa täydennettiin neljällä uudella, aiemmin rajaamattomalla alueella. Arvokkaiden harjualueiden rajausten inventoinnin tarkistustyö on osa Pirkanmaalla vuosina 2012–2015 toteutettua pohjavesien suojelun ja kiviaineshuollon yhteensovittamishanketta (POSKI), joka on jatkoa osassa Pirkanmaata vuosina 1997–2000 toteutetulle POSKI-hankkeelle.

Erityisen tuen oppijan asema ja paikka yläkoulussa – oma vai määrätty?

Tutkimuksen tarkoitus oli selvittää yläkoulun erityisen tuen oppijoiden käsityksiä positiostaan yläkoulukulttuurissa ja mahdollisista toiseuden kokemuksistaan. Tutkimuksen kohderyhmänä olivat ne erityisen tuen oppijat, jotka opiskelivat 21 – 50 % yleisopetuksen ryhmissä. Tutkimus toteutettiin haastattelemalla kahden Eteläsuomalaisen kunnan 13 erityisen tuen oppijaa keväällä 2015. Oppijat opiskelivat vuosiluokilla 7 – 9 ja osallistuivat yleisopetuksen ryhmiin 8 – 14 tuntia viikossa. Metodologisesti tutkimus sijoittui laadullinen tutkimuksen kentälle ja toteutettiin fenomenografisen tutkimusotteen ja analyysin keinoin. Fenomenografian keinoin tutkittiin erityisen tuen oppijoiden käsityksiä positiostaan ja toiseudestaan. Käsityksistä muodostettiin ensimmäisen ja toisen asteen kuvauskategoriat Uljensin tapaa mukaillen. Keskeiset tutkimustulokset osoittivat, että yläkoululaisen erityisen tuen oppijan positio oli ”määrätty”. ”Määrääjinä” olivat muodollinen koulu ja fyysinen koulu sääntöineen ja hiljaisine tietoineen. Epämuodollinen koulu joko vakautti tai ”määräsi” heikentämällä erityisen tuen oppijan positiota. Toiseus lisääntyi erotekona epämuodollisen koulun dialogeissa, mutta erityisen tuen oppijan myönteiset subjektiiviset kokemukset vähensivät erotekoa. Tulosten perusteella peruskoulussa näyttää olevan kaksi kivijalkaa; toinen yleisopetukselle, toinen erityisopetukselle. Kaikille yhteistä peruskoulua ei voida rakentaa kahdelle aatteel-liselle kivijalalle. Kivijalkojen yhdistämiseksi esimerkiksi terminologiaa pitää uudistaa. Termit erityisopetus ja yleisopetus sekä erityinen ja tavallinen ovat muodollisen koulun dikotomisia valtasanoja, joita käyttämällä oppijat kategorioidaan. Epämuodollisessa kou-lussa valta oli ”kuplivaa”. Asemat ja paikat saavutettiin, mutta myös menetettiin. Erityisen tuen oppijat, jotka osallistuivat yleisopetuksen ryhmiin, kokivat itsensä normaaleiksi. Normaalius osoittautui koulutusidentiteetiksi, erääksi vallanmuodoksi. Valta on se todel-linen elementti, joka ohjaa kouluinstituution toimintaa ja säätelee sen suhteita.

Biomarkkerit sepsiksen diagnostiikassa sekä Kvantitatiivisen prokalsitoniini-immunomäärityksen pystyttäminen ja optimointi point-of-care-ympäristöön

Termiä sepsis käytetään infektion aiheuttamasta yleisestä tulehdusreaktio-oireyhtymästä. Biokemiallinen merkkiaine eli biomarkkeri on aine, joka objektiivisesti mitattuna ja arvioituna toimii indikaattorina erottaen toisistaan normaalit biologiset prosessit ja patogeeniset prosessit. Lisäksi biomarkkeri saattaa osoittaa farmakologisen vasteen lääkehoidolle. Tutkielman kirjallisessa osassa on esitelty ja verrattu toisiinsa jo kliinisessä käytössä olevia sekä lupaavia, vielä tutkimusvaiheessa olevia, sepsiksen biomerkkiaineita. Lisäksi tutkielmassa on tarkasteltu sepsiksen todentamisen, tunnistamisen ja hoidon tulevaisuudennäkymiä. Prokalsitoniini (PCT) on eräs jo kliinisessä käytössä oleva sepsiksen biomerkkiaine. Tutkielman kokeellisessa osassa pystytettiin teho-osastoille suunnattu pikatesti PCT:n mittaamiseen aikaerotteista fluoresenssiteknologiaa hyödyntävälle AQT-järjestelmälle (DHR Finland Oy, Innotrac Diagnostics, Suomi). Järjestelmä mittaa 20–30 minuutissa biomerkkiainepitoisuuden. Tavoitteena oli löytää sopiva vasta-ainepari ja pystyttää kaksipuoleinen immunomääritys, jonka analyyttinen herkkyys on alle 0,02 ng/ml:ssa. Työssä tutkittiin biotinyloidun kokonaisen vasta-aineen ja paikkaspesifisesti biotinyloidun antigeenia sitovan fragmentin (engl. fragment antigen binding, Fab) toimivuutta sitojamolekyylinä. Lisäksi työssä verrattiin kahden eri leimamolekyylin, 9 hampaisen europiumkelaatin sekä Innotracissa kehitetyn tähtikelaatin, toimivuutta PCT-immunomäärityksessä. Vasta-aineiden mahdolliset ristireaktiot testattiin ja määritystä testattiin alustavasti eri näytematriiseissa. Työssä löydettiin 5 vasta-aineparia, joiden analyyttinen herkkyys oli alle 0,02 ng/ml:ssa. Aiemmin testattuja vasta-ainepareja parempi analyyttinen herkkyys johtui todennäköisesti yhden uuden leimavasta-aineen paremmasta affiniteetistä. Tähtikelaatilla leimatulla vasta-aineella analyyttinen herkkyys parani lähes viisinkertaisesti, kun sitä verrattiin 9-hampaisella euroopiumkelaatilla leimatun vasta-aineen määritykseen. Havaittiin myös, että Fab-fragmentilla mitattiin määrityksissä lähes kaksi kertaa suuremmat signaali-taustasuhteet, kun sitä verrattiin kokonaiseen vasta-aineeseen, tietyllä vasta-aineparilla. Tämä johtui luultavasti steeristen esteiden vähenemisestä. Näytematriisilla ei todettu olevan vaikutusta määritykseen, eikä ristireaktioita havaittu. Kehitetyn määrityksen suoriutumista verrattiin markkinoilla olevaan BRAHMS AG:n (Saksa) PCT-määritykseen käyttäen potilasnäytteitä. Korrelaatiokertoimet potilasnäytevertailuissa olivat 0,965–0,989 ja näytteiden mitatuissa pitoisuuksissa oli tasoero.

Luovuutta edistävät ja rajoittavat tekijät organisaatiossa – tapaustutkimus luovuudesta markkinointitoimistoissa

Luovuus on erittäin monitahoinen ilmiö ja tutkimuskohde, jonka tutkimus on jakautunut hyvin erilaisiin tarkastelutapoihin eri tieteenalojen kesken. Luovuuden tutkiminen liiketaloustieteellisessä tutkimuksessa on ollut melko rajautunutta, keskittynyt enemmän innovaatioiden tutkimiseen ja monitasoisempi tarkastelu on ollut vähäisempää. Erilaiset lähestymistavat johtamis- ja organisaatiotutkimuksen mukaisessa tarkastelussa luovuuden suhteen ovat myös hajautuneita. Tämän tutkielman tarkoituksena on tarkastella erityisesti luovuutta edistäviä ja estäviä tekijöitä organisaation todellisuudessa. Tekijöitä tarkastellaan yksilön ja organisaation tasolla, ja pyritään selvittämään onko eri tasojen tekijöiden välillä ristiriitaisuutta tavoitteiden saavuttamisen suhteen. Tutkielmassa on käytetty analysoinnin pohjana Teresa Amabilen kehittämää luovuuden komponenttimallia mallintamaan eri tasojen elementtien vaikutusta luovuuden ilmenemiseen organisaatiokontekstissa. Tutkimuksen aineistona on käytetty seitsemää teemahaastattelua kahdesta eri markkinointiviestintäorganisaatiosta, ja rakennettu näistä yhtenäistä kuvaa luovuuden ilmiöstä markkinointialan organisaation kontekstissa. Haastateltavien työtehtävät ja asemat organisaatioissa erosivat tarkoituksellisesti toisistaan, jotta kuvaa pystytään muodostamaan laajasti koko organisaation laajuudelta. Aineiston analyysi on toteutettu teemoiteltuna sisällönanalyysinä ja siitä on muodostettu yksilö- ja organisaatiotason kategorioita, joissa ilmeneviä tekijöitä tarkastellaan siitä näkökulmasta, että edistävätkö vai rajoittavatko ne luovuutta ja millä tavalla. Tutkimusparadigma on postpositivistinen ja lähestyy tieteellistä realismia, sillä ilmiöstä oletetaan saatavan tietoa, joka lähestyy todellisuutta, mutta rakentuu kuitenkin tutkijan tulkinnan varassa. Aineiston analyysissä on saatu tuloksena se, että yksilön ja organisaation tasoilla luovuuden edistämiseksi organisaatiossa on eriäviä näkemyksiä siitä millä tavalla luovuutta voidaan edistää. Yksilöt kokevat luovuuden omassa toiminnassaan eri tavalla, kuin mitä organisaation kokonaisuudessa sitä tulkitaan. Tästä aiheutuu ristiriitoja, koska näkemykset eroavat yksilöiden oman työn ja organisaation tavoitteellisen suoriutumisen kannalta. Keskeinen tulos on myös se, että komponenttimalliin peilaten eri osa-alueet eivät ole harmoniassa keskenään luovuuden tukemisen suhteen, vaan näyttäytyvät osittain ristiriitaisena, mikä tuottaa kritiikkiä myös sovellettua komponenttimallia kohtaan.

Luovuutta edistävät ja rajoittavat tekijät organisaatiossa – tapaustutkimus luovuudesta markkinointitoimistoissa

Luovuus on erittäin monitahoinen ilmiö ja tutkimuskohde, jonka tutkimus on jakautunut hyvin erilaisiin tarkastelutapoihin eri tieteenalojen kesken. Luovuuden tutkiminen liiketaloustieteellisessä tutkimuksessa on ollut melko rajautunutta, keskittynyt enemmän innovaatioiden tutkimiseen ja monitasoisempi tarkastelu on ollut vähäisempää. Erilaiset lähestymistavat johtamis- ja organisaatiotutkimuksen mukaisessa tarkastelussa luovuuden suhteen ovat myös hajautuneita. Tämän tutkielman tarkoituksena on tarkastella erityisesti luovuutta edistäviä ja estäviä tekijöitä organisaation todellisuudessa. Tekijöitä tarkastellaan yksilön ja organisaation tasolla, ja pyritään selvittämään onko eri tasojen tekijöiden välillä ristiriitaisuutta tavoitteiden saavuttamisen suhteen. Tutkielmassa on käytetty analysoinnin pohjana Teresa Amabilen kehittämää luovuuden komponenttimallia mallintamaan eri tasojen elementtien vaikutusta luovuuden ilmenemiseen organisaatiokontekstissa. Tutkimuksen aineistona on käytetty seitsemää teemahaastattelua kahdesta eri markkinointiviestintäorganisaatiosta, ja rakennettu näistä yhtenäistä kuvaa luovuuden ilmiöstä markkinointialan organisaation kontekstissa. Haastateltavien työtehtävät ja asemat organisaatioissa erosivat tarkoituksellisesti toisistaan, jotta kuvaa pystytään muodostamaan laajasti koko organisaation laajuudelta. Aineiston analyysi on toteutettu teemoiteltuna sisällönanalyysinä ja siitä on muodostettu yksilö- ja organisaatiotason kategorioita, joissa ilmeneviä tekijöitä tarkastellaan siitä näkökulmasta, että edistävätkö vai rajoittavatko ne luovuutta ja millä tavalla. Tutkimusparadigma on postpositivistinen ja lähestyy tieteellistä realismia, sillä ilmiöstä oletetaan saatavan tietoa, joka lähestyy todellisuutta, mutta rakentuu kuitenkin tutkijan tulkinnan varassa. Aineiston analyysissä on saatu tuloksena se, että yksilön ja organisaation tasoilla luovuuden edistämiseksi organisaatiossa on eriäviä näkemyksiä siitä millä tavalla luovuutta voidaan edistää. Yksilöt kokevat luovuuden omassa toiminnassaan eri tavalla, kuin mitä organisaation kokonaisuudessa sitä tulkitaan. Tästä aiheutuu ristiriitoja, koska näkemykset eroavat yksilöiden oman työn ja organisaation tavoitteellisen suoriutumisen kannalta. Keskeinen tulos on myös se, että komponenttimalliin peilaten eri osa-alueet eivät ole harmoniassa keskenään luovuuden tukemisen suhteen, vaan näyttäytyvät osittain ristiriitaisena, mikä tuottaa kritiikkiä myös sovellettua komponenttimallia kohtaan.

Unconventional integrin-ligand interactions

Integrins are cell surface adhesion and signaling receptors. Cells use integrins to attach to the extracellular matrix and to other cells, as well as for sensing their environment. In addition to adhesion and migration, integrins have been shown to be important for many biological processes including apoptosis, cell proliferation, and differentiation into specific tissues. Many important next generation biological drugs inhibit integrin functions. Thus, research into interactions between integrins and their ligands under different physiological and pathological conditions is not only of academic interest, but is also important for the field of drug discovery. In this Ph.D. project, the functions of integrin-ligand interactions were studied under different physiologically interesting conditions including 1) human echovirus 1 binding to integrin α2β1, 2) integrin α2β1 binding to collagen under flow conditions, 3) integrin α2β1 binding to a ligand in the presence of the angiogenesis inhibitor histidine rich glycoprotein (HRG) and 4) integrin binding to posttranslationally citrullinated ligands. As a result of the project, we could show that for each condition the integrin-ligand interaction is somewhat unconventional. 1) Echovirus 1 binds only to non-activated conformations of integrin α2β1. 2) Surprisingly, the non-activated conformation is also the primary conformation of integrin α2β1 when it binds to collagen under flow conditions, like when platelets adhere to subendothelial collagen in vascular injuries. In addition, the pre-activation of integrin α2β1 does not increase adhesion under flow. 3) HRG binds to integrin α2β1 through a low-affinity interaction that inhibits integrin binding to collagen. This shows that low affinity interactions could be biologically relevant and possibly regulate angiogenesis. 4) The citrullination of collagen, a posttranslational modification reported to occur in rheumatoid arthritis, specifically inhibits the binding of integrin α10β1 and α11β1, but does not affect the binding of α1β1 ja α2β1. On the other hand, the citrullination of isoDGR in fibronectin and RGD in pro-TGF- β:n inhibit integrin binding completely. Citrullination seems to be an inflammation related process and integrin ligands become citrullinated frequently in vivo. This Ph.D. thesis suggests that unconventional interaction mechanisms between integrins and their ligands, such as posttranslational modifications, low affinity interactions, and non-activated integrin conformations, can have an important role in pathological processes. The study of these kinds of integrin-ligand interactions is important for understanding biological phenomena more deeply. The research might also be beneficial for the development of integrin based therapies for treating diseases.

Valtatien 13 parantaminen välillä Lappeenranta–Nuijamaa : Yleissuunnitelma

Valtatien 13 osuus Lappeenrannasta Nuijamaalle kuuluu Euroopan komission päättämään Suomen kattavaan liikenneverkkoon TEN-T. Tieosuus on maan toiseksi tärkein kansainvälisen liikenteen yhteys kuljetuksille ja henkilöliikenteelle. Valtatie 13 kulkee maan poikki länsirannikolta Kokkolasta Lappeenrantaan ja siitä edelleen Nuijamaan rajanylityspaikan kautta Venäjän puolelle Viipuriin. Valtatie 13 palvelee osaltaan myös paikallista liikkumista Nuijamaan kylätaajaman ja Lappeenrannan välillä. Erityisesti Mustolan alueelle ja myös osittain Nuijamaan raja-aseman läheisyyteen suunnitellut ja jo osittain toteutuneet maankäytön kaupalliset palvelut lisäävät voimakkaasti kasvaessaan myös seudullista liikennettä suunnitteluosuudella. Nuijamaan raja-asema on ollut Suomen itärajan toiseksi vilkkain tieliikenteen rajanylityspaikka. Rajanylityspaikan kautta kulki vuonna 2015 noin miljoona ajoneuvoa ja 2,4 miljoonaa matkustajaa. Venäjän ja Suomen valtioiden välisen liikenteen kasvu on ollut voimakkainta Kaakkois-Suomessa ja sille on edelleen perusteltuja kasvuodotuksia, vaikka viime aikoina liikenne on merkittävästi vähentynyt. Myös tavaraliikenteellä on potentiaalia lisääntyä viimeaikaisesta. Suunnittelualueeseen kuuluu valtatien 13 (16,6 km) lisäksi valtatien 6 länsipuolinen valtatien 13 jatke Karjalantie (mt 3821) (1,2 km). Yleissuunnitelmassa on selvitetty valtatien 13 puutteet ja ongelmat, palvelutasotavoitteet, valtatien 13 ja muiden väylien periaateratkaisut tilantarpeineen, suhde ympäröivään maankäyttöön, vaikutukset sekä mahdollisuudet vaiheittain toteuttamiseksi. Päätavoitteena on ollut selvittää valtatien 13 ja muiden väylien kehittämisen periaatteet niin, että palvelutasopuutteet saadaan poistettua ja valtatie 13 vastaa sille asetettuja vaatimuksia liikenteen sujuvuuden ja turvallisuuden kannalta. Osana suunnitelmaa on esitetty toimenpiteet meluhaittojen torjumiseksi ja ympäristövaikutusten lieventämiseksi. Valtatie 13 parannetaan nykyisellä paikallaan korkealuokkaiseksi nelikaistaiseksi valtatieksi tarvittavine tie-, katu- ja liittymäjärjestelyineen. Vastakkaiset ajosuunnat on erotettu toisistaan rakenteellisesti ja kaikki valtatien liittymät ovat eritasoliittymiä.

Valtatien 13 parantaminen välillä Lappeenranta–Nuijamaa : Hanke-esite

Valtatien 13 osuus Lappeenrannasta Nuijamaalle kuuluu Euroopan komission päättämään Suomen kattavaan liikenneverkkoon TEN-T. Tieosuus on maan toiseksi tärkein kansainvälisen liikenteen yhteys kuljetuksille ja henkilöliikenteelle. Valtatie 13 kulkee maan poikki länsirannikolta Kokkolasta Lappeenrantaan ja siitä edelleen Nuijamaan rajanylityspaikan kautta Venäjän puolelle Viipuriin. Valtatie 13 palvelee osaltaan myös paikallista liikkumista Nuijamaan kylätaajaman ja Lappeenrannan välillä. Erityisesti Mustolan alueelle ja myös osittain Nuijamaan raja-aseman läheisyyteen suunnitellut ja jo osittain toteutuneet maankäytön kaupalliset palvelut lisäävät voimakkaasti kasvaessaan myös seudullista liikennettä suunnitteluosuudella. Nuijamaan raja-asema on ollut Suomen itärajan toiseksi vilkkain tieliikenteen rajanylityspaikka. Rajanylityspaikan kautta kulki vuonna 2015 noin miljoona ajoneuvoa ja 2,4 miljoonaa matkustajaa. Venäjän ja Suomen valtioiden välisen liikenteen kasvu on ollut voimakkainta Kaakkois-Suomessa ja sille on edelleen perusteltuja kasvuodotuksia, vaikka viime aikoina liikenne on merkittävästi vähentynyt. Myös tavaraliikenteellä on potentiaalia lisääntyä viimeaikaisesta. Suunnittelualueeseen kuuluu valtatien 13 (16,6 km) lisäksi valtatien 6 länsipuolinen valtatien 13 jatke Karjalantie (mt 3821) (1,2 km). Yleissuunnitelmassa on selvitetty valtatien 13 puutteet ja ongelmat, palvelutasotavoitteet, valtatien 13 ja muiden väylien periaateratkaisut tilantarpeineen, suhde ympäröivään maankäyttöön, vaikutukset sekä mahdollisuudet vaiheittain toteuttamiseksi. Päätavoitteena on ollut selvittää valtatien 13 ja muiden väylien kehittämisen periaatteet niin, että palvelutasopuutteet saadaan poistettua ja valtatie 13 vastaa sille asetettuja vaatimuksia liikenteen sujuvuuden ja turvallisuuden kannalta. Osana suunnitelmaa on esitetty toimenpiteet meluhaittojen torjumiseksi ja ympäristövaikutusten lieventämiseksi. Valtatie 13 parannetaan nykyisellä paikallaan korkealuokkaiseksi nelikaistaiseksi valtatieksi tarvittavine tie-, katu- ja liittymäjärjestelyineen. Vastakkaiset ajosuunnat on erotettu toisistaan rakenteellisesti ja kaikki valtatien liittymät ovat eritasoliittymiä.